Kunnallisvaalit: perussuomalaiset saivat petturin palkan

Perussuomalaiset kärsi viikonloppuna kuntavaaleissa ansaitsemansa tappion. Puolue nousi hallitukseen maahanmuutto- ja talousteemoilla, mutta on tehnyt valtaan päästyään kokoomuslaista avoimien rajojen pankkiylivaltapolitiikkaa.

Valtamedia brändäsi kunnallisvaaleista ”punavihreän aatteen” riemuvoiton. Syynä tähän on se, että vihreät ja vasemmisto ovat voineet poimia oppositiosta käsin Perskeko-hallitusta vihaavien suomalaisten sympatiat.

Toisaalta myös hallituspuolue kokoomus piti vaaleissa pintansa. Toisin sanoen poliittinen valta tulee Suomen kunnissa säilymään kokoomuksen ja nyt myös sen puisto-osastoksi kutsuttujen vihreiden käsissä. Mikään ei tule muuttumaan, vaan Suomi jatkaa tutulla uusliberaalilla globalistisella linjallaan.

Kansallismielisellä liikkeellä ei Suomessa ole toistaiseksi uskottavaa puoluetta, minkä vuoksi maahanmuuttovastaiset äänet jakautuivat nukkuvien puolueen, erilaisten pienpuolueiden ja oululaisen Junes Lokan kaltaisten itsenäisten protestiehdokkaiden välillä.

Koska perussuomalaiset on yrittänyt kalastella kannatusta valehtelemalla olevansa ”maahanmuuttokriittinen” puolue, ovat monet maahanmuuttovastaiset suomalaiset menettäneet ainakin toistaiseksi uskonsa äänestämällä vaikuttamiseen.

Perussuomalaiset istui hallituksessa, kun historiallinen pakolaiskriisi puhkesi, mutta puolueen ainut reaktio kriisiin oli se, että perussuomalainen oikeusministeri Jari Lindström määritteli maahanmuuttovastaisuuden järjestäytyneeksi rikollisuudeksi.

Mikään ei tule muuttumaan ennen kuin kansa lopettaa vanhojen puolueiden äänestämisen.
Mikään ei tule muuttumaan ennen kuin kansa lopettaa vanhojen puolueiden äänestämisen.

Perussuomalaiset kärsii petturuuden seurauksista

Vaikka perussuomalaiset kokikin puolueena nöyryyttävän tappion, osa sen yksittäisistä jäsenistä sai huomattaviakin äänisaalita, mikäli näillä oli selkärankaa kritisoida puolue-eliitin petollista toimintaa julkisuudessa.

Esimerkiksi Porin äänikuningattareksi nousi perussuomalainen Laura Huhtasaari, joka on pitänyt puheita radikaaleissa maahanmuuttovastaisissa mielenosoituksissa puolue-eliitin vastustuksesta huolimatta.

Huhtasaari kertoi Satakunnan Kansalle, että syy perussuomalaisten tappiolle on selvä: ”Puolueohjelma ei täsmää hallitusohjelmaa.” Puolue valehteli äänestäjille, ja nyt valehtelu kostautui.

Magneettimedia on seurannut perussuomalaisten hallitustaipaletta tiiviisti. Lue seuraavat artikkelit, mikäli perussuomalaisten tappio yllätti sinut:

Itsenäisyys, talous ja omavaraisuus:

Maahanmuutto:

Sanan- ja kokoontumisvapaus:

Kulttuuri:

Ulkopolitiikka:

5 kommenttia

  1. Koskahan pienpuolueet ja -ryhmät osaavat tehdä vaaliliittoja? Vertailun vuoksi voisi tehdä jokaisessa kunnassa piene laskelman ja katsoa kuinka moni kansallismielinen olisi päässyt läpi jos pienpuolueet olisivat ymmärtäneet tehdä vaaliliittoja.

    Poikkeuksetta pelätään että ”omat äänet menevät muille” eikä osata ajatella asiaa niin että ”toiset vetää minua perässään”. Onneksi eduskuntavaalit ovat tulossa. Toivottavasti sielä kansakoulun oppimäärän matematiikka on ymmärretty ja hallussa. Eduskunnassa on noin 60 paikkaa jaossa kansallismielisille. Haluavatko he niitä?

    Itse lopetin vapaaehtoistyön juuri tämän vuoksi. Tuhansia työtunteja uhrataan sen vuoksi että jokaisessa ryhmässä on oma despotti/narsisti joka haluaa ehdotonta palvontaa eikä halua jakaa sitä kenenkään muun kanssa. Nyt kun IPU on muutoksen kourissa, toivottavasti sen nais-siipikin ymmärtää että tuho tulee eduskuntavaalien jälkeen jollei äänet kellossa ja yhteistyössä muutu.

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
    1. Suomalaisessa sielunmaisemassa on ikävä kyllä liian yleinen piirre tuntea kateutta ja jotakin sellaista naapuri vihaa…siksi ehkä tuo ”omat äänet menevät muille” ilmiö ?

      Soini luuseri sanoi vaalipäivänä televisiossa että nukkuu aina yönsä hyvin koska on puhdas omatunto, tai jotakin sellaista scheissea, eli kaikki hyvin Timo ja hommat hoidettu juuri niin kuin häneltä tietyt piirit toivoivatkin, siitä siis se puhdas omatunto, koska hoiti ((((tehtävän)))) kuten häneltä odotettiin.

      Suomessa puuttuu se johtaja , joka osaisi yhdistää ja mobilisoida nämä noin 40% kansasta. Johtajan pitäisi kyetä talouden ym muun arkipäiväisten asioiden lisäksi olla henkinen johtaja, eikä sellaista ole maisemissa nyt ollenkaan. Ei riitä maahanmuutto, talous ym vaan johtajan pitäisi olla niin isot hartiat philosofis puolelta että kykenisi puheillaan vakuuttamaan ja yhdistämään ihmiset .Isommassa joukossa on aina enemmän voimaa, katsokaa tämän sivun pari videota:

      https://fabiusmaximus.com/2017/04/10/an-inspiration-video-from-india/

      Valitettavasti, mitä pitemmälle analysoi nykytilannetta ja vertaa sitä yksityiskohtiin joita on huomitoitu eri sivilisaatioiden tuhoon liittyen , on merkkejä siitä että nykyinen sivilisaatiomme on rapistumassa.

      http://bibleblender.com/2012/biblical-lessons/modern-day-lessons/how-declining-morals-cause-civilizations-to-die

      Aristoteles kirjoitti että ideaalissa valtiossa olisi elementtejä demokratiasta, aristokratiasta ja monarkiasta….tiedä häntä toimisiko , mutta se on varmaa ettei nykyinen pelkkä demokratia ainakaan toimi.

      Aristotle wrote that an ideal state would have the elements of a good democracy, an aristocracy, and a monarchy: a ”good” democracy, as opposed to a ”bad” democracy, in which the citizens participate in their government and always vote for the best option; an aristocracy voted for by the people who are an educated, wealthy elite that deal more closely with the intimate workings of the government; and a monarch-opposed to a dictator or despot-who is the sovereign head of state that follows the will of the people

      Ihmiset ovat nykyisen niin hungingolla sielullisesti, joka kykenee siihen asiaan puuttumaan pystyy yhdistämään kansan.

      my 2 cents

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
  2. Suomi on kuin suuri mielisairaala. Sitä johtaa mielisairaat, joita vielä suurempi joukko mielisairaita äänestävät valtaan.

    Tai toisella tavalla ilmaistuna. Suomalaiset on ajettu kansakuntana itsemurhan partaalle. Päättäjät ilmoittavat että ottakaa toisianne käsistä ja laulakaa, silloin itsemurha ei tunnu niin pahalta.

    Metro lehti eilen:

    Helsinkiin puuhataan taloustieteen instituuttia.

    Eli yksi virasto lisää jo satojen virastojen joukkoon kuormittamaan yhä harvenevaa veronmaksajien joukkoa. Kalliisti palkattuja suojatyöpaikkoja. Valtion lisäksi muita instituutin päärahoittajia olisivat Suomen Pankki…
    Eli valtio, eli veronmaksajat.

    Suomessa pitää lopettaa tyhjänpäiväiset virastot eikä perustaa uusia suojatyöpaikkoja!

    Eipä näyttänyt kiinnostavan kunnallisvaaliehdokkaita. Eikä varmasti kiinnosta kunnallisvaltuutettuja.

    Aalto-yliopistolla on omalla reviirillään noin 5000 palkattua! Ei taida edes Cambridgen tai Oxfordin yliopistoilla olla näin suurta huuhaa reserviä.

    Suomi on täynnä pienempiä ja suurempia aluehallintovirastoja. Sitähän uusi taloustieteen instituuttikin olisi. Kallis hiekkalaatikko puupäille jotka mittailevat toistensa lompakoita.

    Yhden viraston pyörittäminen maksaa kymmeniä, satoja miljoonia euroja vuodessa. Miljardit palavat savuna ilmaan.

    Eikö nyt olisi trendikkäämpää perustaa sanotaanko vaikka taloustieteen ympäristökeskus. EU:n talous ja ympäristötieteen keskusvirasto. Ja sinne parituhatta kalliisti palkattua suojatyöpaikkaa.

    Entä ilmastonmuutoksen tutkimuskeskus? Ja sinne parituhatta kalliisti palkattua suojatyöpaikkaa.

    Kyllä näitä riittää. Vain mielikuvitus on rajana.

    Toisaalta, eihän Suomeen tarvita ainakaan lisää mielisairaaloita kun jokaiselle on oma suojatyöpaikka saarekkeensa missä voi hyppiä pehmustetuille seinille.

    Plusääni(12)Miinusääni(0)
  3. Maanpetturi vai mielisairaalasta karannut? Vai molempia?

    Sisäministeri Paula Risikko(kok) esittää että Suomi nostaisi pakolaiskiintiötä 300:lla jo ensi vuonna!

    Iltalehdessä tänään.

    Lisää veroja, lisää raiskauksia, lisää rikollisuutta. Poliisien esimies, sisäministeri Risikko haluaa tätä.

    Plusääni(6)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat