- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Kummallisia justeerauksia suomalaisten sääasemien mittauksiin

Kuvitellaanpas aluksi, että olet 62-vuotias ja kohta jäämässä eläkkeelle. Lasketit vuonna 2005 tulevasta eläkkeestäsi arvion, jossa selostettiin eläkkeesi perustana olevat tulot.

Nyt pyydät uuden laskelman asiasta, ja huomaat siitä, että tulosi ennen vuotta 2005 ovatkin laskeneet merkittävästi ja sen vuoksi tuleva kuukausittainen eläkkeesi on useita satoja euroja ennakoitua pienempi. Hyväksyisitkö asian, vai lähtisitkö kysymään mahdollisen tilastovirheen perään?

Ilmastotutkimuksessa on vähän mainitun kaltainen tilanne. Minä tiedän, että useissa maissa ihmetellään muutoksia menneessä ilmastossa. Siis esimerkiksi 1900-luvun ensimmäisen puoliskon ilmastoarvojen väitetään muuttuneen 2000-luvulla. Tämä kuulostaa oudolta, mutta esimerkiksi Australiassa, Yhdysvalloissa, Uudessa Seelannissa ja muuallakin on käynnistetty selvityksiä asiasta. Iso-Britanniassa koettiin viime vuosikymmenellä jonkinmoinen tieteellinen skandaali, kun sikäläinen ilmastotietoja säilyttänyt ilmastotutkimuskeskus (CRU) joutui myöntämään, että he olivat hukanneet alkuperäiset mittaustiedot, ja jäljellä olivat vain moneen kertaan justeeratut tiedot. Mitäs sanoisit, jos eläkeyhtiösi olisi hukannut palkkatietosi, mutta kertoisi, että heidän uusi arvionsa on alkuperäisiä tietoja parempi?

GHCN-sääasemat kartalla. Asemien mittaushistorian pituus on ilmaistu värein. [1]
GHCN-sääasemat kartalla. Asemien mittaushistorian
pituus on ilmaistu värein.

Minua on jo jonkin aikaa kiinnostanut, josko Suomen historiallisia lämpötilatietoja on sormeiltu. Kiinnostus lähti liikkeelle, kun löysin Steven Goddardin blogista muutama vuosi sitten selvän osoituksen Islannin lämpötilojen merkillisistä muutoksista. Tuossa tapauksessa ja myös kaikissa muissa myöhemmin näkemissäni justeeraustapauksissa menneitä lämpötiloja – yleensä ennen vuotta 1970 koettuja – on poikkeuksetta säädetty alaspäin.

No, nyt selvittämiseen tuli mahdollisuus, kun löysin maailmanlaajuisen historiallisen ilmastotiedoston ensimmäisen version (GHCNv1 = Global Historical Climatology Network [2] versio 1), joka on koostettu vuonna 1992 (Vose et al. 1992). Kyseinen tietokanta, jota yleisesti pidetään vähiten manipuloituna – siis lähimpänä raakamittauksia olevana – sisältää yli 6000 eri puolilla maailmaa sijaitsevan sääaseman lämpötila-, sadanta- ja ilmanpainehavainnot aina vuoteen 1990 asti. Valitettavasti versio 1 ei ole enää avoimessa jaossa, eikä sen tietoja enää saa tietokannan ylläpitäjältä. Tuon GHCN-tietokannan nykyinen versio on kolmas , ja monet tutkimuslaitokset käyttävät sen perustietoja omien ilmastoanalyysiensä raakamateriaalina. Mm. Nasan GISSTEMP-sarja perustuu täysin siihen.

Päätin vertailla parin suomalaisen sääaseman tietoja GHCN:n eri versioista. Etsin sieltä kaksi sääasemaa, jotka olisivat toimineet mahdollisimman pitkään. Sopivilta tuntuivat Helsinki ja Sodankylä, kun ne sijaitsivat kohtalaisen etäällä toisistaan. Latasin niiden kuukausikeskilämpötilat Excel-taulukkolaskentaan ensin GHCN:n 1-versiosta ja sitten uusimmasta 3-versiosta. Ja sitten kyllä hämmästyin.

Aloitetaan Helsingistä, josta molemmissa versioissa on lämpötilatieto vuodesta 1880 alkaen. Alla on graafi, johon olen laskenut selkeyden vuoksi vuosikeskilämpötilat, niiden lineaarisen trendin ja 30 vuoden liukuvan keskiarvon. Sinisellä olevat kuvaajat ovat 1-versiosta ja punaisella 3-versiosta.

Helsinki GHCN [3]

Kuvasta selviää, että Helsingin vuosikeskilämpötila on vielä vuonna 1992 – siis GHCN:n versiossa 1 – ollut useina menneinä vuosikymmeninä jopa 0,7°C korkeampi verrattuna GHCN:n nykyisiin 3-version arvoihin. Olen paksummilla viivoilla esittänyt vuosikeskilämpötilan 30 vuoden liukuvat keskiarvot, jotka havainnollistavat asian mainiosti.

Onko Helsingin vuosikymmenten takainen ilmastohistoria siis viilentynyt viimeisen 25 vuoden aikana, vai mistä on kyse?

Helsinki GHCN ero [4]

Laskin vieressä olevaan kuvaan GHCN:n eri versioiden vuosikeskilämpötilojen erotuksen, ja hämmästyin vielä enemmän. Miten voisi selittää että Helsingin vuoden keskilämpötila ajalla 1880-1960 on 3-versiossa lähes tasan 0,7°C viileämpi kuin 1-versiossa? Ja miksi ero pienenee yhden vuoden aikana saavuttaen nollan vuonna 1962? Minä en tällaiselle versioiden väliselle justeeraukselle keksi hyväksyttävää perustetta.

Katsotaanpa sitten Sodankylän dataa:

Sodankylä GHCN [5] Sodankylä GHCN ero [6]

Samankaltainen lämpötilan jälkikäteinen viileneminen näyttää tapahtuneen sielläkin, joskin adjusteeraaja on osannut panna vähän kohinaa muutoksiin. Sodankylän lämpötiloja on säädetty keskimäärin -0,25°C, mutta osa vuosittaisista säädöistä on hyvin suuria.

En ole lainoppinut, enkä siksi osaa sanoa, täyttäisikö asemakohtaisten historiallisten lämpötilatietojen perusteeton justeeraaminen – jota kai väärentämiseksikin voisi kutsua – jonkin rikoksen tunnusmerkit, mutta ei sellainen ainakaan useimmissa tieteissä ole hyväksyttävää. Enkä osaa sanoa, kuka ja missä on nuo muutokset tehnyt. Mutta takuuvarmasti ne ovat ihmisperäisiä muutoksia, sillä joku henkilö jossain on päätökset vanhojen lämpötilojen laskemisesta tehnyt.

Jos jotain motiivia tuollaisille muutoksille pitäisi pohtia, ensimmäiseksi tulee tietysti mieleen viime vuosisadan lämpenemissignaalin vahvistaminen tai suurentaminen. Ehkä raakamittausten mukainen lämpeneminen on ollut liian hidasta, sillä ilmastomallinnusten mukaan vauhdin olisi pitänyt olla kovempaa? Ilmastonmuutoksessa on kyse isoista rahoista, joista merkittävät osuudet tulevat myös alan tutkimuslaitoksille. Muutamien asteen kymmenesosien justeerauksilla tietysti voisi korjata historiaa, jotta rahoituslähteet pysyvät auki? Hmm…

Muutaman aseman tietojen säätäminen ei tietysti vaikuta kuin paikalliseen ilmastohistoriaan, mutta kun tämä näyttäisi aiemmin kertomieni esimerkkien valossa olevan ehkä jopa globaali ongelma. Jos näin olisi, emme voi edes osapuilleen tietää, paljonko globaali ilmasto on tosiasiassa lämmennyt viimeisen vuosisadan aikana. IPCC:n mukaan muutos on noin +0,7°C. Hassua, että esim. Helsingin osalta tuo justeeraus on täsmälleen saman suuruinen! Ehkä tarkoituksena oli eliminoida ilmastohistoriasta 2000-luvun kanssa liki saman lämpöiset 1930 – 1950 -luvut, joita ilmastomallinnukset eivät pysty selittämään? Muistetaan kuitenkin, että globaalisti ilmastomme lämpeni 1990-luvun lopulla noin 0,2 – 0,3°C myös satelliittiaikasarjojen mukaan. Valitettavasti niiden luotettavammat, tarkemmat ja kattavammat tiedot eivät ulotu kuin vuoteen 1979 asti.

Tiedän, että nämä lämpöaikasarja-asiat ovat näin pelkistettyinäkin vaikeita luettavia. Siksi aloitin tämän bloggauksen eläke-esimerkillä. Vaihda lämpöasteen osien tilalle eläkemaksusi, ja kuvittele, että niiden historiaa joku justeeraisi omaksi tai jonkun kolmannen tahon eduksi, ja se vaikuttaisi eläkkeeseesi. Et taitaisi tykätä moisesta?

Jos joku haluaa tarkistaa taulukkoni oikeellisuuden annan lopuksi tiedon mistä GHCN:n eri versiot voi omaa laskentaa varten löytää. GHCN 1-version löydät Clive Bestin blogissa [7] olevista linkeistä ja GHCNv3:n löydät vaikkapa ylläpitäjä NCDC:n sivulta [8].

 

Artikkeli julkaistu alunperin Ilmastorealismia-verkkosivuilla [9].