- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Lopunaikojen helvetistä ja selviytymisestä

Tuon aluksi esiin muutaman kohdan Max Iganin videosta ”Something beautiful is happening”, 

Something beautiful is happening [1]

 
KOHTA 1. Videon kohdassa 23:34 – 26:13 uusiseelantilainen tri Matt Shelton ja lakimies Sue Grey keskustelevat 28.1.2022, ja tri Shelton kertoo, että myös Uudessa-Seelannissa tiedemiesryhmä on löytänyt Pfizerin koronarokotteesta monimutkaista nanomittaluokan teknologiaa. Shelton kertoo itse saaneensa kutsun saapua tutustumaan tiedemiesryhmän löydöksiin ja nähneensä kuvat ja videot ja todenneensa, etteivät ne ole feikkejä (tekaistuja).  

 
Tri Shelton mainitsee, että Saksassakin arvovaltaiset tutkijat ja tiedemiehet ovat tehneet samanlaisia löydöksiä, ja video esittelee taustalla nimet prof. Arne Burkhardt, prof. Walter Lang ja prof. tri Werner Bergholz, ja tri Shelton itse sanoo, että paljon muitakin on. Hekään eivät olleet koskaan ennen nähneet mitään tällaista. Hän mainitsee myös espanjalaisen tutkijaryhmän La Quinta Columna (englanninkielinen sivusto https://www.orwell.city [2]), ks. esim. juuri Uuteen-Seelantiin liittyen:  

Orwellito – La Quinta Columna – Comparison of microtechnology found by researchers from New Zealand and those taken by La Quinta Columna, [3]

https://www.orwell.city/2022/02/micortech.html [4]

 
Tri Shelton sanoo, että tuollaista on shokeeraavaa nähdä, kun sen näkee itse; hän kertoo nähneensä mm. virtapiirejä ja reititinsiruja. Hän kertoo saaneensa tietää, että näissä painovoima ja magneettisuus toimivat aivan toisella tavalla kuin yleensä. Hänen mielestään valvontaviranomaisten on otettava asia tutkittavakseen väestön suojelemiseksi. 

 
Tri Sheltonin ja Sue Greyn keskustelusta on myös erillinen video, ja laitan sen tähän, jos joku tahtoo esim. levittää sitä: 

 

 New Zealand Scientist Validates Microtechnology In The Vaxx, [5]


Saksalaisten tutkijoiden löydöksistä on video täällä: 

German Doctors find ’Astonishing’ Impurities in Covid Vaccine, [6]

 
tai: 

odysee.com [7]

 
Itse lisään Argentiinan, jossa tutkijat myös ovat löytäneet grafeenia ja nanoteknologiaa rokotteista:  

Orwellito – Graphene oxide and microtechnology found in vaccination vials analyzed in Argentina, [8]

 
Orwellito – La Quinta Columna comments on the analysis vials report carried out in Argentina, [9]

 
Artikkeleina: 

https://www.orwell.city/2022/01/lqc-argentina.html [10]

https://www.orwell.city/2022/01/prosecutor.html [11]

 
KOHTA 2. Videon kohdassa 26:55 – 32:04 autokolariin joutunut mies kertoo, että hänet yritettiin tappaa sairaalassa. Hänen autonsa jostain syystä suistui tieltä, eikä hän omin avuin päässyt autosta ulos (hän sai vain pienehköjä haavaumia ja naarmuja lasinsirpaleista, ja hän näyttää niitä videolla). Odotettuaan 10 minuuttia paikalle saapui auttajia, ja heti hänen vasempaan olkavarteensa – hänen vastusteluistaan huolimatta – annettiin injektio.  

 
Kahdeksan tunnin kuluttua hän heräsi sairaalassa, ja hän havaitsi olevansa kiinni hengityskoneessa ja tiputuksessa. Hän välittömästi, vaistonvaraisesti, repi itsensä irti pois noista vehkeistä (huoneessa ei ollut silloin auttajaa) ja astui huoneesta pois käytävään, jossa hän alkoi kysellä hoitajilta, että kenen luvalla hänet oli laitettu hengityskoneeseen ja mitä lääkkeitä hänelle oli annettu. Hoitajat vaikuttivat kiusaantuneilta ja syyllisiltä (pälyilivät toisiinsa, että mitä sanoa). Yksi hoitaja sanoi, että hänellä on Covid. Siihen mies sanoi, että eikö hengityskoneeseen kuulu laittaa vasta sitten, kun potilas ei itse kykene hengittämään. Hän sanoi myös, että tehän yrititte jättää hänet tuohon laitteeseen ja tappaa hänet sillä tavalla. Hän kysyi vielä, mitä lääkkeitä hänelle oli annettu, ja hän oli saanut kuulemma ainakin morfiinia ja kahta muuta lääkettä. 

 
Kun hän pyysi kirjallista todistusta siitä, mitä hän oli saanut ja mitä hänelle oli tehty, hänelle ei annettu sellaista. Silloin hän ilmoitti ottavansa yhteyttä asianajajaan. Tällöin hän joutui väittelyyn heidän kanssaan, ja väittely kesti 45 minuuttia. Lopulta hän pääsi kuin pääsikin ulos sairaalasta. 

 
Videon tekijä Max Igan toteaa tästä: Tämä oli murhayritys Arizonassa USA:ssa. ÄLKÄÄ MENKÖ SAIRAALAAN. HE TAPPAVAT IHMISIÄ SAIRAALOISSA. ”Tämä on murhaamista”, hän sanoo, ja hän toteaa, että hoitajat tiesivät täsmälleen, mitä tekivät. He pyydystivät rahaa, sillä he saavat paljon rahaa. Kun potilas tulee sisään sairaalaan ja lääkärit ja hoitajat väittävät, että hänellä on Covid, he saavat siitä rahaa. Kun he sitten väittävät mitä muuta hyvänsä (käskettyä), he saavat lisää rahaa. Kun he laittavat potilaan hengityskoneeseen, he saavat rahaa. Kun potilas kuolee, he saavat lisää rahaa. Iganin mukaan he saavat noin 100 000 dollaria (n. 80 000 euroa), kun potilas tulee sairaalaan ja kuolee. [Ihmiskunnanmurhaa yrittävä kulttihan omistaa yksityisesti USA:n keskuspankin Fed:n, joten he voivat tarvittaessa painattaa itselleen tyhjästä rahaa vaikka kuinka paljon ja he voivat maksaa valtavat murhapalkkiot sairaaloille ja niiden henkilökunnille kaikkialla maailmassa – tämä on oma lisäykseni, VIL]. 

 
Kyseinen miehen kertomus on erillisenä videona täällä: 

 
BLOCKBUSTER: MAN ESCAPES HOSPITAL ”COVID” MURDER ATTEMPT, [12]

 

KOHTA 3. Videon kohdassa 0.15 – 1.20 eräs lehtimies kysyy Australian pääministeri Scott Morrisonilta Australian lehdistöklubilla, mitä mieltä tämä on lehtimiehen hallussa (puhelimella) olevasta tekstiviestien vaihdosta, jossa osapuolina olivat South Wales -osavaltion entinen pääministeri ja eräs nykyinen ministeri. Lehtimies lukee tekstiviestit ääneen lehdistöklubilla kaikkien kuullen. 

 
Entinen osavaltion pääministeri kirjoittaa tekstiviestissään, että Australian pääministeri Scott Morrison on kauhea, kauhea henkilö, johon hän ei luota ja jolle politiikka on tärkeämpi kuin kansa. Nykyinen ministeri kirjoittaa Morrisonista, että tämä on huijari ja täydellinen psykopaatti. 

 
Siinä on viisi epiteettiä eli olennaista olemusta: 

1. kauhea, kauhea 

2. epäluotettava 

3. pitää politiikkaa tärkeämpänä kuin kansaa 

4. huijari 

5. täydellinen psykopaatti 

 
Tiedän, että Suomen presidentti, Suomen hallituksen ministerit ja Suomessa toimiva, globaalin terveysmafian rahoittama THL (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) julistavat päällekäyvästi, kylmäverisesti, barbaarisesti ja hellittämättömästi olemassa olematonta koronavirusta ja olemassa olematonta Covid-19-virustautia, käyttävät diagnostiikkaan siihen täysin sopimatonta ja lasten leikkikaluun verrattavaa PCR-testiä (on pelkkä hyvin lyhyiden DNA-pätkien monistusmenetelmä, kuin kopiokone, joka ei testaa yhtään mitään), tallaavat kaikella voimalla maahan kaikki suomalaiset lapsia myöten ns. koronatoimenpiteillään ja vammauttavat ja tappavat kansaa ns. koronarokotteillaan (todellisuudessa myrkkyruiskeita ja ihmiseen asennettavaa käyttöjärjestelmämateriaalia, myrkyllistä grafeenia) jatkuvalla syötöllä, lisääntyvällä väkivallalla ja täysin häikäilemättömästi, niin että koko kansaa uhkaa kuolema ja häviäminen maapallolta. 

 
On tullut aika, jolloin ”Covid” on lupa tappaa ja jolloin ”testaus” on lupa käyttää PCR-testiä, jolla, sen monistussyklimäärää ja yleensä testausten määriä säätämällä, saadaan aina juuri haluttu tulos ja haluttu kansanmurhapolitiikka (= kansan runttaaminen maahan ja kansanmurha). 

 
Koska siis maailmalla suuressa lehdistötilaisuudessa käy ilmi, että aivan huipputason poliitikot sanovat totuuden kollegoistaan ja yläpuolellaan olevista arvohenkilöistä ja lehdistön edustajat tuovat esiin noita heidän lausuntojaan, niin voisiko Suomessakin tapahtua samoin a) presidentille, b) hallituksen ministereille ja c) THL:n henkilökunnalle ja koko laitokselle julkisesti tai suurella lehdistöklubilla? 

 
Sopivatko nuo viisi epiteettiä mainittuihin suomalaisiin toimijoihin? Voisiko täällä olla erilaisia samanlaisia epiteettejä? Kansanvihollinen? Murhaaja? Mafioso? Kätyri? Psykopaattinen nilkki? Ääliö? Entä kuuluuko kansalle itselleen antaa epiteettejä? Voisivatko lehtimiehet tuoda kansanepiteettejäkin julkisesti esiin? Mitä itse Jumala kansastamme sanoo, sen jokainen näkee Raamatusta (epiteettikokoelma suomalaisista Room. 3:10-18). 

 
Kysyn siksi, että ymmärtääkseni Suomesta puuttuu sydämistä Jeesus Kristus, siis Jumalan rakkaus ja Jumalan hyvyys, ja silloin kaikki, myös koko Jumala. Ja silloin ymmärtääkseni mitään epäoikeudenmukaisuutta ei voi olla missään suhteessa tässä maassa. Asiat täällä ovat niin kuin niiden kansan sydämet huomioon ottaen Jumalan silmissä kuuluukin olla. Ikuisen helvetinkin Jumalan sana ilmoittaa täydeksi totuudeksi, joka toteutuu. Se ei voi olla epäoikeudenmukaista, koska Jumalassa ei ole epäoikeudenmukaisuutta. 

 
Liitän tähän suomenkielisellä tekstityksellä varustetun ja nimenomaan tappamista (sitä, mitä nykyajassa enää on jäljellä) koskevan videon, jossa nyt jo edesmennyt (murhaa epäillään) saksalainen Andreas Noack kertoo grafeenioksidista ja grafeenihydroksidista, joita nyt – Jumalan sallimuksesta – ruiskutetaan koko ihmiskuntaan koko ihmiskunnan tappamiseksi: 

 
”He tappavat Itävallan koko väestön – Rapsodia.fi -tekstitys”, [13]

 
Andreas Noack täydentää kuvaa rokotteissa olevasta grafeenista, kun hän sen ohella, että grafeeni on elektromagneettista säteilyä absorboivaa, vahvistavaa ja lähettävää materiaalia, joka – rokotteiden avulla ihmisten sisään vietynä – mahdollistaa etäältä kontrolloitavan käyttöjärjestelmän asentamisen ihmisiin esineiden internetiin liittämistä varten, kertoo grafeenin (yhden atomin paksuisia hiiliatomilevyjä, joita voi olla useita päällekkäin) reunojen olevan teräviä kuin partaterät, niin että ne voivat repiä rikki kudoksia ja verisuonien sisäkalvoja (endoteeleja) ja aiheuttaa niin vammautumista ja kuolemaa. Negatiivisen varauksensa vuoksi grafeeni muodostaa nesteissä suspensioita, mutta se säilyy kiinteinä osasina, jotka toimivat siis pienien partaterien tavoin. 

 
Sitten omaa tekstiäni:  

 
Juuri nyt, tätä kirjoittaessani perjantai-iltana 4.2.2022, kuulin uutisista, että Turun seudulle perustetaan Lääkekehityskeskus. Lisää allopaattisen lääketieteen (leikkaa-polta-myrkytä-kerää rahat-työnnä ruumisarkkuun) lääkkeitä ja rokotteita – siis lisää myrkyttämistä ja kuolemaa. Kaikki sujuu juuri niin kuin Raamattu sanoo: ”Pahat ihmiset ja petturit menevät yhä pitemmälle pahuudessa” (2. Tim. 3:13).  

 
On kadonnut kokonaan ymmärrys, että keho parantaa aina vuorenvarmasti itse itsensä (ellei peruuttamatonta elinvauriota ole tapahtunut), jos sen annetaan tehdä se ilman ensimmäistäkään myrkkyä (lääkettä, rokotetta, säteilytystä). Todellisuudessa hoitoa tarvittaisiin vain vammojen ja peruuttamattomien elinvaurioiden hoitoon. Todellisuudessa – jos kansa huolehtisi elintavoistaan ja sieluistaan – ei tarvita lainkaan lääkäreitä, lääketieteellisiä tiedekuntia, lääketieteellistä tutkimusta, lääketieteen Nobelin palkintoja, sairaaloita, terveyskeskuksia, synteettisiä lääkkeitä, THL:ää, terveysministeriötä, terveyslainsäädäntöä, hyvinvointialueita, aluevaaleja, suuria terveydenhuoltokuluja eikä arkkiatreja. Vammat, parantumattomat elinvauriot ja erilaiset teknisluonteiset toimenpiteet voitaisiin hoitaa eri puolille maata perustetuissa traumakeskuksissa, joiden ei tarvitse olla suurikokoisia. 

 
Ainoa ja oikea parantaja on keho itse. Sen viisaus ja kyky on valtavan suuri – ällistyttävä! Se voi itse nostaa itsensä suuriin terveyksiin ja suureen tasapainoon ja pursuavaan iloon! Ja juuri se yritetään kaikin voimin ja kaikin rahoin laiminlyödä ja tukahduttaa (sitä nykylääketiede on). Ihmiset eivät nykyisin kanna itse vastuuta terveydestään. Vastuu siirretään ulkoiselle terveysmafialle, ja silloin voi tapahtua vain yhä uutta ja uutta sairastumista, elämän loppuun asti, ja niin terveysmafialla on aina suuri asiakaskunta ja suuret tulot.  

 
Lääkärit koulutetaan yksin lääketeollisuutta varten, ei ihmisiä varten. Koulutuksessaan lääkärit ja hoitajat eivät saa minkäänlaista oikeaa tietoa ihmiskehon itseparannusvoimasta, eivätkä he tiedä ihmisestä tai terveydestä yhtään mitään. He tietävät vain sepitettyjä ja paisuvia sairausluetteloita ja lueteltuihin sairauksiin suositeltuja ja luetteloituja terveysmafian myrkkyjä (lääkkeitä). Rokotteista (= myrkkyruiskeista ihmisten sisään) heille on opetusta vain muutama propagandatunti koko opiskeluaikana, ettei kukaan alkaisi kysellä tai huomaisi kysellä.  

 
On olemassa vain yksi ainoa sairaus, ja se on myrkkyverisyys, kun ihminen huonoilla elämäntavoillaan, huonolla ravinnollaan, lääkkeillään, rokotteillaan, myrkyllisellä ympäristöllään ja jumalattomuudellaan (kun sielu on sairas ja pelon orja, se heijastuu ruumiinkin hormonaalisena, kemiallisena ja hermostollisena sairastumisena – myrkyttymisenä, epätasapainona ja monentyyppisenä oireiluna) kerää itseensä ylen määrin koko ajan myrkkyjä. Kun keho sitten omilla mekanismeillaan (keuhkojen, ihon, maksan, munuaisten kautta ja miten vain voi) yrittää poistaa itsestään noita myrkkyjä, silloin syntyy tietenkin oireita (flunssat, ihottumat, näppylät, rokkotaudit, ripulit, oksennukset, ja kun myrkkyjen poistoa – ns. oireita – estetään, silloin keho joutuu eristämään ja kapseloimaan sisäänsä noita myrkkyjä, ja silloin syntyy kystia, tuumoreita ja syöpiä).  

