Kunnianhimoinen mediaprojekti paljastaa holokaustivalheen

Tässä kuussa alkava Questioning the Holocaust –minisarja tulee romuttamaan valtaeliitin vaalimat myytit ”6 000 000 juutalaisen joukkotuhonnasta”. Hankkeen taustalla ovat muun muassa Eric Hunt, Holocaust Handbooks ja CODOH-yhteisö.

Eric Hunt on nuoresta iästään huolimatta kansainvälisesti tunnettu holokaustirevisionisti, jonka tunnetuimpia teoksia ovat videot Last Days of the Big Lie sekä Jewish Gas Chamber Hoax.

Amerikanjuutalaiset painostusjärjestöt, Internet-palvelut ja sosiaalisen median omistavat suuryhtiöt ovat käyneet aktiivista taistelua Huntia vastaan. Hänen edellinen HolocaustHoaxMusem-verkkosivu suljettiin ja hänen PayPal-tilinsä jäädytettiin juutalaisia raivostuttavan materiaalin vuoksi.

Huntin dokumentit ovat levinneet nopeasti, minkä vuoksi hänet on yritetty hiljentää jopa tuomioistuimessa. Hunt määrättiin lähes kahdeksi vuodeksi tutkintavankeuteen muutamia vuosia sitten, kun hän oli yrittänyt haastatella tunnettua holokaustihuijari Elie Wieseliä hotellissa. Oikeuden mukaan Hunt syyllistyi ”viharikokseen” tarttumalla Wieseliä käsivarresta ja kyseenalaistamalla tämän holokaustitarinat.

Huntin uusinta Questioning the Holocaust –minisarjaa on odotettu revisionistipiireissä jo kauan. Hunt on kertonut, että hän haluaa uudessa projektissaan kumota holokaustimyytin mahdollisimman yksiselitteisillä ja maanläheisillä argumenteilla. Tavoite on, että erityisesti ”maallikot”, nuoriso ja nuoret aikuiset saadaan inspiroitua tutustumaan Euroopan historiaan sekä siihen, kuinka eliitti valehtelee meille menneisyydestämme.

Kysymyksiä, joihin hovihistorioitsijoilla ei ole vastauksia

Questioning the Holocaust esittää yksinkertaisia kysymyksiä, joihin valtavirtahistorioitsijat eivät ole kyenneet vastaamaan.

”Mikäli Hitler tahtoi murhata juutalaiset mahdollisimman tehokkaasti, miksi miljoonia juutalaisia oli edelleen elossa sodan päätyttyä?” ”Miksi ’tuhoamisleireillä’ oli vangeille tarkoitettuja sairaaloita ja leipomoita?”

”Miksi Auschwitzin ’kaasukammiossa’ oli puinen ovi ja lasinen ikkuna, jotka olisivat vaarantaneet leirityöntekijöiden hengen jokaisella kaasutuskerralla?” ”Mikseivät arkeologit ole löytäneet ensimmäistäkään kaasulla murhattujen joukkohautaa (tai edes yhtä ruumista)?” ”Mihin luku ’6 000 000’ perustuu?” Ja niin edelleen.

Minisarjan traileri esittää muun muassa liittoutuneiden vanhoja propagandafilmejä. Jo sodan loppuvaiheilla esimerkiksi amerikkalaiset valehtelivat kansainväliselle yhteisölle, että saksalaiset olisivat kutistaneet vankien päät ja tehneet näiden ihosta lampunvarjostimia. Osa väittää edelleen, että näin todella tapahtui.

Trailerin lopussa juutalaiset ”holokaustin silminnäkijät” paljastavat valehtelevansa puhumalla ristiin niin sanotuista suihkuhuoneiksi naamioiduista kaasukammioista. Kun holokaustimyytti syntyi, väitettiin aluksi, että Zyklon B johdettiin kaasukammioihin suihkuista. Myöhemmin virallinen tarina kuitenkin muuttui ja historioitsijat alkoivat väittää, että Zyklon B –rakeet pudotettiinkin kammioihin kattoon puhkaistuista rei’istä.

Questioning the Holocaustissa esiintyvät juutalaiset ”silminnäkijät” eivät kuitenkaan vaikuta seuranneen lainkaan valtavirtahistoriassa käytyä keskustelua. Osa väittää edelleen, että kaasu johdettiin kammioihin suihkuista, toisten mukaan ”kaasu toimi parhaiten, kun uhrit oli kasteltu vedellä”. Valehtelusta tekee merkittävää se, että koko valtavirtainen holokaustitarina perustuu ainoastaan silminnäkijäkertomuksille – ei tekniselle todistusaineistolle.

Kuten Questioning the Holocaust osoittaa, ovat liittoutuneet jopa esittäneet valokuvia ilmapommituksilla tappamiensa sotavankien ruumiista ja väittäneet näitä Gestapon murhaamiksi juutalaisiksi. Kun kyse on ”holokaustista”, ei törkeimmistäkään valheista rangaista.

Mikäli haluat auttaa minisarjaa tekevää ryhmää, heihin voi ottaa yhteyttä sähköpostitse: [email protected]

Mikäli tahdot osallistua projektin rahoittamiseen, klikkaa TÄSTÄ. Levitä sanaa ja sarjan traileria sosiaalisessa mediassa!

 

Lue myös:

Wannseen protokolla ei todista ”holokaustia”
Holokaustin kiistäjien voitot 1, 2
”Saksan on tuhouduttava”
Miksi kirjoitamme juutalaisista, osa 2
Sionistinen Patmos-säätiö jatkaa holokaustivalheita
Suomalainen radio-ohjelma holokaustihuijauksesta!
Kenen vainot muistetaan?
Valtamedia puolustelee kaasukammiovalheesta kärähtänyttä Helsingin juutalaista
Kuinka juutalaisjärjestöt kielsivät vapaan historiantutkimuksen Ranskassa?
Puola armahti pedofiilin, koska tämä on ”holokaustiselviytyjä”
Gerhard Ittner jälleen vankilaan ”holokaustin” epäilemisestä
“Selviytyjien” määrä todistaa: holokaustia ei tapahtunut!
Juutalaisten holokaustin myytti 6 miljoonasta uhrista
87-vuotias saksalaisrouva vankilaan ”holokaustin” epäilemisestä!
Alfred Rosenbergin päiväkirjassa ei mainintoja ”holokaustista”
Kristalliyö – saksalaisvastaista propagandaa 1, 2
Helsingin Sanomat valehteli Hitlerin Saksan äitiysohjelmasta
Kokoelma naurettavimpia holokaustivalheita
Auschwitzin kaasukammioissa ei murhattu ketään 1, 2
Viranomaiset tehtailleet väärennettyjä silminnäkijälausuntoja ”holokaustista”
Video: Todellinen Auschwitz oli täysin erilainen kuin luulit!
3D-malli paljastaa Auschwitzin kaasukammiohuijauksen
Auschwitz-päällikön ”tunnustus” on väärennös
”Holokausti kulkee geeneissä” – korvausmaksuja vielä sukupolvien ajan?
Kiista ”holokaustin” todenperäisyydestä
Video: 86-vuotias rouva kumoaa holokaustimyytin Saksan televisiossa
Holokausti on huijaus
Kriittistä holokaustitutkimusta
Kriittistä holokaustitutkimusta: ihmisrasvan kerääminen polttokuopista
Kriittistä holokaustitutkimusta: Mengelen kokeet Auschwitzissa
Eliitin Auschwitz-juhla lähestyy
Video: holokaustikriittisyys auttoi juutalaista löytämään ”murhatut” sukulaiset
Ilse Koch ei ollut ihmishirviö
”Holokausti” ja Euroopan politiikka – kaksi tärkeää videota
Ukrainan kansanmurhan muistelu loukkaa juutalaisjärjestöä
Sylvia Stolz – ”holokaustin” nojalla vangittu asianajaja
Saksalaisnaiselle ehdoton vankilatuomio ”holokaustin” kyseenalaistamisesta
Tohtorin Mengelen ”kauheudet” ja muita holokaustin salaisuuksia

20 kommenttia

  1. Hienoa.

    Tähän aiheeseen voi vielä lisätä seuraavasti.

    Kulttuurimarxisti osaa ns. relativisoinnin. Tämä on tuttua esim. puhuttaessa muslimien tekemistä raiskauksista.

    Tiedättehän: ”Kyllä suomalaiset raiskaavat enemmän” ja ”aina ovat suomalaiset raiskanneet” jne. jne. Mikään todistelu ei auta, kaikki relativisoidaan, kaikki on suhteellista.

    Tämä on oiva tapa lähestyä juutalaisten kokemaa ”holokaustia”.

    Siitä pitää sanoa näin.

    Aivan samantekevää, mitäpä tuosta, juutalaisten aloittama bolshevistinen vallankumous tappoi kymmeniä miljoonia, mitä tahansa juutalaisille sitten tapahtuikin niin se on pientä tämän rinnalla.

    Mitäpä tuosta, saksalaisia tapettiin sodan jälkeen, rauhan jo vallitessa miljoonia ja raiskattiin myös. En ole edes kuullut juutalaisten puhuvan raiskauksista, joten mitä tuosta, kuolihan niitä ihmisiä joka puolella.

    Vai kuoli juutalaisia, voi olla, mutta koko ajan kuoli ihmisiä joka puolella, saksalaisia, venäläisiä, suomalaisia, eestiläisiä. Kyllä kaikkia pitäisi surra tasapuolisesti, ei voi nostaa yhtä ryhmää tikun nokkaan, se on rasismia. Miksei puhuta saksalaisten kärsimyksistä?

    Kaikki voidaan relativisoida, etenkin juutalaisten kärsimykset. Jokainen kuollut oli ihminen, ei vain juutalainen, on väärin sortaa muita ja itkeä vain juutalaisia. Itse asiassa ”holokaustin” nostaminen on kuin onkin rasismia.

    Relativisoi, juutalainen tuntee sen, hän tuntee sen oikein hyvin, hän relativisoi koko ajan. Mikään meidän kärsimyksemme ei ole mitään, vain hänen kärsimyksensä merkitsee, se on relativisointia.

    Maahanmuuttaja raiskaa, suomalainen raiskaa, kaikki raiskaa. Ei saa syyttää maahanmuuttajaa.

    Juutalaisia kuoli, saksalaisia kuoli, suomalaisia kuoli, venäläisiä kuoli, kaikkia kuoli, kukaan ei ole toista arvokkaampi. Kaikki ovat ihmisiä, vai oliko vain juutalainen ihminen ja muut epäihmisiä?

    Miksi emme murehdi saksalaisten kärsimyksiä? Miksi emme pystytä muistomerkkejä juutalais-bolshevistisen hirmuvallan uhreille?

    Ei, ei ole mitään syytä itkeä holokaustia, jos emme samalla tuomitse aina ja kaikki kuolemat samaan aikaan. Kaikki ovat ihmisiä, yksikään uhri ei ollut toista arvokkaampi. Paitsi ehkä saksalainen, kansallismielinen sellainen.

    Voi, nyt olen natsi, en surrut juutalaista enempää kuin saksalaista.

    Haastakaa oikeuteen. Minä myönnän, en sure juutalaista uhria sen enempää kuin muutakaan uhria. Oikeuteen sitten vaan.

    Plusääni(43)Miinusääni(1)
    1. Niinpä.

      Lapsia murhataan ja Jumalan viha sytytetään aborteissa. Mitä siitä, abortteja tehdään ja Jumalan viha sytytetään kaikkialla muuallakin. Suomalainen kansallismielisyys hylkää parannuksenteon ja Jumalan ja ylläpitää siten Jumalan vihaa ja tuhoaa maan ja kansan. Mitä sitten, niinhän kansallismielisyys tekee kaikkialla.

      Plusääni(5)Miinusääni(8)
  2. Kansallismieliset!

    Noin kahden viikon päästä Pohjolan kansallismieliset kokoontuvat Ruotsin Borlängeen.

    Siellä järjestetään mielenosoitus kansainvälistä suurfinanssia (aivan oikein, juuri he) ja maanpettureita vastaan.

    Järjestäjä on Nordfront, joka on johtava suoraselkäisten Pohjolan ihmisten etujen Skandinaviassa (ja Suomessa).

    Tämä ei ole Rajat kiinni-tapahtuma (kaikki kunnia Rajat-kiinni-ihmisille), vaan vielä parempaa.

    Kansainvälisen kapitalismin ja globaalieliitin edessä polvistunut sionistinen vasemmisto on ns. ”markkeeranut” tapahtuman. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä (jonka kaikki tiedämme), että vasemmisto seisoo suomalaistakin riistävän globaalieliitin takana ja on itse asiassa nöyrä globaalieliitin käsikassara. Paikalle on tulossa epäilemättä antifa-anarkisteja ja taistelu tulee olemaan kova. Vasemmistohan on väkivaltainen. Niin kuin koko poliittinen eliitti.

    Juuri siksi Nordfront ja Pohjolan vapaat ihmiset tarvitsevat tukea ja he kutsuvat omilla sivuillaan ihmisiä väkivallattomaan mielenosoitukseen Pohjolan kansojen etujen puolesta.

    Olen menossa. Autossa on vielä paikka vapaana.

    Kotona istuminen ja netissä jankkaaminen ei johda mihinkään. Vihollinen (kyllä, juuri he) hyökkäävät armotta joka päivä kansaamme ja maatamme vastaan. Jos vain katsomme vierestä, maamme, kulttuurimme ja kansamme tuhotaan ja tuuli pyyhkii ylitsemme…

    On aika nousta ja tunnustaa väriä: Suomen ja Pohjolan vapauden väriä!

    Plusääni(19)Miinusääni(3)
    1. Asiahan ei minulle, todellisesti kansallismieliselle (= kansalla ja kansalle Jumalan varjelus), kuulu, mutta laitan nyt vielä näillä näkymin viimeisenä kommenttinani täällä seuraavan viestin.

      Oman ja kansansa parannuksenteon ja Jumalan vihan lepyttämisen sivuuttava ”kansallismielisyys” ja ”suoraselkäiset Pohjolan ihmiset” ovat puhdas valeoppositio järjestettyine projekteineen, jotka ovat vain näytöstä.

      Ryntäämällä Ruotsiin osoittamaan mieltä vihollista, suurfinanssia ja maanpettureita vastaan ja valmistautumalla ”kovaan taisteluun” (kuten nimimerkki sanoo) antifa-anarkisteja vastaan, ja kutsumalla lisää joukkoja paikalle, saadaan aikaan vain paikallista ”rähinää” (josta kansa, ”kansallismieliset, media, suurfinanssi ja maanpetturit pitävät), jolla ei ole minkäänlaista merkitystä mihinkään (korkeintaan viekottelee pois totuudesta).

      Nimimerkin edustama valekansallismielisyys on yksi ilmentymä kansamme korruptoituneisuudesta. Se siis vain yhä enemmän ”tuhoaa maatamme, kulttuuriamme ja kansaamme” (kuten nimimerkki sanoo). Yhä enemmän ”tuuli puhaltaa ylitsemme”. Ja mitä on kansa ja sen ”pelastettava kulttuuri”: jumalanpilkkaa, kirkon vesittämistä, kristinuskon hävittämistä, lastenmurhia aborteissa, homoseksuaalisuutta, huoruutta, viinanjuontia ja vihollisen (vihollisten) aivopesun (varsinkin jumalanpilkan ja syntien) imemistä tiedotusvälineistä ja televisiosta. Sen nimimerkin ”kansallismielisyys” tahtoo pelastaa. Silloin se tahtoo pelastaa vain perkeleen ja hänen joukkonsa, myös suurfinanssin ja maanpetturit. Luulenpa jopa, että nimimerkin kommentti (+ mainitun Nordfrontin toiminta) on lähtöisin suurfinanssin linnakkeista. Nimimerkin peräänkuuluttama ”Suomen ja Pohjolan vapaus” tarkoittaa käytännössä vihollisen, suurfinanssin ja maanpettureiden vallan sinetöintiä ja todellisen kansallismielisyyden (= kansalla ja kansalle Jumalan varjelus) tukahduttamista ja hävittämistä – ja niin sitten ”tuuli pyyhkii ylitsemme” (kuten nimimerkki sanoo).

      Todellista kansallismielisyyttä on siis se, että kansalla on Jumalan varjelus. Se saadaan tekemällä parannus synneistä, panemalla pois synnit. On luihuuden merkki etsiä muita teitä.

      Mutta enhän minä teiksi tai kansaksi voi muuttua. Tehkää mitä lystää, ja joutukaa mihin joudutte. Ainakin olen varoittanut.

      Jos haluatte marssia ylväässä hybriksessä tuhoon, marssikaa! Hybris = rikollinen uhmanmieli Jumalaa vastaan.

      Raamattu sanoo: ”Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan?” (Room. 8:31).

      Nimimerkin (näillä ei todellakaan kenelläkään ole oikeaa nimeä!) valekansallismielisyys sivuuttaa parannuksenteon ja Jumalan, ja niinpä se ajaa tilannetta, jossa kaikki turva puuttuu ja jossa kaikki viholliset ja rikolliset pääsevät vallalle. Suurfinanssille ja maanpettureille tulee siis täydellinen voitto – triumfi!

      Plusääni(6)Miinusääni(10)
  3. Liittyen tuohon mitättömään pieneen detaljiin, eli ”holokaustiin”:

    The Occidental Observer-sivusto paljastaa, kuinka juutalainen Jurek Kestenberg paljastaa kostaneensa saksalaisille lapsille. Huomatkaa, LAPSILLE. Hän sanoo sen itse, aivan suoraan. Näin sanoo JUUTALAINEN, itse, suoraan. Hän on KOSTANUT LAPSILLE.

    Tällainen on juutalainen. Juutalainen on tällainen. On juutalainen tällainen.

    Siis juutalainen on tällainen, tämä Jurek Kestenberg. Hän on juutalainen ja hän on kostanut lapsille ja hän ylpeilee sillä.

    Minä tiedän, mitä tällaiselle kuuluu tehdä, tällaiselle Jurek Kestenbergille.

    Plusääni(5)Miinusääni(1)
    1. Pelex at 17.55

      a) Jumala yksin tietää ja määrää, mitä katumattomille pahantekijöille kuuluu tehdä. Hän heittää julkisella viimeisellä tuomiolla heidät ikuiseen helvettiin, eroon Jumalasta, ja siellä he joutuvat itse omien pahojen tekojensa kohteiksi (koska sovitusta niistä ei ole otettu vastaan),

      b) Myös maallisen koston suorittaa Jumala palvelijakseen asettamansa esivallan välityksellä, maan lakien mukaan siis:

      ”Jokainen olkoon alamainen sille esivallalle, jonka vallan alla hän on. Sillä ei ole esivaltaa muutoin kuin Jumalalta; ne, jotka ovat, ovat Jumalan asettamat. Sen tähden, joka asettuu esivaltaa vastaan, se nousee Jumalan säätämystä vastaan; mutta jotka nousevat vastaan, tuottavat itsellensä tuomion. Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen; sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee” (Room. 13:1-4).

      c) sinun, eikä kenenkään yksityisen henkilön tai kansanryhmän tai -liikkeen, kuulu kostaa kenellekään. Jos tiedät, että joku on tehnyt rikoksen, sinun on ilmoitettava siitä oikeusviranomaisille Suomen tai Euroopan tasolla (tai jonkin muun maan oikeusviranomaisille, jos asut muualla).

      d) olet kansankiihottaja, ja tulet saamaan siitä rangaistuksen muodossa tai toisessa.

      e) myös ne sivustot, jotka sallivat sinun harjoittaa kiihotustyötäsi sivuillaan, tulevat osasyyllisiksi kanssasi.

      Plusääni(2)Miinusääni(4)
      1. Vilpitön ihailuni uskostasi ja kunnioituksestasi esivaltaa kohtaan. Kunpa itsekin voisin näin uskoa. 🙂

        Ihan tarkalleen ottaen, jos viitsit lukea tarkkaan, en uhannut kostolla, vaan sanoin tietäväni, mitä tuollaiselle Turek Justenbergille vai Jurek Kustenberg, kumpi se nyt oli, pitäisi tehdä. En kiellä, kyllä siinä kosto on mielessä. Tokkopa kuitenkaan enää elää, jos on vuonna 1946 antanut radiohaastattelun, jossa on ylpeillyt ”tehneensä asioita saksalaisille lapsille”. Jos elää niin toivottavasti tuo Jumalasi heittää nyt HETI sen kuuman tiiliskiven tämän tor..kan, eiku Jurekin, päälle. Ja sillälailla tarkasti. Mielellään heti.

        Sitä rangaistusta odotellessa. 🙂

        Plusääni(3)Miinusääni(0)
        1. Pelex at 18.41

          Luepa uudestaan. Jos viitsit lukea tarkkaan, niin huomaat, että uskoni ja kunnioitukseni kohdistuu pohjimmiltaan Jumalaan. Muu on seurausta. Uskoni ja kunnioitukseni ei myöskään kumpua itsestäni vaan Jumalasta (Pyhästä Hengestä), joka vaikuttamansa uskoni myötä asuu sydämessäni. Sinäkin voit uskoa niin, kun luet ja kuulet Raamattua etkä ryhdy vastustamaan sanaan liittyvän Pyhän Hengen vaikutusta sydämessäsi, ytimessäsi. Pyhä Henki vaikuttaa sinussa katumuksen (Jumalan lain sanan kautta) ja uskon (evankeliumin sanan kautta). Kun olet tullut uskoon, sinusta tulee kaltaiseni, ja se on varmasti ihanaa.

          Nimi oli Jurek Kestenberg. Jos hän on kuollut katumattomana syntisenä, hän on sielunsa puolesta mennyt heti kuollessaan helvettiin. Siellä hän kituu täysimääräistä (et voi lisätä siihen mitään) rangaistusta synneistään. Viimeisenä päivänä, Jumalan julkisessa tuomiossa, hänet tuomitaan, rujoon ylösnousemusruumiiseensa liittyneenä (Joh. 5:28-29), lopullisesti ikuiseen helvettiin. Jos hänen kiduttamansa/raiskaamansa/tappamansa lapset ovat olleet uskovaisia, he nousevat ikuiseen elämään autuudessa Jumalan yhteydessä (vieläpä niin, että mitä rankempia koettelemuksia heillä on ollut, sitä suurempaan autuuteen he nousevat).

          Sinun ei tarvitse odotella sitä rangaistusta. Se on jo menossa.

          Siis ilman Jumalaa menet kaikessa harhaan. Jumalassa et missään.

          Plusääni(2)Miinusääni(5)
      2. V-I, Roomalaiskirje on Paavalin sanomaa eikä Kristuksen. Paavali oli lähtökohdiltaan käännynnäinen fariseus, jolle kuulemma Kristus ilmestyi, vaikkei Paavali koskaan ollut fyysistä Kristusta nähnytkään. Nuo alkuperäiset 12 Apostolia pakenivat, kyseenalaisen meriitin Maria Magdaleenaa lukuun ottamatta, kun Kristus löi pöytään totuuden valtiorakenteesta kävellessään Ristille syytettynä Totuuden julistamisesta.

        Kristuksen Kuolema paljasti tuplasti suuremman korruption kuin mitä Kristus itse vastusti. Lumipalloefektin välttämiseksi vääriä profeettoja kuten Paavali ilmestyy eikä kyse ole aikojen lopusta vaan aikojen alusta.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Roomalaiskirje (ja kaikki Paavalin kirjoitukset Raamatussa) on Kristuksen Paavalille antamaa sanomaa:

          ”mitä minä (Paavali) kirjoitan teille, se on Herran käsky” (1. Kor. 14:37);

          ”Minulla (Paavalilla) on siis kerskaukseni Kristuksessa Jeesuksessa palvellessani Jumalaa; sillä minä en rohkene puhua mistään muusta kuin siitä, mitä Kristus, saattaakseen pakanat kuuliaisiksi, on minun kauttani vaikuttanut sanalla ja teolla, tunnustekojen ja ihmeiden voimalla, Pyhän Hengen voimalla, niin että minä Jerusalemista ja sen ympäristöstä alkaen Illyrikoniin saakka olen suorittanut Kristuksen evankeliumin julistamisen” (Room. 15:17-19).

          Paavali siis Pyhässä Hengessä julisti, mitä Kristus käski hänen julistaa. Koko Raamattu on tuon saman Pyhän Hengen, ja siten myös Jumalan Pojan ja Isän Jumalan, sanaa:

          ”Ja tietäkää ennen kaikkea se, ettei yksikään Raamatun profetia ole kenenkään omin neuvoin selitettävissä; sillä ei koskaan ole mitään profetiaa tuotu esiin ihmisen tahdosta, vaan Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta” (2. Piet. 1:20-21).

          Jeesus itse valitsi Paavalin apostolikseen, ”valituksi aseekseen”:

          ”Ja kun hän (Saulus, myöh. Paavali) oli matkalla, tapahtui hänen lähestyessään Damaskoa, että yhtäkkiä valo taivaasta leimahti hänen ympärillänsä; ja hän kaatui maahan ja kuuli äänen, joka sanoi hänelle: ’Saul, Saul, miksi vainoat minua?’ Hän sanoi: ’Kuka olet, herra?’ Hän vastasi: ’Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Mutta nouse ja mene kaupunkiin, niin sinulle sanotaan, mitä sinun pitää tekemän.’ – – Mutta Herra sanoi hänelle (Ananiaalle): ”Mene; sillä hän (Saulus eli Paavali) on MINULLE VALITTU ASE, kantamaan minun nimeäni pakanain ja kuningasten ja Israelin lasten eteen. – – Niin Ananias meni ja astui huoneeseen, pani molemmat kätensä hänen päälleen ja sanoi: ’Veljeni Saul, Herra lähetti minut – Jeesus, joka ilmestyi sinulle tiellä, jota tulit – että saisit näkösi jälleen ja tulisit täytetyksi Pyhällä Hengellä’. – – Ja kohta hän (Saulus eli Paavali) saarnasi synagoogissa Jeesusta, julistaen, että hän on Jumalan Poika. – – Mutta Saulus sai yhä enemmän voimaa ja saattoi Damaskossa asuvat juutalaiset ymmälle näyttäen toteen, että Jeesus on Kristus” (Ap. t. 9:3-6, 15, 17, 20, 22);

          ”Niin hän (Ananias) sanoi: ’Meidän isiemme Jumala on valinnut sinut (so. Sauluksen eli Paavalin) tuntemaan hänen tahtonsa ja näkemään Vanhurskaan ja kuulemaan hänen suunsa äänen; sillä sinä olet oleva hänen todistajansa kaikkien ihmisten edessä, sen todistaja, mitä olet nähnyt ja kuullut’” (Ap. t. 22:14-15);

          ”Kun näissä asioissa matkustin Damaskoon ylipappien valtuudella ja suostumuksella, näin minä(Paavali), oi kuningas, tiellä keskellä päivää taivaasta valon, auringon paistetta kirkkaamman, leimahtavan minun ja matkatoverieni ympärillä, ja me kaaduimme kaikki maahan, ja minä kuulin äänen sanovan minulle hebreankielellä: ’Saul, Saul, miksi vainoat minua? Työläs on sinun potkia tutkainta vastaan.’ Niin minä sanoin: ’Kuka olet, herra?’ Ja Herra sanoi: ’Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat. Mutta nouse ja seiso jaloillasi; sillä sitä varten minä olen sinulle ilmestynyt, että asettaisin sinut palvelijakseni ja sen todistajaksi, mitä varten sinä olet minut nähnyt, niin myös sen, mitä varten minä sinulle vastedes ilmestyn. Ja minä pelastan sinut sekä oman kansasi että pakanain käsistä, joitten tykö minä sinut lähetän avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.’ (Ap. t. 26:12-18).

          Tarkoitus siis on, että silmäsi avautuvat, että kääntyisit pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisit uskomalla Jeesukseen synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa.

          Miksi jäisi saatanan valtaan ja hukkuisit? Helvetissä tosin voit lässyttää ikuisesti, mutta mitä se sinua hyödyttää?

          Plusääni(3)Miinusääni(1)
    2. Uteliaisuudesta jäin Googlesta tutkimaan, mitä tästä Jurek Kestenbergistä löytyy. Hänen lausuntonsa ovat peräisin David Boderin (= Aron Mendelin) 31.7.1946 Pariisissa suorittamasta haastattelusta (haastattelu nauhoitettiin). Haastattelu löytyi täältä:

      http://voices.iit.edu/interview?doc=kestenbergJ&display=kestenbergJ_en

      Haastattelusta en löytänyt Pelexin väittämiä lausumia. Löytyi loppupuolelta vain tällainen kohta:

      ”We were taken there, all the youngsters, into that armory. And there we were living. We had it very good. We would run everyday to the . . . to the Germans, into the town. They were abused. They were harassed, the Germans there in the towns all around. And one beaut . . . one day there came a car with representatives of UNRRA.”

      Pelexin mainitsema Occidental Observer (sama jollakin Donald Trumpin sivustolla) esittää Kestenbergiltä seuraavanlaisen siteerauksen (aivan tekstin alussa, ei muualla):

      “I took a bit of revenge on the Germans…I also did some things with the German children.” Jurek Kestenberg, 1946.

      http://www.theoccidentalobserver.net/2016/04/review-of-david-cesaranis-final-solution-the-fate-of-the-jews-1933-49-part-five-of-five/

      Siteerausta ei siis löydy Kestenbergin haastattelusta. Löysin tiedon, että kyseistä haastattelua on osittain siteerattu kirjassa Donald Niewyk: ”Fresh Wounds” (Kestenberg esitetty muodossa Jurek K.), mutta netistä en löytänyt tietoa, missä muodossa Niewyk haastattelun esittää (muunneltuna vai ei-muunneltuna).

      Olisiko Occidental Observerin sitaatti David Cesaranin kirjasta ”Final Solution”? Occidental Observerin sivun alussa on toinenkin sitaatti (ei Kestenbergiltä), ja sen lähteeksi mainitaan Cesaranin kirja. Jos Occidental Observerin sitaatille ei löydy lähdettä, se lienee hylättävä. Alkuperäisestä haastattelusta sitä ainakaan ei löydy.

      Lyhyesti Jurek Kestenbergistä täällä:

      http://voices.iit.edu/commentary?doc=kestenbergJ&name=Jurek+Kestenberg+

      Plusääni(1)Miinusääni(2)
      1. Löysinkin Niewykin kirjan Kestenberg-kohdan (selaa sivuja eteenpäin):

        https://books.google.fi/books?id=RI0MCgAAQBAJ&pg=PT128&lpg=PT128&dq=donald+niewyk+fresh+wounds+jurek+k&source=bl&ots=w4o9ViNDTt&sig=FgdWuxF1_vYUL0amUWQuviKYRpQ&hl=fi&sa=X&redir_esc=y#v=onepage&q=donald%20niewyk%20fresh%20wounds%20jurek%20k&f=false

        Niewyk esittää haastattelun Boderin alkuperäisessä muodossa (ei Pelexin esittämässä). Haastattelun Niewyk oli saanut USA:n holokaustimuseosta.

        Plusääni(1)Miinusääni(2)
      2. Tuossa eilisessä (at 18.41) viestissään Pelex ilmoittaa kyseessä olleen Kestenbergin radiohaastattelu, mutta en löytänyt mistään vahvistusta tälle. David Boder haastatteli Jurek Kestenbergiä nauhoituskoneella:

        http://ead.ohiolink.edu/xtf-ead/view?docId=ead/OhAkAHA0558.xml;chunk.id=bioghist_1;brand=default

        http://collections.ushmm.org/search/catalog/irn502590

        Miksei Pelex pyri tarkkuuteen ja totuuteen? Näyttää siltä, ettei kyseessä ollut radiohaastattelu ja ettei Jurek Kestenberg sanonut siten kuin Pelex ilmoittaa hänen sanoneen (esim. ”lapsista”).

        Plusääni(2)Miinusääni(2)
  4. Oletin lainauksen olevan nauhoituksesta. Luotan täysin The Occidental Observerin sivustoon. En epäile tippaakaan etteikö Jurek Kestenberg ole tehnyt pahaa saksalaisille lapsille ja ylpeillyt sillä. Monet juutalaiset kostivat viattomille saksalaisille kokemansa ”vääryyden”. Tämä on julkista tietoa ja monet juutalaiset ovat avoimesti ylpeilleet teoillaan.

    Vain juutalaiset voivat menetellä näin. Vain he voivat ylpeillä kostollaan. Muiden pitää olla hiljaa ja mitään mainintaa kostosta ei saa olla.

    Jos ihminen sanoo ”tehneensä asioita lapsille” samassa yhteydessä, kun hän puhuu kostosta aikuisille niin tiedän kyllä mitä hän tarkoittaa ottaen huomioon vahvan etnisen perinteen ”tehdä asioita lapsille”.

    Kärsivällisyyteni tämän Jumala-jollotuksen kanssa on lopussa.

    En kommentoi tästä eteenpäin kategorisesti mitään Vesa-Ilkka Laurion tekstejä En missään tilanteessa, en missään yhteydessä. Ja toisin kuin Vesa-Ilkka sanoo, tämä pitää.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
    1. Olet vielä kakara.

      Kaikki mihin pyrin, on se, että olisit tarkka ja totuudellinen (siis luotettava). Esiinnyt julkisuudessa.

      Näin Jurek Kestenberg sanoi haastattelussaan v. 1946 (17-vuotiaana):

      ”We were taken there, all the youngsters, into that armory. And there we were living. We had it very good. We would run everyday to the . . . to the Germans, into the town. They were abused. They were harassed, the Germans there in the towns all around. And one beaut . . . one day there came a car with representatives of UNRRA.”

      JA LOPETA KANSAN KIIHOTTAMINEN OMAN KÄDEN OIKEUTEEN JA VERENVUODATUKSEEN!

      Plusääni(3)Miinusääni(6)
  5. Suosittelen kaikkia tutustumaan Tammisaaren/Dragsviikin Vankileirin oloihin. Natsien vankileirien olot vaikuttaa tähän verrattuna lähinnä huvipuistolta. Eli siis te jotka ette ole tutustunut tässä vähän infoo https://fi.wikipedia.org/wiki/Tammisaaren_vankileiri Eli leiri oli todellakin kuoleman leiri tutustukaa leirin oloihin ja verratkaa niitä natsien leirien oloihin.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat