LSD:n, sienien ja hallusinogeenien mikroannostelu – lisää luovuutta ja tehostaa aivotoimintaa?

Tunnetun losangelesilaisen media-alan yrittäjän mukaan hallusinogeenien käyttö on erittäin yleistä Hollywoodissa. Hän on tehnyt kokeiluja mikroannostelulla – millä tarkoitetaan pieniä annoksia laittomia psykedeelejä, kuten LSD:tä, sieniä ja ibogainia, jolla halutaan tehostaa muistia ja henkisiä kykyjä. ”Tuntemani ihmiset eivät käytä niitä juhlimiseen. Kun mikroannostelu toteutetaan oikeaoppisesti, hallusinaatioita ei esiinny lainkaan. Kyse on vaikutuksesta, jota ei huomaa.” Monet haastatelluista, jotka kuuluvat Hollywoodin media-, taide-, teknologia- ja muotiyhteisöihin, nauttivat noin kymmenesosan tai kahdeskymmenesosan viihdekäyttöannoksesta kolmesta viiteen kertaa viikossa useiden kuukausien ajan – luovuus, empatia, tajunnantila ja henkinen tietoisuus ovat tehostuneet.

Viimeisen viiden vuoden aikana Piilaakson ja Burning Manin edelläkävijät ovat levittäneet sanaa Piirannalle ja Hollywoodiin suorituskykyä tehostavasta mikroannostelusta, jonka on joidenkin tieteellisten tutkimusten mukaan osoitettu lisäävän solujen kasvua eli neurogeneesiä sekä kasvattavan yhteyksiä aivojen tiettyjen osien välillä. Steve Jobs oli mikroannostelun suuri ystävä, hänen tiedetään sanoneen: ”LSD:n ottaminen … vahvisti tunnettani siitä, mikä on tärkeää – luoda tärkeitä asioita rahan sijaan, olla osa historiaa ja kollektiivista tietoisuutta niin vahvasti kuin vain mahdollista.”

Osalle Los Angelesin asukkaista käyttö on elämäntapavalinta. ”LSD:tä voisi verrata maitotuotteista tai lihasta luopumiseen, kuinka tehdä turvallisia kokeiluja itsellään ja edistää terveyttä,” totesi taidevälittäjä, jolla on asiakkainaan tunnetuimpia elokuvatähtiä ja indie-taiteilijoita. Hän istui asunnossaan Hollywood Hillsissa, kaappi täynnä luomuruokaa, joiden vieressä seisoi pieni ja arvokas pullo, joka sisältää 100 annosta nestemäistä happoa, joka on peräisin eräältä Hollywoodin Burning Man -tapahtuman päävälittäjältä. Tamara Edwards, hollywoodilaisen hyvinvointikeskus The BeHiven perustaja, ei suosittele laittomien substanssien käyttöä. Hän suosittelee laillista, yrttipohjaista sekoitusta, jota kutsutaan ”Sielun tipoiksi”, jotka on kehittänyt Fabian Piorkowsky, saksalainen entinen JP Morganin varainhoitaja, joka ryhtyi herbalistiksi ja pyörittää suosittua mikroannostelutyöpajaa keskuksessa. ”Nämä kasvit toimivat mikroskooppisella tasolla; aivan kuten C-vitamiini, ne eivät aiheuta havaittavaa vaikutusta kun otat niitä. Suhtaudu niihin ravintoaineina, jotka ovat välttämättömiä keholle,” Piorkowsky sanoo.

Eräs musiikki-, elokuva- ja muotialan luova johtaja kuvailee mikroannostelua tarkaksi prosessiksi: ”On olemassa tietty tapa jolla mikroannostelu suoritetaan. Olen itse sekoittanut spirulinaa, maca-jauhetta, kurkumaa, porkkanamehua ja hieman [psykedeelisiä] sieniä. Sitä voisi pitää superfood-smoothiena. Nautin yhden joka neljäs päivä kuukauden ajan, sitten pidän tauon ja nostan annostusta. Punnitsisin sen. Ottaisin 0.20 grammaa ensimmäisen kuukauden aikana ja sitten 0.25 grammaa.” Hän lisää, että hän ei pidä mikroannostelua huumeiden käyttönä. ”Nämä kasvilääkkeet ovat suoraan luonnosta ja auttaakseen meitä. Muutaman kuukauden mikroannostelun jälkeen voit paremmin. On hetkiä, jolloin ne auttavat vilkastamaan mieltä, muistia ja tietoisuutta. Niiden käyttö on terveellinen tapa pysyä skarppina.”