 
Oireet ovat siis parantumisprosessien merkkejä, eivät ”sairauksia”! Kun ihmiset sitten kaikin tavoin läpi elämänsä pyrkivät taistelemaan – terveysmafiaan turvautuen – noita oireita eli kuvittelemiaan ”sairauksia” vastaan, silloin he taistelevat omaa kehoaan, omia parantumisprosessejaan ja omaa terveyttään vastaan. Ja siitä terveysmafia tykkää.  

 
Nyt siis saadaan Turun seudulle lisää lääkekehitystä, lisää kehojen omien parantumisprosessien tukahduttamista ja lisää ihmisten myrkyttymistä – sitä ainoaa oikeaa sairautta. Ja siitä terveysmafia ja sitä palvelevat lääkärit, sairaalat, terveysasemat, hoitolaitokset ja yliopistot rikastuvat, ja silloin kansanterveys muka on kuosissaan ja terveydenhuolto vakaalla pohjalla. Nykyinen, jo sata vuotta kukoistanut rockefelleriläinen allopaattinen lääketiede on puhdasta ja laajamittaista terveysalan puoskarointia. Valkoiset työasut eivät poista alan saastaisuutta, vaarallisuutta ja korruptiota. 

 
Jos ihmiset olisivat huolehtineet terveesti itse omasta terveydestään, terveysmafia ei olisi päässyt paisumaan ja toteuttamaan virus-, pandemia- ja virustautihuijauksiaan ja ihmiskunnanmurhaansa. Juuri se ja vain se, että ihmiset ovat suostuneet noudattamaan terveysmafian vaatimia koronatoimenpiteitä (maskit, sulkutilat, etäisyyksien pitämiset, eristämiset, karanteenit, rokotukset) kuvitteellista virusta vastaan, on tehnyt Suomen kansan ja koko ihmiskunnan murhaamisen mahdolliseksi. Se, että ihmiset, niin miehet kuin naiset, pelkäävät kuollakseen kuvitteellisia mörköjä, on tehnyt ihmiskunnanmurhasta täyttä todellisuutta, ja nyt se jatkuu jatkumistaan täysin esteettä. Tapahtuu ihmisten perusteettoman pelon sanelema tahto itseään ja toisia kohtaan. Tätä kansan ajamaa itsemurhaansa on vaikea katsella, koska se – kuolemaan ajaminen – kohdistuu myös toinen toisiinsa koko ajan. Siinä on jotakin täysin moraalitonta ja katalaa, kuin kaikkien puukonisku kaikkien selkään. 

 
Ei ole olemassa viruksia! Ei ole olemassa kimppuun käyviä mörköjä! Virukset ovat terveysmafian huijaus. Kukaan ei ole koskaan todellisesti eristänyt yhtäkään virusta mistään. Ns. virukset ovat aikamme suurhuijareiden, virologien, tietokoneluomuksia ja tietokoneohjelmia, jotka ovat kokonaan vailla todellisuuspohjaa. Ns. virustaudit ovat, kuten sanottu, yksinkertaisesti kehon terveellisiä myrkynpoisto-operaatioita eri reittejä (keuhkot, iho, suolisto jne.) pitkin, ja ne häipyvät nopeasti, kun ihmiset vain antavat kehojensa rauhassa suorittaa myrkynpoisto-operaationsa oireineen loppuun asti, leväten siis ja kiittäen kehojaan tehokkaasta toiminnasta niiden puhdistaessa itseään. Ja mitä voimakkaampia noiden puhdistusoperaatioiden merkit (ns. oireet) ovat, sitä enemmän ihmiset haluavat jatkossa siivota elämäntapojaan ja vähentää myrkkyjen keräämistä itseensä. Silloin käy useimmiten niin, ettei ihminen sairastu enää koskaan. Ja silloin terveysmafialla ei ole mitään otetta ihmisiin tai kansoihin. Silloin ”korona” on täysin mahdoton asia. Näin terveysmafia, niin Suomessa kuin muualla, kuivuisi kasaan. Sitä ei olisi. 

 
Mutta ei leikki tähän lopu. Viidennen sukupolven säteilytys (5G) eli todellinen ihmisten grillaus on tulossa ja osin jo tullut, esimerkiksi sen taajuusalue 26 GHz, joka on sama kuin grafeenin optimaalinen absorptio- ja transistoritaajuus. Silloin ihmisten kehoihin nyt kaikkialla maailmassa ruiskutettava grafeeniteknologia vahvistaa (grafeeni on siis transistori luonnostaan) gigahertsiluokan säteilyn tuhatkertaiseksi terahertsiluokkaan, 

https://cordis.europa.eu/article/id/124280-graphene-boosts-ghz-signals-into-terahertz-territory [14]

 
5G:n biologisesta turvallisuudesta ei ole tehty tutkimuksia. 5G:hen perustuvassa esineiden internetissä ei ole yksityisyyttä eikä turvallisuutta. 5G säteilyttää kaiken ja kaikki. Säteilyllä kuka tahansa voidaan missä tahansa lamata tai tappaa, eikä kukaan pääse karkuun. Säteilyä tulee satelliiteista ja pian kaikkialla olevista antenneista ja pikkuantenneista. Tästä tuhoamisaseesta kuvausta täällä: 

 
Connecting the dots – Mark Steele on weapons systems and 5G, [15]

 
Olosuhteet maailmassa muuttuvat sellaisiksi, ettei kukaan ihminen voi niitä kestää. Jumala sanoo sanassaan: 

 
”Sillä silloin on oleva suuri ahdistus, jonka kaltaista ei ole ollut maailman alusta hamaan tähän asti eikä milloinkaan tule. Ja ellei niitä päiviä olisi lyhennetty, ei mikään liha pelastuisi; mutta valittujen tähden ne päivät lyhennetään – – kohta niiden päivien ahdistuksen jälkeen aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta, ja taivaitten voimat järkkyvät. Ja silloin Ihmisen Pojan merkki näkyy taivaalla, ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat, ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella” (Matt. 24:21-22, 29-30). 

 
Jeesuksen paluu siis on lähellä, ja se on suuri lohdutus ja ilosanoma! Hänen omansa, ne, jotka ovat pelastuneet uskossa hänen sovitustyöhönsä ristillä, pääsevät pian ikuiseen elämään ja autuuteen niin sielun kuin ruumiin puolesta uudessa maassa ja uusissa taivaissa, jotka Jumala on omilleen luvannut luoda (2. Piet. 3:13; Jes. 65:17). 

 
Missään, kuolemassakaan, Jeesuksen omilla ei ole syytä pelätä mitään pahaa: 

 
”Vaikka minä vaeltaisin pimeässä laaksossa, en minä pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä (Herra) olet minun kanssani” (Ps. 23:4). 

 
Tässä on pelastus kaiken kauheuden läpi: 

 
”Eikä ole pelastusta yhdessäkään toisessa (kuin Jeesuksessa Kristuksessa), sillä ei ole taivaan alla muuta nimeä ihmisille annettu, jossa meidän pitäisi pelastuman” (Ap. t. 4:12). 

 
Opas kristityille luovia kauheuksien läpi hetki hetkeltä: 

 
”Älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua” (Matt. 10:28); 

 
”Mitä hyvänsä te anotte minun (Jeesuksen) nimessäni, sen minä teen” (Joh. 14:13) – – ”Anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen – – mitä ikinä te anotte Isältä minun (Jeesuksen) nimessäni, hän se teille antaa” (Joh. 15:7, 16) – – ”kaiken, mitä te anotte rukouksessa, uskoen, te saatte” (Matt. 21:22).  

 
Helppoa! Ihanaa! Mitään ei puutu! Kaikki koettu pahakin koituu kristityn parhaaksi (Room. 8:28)! 

 
Turhaan terveysmafia ja koko ihmiskunnan murhaamista tavoitteleva saatanallinen kultti riehuvat ja nyt jo ylvästelevät, sillä heillä on edessään pikaisesti tapahtuva hukkuminen ikuiseen helvettiin, siis joutuminen itse omien pahojen tekojensa uhreiksi (koska pahoista teoista ei ole otettu sydämissä Kristuksen hankkimaa sovitusta vastaan). Todella säälittävä kohtalo on terveysmafialla ja ihmiskunnanmurhaajilla edessä, niin säälittävä, että heidän edestään on rukoiltava, että tulisivat sydämen parannukseen, ja heille on pyrittävä julistamaan Jumalan sanaa, niin katumukseen vievää lakia kuin lohdutuksen tuovaa evankeliumia. 

 
Mitä muuta kukaan järkevä ihminen voisi ajatella tai sanoa suhtautumisesta näihin aikoihin ja lähitulevaisuuteen? Eikö kaikki muu olekin vain rotkoon syöksevää turhuutta? 

 
Kaikkien vanhempien ja opettajien on nyt ryhdyttävä opettamaan ja selittämään lasten sydämille Jumalan sanaa, jossa Pyhä Henki, siis Jumala itse, vaikuttaa! Maskit ja rokotukset pois, tilalle Raamattu, oikea ase (Hebr. 4:12; Jer. 23:29)! Kaikki muu opetus on hyvä lopettaa, sillä nyt lapset tarvitsevat vain Jumalan sanaa, sielun ja ikuisen elämän ravintoa. Tulee käyttää esimerkiksi vuosien 1933/1938 raamatunkäännöstä, sillä vuoden 1992 raamatunkäännös on ydinkohdissa vesitetty. 

 
Kukaan ei voi voittaa yhtään mitään, jos ei ole oikeaa asetta. Nykyiset tapahtumat ovat perkeleen riehuntaa, siis valehtelua, huijaamista, pakottamista, tyranniaa, väkivaltaa, myrkyttämistä ja tappamista, ja yksin Jeesus Kristus, meidän Vapahtajamme, teki tyhjäksi perkeleen teot: 

 
”Sitä varten Jumalan Poika ilmestyi, että hän tekisi tyhjäksi perkeleen teot” (1. Joh. 3:8). 

 
Siis: Jeesus voitti jo ristillä nämä terveysmafiat ja ihmiskunnanmurhaajat, ja kun hän palaa, pelkkä hänen paluunsa heittää heidät tuomion paikkaan, helvettiin. 

 
Voitto on jo olemassa, ja se tulee omaksi, kun se sydämessä uskotaan (ja sen sydämen uskon vaikuttaa evankeliumin sanassaan vaikuttava Pyhä Henki; Raamatunhan on kirjoittanut Pyhä Henki apostolien ja profeettojen välityksellä, 2. Piet. 1:21; 2. Tim. 3:15-16). Ikuinen pelastuminen ja voitto on siis täysin ilmainen, koko ajan kaikkien käsillä ja saatavilla. Asia on maailman yksinkertaisin asia. Ei tarvitse riehua sinne tai tänne eikä murehtia sitä tai tätä. Samalla ilo ja riemu on sydämessä täydellinen, vaikka ulkonaisesti maailmassa on ahdistus.  

 
Kristitty elää jo nyt sielunsa puolesta ikuisessa elämässä; hänhän on Pyhän Hengen asunto, siis Jumalan asunto (1. Kor. 3:16; 6:19; Joh. 14:23). Viimeisenä päivänä ruumiskin nousee ylös Jumalan luo iankaikkiseen riemuun ja autuuteen. Kristityllä on ikuisuudessa sama ruumis kuin täällä maan päällä, mutta hengellisessä muodossa, 1. Kor. 15:44. Ne kristityt, jotka viimeisenä päivänä Jeesuksen tullessa ovat elossa, muuttuvat yhtäkkiä, silmänräpäyksessä, hengellisiksi (1. Kor. 15:51-52). Ikuisuutensa helvetissä viettävien ruumiit vastaavasti tulevat olemaan aivan kauhistuttavat ja inhottavat, koska heiltä ja heistä puuttuu Jumala (he ovat siellä, missä perkele on, Matt. 25:41; Ilm. 20:10, 15). 

 
Kristitty ymmärtää, ettei ole mitään hätää, tapahtui mitä tapahtui (Room. 8:28). Tämä lohdutus vanhempien ja opettajien tulisi antaa lapsille tiedoksi, ja muutenkin Jumalan sanaa tulisi nyt opiskella ja opettaa. Kyseessä on kaikki, koko ikuinen kohtalo. AINOA tärkeä asia nykyisin on Jumalan sanan opiskelu ja uskominen ja Pyhän Hengen vaikuttama sydämen rukous, joka pitää yllä elävää yhteyttä Jumalaan ja Jumalan johdatusta ja apua. 

Vesa-Ilkka Laurio 

lääketiet. lis. (eläkk.)