Lapset kautta maailman sairastuvat rokotuksista, joiden pitäisi suojella

Kansa ihmettelee edelleen nk. tiedettä rokotusten taustalla. Brittiläinen journalisti Piers Morgan joutui noloon tilanteeseen CNN:n julkisuusstuntissa, jossa yritettiin ”todistaa rokotusten turvallisuus ja tehokkuus” antamalla hänelle suorassa lähetyksessä tri Ozin avustuksella influenssarokotus. Valitettavasti Morgan sai myöhemmin influenssan tapaisia oireita, jotka hän itsekin myönsi rokotuksesta johtuviksi.

Tämä aihe on noussut parrasvaloihin ja vaivaa jatkuvasti jo rokotettuja ihmisiä uutisilla, jotka kertovat jotain aivan muuta, mitä valtalääketiede on tähän asti väittänyt. Totuus on, etteivät rokotukset luo immuniteettia eivätkä suojaa ihmisiä taudeilta ja lisäksi viimeaikaiset todisteet hinkuyskästä, tuhkarokosta ja vesirokosta tekevät rokotteiden tehokkuuden entistä epäuskottavammaksi.

Adam Salazar raportoi InfoWarsin sivuilla yksityiskohtaisesti Piers Morganin sairastumisesta ja sen jälkeisestä CNN:n haastattelusta, jossa kyseenalaistettiin influenssarokotteen toimivuus. Kannattaa myös lukea aiempi artikkeli, jossa selitetään, miten influenssakausi on yksi suuri hallitusten junailema juoni, joka tarkoituksella aiheuttaa tauteja rokotusten edistämiseksi. Joillekin se saattaa olla hiukan liikaa, joten niiden, jotka mieluummin kuuntelevat valtavirran mielipiteitä, kannattaa ainakin tarkistaa, mitä tartuntatautien virasto itse myöntää rokotuksista.
Influenssarokotteet

Vaikka ottaisi influenssarokotteen, voi silti saada influenssan kaltaisen taudin, sillä niitä aiheuttaa yli 200 erilaista virusta, kun taas rokotukset yleensä suunnataan vain influenssa A ja B –tyyppejä vastaan. Tartuntatautien viraston tilastojen mukaan viimeisen 11 vuoden aikana 86 % kaikista influenssan kaltaisista taudeista EI OLLUT influenssaviruksen aiheuttamia, joten vain 14 % tapauksista kyseessä oli influenssavirus.

Influenssavirukset muuttuvat jatkuvasti ja joskus alueellisestikin useita kertoja vuoden aikana. Jos ajatellaan influenssarokotteen tehoavan noin joka neljännessä tapauksessa, mikä on melko korkea tehokkuus, tarkoittaa se silloin influenssarokotteen tehoavan influenssan kaltaisissa taudeissa vain 3,5 % tapauksista (influenssavirusperäiset) ja 0 % muiden virusten aiheuttamiin tauteihin.

Influenssa on vain yksi esimerkki. Nykyään sairaaloihin saapuu tuhansia lapsia viikoittain sairastuneena tauteihin, joilta rokotusten oli tarkoitus heitä suojata.

Tuhkarokkorokotus

The Express Tribune uutisoi Pakistanin Sindhistä laajasta tuhkarokkoepidemiasta, johon on kuollut useita lapsia, jotka oli jo aiemmin rokotettu tuhkarokkoa vastaan. Useita lapsia on kuollut ja sairaaloihin virtaa maaseudulta lisää lapsia, jotka ovat sairastuneet tuhkarokkoon viikkojen tai kuukausien jälkeen rokotuksesta. Sukkurin alueen terveysviranomaisen tri Jay Ram Dasin mukaan on hyvin mahdollista, että lapsi sairastuu tuhkarokkoon rokotuksen jälkeen. Hän lisää, että ”tuhkarokkorokotteen onnistumisprosentti on korkeintaan 85 %”.

Pakistanin terveysviranomaisten virallisten raporttien mukaan, jotka eivät ironista kyllä ole julkisia, viime vuosikymmenen aikana sadat lapset ovat saaneet tuhkarokon läpikäytyään täyden kolmen MPR-rokotuksen ohjelman.

Hinkuyskärokote

Hinkuyskä, eli pertussis, leviää Yhdysvalloissa yli kaksi kertaa enemmän kuin vuonna 2011 ja epidemiologit ja terveysviranomaiset myöntävät jopa, että syynä saattavat olla rokotukset. Vermontin terveysviraston tietojen mukaan hinkuyskän rokotusohjelma ei korjaa ongelmaa eikä torju erittäin tarttuvaa tautia. Se vaikuttaa ennemmin pahentavan tilannetta.

Syynä saattaa hyvinkin olla DTaP-rokotteen sisältämät lukuisat myrkyt, joita ovat mm. formaldehydi, alumiinihydroksidi ja –fosfaatti, tiomersaali ja polysorbaatti 80. Jokaisessa DTaP-rokotteessa on siis aineita, jotka aiheuttavat syöpää, hermostovaurioita, immuunivasteen heikentymistä ja hedelmättömyyttä, kuten useat tämän vuoden influenssarokotteista. Nämä kemikaalit kuormittavat lapsen elimistöä ja kertyvät lisääntyvänä myrkkykuormana joka rokotteen myötä.

Australian Sydneyssä terveysviranomaiset ovat havainneet uusia vaarallisia hinkuyskärokotteelle vastustuskykyisiä bakteerikantoja, jotka leviävät jo neljättä vuotta Australiassa ja uhkaavat mahdollisesti levitä merten yli.

Hepatiitti B –rokotus

Etelä-Italiassa 44 sairastui hepatiitti B:hen huolimatta normaalikäytännön mukaisista passiivisesta ja aktiivisesta immunisoinnista. Näistä rokotetuista 32:n tapauksessa infektio varmennettiin markkereilla, jotka todistivat viruksen mutaation olevan lisääntymiskykyinen. Hepatiitti B-viruksen mutatoituneen antigeenikuoren elinvoimaisuus vaatii tarkempia tutkimuksia ennen kuin voidaan päätellä, onko se mahdollisesti tarttuva ja siten yleiselle terveydelle vaarallinen. Erityisesti tämä tekijä on tärkeä genotyyppi A:n kohdalla.

Poliorokotus

Suun kautta otettava Sabin-rokote sisältää elävää poliovirusta, joka voi kehittyä ja toimia villin polioviruksen tavoin jatkaen tartunnan uhkaa elimistössä. Ajan kanssa rokote voi mutatoitua ja jo 1 % geenimuutos sallii viruksen käyttäytymisen villin polioviruksen tavoin. Rokotteesta peräisin olevia poliotapauksia on jo löydetty ihmisistä.

Ensimmäistä polion injektiorokotetta testattaessa 1,8 miljoonaan eteläamerikkalaiseen lapseen tuloksena oli huomattava määrä poliotartuntoja, joissa lapset sairastuivat kuukausien sisällä äkilliseen velttohalvaukseen. Tapahtumaa kutsuttiin Cutter-tapaukseksi ja syynä pidettiin Cutter laboratorioiden valmistamien rokotteiden mahdollisesti sisältämiä eläviä viruksia. Rokotetta muutettiin, mutta samaan aikaan muiden valmistajien rokotteet aiheuttivat edelleen poliotartuntoja.

Vaikka rokotteet virallisesti aiheuttavat halvauksia, vain 10 – 12 tapausta raportoidaan vuosittain Yhdysvalloissa. Sanalla ’raportointi’ on tässä kohtaa kriittinen merkitys, sillä poliotartuntojen jatkuva ja sitkeä esiintyminen rokotetuissa vaati polion taudinkuvan uudelleen määrittelyn. Entinen määritys piti sisällään kaikki halvaustapaukset, jotka päättyivät kahden kuukauden sisällä, mutta uuden määrittelyn mukaan polio on ”tauti, jonka halvaus kestää yli 60 päivää”. Näin saatiin polio hävitetyksi tilastoista. Lapset sairastuvat edelleen polioon ja saavat äkillisiä halvauksia, mutta yli 90 % halvauksista kestää alle 2 kuukautta (useimmat vain päiviä), joten niitä ei luokitella ja raportoida poliotartuntoina. Tilastoihin ilmaantui kuitenkin uusi sairaus: virusmeningiitti, ja polion vähentyessä tilastoissa virusmeningiitti lisääntyi räjähdysmäisesti.

Vesirokkorokotus

Saksalaisessa tutkimuksessa havaittiin vesirokkoon sairastuneen tytön sairastuneen rokotteen sisältämästä varizella-zoster viruksesta. Heikko immuniteetti suljettiin pois vaihtoehdoista. Tutkimus todisti, että vesirokkorokote voi sairastuttaa lapsen vesirokkoon.
Uutisoinnin mukaan Indianan länsiosissa olevassa kunnassa on puhjennut Yhdysvaltojen suurin vesirokkoepidemia, jossa jo analysoiduista tapauksista 97 % lapsista on ollut rokotettuja. Terveysviranomaiset ovat yrittäneet peitellä vesirokon runsasta leviämistä syyttämällä yhtä rokottamatonta lasta, vaikka taudin saaneista lapsista 97 % oli rokotettuja ja yli 85 % koko rokoteohjelman mukaisesti.

Terveysviranomaiset väittävät, että 90 % rokottamattomista lapsista saa vesirokon ennen 12 vuoden ikää. Tutkimukset ovat kuitenkin paljastaneet, että virus voi pysyä piilevänä rokotetuissa lapsissa ja aktivoitua myöhemmin. Muut tutkimukset ovat osoittaneet, että tartuntatapausten määrä ja tiheys eivät riipu rokotuksista, sillä rokotetutkin saavat edelleen viruksen ja vesirokon.

The New England Journal of Medicinessä julkaistu artikkeli totesi, että New Hampshiren lapsissa puhjennut vesirokko osoitti vesirokon aiheuttavan viruksen hyvinkin tarttuvan myös rokotettujen keskuudessa.

Kohdunkaulasyöpää ehkäisevä HPV –rokote

American Medical Associationin lääketieteen julkaisussa ollut tutkimus yritti selvittää vuonna 2007 HPV-rokotuksen käytettävyyttä nuoriin naisiin, joilla jo oli HPV-virus (mikä tarkoittaa käytännössä kaikkia seksuaalisesti aktiiveja naisia iästä riippumatta). Tutkimus paljasti hätkähdyttäviä asioita Gardasil-rokotteen tehosta. Rokote ei onnistunut lainkaan hävittämään virusta naisten elimistöstä ja usein se lisäsi HPV-viruksen kantoja. Tutkijat eivät löytäneet mitään todisteita rokotteen toimivuudesta. Tämän huomion johdosta tutkijat vetivät johtopäätöksen, että Gardasil oli pelkkä suuri lääkeyhtiön huijaus.
Artikkeli Annals of Medicinessä vuodelta 2011 paljasti papilloomavirusrokotteiden, kuten Gardasil ja Cervarix, petollisen luonteen. Tutkijoiden tärkeimmät havainnot olivat todisteiden puute HPV-rokotteiden kohdunkaulansyövän ehkäisemisestä ja terveydellisten riskien arvioinnin puute. Tutkijat totesivat todisteiden valossa olevan epätieteellistä ja moraalitonta väittää HPV-rokotteiden olevan käytännöllisiä kohdunkaulansyövän ehkäisemisessä em. tavalla. Esitetyt käytännöt eivät palvele kansanterveyttä eivätkä todennäköisesti vähennä kohdunkaulansyövän esiintymistä.

 

Alkuperäinen artikkeli: http://preventdisease.com/news/13/020113_Children-Worldwide-Are-Contracting-The-Very-Diseases-They-Are-Being-Vaccinating-Against.shtml

210 kommenttia

  1. Kunpa ihmiset vaan ymmärtäisivät pysyä kaukana kaikista rokotteista ja kemiallisista lääkkeistä niin kaikki olisi paremmin. Ihmisten pitäisi kyseenalaistaa kaikki viralliset hömppä suositukset ja ottaa itse asioista selvää, eikä uskoa sokeasti joka asiaan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Olen ottanut asioista selvää ja totean että rokotteet ovat pelastaneet mielettömän suuren määrän ihmishenkiä ja estäneet suunnattoman määrän inhimillistä kärsimystä. Enpä ole kuullut polio- tai isorokkoepidemioista pitkään aikaan.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Itse asiassa isorokkoa vastaan kehiteltiin immunisointeja jo paljon ennen Jennerin koetta joka mahdollisti immunisoinnin isorokkoa vastaan turvallisemmin.

        Tosiasiassa hörhöt olisivat ensimmäisenä rukoilemassa immunisointia jos jokin vaarallinen epidemia pääsisi valloilleen.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. @Teppo
    Olen samaa mieltä ja olen informoinut kouluterveydenhoitajaa tästä.Meillä ei suostuta näihin antipopulaatiorokotuksiin. Miksi THL salaa rokotteiden koostumuksen (oikeudessa)?Jos tietäisin mitä rokote sisältää saattaisin ehkä suostua siihen,selvitettyäni ensin aineiden vaikutuksia.
    Saas nähdä mitä meidän pakkorokotuslaki tuo tullessaan.
    Hyvä,että Bill Gates on ADHD ihmisenä puhunut sivu suunsa ja kertonut suoraan,että
    ihmiskunnan vähentäminen on paljolti rokotusten varassa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. @Timo: Totta tuo Bill Gatesin juttu. Samaa sanoo Bilderberg-ryhmän Chairman Henry Kissinger. Tämä on yksi niistä syistä, miksi Bilderbergin asiakirjat ovat salaisia. Onhan kolmen miljardin ihmisen eliminoiminen maapallolta hieman härskinpuoleinen juttu. Urpilainen sinne osallistui, kun Kataisen osallistumisesta tuli liian suuri haloo. Kun häneltä kysyttiin uutisissa, mistä kokouksessa puhuttiin, tämä suomen mannekiini ei tietenkään sanonut juuta eikä jaata. Ei sanonut mitään. Oli hiljaa. Ei sanonut ahtisaarikaan. Saattaisi tulla pikku haloo, kun paljastuu tyhmälle kansalle, minkä vuoksi he tappelevat terveyskeskuksien jonoissa milloin mistäkin tuubalehdistön markkinoimasta sars-, lintu-, tai sikainfluenssarokotuksesta. Suomi on pilottikokeiluvaltio kansan tyhmistämisessä. Onnistunut kokeilu.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Olettepa te idiootit kovasti yrittäneet lietsoa pelkoa ties minkälaisilla valheilla. Aika tehottomalta vaikuttavat nämä rokotteet ”joukkotuhoaseina” jos ei kukaan ei kuole niihin. Samoin yhtä tehottomia ovat ne ”kemikaalivanat” joilla yritetään myrkyttää säteilyllä. Miksi ette huolissanne hoikasta, lapsia kaappaavasta kammotuksesta? Siitä on myös valokuvia.

        http://img.wonderhowto.com/img/15/88/63486692865969/0/make-creepy-slender-man-costume-for-halloween.w654.jpg

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. @Kaaleppiänkyrä: suunnitteilla oleva rokotusohjelma tähtää koko maailman väestön rokottamiseen viiden vuoden välein. Kuka mahtaa hyötyä? Kuka kertoo kansalle, että rokotteessa on bonuksena sterilisaatio. Paitsi juutalaisille. Ei tietenkään suoraa kansanmurhaa tehdä, vaan siististi. Äläsinä Kaaleppi aliarvioi lukijoita ja niitä jotka omistavat lääketehtaat ja median, eikä heidän ahneudella ole rajaa. Ei se sinunkaan rruskeakielisyytesi sinua eikä lapsiasi pelasta. Lukaise Talmudin suomennos, niin sivistyt hieman.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. Olette te uusnatsihörhöt poikkeuksellisen typeriä ja tyhmiä. Kerropa uusnatsihörhö miten rokotus muka steriloi? Aika heikkoa on tuo juutalaisten juonittelu jos kyseessä on USKONTO mihin voi KÄÄNTYÄ. Antaako kääntyminen juutalaisuuteen jonkinlaisia mystisiä kykyjä tai valaistumisen?

            Ainoa asia jonka olen aliarvioinut on teidän uusnatsihörhöjen typeryys ja tietämättömyys. Tiedätkö että ammoniakki tehokkaasti neutraloi kehon liikahappoisuutta?

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          2. @kaaleppiänkyrä: mitä sinä sekoilet? Ei juutalaisuuteen voi kääntyä. Siksi synnytään. Koetapa, niin voit todeta sen itse. Sitäpaitsi sinunkin pitäisi huomata, ettei ole kyse koko israelin kansasta, vaan siellä vaikuttavasta pikku eliitista. Siihen eliittiin EI kuulu kaikki israelilaiset. Siihen kuuluu maailman vaikutusvaltaisimmat rikolliset. Turha on ketään uusnatsiksi nimitellä. Toki niitäkin liimanhaistelijakuulapää maiharimiehiä on olemassa, mutta ei tavallisia kyseenalaistajia tarvitse nimitellä uusnatseiksi. Sanoisin että sinussa on enemmän uusnatsia kuin joensuussa 80 luvulla yhteensä.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          3. Uusnatsihörhö turvautuu taas vanhaan valhemyyttiinsä joka minuutin googlauksella osoittautui paskaksi. Juutalaisuus on uskonto ja siihen voi kääntyä. Lattea fakta.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          4. Yleensä mollaaminen, haukkuminen, väkivalta yms. alkaa, kun ihminen on häviöllä jossakin asiassa, tässä tapauksessa keskustelussa. Kaalepin käyttäytyminen on suorastaan rasistista, ellei jopa uhkaavaa. Täyttää lähes rikoksen tunnuspiirteet.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          5. Täällä hörhöpalstalla levitetään juutalaisista täysin mielettömiä ja perättömiä väitteitä ja sitten itketään, kun järkevät ihmiset pitävät kyseisiä kirjoittajia sekopäinä, joita he ilmiselvästi ovat.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Voin sanoa 123 että niin sanotuilla hörhösivustoilla on yhdessä lauseessakin enemmän totuutta kuin kaikissa virallisissa ”tutkimuksissa” yhteensä, onneksi ihmiset ovat alkaneet tajuta tämän, etkä sinä voi sille mitään. Porukka alkaa onneksi tajuamaan mitkä ovat virallisen lääketieteen tarkoitusperät ja ne ovat kaukana todellisesta hyvinvoinnista, usko tai älä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. HAHAHAHHAHAHAHHAHAHA

      Eli tieteellisen metodin unohtaminen, valehtelu, vääristely ja pelottelu on tapa kunnioittaa elämää?

      Yksikään noista hörhösivuista ei kunnioita elämää tai ihmisyyttä. Niiden eettisyys on äärimmäisen kyseenalainen ja ammattitaitoa ei löydy. Kaikista vähiten siellä on kollegiaalisuutta.

      Yksikään noiden hörhösivujen sepustelijoista ei pyri palvelemaan lähimmäisiään ihmisyyttä ja elämää kunnioittaen.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Kyllä rokotteet ovat suurta bisnestä, joka on samalla vaarallista rokotetulle. Tehokkaampaa ja paljon turvallisempaa olisi nostaa immuniteettia esim. D-vitamiinilla, C-vitamiinilla ja muilla edullisilla luonnonaineilla.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Voi voi Kaaleppi, sinunko mielestäsi siis isot lääketehtaat ovat lähimmäisen asialla, eikä mitenkään liity pimeesen bisnekseen tai muuhun hämärään, toivon todella että et ole noin sokea tai sitten olet eliitin palkkaama öykkäri, joka ei osaa ajatella itsenäisesti.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Lääketeollisuus on tottakai bisnestä jonka tarkoitus on tuottaa voittoa
      ja tietty kriittisyys on aina paikallaan.

      Mutta, nämä puoskarit, joiden juttuja MM julkaisee, ovat yhtälailla bisnesmiehiä.
      He myyvät kirjoja, pitävät praktiikkaa jne.

      Poikkeavan näkemyksensä takia he saavat julkisuutta ja pääsevät patsastelemaan
      ylenkatsottuina neroina.

      Näiden metodit ovat yleensä kaivetut lääketieteen roskakorista, tiede nimittäin kehittyy.
      Puoskarointi nojaa yleensä aina vanhaan, on jämähtänyt menneisyyteen.

      Usein puoskaroinnin perusteet ovat niin kaukana menneisyydessä, että hoitomenetelmien perusteet
      ja käsitykset sairauksien syistä
      ovat ristiriidassa myös muiden tieteenalojen kanssa.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Jos pysytään artilkkelin aiheessa, yksi näkökulmaani rajoittava rokotus(joka rajaa rokotusvastaisen pelottelun huuhaaksi) on vanhojen ihmisten tarinat lapsuudestaan, kuinka lastentaudit ja tuberkuloosi niittivät kolkkoa satoaan.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. Magneettimediassa on artikkeli oikeudenkäynnistä, jossa kanadalainen lääkäri Guylaine Lanctot yritti puolustautua mm. saksalaisen lääkärin tri Gerhard Buchwaldin todistajalausuntoon perustuen: https://magneettimedia.com/tri-buchwaldin-todistajanlausunto-quebecin-laaketieteen-komitealle/. Kysymyksessä oli lääkemafian, ’The Medical Mafia’, kosto Lanctotille siitä, että hän oli kirjoittanut paljastuskirjan lääkemafiasta, ”The Medical Mafia: How to Get Out of it Alive and Take Back Our Health and Wealth”. Eräs keskeinen aihe kirjassa on rokotukset. Lanctot oli siihen mennessä työskennellyt lääkärinä paitsi Kanadassa myös Ranskassa ja USA:ssa, joten hän tiesi mistä kirjoitti. Mafia kosti viemällä häneltä lääkärinoikeudet. Em. oikeudenkäynnin tulos oli tietenkin etukäteen selvä vapaamuurarien korruptoimassa oikeuslaitoksessa, kun vielä rahakasassa rypevä mafia oli vastapuolella. – Lanctotin kirjan mukaan Medical Mafia on kaikissa maissa järjestäytynyt täsmälleen samalla tavalla kuin italialainen mafia ja sen organisaatio ulottuu julkisen terveydenhuollon organisaation korkeimmille tasoille asti. –  Mikäs muu kuin Medical Maffia (ja vielä ilmeisesti korruptoituneet poliitikot avustajina?) voi meillä Suomessakin olla takana, kun  myös lapsia – vieläpä vanhempien tietämättä – laitetaan lääkeyrityksen koekaniineiksi ja myrkynvalmistaja sitten vielä vapautetaan kaikesta vastuusta ja lapsille aiheututetut vammat  korvataan julkisista varoista?! Tällainen asiahan on tietysti määrättyjen tahojen kontrolloimassa, vaikenevassa ja valehtelevassa valtamediassa ehdoton tabu niin meillä kuin muuallakin. Tässä on eräs Lanctotin haastattelu englanniksi: http://www.whale.to/a/lanctot.html . Sivulla http://www.whale.to/vaccines/lanctot2.html on myös: [Extracts] The Trial of The Medical Mafia by Joachim Schafer: Daniel Marchini, M.D. testimony before the Quebec College of Physicians Medical Board; Dr John Martin testimony before the Quebec College of Physicians Medical Board; Dr Hyde testimony before the Quebec College of Physicians Medical Board
            Näitä artikkeleita voi lukea myös asiantuntija-tietona, jos on terveydestään kiinnostunut.

            Erityisesti seuraavassa paljastetaan Medical Maffia lonkeroineen kaikessa karmeudessaan: “THE MEDICAL MAFIA”, http://ethericwarriors.com/device_tutorials/a/medical_mafia.html

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. No tuohompa ei osaa mitään muuta todeta kuin, että olet varmaan ihan oikein asiantuntija tuolla ”puoskarialalla” kun niin hyvin tiedät näistä luontaishoidoista. Oletkos muuten tietoinen miten paljon ne sinua miellyttävät ja hyvin tutkitut ”lääkemyrkyt” sisältävät haittavaikutuksia, jopa kuolemaan johtavia. Tutustuppa nyt edes jonkin reseptilääkkeen haittavaikutuksiin ja kerro sitten mitä löysit ja kuinka pian parantuminen tapahtuu kun syö niitä ”terveellisiä” apteekin tuotteita. Toivon kuitenkin että jokainen kunnioittaisi toistensa mielipiteitä ja antaisi arvoa myös jokaisen omille kokemuksille sillä niitä hyviä kokemuksia löytyy myös paljon luontaispuolen rohtojen käyttäjillä eikä kukaan muu voi tietää niiden rohtojen vaikutuksista kuin kokenut itse. Niin luulempa että vertaat näitä blaseboon, niin onhan niissä lääkkeissäkin ollut joitakin pelkkää blaseboa ja hyvin on kuulema toiminut. olipa ne sitten luontaipuolelta tai siltä lääkiksen puolelta sama kai kun vaan toimii. Mielestäni se on jokaisen henkilökohtainen asia uskooko vaikka joulupukkiin jos se toimii.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Et osaa kyllä muuta kuin haukkua kaikkea virallisista näkemyksistä poikkeavaa hörhösekoiluksi, sun mielestä ne voi olla hörhöilyä, mutta kannattaa muistaa että kaikki eivät ajattele samanlailla kuin sinä. Kuulun ihan mielelläni tähän niin sanottuun hörhöjoukkoon enemmin kuin sinunlaistesi joille näyttää olevan mahdoton kyseenalaistaa mitään eliitin propagandaa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Mielestäni on sairasta tukea moraalitonta lääkebisnestä, on sairasta antaa näiden moraalittomien lääketehtaiden tappaa toisia ihmisiä rokotteilla ja muilla lääkkeillä. Kemiallisista lääkkeistä ei ole muuta kuin haittaa, luonnosta löytyy kaikki tarvittava jos vain osaa etsiä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Sinä se täällä olet sairas ja moraaliton koska haluat estää ihmisiä hakemasta oikeaa, pätevää apua ongelmiinsa. Haluat vain myrkyttää heidät kaiken maailman myrkkypaskoilla joita keittelet piittaamatta seurauksista. Oletko kuullut tällaisista ihanista luonnonaineista kuin botuliinitoksiini, tetanospasmiini, tetrodotoksiini tai batrakotoksiini?

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Kyllähän nyt hyvänenaika kaikki sen tietää ettei tuolta luonnosta nyt ihan mitä vaan voi tunkea suuhun, mutta hei järkeä saa käyttää, niitä jota ei voi syödä niin niitä voi käyttää mahdollisesti johonkin muuhun. Yleisesti vaan annetaan ihan liian vähän tietoa luonnonlääketieteestä ja luonnosta yleensä ja tämä asia pitäisi korjata. En ymmärrä miten vauhkoat noin paljon jos joku kritisoi lääkebisnestä, oletko mahdollisesti töissä jossain rokotefirmalla vai mistä tuollainen räyhääminen?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Tuo ”luonnonlääketiede” on oikeissa tapauksissa samaa tietoa jonka saa orgaanisen kemian oppikirjoista. Tai biologian oppikirjoista. Yleisesti ottaen juuri niistä lähteistä joita sinä vihaat koska ne vat tieteellisesti valideja.

      Suurimmassa osassa tapauksia kyseessä on enintään placebo-vaikutukseen perustuva petkuttaminen.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Tilastojen mukaan minulla on nelisenkymmentä vuotta elämää jäljellä.
      Minulla on 5 lasta, joilla on elämä edessään.

      En halua, että 10v päästä puolet ihmisistä on jättänyt rokotukset ottamatta, terveyskeskuksiin
      palkattu lääkärien sijaan homeopaatteja ja ”allopaattisen lääketieteen lääkäreitä”.

      Siinä syytä räyhätä.
      Ihan ilman muuta korvausta kuin toivo siitä, ettei tieteen meille suomia hedelmiä kaadeta
      likasankoon.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. Minä nyt en vaan pätkääkään luota mihinkään lääke/rokote bisnekseen, eikä mielestäni tarvitsekkaan. Noista rokotteista ja lääkkeistä on paljastunut vaikka kuinka paljon kaikkea negatiivista ja mielestäni sellaiset asiat pitää tuoda ihmisten tietoon, jos välittää muista ihmisistä eikä lääketehtaiden voitoista.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Olen täysin samaa mieltä esim. näistä rokotehullutuksista. Kylläpäs täällä on kuumakalleja ja todellakin YLITIETÄVIÄ neroja kinastelemassa kaikesta joka vähänkin liippaa meihin ”Luontaishörhöjen hoitomuotoihin,” On se rankkaa kun ei voi myöntää, että ne luontaishoidot todellakin auttavat terveyden ylläpitämisessä ja siitähän on tutkittua tietoa että ne myös toimivat. Sitä on turha sellaisten väittää vastaan joilla ei ole omakohtaisia kokemuksia mutta ei voi mitään jos ei osata sitä oikeaa tietoa.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. jatkoa. niin ei voi mitään jos sitä oikeaa tietoa ei osaa tai edes halua hakea. Tutkittua tietoa näistä luontaistuotteista todellakin löytyy ehkä enemmän ja totuudenmukaisempaa kuin lääketieteestä ikään. Lääkkeiden haittavaikutuksista ei kerrota kuin murtoosa, eikä kaikkia haittavaikutuksia edes tunneta eikä kerrotakkaan vaikka tunnettaisiin, sillä se voisi olla esteenä niiden myyntiin käyttöön. Lääkkeillä on varmasti enemmän haitta kuin hyötyvaikutuksia. Niistähän voi lukea vaikka netissä. ”Kepsis ja Huuhaat” vastavirtaan keskenään näämmä!

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  10. Luotan luonnonlääkintään jota on harrastettu jo tuhansia vuosia, kun taas nykyinen länsimainen lääketiede on ihan täysin amatööritasolla verrattuna kokemukseen. On aika ylimielistä olla arvostamatta luonnonlääketiedettä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  11. Arvostan kyllä tiedettä yleensäkin jos sitä käytetään ihmiskunnan hyväksi, mutta jos sitä käytetään pelkästään voittojen tavoitteluun tai muihin itsekkäisiin tarkoitusperiin johon tämä lumedemokratia antaa mahdollisuuden niin en arvosta. Lääkebisnestäkin ikävä kyllä johtaa tietty ryhmä joita kiinnostaa vain valta ja kansakuntien orjuuttaminen.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Olet aika naiivi jos kuvittelet noiden ”luonnonlääkäreiden” olevan mystisesti immuuneja inhimillisille heikkouksille. Itse asiassa heillä on vielä enemmän tilaisuuksia valtatrippailuun ja orjuuttamiseen.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  12. On kummallista miksi Kaaleppi ja 123 edes tuhlaavat aikaansa näillä sivustoilla, jos kaikki täällä julkaistut jutut ovat heidän mielestään hörhöilyä, kannattais keksiä varmaan jotain muuta tekemistä tai kikkailla sellaisilla sivustoilla missä on mielestänne järkevää asiaa, ihan älytöntä touha. En minä ainakaan jaksa viettää aikaa sellaisilla sivustoilla missä ei mielestäni ole järkeä saati sitten jaksa koko ajan tulla haukkumaan jengiä hörhöiks. Kertoo aika paljon minkälaisia heppuja on kyseessä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Paitsi että tämä on huuhaasivusto, tämä on paperilehti, joka tulee mm. minun postilaatikkooni.
      Ja yli 300 000 muuhun laatikkoon ja luukkuun.

      Lehti levittää vaarallista propagandaa, kuten lietsoo rokotusvastaisuutta.
      Siinäpä motivaatiota.

      En mene haastamaan riitaa minnekään Minä olen- lehden lukijasivustolle.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  13. Ja jättimäiset lääketehtaat eivät sitten tee virheitä vai? Eihän noita rokotteita edes tutkita kunnolla, kun ne pitää saada nopeasti markkinoille tuottamaan rahaa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Kuka väittää etteivät tekisi virheitä?

      Kysymys on siitä, että näissä puoskareiden jutuissa kehotetaan heittämään
      koko lääketiede menemään ja korvaamaan se uskomuspuoskaroinnilla.

      Ei kritisoida vain rokotusten haittoja vaan esitetään rokotukset yleensäkin vahingollisina ja hyödyttöminä.

      Ei puntaroida sytostaattien ja sädehoidon etuja ja haittoja vaan esitetään ne vahingollisina ja tehottomina.

      Lääketieteen kehitämien hoitojen sijaan mainostetaan puoskarointia jota-yllätys,yllätys-mainotaja itse harjoittaa tai kauppaa.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  14. Tällaisia lehtiä tarvitaan mielestäni enemmän, jotka antavat vaihtoehdon valtamedialle, voi sitten itsekukin ottaa vaihtoehdoista selvää.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  15. Itse en enää ainakaan koske pitkällä tikullakaan rokotteisiin, en näe niissä mitään hyvää.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  16. Aika tunteettomalta ihmiseltä vaikutat kun tuollaisia huutelet, minä en ainakaan toivo että kukaan sairastuisi mihinkään ja sen takia aion ottaa selvää asioista ja löytää siten parhaan vaihtoehdon elää.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  17. Kannattaa sinunkin olla varovainen noiden rokotteiden sun muitten kemiallisten lääkkeiden kanssa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  18. Tšadissa 106 lasta sairastui heidän saatuaan uuden meningiittirokotteen. Heistä 40 halvaantui ja he kärsivät yhä kouristuksista. Nyt sairaat lapset on evakuoitu Faya-nimiseen kylään. Faya on pieni aavikon ympäröimä kaupunki100 mailin päässä lasten kotikylästä. Ilmeisesti tarkoituksena on peitellä rokotteiden haittavaikutuksia eristämällä lapset keskelle korpea ja jättämällä heidät kuolemaan:
    http://vactruth.com/2013/02/26/rebels-shooting-vaccine-workers/

    Munuaislääkäri Suzanne Humphriesin luento polion hävittämisestä rokotteilla Natural Health Conferencessä marraskuussa 2012:
    http://vactruth.com/2013/02/15/disappearance-of-polio/

    Kuusi lasta sairastui tuhkarokkorokotteiden jälkeen:
    Six children fall ill after taking measles vaccines
    The Times Of India
    http://articles.timesofindia.indiatimes.com/2013-02-14/indore/37099650_1_measles-vaccines-mhow-children-fall

    Mies sairastui Guillain-Barrén oireyhtymään influenssarokotteen jälkeen:
    http://blogs.miaminewtimes.com/riptide/2013/02/miami_man_contracts_guillain-b.php

    Pääasiassa rokottamattomien Amishien keskuudessa ei ollut yhtään raportoitua tuhkarokkotapausta vuosina 1970 – 1987. Samaan aikaan muissa korkean rokotekattavuuden yhteisöissä raportoitiin tuhkarokkoepidemioista:
    J Infect Dis. 1991 Jan;163(1):12-6.
    Measles among the Amish: a comparative study of measles severity in primary and secondary cases in households.
    Sutter RW, Markowitz LE, Bennetch JM, Morris W, Zell ER, Preblud SR.
    Source: Division of Immunization, Centers for Disease Control, Atlanta, Georgia 30333.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/1984459

    Tuberkuloosirokotteen sivuvaikutuksia:
    http://cammyharley.blogspot.co.uk/2011/05/to-jab-or-not-to-jab-issue-surrounding_3842.html

    CDC:n entinen johtoryhmän jäsen myöntää, että influenssarokotteet ovat tehottomia:
    http://therefusers.com/refusers-newsroom/former-cdc-official-blasts-flu-vaccine-as-anti-science-pr-stunt/#.US0EGTDI2f8

    Rokotteisiin liittyvät aivohalvaukset lisääntyneet nuorilla ihmisillä:
    Vaccine-induced strokes on the rise among young people
    Ethan A. Huff
    http://www.naturalnews.com/039247_vaccinations_strokes_neurology.html

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  19. Villiä poliovirusta rokotetuilla Alankomaissa:
    Prog Med Virol. 1984;29:124-40.
    The spread of wild poliovirus in the well-vaccinated Netherlands in connection with the 1978 epidemic.
    Schaap GJ, Bijkerk H, Coutinho RA, Kapsenberg JG, van Wezel AL.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/6322230

    Kasvaimia hamstereilla, joihin injektoitiin reesusapinoiden munuaissolu-uutetta:
    Proc Soc Exp Biol Med. 1961 May;107:191-7.
    Tumors induced in hamsters by injection of rhesus monkey kidney cell extracts.
    EDDY BE, BORMAN GS, BERKELEY WH, YOUNG RD.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/13725644

    Verenpurkaumia ja urtikaria DTP-rokotteen jälkeen:
    J Pediatr. 1986 Dec;109(6):1009-12.
    Petechiae and urticaria after DTP vaccination: detection of circulating immune complexes containing vaccine-specific antigens.
    Lewis K, Jordan SC, Cherry JD, Sakai RS, Le CT.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/3783326

    3-kuukautinen vauva sai sydänlihastulehduksen DTP-rokotteen jälkeen:
    Arch Dis Child. 1986 Apr;61(4):403-5.
    Myocarditis after triple immunisation.
    Amsel SG, Hanukoglu A, Fried D, Wolyvovics M.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/3486636

    Kiertäviä immuunikomplekseja DTP-rokotusten jälkeen:
    J Pediatr. 1987 Jul;111(1):162.
    Circulating immune complexes after DTP vaccination.
    Wilkins J.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/3496441

    Etyylielohopean ja metyylielohopean vertailevaa toksikologiaa:
    Arch Toxicol. 1985 Sep;57(4):260-7.
    The comparative toxicology of ethyl- and methylmercury.
    Magos L, Brown AW, Sparrow S, Bailey E, Snowden RT, Skipp WR.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/4091651

    Vesirokkoa päiväkodissa huolimatta rokotuksista:
    N Engl J Med. 2002 Dec 12;347(24):1909-15.
    Outbreak of varicella at a day-care center despite vaccination.
    Galil K, Lee B, Strine T, Carraher C, Baughman AL, Eaton M, Montero J, Seward J.
    Source: Centers for Disease Control and Prevention, Atlanta, USA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/12477940

    Vesirokkoa koulussa huolimatta 97 % rokotekattavuudesta:
    Pediatr Infect Dis J. 2009 Aug;28(8):678-81. doi: 10.1097/INF.0b013e31819c1041.
    An outbreak of varicella in elementary school children with two-dose varicella vaccine recipients–Arkansas, 2006.
    Gould PL, Leung J, Scott C, Schmid DS, Deng H, Lopez A, Chaves SS, Reynolds M, Gladden L, Harpaz R, Snow S.
    Source: Epidemiology Program Office, Centers for Disease Control and Prevention, Atlanta, GA, USA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19593254

    Sikotautia kesäleirillä huolimatta 96 % rokotekattavuudesta:
    http://www.cdc.gov/mmwr/preview/mmwrhtml/mm5507a2.htm

    Tuhkarokkoa koululaisilla huolimatta 98 % rokotekattavuudesta:
    http://www.cdc.gov/mmwr/preview/mmwrhtml/00000476.htm

    55 % rokotteen saaneista lapsista sairastui tuhkarokkoon:
    Can Med Assoc J. 1975 Nov 22;113(10):941-4.
    Analysis of a measles epidemic; possible role of vaccine failures.
    Rawls WE, Rawls ML, Chernesky MA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/1192310

    Tutkimus kyseenalaistaa koko rokoteteorian:
    Immunity. 2013 Feb 21;38(2):373-83. doi: 10.1016/j.immuni.2012.10.021. Epub 2013 Feb 7.
    Virus-Specific CD4(+) Memory-Phenotype T Cells Are Abundant in Unexposed Adults.
    Su LF, Kidd BA, Han A, Kotzin JJ, Davis MM.
    Source: Division of Immunology and Rheumatology, Stanford University School of Medicine, Stanford, CA 94304, USA.
    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23395677

    Puolet Pakistanin vuoden 2012 poliotapauksista rokotetuilla. Osa näistä lapsista rokotettiin jopa 15 kertaa:
    http://therefusers.com/refusers-newsroom/half-of-pakistans-polio-cases-were-vaccinated-health-officials-complain-to-who-about-opv-efficacy/#.US-82TDI2f8

    Tutkimus osoittaa, että influenssarokotteen saaminen kahden peräkkäisen vuoden ajan voi heikentää immuniteettia influenssaa vastaan:
    http://www.cidrap.umn.edu/cidrap/content/influenza/general/news/mar0113vestudy.html

    Tutkimus osoittaa, että elohopea on yhteydessä autismiin:
    How autism is connected to mercury toxicity – and what to do about it
    Ethan A. Huff
    http://www.naturalnews.com/039328_autism_mercury_toxicity_brain_pathology.html

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Hienoa Kummajainen, että tuot totuuden esille oikein tutkimustietona ja todellisina tapahtumina! Muutamat kuitenkin vielä väittävät sitkeästi vastaan. Heidän täytyy saada elantonsa lääketieteestä (rokotebisnes, lääketehtaat jne.) jollain tapaa. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulelet…

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Tuo ”tutkimustieto” ei selviydy edes esikarsinnasta tieteellisen tarkkuuden suhteen, mutta sehän ei yllättänyt minua. Puoskarihuijarien valheet ovat sitä mitä ovat. Teidän innossa kritiikittä promotoida epäluotettavia mukahoitoja on suuri oman edun haju. Yritätkö kaupustella epämääräisiä kemikaalikeitoksiasi ”ihmelääkkeinä”, mutta kauppa ei käy?

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  20. Kaalepin on näköjään mahdoton ymmärtää että kaikki eivät ole rahan orjia.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  21. Kyllä se on toi rokotebisnes joka ajaa pelkästään omaa etuaan ja se on fakta. Siinä liikkuu niin järkyttävät määrät rahaa että oksat pois.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  22. Luonnonlääkintä on siinäkin mielessä hyvä juttu, että voit mennä itse vaikka metsään keräämään terveellisiä yrttejä kunhan otat vaan asioista selvää, eikä siitä tarvitse maksaa kenellekkään, toisin kuin kemiallisten lääkkeiden tai rokotteiden suhteen joudut pulittamaan pitkän pennin ja todennäköisesti niistä on vielä kaikenlisäksi enemmän haittaa kuin hyötyä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Ehkäpä jonkin mainitseminen synteettiseksi on väärin sanottu. Ainakin salisyylihappoa voidaan valmistaa puhtaasti kemiallisilla menetelmillä vaikka sitä voi eristää mm. mesiangervosta. Kiniini on myös sellainen aine jota voidaan valmistaa kemiallisesti, vaikka sen tapauksessa tehokkainta on eristää se kiinapuun kuoresta.

      Joka tapauksessa hörhöjen tekopyhyys on oksettavaa. Kielletään syömästä aspiriinia, mutta pajun kuoren nauttimiseen esim. viinatinktuuroina ei ole minkäänlaisia estoja.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  23. Tuntuu vaan siltä että ihmisiä yritetään koko ajan varoitella kaikesta luonnollisesta, puhutaan nyt vaikka ruokakulttuurista niin koko ajan media väittää että luonnolliset eläinrasvat ovat pahasta ja voi on vaarallista ja jne., mutta sitten ei ikinä mitkään kemiallisesti valmistetut lisäaineet sun muut ole muka vaarallisia ja sama juttu on näissä kemiallisissa lääkkeissä ja rokotteissa. Yritetään pitää ihmiset pois luonnosta ja luonnollisesta tilasta ja kehotetaan vaan luottamaan lääketehtaisiin jotka sitten tuottavat suuria määriä vaikka minkälaista pilleriä markkinoille, joita ei edes tutkita kunnolla, niin kyllä joku tässä nyt haiskahtaa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  24. Kukaan ei ole väittänyt etteikö perinteinen lääketiede hoitaisi sairauksia. Itsekin kyllä olen menossa sairaalaan jos jotain pahempaa vaivaa tulee. Antibiootit olivat mahtava apu jotta maailman väestö eli terveemmin ja lisääntyi uskomatonta vauhtia jo sata vuotta. Nyt kun niitä käytetään väärin alkaa teho olemaan niin ja näin. Parin vuosikymmenen aikana on tullut vain muutama uusi antibiootti, mutta jos vertaa kuinka monta vanhoille antibiooteille vastustuskykyista tautia on sinä aikana kehittynyt, on selvää miten tässä sodassa käy. Joten nyt jos koskaan on lääketieteelle annettava lisää tutkimusapurahaa tai toteutuu se Bill Gatesin agenda popuulaation vähentämisestä. Vai viivytetäänkö uusia läpimurtoja tahallaan vai miksi tuntuu, että tautien evoluutio laukkaa nyt jo huomattavasti lääketieteen edellä. Mutta nyt oli kyse rokotteista eikä tautien hoidosta jo tartunnan tapahduttua. Kun rokottaminen keksittiin oli se oiva keino ennalta ehkäistä sairauksia. Ja jos rokotteet olisivat sitä mitä niiden pitäisi olla, eli alumiiniyhdisteistä sun muista haitallisista aineista vapaata, sekä hyvin testattuja. Niin kenelläkään tuskin olisi mitään pahaa sanottavaa rokottamisesta. Mutta kun ruiskuun tungetaan sellainen kirjo myrkkyjä ”heikennettyjen” (tuppaavat unohtaa kuinka se heikentäminen tapahtuikaan silloin tällöin) taudinaiheuttajien kanssa, ei ole ihme että alkaa tilastoa tulla joka puhuu sitä vastaan. Kukaan tuskin väittää vastaan jos sanon, että koko sikainfluenssa kampanja oli muutaman megakorporaation säätämä. Joka ikisestä tuutista se iski päin näköä, että siellä ja täällä kuolee jatkuvasti porukkaa. Kukaan ei vain jaksanut tutkia kuinka paljon TODELLISUUDESSA sikainfluenssa oli syyllisenä. Tuskin oli edes 10% ilmoitetuista, koska joka päivä kuolee tuhansia ihan normaalistikin monenlaisiin influenssan kantoihin. Nämä luvut vain ympättiin yhteen ja laitettiin sikainfluenssa syypääksi. Rokotteenkehittäjälle se oli miljardi bisnes. Ja kuinka sitä toitotettiinkaan valtamediassa kuinka rokotteet ovat 100% turvallisia ja valtiokin meni vipuun ja osti sitä jokaiselle suomalaiselle. No oletteko vielä sitä mieltä, että juu turvallista oli? Montako miljoonaa valtio on joutunut kustantamaan niiden aiheuttamia haittoja ja monenko lapsen elämä on nyt pilalla kun rokotetta ei oltukaan ”testattu” kuten luvattiin. Saisi se THL:n ylijohtaja PEKKA PUSKA ottaa täyden vastuun tapahtuneesta. Taisi olla ”hiukan” hankala tehdä niitä testejä kun oli taskut täynnä paalua ja kiire ne tuhlaamaan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Valtio joutuisi maksamaan vielä paljon enemmän korvauksia, jos sikapiikin aiheuttamat keskenmenot otettaisiin tutkimuksen alle. Aihe on liian arka Pekka Puskan porukalle ja siksi siitä vaietaan.

      Mitä tulee väitteeseen, että antibiootit ovat menettäneet tehoaan ja siksi lääketiede tarvitsisi lisää rahaa uusien lääkkeiden löytämiseen, kysymys ei ole rahasta. Antibiootteja monin verroin tehokkaampia aineita on löydetty kuten suonensisäiset vetyperoksidi, otsoni ja C-vitamiini. Nämä luonnonaineet eivät kuitenkaan kiinnosta lääketehtaita, koska niille ei saa patenttia. Virallinen lääketiede yksinkertaisesti kieltäytyy käyttämästä näitä aineita ja vaikenee niistä tehdyistä tutkimuksista.
      Uudessa-Seelannissa potilas pelastui varmalta sikainfluenssaan kuolemalta suonensisäisellä C-vitamiinilla. Lääkärit piti ko. tapauksessa kuitenkin pakottaa lakimiehen avulla antamaan hoitoa. Potilas haluttiin ottaa pois letkuista ja omaisille sanottiin tylysti, että kaikki voitava on tehty. Kun potilas lopulta sai C-vitamiinia mega-annoksina parantui hän sikainfluenssan lisäksi vielä leukemiastakin. Tapaus näytettiin koko Uuden Seelannin kansalle TV:ssä ohjelmassa 60 minuuttia. Osoittautui, että antibiootit olivat puoskarointia ja suonensisäinen C-vitamiini on todellista lääkettä!

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Mikäli olet halukas ottamaan vetyperoksidia tai otsonia IV:nä niin siitä vaan, mutta älä takuulla kutsu ambulanssia jos sairastut vakavasti. Annapa suora viite tuohon ohjelmaan niin voin tarkistaa väitteesi.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
      2. Otsoni annetaan potilaalle yleensä laskemalla potilaasta 100-400 ml verta, joka sekoitetaan puhtaan lääkinnällisen otsoni/happiseoksen kanssa. Tämän jälkeen veri annetaan takaisin potilaalle. Menetelmää kutsutaan autohemoterapiaksi ja siinä ei muodostu kaasua vereen.
        Suonensisäisessä vetyperoksidihoidossa käytetään yleensä fysiologista suolaliuosta, jossa on 0,03% H2O2. Myös glugoosiliuosta on käytetty. Vetyperoksidi on nestemäistä happea eikä se täten ole kaasua. Hoidon antaa lääkäri tai sairaanhoitaja lääkärin valvonnassa. Esimerkiksi Saksassa lääkärit ovat antaneet suonensisäisiä otsonihoitoja vuosikymmenien ajan ja hoidot ovat osoittautuneet erittäin turvallisiksi ja tehokkaiksi.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Ovat saattaneet toimia, mutta vain muiden hoitomuotojen kanssa. Mikään aine tai hoito ei ole kaikkeen tehoava ihmelääke tai -hoito. Tuo yksittäinen tapaus mistä vaahtoat ei todista mitään. Se että Dean Karnazes voi juosta 1000 km yhtä soittoa ja toiset 1000 km heti perään ei tarkoita että kaikki pystyvät siihen. Itse asiassa suurin osa yrittäjistä hyytyy hyvin paljon aikaisemmin.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
        2. Tutustupa Sepposeni niihin kaikessa rauhassa. Toivottavasti saamme lukea jutun idiootista joka kuoli myrkytettyään itsensä. Silloin on taas varmistettu että puoskarit ovat pelkkiä huijaritappajia.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
        3. Tai sitten Mossad tms. tartutti tai sitten mitään HIV-tartuntaa ei ollut, vaan ”puoskari” haluttiin raivata pois tieltä ja estää ”puoskaroinnin” hovikelpoiseksi tuleminen.

          Meidäthän halutaan murhata.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
  25. @kummajainen
    Kiitos minunkin puolestani kansalaisaktiivisuudestasi rokotusten tiedonhankinnassa.
    Kopsasin nämäkin laittamasi jutut. Rokotteiden vaarallisuudesta on onneksi tietoa ja näyttöä saatavilla.
    Jos seuraamme amerikan ”mallia”,niin hyvä on valistaa itseään ja muitakin,sillä Pakkorokotuslakia
    ei ole huvikseen tehty,vaan sillä on oma paikkansa eliitin suunnitelmissa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  26. Ei minullakaan lääketiedettä mitään vastaan ole jos sitä vaan oikeasti käytetään ihmiskunnan hyväksi, mutta kun se vaan on niin iso bisnes että sitä käytetään vääriin tarkoituksiin ja unohdetaan toimivat luonnonlääkkeet jos niitä ei voida patentoida ja tehdä niillä rahaa. Se vaan on erona noihin kemiallisiin lääkkeisiin että ne eivät imeydy tai käyttäydy elimistössä samalla tavalla kuin luonnolliset lääkeaineet ja noihin kemiallisesti käsiteltyihin vielä lisätään kaikenlaista epäilyttävää mistä ei edes kerrota mitään.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Oletko kuullut aspiriinista? Tai kiniinistä? Tai morfiinista? Ne ovat toimivia luonnonlääkkeitä.

      Kerropa miten lääkevalmisteet mystisesti eroavat noista ”luonnonlääkkeistä”? Kiniini tehoaa samoin oli se nautittu tablettina tai kiinapuun kuorijauheena.

      Surkea puoskarointiyritys luoda pelkoa epämääräisillä viitteillä. Varsinkin kun omissa ”luonnonlääkkeissä” ei ole minkäänlaista laadunvalvontaa tai kliinisiä testejä niiden tehon tukena.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  27. Itseasiassa noilla otsonihoidoilla on saatu aikaan paljon hyviä tuloksia.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  28. Minua kiinnostaa sairauksien mahdollinen parantaminen eikä se miten sairauksilla voisi tienata, niinpä näen luonnonlääkinnän oikeana vaihtoehtona ja aion jatkaa luonnon tutkimista. Eikä siitä tarvitse kenenkään suuttua, ei apua tulla väkisin tuputtamaan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Kerropa kuinka jo olemassa olevan tiedon hylkääminen auttaa tuossa suureellisessa pyrkimyksessä vähentää sairauksia? Surkea yrityksesi kiistää todellisuus (olet kyyninen huijaripuoskari) on naurettavan helppo huomata. Miksi et kokeile itselläsi noita ihmehoitoja jos ne ovat niin tehokkaita?

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  29. No enpä juuri muuta käytäkkään kuin luonnonlääkkeitä ja ihan tyytyväinen olen, eikä sinun ole mikään pakko vaihtaa luonnonlääkintään jos se ei kiinnosta ja en nyt todellakaan kaikkea olemassa olevan tiedon hylkäämistä ajatellut.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Ok, Seppo.
      Tämä MM:n linja vain on ollut vihamielinen lääketiedettä(ja siinä sivussa tieteellistä metodia) kohtaan.
      Selaa vaikka vanhoja artikkeleita hakusanoina rokotukset, autismi, syöpä, homeopatia.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  30. 123 ja kaaleppi yms. Kaikki näkevät teidän taustan. Lähes jokaiseen asiaan mikä poikkeaa vähänkin valtatiedosta, niin te olette lyttäämässä, omaatte valtavat tiedot kaikesta, olette tutkineet itsenäisesti kaikkea, ja ennen kaikkea… Puolustatte henkeen ja vereen ja raivolla juutalaisuutta aivan pienessäkin eriävästä mielipiteestä. Ja haukutte kaikki lehdestä lukijaan. Ettekä väsy tekemään tätä työtä päivästä toiseen. Joten johtopäätös on, että olette täysiä palkattuja trolleja josta magneetti mediakirjoittikin jo aikaisemmin. Aivan naurattaa teidän omistineisuus työllenne. Ymmärrän paremmin jos olette itse ”valittuja”. (tosin Luther on vahvasti osoittanut tämän ”valitun kansan” nimen oikeudellisuuden valheeksi)

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Mitä mieltä on kiistää vakuuttavasti todistettuja tosiasioita? Se saa teidät salaliittoteoreetikot näyttämään yksinkertaisilta typeryksiltä. Täällä hörhöt ovat niin kovin itseensä tyytyväisiä, kun kiistävät kuulennot, rokotteiden edut ja holokaustin. Suurin osa ihmisistä nauraa teille päin naamaa.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Anteeksi vain uusnatsi, mutta ei ole mitään ”valtatietoa”. On vain tosiasioita joita te kiellätte. Jos me järjellä ajattelevat ihmiset olemme noita palkattuja trolleja miksi ette tee työtarjousta. Voin sepustella uusnatsipaskaa hyvällä korvauksella jos vain kahmitte kasaan tarpeeksi euroja. MICE on se akronyymi ja minun uskollisuuteni on ensimmäiselle yllykkeelle. Hankkikaa sitä.

      Tiedän myös miksi te uusnatsit piilottelette. Te olette pahoja ja koska olette pahoja te pelkäätte valoa ja pakenette sitä. Te ette edes ymmärrä valoa ja teillä ei ole valtaa valoon.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  31. Uusi rokotekuolema tämän päivän (18.3.) Iltalehdessä. Lehti kirjoittaa etusivulla ”Aleksi-vauvasta tuli neuvolarokotteen uhri”. Aleksi oli saanut maanantaina pneumokokkikonjugaatti (PCV) -rokotteen, joka aiheutti korkean kuumeen. Perjantaiaamuna Aleksi löytyi kuolleena sängystään. Syyksi epäiltiin ensin kätkytkuolemaa, mutta vuosi tapahtuman jälkeen saapui tutkimustulos, jonka mukaan kuoleman aiheutti ”yleistulehdus, joka on todennäköisimmin aiheutunut pneumokokkibakteerista”.
    Artikkelin mukaan samaa rokotetta testattiin vuonna 2008 Argentiinassa ja tuolloin tutkimuksessa mukanaolevista lapsista 14 kuoli. Iltalehden selvityksen mukaan Suomessa rokote on aiheuttanut erilaisia infektio- ja tulehduskierteitä sekä myös vakavia neurologisia ongelmia kuten puhe- ja liikuntakyvyn menetystä.
    Magneettimedian ylläoleva artikkeli pitää täysin paikkansa. Kyllä saisitte ”Kaaleppi” ja ”123” hävetä, teiltä on uskottavuus mennyt lopullisesti…

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Ei kuolema tai vakava neurologinen sairaus ilman syytä iske. On uskomatonta, että jos pieni lapsi kuolee tai menettää liikuntakyvyn heti rokotteen ottamisen jälkeen, 123 etsii sitkeästi syytä muualta. Epäiletkö 123, että kuoleman aiheutti esimerkiksi äidin antama maito tai perunasose? Vai iskikö kuolema vain yhtäkkiä kuin salama kirkkaalta taivaalta?

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Oletko koskaan kuullut immuniteetistä? Bakteereita on joka puolella, mutta immuniteetti, johon kuuluu myös kuumeen muodostus, suojaa kehoa bakteereilta. Kun elimistö joutuu yhtäkkiä tekemisiin elohopeaa, formaldehydiä ym. myrkkyjä sisältävän rokotteen kanssa, immuniteetti ei välttämättä sillä kertaa toimikaan.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
      2. Erittäin epätoivoiselta kuulostaa sekoilusi ja sitä se onkin. Aluksi väitit että bakteerit eivät voi aiheuttaa neurologisia oireita ja kun osoitin väitteesi vääräksi kiellät ilmiselvän tosiasian. Annapa suoria todisteita siitä että juuri rokote aiheutti kuoleman. Sinun sekopäälogiikallasi voin todistaa että auringonvalo murtaa selkärangan.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
      3. Todiste Iltalehden 18.3.13 etusivulla kissan kokoisilla kirjaimilla:
        ”Aleksi-vauvasta tuli neuvolarokotteen uhri”
        Sivulla 3 teksti isoilla kirjaimilla:
        ”Kuolinsyyntutkinnasta löytyi yhteys kaikille vauvoille annettavaan PCV-rokotteeseen, jonka Aleksi oli saanut muutama päivä ennen kuolemaansa.”

        Kysymys ei ole mistään sekopäälogiikasta vaan selvästä suomenkielestä, jota sinunkin luulisi ymmärtävän.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  32. Myös ”Tieteen Kuvalehti” väittää, että
    D-vitamiini on tehokas keino sairauksia vastaan. Ohessa juttua siitä.
    http://tieku.fi/ihminen/sairaudet-ja-hoitomenetelmat/d-vitamiini-pitaa-huolta-puolustuksesta-0

    Lisäksi,

    ”Tieteen Kuvalehti” numerossa 4/2013 lukee, että ”99% ihmiskehon perintöaineksesta on bakteereja”. (Jotka siis aihettavat niitä tauteja/sairauksia kaikkein eniten, kuten 123 väittää.)

    Eli, myös tuo ”Tieteen Kuvalehti” on hörhölehti, kuten magneettimediakin ?

    Eikö olekkin 123 ?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Hyvä höppänä, missään en ole väittänyt, että kaikki bakteerit aiheuttaisivat sairauksia. Sellaista viestiä et minun kirjoittamanani löydä. Ihminen elää molempia hyödyttävässä symbioosissa monien bakteerilajien kanssa.

      Magneettimedia on hörhölehti, Tieteen Kuvalehti puolestaan tiedettä popularisoiva lehti, ei mikään tieteellinen julkaisu.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Vai Iltalehden otsikko oli muka vain kuolleen lapsen äidin henkilökohtainen mielipide eikä tutkittu tosiasia?? Väitätkö, että kuolleen lapsen äiti teki kuolinsyytutkimuksen, joka osoitti rokotteen aiheuttaneen kuoleman? Kyllä Suomessa lääketieteen asiantuntijat tekevät kuolinsyytutkimukset eikä kuolleen sukulaiset! Kyllä taidat itse olla aika höppänä.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Kylläpähän väitit, että bakteerit aiheuttavat sairauksia !! Ohessa tekstisi.

          ”Oletko koskaan kuullut esimerkiksi bakteereista? Niitähän on ympäristössä joka paikassa ja monet niistä aiheuttavat vakavia sairauksia. En ymmärrä, miksi rokotetta väitetään syylliseksi tähän kuolemaan.”

          Itse keksit sanan ”kaikki” jostain tuonne väliin. En ole sellaista sanomaksesi väittänyt.

          Jos bakteerit tosiaan aiheuttaisivat sairauksia noin kuten väität – ihmiselämää ei olisi olemassa! Jopa suolistossamme on bakteereita.

          Tämä 123 on aivan selvä trolli.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
        2. Eipä noi terveyden ja hyvinvoinnin ”asiantuntijatkaan” nyt kovin luotettavilta tunnu, vaikuttavat jonkun lääkefirman palkkaamilta hepuilta, jotta lääkefirmat saisivat haluamaansa ”asiantuntevaa” informaatiota jakaa kansalle.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
  33. Mikä ihme ajaa nuo skeptikot tänne arvostelemaan ja tuomitsemaan?
    Voin osaltani hyvin kuvitella, miten henkisesti köyhää elämäni olisi, jos epäilisin ja kyseenalaistaisin paljon sellaisia asioita, joita en ymmärrä. Ja varsinkin, jos pyrkisin osoittamaan toisten olevan väärässä.

    Saattehan te elää omien uskomustenne ja tietämyksenne varassa. Myös meillä muilla on oikeus siihen, ilman että sitä tullaan tuomitsemaan.
    No, kuka saa mistäkin sisältöä elämäänsä…

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. On jokaisen oma asia mihin uskoo. Ja on sinun oma asiasi, mihin et usko.
      On minulla omakohtaisia kokemuksia nykylääketieteen toiminnasta ja sen ’rajoittuneisuudesta’, joten ymmärrän ihan hyvin.
      Omakohtaiset kokemukset vaikuttavat enemmän, kuin toisilta saadut ns. perustelut, todisteet ja tutkimustulokset.
      Miksi tuomitset ja tyrkytät omaa näkemystäsi? Tykkäätkö työntää nenäsi toisten asioihin?

      Voi, en minä ole pahoittanut mieltäni, miksi pahoittaisinkaan vain siksi että joku on erimieltä kanssani.
      Ihmettelen vain, että millainen motivaatio teillä skeptikoilla on noinkin aktiivisesti kyseenalaistaa ja tuomita.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  34. Joskus historian saatossa sen aikainen skeptikkoyhdistys varmasti myönsi huuhaa-palkinnon oudolle hepulle, joka väitti että maapallo kiertääkin aurinkoa. Kautta historian edistyneitä ja eritavoin ajattelevia on pidetty hörhöinä, mutta miten on käynytkään…

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Tähän asiaan on syytä lisätä se että Galilei ei joutunut hankaluuksiin tuloksiensa vuoksi vaan enemmänkin niiden poliittisten ulottuvuuksien vuoksi. Huomattava on myös se että Galilei saattoi arestinsa aikana kirjoittaa yhteenvedon tutkimuksistaan. Eli kyseessä oli enemmänkin politiikan ja tieteen sekasotku.

      Uusnatsit ovat juuri tiedettä vihaava fanaatikkolauma.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Epäilyttäähän se jonkin verran, mutta täytyy perehtyä asiaan tarkemmin. En kyllä ymmärrä miten tämä asia liittyy mihinkään, mutta kerroppa vuorostasi sitten oma näkemyksesi, kun kerran otit asian esille.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
        2. Täytyypä ottaa noista kuulennoista selvää ennenkuin, voin sanoa mitään varmaa asian suhteen, mutta sen voin sanoa että kyllähän niissä jotain epäilyttävää tuntuu olevan, mutta niin kuin sanoin täytyy ottaa selvää.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Huuharit tuovat Kopernikuksen, Galilein ja Katolisen kirkon kiistan usein esille.

      Kirkko oli betonoinut Aristoteleen maailmankuvan Raamatun mukaiseksi näkemykseksi ja siitä poikkeamisen kielletyksi harhaopiksi.
      Kirkon vanhoillisen siiven edustajat olivat siis dogmaatikkoja, eivät skeptikkoja.

      Galilei oli myös ensimmäinen joka toi konkreettisia todisteita siitä, että Ptolemaioksen/Aristoteleen järjestelmä ei ollut oikea(havaitsi kiertoliikkeen, jokaei tapahtunut Maan ympäri:Jupiterin kuut).

      Skeptikkona vanhan systeemin puolella voisi pitää Tyko Brahea, joka ei tarkoista mittauksistaan huolimatta voinut havaita Maan liikkettä kiintotähtien suhteen.
      Hän myönsi kuitenkin, ettei aristoteelinen systeemi ole täysin oikea.

      Galileihan joutui toden teolla vaikeuksiin vasta julkaistuaan kirjan, joka voitiin tulkita paavin pilkaksi.
      Paavin näkemys oli laitettu henkilön, jonka nimi voitiin tulkita tyhmyriksi, suuhun.
      Ko. paavi suhtautui Galileihin aiemmin suopeasti vaikkei hyväksynytkään aurinkokeskistä näkemystä.

      Vasta Kopernikuksen(joka perusti työnsä Brahen tarkkoihin havaintoihin) myötä uusi järjestelmä kykeni selittämään havaitut taivaan ilmiöt vähintään
      samalla tarkkuudella kuin vanha maakeskinen malli.

      Galilein ja kirkon kiista ei siis sovi kuvaamaan esim. rokotevastustajien ja ”virallisen” lääketieteen
      nokittelua.
      Eikä muitakaan huuhaareiden torjutuksi tulemisia.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. Viisi epeliä näkyy kääntäneen peukkua alaspäin kirjoitukselle, jossa on linkit kolmeen ihan asialliseen tietokirjaan – miksi ? Mitä pahaa on ko. kolmessa kirjassa tai niiden mainitsemisessa ? Mainostamiseksihan sen toki voi tulkita, mutta eikö tämä ole mainosta koko sivusto ?

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
  35. Melkoisen aktiivisesti jaksavat nuo 3 skepsiksen mielipidepoliisia vahtia ja tarkkailla, mitä kukakin on mieltä.
    Vähän niinkuin joskus Kiinassa. Varmasti tähänkin tulee viisastelua ja narinaa. Mutta antaa tulla vain, jos ei muutakaan tekemistä ole, kuin vahtia…

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Hyvä se on että muutama järjissään oleva henkilö viitsii oikoa Magneettimedian hörhöjä kirjoituksia ja kommentteja. Monet täällä esitetyt väitteet ovat ei pelkästään virheellisiä, vaan myös vaarallista kansankiihotusta.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  36. Mutta minä ainakin olen sekaisin kuin seinäkello,Antakee anteeksi.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  37. http://www.hs.fi/kotimaa/Long+Play+Ilmaislehden+kirjoituksilla+yhteys+l%C3%A4%C3%A4kekielteisyyteen/a1364411732836

    ”STT:n tavoittama Juha Kärkkäinen on sitä mieltä, että syöpälääkkeet ja kolesterolilääkkeet ovat haitallisia. Hänen mielestään rokotteista ei ole mitään hyötyä.”

    ”Lehden juutalaisia koskevat kirjoitukset ovat esillä valtakunnansyyttäjänvirastossa. Valtionsyyttäjä kertoo STT:lle, että pääsiäisen jälkeen päätetään, nostetaanko kirjoituksista syytettä kansanryhmää vastaan kiihottamisesta.”

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  38. http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=7393

    Mm. mainitsemastasi artikkelista, joka on säälittävän lapsellinen. Janus Putkonen:

    Lopuksi: ”Huuhaa-Hesarista päivää!”

    Vastahyökkäykseni ei olisi kattava, jos en samalla vastaisi Helsingin Sanomien kolumnisti Maija Aallon tänään julkaistuun kolumniin, jossa hän kutsuu salaliittoja epäileviä kansalaisia yksinkertaisesti tyhmiksi. Kysyisin: miksi hänen kaltaisensa toimittajat eivät tee työtään ja toimi salaliittojen selvittämiseksi sekä maailmalla liikkuvan faktisen tiedon välittämiseksi?

    On kerrassaan typerää leimata internetissä liikkuva tieto ”höpö-höpöksi” samalla kun oma kolumni julkaistaan internetissä. Näkee, että auktoriteettiuskolla on voimakas asema suomalaisessa kulttuurissa ja lähdekritiikin puute estää näkemästä metsää puilta. ”Onhan sen oltava totta, jos kerran joku titteliherra niin sanoo!”

    Todellinen huuhaa osuu siis jälleen kerran silmiini nimenomaan HS.fi-sivustolta, jossa Aallon on ”inspiroinut kirjoittamaan” aiheesta samainen LP:n artikkeli vaihtoehtomediasta. Näin, koska Aallon mukaan on olemassa ”huuhaapiirejä”.

    Voi tietäisitpä, millaiselta oma kirjoituksesi saa sinut vaikuttamaan kun samaan hengenvetoon yhdistelet mm. UFO-juttuja, rokotteita, kristalleja ja mentalisteja! Eihän tällaista perustelematonta sillisalaattia saa luettavakseen mistään muualta kuin todellisista huuhaapiireistä – yleensä valtamedian palstoilta.

    Kunpa työnne olisikin vain kertoa ”tylsä totuus” sitä lainkaan viihteellistämättä ja ajankohtaisuuksia keventämättä. Näin ei kuitenkaan ole, vaan tässäkin kirjoituksessa yritetään epätoivoisesti puhua aiheista, joita kirjoittaja ei näytä tuntevan, samalla kilpaillen viihdeuutisten kanssa dokumentoinnin ja väitteiden perustelun sijaan.

    Kuule Maija, jos Verkkomedia olisi ollut olemassa vuonna 2009 jolloin sikainfluenssa-kiihkoilu ja pelottelu oli valtamediassa pahimmillaan, olisimme varmasti kuuluttaneet: ”Älkää ottako sitä piikkiä!” Olisimme julkaisseet todisteet ja perusteet väitteelle miksi piikkiä ei kannattanut ottaa. Mutta teittekö te niin?

    Varoititteko, vaikka maailmalla oli jo tuolloin, keväällä 2009, liikkeellä tieto siitä, ettei sikainfluenssan kohukampanjassa ole tieteellistä tai todellista pohjaa? Hiljensittekö pelottelukampanjaa kun rokotteiden jälkivaikutukset levisivät tuhansien ihmisten arkeen? Myönsittekö virheitänne kun kaikki oli ohitse? Myönnättekö niitä vieläkään? Ette.

    Huuhaamediat tekivät varmasti miljoonien tilit ainakin lääkevalmistajille, ja tekonne osaltaan aiheuttivat satojen ihmisten kärsimykset loppuelämänsä ajaksi – vain koska ”uskoitte auktoriteetteihin” ja jätitte tehtävänne journalisteina tekemättä. Ette kuunnelleet molemmilla korvillanne, ettekä näköjään osaa tehdä näin vieläkään. Milloin aiotte ottaa opiksenne, että aivan samat intressit tuottavat myös ihailemienne asiantuntijoiden koulutuksen?

    Kun moraalittoman journalisminne jälkiseurauksena kansalaiset kaivavat omatoimisesti tietoja verkosta ja kyseenalaistavat vallanpitäjien halun piikittää kansalaisia yhä laajemmin, mekö olemme tyhmiä, vaarallisia ja huuhaata?

    Kohta on kulunut neljä vuotta narkolepsian kylvämisestä maahamme. Miksette ole vieläkään tehneet työtänne ja selvittäneet salaliittoa rokotusliiketoimien taustalla? Me olemme yhteyksiä selvitelleet, eivätkä tulokset ole intresseillenne suosiollisia. Joten uskallatko sinä, Maija, kaikessa paremmuudessasi vaarantaa palkkasi ja julkaista kriittisiä tietoja – tai edes yksinkertaisesti myöntää ”kyllä, me tarvitsemme tässä toisiamme?”

    Kaikki media ei voi olla samoissa käsissä, emmekä me ole lähdössä, vaan vasta tulossa mediakentälle.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Huuhaa-puoskarihuijariksi yrittävä Jussi taas sekoilee ja kiukuttelee kun oikeasti osaava kirjoittaja paljastaa teidän massapostaamanne valheet ja pelottelun. Te olette tyhmiä ja sen paljastaminen on täysin journalistin etiikan mukaista. Teillä hörhöillä näkyy erityisen paljon puhdasta auktoriteettiuskoa joiden sanaa ei koskaan epäillä. Jos joku amerikkalainen muka-”lääketieteen ammattilainen” selittää jossain höpöjulkaisussa että bakteerit ja virukset eivät aiheuta infektioita ja ”todistaa” sen esittämällä happoampullin joka on säilynyt puhtaana te toistatte sen kyseenalaistamatta sen sisältöä millään tavalla.

      Te täällä lietsotte pelkoa ja tietämättömyyttä ja syy on yksinkertainen: haluatte valtaa sen itsensä takia. Te juuri olette tyhmiä, vaarallisia ja huuhaata. Kerropa hörhö kuinka jo olemassa olevan tiedon kiistäminen edistää oppimista? Sitähän te koko ajan teette omissa ”artikkeleissanne” joiden luotettavuus minkä tahansa asian suhteen on erittäin kyseenalainen. Te olette syöpä tiedonvälityksessä. Ennemmin tai myöhemmin joku palvomanne ”asiantuntija” menettää henkensä kun lapsensa kuolemasta harkintakykynsä menettänyt vanhempi päättää kertoa mielipiteensä valheesta joka tappoi hänen lapsensa ja käyttää apunaan kättä pidempää.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  39. Magneettimedian kaltaisia vaihtoehtomedioita tarvitaan, ihmiset ovat niin kyllästyneitä valtamedioiden valheisiin ja propagandaan. Kansalaisille kuuluu kertoa totuus eikä mitään valtamedioiden sionistipropagandaa. Hyvä magneettimedia!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. @123: haukahtelet lehdessä ilmennyttä rokotevastaisuutta ja pidät salaliittoasioita foliohattujen fantasiana. Kun nyt sinäkin tiedät, että Jutta urpilainen osallistui Kataisen tuuraajana Bilderberg kokoukseen, tiedät varmaan senkin, että hän ei lupauksensa mukaan kertonut mitään, mitä siellä puhuttiin. Miksikö? 123, voin kertoa sinulle, että kyseisen salaseuran yksi tärkeimpiä agendoja on maapallon väestön vähentäminen kolmeen miljardiin. Ja se tehdään globaalilla rokotusohjelmalla, jota juuri masinoidaan. Yritetään ainakin kovasti. Eli muokataan rokotemyönteisyyttä hysterisoimalla muka tulossa olevalla Sars epidemialla. Toki tiedät, että sikaflunssan kokeilumarkkinoinnilla havaittiin, että suomalaiset saadaan tappelemaan taivaspaikastaan terveyskeskuksien jonoihin. Toki tiedän, että mollaat tämänkin, koska se kuuluu tehtävääsi maksettuna trollina. Jos olen väärässä sinun suhteesi, pahoittelen väärässä olemistani. Paneutumisesi päätoimiseen mollaamiseen antaa kuitenkin niin ymmärtää. Ja Bilderbergin salaseuraa et voi kiistää munaamatta lopullisesti itseäsi.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Tuo ylen uutis juttu nyt taas on yksi näitä tarkoituksenhakuisia mustamaalaamisia magneettimediaa kohtaan, mitä tuntuu tulevan pilvin pimein näiltä ”kansan hyvinvoinnin edistämisen suurlähettiläiltä” Tämä Perho saa vapaasti sanoa mielipiteensä, mutta enpä nyt pitäisi häntä välttämättä minään asiantuntijana.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
        2. @Kaaleppi Änkyrä: hyvä Kaaleppi, eihän kyseessä ole mikään immuunijärjestelmän vahvistaminen rokotukilla. Kyseessä on aivan muuta. SINUT ja kaikki muutkin sokeasti viranomaisiin ja lääketehtaiden markkinointipäälliköiden evankeliumeihin uskovat saatte ennemmin tai myöhemmin bonuksena rokotteen mukana kemiallisen kastraation. Et sinä, eikä lapsesi sen koommin saa jälkeläisiä. Joku paavoväyrynen on tietysti ”valmis ottamaan kaiken vastuun”. Luultavasti elät kuitenkin niin vanhaksi, että tulet senkin näkemään. Älä pidä Bilderbergin ydinporukkaa tyhmänä. Kun vallanhimolla ei ole rajaa, pikkukaalepit ja muut nuolijat lentävät pesuveden mukana tunkiolle. Samoin se palkattu trolliarmeija. Heitä kun ei enää tarvita.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
        3. Näyttää siltä että hörhöt ovat todellakin epätoivoisia valheidensa suhteen. Hienoja sanoja ja käsitteitä viljellään ymmärtämättä niiden merkitystä ja sitten uskotellaan (itselle) että on niin älykäs. Luonnollisesti vielä muistutetaan (itselle) olevansa ”totuuden tietävää vastarintaa”. Sori vaan, mutta fantasianne ovat surkeita ja epäuskottavia.

          Tuohon sekoiluun ja pätee vanha käsite ”vainohullu” ja se yhdistyy vielä vanhanaikaisempaan pelkuruuteen.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
        4. Ihmetyttää kummasti miksi jaksat koko ajan haukkana hyökätä haukkumaan ihmisiä tänne, jos täällä on vain mielestäsi hörhöjä. Ei kukaan jaksa huvikseen päivät pitkät kyttäillä täällä uutisia ja saman tien hyökätä haukkumaan kun sellainen ilmestyy. Ettei tämän lehden artikkeleissa olisi sittenkin totuutta, taitaapi olla sanon minä.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
        5. Ihmetyttää kummasti miksi jaksat koko ajan haukkana puolustella täällä julkaistua huuhaata. Ei kukaan jaksa huvikseen päivät pitkät kyttäillä täällä ”artikkeleita” ja saman tien hyökätä haukkumaan kun sellainen ilmestyy. Taitaa tämä julkaisu olla pelkkää valhehuuhaata ja propagandaa ja sinä olet maksettu shill. Paljonko sinulle maksetaan tämän huuhaan kannattamisesta?

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
        6. Lasse, teidän salaliittoteoreetikkojen logiikka on todella kieroutunutta. Tässä lehdessä ja palstalla levitetään karseita ja vaarallisia valheita. Muutamat järjissään olevat ihmiset yrittävät ehkäistä niiden tulemisen yleisössä hyväksytyiksi ja aiheuttamasta murheellisia seurauksia. Esimerkiksi kansanryhmistä levitettyihin valheisiin on puututtava ankaralla kädellä. Juha Kärkkäinen ei ole kiinnostunut totuudesta, vaan huuhaasta ja juutalaisvihasta. No, kyllä hänen toiminnallaan on seurauksia jo ollut ja lisää on tulossa…

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
        7. No moni artikkeli täällä laittaa mietityttämään asioita toiselta kantilta kuin mitä valtamedia antaa maailmasta ymmärtää ja niinpä tässä vuosien saatossa on koko ajan luottamus valtamediaan hiipunut yksipuolisen uutisointinsa takia ja minkä verran itse on maailman menoa seurannut niin kyllä näiden vaihtoehtomedioiden uutisointi tuntuu monelta osaa luotettavammalta kuin valtamedian, koska valtamedian takana pyörii niin isot rahat koko ajan niin se on jo yksi iso epäilyksen kohde, tulee vaan mieleen että ohjaako valtamediaa pelkästään raha. Valtamediaa kun lukee niin kansalaisena tulee sellainen fiilis että media pitää meitä pilkkanaan eikä aidosti edistä kansalaisten hyvinvointia vaan jotain ihan muuta.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
        8. Te hörhöt olette loistava esimerkki siitä kuinka media ei halua edistää ihmisten hyvinvointia. Ainoa asia minkä te ”vaihtoehtoiset” ”viestintä”kanavat osaatte on pelon lietsonta ja siinäkin te turvaudutte valehteluun ja epämääräisyyksiin.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
        9. Hörhö paljasti jälleen kerran surkean älykkyytensä. Paljastuessaan hän turvautuu syyttelyyn ja ”eiku mä tarkotin”…-defenssiin. Molemmat ovat kiistattomia todisteita epätoivoisesta yrityksestä livahtaa pakoon. Onko sinulla mielenterveyden ongelmia?

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
        10. Te hörhöt sekoitatte todella pahasti kuka on hyvä ja kuka paha. Valo loistaa pimeydessä eikä pimeys sitä käsitä. Tieto on valoa ja te olette ilmiselvästi väärä profeetta sillä te esiinnytte valona vaikka olette pelkkää pimeyttä.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
        11. Kannattaa ottaa näiden 123 ja Kaaleppi juutalaisten jutut siltä kantilta, että he ovat täällä tietoisesti harhaanjohtamassa ihmisiä. He tietävät mitä on oikeasti tekeillä, kuka kontrolloi mediaa ja todennäköisesti tietävät myös holokaustin olevan täyttä tuubaa. Saksalaiset maksavat itsensä tuosta valheesta kipeäksi, ihmisiä heitetään holokaustin kyseenalaistamisesta vuosiksi linnaan ja nämä ihmiset hurraavat aina kun näin tapahtuu.

          Aika pelottavaa, kun tietää tuollaisia ihmisiä olevan olemassa.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
        12. Ja nyt uusnatsi ilmaantui paikalle lätkyttämään paskaa. Onko kiva olla typerä ja aivojaan käyttämätön lammas? Bää bää vaan sinulle aivokuollut haaskaeläi. Opettele syömään vaan sitä ripulia niin ehkä hampaasi kasvavat takaisin. Kiristääkö esinahka silmiä vai mikä on aikaansaanut pakkomielteesi. Vituttaako se että SAKSALAINEN SS-REICHSFÜHRER HEINRICH HIMMLER sanoo että ”tapamme juutalaisia”? Osaatko amerikkalaisten JUUTALAISHUIJAREIDEN orja edes runkata?

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
        13. Yle valehtelee aina kaikesta. Näin se vain on. Yle = valhetta. MTV3 = valhetta. Nelonen = valhetta. Valhetta on kaikki, kaikki valhetta on. Sitä ei mitkään pälinät täällä muuta miksikään.

          Kokemus-k-tavallinen-maisteri-olet-hullu on näemmä tälläkin palstalla tai sitten täällä on ihan vaan muuten vaan jotain vapaaehtoisia vastaanväittäjiä ja Ylen totuudellisuuteen uskojia. Toistan: Yle = valhetta. Joka kerta kun katsot televisiouutiset, sinua aivopestään. Aivopesty ihminen ei tajua että häntä aivopestään. Hän haluaa katsoa uutiset tänäänkin, eri kanavilta. Samaa paskaa eri tuutista, ei se kanava mitään muuta miksikään.

          Anna Perho valehtelee virallisessa valehtelutuutissa eli Ylessä.

          Yle = ylenanto = oksennus -> vältä aina ja ikuisesti
          MTV3 = paha pöllönsilmä -> vältä aina ja ikuisesti
          Nelonen = arvosanaksi nelonen -> vältä aina ja ikuisesti
          Ja mitä muita ”uutisten” suoltajia niitä nyt onkaan, en edes muista koska minuahan ei enää aivopese kukaan.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
        14. Katoppas osasit sanoa sanan jossa on kaksi ö-kirjainta, onneksi olkoon, hauku vielä hulluksi niin havaitsen viittauksen suomi24:n olet hullu nimimerkkiin. Ja mistä tiesit että korvistani valuu saippuaa, onko asuntonikin jo solutettu? Pitääkin peittää ikkuna foliolla että et näe sisään niillä taikakiikareillasi joilla tiirailet niitä Ylen ihkupihku-uutisia.

          Tässä runo Ylelle:

          Yle, tuo valtava kasa valheita
          kuljetan ne traktorillani pellolle
          viljelen perunat ja keitän
          niistä hörhökeiton, käärin kaiken folioon
          foliota kaikki on
          ja hetken se kevätauringossa kimaltaa

          123
          456
          789
          enempää numeroita en osaakaan koska olen niin hörhö ja folio loppui just äsken

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. OIkein hyvä kirjoitus Hmm 8 kuukautta sitten. Yhdyn sanan täydessä merkityksessä kirjoittamiesi asioiden tukemiseen. Voisi sanoa että kyllä näin on asiat, koko maailmanlaajuinen operaatio on käynnissä.Lainaus Helsingin Sanomista 9. 11. 2013
        Polion leviämisen estämiseksi on määrä rokottaa 22 miljoonaa lasta Syyriassa ja sen naapurimaissa, ilmoittavat Maailman Terveysjärjestö ( VHO ) ja YK:n Lastenjärjestö Unicef perjantaina. Lapsia ryhdytään rokottamaan seitsemässä Lähi-idän maassa jne. Aina erilainen rokotekokeilu milloin missäkin maailmankolkassa. Luuleeko nämä rokotehuijarit ja niiden bisnesten levittäjät elävänsä keskenään maapallolla kun ei toivottu määrä ihmisiä eliminoidaan pois päiväjärjestyksestä. Ei taida ikuista elämää olla keksitty eikä keksitäkkään, tai voihan se olla että ovat keksineet itselleen rokotteen joka tekee heistä kuolemattomia. Mitä järkeä on antaa lahjoituksena rahaa esim. näille järjestöille ja muillekkaan kun kylvävät sairauksia ja kuolemaa esim. rokotehankkeillaan, ja muilla tarpeettomolla tutkimuksillaan ja teoillaan. Kerääjät eivät joko ymmärrä tarkoitusta tai sitten nukkuvat ruususen syvää unta tai eivät tosiasiassa välitä mitä pahaa joillekkin tapahtuu, kunhan saavat huseerata oman mielensä mukaan.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  40. No voin sanoa että luotan enemmän tämän lehden artikkeleihin kuin valtamediaan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Rokotevastaiset huuhaasivustot viittaavat samoihin lähteisiin ja ristiin,
      sivustoilla kommentoivat joomiehet edelleen käyttävät samoja lähteitä.

      Tämä jon rappoport on ollut täälläkin lähteenä useaan kertaan.
      Jutun suomentajaankin on viitattu moneen kertaan.

      Näin luodaan mielikuva suuremmasta asiaa tukevasta aineistosta.

      Ilmiö on tuttu mm. kreationistien propagadasta.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  41. Rokotevalmistajille tuntuu olevan kauhea juttu se että tavalliset tallaajat tietävät miten pidetään terveys kunnossa ilman rokotteita ja eihän noilla rokotteilla ole mitään tekemistä hyvinvoinnin kanssa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Oletko kuullut poliosta? Oletko kuullut isorokosta? Kerropa miksi nämä kaksi erittäin vaarallista tautia ovat käytännössä hävinneet maapallolta. Isorokko niin hyvin että sitä ei ala ilmaantua ilman ihmisen tahtoa. Äläkä höpise mitään hygienian ja ravitsemuksen merkityksestä. Polio hyvin tehokkaasti tappoi ja vammautti kehittyneissä maissa joissa hygienia ja ravitsemus oli korkealla tasolla.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Et vastannut kysymykseeni. Miksi polio ja isorokko ovat käytännössä hävitetty maapallolta? Kerropa miksi vuotuisien poliotapauksien määrä (maailmassa) on pudonnut suunnilleen tuhanteen siinä missä ennen rokotteen kehittämistä ja laajamittaista rokotusohjelmaa tapauksien määrä oli satoja tuhansia? Pelkästään Yhdysvalloissa vuonna 1952 oli 58 000 poliotapausta joka aikaansai elinikäisiä vammoja yli 20 000:lle.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Olet toivoton todellisuuden kiistäjä. Isorokko hävitettiin kokonaan massarokottamisen, tautitapausten nopean raportoinnin, eristämisen ja mahdollisesti virukselle altistuneiden rokottamisen yhdistelmällä.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  42. No en voi ensinnäkään olla varma onko poliota tai isorokkoa koskaan ollutkaan tuossa mittakaavassa mitä väität, kukaan ei sitä minulle ole koskaan todistanut ja noihin yleisiin tietoihin ei voi luottaa, suhtaudun nimittäin aika kriittisesti kaikkiin näihin virallisiin totuuksiin.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Olet siis typerämpi kuin odotin. Taitaa olla ihme että ylipäätään osaat edes lukea.

      Kysymys ”miksi polio ja isorokko ovat käytännössä hävitetty maapallolta” on siis sellainen mihin ”vaihtoehtolääkinnän” ”asiantuntija” ei pysty vastaamaan. Jälleen kerran tieteeseen perustuva maailmankuva voittaa ja esitän yksinkertaisimman selityksen polion ja isorokon katoamiseen: laajamittainen rokotusohjelman aikaansaama immuniteetin lisääntyminen.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  43. Sionistieliitti pitää kyllä huolen siitä että rokotteet kylvävät tuhoa ja vähentävät väkilukua, niinpä en itse ainakaan rokotteisiin koske.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Kaltaisesi hörhöt olette suureksi avuksi evoluutiolle pitämällä huolen siitä että tyhmimmät kuolevat omaan typeryyteensä. Kerropa miten rokotteet kylvävät tuhoa ja vähentävät väkilukua?

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  44. On erinomaisen hyvä asiaa että tätä valtamediaa Magneettimediaa aletaan käsitellä erittäin kriittisesti pienissä medioissa. Ja nostetaan esiin piilorasismi ja kytkökset ja kauppiaa kaupalliset sidokset Big Org Pharmaan.

    Rokotteet alkoivat pelastaa ihmiskuntaa 1800-luvulla kun isorokkorokotetta levitettiin valtaväestöön.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  45. Kauppiaan kaupalliset sidokset Big Pharmaan? Öö mitä ihmettä?

    Rokotteet tappavat talossa ja puutarhassa, eikö muka se narkolepsia pistänyt miettimään, että onkohan kaikki nyt rokoterintamalla ihan kunnossa?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Aika vitun huonosti ne rokotteet tappavat. Ei näy poliota eikä isorokkoa näillä main. Ne tappavat. Ei kurkkumätäkään taida riehua eikä jäykkäkouristus.

      Eikö teidän hörhöjen ole helppo huomata että puoskareiden bisnes on paljon tappavampaa kuin oikea lääketieteellinen toiminta. Myrkkyjä ja mukalääkkeitä puputtavat vaikka sokeakin näkee että oikeaa lääkäriä tarvitaan potilaan riutuessa.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Olet mainio esimerkki evoluution toiminnassa. Tyhmät tappavat itsensä ja siten edistävät lajin säilymistä. Maailman varmimmassa sydänlääkkeessä on nitroglyseriiniä. Se siis tappaa – ei sydänkohtaus. Nitrot ovat siis pelkkä lääketeollisuuden salaliitto ihmisten murhaamiseen tappavan epävakaalla räjähteellä.

          Ostaisitko minulta sodiumin kloridisuoloa? Tehoaa tehokkaasti jano-ongelmiin. Vain 15 € desi 10% hydridiliuoksena.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
  46. tässä yle mainostaa uusia hienoja lääkkeitä, lisää vaan työtehoa niin johan sitten kohta ollaan kaikki robotteja paitsi minä en tuommoseen lähde, työntäkööt ne lääkkeensä takasin sinne mistä tulikin

    http://areena.yle.fi/tv/1841658

    Yle – big pharman asialla jo vuodesta kuokka ja kirves

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  47. Niinpä nämä muutamat heput yrittävät johtaa täällä ihmisiä harhaan, mutta voin sanoa että ei onnistu. Ei ole enään mitään epäilystä minkä takia nämä pari heppua rähisee täällä, on nimittäin sen verran läpinäkyvää touhua.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  48. Onneksi ihmiset ovat pikku hiljaa alkaa tajunneet mikä maailman meininki on tällä hetkellä, roistot johtavat maailmaa ja yrittävät johdattaa ihmisiä harhaan, mutta onneksi totuus tulee vielä selville.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  49. Ei ihmisiä paranneta kemiallisilla lääkkeillä se nyt vaan on fakta, ne saattavat antaa hetkellisen helpotuksen kipuihin, mutta eivät paranna sairauksia. Kipu turrutetaan kemiallisilla lääkkeillä, mutta sairaus ei sillä häviä vaan jää ihmiskehoon kytemään. On suorastaan idioottimaista luottaa sokeana kaikkiin kemiallisiin lääkkeisiin. Ihmisiä ei enään osata tai haluta hoitaa kokonaisvaltaisesti vaan pureudutaan ainoastaan taudin seurauksiin eikä enään etsitä taudin alkulähdettä ja hoideta sitä kautta potilasta. Nykyisillä kemiallisilla lääkkeillä on nimenomaan tarkoitus turruttaa kipu ja sitten oletetaan että sairaus olisi sillä parannettu ja ei kaikenlisäksi mainita lääkkeiden mahdollisia haittavaikutuksia totuudenmukaisesti, koska sehän saattaisi heikentää niiden myyntiä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Kuten tyypillistä sinä sekoitat kipulääkkeet muihin lääkeryhmiin. Puhumattakaan siitä että seuraukset johtuvat syistä. Oletko pelle lukenut minkään lääkkeen selostetta? Jopa aspiriinissa lukee mielettömän pitkä lista mahdollisia sivuvaikutuksia ja niiden esiintymistaajuutta. Se löytyy jokaisen laillisesti myydyn lääkepakkauksen sisältä.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  50. Yksi hyvä esimerkki nykylääkehoidon tietämättömyydestä on kuumeen hoito jota hoidetaan kemiallisilla lääkkeillä laskemalla kuume väkisin alemmas, kun nimenomaan kuume on merkki siitä että elimistö taistelee kehossa olevia myrkkyjä vastaan, kuume ikään kuin polttaa myrkyt kehosta. Kuumetta pitäisi yrittää tukea luonnonmenetelmillä eikä tuhota kehon omaa puolustusjärjestelmää kemiallisilla lääkkeillä. A. Vogelin teoksista saa paljon hyvää tietoa luonnonlääkinnästä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Tiedätkö millaisia vaurioita pitkäkestoinen, korkea kuume aiheuttaa? Erittäin vakavia. Kerropa mitä nuo epämääräiset ”luonnonmenetelmät” ovat joita koko ajan mainostat? Eikö asetyylisalisyylihappo ole luonnontuote? Eikö kiniini ole luonnontuote? Kerropa mitä mystistä eroa on luonnosta eristetyllä ja laboratoriossa valmistetulla lääkeaineella jos ne ovat kemialliselta koostumukseltaan samoja?

      Olet siis pelkkä wannabe-puoskari joka piilottelee epämääräisyyksien takana.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Lasse: Käsityksesi nykylääketieteen suhtautumisesta kuumeeseen ei ole ajan tasalla.
      Tuolla tietoa aiheesta,
      kuume lapsella: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00437
      kuume aikuisella: http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00793&p_haku=kuume aikuisella

      Jos lapsella on taipumus kuumekouristukseen, on syytä turvautua kuumelääkkeeseen helpommin:
      http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00438

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    3. Jos Lasse luet nuo linkittämäni artikkelit, huomaat, etteivät viralliset hoitosuositukset
      koko ajan pyri lisäämään lääkkeiden käyttöä, kuten vaihtoehtohoitojen tarjoajat yleensä
      väittävät.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  51. On varmasti maailmassa paljon asiansa osaavia lääkäreitä ja eivät nyt kaikki kemialliset lääkkeet varmaan ole vaarallisia vaikka olen ehkä antanut ymmärtää kirjoituksistani, epäilyttää vaan suuresti isojen lääkefirmojen moraali että kehitteleekö ne oikeasti lääkkeitään hyvinvoinnin edistämiseen ja saurauksien parantamiseen vai ainoastaan rahan kiilto silmissä. Ihmiset nyt kun tunnetusti tuppaavat alkaa ahnehtimaan liikaa kun sellainen mahdollisuus tulee, mutta ei sen tarvitsisi mennä niin.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Nyt turvaudut vanhaan kunnon sanojen syömiseen kun jäit kiinni valehtelusta. Kumma kyllä että olet täysin sinisilmäisen luottavainen epämääräisien puoskareiden keitoksien suhteen. Et vieläkään kertonut mitä mystistä eroa on esim. pajusta eristetyllä ja laboratoriossa syntetisoidulla asetyylisalisyylihapolla?

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  52. En nyt piäis esim. A. Vogelia minä tahansa puoskarina, kaveri oli aikoinaan aika arvostettu heppu. Itse taas näytät luottavan täysin sinisilmäisesti lääketehtaisiin ja mielestäni se on paljon epäilyttävämpää.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Avainsana on ”oli”. Tyyppi taitaa olla juuri vihaamasi lääketeollisuuden kätyri. Hän vain pelasi omaan pussiinsa. Tyypillisenä hörhönä tuvaudut ”meidän kanssa tai meitä vastaan”-argumenttiin. Näet maailman aivan liian mustavalkoisena ja se on vasta ensimmäinen monista virhepäätelmistä ja loogisista virheistä joita teet. Kerropa se syy miksi minä muka rähisen?

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Tässä kysymyksiä joihin et ole vastannut. Haluan tietoa – siksi kyselen.

          Kerropa se syy miksi minä muka rähisen?
          Tiedätkö millaisia vaurioita pitkäkestoinen, korkea kuume aiheuttaa?
          Kerropa mitä nuo epämääräiset “luonnonmenetelmät” ovat joita koko ajan mainostat?
          Onko asetyylisalisyylihappo luonnontuote?
          Onko kiniini luonnontuote?
          Mitä mystistä eroa on luonnosta eristetyllä ja laboratoriossa valmistetulla lääkeaineella jos ne ovat kemialliselta koostumukseltaan samoja?
          Ostatko muuten sodiumin kloridisuoloa? Se tasapainottaa mainiosti kehon nestetasapainoa. Vain15 € desistä 10% dihydo-oksidiliuosta.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
  53. Mutta joo kyllä kaikki tietää miksi olet täällä rähisemässä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  54. Jotenkin on hirveän vaikea uskoa että olet etsimässä vastauksia sivustolta jota pidät täysin humpuukina, et sinä täällä ole mitään vastauksia etsimässä vaan käännyttämässä ihmisiä harhaan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Tyypillisenä hörhönä et osaa vastata. Toistan koska sinulla on ongelmia luetun ymmärtämisen kanssa.

      Kerro se syy miksi minä muka rähisen?
      Tiedätkö millaisia vaurioita pitkäkestoinen, korkea kuume aiheuttaa?
      Kerropa mitä nuo epämääräiset “luonnonmenetelmät” ovat joita koko ajan mainostat?
      Onko asetyylisalisyylihappo luonnontuote?
      Onko kiniini luonnontuote?
      Mitä mystistä eroa on luonnosta eristetyllä ja laboratoriossa valmistetulla lääkeaineella jos ne ovat kemialliselta koostumukseltaan samoja?
      Ostatko muuten sodiumin kloridisuoloa? Se tasapainottaa mainiosti kehon nestetasapainoa. Vain15 € desistä 10% dihydo-oksidiliuosta.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  55. Hauskaa lukea näiden rokotevastaisten idarien jonninjoutavaa jankutusta. Ei heillä tule mielen viereenkään Musta Surma vuosina 1347–1352. Kolmasosa eurooppalaisista kuoli, Aasiasta ei tietoa, mutta ei ollut rokotteita ei. Jos nyky-euroopassa kuolisi kolmasosa se olisi liki 250 miljoonaa ihmistä. Ei auttanut luonnolääketiede eikä puoskarit.

    Suosittelisin teille kaikille rokotevastaisille hörhöille että kytkette ne aivot päälle hetkeksi, edes joskus.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Et taida tietää että nuo ”Repe”, ”Lasse” ja muut kahelit luokittelevat ”uskottavuuden” sen mukaan kuinka raflaavia väitteitä se esittää. Mitä enemmän epämääräisiä, huonosti väärennettyjä ”todisteita” sen oikeampi niiden esittämä väite on. Eli pähkähulluja harhaluuloja he elättelevät koska eivät kestä todellisuutta missä ei ole laajamittaista, kaikkialle tunkeutunutta salaliittoa joka viestii salaisilla koodieleillä ja jonka avaruusolentojäsenet paljastuvat vain tökeröissä kuvamanipulaatioissa.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  56. Väestön hallinta on samanlaista kuin perinteisesti lapsen kasvatuskeinot eli pelottelua, uhkailua ja kiristystä sekä ”hyvässä lykyssä” lahjontaa. Lapsella ei ole vaihtoehtoa tällaisten pakkokeinojen edessä, mutta miten- onko aikuisella ”Ota rokote niin pelastut ja pelastat muut laumaimmuniteetin suojin”- propagandan edessä vaihtoehtoa???

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  57. Mitä horiset Italian mafiasta, kun juutalainen mafia on kaikki kaikessa. Sama j-mafia omistaa lääketeollisuuden ja siis järjestäytyneen rikollisuuden. Italian amfiasta on tullut jo sata vuotta sitten alaosasto ja myös se on ilmeisesti alun perinkin juutalaisten perustama.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  58. Brysselin Pravdassa tänään (4.1.2014) olevan artikkelin ”Rokotemies astuu Puskan saappaisiin” perusteella voi arvata, että Big Pharma & Medical Mafia ovat saaneet haluamansalaisen miehen THL:n johtoon. Artikkelin perin myönteinen sävy on täysin linjassa sen kanssa, että lehti on jo vuosikymmenet käynyt hiljaista sotaa meitä, ’we the people’ vastaan: pyrkii edistämään illuminatin/bilderbergien Uuden Maailmanjärjestyksen agendaa. Keinovalikoimaan kuuluvat mm. kommunistisen Frankfurt-koulukunnan subversiotekniikoiden soveltaminen, esim. homo-/lesbomyönteisellä propagandalla ja tänään siitäkin on esimerkkinä artikkeli ”Ovatko aivosi androgyynit, Jaakko Valtee – Drag-artisti haluaa esiintyä naisena…”
    Medical Mafia’sta kerrotaan esim. seuraavassa: http://ethericwarriors.com/device_tutorials/a/medical_mafia.html

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  59. Edellisessä kommentissani antamani linkin sisältä löytyvä linkki ‘The Medical Mafia by Guylaine Lanctot, M.D’ ei toimi. Lanctot kirjoitti kirjan ”The Medical Mafia: How to Get Out of it Alive and Take Back Our Health and Wealth”. Lanctot oli siihen mennessä työskennellyt lääkärinä paitsi Kanadassa myös Ranskassa ja USA:ssa, joten hän tiesi mistä kirjoitti. Mafia kosti viemällä häneltä lääkärinoikeudet. Magneetiimediassa on aikaisemmin julkaistu suomeksi käännetty artikkeli oikeudenkäynnistä, jossa Lanctot yritti puolustautua mm. saksalaisen lääkärin tri Gerhard Buchwaldin todistajalausuntoon perustuen: https://magneettimedia.com/tri-buchwaldin-todistajanlausunto-quebecin-laaketieteen-komitealle/. Oikeudenkäynnin tulos oli tietenkin etukäteen selvä vapaamuurarien korruptoimassa oikeuslaitoksessa, kun vielä rahakasassa rypevä mafia oli vastapuolella. – Lanctotin kirjan mukaan Medical Mafia on kaikissa maissa järjestäytynyt täsmälleen samalla tavalla kuin italialainen mafia ja sen organisaatio ulottuu julkisen terveydenhuollon organisaation korkeimmille tasoille asti. – Mikäs muu kuin Medical Maffia (ja vielä ilmeisesti korruptoituneet poliitikot avustajina?) voi meillä Suomessakin olla takana, kun myös lapsia – vieläpä vanhempien tietämättä – on laitettu lääkeyrityksen koekaniineiksi ja myrkynvalmistaja sitten vielä vapautetaan kaikesta vastuusta ja lapsille aiheututetut vammat korvataan julkisista varoista – kaikkia vammoja ei voi edes rahalla korvata! Tällainen asiahan on tietysti kontrolloidussa valtamediassa ehdoton tabu niin meillä kuin muuallakin. Tässä on eräs Lanctotin haastattelu englanniksi: http://www.whale.to/a/lanctot.html . Sivulla http://www.whale.to/vaccines/lanctot2.html on myös: [Extracts] The Trial of The Medical Mafia by Joachim Schafer: Daniel Marchini, M.D. testimony before the Quebec College of Physicians Medical Board; Dr John Martin testimony before the Quebec College of Physicians Medical Board; Dr Hyde testimony before the Quebec College of Physicians Medical Board
    Näitä artikkeleita voi lukea myös asiantuntija-tietona, jos on terveydestään kiinnostunut.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  60. Tuhkarokko on fkunssan tapainen tauti, joka ennen oli yleinen ja lähs joka lapsi sairasti sen. Vaarallinen vain kehitysmaissa.

    Mutta jos joku ei rokota itseään, Supo saattaa iskeä viruksilla globalieliitin puolesta

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat