"Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä."

Jeesus juutalaisille

Lääkäreiden vetoomus lasten ja nuorten korona­rokotusten estämiseksi

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,20
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Magneettimedia julkaisee lääkäreiden käynnistämän kampanjan lapsien pelastamiseksi koronarokotuksilta. Pelastetaan Lapset on lääkäreiden käynnistämä kampanja koronarokotusten estämiseksi. Heidän sivuiltaan on löydettävissä lääkäreiden, tutkijoiden ja terveydenhuollon työntekijöiden esille tuomaa riippumatonta tietoa. Tältä sivulta on myös nähtävissä kampanjaan osallistuneiden lääkäreiden ja terveydenhuollon ammattilaisten valokuvat.  

Oheisen osoitteen kautta pääsemme tutustumaan pelastakaa lapset lääkäreiden käynnistämään kampanjaan vetoomuksena koronarokotusten estämiseksi. Siellä avautuvat vetoomukset, jotka ovat ensisijaisesti suunnattu lääkäreille tai terveydenhuollon ammattilaisille, ja myös heille, jotka eivät ole lääkäreitä tai terveydenhuollon ammattilaisia. 

Sivustolla esitetään muiden muassa jäljempänä mainittua: 

Vetoomus lasten ja nuorten koronarokotuksien estämiseksi 

Sars-Cov-2-virukseen ja Covid-19-tautiin liittyvää tiedeaineistoa tutkittuamme olemme erityisen huolissamme siitä, että nyt on alettu puhua myös lasten rokottamisesta. Lasten riski sairastua vakavaan koronatautiin tai kuolla siihen on erittäin vähäinen, joten rokotteella ei ole heillä saavutettavissa hyötyä, ainoastaan haittoja. 

Mieti alla olevaa tarkkaan ennen kuin viet lapsesi koronarokotukseen: 

  • WHO:n tämänhetkinen kanta on, ettei lapsia tule rokottaa. (1) 
  • Käytettävät koronarokotteet eivät ole virallisesti käyttöön hyväksyttyjä, vaan niillä on EU:ssa vain ehdollinen myyntilupa, USA:ssa hätämyyntilupa. Lopulliset hyödyt ja haitat selviävät vasta vuosien kuluttua. 
  • Rokotteiden kliiniset turvallisuuskokeet ja lisensointi ovat kesken ja valmistuvat esimerkiksi Pfizerin rokotteen osalta vasta vuonna 2023. 
  • Rokotteita ei ole tähän asti testattu lainkaan alle 16-vuotiailla (2), raskaana olevilla, monisairailla eikä Covid-19-taudin sairastaneilla. Nyt rokotetutkimukseen värvättävät lapset alistetaan mielestämme vaaralliseen kokeiluun. 
  • Covid-19-taudin sairastaneilla on rokotusta parempi luontainen suoja koronavirustautia vastaan. He eivät siis tarvitse rokotusta. Sitä vastoin heillä on suurempi riski saada rokotuksesta haittavaikutuksia. 
  • Rokotus ei anna pitävää suojaa Covid-19-taudin tartuntaa vastaan. Tämä havaittiin mm. Kanta-Hämeen keskussairaalan koronavirusepidemiassa toukokuussa 2021. Siellä havaittiin myös, että rokotetut voivat levittää tartuntaa eteenpäin. Maailmalta on raportoitu kymmeniä tuhansia tapauksia, joissa henkilö sairastuu koronaan rokotuksesta huolimatta ja osa on kuollut.   
  • Rokotettu voi saada vakavamman koronataudin liian suuresta immuunivasteesta johtuen, kirjoittaa Hanna Nohynek Suomen Lääkärilehden numerossa 21/2020. 
  • USA:n VAERS haittavaikutusrekisteriin on ilmoitettu yli 5000 koronarokotteisiin liittyvää kuolemaa. EU:n alueella kuolleita on yli 10.000. Myös useita lasten rokotuskuolemia on raportoitu. 
  • Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean verkkosivuilla on 15.6.2021 rekisteröity 91 rokotuksiin liittyvää kuolemantapausta ja koronarokotuksien vakavia haittavaikutusilmoituksia 1531, siis 42,8 kpl/100.000 rokoteannosta. Tarkempaa käsittelyä odottaa 4270 haittavaikutusilmoitusta. Sikainfluenssan rokotukset keskeytettiin 24.8.2010 kun vakavia haittavaikutuksia oli 9,2 kpl 100.000 rokotettua kohden. 

Miksi tämä rokotuskampanja halutaan viedä läpi hinnalla millä hyvänsä? 

Miksi näistä kuolemista ja vakavista haittavaikutuksista ei puhuta meidän tiedotusvälineissämme? 

 Vielä maaliskuussa 2021 THL:n omilla internetsivuilla oli tämä rauhoittava tieto: 

”Koronavirusepidemia ei ole lisännyt kokonaiskuolleisuutta Suomessa. 

Työikäisten kuolemantapaukset ovat hyvin harvinaisia. 

Lasten ja nuorten koronavirustautiin liittyviä kuolemia ei ole Suomessa todettu lainkaan.”  

Häiritsikö tämä tieto liikaa rokotuskampanjaa, koska se on nyt poistettu THL:n sivuilta? 

Kun rokotteiden tehoksi mainostetaan yli 90 %, puhutaan tarkoitushakuisesti suhteellisesta riskin vähenemisestä (RRR). Absoluuttisen riskin väheneminen (ARR), joka on kaikilla koronarokotteilla noin 1 %, antaa selvemmän kuvan rokotteen tehosta. 

Nuorten sydänlihastulehdus on äskettäin havaittu erittäin vakava sairaus, jonka epäillään olevan koronarokotteiden haittavaikutus. USA:ssa niitä on ilmoitettu jo yli 400. Viranomainen tutkii niistä lähemmin runsasta kahtasataa. 

Lääkäreiden kampanja 

Lähde: 

Pelastetaan lapset – Lääkärien vetoomus lasten koronarokotusten estämiseksi 

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

27 Kommentit

  1. Tässä olisi sitä nimilistaa. Itse etsin sitä hetken aikaa. Tunteeeko joku henkilökohtaisesti jonkun?

    https://pelastetaanlapset.fi/tietoa/#/

    (0)(4)
    • En tunne henkilökohtaisesti, mutta Rauli Mäkelän potilaana olen ollut. Fiksu mies, joka yrittää hoitaa sairauksia muuten kuin pelkästään lääkkeillä.

      (9)(1)
  2. Rikolliset on saatava vastuuseen

    Tämän linkin lyhyt 3 min video kuvaa paremmin kuin tuhat sanaa sitä pelottelu kampanjaa jonka maan hallitus on käynnistänyt. Miksi kaikki tämä on voitu toteuttaa vastoin kaikkia moraalisääntöjä oman kansan tulevaisuus kokonaan sivuuttaen ja jopa sen pään menoksi?
    Ketään muuta ei voida asettaa vastuuseen kuin maamme päättävät elimet; eduskunta, hallitus ja presidentti, valtamediaa ja sen toimittajia unohtamatta, jotka ovat manipuloineet ja sivuuttaneet kansan tahdon ja toimineet perustuslain vastaisesti, siis rikollisesti.
    https://www.thetruthseeker.co.uk/?p=240447

    On aivan liian paljon asiantuntijoiden kertomaa faktaa siitä ettei koko rokotus kampanja ole lainkaan terveellä pohjalla vaan palvelee aivan muita päämääriä kuin valtamedia kertoo tai meille uskottelee.
    Tällaista artikkelin kuvaamaa lääkäreiden aloitetta ei ilman tätä faktaa olisi koskaan syntynyt. Onneksi vielä on ihmisiä jotka kantavat vastuuta koko kansasta ja sen tulevaisuudesta vaikkei maan hallinto sitä enää teekään.
    Jää ihmettelemään kuinka meillä voi olla maassa tällainen johto joka haluaa tuhota oman kansansa, isänmaansa ja jota näyttää ohjaavan enemmän perverssi halu pelotella ja tuhota kuin rakentaa ja säilyttää elämää.

    (13)(3)
  3. Ja tässä tietoa edellisestä vastaavasta: 22.2.2021 valmistunut tutkimus: Sikainfluenssa-pandemia 2009 – 2010 ja rokotuksia seurannut narkolepsia.

    ”Narkolepsiaan syylisenä pidetään yksilöllistä perinnöllistä alttiutta ja rokotteen sellaista rakennetta, jota ei ole yhdessäkään nykyisessä rokotteessa.”

    Missä ”lehdistön” julkinen keskustelu tästä verovaroin tuotetusta tutkimukesta ?

    (8)(0)
    • Muistanko ihan väärin jos väitän että Suomessakin TV:ssä mainostettiin vielä pari vuotta sitten DNA-testejä kansalaisille, My Heritage tmv? Mielestäni törmäsin näihin mainoksiin muissakin maissa.

      Kerättiinkö tuolloin jotain tietoa kansalaisten DNA:sta laajemmin?

      (3)(0)
  4. Benjamin Kivilohkare

    LASTEN ROKOTTAMISESTA
    Miksi lapsia rokotetaan? Siksi, että tehdään hedelmättömiksi tulevat sukupolvet. Siionin Viisaiden ohjelma ”Great Reset” sisältää paitsi ihmisten tappamista ja vammauttamista, myös lisääntymisen estämistä, sillä mRNA-injektiot tekevät ihmisistä steriilejä. Tällaiseen julmuuteen pystyvät vain Siionin Viisaat. Juutalaisten uskonnon mukaan muut kansat ovat vain eläinten ulostetta ja juutalaiset yksin ihmisiä. Siionin Viisaat ovat tapattaneet ihmisiä vallankumouksilla (Ranska; Venäjä) ja kahdella maailmansodalla. Swedenborgin mukaan juutalaiset nauttivat nähdessään muiden kansojen kärsivän. Sanna Marinin hallitus ottaa ohjeensa Maailman Talousfoorumin (WEF) puheenjohtajalta pääperkele Klaus Schwabilta. Sen mukaan valheellista PCR-testausta tulee jatkaa, samoin maskipakkoa ja sulkutiloja ja erikoisesti rokotusta, jonka avulla Great Reset toteutetaan. mRNA-rokotteet sisältävät grafeenioksidia, joka on myrkky, joka aiheuttaa hiusverisuonien hyytymisiä ja kuoleman. Lapset halutaan tappaa tai ainakin tehdä lisääntymiskyvyttömiksi. Kun koronahuijaus paljastuu suurelle yleisölle niin paljastuu myös holokaustihuijaus ja juutalaisten kansainvälinen rikollisuus. Juutalaiset kansana todennäköisesti hävitetään maan päältä, sillä he ovat lihaksi tullut perkele, ja maailman parantuminen vitsauksista alkaa, kun juutalaiset on nujerrettu. Nyt on menneillään vallankumous, jossa juutalaiset yrittävät päästä hallitsemaan totaalisesti gojimeja tekemällä heidät nanotekniikalla kauko-ohjattaviksi roboteiksi. Hallituksille ehdoton kuuliaisuus ja kaiken totuuden sensurointi kuuluu WEF:n ohjelmaan. LÄHETÄ TUTKINTAPYYNTÖ (https://www.virkamafia.fi/virkamafia-elvytyskusetus/)! ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.elinahytonen.fi
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko
    [email protected]

    (12)(3)
    • Tulipa mieleen elokuva Children of Men (2006). Se sijoittuu vuoteen 2027, jolloin poliisivaltio on tosiasia, köyhyyttä on kaikkialla ja ihmiset ovat tulleet jostain syystä hedelmättömiksi eikä vauvoja enää synny. Ihan sattumaa – vai prediktiivistä ohjelmointia?

      https://raypeatforum.com/community/threads/graphene-oxide-the-reason-theyre-banning-nac-supplements.41309/

      Tuollainen ketju tuli vastaan grafeenioksidista. Aloin vasta lukea sitä, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta. Väitetysti koronapiikkien lisäksi myös maskeissa olisi grafeenioksidia ja testipuikoissa myös. N-asetyylikysteiinin ja glutationin sanotaan puhdistavan elimistöä grafeenioksidista.

      (10)(1)
  5. Benjamin Kivilohkare

    JUUTALAISET JA KRISTITYT
    Talmud: ”Juutalaisten täytyy aina yrittää pettää kristittyjä. Juutalaisten täytyy vapautua heistä ja tulla heidän hallitsijoikseen.” (Zohar I, 160a). Tässä on pähkinänkuoressa juutalaisten suhde kristittyihin. Juutalaiset eli lihaksi tullut perkele yrittävät kaikessa tuhota kristityt ja hallita koko maailmaa. Tässä on mukana koko juutalainen kansa ja poikkeuksia on vähän. Joka ei ymmärrä ja tunne juutalaista politiikkaa ei voi ymmärtää maailmanpolitiikkaa, sillä juutalaiset ovat mukana melkein kaikessa. Nyt juutalaisille tarjoutuu tilaisuus uhrata kristittyjen lapsia, josta he tietysti syvästi iloitsevat. Juutalaiset ovat menestyneet tavattomasti viime vuosikymmeninä. Kaikki menestys johtuu siitä, että he palvelevat perkelettä. Maailman Talousfoorumi (WEF), bilderbergiläiset ja vapaamuurarit ovat heidän käskyvallassaan. Holokaustihuijaus ja koronahuijaus ovat heidän operaatioitaan. Ensi syksynä tulevat voimaan koronapassit ja keväällä pakkorokotukset. Juutalaiset hallitsevat maailman mediaa, joka liioittelee, valehtelee ja sensuroi koronahuijauksessa aivan samoin kuin se teki holokaustihuijauksessa. Tästä huolimatta monet kristityt pitävät juutalaisia ”Jumalan kansana” ja ihailevat Israelin valtiota. Juutalaisten ehdoton päämäärä on orjuuttaa kaikki muut kansat ja se tapahtuu rokotusmanian avulla, mikäli he onnistuvat. Mutta nyt on nousemassa voimakas liike koronahuijausta vastaan, joka voi myöhemmin kehittyä liikkeeksi juutalaisten politiikkaa vastaan. Lähde mukaan tähän liikkeeseen ja vastusta EU:ta ja euroa sekä paljasta koronahuijaus. LÄHETÄ TUTKINTAPYYNTÖ (https://www.virkamafia.fi/virkamafia-elvytyskusetus/ )! ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    http://koronarealistit.com/
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.elinahytonen.fi
    https://www.globalresearch.ca (teksti suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko
    [email protected]

    (10)(3)
    • Keskiaikaiset tarinat ja kuvituskuvat juutalaisten suorittamista lastenkaappauksista ja uhraamisista saavat taas uutta uskottavuutta. Eräskin karmea vanha kuva, jossa lapseen oli piirretty tuhat viiltohaava. Kidutus ja murha pienillä viiltohaavoilla oli eräs luciferistien suosima uhrausmenetelmä. Uhratun lapsen verisuonet avattiin ja uhraajat joivat verta, johon oli erittynyt runsaasti adrenokromia. Miksi nämä hirvittävät kummitustarinat saavat nyt taas uutta uskottavuutta? Jokaisen pitäisi toimia siten, että ne jäävät vain kummitustarinoiksi ja unohdetaan historian hämäriin? Sivistyskehitys on kääntynyt jyrkästi päinvastaiseksi 1980-luvun lopulta lähtien ja Siionin Viisailla ja muilla luciferistisilla ryhmittymillä on aivan varmasti ollut näppinsä pelissä. Lasten uhraaminen on jokaisen sivilisaation loppu.

      (9)(2)
      • White Rabbit paljastui lopullisesti juutalaiseliitin myrkynkylväjäksi ja mädättäjäksi. Juutalainen tutkija Toaff on myöntänyt suoraan hassidijuutalaisten rituaalimurhat keskiajalla. Monista rituaalimurhista on selvät todisteet. Esim. Trenton Simon ja monet keskiajatn murhat. Myös Damaskoksen 1840 rituaalimurha ja Beilissin 1911 rituaalimurha. Vai muka ”kummitustarinoita”. Huhhuh.

        Kaikki viestisi ovat mädätystä. Niissä on aina kaikenlaista valhetta. Useimmiten Hitleriä tai fasismia vastaan tms. Näyttelet kristinuskovaista muka

        (5)(1)
        • Kummitus- ja kauhutarinat perustuvat joskus todellisuuteen ja uskon rituaalimurhien olevan totta ja erityisesti uskon Raamatun kertomuksiin Moolok-jumalan palvonnasta, joka ei ole koskaan loppunut, vaan noussut uuteen suosioon nykyisen luciferistisen ”eliitin” parissa. Lasten rokottaminen muistuttaa inhottavasti heidän uhraamistaan materialistisen pseudotieteen jumalalle.

          Riitely ei juuri nyt kiinnosta, koska lyhyen tähtäimen fokus on jossakin aivan muualla eli saatanaa palvovien murhaajien ja kusipäiden hankkeiden pysäyttämisessä. Luuletko, että riitely juuri nyt auttaa tässä jotakin? Mutta jääköön vastailu sekopäisiin viesteihisi tähän.

          (2)(0)
          • Sekapäiset viestit oat sinulla. Olet inttänyt natseja jo ainakin kaksi kertaa Thule-seurassa Wotania palvoviksi pakanoiksi. Lisäksi olet esittänyt, että holokaustista ei puhuttaisi eikä kuulemma ole väliä, kuka sellaiseen syyllistyi jne. Kovasti olet motkottanut vaihtoehtoväen Hitlerin ja fasismin diggailua vastaan ym. Joka viestissä jotain myrkkyä ja valehtelua. Kunnon trollin tapaan sitten väität, että et tarkoittanutkaan sitä, mitä sanoit tai et aivan tai jotain muuta.

            (6)(1)
          • USkot murhien olevan totta, mutta propagoit sen puolesta, että muut eivät uskoisi. Hmm. Oletko niiden tekijä?

            (0)(0)
          • Julkaiset kommentin, jossa ilmoitat närkästyneisyytesi siihen, että vaihtoehtoväessä on niin paljon hitlerismin ja fasismin kannattajia ja sympatiseeraajia ja sanot tämän herätävätn pahennusta ja koet painostusta niiltä tahoilta. Sitten juttujesi kritisointi ja ihmettely ovat riitelyä, jota ei pitäisi harjoittaa. Sis tosiasiassa sinua ei saisi vetää tilille mädätystyöstäsi

            (4)(0)
    • Kiistaton tosiasia

      … on, että juutalaiset ovat kansa jota jopa geeneihin asti juurtunut Talmud, enemmän poliittinen kuin uskonnollinen oppi, on ohjannut tuhansia vuosia. Juuri siihen heidän maailman valloituksensa on pohjautunut.
      Vaikka se on tehnyt kansasta muista eristyneen lauman se on myös auttanut juutalaisia selviytymään historiallisissa oloissa mutta tänään se on jo aikansa elänyt ja alkaa olla jopa vaarallinen oppi kun/jos maailman kansat saavuttavat korkeamman tietoisuuden tason.
      Ja vaarallinen se oli omalla tavallaan jo ajanlaskun alussa kun juutalaisten silloinen valtio tuhottiin ja he joutuivat jättämään Palestiinan ja osa vietiin orjiksi Roomaan kun se ei suostunut sopeutumaan Rooman valtaan. Tosin historioitsija Werner Sombart päätyi aikoinaan siihen että ajanlaskun alussa jo puolet juutalaisia olisi jättänyt Lähi-idän ja vaeltanut osin pohjoiseen ja etelään, varmaan myös Kasariaan.
      Unohdettu tosiasia on, että suurta roolia juutalaisten ’menestystarinassa’ on näytellyt myös Raamattu ja Kristinusko jolla goimeja on huijattu Vatikaanin avulla jo pian kaksi tuhatta vuotta.
      Koko ongelman ratkaisun vaikeus on siinä että… jotta taistelu Juutalaisen uskonnon ja rabbiinisen synagoga vallan nujertamiseksi voi onnistua tarvitaan myös kristinuskon remonttia koska se rakentuu juutalaisuuden varaan. Jeesus ja juutalaisuus kuuluvat yhteen, ovat kolikon kaksi puolta, kuten Paavali (Saulus) ja Uusi Testamenttikin. Juuri siksi kristityt sionistit sitkeästi ja jopa omaksi turmioksi tukevat sionistien agendaa sitä itse ymmärtämättä.
      Kristinuskon heikko kohta on myös sen sovitus-oppi. Se mahdollistaa tekopyhyyden.
      Vatikaani on sillä kerännyt ison kasan kultaa: kun raha kirstuun kilahtaa niin sielu taivaaseen vilahtaa.

      Juutalaisten sionistien maailman valloitus jatkuu. Nyt on vuorossa rappeutuvan Amerikan haltuunotto.
      Top Rabbi: America is Collapsing, Israel must Step Up as new World Superpower … Arvostettu Rabbi: Amerikka luhistuu, Israelin pitää nousta uudeksi maailman supervallaksi
      http://thesaker.is/top-rabbi-america-is-collapsing-israel-must-step-up-as-new-world-superpower/

      (3)(0)
  6. THL luottamuksen airut

    IS Juttu Tänään

    Rokote­asiantuntija pettyi löytäessään **härskin** lapsiin kohdistuvan vale­kampanjan** –
    toivoo vanhempien keskustelevan lastensa kanssa
    Taas tämä nauretavuus
    että* suomessa *esitetään *vain*korona viiruksesta oikeaa tietoa
    Tampereen yliopiston rokotetutkimuksen johtaja Mika Rämet
    *Oikeaa tietoa* koronavirusrokotuksista ja -*rokotteista löytyy THL:n sivuilta.*
    THL än luotettavuus öööö
    Apulaisoikeusasiamies: THL ja STM rikkoivat lakia
    65–69-vuotiaiden Astra Zeneca -rokotuksissa –
    Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin mukaan osa 65–69-vuotiaista jäi keväällä
    ”Astra Zeneca -***loukkuun*** kun osa kunnista mielsi THL:n ohjeistuksen määräykseksi ja rokotti ikäryhmää vain Astra Zenecalla. Sakslinin mukaan THL:n ja STM:n toimet johtivat ikäryhmän syrjivään kohteluun.
    Tämä juttu on juuri sitä kun THL Ei välittäyt tippaakaan
    Astra Zenecalla rokotettujen haitta vaikutuksista ympäri eurooppaa
    https://www.uusisuomi.fi/uutiset/astra-zeneca-rokotuksia-keskeytetty-eussa-ilmoitettu-22-veritulppaa-noin-kolmella-miljoonalla-rokotetulla/74785be5-4858-4abe-9156-22a30d6dd326
    2
    Ensin varoitetaan ja sitten suositellaan siis mitä ,,,,,THL
    11.3.2021 IS-ymm
    Astra Zeneca -rokotuksia keskeytetty –
    EU:ssa ilmoitettu 22 veritulppaa noin kolmella miljoonalla rokotetulla
    THL 22.4.2021 YLE
    Toivomme kansalaisten** ymmärtävän**, että Astra Zeneca on hyvä, *turvallinen*
    ja tehokas rokote. Ei ole suurta huolta sen asian suhteen, THL Kuitto sanoo.
    Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslinin mukaan osa 65–69-vuotiaista jäi keväällä
    ”Astra Zeneca -THL KOE ELÄIN ***loukkuun***
    MUTTA SILTI TÄNÄÄN POKKANA Joku SDP viher Vasuri lääkäri tampereelta
    *Oikeaa tietoa *koronavirusrokotuksista ja -rokotteista löytyy *THL:n sivuilta*
    Kun 12-15 vuotiata lapsia aletaan rokottamaan
    THL VARMALLA FAKTA Asiantuntemuksella ja suosituksilla
    Huuu Kylmää sydäntä
    Oikeaa tietoa *koronavirusrokotuksista ja -rokotteista löytyy *THL:n sivuilta*
    ja muistakaa nyt suomalaiset *ei mistään muualta*
    Sori jos epäilen THL ää Syystäkin fakta pohjalta,
    https://yle.fi/uutiset/3-11896455

    (6)(2)
  7. Kovaa tekstiä usasata

    Yhdysvallat (myös Eurooppa ja oma maamme) on hyvää vauhtia matkalla kansanmurhaan COVID Vax-kultin ja heidän harhaisuuksiensa vaatimuksiensa vuoksi.

    Amerikan Yhdysvallat on nyt hyvää vauhtia matkalla todelliseen GENOCIDiin, ja sitä ajavat valehtelevat, COVID-rokotehullut hallituksessa ja heikkomieliset, vainoharhaiset hölmöt suuressa yleisössä.  Itse asiassa maa on jo saavuttanut 6 niistä 10 vaiheesta kohti kansanmurhaa, jotka historioitsijat, jotka ovat analysoineet muita todellisia kansanmurhia, ovat koonneet vaiheiksi tällaiseen kauhuun.
    Nämä ovat kymmenen vaihetta todelliseen kansanmurhaan:
    Näytetään nopeasti, kuinka pitkällä Amerikka on matkalla kohti tätä kauhua:

    1) Ihmiset on jaettu ”meihin ja heihin”. Se on helppoa, rokotetut ja rokottomattomat…

    2) Ihmiset pakotetaan tunnistamaan itsensä. Niitä, jotka eivät ole saaneet rokotteita, käsketään käyttämään naamioita; päinvastoin, rokotteita saaneita käsketään näyttämään todisteet.

    3) Ihmiset alkavat kohdata järjestelmällistä syrjintää. Vain rokotetut voivat mennä tiettyihin paikkoihin. Vaxittomat eivät voi, ja he voivat menettää työpaikkansa.

    4) Ihmiset rinnastetaan eläimiin, syöpäläisiin tai tauteihin. Juku, juuri näin meillä on meneillään juuri nyt! Sairauksia koskevia syytöksiä!

    5) Hallitus luo erityisryhmiä syrjivien politiikkojen täytäntöönpanemiseksi. FEMA:n ”Surge Teams” sopii tähän kohtaan. Valtion rokotusryhmät myös.

    6) Hallitus lähettää propagandaa kääntääkseen muut ryhmää vastaan. Tarkistakaa tämäkin; kuinka monta kertaa kuulemme ”rokottamattomien pandemiasta”, vaikka meneillään oleva sairaus rypäs on suurimmassa osassa TÄYSIN ROKOTETTUJA? Propaganda on täydessä vauhdissa.

    7) Viralliset toimet ihmisten poistamiseksi/siirtämiseksi. Tämä ei ole vielä täydessä vauhdissa. Mutta ihmisiä heitetään ulos julkisista kokouksista ilman naamiota, joten se on tulossa.

    8) Murhien, omaisuuden varastamisen ja oikeudenkäyntien joukkomurhien alku. Ei vielä.

    9) Koko ryhmän hävittäminen. Ei vielä.

    10) KIELTÄMINEN. Hallitus kiistää syyllistyneensä mihinkään rikokseen. Aina, kaikessa!

    Laskelmieni mukaan olemme jo saavuttaneet kuusi kansanmurhan kymmenestä vaiheesta, kuten yllä olevassa punaisella värillisessä tekstissä näkyy.
    Se, mitä Yhdysvalloissa ja jopa sellaisissa paikoissa kuin Yhdistynyt kuningaskunta, Ranska, Australia ja Uusi-Seelanti tapahtuu, noudattaa kansanmurhan vaiheita niin tarkasti, että se on pelottavaa.
    Tämä on jo liian pitkällä, ja se on kohdattava suoraan ja pysäytettävä.

    Ihmiset, jotka ovat mukana tässä, ovat HALLITUKSESSA.   Kuvernöörit, osavaltioiden ja liittovaltion lainsäätäjät, jopa Yhdysvaltain presidentti, kaikki sanovat, että ”meillä on rokottamattomien pandemia”, vaikka 74-95 prosenttia ihmisistä, jotka ovat tällä hetkellä sairaalassa HIV:n vuoksi, ovat rokotettuja.  Propaganda on käsittämätöntä.  Suoranainen valehtelu on räikeää.
    Myös yritysten johtajat ovat mukana tässä: Kaikki työntekijät saavat rokotteen (vaikka se on kokeellinen ja saattaa tappaa heidät) tai menettävät työpaikkansa. minusta se on laitonta pakottamista.  Pelottelua.  Ehkä jopa kiristystä!
    Meillä on tiedotusvälineitä, kuten painettu media, jossa suurten sanomalehtien ja suurten televisio- ja radiokanavien kirjoittajat, kuten Joe Hildebrand Australiassa, pumppaavat kansanmurhan pumppua sanomalla seuraavaa
    ”Jokaisella aikuisella Australiassa on nyt ollut viikkoja tai kuukausia aikaa saada ensimmäinen rokoteannoksensa – se antaa heille 70 prosentin mahdollisuuden suojautua Covid-19:n aiheuttamilta vakavilta sairauksilta ja antaa mittaamattoman hyvän suojan heidän läheisilleen”.

    ”Kenellä tahansa, joka ei ole tehnyt sitä – ilman lääkärin kirjaimellista todistusta – ei ole enää mitään tekosyytä”.

    ”Lähestymme nopeasti pistettä, jossa jokainen, joka kieltäytyy rokotteesta, johon hän on oikeutettu, ei voi enää pitää itseään todella kunnollisena yhteiskunnan jäsenenä”. – (Joe Hildebrand) –
    Nämä ihmiset eivät ole hyvää tarkoittavia, he ovat autoritaarisia limanuljaskoja.  He haluavat, että kaikki muutkin ovat yhtä huolimattomia terveydenhuoltopäätösten suhteen kuin he itse selvästi näyttävät olleen!  Älkää kyselkö kysymyksiä tästä kokeellisesta geneettisestä muunnoksesta, jota COVID-ruiske sisältää, ottakaa se vain.  Älkää huolehtiko siitä, että rokotteiden ainesosien pakkausseloste on molemmin puolin tyhjää paperia, ottakaa se vain.   Älkää kiinnittäkö huomiota yli 6000 kuolleeseen Yhdysvalloissa tai yli 15 000 kuolleeseen Euroopassa rokotteen ottamisen jälkeen, ottakaa se vain.   Älkää välittäkö 500 000 loukkaantuneesta USA:ssa tai 750 000 loukkaantuneesta Euroopassa, ottakaa se vain. —Uhhhhhhhhh. EI.
    Ei, emme vain ota sitä.
    Te olitte typeriä, me emme ole.  Te olitte holtittomia terveydenhuoltopäätöksissänne, me emme ole.  Sinä olet hyvin todennäköisesti KUOLLUT ottamastasi rokotteesta, me emme ole.
    Silti propagandavuori, epäinhimillistäminen ja oikeudelliset rajoitukset jatkuvat ja pahenevat.
    …Se on vain UUSI MAAILMANJÄRJESTYS.
    He eivät lopeta, he vain pahenevat.  
     
    Älkää koskaan unohtako tätä…
     
    Hirvittävän pahat ihmiset tekevät aina SINUSTA pahan, likaisen ja ”sairaan”.
    Kautta historian pahimmat demoniset tyrannimaiset roistot ovat aina epäinhimillistäneet vihollisensa, jotka ovat viattomia, yleensä kunnollisia, normaaleja ihmisiä, jotka vain yrittävät perustaa perheitä ja elää elämäänsä.
    Tyrannimainen hirviö on todellinen sairaus.

    Kaikki tämä nyt meneillään oleva mustamaalaaminen ei ole mitään ”uutta”. Paha haluaa aina kutsua hyvää ”pahaksi”. Ja pahat ihmiset tulevat aina halveksimaan hyviä ihmisiä.
    Se on jatkunut Kainista ja Aabelista lähtien. Ainoa ero nyt on se, miten hienostuneesti pahat ihmiset käyttävät hyvien ihmisten maalaamista ”pahoiksi”. Heillä on Hollywood, MSM, sosiaalinen media, Big Pharma ja ”lääketieteellinen” teollisuuskompleksi. Ja Karen (korttelipoliisi) kaikkialla, minne käännytään.

    Ihmisiä koulutetaan vasikoimaan omia perheenjäseniään, juuri niin kuin Jeesus sanoi, että näin kävisi. Pedon tulevassa merkissä on kyse siitä, että ”hallitus” (peto) tekee ”rikoksen” siitä ellei tee yhteistyötä puhtaan pahan kanssa.
    Ja kuten aina, puhdas pahuus paketoidaan ”kollektiivin parhaaksi” tai ”suuremmaksi hyväksi”
    https://halturnerradioshow.com/index.php/en/news-page/news-nation/usa-well-on-its-way-to-genocide-by-covid-vax-cult-and-their-delusional-demands

    https://www.deepl.com/Translator

    (12)(2)
    • Flunssaa liikkeellä

      Karibiallakin voi saada kesäflunssan
      https://halturnerradioshow.com/index.php/en/news-page/world/covid-hits-carnival-cruise-ship-despite-all-crew-and-passengers-vaccinated

      On tullut esiin todisteita, jotka todistavat, että Ranskan hallitus oli painattanut julkiset kyltit vaadittavista rokotepassoista neljä päivää ennen kuin Ranskassa oli tartuntatautitapaus. Kyltit painettiin 20. tammikuuta 2020, mutta Ranskassa oli ensimmäinen tapaus vasta neljä päivää myöhemmin, 24. tammikuuta 2020.
      Todisteet siitä, että koko tämä maailmanlaajuinen ”COVID-19”-tilanne ei ole vain farssi, vaan suunnitelmallinen hyökkäys ihmiskuntaa vastaan, ovat syntyneet Ranskassa.
      Alla olevalla, Ranskassa otetulla videolla näkyy julkinen kyltti, joka nyt (sunnuntaina 8. elokuuta 2021) pystytetään Ranskassa ja jossa kerrotaan yleisölle, että heillä on PAKKO saada rokotussertifikaatti. Näissä kylteissä näkyy painatuksen tuotantopäivämäärä ”20. tammikuuta 2020”, kokonaiset neljä päivää ennen kuin Ranskassa on koskaan ollut COVID-tapausta maassa!
      Translated with http://www.DeepL.com/Translator (free version)
      https://www.thetruthseeker.co.uk/?p=240496

      (9)(0)
  8. Alla on Tapio Puolimatkan erinomainen selvitys siitä, kuinka lisääntyvä totalitarismi ja hulluus korreloi aidon kristinuskon vaikutuksen vähenemisen kanssa.

    (4)(3)
    • Videoon liittyen

      Juutalaisen Raamatun hylkääminen yksilön viimeisenä turvana ja auktoriteettina on monille vielä ylivoimaisen vaikea ellei mahdoton asia. Yhteisötasolla hylkääminen on johtanut materialismiin ja selkärangattomaan porno-hedonismiin jossa päädytään lopulta umpikujaan kuten läntisen kulttuurin psykoottinen kaaostila kertoo.
      ’Kun risti murtuu niin pahuus saa vallan’. Uskonnon tilalle ovat tulleet ihmisiä tuhoavat erilaiset perversiot ja addiktiot, ’korvike-uskonnot’. Miksi? Koska ihmisille ei sairas kulttuuri tarjoa enää muuta. Vika on siis myös siinä, ja pääosin juuri siinä, ei vain ihmisissä, kuten PCR sanoo: ”Olen elämäni aikana seurannut maani (USA) hidasta tuhoutumista. Voisin kuvailla sitä yksityiskohtaisesti vuosi vuodelta, mutta en tee sitä. Nuoret eivät ole siitä tietoisia. He ovat syntyneet moraaliseen, poliittiseen ja oikeudelliseen turmeltuneisuuteen, ja heille se on normaalia.
      Se on kaikki, mitä he tietävät. He luottavat siihen, että he ovat paremmin perillä todellisuudesta kuin kaltaiseni vanha hörhö. Nuorilla, jotka eivät ole koskaan kokeneet menneisyyttä, ei ole aavistustakaan siitä, mitä on menetetty. Tietämättömyyttään itsevarmoina he marssivat kohti tuhoa, ja maa kulkee heidän mukanaan”, sanoo Paul Craig Roberts.

      On turha ruikuttaa. Emme voi sille mitään että ’risti murtuu’ eli kristinusko ei toimi enää eikä ole koskaan toiminut kuin harvojen elämän oppaana. Siksi olemme pakon edessä; pakon luoda jotain tilalle tai sen rinnalle joka voisi pelastaa kulttuurin ja ihmiskunnan vajoamasta syvemmälle syntiin. Kristinuskon heikko puoli on sen huono vastaanotto eikä auta että vika nähdään vain niissä jotka eivät ota sitä vastaan. Heitä varten on oltava tarjolla muutakin koska kyse on koko ihmiskunnan asiasta.

      Kristinuskon tilalle tai rinnalle onkin syntymässä kaivattu Uusi Uskonto, Tulevaisuuden uskonto josta toivottavasti on apua tässä asiassa. Eikä ole mitään moraalista perustetta sille etteikö kristitty voi tätä hyväksyä ja luopua vaatimuksesta että muiden on valittava hänen laillaan Raamattu ja Yahveh uskonsa perustaksi ’pelastuakseen’ (mitä sillä sitten tarkoitetaan, on luku sinänsä). Tällainen vaatimus (joka pitää sisällään muiden tuhon hyväksymisen ja vain harvojen pelastumisen) on pakanallinen ja narsistinen. Se kertoo oman ymmärryksen, aidon välittämisen ja vastuunkannon kyvyn puutteesta.
      Tuosta uudesta uskonnosta enemmän linkin artikkelin kommenteissa:

      ELÄMÄ KUOLEMAN JÄLKEEN


      … Voimme päästä siihen onnelliseen päivään, jolloin olemme jälleen vapaita olemaan oma itsemme – vapaita palvelemaan jälleen kansaamme – vapaita rakentamaan jälleen parasta mahdollista tulevaisuutta lapsillemme – voimme päästä siihen onnelliseen päivään, kunhan meistä tulee jälleen henkisesti terveitä. Ja se on uuden Kosmoteismi-kirjamme tarkoitus – tuoda meidät takaisin henkiseen terveyteen.

      Lopuksi: petyin siihen että TP leimasi kansallissosialistisen Saksan ’totalitaristiseksi natsismiksi’ ja puhui vain Kiinan keskitysleireistä vaikka suurin osa meistä elää jo niihin verrattavissa ’leireissä’. Ja myös siihen ettei hän sanonut pahaa sanaa niistä sionisteista jotka näitä leirejä meille tänään rakentavat.
      https://www.thetruthseeker.co.uk/?p=240486

      (0)(0)
      • Leirejä tulossa usaan

        Tyranny Comes to America: CDC Proposes Concentration Camps As A Covid Measure
        by Paul Craig Roberts | Aug 11, 2021
        https://www.thetruthseeker.co.uk/?p=240555

        (1)(0)
      • Koronahoaksin ja sen tavoitteiden ymmärtämisen suhteen TP tuntuisi kulkevan jälkijunassa, kuten suomalaiset kristityt ylipäätänsä. TP:n esityksen ytimessä on syntiongelma ja sen ratkaisu tai sen ratkaisemattomuus, mikä tuottaa yhteiskuntaan kurjuutta ja lopulta totalitarismin ongelman. Tunnustamattomat synnit kasaantuvat, tahraavat omatunnon ja etäännyttävät ihmiset Jumalasta, joka omassa itsessään vaatii kaikessa täydellisyyttä, mutta voi olla epätäydellisille armollinen. Jumalan pyhyys ja ehdoton oikeudenmukaisuus edellyttävät, että kaikki hänen moraalilakiaan rikkoneet teot vaativat sovituksen. Sovitusoppi on ollut kristinuskon ytimessä aina ja sitä on hahmoteltu jo Mooseksesta lähtien. Vanhassa Liitossa sovitus tapahtui ilmestysmajassa ja myöhemmin juutalaisten temppelissä suoritettavien eläinuhrien avulla.

        Jumala ei ole ihminen eikä häntä voi täysin arvostella humaanin arvomaailman ja käsityskyvyn pohjalta. Hänen armotaloutensa ja pelastussuunnitelmansa voi vaikuttaa päättömältä, minkä Raamattu itsekin Paavalin suulla toteaa. Raamatun Jumala saattaa vaikuttaa pikkumaiselta diktaattorilta. Hän on raaka ja välinpitämätön niitä kohtaan, joiden hän katsoo päätyneen lopullisesti hänen pelastussuunnitelmansa ulkopuolelle. Jumalan Pyhyyden räikeä rikkominen kostetaan armotta. Niinpä, jos Hänet redusoi ihmisen tasolle, niin monia ärsyttävät hänen luonteenpiirtensä eikä hänen pelastussuunnitelmansa logiikka avaudu. Lihaksitulleen Jeesuksen persoonassa Jumala lähestyy ihmistä siten, että pelastussuunnitelman vastaanottaminen on helpompaa, mutta yhä ilmeisen vaikeaa kuten itsekin toteat: ”Kristinuskon heikko puoli on sen huono vastaanotto”.

        Jokainen kansakuntaa rakentamaan pyrkivä poliittinen liike vaatii taustalleen vahvasti arvomaailmaa ja maailmankuvaa muokkaavan uskonnon tai uskomusjärjestelmän. Tämä voi olla joku klassinen uskonto tai vaikkapa materialistiseen tieteeseen perustuva kommunistinen ja maanpäällistä utopiaa saarnaava uskonto. Puheet valtion ja uskonnon erottamisesta ovat loppujen lopuksi hölynpölyä. Ei valtiota voi pitää yllä ellei sen alla ole jotain pohjaa, joka muodostaa ja pitää yllä valtion perustalla olevaa moraalilakia ja kansan yleistä käsitystä siitä, mikä on oikeaa ja väärää ja mikä on totta ja mikä vain kuvitelmaa ja mikä on perustana mihinkin. Nyt olemme ajautuneet kansakuntana kriisiin, koska muka-edistyksellisen ”eliitin” omaksuman maallisen ja ihmis-keskeisen pelastususkonnon käsitykset poikkeavat rajusti siitä, mihin kansa yhä uskoo ja erityisesti siitä, mitä meidän esi-isämme ovat uskoneet. Tämä lienee kansakunnan hajottajien tietoinen toimintatapa. Historian valossa on omituista väittää, että kristinusko on juutalaisten luomus kansakunnan yhtenäisyyden ja arvostelukyvyn heikentämiseksi, koska kristillisyyden alasajamisessa nimeomaan juutalaisten tai sekularismia vaativien sosialistien osuus on ollut näkyvä.

        Ei ole väärin todeta, että kristinuskon aika tässä ajassa alkaa olla ohi ja siirrymme kriisien kautta uuteen aikakauteen. Silti herätystä kristinuskoon yhä tapahtuu ja Jumala päättää tämän aikakauden silloin, kun hänen suunnitelmansa sen osalta ovat täyttyneet ja pelastettujen määrä on täyttynyt. Jumala toimii myös ihmisjärjen ulkopuolella eikä käsitystä hänestä tarvitse muodostaa ihmisten esittämien vajavaisten tulkintojen perusteella. Kristinuskossa asetumme kuitenkin osaksi pitkäaikaista traditiota Jumalan ymmärtämisessä.

        (0)(0)
        • Uskonto ja politiikka

          ”Jumala ei ole ihminen eikä häntä voi täysin arvostella humaanin arvomaailman ja käsityskyvyn pohjalta. Hänen armotaloutensa ja pelastussuunnitelmansa voi vaikuttaa päättömältä, minkä Raamattu itsekin Paavalin suulla toteaa. Raamatun Jumala saattaa vaikuttaa pikkumaiselta diktaattorilta.”

          Tuo on se ’jahvelainen käsitys’ Jumalasta joka on joidenkin’ kokemukseen ja uskoon perustuva. Ei ole todistetta siitä, vain usko.
          Jostain syystä ihmisen on vaikea kestää epävarmuutta ja uskoa että aina on ollut jotain olemassa ilman että kukaan on sitä luonut. Lopulta tiede törmää samaan. Se ei pysty vastaamaan mistä materia on tullut. Voi kysyä: jos erillinen jumala on sen luonut niin mistä hän sen on luonut kun tyhjästä ei voi nyhjäistä. Eihän hän itse ole voinut muuttua maailmankaikkeudeksi tai jos on niin silloin häntä ei enää ole erillisenä olemassa.
          Mutta Jumalan voi ymmärtää myös kuten Henry Makow: Jumala on luomakunnan taustalla oleva moraalinen älykkyys, joka on synonyymi sellaisille hengellisille ihanteille kuin rakkaus, totuus, hyvyys, oikeudenmukaisuus ja kauneus. Uskonnon tarkoitus on havaita Hänen suunnitelmansa ja totella sitä. 
          Siksi väite, ettei Jumalaa ole tai että häntä ei voi tuntea, on puoliksi satanismia. Jumalan paikan anastaminen, kuten vapaamuurarijuutalaisuus tekee, on räikeää satanismia.
          God is the Moral Intelligence behind creation, synonymous with spiritual ideals like love, truth, goodness, justice and beauty. The point of religion is to discern and obey His Plan. Therefore, to say there is no God, or he is unknowable is half-way to Satanism. To usurp God’s place, as Masonic Jewry is doing, is arrant Satanism.

          ”Puheet valtion ja uskonnon erottamisesta ovat loppujen lopuksi hölynpölyä. Ei valtiota voi pitää yllä ellei sen alla ole jotain pohjaa, joka muodostaa ja pitää yllä valtion perustalla olevaa moraalilakia…”
          Tietenkään ei, mutta moraali, joka suurimmalla osalla on synnynnäinen laumaa koossapitävä asia, voi rakentua muunkin kuin uskonnon dogmin varaan. Aika nopeasti voidaan luoda moraalilait jotka ihmisten enemmistö heti hyväksyy eivätkä ne paljon poikkea 10 Käskystä. Ongelma on siinä että poliittinen valta ei ole kansalla vaan pienellä psykopaattisia piirteitä omaavalla hyvin pienellä vähemmistöllä, jonka moraalitaju on turmeltunut ja joka tyrkyttää sitä kansalle ja aivopesee kansaa.
          Minusta uskonnon tehtävä on yksilön sielunrauhan turvaaminen. Terveen, hyvän, oikeudenmukaisen yhteiskunnan ja sitä hajottamaan pyrkivät rikolliset voimat vastuuseen asettavan yhteiskunnan luominen on ehdottomasti puhtaasti kansan ja sen valitsemien ja sille lojaalien poliitikkojen tehtävä ilman mitään uskonnollisia kytköksiä. Historia todistaa mihin joudutaan kun ’rabbit’ ja ’vatikaanit’ sotkeutuvat politiikkaan. Silloin uskonto muuttuu politiikaksi.

          (1)(0)
  9. Miksi Heikki meni pois

    Urheilullinen S-Ryhmän johtaja kuoli ”yllättävään sairaskohtaukseen” – Onko pahin biohyökkäys alkanut? | Pääkirjoitus

    Miten on mahdollista, että merkittävä keskusliikepomo, joka on ollut erityisen tarkka terveydestään, kuolee ”yllättävään sairaskohtaukseen” vain 55-vuotiaana? Osuuskauppa Suur-Savon toimitusjohtaja Heikki ”Heke” Hämäläisen kohtalo herättää kysymyksen, että onko todellinen tappava pandemia vasta alkanut? Ja ikävä kyllä, meillä on syytä pelätä pahinta.
    https://mvlehti.net/2021/08/09/urheilullinen-s-ryhman-johtaja-kuoli-yllattavaan-sairaskohtaukseen-onko-pahin-biohyokkays-vasta-alkanut-paakirjoitus/

    (3)(0)
    • Tai kaverilla oli vääränlaiset mielipiteet. Ehkä ei ollut suostuvainen koronapassiskannereiden asentamisen suhteen tai jotain.

      (3)(0)
  10. Kohti nwo-tyranniaa

    Työnantajat ovat alkaneet periä rokottamattomilta työntekijöiltään 20-50 dollarin lisämaksua kuukaudessa, kertoo yksi maan suurimmista terveys etuuksiin erikoistuneista konsulttiyrityksistä.
    Tähän mennessä työnantajat ovat tarjonneet lahjakortteja, vapaapäiviä, käteistä ja muita taloudellisia kannustimia saadakseen työntekijänsä ottamaan rokotuksen Covid-19-tautia vastaan.
    Mutta porkkanan rinnalle on tulossa keppi, joka voi maksaa työntekijöille jopa 50 dollaria kuukaudessa, kertoo Mercer, suuri työntekijöiden etuuksia konsultoiva yritys, joka tekee yhteistyötä tuhansien työnantajien kanssa eri puolilla maailmaa.
    https://www.thetruthseeker.co.uk/?p=240563

    (2)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*