Alexandra Roxo, joka vastikään kehitti ja ohjasi Vicelandin pilottijakson Spike Jonzen kanssa, sanoi: ”LA:ssa niin monet imevät ruohovapokyniä päivät pitkät tai ovat Adderaleissa. Psykedeelien mikroannostelu on täysin erilaista. Ne laajentavat tapaa, jolla aivot, ja myös sydämesi, toimii. Luin nuorten novelliin pohjautuvaa käsikirjoitusta kerran kun olin mikroannostellut; ajoitus ei toiminut kohdallani, mutta olin tyyliin ’Hei, aion jonain päivänä itse ohjata nuortenelokuvan!’ Olisiko kukaan osannut arvata?”

Nootroopit ovat vähemmän tutkittuja yhdisteitä, jotka testilaboratorio LabDoorin toimitusjohtaja Neil Thanedar määritelee ”laajaksi luokaksi kemikaaleja, jotka hipovat laillisuuden ja turvallisuuden rajoja, ja jotka tehostavat aivotoimintaa,” kofeiinista ja Adderallista säätelemättömiin ja jopa laittomiin tutkimusyhdisteisiin ja stimulantteihin. ”Ei ole olemassa analyyttisiä tai kliinisiä tutkimuksia, joissa verrattaisiin näitä tuotteita,” hän sanoo.

Yritykset, kuten Neurohacker Collective, TruBrain ja Bootrobox kehittävät ja myyvät nootrooppeja pillereinä, kuutioina ja tinktuuroina, jotka ovat yhä suositumpia Hollywoodissa. ”Se on heidän kilpailullinen puolensa,” sanoo Encinitasissa päämajaa pitävän Neurohacker Collectiven toinen perustajajäsen Jordan Greenhall, joka toimi aiemmin toimitusjohtajana videokoodekkiyhtiö DivX:ssä, joka piti päämajaansa San Diegossa. ”Ihmiset haluavat ottaa kaiken irti aivoistaan.” Skrillexin OWSLA-levy-yhtiön kyvynetsintäryhmä EVY ja Hive Ventures –yhtiön toimitusjohtaja ja teknologiayrittäjä Ryan Allis ovat hänen Qualia-kapseleidensa suuria ystäviä. Ne sisältävät suuren annoksen B-, C-, ja D-vitamiineja, vihreää teetä ja ”nootrooppisia yhdisteitä”, joihin kuuluvat esimerkiksi kofeiini ja antioksidantit, jotka kaikki tehostavat aivotoimintaa.

LabDoorin Thanedar huomautti mitä eroa on Hollywoodin ja teknologiapiirien käyttäjillä: ”Piilaakson asiakkaat ovat kiinnostuneempia psykedeelien, kuten LDS:n, käytöstä, sillä he haluavat lisätä luovuuttaan. Los Angelesin asiakaskunta on monimuotoisempi, mutta pääpaino on energiaa ja keskittymiskykyä tehostavilla tuotteilla.”

Jotta juomien ja kapselien verbaalista sujuvuutta ja henkistä kestävyyttä tehostava vaikutus olisi voitu osoittaa, TruBrain-yhtiön perustaja Chris Thompson perusti neuropsykologian laboratorion, Peak Brainin, joka mittaa aivoaaltoja korkeassa paineessa. ”TruBrainin pilottitutkimuksissa, toistaiseksi ilman riittävän suurta näytekokoa, tutkijat havaitsivat enemmän alfa-aivoaaltoja päälakilohkossa,” Thompson sanoo. ”Tämä korreloi paremman keskittymiskyvyn ja paremman toiminnanohjauksen hallinnan tai henkisen kestävyyden kanssa.”

nootroopit2

Tästä huolimatta osa suhtautuu epäilevästi, jopa Piilaakson alueella, josta nootroopit lähtivät liikkeelle. Teknologiamiljardööri ja Leijonan luola –ohjelman tuomari Chris Sacca ilkkui Twitterissä Nootroboxin esitystä joukukuisessa jaksossa, jossa he esittelivät kofeiinipitoisia Go Cubes –kuutioita (kuvassa) – käytännössä sokerihyytelökuutioita, jotka sisältävät 100 mg kofeiinia, mikä vastaa yhtä kahvikupillista. Nootrooppien mainostaminen on pelkkää markkinointia, hän twiittasi: ”Kehittävätkö he nootrooppeja? Vai myyvätkö he sokeroituja kahvikuutioita?”

 

Lähde: Yahoo

Lue myös:

Psykedeelien lääketieteelliset hyödyt
Tutkimukset: taikasienillä erittäin tehokas vaikutus mielenhäiriöihin

7 kommenttia

  1. LSD voimistaa aisteja älyttömästi. Itse olen sitä nauttinut viihdetarkoituksessa. Toisinaan kokemukset olivat rankkoja, etenkin silloin kun trippi ei meinannut loppua, vaan kun kuvittelit ja toivoit homman olevan ohi, olot palasivatkin takaisin. Trippi kesti niin kauan, joskus päiviä, että hommasin rauhoittavia, jotka sitten lopettivat homman, ja seuraavat päivät menivät lähinnä nukkuessa.
    Jänskiä juttuja oli esim. sellaiset asiat, että pystyin kuulemaan ja erottelemaan ihmisten puheen kymmenien metrien päähän. Tuntoaisti oli niin herkällä, että kaikenlainen kosketus tuntui epämukavalta. Istuessani wc:n pöntöllä ”kusilukossa”, näin kaiken lian ja epäpuhtauden kaakelien saumoissa. Plus vaikka mitä muuta. Yritin esim. tosi intensiivisesti kaivaa suustani/nielustani todennäköisesti olematonta karvaa tai hiusta, mitä ei sitten ikinä löytynyt.
    En oikeastaan suosittele LSD:tä kenellekään. Jonkun psyyke ei kestä sitä, vaan ihminen voi jäädä ikuiselle tripille.

    Plusääni(7)Miinusääni(3)
  2. Heitä KAIKKI MYRKYT MÄKEEN JA

    tykästy M E D I T A A T I O O N se on siinä …

    Plusääni(5)Miinusääni(3)
    1. Itse olen medioinut 35 vuotta. Se on sinänsä hyvää aikaa että näkee itsensä ”Matrixin” kaltaisessa tilassa yhteiskunnan ulkopuolella. Monesti työkaverit ihmettelevät sitä miten tiedän vuosiakin etukäten tulevat tapahtumat. Ja sitä miksi ajattelen niin eri tavalla. Toiset saattavat esim. ”laskea autonrenkaiden optimaalista halkaisijaa” kun minä kommentoin ”miten itse valmistaa halvinta pahvollista polttoainetta”. Eli, en keskity epäolennaiseen vaan olennaiseen.

      Mutta, meditaatiokaan ei pysty yhteen asiaan: Hortonin syndroomaan. Siihen kyllä pystyisi LSD, mutta vielä ei ole löytynyt sitä rohkeaa lääkäriä joka inhallaattorin minulle kirjoittaisi. Tauti kun kuulemma pitäisi todeta sen ollessa päällä. Ja kun se on päällä, niin jos pystyisin kivulta liikkumaan, lopettaisin itseni.

      Ja voin kertoa että kun nätä ”päänsärkypäiviä” on se 2-3kpl kuukaudessa, niin jossain vaiheessa on valmis kokeilemaan vaikka hehkuvaa rautanaulaa ohimoon jos se vain auttaa. Siksi omlta osaltani ole valmis kokeilemaan tätä mikroannostusta, joka siinä apteekin inhallaattorissakin on. Mutta kun Suomessa Amerikkalaisen koululääketieteen konsultit ovat niin nuivia sitä kirjoittamaan. Ihan kuin se olisi niiltä itsentä pois. Tai sitten ne haluaa että muillakin on yhtä kurjaa kuin heillä. Sillä taloudellisesi minulla menee paremmin kuin tietääkseni yhdelläkään lääkärillä. Nimittäin, meditaatiossa tulee oheistuotteena ”säästäväisyys”. Kun et arvitse yhteiskunnalta mitään etkä markkinoijilta, jää tilillesi käyttämätöntä rahaa. Ja jos ne rahat sieltä joku varastaa niin mitä sitten? Ethän ole niitä käyttänyt tähänkään asti. Kun elämä ei ole matriasta riippuvainen niin silloin voi elää täyttä elämää. Ei tarvitse keskittyä rahaan ja talouteen.

      Tästä voidaan päästä jatkokysymykseen koska monelle raha on niin pyhä asia ”Mikset anna sitä pois tai lahjoita sitä esim. ”minulle”?”. Siksi, että usein ihminen joka on joutunut taloudelliseen ahdinkoon on siinä omien päätöstensä johdosta. Ja jos jotakuta auttaa niin hän saattaa päästä ahdingsta, mutta hyvin lyhyellä aikajaksolla on vielä suuremmassa ahdingssa. Tämän opetuksen olen naiviudessani kokenut aikoinaan oman siskoni kanssa. Annan rahaa kyllä silloin kun kohde on oikea ja parantaa suomalaisten tai samalla tavalla ajattelevien yhteisöä/yhteiskuntaa. Mutta jokainen joka miettii ”voi olisipa minulla…” voisi miettiä vähän pidemmälle.

      Jos Suomeen perustettaisiin yksityinen koululaitos jossa opetettaisiin ihmiset ajattelemaan ja sielä oikeasti ihmisille opetettaisiin ne perusteet joilla pärjää jatko-opiskeluissa ja elämässä, siihen olen valmis sijoittamaan kaiken. Mutta siihen tarvitaan myös muiden panosta. Yhteisössä ja yhteistyössä on voimaa. Senkin meditaatio opettaa. ”Jos 100 ihmistä pimeässä huoneessa työntää pianoa, jokainen omalta suunnaltaan, niin se ei liiku. Mutta jos vain kaksi työntää sitä samaan suuntaa, niin se liikkuu ja hetken päästä kaikki työntävät sitä samaan suuntaan”.

      Plusääni(14)Miinusääni(2)
      1. Kirjoita youtubeen:
        Mushrooms headache

        Katso ensimmäinen video.
        Sienillä voi parantaa krooniset pahalaatuset päänsäryt.
        Toivottavasti oli apua. Vaikutat viisaalta ihmiseltä niin etköhän sinä pysty myös alkaa sieniä luomaan. Ohjeet löytyy todennäkösesti netistä. Kaikkea hyvää?

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Sensaatio video paljastus paavin kirkosta. Onkohan paavi syönyt sieniä?

    Plusääni(0)Miinusääni(1)
  4. ”LSD: Made in Israel?

    Owing to the work of independent investigators like Jan Irvin and Joe Atwill, many have a growing understanding of the role played by the CIA in popularizing LSD and the psychedelic counterculture. Bravely, they have acknowledged the largely Jewish origin of the MKULTRA experiments and projects of cultural distortion; but was there ever an actual Israeli component to the promotion of LSD?

    The answer to this question, if one is to be had, requires that the case of pioneering acid pushers Bernard Roseman and Bernard Copley be scrutinized. One of these two mysterious figures, “LSD Before Leary” author Steven J. Novak speculates, may have been the stranger, encountered by guests at a 1962 Hollywood party, who claimed to manufacture his own brand of bootleg LSD. “His sugar cubes contained 1,000 micrograms of LSD, ten times the normal dosage,” Novak writes.”

    https://web.archive.org/web/20161128200136/http://www.renegadetribune.com/lsd-made-israel/

    Mieltä ja sielua tuhoavia myrkkyjä.

    Plusääni(2)Miinusääni(1)
  5. Kirjoita youtubeen:
    Mushrooms headache

    Katso ensimmäinen video.
    Sienillä voi parantaa krooniset pahalaatuset päänsäryt.
    Toivottavasti oli apua. Vaikutat viisaalta ihmiseltä nimimerkillä Päänsärkyjä. Etköhän sinä löydä tähänkin pulmaan oman ratkaisusi.

    Tässä on se video:
    Shrooms stop cluster headaches
    https://www.youtube.com/watch?v=Krs-bD3073w&app=desktop

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat