"Ne harvat, jotka tietävät totuuden pankkijärjestelmästä, ovat joko täysin riippuvaisia siitä tai janoavat sen mahdollistamia voittoja. Tämä ryhmä ei siis tule vastustamaan sen vääryyksiä. Sitten on suuri enemmistö, joka ei kykene alkuunkaan ymmärtämään koko talousjärjestelmää. Heistä tehdään maksumiehiä ilman, että he edes tietävät sitä."

Rotschildin veljekset Lontoossa

Lainsäädäntömme ei kunnioita EU:n asedirektiiviä

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 5,00
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Ministeri, kuinka te kehtaatte viedä meiltä aseet, kun me kävimme usean vuoden taistelun, juuri jotta saisimme pitää omat aseemme? Olisitte odottaneet edes sen verran, että me olisimme kuolleet kokonaan kaikki pois, ettei meidän tarvitsisi katsoa tätä.

Näin kuului kolmen sotaveteraanin viesti sisäasiainministeri Anne Holmlundille henkilökohtaisen tapaamisen yhteydessä, Tampereen messu- ja urheilukeskuksessa, kansallisen veteraanipäivän juhlassa 27.4.2010 Tarina on tosi, ja sen mukaan muuten hyvin puheliaana tunnetun ministerin kommentit olivat tuolla hetkellä vähissä.

Tarinan kertoja on tutkija, ja perustuslakivaliokunnan oikeudellinen neuvonantaja Pertti Eilavaara, jonka tekemä perusteellinen selvitys hallituksen aselakiesityksestä, on nostattanut maassamme vakavan keskustelun ihmisja perusoikeuksien puolesta. Hän jatkaa tarinaansa veteraanipäivältä:

– Veteraanit ymmärtävät asian niin, että kysymys ei ole vain harrastamisesta ja metsästämisestä, vaan että omat aseet ovat yksi vertauskuva koko maan puolustamiselle, ja itsenäisyydelle.

Perinteikkään kulttuurin alasajoa

Asekeskustelun molemminpuoliset leirit ovat ihmetelleet hallituksen surullista kompurointia aselakiuudistuksen suhteen. Hallituksen aselakiesitys on ollut tähän asti puhdas floppi. Lain valmistelu on ollut amatöörimäinen, epälooginen, mutta ennen kaikkea monella tapaa perustusoikeudet sivuuttava. Päätöksenteko asiaan liittyen ei ole ollut myöskään kaikkien oikeuskäytäntöjen mukaista, eikä läpinäkyvää, kuten odotettaisiin. Kansan valitsema johto, ei ole suostunut kuulemaan valmisteluissa asiantuntijoita asianmukaisesti, saati kansaa. Koko vyyhti pistää pohtimaan, onko poliittinen johtomme ollenkaan virkansa tasalla, ja onko Suomessa mahdollisesti meneillään kansalaisilta salattu ohjelma, jonka lopullinen päämäärä on Suomalaisen ampumaurheilun, siihen liittyvän monimuotoisen harrastamisen ja pitkällisen kansallisen, sekä perinteikkään kulttuurin systemaattinen alasajo?

Asiakirjan vuotaminen julki paljasti salatut aikeet

Jo aselakivalmistelun alkuvaiheessa pätevimmät lain virkamiesvalmistelijat syrjäytettiin aselain valmistelusta. Perustuslakivaliokunnan kuulema

oikeudellinen neuvonantaja Pertti Eilavaara (kuka pelkästään virkansa puolesta ei voi olla aseharrastaja) oli perustuslakivaliokunnan kuultavana ampuma-aselakia käsittelevässä kokouksessaan 3.11.2009. Eilavaara esitti kokouksessa valiokunnalle aselakiuudistuksen luonnoksesta oman lausuntonsa.

Siitä jätettiin valiokunnan jäsenille luettavaksi 30 sivuinen tiivis asiakirjaversio, sekä laajempi 64 sivuinen tutkimus. Valiokunta ei pitänyt puoleen vuoteen kiirettä päätöksiensä suhteen, kunnes huhtikuussa 2010 mitä ilmeisimmin joku perustuslakivaliokunnan kansanedustajajäsenistä vuoti tutkija Pertti Eilavaaran lausunnon julkisuuteen (Iltalehti 28.4.2010). Tämä synnytti valiokunnassa päätöksentekohädän, mutta mielenkiintoista kyllä, esityksen pikahyväksyntään saapuivat puolueista pääasiassa vain kansaedustajien varajäsenet. Jotkut paikalle tulleista varajäsenistä saivat aikaa lakiesitykseen perehtymiseen ruhtinaalliset n. kolme minuuttia. Valiokunnassa valmisteltu lausunto tapahtui perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasin johdolla, vaikka hän ei itse ollut mukana lopullisessa äänestyksessä.

Kunnioituksen puutetta

Hallituksen aselain uudistuksen esityksessä ei käsitellä, eikä mainita ollenkaan useita kansalaisen perusoikeuksia. Kuten harrastamisen, metsästämisen, elinkeinon harjoittamisen (asetarvike kaupat, radat, kouluttajat jne.) tai oman hengen ja turvallisuuden suojelun perusoikeutta. EU säätelee aselupaoikeuksia asedirektiivin kautta. EU:n asedirektiivissä luvanmyöntämisen perusteiden keskeinen kriteeri on harkita sitä, saattaisiko luvan myöntäminen oletettavasti aiheuttaa vaaraa käyttäjälle itselleen, tai yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Mikäli päätelmä on kielteinen, aseluvan myöntämiselle ei ole estettä. EU:n oikeusjärjestyksen mukaan kyseessä on niin olennainen seikka, että se määrää, ja velvoittaa jokaisen jäsenvaltion implementoimaan tämä osaksi kansallista lakia. Suomessa tämä on kuitenkin kokonaan sivuutettu. Tutkija Pertti Eilavaaran mukaan kriteeriä ei ole ollenkaan laissa, eikä hallituksen esityksessä, eikä se ole sinne eduskunnan käsittelyn yhteydessä tullut.

Aiemmin Suomen aselaissa on ollut pykälä, joka mahdollisti aseen hallussapitoluvan henkilökohtaisen turvallisuuden perusteella. Miksi tätä EU:n valvomaa perusoikeutta ei ole kirjattu Suomen lakiin luvan hyväksymisedellytyksenä direktiivin edellyttämällä tavalla?

– Koska tällöin jouduttaisiin miettimään, voisiko tässä olla todellinen aseen hankkimisluvan peruste, jonka pohjalta lupa olisikin myönnettävä. Se on ollut niin paha asia, että se on otettu laista kokonaan pois. Näin sitä ei tarvitse käsitellä. Se voidaan vaieta. Jos tämä olisi kirjoitettu lakiin, se ajaisi näiden kaikkien muiden edellytysten yli. Kaikkea soveltuvuutta ja aktiviteettia pitää harkita kuitenkin juuri tämän perusteen kautta, kuten direktiivissä on tarkoitettu. EU:n oikeusjärjestys sitoo Suomen jäsenvaltiona. Se olisi pitänyt kirjoittaa kansalliseen lakiin, koska on olemassa täysin selkeä EU:n tuomioistuimen käytäntö siitä, että oikeusjärjestys on sitova. Se on kansalaisen kannalta olennainen seikka. Se pitää kirjoittaa lakiin sana tarkasti, kuten kaikki muutkin direktiivit. Perustuslakivaliokuntakaan ei reagoinut tähän mitenkään, että se on tarkoituksella jätetty pois. Se on kuitenkin kaiken lupaharkinnan päällimmäinen periaate, kertoo Eilavaara.

Poliittisessa päätöksenteos päättämättömyydessä on maassamme ollut leimallisena tietynlainen vaikenemisen tapakulttuuri. Tällaista salailevaa päätöksentekoa, ja lainvalmistelua ei jostain syystä arvioida julkisesti ollenkaan samoin, kuten esimerkiksi julkista kansalaiskeskustelua.

–Selvennettäköön vielä, että aseoikeus ei ole Suomessa turvattu perustuslailla sellaisenaan. Sen sijaan oikeutta hakea lupaa ja sitä koskevaa harkintaa suojaavat monet perusoikeudet. Etenkin jokaisella on oikeus valita harrastuksensa henkilökohtaisen vapautensa ja itsemääräämisoikeuden perusteella. Aseita ei ole perustuslaissa rajattu tästä pois. Sen sijaan lupamenettelystä voidaan säätää lailla, Pertti Eilavaara lisää.

Ihmisoikeudet Suomessa heikolla tolalla

Mikäli lakiesitys tulisi eduskunnan hyväksymäksi tällaisenaan, lupaa hakeva kansalainen voisi yksittäistapauksessa vedota siihen, ettei kansalliseen lakiimme ole implementoitu jäsenvaltioita velvoittavaa asedirektiiviä.

Eilavaara kertoo että tällaisessa tilanteessa olisi erilaisia keinoja, joilla kansallinen tuomioistuin voisi viedä asian EU-tuomioistuimeen ennakkoratkaisumenettelyllä. EU:n komissiolle voidaan tehdä valvontakantelu siitä, että jäsenvaltio ei vie asedirektiiviä täytäntöön kansallisessa lainsäädännössä.

Suomi on jäsenvaltiona velvollinen noudattamaan Euroopan Neuvoston säätämiä ihmisoikeuksia. Kuitenkin Suomi on viime vuosina saanut Euroopan neuvoston ihmisoikeustuomioistuimesta vuosittain enemmän langettavia tuomioita kuin muut pohjoismaat yhteensä. Kansalaisen oikeusturva maassamme ei ole siis ilmeisen taattu.

– Meidän oikeusministeri ei kaikesta huolimatta ole saanut oikeastaan mitään aikaan sen suhteen. Meillä on yhteiskunnassa, lainsäädännössä, tuomioistuimessa, ja viranomaisissa aika iso ihmisoikeusvaje, jota ei ole tunnustettu. Meillä tarvittaisiin monien muiden eurooppalaisten maiden esimerkin mukaisesti valtiosääntötuomioistuin, joka itsenäisesti ratkaisisi myös suhteessa lainsäätäjään nämä perusoikeuskysymykset. Kun meillä perustuslakivaliokunta ne ratkaisee, niin voidaan päätyä sitten tällaisiin tilanteisiin, että ohitetaan, sivuutetaan ja väljennetään perusoikeuksien tulkintaa niin, että hallitus saa esityksensä läpi. Ja kun se toistuu riittävän monta kertaa, on syytä huolestua, kertoo Eilavaara.

Vastoin avointa päätöksen tekoa

Kaikista valtavista puutteistaan huolimatta perustuslakivaliokunta (tässä tapauksessa varajäsenet) ei kyennyt vaatimaan aselakiesityksestä poistettavaksi kuin yhden perustuslaillisesti merkittävän väärän kohdan, joka koski yhdistymispakkoa. Koko lakivalmistelu olisi pitänyt Eilavaaran mukaan palauttaa uuteen valmisteluun, ja kirjoittaa kokonaan uudelleen, koska se ei ole eduskunnan tehtävä.

– Korostan, että pakkojäsenyys luvan ehtona on poistettava laista, sillä sitä ei katsottu perustuslain mukaiseksi vaatimukseksi. Kansalaisilla on oikeus odottaa, että eduskunta toimii perustuslain mukaan hyväksyessään lakiesityksiä, ja että heidän (kansalaisten) oikeutensa otetaan huomioon. Tässä on siis aika pahasti loukattu kansalaisyhteiskunnan ja avoimen demokraattisen yhteiskunnan perussääntöä. Kukaan ei ole voinut kiistää näitä perustusoikeus kysymyksiä, joita olen omalta osaltani esittänyt, Eilavaara muistuttaa.

Viranomaiset ja virkamiehet soveltavat aselakia miten haluavat

Perusoikeusajattelun ydin on, että kansalaisen kannalta kaikki oikeuksia ja velvollisuuksia koskevat olennaiset asiat säädetään lain tasoisena, ja eduskunta päättää niistä. Tämä siksi, etteivät virkamiehet pääsisi kirjoittamaan itselleen ohjeita, joita he sitten itse soveltavat.

Aselain muutosesityksessä ei käsitellä ollenkaan millaisia ohjeita poliisiviranomaisten on sovellettava, millaisina ne on annettava ja kuka aselupia ja elinkeinolupia käsiteltäessä ohjeita antaa.

– Poliisilain (hallintolaki) erään pykälän yleisen tehtäväluettelon nojalla annettiin vuonna 2007 yleinen nk. yhtenäistämisohje jota poliisi sitten soveltaa. Usein poliisi ei päätöstä tehdessään sovella siis enää lakia, vaan tätä yhtenäistämisohjetta. Suomen perustuslakiin on vuonna 2000 säädetty 80:een pykälään ns. delegoitua lainsäädäntövaltaa koskien, että kaikki olennaiset asiat luvansaannin kriteerien osalta on säädettävä suoraan laissa kirjaimellisesti. Kyse on kansalaisten oikeusasemasta, ei vain lupaviranomaisen sisäisistä asioista. Ei kansalaisten oikeuksia koskevista asioista voida ollenkaan antaa mitään soveltamisohjetta ilman valtuutusta. Kuitenkin käytännössä tälläistä soveltamisohjetta noudatetaan tänä päivänä poliisihallinnossa, ja mm. oikeusasiamies on muitta mutkitta hyväksynyt tällaisen. Mutta kun siitä ei ole pykälää hallituksen esityksessä, niin sitäkään ei nyt sitten vain käsitelty. Tätä yhtenäistämisohjetta, ja sen soveltamisen laillisuutta ei ole kukaan tutkinut. Se elää ihan omaa elämäänsä laista riippumattomalla tavalla, kertoo Eilavaara.

Poliisin harkinta = mielivalta

On selvää, että väkivaltarikoksista tuomittu menettää hallussapitolupansa. Mutta viranomaisten toiminta soveltamisohjetta noudattaen on ilmeisesti saanut jo hyvin irvokkaita piirteitä, joissa logiikka jää epäselväksi. Monelta nuhteettomalta, ja kunniakkaan meriitin omaavalta kansalaiselta on aselupa evätty ilman todellisia perusteita. On kuultu tapahtuneen mm. että luvanhaltija olisi menettänyt aselupansa ylinopeusrikkeistä. Ilmiö, johon Eilavaara on törmännyt tutkimuksensa yhteyksissä on, etteivät kansalaiset uskalla kiistää viranomaisen tulkintoja, koska pelätään että paikallinen päättävä poliisi ottaisi asian henkilökohtaisesti, ja se voisi vaikuttaa moniin asioihin myöhemminkin. Hallinto ei voi, eikä saa perustua mielivallan pelkoon.

– Tämä ei ole oikean kansalaisyhteiskunnan kuva. Tässä tullaan käytännössä juuri siihen, että kun meillä on jätetty kansallisesta laista kokonaan pois tämä olennaisin EU-direktiivin lupaa koskeva harkintaedellytys, niin näin viranomainen voi soveltaa päätöksentekoaan miten haluaa. Perusedellytykset lakia säädettäessä sen noudattamiselle, ja kunnioittamiselle on sen ennustettavuus, sekä se, että laki noudattaa kansalaisten moraalisia peruskäsityksiä ja arvoja, jotta laki voi nauttia kansalaisten luottamusta. Jos nämä puuttuvat, niin miten voi odottaa että kansalaiset enää mitään lakeja noudattaa? kysyy Eilavaara.

Poliisin resurssit ja huolimattomuuden hinta

Tutkija näkee että, nykyisellä lainsäädäntösuuntauksella poliisin resurssit loppuvat nopeasti kesken.

– Koko asehallinto pitää eriyttää poliisin toiminnasta, siten että poliisille jäisi vain aseiden valvonta yleisen järjestyksen ja turvallisuuden nimissä. Asehallinto on ihan perushallintoa, joka vain vaatii erityisasiantuntemusta. Nyt poliisi on liian monessa roolissa. Se on mukana säätämässä aselakeja, määrittelemässä sen sisällön, tekee luvat valvoen niitä, ja kirjoittaa vielä ohjeet, joita itse käytännössä soveltaa. Kun oikeusturva ei sisällöllisesti toteudu parhaalla mahdollisella tavalla, se pistää kysymään pitäisikö koko asehallinnon organisointi ajatella uusiksi.

Mitä sitten tulisi veronmaksajille maksamaan, mikäli kaikki aseet, aseisiin liittyvät osat, patruunat ja niiden valmistusvälineet kerättäisiin kansalaisilta pois, ottaen laskuun mukaan vielä toiminnan ympäriltä menetetyt elinkeinot ja työpaikat?

– Paljon. Ja mikä vielä varmempaa, vie paljon myös aikaa. Mutta yhtä varmaa on, että paljon jäisi vielä silti aseita, aseen osia jne. Eivät ihmiset aseitaan tule palauttamaan. Kyllä se on niin pitkällinen kansallinen perinne. Suomessahan on suvuissa kulkenut esimerkiksi aseiden keräysharrastus, ja monilla voi olla jopa satoja aseita. Ne voivat olla huippuarvokkaita aseita, joilla on selvä taloudellinen arvo. Se on sitten omaisuudensuojakysymys, jos nämä lainmuutokset johtaisivat sellaiseen tilanteeseen, että tällainen omaisuus menettäisi arvonsa. Hallituksen esityksessä myös tämä ongelma on sivuutettu täysin. Periaatteessa valtio joutuisi takavarikon toteutuessa korvaamaan välineet käypään arvoonsa, miettii EIlavaara.

Entä jos mahdollinen totaalikielto saisi aikaan sen, että koska aseita ei kiellon vuoksi saisi enää myytyä, niiden arvo romahtaisi. Näin valtio voisi vain todeta, että vallitseva aseiden käypä arvo on nolla.

– Se mahdollinen tieto, että aseet kiellettäisiin ei tietenkään saisi vaikuttaa niiden käypään markkina-arvoon, mikä aseilla oli ennen tietoa. Mutta kuka tietää, miten se tulee menemään? Enpä löisi vetoa eduskunnan puolesta.

Aselakiesitystä käsitellään seuraavan kerran 9.9.2010 hallintovaliokunnassa, jonka on tuolloin tehtävä päätöksiä ennen asian viemistä täysistuntoon, jossa laki voidaan lopullisesti hyväksyä. Hallintovaliokunnan uusi puheenjohtaja on Antti Rantakangas (kesk.).

Asian arkaluontoisuuden vuoksi toimittaja haluaa poikkeuksellisesti pysyä

nimettömänä.

Se joka vapautensa vaihtaa turvallisuuteen, ei ansaitse, eikä tule saamaan lopulta kumpaakaan. – Benjamin Franklin

Lisää aiheesta:

Tutkija Pertti Eilavaaran lausunto osoitteessa:

http://nra.fi/media/lausunto.html

Lisäinfoa:

http://nra.fi/media/index.html

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*