Kulttuurimarxisti joutui naurunalaiseksi – Helsingin Sanomat ja asianajajaliitto usutettiin kostamaan!

Muun muassa Ylen Docventures-sarjasta tunnettu raskaan sarjan kulttuurimarxisti ja monikulttuurisuusfanaatikko Riku Rantala on raivoissaan, koska hänen ”Startup Refugees” –kampanjansa paljastettiin fiaskoksi.

”Startup Refugees” on hanke, jonka Rantala ja Tunna Milonoff perustivat sen jälkeen, kun Suomen siirtolaiskriisi räjähti käsiin. Yle-kaksikko ideoi propagandakampanjan, jonka avulla suomalaisille pyrittiin vakuuttamaan, että laittomat tunkeutujat pelastavat kansantaloutemme.

”Startup Refugees” sai tietysti välittömästi valtavan määrän vetoapua valehtelevalta valtamedialta sekä maanpetturipoliitikoilta. Suomen ylirabbiini Sauli Niinistö palkitsi Rantalan ja Milonoffin jopa linnanjuhlakutsulla.

Perinteisen eliitin varaukseton ylistys ei kuitenkaan jostain syystä riittänyt Rantalalle. Mies huomasi, että Internetissä kaikki eivät uskoneetkaan ”Startup Refugeesin” kykyyn ratkaista Suomen talous- ja pakolaisongelmat.

Internet-kirjoitukset menivät nopeasti Rantalan ihon alle. Kriittisen keskustelun oli loputtava!

Erityisen ärsyttävänä Rantala piti Päivän Byrokraatti (PB) –julkaisun artikkelia ”150 000 eurolla saatiin aikaiseksi… kaarnavene”, joka selvitti, millaisia ”Startup Refugeesin” konkreettiset ansiot ovat tähän mennessä olleet.

PB muistutti, että suomalainen veronmaksaja on joutunut vastoin tahtoaan tukemaan ”Startup Refugeesia” paitsi Rantalan Yle-palkkojen myös monien muiden julkisten instituutioiden kautta.

Vastineeksi 150 000 eurosta olemme saaneet kaarnaveneen ja rekkalasteittain kulttuurimarxistista propagandaa. PB kirjoittaa:

”Päivän Byrokraatti -palkinnon saa valtioneuvoston kanslia, joka myönsi Suomen 100-vuotisjuhlan rahoituksesta 150 000 euroa avustusta Madventuresista tutun Riku Rantalan Startup Refugees -hankkeelle. Rahalla saatiin aikaiseksi… kaarnavene.”

Kaarnavene on noussut koko kansan huulille. Klikkaa suuremmaksi!
Kaarnavene on noussut koko kansan huulille.

Helsingin Sanomat liittyi painostuskampanjaan

Rantala otti nopeasti yhteyttä PB-julkaisuun ja intti, ettei 150 000 euroa ole tietenkään käytetty pelkkään kaarnaveneeseen. Ilmeisesti kaarnavene on kuitenkin hankkeen toistaiseksi konkreettisin saavutus.

PB ihmetteli Rantalan haluuttomuutta vastata varsinaisiin kysymyksiin:

”Rantalan vastauksesta ei tosin ilmene, mihin tuo 150 000 euroa sitten käytetään tai mihin on käytetty muilta Startup Refugees -projektin julkisen sektorin kumppaneilta saatu rahoitus.

Näitä ovat muun muassa sisäministeriö, maahanmuuttovirasto, TE-toimistot, Yle, Sitra, Lauttasaaren seurakunta, Metsälän vastaanottokeskus, Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Laurea ammattikorkeakoulu ja Aalto Start-up Center.

Rantala ei suostunut antamaan kunnollisia vastauksia kriitikoilleen vaan päätti (epäonnistuneesti) hiljentää nämä Helsingin Sanomien kanssa järjestämänsä lokakampanjan avulla. Tämä on tuttua myös muille vaihtoehtomedioille.

Rantala kirjoitti Helsingin Sanomiin tulikivenkatkuisen artikkelin ”nimettömästä vihapuheesta”, jossa hän kertoi selvittäneensä häntä kritisoineen verkkojulkaisun anonyymin kirjoittajan henkilöllisyyden. Samalla Rantala syytti tätä rikoksista, joihin tämä ei ole syyllistynyt. Likaista.

Rantala vaikutti uskovan, että mikäli Suomen suurin lehti julkaisee ”me tiedämme, missä asut” –henkisen artikkelin, ärsyttävät kriitikot lopettavat kirjoittamisen ja ryhtyvät kilteiksi kulttuurimarxistilampaiksi. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Päivän Byrokraatti nimesi kohun jälkeen päätoimittajansa sekä esitti Rantalalle tukun uusia kiperiä kysymyksiä, kuten:

Rantala esittää myös sanatarkasti seuraavan väitteen:

’Kahden päivän aikana MYIMME ulkomaalaisille messuvieraille KOKO TUOTANNNON ja SÄÄSTIMME muutamassa päivässä suomalaiselle yhteiskunnalle yli 50 KUUKAUDEN VASTAANOTTORAHAN VERRAN. Ajattele kuinka paljon voimme säästää jos avaamme nettikaupan ja näitä tuotteita tulee lisää?’

Kysymys: Ei ole enää tarvetta naureskella lisää kaarnaveneiden nettikaupalla, mutta pyydän Rantalaa kertomaan, millä tapaa yhteiskunnalle on syntynyt hänen väittämänsä säästö? Ovatko esimerkiksi jotkut turvapaikanhakijat hankkeen myötä lakanneet nostamasta vastaanottorahaa?

Lähde: Twitter.
Lähde: Twitter.

Asianajajaliitto lupasi liittyä painostuskampanjaan

Rantala ei suostunut vastaamaan hänelle esitettyihin asiallisiin kysymyksiin, vaan alkoi lähetellä kirjoittajille uhkaavansävyisiä yksityisviestejä, joissa hän kyseli näiden henkilötietoja ja linkitti vihjailevasti Helsingin Sanomien artikkeliin.

Rantalan yksityisviestien ilmeinen tarkoitus oli osoittaa, että hänellä on koko valtamedian tuki takanaan ja että peli voi muuttua likaiseksi, jos ”Startup Refugeesin” kritisointi jatkuu. Viestit voi lukea TÄÄLLÄ.

Samalla Rantalan taustajoukot alkoivat sosiaalisessa mediassa pommittaa asianajajaliittoa, koska Rantala oli vihjannut, että PB-kirjoittaja olisi ammatiltaan juristi. Kaikki suomalaiset asianajajat kuuluvat asianajajaliittoon.

Helsingin Sanomien ja muiden valemediojen lietsoman kulttuurimarxistisen hysterian vallassa asianajajaliitto lupasi ”ryhtyä toimenpiteisiin” heti, kun vaarallisen toisinajattelijan nimi selviää.

Asianajajaliitto saattaa hyökätä siis suomalaista lakimiestä vastaan siksi, ettei valtamedian kanssa verkostoitunut kulttuurimarxisti kestänyt hankkeeseensa kohdistuvaa kritiikkiä.

 

Lue myös: Valtioneuvosto tahtoo raiskata Suomen 100-vuotisjuhlat

5 kommenttia

  1. Mikähän tuon pääkaupunkiseudun viherkommari-kupla oikein on. Joku sairas lahkolaisuus tai kultti, kun kaikki jotka siihen piiriin lähtevät mukaan tuntuvat menettävän järkensä aivan totaalisesti.
    Ja sitten sieltä tulee mitä häiriintyneempiä ja sairaimpia ulostuloja.
    Sellaisiltakin ihmisiltä, joista voisi olettaa että eivät ihan syntymästään ole täysiä idiootteja olleet. Mutta nyt ovat.

    Oikein hävettää että suomessa on tällainen sairas lahko.

    Plusääni(41)Miinusääni(0)
  2. Eivät kaikki asianajajat todellakaan kuulu asianajajaliittoon. Ja jos sieltä erotetaan niin mitä sitten? Toiminta jatkuu aivan samanlaisena kuin tähänkin asti. Siitä on monta esimerkkiä oikeusistunnoissa.

    Plusääni(13)Miinusääni(0)
  3. Nyt tiedän miksen ole katsonut yhtään jaksoa Docventuresia: muslimiparta sen selittää.

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  4. ’Kahden päivän aikana MYIMME ulkomaalaisille messuvieraille KOKO TUOTANNNON ja SÄÄSTIMME muutamassa päivässä suomalaiselle yhteiskunnalle yli 50 KUUKAUDEN VASTAANOTTORAHAN VERRAN. Ajattele kuinka paljon voimme säästää jos avaamme nettikaupan ja näitä tuotteita tulee lisää?’

    Onko tämä mullistava Kaarnavene keksintö, jonka moni pikkulapsi tosin keksi jo 6 vuotiaana, Suomen uusi Nokia? Harmi kun EU on kieltänyt meiltä Venäjän kaupan, tuotahan menisi varmaan sinnekin miljoonia kappaleita.
    Onko Riku Rantala seuraava Nobelistimme?

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  5. Mä arvostin oikeasti tätä sälliä, ennen sen pyrkimyksiä aloittaa jo-aloitettu matujen tuulikello-paska. Moni sanonut, ettei tää ole enää täyspäinen ja lähtenyt mukaan Tervon ja Enbusken kaltaiseen ”älykkäämpi-kuin-normi-suomalainen”.

    Mulle on sama – koska en helvetissä voi uskoa kenenkään ottavan tosissaan tällaista skeidaa.

    Jos tää nyt saa apua – kuten ehkä voi saadakin ja päästä pusertamaan euroja suomalaisilta, niin silloin pitää ymmärtää, ettei nämä ”tervot” mahdu kaikki samaan koriin.

    Suomikin on jakaantunut, eli opettele poikainen bisnestä – ilman apuvoimia, tai sun haponvetäminen haetaan ja kaivetaan esiin.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat