LIBOR-viitekorkoskandaali, 2000-luvun suuri huijaus

Tämän hetken suurimpia uutisia pitäisi olla LIBOR-viitekorkoon liittyvä skandaali Lontoon pankkimaailmassa. Siihen liittyy läheisesti myös keskuspankkien tuleva asema ja kullan markkinat, sillä ne ovat kaikki vahvasti peukaloituja ja hyödyttävät pankkeja epäreilulla tavalla.

Euroopan Keskuspankki on jo olemassa, mutta uutta keskuspankkia ollaan luomassa Brysseliin, johon ollaan suuntaamassa näillä uusilla pelastus- ja tukipaketeilla. Ei niissä oikeasti ole kyse Espanjan, Kreikan, Italian, Irlannin tai Portugalin pankkien pelastamisesta, vaan G-20 on siirtämässä kaikkien Euroopan maiden keskuspankkien valtaa ja itsenäisyyttä uuden keskuspankin alaisuuteen, aivan kuin Yhdysvalloissa tapahtui. Tämä talouskriisi on pelkkää julkisivua ja hämäystä. Tavoitteena on saada kaikki keskuspankit uuden EKP:n peukalon alle.

Englannin LIBOR-skandaali oli esinäytös pankkien vallankaappaukselle. Pankit väittävät, ettei mitään suurta vahinkoa ole tapahtunut, mutta sehän vaikuttaa vain noin pariin miljardiin ihmiseen; kaikkiin, joilla on autolainoja, asuntolainoja, kulutusluottoja. Koko pankkijärjestelmä on peukaloitu ja vasta nyt totuus on vahingossa tulossa julki. Kansa ei vielä edes tajua, että pankit ovat ottaneet vallan. Suuri rikollissyndikaatti johtaa koko show’ta.

Vallan keskittyminen keskuspankeille ei ole mikään uusi keksintö. Itse idean isä, Mayer Amschel Rothschild, kirjoitti jo yli 200 vuotta sitten: ”Ne muutamat, jotka ymmärtävät järjestelmää, ovat joko niin kiinnostuneita sen tuotoista tai niin riippuvaisia sen palveluksista, ettei heidän taholtaan tule olemaan vastustusta, kun taas suurin osa kansasta, joka on mieleltään kyvytöntä ymmärtämään järjestelmän suunnattomia etuja, tulee kantamaan taakkansa ilman valituksia ja kenties edes epäilemättä järjestelmän olevan heidän kannaltaan epäedullinen.”

Hän osui naulan kantaan. Hän tajusi koko järjestelmän kauneuden ja nerokkuuden jo yli 200 vuotta sitten. Kansa on joutunut pankkiirien palvelijoiksi, mutta silti sitä halutaan kutsua vapaudeksi ja demokratiaksi. Kyseessä on vallankaappaus. Valtioiden keskuspankit ovat menettämässä itsemääräämisoikeutensa uudelle EKP:lle samalla tavoin kuin Yhdysvaltojen keskuspankit hävisivät itsenäisyytensä FED:lle.

Kullan markkinat ovat myös epärehellisesti kontrolloidut. Kaikki keskuspankit ovat ostamassa kultaa, Kiina etunenässä. Ne kuitenkin manipuloivat markkinoita. Intiassa yritetään vaikeuttaa kullan ostamista, vaikka he ovat yksi maailman suurimmista kullan ostajista.

Samalla tavoin kuin LIBOR-viitekorkoa manipuloitiin Lehman-brothersin romahduksesta alkaneen kriisin vakavuuden vähättelemiseksi, niin myös muita markkinoita peukaloidaan koko ajan. Pankkiirit saavat kuitenkin kaiken anteeksi, mutta jos me tavalliset kansalaiset syyllistyisimme vastaavaan petokseen, olisi se vakava rikos, kenties maanpetoksen suuruusluokkaa.

Maailmaa johtavat rikollisjengit eivät pysty estämään romahdusta. Koko maailman talous hidastuu. Viime viikolla Kiina ilmoitti alentavansa korkoja, EKP alensi korkoa, Intia ilmoitti elvytyksistä, Englanti yrittää elvyttää ja ostaa velkakirjoja. LIBOR-korkoa ohjailleiden rikolliset toimet ovat vaikuttaneet jokaiseen maapallolla. Koko pankkijärjestelmä tulee luhistumaan. Siksi viisaat sijoittavat kultaan. Elämme 2000-luvun tärkeimpiä hetkiä.

 

 

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat