Kultainen aamunkoitto Euroopan komission johtajalle: ”Olette koronkiskojia – pysykää kaukana Kreikasta!”

Kreikan parlamentissa järjestettiin viime viikolla tapaaminen, jossa keskusteltiin maan ”taloudellisesta tulevaisuudesta”. Paikalla oli myös Euroopan komission varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskis, joka vastaa Euroopan talous- ja raha-asioista.

Kultaista aamunkoittoa lukuunottamatta kaikki suuret kreikkalaispuolueet tahtovat hinnalla millä hyvänsä pysyä sekä EU:ssa että eurovaluutassa. Jopa ”radikaalivasemmistolainen” vaalivoittajapuolue Syriza petti kaikki äänestäjänsä ja lupasi jatkaa pankkien vaatimaa leikkauspolitiikkaa vastineeksi Kreikan eurojäsenyydestä.

Oli siis odotettavissa, että parlamentin kokouksessa Kultainen aamunkoitto käyttäisi tilaisuuden hyväksi ja antaisi palautetta komission talousvastaavalle. Puolueen kansanedustaja Ilias Kasidiaris pitikin ankaran puheenvuoron ja syytti Euroopan unionia Kreikan alasajosta.

Dombrovskis kuunteli silmät pyöreänä, kun Kasidiaris totesi, että pankkien vaatima leikkauspolitiikka on sodanjulistus Kreikkaa vastaan ja ettei julkista rahaa saa käyttää enää senttiäkään laittomien siirtolaisten elättämiseksi.

Kasidiarisin mukaan Kreikka ei suostu muuttumaan laittomien maahantunkeutujien velalla orjuutetuksi siirtokunnaksi. Kreikka ei hänen mukaansa tarvitse EU:lta neuvoja taloudenpitoon, sillä kun Kultainen aamunkoitto nousee valtaan, merkitsee se loppua korruptiolle.

Kasidiaris puhutteli Euroopan komissiota edustanutta Dombrovskisia suoraan ja kertoi, että hänen silmissään komissio on talousrikollisten järjestö, joka on jo nyt vastuussa tuhansien kreikkalaisten kuolemasta. Hän käski EU:n edustajia häipymään Kreikasta.

 

Lue myös:

Kreikka ja petos nimeltä demokratia
Kreikassa juutalaispankkiirien luoma talouskriisi kärjistyy
Taloustutkija: pankit eivät halua Kreikan eroavan EU:sta
Kreikkaa uhkaillut juutalaisjohtaja valitsi uudeksi kohteekseen Islannin
Juutalaiset tahtovat estää Kultaisen aamunkoiton vierailun Australiaan

4 kommenttia

  1. Kas, Kreikasta löytyi pikku-Laurio:

    https://www.youtube.com/watch?v=yyw01P1ytKc

    Tuli oikein lämmin ja kotoinen olo. Jesss!

    Terveiset miespuoliselle Rehnille…… Liikaselle……. Lipposelle……. Koivistolle……. S:llä alkavalle Niinistölle……. juutalaisille……. kansalle……. hallitukselle……. perkeleenrääpälekirkolle…….

    Plusääni(17)Miinusääni(1)
  2. ”komissio on talousrikollisten järjestö”,

    Tämä talousrikollisuuden ydin on teknisesti suunnilleen tätä:

    Yksityinen keskuspankkikartelli (jonka pääpaikka on BIS) ”lainaa” kartellissa olevien tytärpankkiensa välityksellä yleisölle rahaa jota kenelläkään ei ennen lainanottohetkeä ole. Raha luodaan näppäilemällä haluttu summa lainanottohetkellä lainanottajan tilille, kun takaisinmaksuohjelmat ja mahdolliset vakuusasiat ovat selvät.

    Sitten nämä pankit vaativat lainatun summan maksettavaksi takaisin tällä vain heidän määräysvallassaan olevalla rahalla, jota ei oikein kenelläkään juuri silloin tietenkään ole + korot. Muita rahajärjestelmiä ei sallita.

    Kun takaisinmaksu ei tietenkään käytännössä koskaan onnistu (tämä on jo matemaattinenkin mahdottomuus koron takia) näiden pankkien käskyttäjät ottavat haltuunsa kaiken vakuutena olleen oikean omaisuuden ja määräysvallan kaikesta. Tässä kohtaa tapahtuu varkaus, koska he eivät alunperin lainanneet mitään omaansa.

    Tässä kohtaa nämä pankit ja heidän edusmiehensä alkavat myös puhua ns. ”luottotappioista”, ja vaativat yhteiskuntia pelastamaan heidät, sillä uhalla, että he ajavat koko järjestelmän alas ja pyyhkivät yleisön tilit ja säästöt tyhjiksi tietokannoistaan (pankit pitävät asiakkaidensa tilien rahoja, eli yleisötalletuksia aina ominaan).
    http://talousdemokratia.fi/?q=julkaisut

    (Tämän takia näiden liikepankkien tili-tietokantojen tuoreet kopiot pitäisi olla myös yhteiskunnan tai valtion hallussa, jotta näiden tilien rahat voitaisi ongelmatilanteessa palauttaa muutamalla näppäilyllä helposti takaisin, esim. valtion pankissa olevalle tilille ja jättää konkurssin seurauksilla uhkaava yksityinen liikepankki nuolemaan näppejään.)

    Lisäksi kun velkaa lyhennetään tässä BIS:n järjestelmässä pankkiin päin raha tuhotaan. Tämä takaa sen, että tässä järjestelmässä ei yleisöllä voi olla velatonta rahaa, eli sellaistä ns. löysää rahaa jota ei ole joku pankista ulos lainannut. Jos jollain on säästöjä, ne ovat jonkun toisen pankista ulos lainaamaa rahaa, ja säästäjä on vain onnistunut haalimaan tätä tilillensä.

    Setelit ja kolikotkin ovat vain välineitä, jolla voi käyttää jonkun pankista ulos ”lainaamaa” rahaa. Eivät oikeaa rahaa.

    Tämä systeemi on samanlainen asia kuin se, että monopolipelissä yksi pelaaja valitaan pankiksi ja annetaan hänen käyttöönsä värikopiokone. Hän voittaa pelin aina.

    Luettavaa:

    http://ebolakani.blogspot.fi/2011/10/esitetaan-yksinkertainen-kysymys.html
    http://ebolakani.blogspot.fi/2014/03/ainoastaan-silla-rahalla-on-merkitysta.html

    Minä en tiedä miksi Jeesus kävi aikoinaan kaatamassa näiden rahanvaihtajien pöydät, jollei se ollut varoitus juurikin yllä kuvatusta rahanväärentäjien vallasta.

    Plusääni(28)Miinusääni(1)
  3. Me voimme jatkaa tätä mölyä täällä, aivan vapaasti; mutta mitä tapahtuu torniossa tänään? Juuri nyt, parasta-aikaa? Pitkällekö meidän huutomme kantaa täällä korvessa? Yks mies juoppoputkasa onn pateettinen esitys, mutta satatuhatta miestä putkassa on jo ääni joka kuuluu. RAJAT KIINNI JA SUOMI SUOMALAISILLE!

    Plusääni(20)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat