- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Kuinka lännen valtamedia vääristelee ja jättää lukijat uutispimentoon?

Markku Juutinen vertaa länsimaisen joukkotiedonvälityksen ja ennen muuta suomalaisen valtamedian uutisantia tiettyihin vaihtoehtomedioiden vastaaviin julkaisuihin.

Vertailussa nostetaan esille ainakin kolme pääkohtaa. Ensinnäkin, länsimainen valtamedia vääristelee ja jättää julkaisemasta oleellisia asioita tapahtumista.

Toiseksi. Länsimainen massamedia on vannoutunut palvelemaan sionistista ja USA-myönteistä globaalia talous- ja pankkiirieliittiä sekä näiden toimintaa tukevaa Naton sotilaskoneistoa.

Kolmanneksi tutkitaan kuinka järkyttävän tehokasta on sionistisen globalistieliitin mediakontrollin vaikutus USA:ssa, yleensäkin länsimaissa ja ennen muuta Suomessa.

Kaikki mittavimmat televisio- ja radioyhtiöt, elokuvatuottajat, kirjankustantajat, sanomalehdet, aikakauslehdet ja uutistoimistot ovat samasta puusta veistetyn Israel-myönteisen eliitin omistamia.

Tohtori Ahmed Rami on esittänyt selvityksessään, että esimerkiksi USA:ssa toimivan 56 mediayhtiön nimet ovat kaikki mainitun ylimystön omistuksessa (1).

USA_valhe_media [1]

 

Uutisten vertailua – suomalainen illuusio

MTV (5.7.2014): Uutistapahtumat, jotka keskittyvät Itä-Ukrainaan. MTV:n uutisten kirjeenvaihtaja Petri Saraste saapui ensimmäisenä länsimaalaisena toimittajana Slovjanskin keskustaan. Paikalla ovat myös ukrainalainen toimittaja ja valokuvaaja.

Sarasteen mukaan Ukrainan kansalliskaartin sotilaat tarkistavat parhaillaan taloja tarkistaakseen, piilotteleeko missään separatisteja. Sarasteen selitys tapahtumista on leppoisaa kertomista, aivan kuin hän selittäisi jotain ”Helsingin toritapahtumaa”.

Saraste ei ole kuullut enää ammuskelua. Kaupungissa on rauhallista ja autiota. Sarasteen mukaan paikalta on paennut bussilasteittain ihmisiä. Saraste arvioi, että yli 100 000 asukkaan kaupungissa on jäljellä enää muutamia tuhansia ihmisiä.

”Täällä on hirvittävän tyhjää ja autiota, koska melkein kaikki siviilit ovat lähteneet. Vastaan tulee vielä täällä asuvia lähinnä vanhoja ihmisiä. Kaikki kynnelle kykenevät ovat täältä kyllä lähteneet.”

Sitten Saraste alkaa mustamaalata separatisteja, jotka ovat hänen mukaan yrittäneet pitkittää ihmisten lähtemistä.

”Separatistit ovat yrittäneet pitää tavallaan tilanteen heidän kannaltaan edullisena siten, että toimisivat jonkinlaisina ihmiskilpinä tai ainakin voisivat väittää, että suojelevat venäläisvähemmistöä täällä, mutta se ei kyllä tunnu nyt näin silminnäkijän silmin mahdolliselta ajatukselta.”

Sitten alkaakin Ukrainan joukkojen suoranainen ylistys: ”Sotilaat on otettu vastaan riemuiten. Heitä halaillaan ja kukkasiakin tuossa näin yhdellä nuoremmalla tyttärellä kädessä. Täällä kuuluu vain ”spasiba” joka puolella, kun sotilaat täällä etenevät.”

 

Vaihtoehtomedian uutiset samasta aiheesta

Ukrainan tuore presidentti, joka on sionistien oligarkiaan kuuluva Petro Porošenko, käski hiljattain kaikkien aselajien aloittaa suurhyökkäyksen siviilikohteita vastaan. Tätä suoranaista teurastusta jatkettiin luvattoman pitkään ja esimerkiksi Global Researchin mukaan sitä oli jatkunut tuolloin jo runsaan viikon verran.

Tapahtumista Itä-Ukrainassa saa hyvän kuvan tarkastelemalla alla olevaa järkyttävää uutismateriaalia, joiden paljastavaa sanomaa on turha odottaa valtamedialta:

Global Research. [2]

 

Kuvat & uutistekstit:

Voice of Russia:1 [3], 2 [4], 3 [5].

Slavianskin evakuoimattoman kaupungin tykistöpommitusten, ilmaiskujen ja sotilaallisen piirityksen annettiin tapahtua ilman kansainvälistä tuomiota yli kahden kuukauden ajan. Syynä lännen median ja poliitikkojen kaksoisstandardit. [6]
Slavianskin evakuoimattoman kaupungin tykistöpommitusten, ilmaiskujen ja sotilaallisen piirityksen annettiin tapahtua ilman kansainvälistä tuomiota yli kahden kuukauden ajan. Syynä lännen median ja poliitikkojen kaksoisstandardit.

 

Vertaileva analyysi

Ensinnäkin todettakoon, että valtamedia esittää pinnallisen ja suorastaan valheellisen kuvan Ukrainan hyökkäyksistä Itä-Ukrainassa. Vasta Global Researchin ja muiden vaihtoehtoisten joukkotiedonvälineiden uutisointi paljasti Itä-Ukrainan katastrofaalisen ja todellisen tilanteen.

Siellä murhattiin esimerkiksi aseettomia ihmisiä surutta sekä romutettiin humanitaarista infrastruktuuria. Tämä siis kauniisti ilmaistuna.

Länsimedia suoltaa räikeää valheellista propagandaansa tilanteesta ja jättää järkyttävät tapahtumat Itä-Ukrainan kriisistä julkaisematta. Tästä on seurauksena suoranainen uutispimento.

Kuten jo yllä sivuttiin, länsimaisen massamedian toiminta voidaan tiivistää kolmeen alueeseen:

  1. Länsimainen valtajoukkotiedonvälitys vääristelee ja jättää julkaisemasta oleellisia asioita tapahtumista.
  2. Länsimainen massamedia on vannoutunut palvelemaan sionistista ja USA-myönteistä globaalia talous- ja pankkiirieliittiä sekä näiden toimintaa tukevaa Naton sotilaskoneistoa.
  3. Mediakontrolli. Tässä ilmenee kuinka järkyttävän tehokasta on sionistisen eliitin mediakontrollin vaikutus USA:ssa, yleensä länsimaissa ja ennen muuta Suomessa. Kaikki mittavimmat televisio- ja radioyhtiöt, elokuvan tuottajat, kirjankustantajat, sanomalehdet, aikakauslehdet ja uutistoimistot ovat toisiinsa kytkeytyvän globalistieliitin omistamia (1).

Monet vaihtoehtomediat todistavat sen yhteen ääneen, että valtamedia esittää valheita ja jättää tärkeät seikat uutispimentoon, kuten myös näissä viimeaikaisissa Ukraina-uutisoinneissa (siis niistä uutisoimatta jättämisissä).

 

Kohtaa 1. voidaan tarkastella seuraavasti.

Valtamedia jättää selvästi todelliset tapahtumat ja tapahtumiin johtaneet syy-seuraussuhteet kertomatta. Olemmeko saaneet valtamedia kautta tietää niistä rikoksista ihmiskuntaa vastaan, joita lännen koukussa oleva Ukrainan hallitus on sotakoneistoineen tehnyt Itä-Ukrainassa?

Lähes totaalisessa uutispimennossa ovat olleet muutkin USA:n sekä USA:n johtaman Naton ”rauhanturvaamisoperaatioissa” toteutuneet julmuudet esimerkiksi Irakin sodissa, Afganistanissa, Kosovossa ja niin edelleen.

Tuskinpa sionistisen ylimystön kontrollissa oleva länsimainen joukkotiedonvälitys on paljastanut uusimpiakaan raakoja ihmisoikeusrikkomuksia, joita israelilainen kansanmurhaa havitteleva sotakoneisto toteuttaa Gazassa.

Israelin armeija suorittaa juuri nyt kansanmurhaa Gazassa! Moniko ymmärtää sen? Tämä tapahtuu miehittäjän oikeudella. Siihen ei ole kenelläkään nokan koputtamista, koska sionistisella eliitillä on valtava hegemoninen voima USA:n sisä- ja ulkopolitiikan hallintoon sekä Euroopan valtakeskuksiin (2).

Niinpä Suomessakin MTV kertoo pinnallisesti Gazan konfliktin uhreista ja yksioikoisesti syyttää kaikesta palestiinalaisjärjestö Hamasia, joka kamppailee varsin oikeutetusti julmaa maahantunkeutujaa vastaan (MTV 19.7.2014).

Jälleen yksi rajusti kohdeltu palestiinalaislapsi, entä mitä sitten? Mutta auttakaahan armias, sanoo länsipoliitikot ja mediat, kun kolme israelilaislasta mahdollisesti on kuollut ja täysin todisteetta ja vain väitetysti Hamasin toimesta! Sitten annettaankin oikeutus jo 1,7 miljoonan palestiinalaisen kansanmurhaan. Sehän on selvä? [7]
Jälleen yksi rajusti kohdeltu palestiinalaislapsi, entä mitä sitten? Mutta auttakaahan armias, sanoo länsipoliitikot ja mediat, kun kolme israelilaislasta mahdollisesti on kuollut ja täysin todisteetta ja vain väitetysti Hamasin toimesta! Sitten annettaankin oikeutus jo 1,7 miljoonan palestiinalaisen kansanmurhaan. Sehän on selvä?

 

 

Kohta 2.

Yllä olevasta valtamedian ja vaihtoehtotiedon välityksen keskinäisestä vertailusta paljastuu se, kuinka länsimainen massamedia palvelee aukottomasti sionistista ja USA-myönteistä globaalia talous- ja pankkiirieliittiä sekä näiden toimintaa tukevaa Naton murhakoneistoa. Kaikilla on yhteinen uutisagenda.

Miksi muuten länsimainen uutisointi keskittyisi vain ja ainoastaan esittämään EU:n, Yhdysvaltojen ja nykyisen Ukrainan johdon roolit Ukrainan kriisissä myönteisessä valossa? Jo alusta alkaen Ukrainan konfliktin syynä voitiin pitää sotilaallista geopoliittista valta-ajattelua idän ja lännen polttopisteessä. Natoa haluttiin laajentaa aivan Venäjän rajoilla, ja lupausten vastaisesti, jälleen kerran.

Osittaisena syynä ovat taloudelliset intressit, erikoisesti tulee huomata kansainvälisen pankkiirieliitin hyödyntavoittelu Ukrainassa. Tätä ajatusta tukee esimerkiksi se, että Yhdysvallat antoi Ukrainan ”kansalle” poliittisen tukensa uhkaamalla maan hallintoa pakotteilla, jos se ei kunnioita kansaansa (Iltalehti 20.1.2014).

Ukrainan kaltaisista tapahtumista on tehdään helposti virhepäätelmiä. Monet globaalin uusliberalismin vastustajat nimeävät yksistään EU:n ja Yhdysvallat näihin syylliseksi. Syyllisiä ne tavallaan ovatkin, instituutioina, mutta vain šakkinappuloita yhdistyneen Israel-myönteisen sionistisen globalistieliitin maailmanlaajuisella pelipöydällä.

Väitän, että EU-eliittiä, kuten USA:n vastaavaa globalistien sakkia, ohjailee kansainvälinen sionistinen ylimystö.

Tässä yhteydessä en maltakaan olla mainitsematta tuoreesta ja samalla hyvin traagisesta tapahtumasta Itä-Ukrainan ilmatilassa. Siellä Malesian Airlinesin Boeing-777 matkustajakone mukanaan 298 matkustajaa syöksyi maahan likellä Venäjän rajaa Itä-Ukrainassa. Kaikki 298 matkustajaa saivat surmansa turmassa. Saivat siis surmansa, mikäli romuttunut kone oli ensinkään aito?

MTV3:n uutisoinnin mukaan Ukrainan tiedustelujohtaja syyttää kahta venäläistä tiedustelu-upseeria sekaantumisesta malesialaiskoneen pudottamiseen Itä-Ukrainassa. Obaman mukaan ”separatistit” olisivat ampuneet koneen alas.

Syytökset tuntuvat absurdeilta. Venäjä ei ryhtyisi ikinä noin järjettömään ja itselleen vahingolliseen operaatioon jo siksi, että Venäjän suhteet läntiseen maailmaan ovat ajautuneet karille. Myöskään kapinalliset eivät olisi hyötyneet matkustajakoneen pudottamisesta, vaan se olisi ollut heille pelkästään turmioksi.

Herääkin kysymys, että sattuiko Ukrainan hallinnolle vahinko? Luulivatko he turmakonetta Venäjän presidentti Vladimir Putinia kuljettaneeksi lentokoneeksi? Tästähän on liikkunut huhuja suurtenkin lehtien palstoilla.

Luonnollisesti Israel-myönteisen ylimystön hallitsema USA saavuttaisi täydellisen välirikon Venäjän kanssa, mikäli Yhdysvallat onnistuisi osoittamaan Venäjän syylliseksi matkustajakoneen pudottamiseen. Onko tämän tapahtuman tarkoitus toimia astinlautana kolmannelle maailmansodalle?

Kyseisen järkyttävän tapahtuman seurauksena ainakin Venäjää yritetään painostaa kansainvälisesti entistä ahtaammalle, ja samalla saatiin Itä-Ukrainaan aselepo, joka tulikin kreivin aikaan, sillä olihan Ukrainan hallituksen joukot jo pahasti tappiolla sotatilanteessa (Beforeit’s news 16.7.2014).

Näin ollen eniten matkustajakoneen tippumisesta hyötyvät Ukrainan hallinto, USA ja sen Nato-liittolaiset sekä ennen muuta taustalla vaikuttava Israel-myönteinen eliitti.

Tapahtuma sattui mukavasti samaan aikaan Israelin maahyökkäyksen kanssa Gazaa vastaan. Järjestettiinkö siis Israel-myönteisen USA:n operoimana valehyökkäys eli ”False Flag –isku” Boeing-777 matkustajakonetta vastaan?

Valtamedia nimittäin esittää tästäkin tapahtumasta vain globaalia harvainvaltaa miellyttäviä, agendan mukaisia uutisia. Mitään ei kyseenalaisteta eikä tutkita. Vai oliko matkustajakoneeseen asennettu aikapommi? Tapahtuma herättää vain lisää kysymyksiä, kun sitä miettii.

Poroshenko_Barroso_Rompuy [8]

 

Porošenko

Länsimainen massamedia suorastaan valehtelee kiillottaessaan Ukrainan uuden presidentin Petro ”suklaakuningas” Porošenkon kuvaa.

Sionistiseen oligarkiaan kuuluva Petro Porošenko on todellisuudessa useissa rikosskandaalissa ryvettynyt mies. Oligarkki Porošenko on ilmoittanut, että hänen valintansa myötä Ukraina jatkaa väliensä parantamista länttä kohti.

Israel ja Yhdysvallat ovat olleet innoissaan kriminaalikuninkaan valinnasta (Duke 2014; S-C 2014). Tästä myös nähdään kuinka Ukraina on ajautunut sionistisen kansainvälisen uusliberalistisen eliitin hallintaan ja kontrolliin.

Porošenkon alkuperäinen nimi on Peter Waltzman. Waltzman vaihtoi nimensä ukrainalaisempaan helpottaakseen liiketoimiaan. Hän aloitti uransa pesemällä neuvostorahaa, ja kertomukset ”ahkerasta yksityisyrittäjä Porošenkosta” on myöhemmin kyhäiltyjä juttuja. Rikollisenura urkeni helposti, sillä Petron isällä oli paljon kokemusta alamaailmassa toimimisesta.

Isänsä ”yrityksessä” Porošenko osallistui esimerkiksi ryöstöihin, prostituutioon, asekauppaan ja huumebisnekseen. Häntä on syytetty lukemattomia kertoja kavalluksista, korruptiosta, poliitikkojen lahjonnasta ja verorikoksista. ”Ahkera sionistinen yksityisyrittäjä” on myös uhkaillut väkivallalla kilpailijoitaan (Duke 2014; S-C 2014).

Lyhyesti sanottuna länsimainen valtamedia laulaa ”isäntiensä”, globaalin uusliberalistisen talous- ja pankkiirieliitin vääristeltyä propagandavirttä maailman konfliktipesäkkeistä, joissa maailman harvainvallalla on omat intressinsä mukana.

 

Kohta 3.

Yllä oleva kokonaisuudessaan paljastaa sen, kuinka suurta sionistisen oligarkian mediakontrolli on länsimaissa (1). Sionistien vaikutuspiirissä oleva massamedia manipuloi väsymättä ihmisiä uskomaan siihen, että kaiken pahan alku ja juuri on peräisin esimerkiksi jostain latinalaisen Amerikan valtioista, Venäjältä, Iranista, Syyriasta jne.

Yleensä väestöä pyritään aivopesemään siihen uskomukseen, että se valtio, joka ei ota vastaan USA:n uusliberalistista ”vapauden sanomaa” riemurinnoin, ansaitsee tulla moukaroiduksi kivikaudelle Naton ”ystävällisellä kädenojennuksella”.

Demokratia_03 [9]

Vastahakoiset valtiot ovat valtamedian mielestä ”terroristimaita” ja ties mitä ”roistovaltioita”, ”pahan akseleineen”. Sitä vastoin USA ja muut sen Nato-liittolaiset, kuten Israel, kohotetaan jalon ritarin rooliin.

Nämä globaalit moraalin ja järjestyksen vartijat eivät voi olla väärässä, vaikka heidän rauhanponnisteluiden tuloksena jäisi jäljelle miljoonia silvottuja ruumiita. Sota on näköjään aistillisluonnollisen ihmisluonteen mukaista. Sota on rauhaa ja sota on verisen värikästä.

Mikäli valtamediaa ei olisi valjastettu palvelemaan eliitin hegemoniaa tavoittelevia ylikansallisia poliittisia, taloudellisia ja sotilaallisia pyrkimyksiä, ei länsimainen valtamedia eivätkä Suomen valtaviestimet suoltaisi jatkuvasti vääristynyttä globaalien uusliberalistien Israel-myönteistä disinformaatiota.

Yllä mainittuun viitaten muistettakoon, että esimerkiksi Ruotsissa massamedian manipuloiva vaikutus tulee ilmi Israel-myönteisen Bonnierin dynastian kautta ja Suomessa Sanoman sekä Almamedian välityksellä. Bonnierin perhe on sionistinen, vaikka muuta yritetään väittää.

Perheen sionistinen tausta tulee selvästi esille Ahmed Ramin teoksesta ”Vad är Israel?” (1988 s. 65 ja 66). MTV-konserni siirtyi Almamedialta ruotsalaisen Bonnierin omistukseen vuonna 2007 (Kilpailuviraston vuosikirjassa 2009 s. 27). Tämä merkitsi Suomen kaupallisten televisiokanavien ajautumista entistä tiukemmin Israelin-myönteisen ylimystön kontrolliin.

Mainittakoon vielä jotain selventäviä seikkoja eliittien mediavallasta. Mediakontrolli ei toteudu aina tai useinkaan selkeiden omistussuhteiden kautta, vaan usein salajärjestöjen ohjenuorassa. Tästä käy esimerkkinä Ylen hallinto.

Ylen hallituksen puheenjohtajana toimii vuorineuvos Kari Neilimo (Yle.fi), joka on vapaamuurari. Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen puolestaan on Trilateraalisen komission jäsen (Membership (TCM).

Uutistoimistot näyttelevät ratkaisevaa osaa mielipiteen muokkauksessa. Vaikutusvaltaisten uutistoimistojen sanomaa levitetään USA:n, Israelin ja näihin valtioihin kytkeytyvän sionistisen oligarkian intressejä ajatellen huolimatta siitä, mikä taho ne omistaa.

Muut kanavat, paikallisesti ja globaalisti, toistavat dominoreaktion tavoin suurten uutistoimistojen sanomaa ja manipuloinnin tulos on taattua.

Suomalainen media tukeutuu pääsääntöisesti Suomen tietotoimiston (STT) ja kansainvälisten jättien (Reuters/AP) uutisantiin. Niinpä uutiset välittyvät muutaman hegemonisen toimiston kautta eikä yksinapaista kuvaa maailmasta kyseenalaista muut kuin pienet vaihtoehtoismediat.

 

Markku Juutinen

 

Lähteet:

1. Den judiska frågan – några viktiga fakta – Radio Islam [10]

2. Bar-Yosef 1994, Maariv 2.11.1994, ‘The Jews Who Run Clinton’s Court’; Duke 2003, 146-147; Mearsheimer & Walt (2007). Yhteenveto Israelin lobbyn vaikutuksesta median ja akatemiaan [11]

3. Beforeit’s news (16.7.2014) [12]

4. DavidDuke.com; Strategic-Culture.org

5. MTV (5.7.2014) [13]

6. MTV (19.07.2014) [14]

7. Yle [15]

8. Iltalehti (20.1.2014) [16]

9. Membership: Trilateral Commission Membership List

10. Kilpailuviraston vuosikirjassa 2009 s. 27.

11. Rami, Ahmed (1988). Vad är israel? Stockholm: Kultur förlag. S. 65 ja 66.