Lääketieteen murroksen alku

Jo lähes sadan vuoden ajan allopaattisen ja luontaisen tai funktionaalisen lääketieteen kannattajien välillä on ollut perustavanlaatuisia erimielisyyksiä.

Funktionaalinen lääketiede, kuten yrttilääkintä1,2, Ayurveda, ja kiinalainen lääketiede dominoivat lääketiedettä satojen vuosien ajan.3-5 Myöhemmin, 18. vuosisadan lopussa ja 19. vuosisadan alussa mikrobiteoria6,7 sai yliotteen teknologisten edistysaskelten kuten röntgensäteiden,8 elektronimikroskoopin,9 ja antibioottien myötä.10,11

Syntyi uusi lääketieteellinen koulukunta, joka tulisi opettamaan tulevaisuuden lääkäreille kuinka näitä uusia diagnostisia välineitä, lääkkeitä ja operointitoimenpiteitä, voidaan käyttää kehon ulkoisten vihollisten päihittämiseen. Lääkärit vakuuttuivat yhä selvemmin siitä, että suurin osa sairauksista oli mikrobien, bakteerien, virusten tai pahalaatuisten solujen aiheuttamia. Ne täytyi leikata, tappaa tai niitä täytyy kontrolloida hyödyntämällä uusia lääketieteellisiä läpimurtoja.11

Luonnonlääkintä hylättiin vanhentuneena ja epätieteellisenä. Lääkekoulut lakkasivat opettamasta tämänkaltaista lääketiedettä, ja lääkärinlisenssejä annettiin vain niille jotka valmistuivat uusista lääkekouluista, joita oltiin perustettu ympäri maata. Naturopaattiset lääkärit leimattiin puoskareiksi, kuten myös kiropraktikot, nutritionistit, akupunkturistit ja kaikki muut niin sanotun luontaislääkinnän harjoittajat.

Mutta 1940-luvun lopussa ja 1950-luvun alussa luontaislääkinnän kannattajat ryhtyivät vastatoimiin. Linus Paulingin epävirallisen johdon alaisuudessa pieni ryhmä tieteilijöitä ja lääkäreitä alkoi hoitaa aivoihin liittyviä sairauksia, kuten masennusta ja skitsofreniaa,12 ruokavaliolla ja ravintolisillä. He olivat tyytyväisiä uudella lähestymistavalla saavutettuihin tuloksiin, ja lopulta Pauling yhdisti hoitomenetelmät ”ortomolekulaarisen psykiatrian” nimiin.13-15

Kun Pauling ja muut pioneerit, kuten Abram Hoffer,16 tekivät harppauksia aivoihin liittyvien sairauksien kanssa, muutkin osat ihmisen kehosta saivat osansa huomiosta. 1960-luvun hippiliike sai vaihtoehtoisten hoitojen suosion kasvamaan väliaikaisesti. Ravinnosta ja yrttirohdoista tuli osa vastakulttuuria. Monet muut vakuuttuivat pian kun tavanomainen lääketiede ei menestynyt niin hyvin kuin odotettiin. Yhä useammat kävivät naturopaattien, kiropraktikoiden ja akupunkturistien luona kun raportit reseptilääkkeiden vaarallisista sivuvaikutuksista nousivat pinnalle.

Holistisen liikkeen varhaiset johtajat, kuten Andrew Weil, Bernie Siegel ja Dean Ornish, nousivat tietoisuuteen 1980-luvulla julkaistuaan suurta suosiota saavuttaneet kirjansa. Eräs varhaisista johtajista oli Joseph Pizzorno, joka oli perustamassa Bastyrin yliopistoa 1978 naturopaattisten lääkäreiden kouluttamista varten. Nykyään se tunnustetaan yhdeksi maailman johtavista luontaisen lääketieteen oppilaitoksista.

1970-luvun lopussa ja 1980-luvun alussa oli myös liike, joka halusi osoittaa, että aivot ja keho yhdessä yksilön kokonaisuuden hyväksi. Tämä oli märkä rätti nelisatavuotisen perinteisen lääketieteen kasvoille, joka syntyi, kun ranskalaisfilosofi Rene Descartes julisti että ihmisen aivot toimivat täysin itsenäisesti eivätkä ne vaikuta kehon terveydentilaan.17 Sittemmin monet lääkärit ovat osoittaneet teorian vääräksi ja osoittaneet selkeästi mielen ja kehon välillä vallitsevan yhteyden.18

Ei-tavanomaista lääketiedettä on kutsuttu monella eri nimellä viimeisen 50 vuoden aikana, näitä ovat:

  • Luontainen lääketiede
  • Holistinen lääketiede
  • Vaihtoehtoinen lääketiede
  • Täydentävä lääketiede
  • Integratiivinen lääketiede
  • Funktionaalinen lääketiede

Integratiivinen ja täydentävä nousivat avainsanoiksi 1990-luvun alussa, sillä tavoitteena oli yhdistää ne toisiinsa, jotta hämmentyneiden ja turhautuneiden ihmisten tarpeet oltaisiin voitu täyttää paremmin.

Yhdenmukaistaminen otti suuren askeleen eteenpäin vuoden 1992 presidentinvaalikampanjan aikana. Ilmeisesti Ross Perot, valtapuolueiden ulkopuolinen ehdokas Yhdysvaltain presidentiksi, kysyi saksalaisfyysikko Hans Nieperiltä ideoita kuinka amerikkalaista terveydenhuoltojärjestelmää tulisi uudistaa. Tri Nieper oli aiheuttanut paheksuntaa hoitamalla syöpää ja MS-tautia vain luonnonyhdistein. Hänen uudistusehdotuksensa päätyi lopulta Bill Clintonin käsiin, joka tultuaan valituksi pyysi läheistä kollegaansa Bill Richardsonia laatimaan lainsäädännön, joka auttaa nopeuttamaan luontaislääkintämenetelmien tutkimusta ja hyödyntämistä.

Utahin senaattori Orrin Hatchin avustuksella lainsäädäntö meni läpi nimellä The Dietary Supplement Health and Education Act of 1994 (DSHEA).19 Tämä laki ei vain suojellut ihmisten oikeutta käyttää ravintolisiä, vaan mahdollisti sellaisten tutkimusten rahoituksen, joka tarkasteli eri ravintolisien ja luontaishoitojen tehokkuutta.20

Viimeisen 20 vuoden aikana, sen jälkeen kun nuo merkittävät muutokset tehtiin kansallisella tasolla, lääketieteen paradigma on muuttunut monella muullakin tavalla. Yhä useammat todisteet ovat osoittaneet, että tavanomainen lääketieteellinen ajattelutapa ei yksinkertaisesti toimi.

Vaarallisia merkkejä epäonnistumisesta

Samalla kun luontainen ja holistinen lääketiede on ottanut suuren harppauksen eteenpäin, tavanomaisessa lääketieteessä on tapahtunut negatiivista kehitystä:

  • Terveydenhuollon kustannuksien osuus bruttokansantuotteesta kasvaa tasaisesti; vuonna 196021 osuus oli 5,2 % ja osuuden arvioidaan olevan lähes 20 % vuoteen 2021 mennessä.22
  • Yhdysvallat käyttää terveydenhuoltoon lähes kaksi kertaa enemmän23 rahaa (henkilöä kohden) ja on tästä huolimatta tilastojen hännillä käytännössä kaikilla väestönterveydellisillä mittareilla mitattuna.24,25
  • Noin 95 % terveydenhuoltoon käytetyistä dollareista menee hoitoihin ja alle 5 % ennaltaehkäisyyn. Huolimatta siitä, että yli 70 % monista kuolemaan johtavista sairauksista, kuten tyypin 2 diabeteksesta, sepelvaltimotaudista, aivohalvauksesta ja paksusuolensyövästä on ehkäistävissä elämäntapavalinnoilla.26,27
  • New England Journal of Medicinen artikkeli raportoi, että vuonna 2007 verisuonten pallolaajennuksiin ja sepelvaltimon ohitusleikkauksiin kulutettiin yli 100 miljardia dollaria, mutta potilaista vain 3 % elinaika kasvoi.28
  • Reseptilääkkeet aiheuttavat 700 000 tehohoitoon johtavaa tapausta joka vuosi29 ja yli 41 000 kuolemaa.30
  • Tuoreen näytön valossa on arvioitu, että vuosittain tapahtuu yli 400 000 vältettävissä olevaa sairaalakuolemaa.31
  • Kirjassaan Death By Medicine Gary Null ym. tavanomaisen lääketieteen aiheuttamien vältettävissä olevien kuolemantapausten kokonaismäärä oli enemmän kuin 783 936 tapausta vuodessa.32
  • Tri David Eddy tutki tieteellisiä todisteita tavanomaisten lääketieteellisten hoitomuotojen taustalla. Business Week –lehden artikkeli vuonna 2006 siteerasi tri Eddyn tutkimusta, ja julisti että vain 20-25 % potilaille suoritetuista hoidoista on osoitettu olevan toimivia.33
  • Journal of Clinical Evidence raportoi, että satunnaistettujen ja kontrolloitujen kokeiden mukaan vain 11 % yleisesti käytetyistä tavanomaisen lääketieteen hoidoista voidaan luokitella hyödyllisiksi.34

Tavanomaisen lääketieteen rintamalla on tapahtunut muutamia positiivisia edistysaskelia. Mitä tulee akuuttiin hoitoon, operaatioissa käytettävä teknologia on kehittynyt valtavasti. Leikkaukset ovat vähemmän invasiivisia ja operaatiot onnistuvat useammin.

Olemassa on kuitenkin vielä ongelma, joka liittyy moniin tarpeettomiin operaatioihin, joista malliesimerkkejä ovat polvileikkaus, selkäleikkaus, angioplastia ja sydänkirurgia. Jos tarpeettomia operaatioita ei tehtäisi, akuutista hoito antaisi hyvän kuvan tavanomaisesta lääketieteestä.

Tavanomaisen lääketieteen tulokset kroonisten sairauksien hoidossa ovat hyvin laihat, holistisen/funktionaalisen lääketieteen parissa tulokset olivat täysin päinvastaisia. Joitain esimerkkejä:

  • Brittiläisessä lääketieteen julkaisu Lancet Oncologyssa julkaistu suuri tutkimus osoitti, että ruokavalio(kasvispohjainen), jooga, meditaatio ja elämäntapamuutokset kasvattavat telomeerien pituutta. Lyhyempi telomeerien pituus on yhdistetty sairauksiin kuten korkeaan verenpaineeseen, ylipainoon, diabetekseen, sydäntautiin ja eturauhassyöpään.35
  • Institute of Medicine raportoi Wall Street Journal -lehdessä, että holistisen lähestymistapa terveydenhuoltoon – jossa hyödynnetään tavanomaisen lääketieteen ja vaihtoehtoisten hoitomuotojen kuten meditaation, joogan, akupunktion ja yrttilääkinnän parhaita puolia – on osoitettu tieteellisesti toimivaksi ja kustannustehokkaaksi.36
  • Nutritional Medicine –kirjassa on yli 15 000 tieteellistä lähdeviitettä, jotka osoittavat, että terveelliset ruoat ja ravintolisät voivat ehkäistä, ja usein ehkäisevätkin, lähes kaikkia kroonisia sairauksia.37

Vankka näytöstä holistisen/funktionaalisen lääketieteen menetelmien taustalla on kirjoitettu sadoissa artikkeleissa, jotka on julkaistu vertaisarvioiduissa julkaisuissa, mutta tästä huolimatta lääketieteen nokkamiehet ovat kyenneet jarruttamaan näiden hoitojen suosiota ovelilla poliittisilla juonilla. He ovat kerta toisensa jälkeen hyökänneet luontaislääkinnän kimppuun käyttäen perinteisiä lääkealan yhdistyksiä, ja samalla lääketeollisuus käyttää huimia summia Kongressin, akateemisen enemmistön ja tiedotusvälineiden hallintaan. Näin tavanomainen lääketiede sai luontaislääkinnän näyttämään epätieteelliseltä.

Näiden taktiikoiden teho on heikentynyt internetin aikakaudella, kun yhä useammat ihmiset pääsevät käsiksi tietoon, joka ei ole valtamedian tai heidän mainostajana toimivan lääketeollisuuden hallitsemaa.

Tavanomaisen lääketieteen korttitalo on romahtamassa. Esimerkiksi arvostettu Cleveland-klinikka julkaisi tiedotteen, jossa se ilmoitti alkavan käyttämään ”funktionaalisia” hoitoja. Cleveland-klinikan presidentti ja toimitusjohtaja tri Delos ”Toby” Cosgrove julkaisi hiljattain listan merkittävistä päätöksistä, kuten:38

  • ensimmäisen funktionaalisen lääketieteen perusteiden julkaisu otsikolla ”Functional Perspective on Food and Nutrition: The Ultimate Upstream Medicine,”
  • suorittaa tutkimuksia, joissa verrataan funktionaalisia hoitoja tavanomaisiin hoitoihin monien kroonisten sairauksien, kuten diabeteksen, astman ja autoimmuunisairauksien hoidossa,
  • Hyvinvointi-instituutin perustaminen ja maan ensimmäisen hyvinvointipäällikön nimittäminen,
  • kiinalaisen yrttiterapiaklinikan perustaminen, joka olisi ensimmäinen laatuaan maassa,
  • klinikan 6,2 miljardin dollarin arvoisten sairaaloiden, perhehoitokeskusten ja poliklinikoiden hoitojen ohjaaminen holistiseen suuntaan.

Tämä on kaikkein merkittävin siirtymä holistiseen suuntaan johon yksikään valtavirtaisista terveydenhoitoverkostoista on ryhtynyt Yhdysvalloissa. Suuri osa kiitoksesta kuuluu tri Mark Hymanille, joka tapasi tri Cosgroven useaan otteeseen kuluneen kahden vuoden aikana. Tri Hyman on The Institute of Functional Medicine –yhdistyksen puheenjohtaja ja yksi funktionaalisen lääketieteen liikkeen oikeista johtajista.

Kahden vuoden ajan tri Cosgrove yritti houkutella Hymania Clevelandiin. Hyman vastusti toimitusjohtajan tarjouksia ja jopa sanoi hänelle: ”Toby, et halua minua sinne. Koska jos tulen sinne, aion sanoa, että suurin osa siitä mitä teet on väärin; että itse asiassa vahingoitat ihmisiä, että käyttäisin ohjelmia jotka tyhjentävät puolet sairaaloistasi ja suurimman osan leikkaussaleistasi, ja vähentäisi sairaalassaoloaikoja ja lääkärikäyntejä dramaattisesti. Sopiiko tämä sinulle?” Tri Cosgrove ei epäillyt uudistusta ja päätti siirtyä eteenpäin Hymanin täydellä tuella ja avustuksella.38

Lausunto tavanomaisesta lääketieteestä oli hyvin samankaltainen kuin tri Hymanin lausunto Senaatin kuulemistilaisuudessa muutama vuosi sitten:39

”Ette tule ratkaisemaan nykyistä terveydenhuoltokriisiä jos vain aiotte tehdä vääriä asioita paremmin.”

Muutos tulee tapahtumaan, ja tavanomaisen lääketieteen tulisi lakata vastustelemasta muutosta ja alkaa tukea sitä. Tämä on taistelu jota pelkästään tavanomaiseen lääketieteeseen uskovat eivät voi voittaa, ja mitä enemmän he vastustelevat, sitä alemmas heidän uskottavuutensa ja arvostuksensa laskee. Lääketieteen sisällissota on päättymässä.

 

Alkuperäinen artikkeli lähdeviitteineen: LifeExtension Magazine

Lue myös: Vankilaan! Lääketeollisuus kiristää otettaan myös vaihtoehtoisia hoitoja käyttävistä lääkäreistä

1 kommentti

  1. Oikeaan osunut artikkeli jossa mm. ”MUUTOS TULEE TAPAHTUMAAN Lääketieteen sisällissota on päättymässä”. Samaa minäkin uskon eihän ihmisiä voida pitää enää nykyaikana egyptin pimeydessä vaikka esim. media valehtelee ja salaa päivänselviä asioita mutta onhan näitä muita väyliä joissa totuus paljastuu, halusi virallinen taho sitä tai ei ja hyvä näin. Ja todella suuri kiitos Magneettimedialle että se on tien näyttäjänä esim. niille jotka haluavat olla tietoisia paremmasta elämästä. Skeptikot pyörikööt lääketieteen hurmoksessa edelleenkin että sekin ”tuotantolaitos” jotenkin pysyy tultvaisuudessa hengissä ja auttaa heitä jotka sen ”hyvää” tarkoittavaan toimintaan uskovat vielä nykypäivänäkin.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat