Kuinka lännen valtamedia vääristelee ja jättää lukijat uutispimentoon?

Markku Juutinen vertaa länsimaisen joukkotiedonvälityksen ja ennen muuta suomalaisen valtamedian uutisantia tiettyihin vaihtoehtomedioiden vastaaviin julkaisuihin.

Vertailussa nostetaan esille ainakin kolme pääkohtaa. Ensinnäkin, länsimainen valtamedia vääristelee ja jättää julkaisemasta oleellisia asioita tapahtumista.

Toiseksi. Länsimainen massamedia on vannoutunut palvelemaan sionistista ja USA-myönteistä globaalia talous- ja pankkiirieliittiä sekä näiden toimintaa tukevaa Naton sotilaskoneistoa.

Kolmanneksi tutkitaan kuinka järkyttävän tehokasta on sionistisen globalistieliitin mediakontrollin vaikutus USA:ssa, yleensäkin länsimaissa ja ennen muuta Suomessa.

Kaikki mittavimmat televisio- ja radioyhtiöt, elokuvatuottajat, kirjankustantajat, sanomalehdet, aikakauslehdet ja uutistoimistot ovat samasta puusta veistetyn Israel-myönteisen eliitin omistamia.

Tohtori Ahmed Rami on esittänyt selvityksessään, että esimerkiksi USA:ssa toimivan 56 mediayhtiön nimet ovat kaikki mainitun ylimystön omistuksessa (1).

USA_valhe_media

 

Uutisten vertailua – suomalainen illuusio

MTV (5.7.2014): Uutistapahtumat, jotka keskittyvät Itä-Ukrainaan. MTV:n uutisten kirjeenvaihtaja Petri Saraste saapui ensimmäisenä länsimaalaisena toimittajana Slovjanskin keskustaan. Paikalla ovat myös ukrainalainen toimittaja ja valokuvaaja.

Sarasteen mukaan Ukrainan kansalliskaartin sotilaat tarkistavat parhaillaan taloja tarkistaakseen, piilotteleeko missään separatisteja. Sarasteen selitys tapahtumista on leppoisaa kertomista, aivan kuin hän selittäisi jotain ”Helsingin toritapahtumaa”.

Saraste ei ole kuullut enää ammuskelua. Kaupungissa on rauhallista ja autiota. Sarasteen mukaan paikalta on paennut bussilasteittain ihmisiä. Saraste arvioi, että yli 100 000 asukkaan kaupungissa on jäljellä enää muutamia tuhansia ihmisiä.

”Täällä on hirvittävän tyhjää ja autiota, koska melkein kaikki siviilit ovat lähteneet. Vastaan tulee vielä täällä asuvia lähinnä vanhoja ihmisiä. Kaikki kynnelle kykenevät ovat täältä kyllä lähteneet.”

Sitten Saraste alkaa mustamaalata separatisteja, jotka ovat hänen mukaan yrittäneet pitkittää ihmisten lähtemistä.

”Separatistit ovat yrittäneet pitää tavallaan tilanteen heidän kannaltaan edullisena siten, että toimisivat jonkinlaisina ihmiskilpinä tai ainakin voisivat väittää, että suojelevat venäläisvähemmistöä täällä, mutta se ei kyllä tunnu nyt näin silminnäkijän silmin mahdolliselta ajatukselta.”

Sitten alkaakin Ukrainan joukkojen suoranainen ylistys: ”Sotilaat on otettu vastaan riemuiten. Heitä halaillaan ja kukkasiakin tuossa näin yhdellä nuoremmalla tyttärellä kädessä. Täällä kuuluu vain ”spasiba” joka puolella, kun sotilaat täällä etenevät.”

 

Vaihtoehtomedian uutiset samasta aiheesta

Ukrainan tuore presidentti, joka on sionistien oligarkiaan kuuluva Petro Porošenko, käski hiljattain kaikkien aselajien aloittaa suurhyökkäyksen siviilikohteita vastaan. Tätä suoranaista teurastusta jatkettiin luvattoman pitkään ja esimerkiksi Global Researchin mukaan sitä oli jatkunut tuolloin jo runsaan viikon verran.

Tapahtumista Itä-Ukrainassa saa hyvän kuvan tarkastelemalla alla olevaa järkyttävää uutismateriaalia, joiden paljastavaa sanomaa on turha odottaa valtamedialta:

Global Research.

 

Kuvat & uutistekstit:

Voice of Russia:1, 2, 3.

Slavianskin evakuoimattoman kaupungin tykistöpommitusten, ilmaiskujen ja sotilaallisen piirityksen annettiin tapahtua ilman kansainvälistä tuomiota yli kahden kuukauden ajan. Syynä lännen median ja poliitikkojen kaksoisstandardit.
Slavianskin evakuoimattoman kaupungin tykistöpommitusten, ilmaiskujen ja sotilaallisen piirityksen annettiin tapahtua ilman kansainvälistä tuomiota yli kahden kuukauden ajan. Syynä lännen median ja poliitikkojen kaksoisstandardit.

 

Vertaileva analyysi

Ensinnäkin todettakoon, että valtamedia esittää pinnallisen ja suorastaan valheellisen kuvan Ukrainan hyökkäyksistä Itä-Ukrainassa. Vasta Global Researchin ja muiden vaihtoehtoisten joukkotiedonvälineiden uutisointi paljasti Itä-Ukrainan katastrofaalisen ja todellisen tilanteen.

Siellä murhattiin esimerkiksi aseettomia ihmisiä surutta sekä romutettiin humanitaarista infrastruktuuria. Tämä siis kauniisti ilmaistuna.

Länsimedia suoltaa räikeää valheellista propagandaansa tilanteesta ja jättää järkyttävät tapahtumat Itä-Ukrainan kriisistä julkaisematta. Tästä on seurauksena suoranainen uutispimento.

Kuten jo yllä sivuttiin, länsimaisen massamedian toiminta voidaan tiivistää kolmeen alueeseen:

  1. Länsimainen valtajoukkotiedonvälitys vääristelee ja jättää julkaisemasta oleellisia asioita tapahtumista.
  2. Länsimainen massamedia on vannoutunut palvelemaan sionistista ja USA-myönteistä globaalia talous- ja pankkiirieliittiä sekä näiden toimintaa tukevaa Naton sotilaskoneistoa.
  3. Mediakontrolli. Tässä ilmenee kuinka järkyttävän tehokasta on sionistisen eliitin mediakontrollin vaikutus USA:ssa, yleensä länsimaissa ja ennen muuta Suomessa. Kaikki mittavimmat televisio- ja radioyhtiöt, elokuvan tuottajat, kirjankustantajat, sanomalehdet, aikakauslehdet ja uutistoimistot ovat toisiinsa kytkeytyvän globalistieliitin omistamia (1).

Monet vaihtoehtomediat todistavat sen yhteen ääneen, että valtamedia esittää valheita ja jättää tärkeät seikat uutispimentoon, kuten myös näissä viimeaikaisissa Ukraina-uutisoinneissa (siis niistä uutisoimatta jättämisissä).

 

Kohtaa 1. voidaan tarkastella seuraavasti.

Valtamedia jättää selvästi todelliset tapahtumat ja tapahtumiin johtaneet syy-seuraussuhteet kertomatta. Olemmeko saaneet valtamedia kautta tietää niistä rikoksista ihmiskuntaa vastaan, joita lännen koukussa oleva Ukrainan hallitus on sotakoneistoineen tehnyt Itä-Ukrainassa?

Lähes totaalisessa uutispimennossa ovat olleet muutkin USA:n sekä USA:n johtaman Naton ”rauhanturvaamisoperaatioissa” toteutuneet julmuudet esimerkiksi Irakin sodissa, Afganistanissa, Kosovossa ja niin edelleen.

Tuskinpa sionistisen ylimystön kontrollissa oleva länsimainen joukkotiedonvälitys on paljastanut uusimpiakaan raakoja ihmisoikeusrikkomuksia, joita israelilainen kansanmurhaa havitteleva sotakoneisto toteuttaa Gazassa.

Israelin armeija suorittaa juuri nyt kansanmurhaa Gazassa! Moniko ymmärtää sen? Tämä tapahtuu miehittäjän oikeudella. Siihen ei ole kenelläkään nokan koputtamista, koska sionistisella eliitillä on valtava hegemoninen voima USA:n sisä- ja ulkopolitiikan hallintoon sekä Euroopan valtakeskuksiin (2).

Niinpä Suomessakin MTV kertoo pinnallisesti Gazan konfliktin uhreista ja yksioikoisesti syyttää kaikesta palestiinalaisjärjestö Hamasia, joka kamppailee varsin oikeutetusti julmaa maahantunkeutujaa vastaan (MTV 19.7.2014).

Jälleen yksi rajusti kohdeltu palestiinalaislapsi, entä mitä sitten? Mutta auttakaahan armias, sanoo länsipoliitikot ja mediat, kun kolme israelilaislasta mahdollisesti on kuollut ja täysin todisteetta ja vain väitetysti Hamasin toimesta! Sitten annettaankin oikeutus jo 1,7 miljoonan palestiinalaisen kansanmurhaan. Sehän on selvä?
Jälleen yksi rajusti kohdeltu palestiinalaislapsi, entä mitä sitten? Mutta auttakaahan armias, sanoo länsipoliitikot ja mediat, kun kolme israelilaislasta mahdollisesti on kuollut ja täysin todisteetta ja vain väitetysti Hamasin toimesta! Sitten annettaankin oikeutus jo 1,7 miljoonan palestiinalaisen kansanmurhaan. Sehän on selvä?

 

 

Kohta 2.

Yllä olevasta valtamedian ja vaihtoehtotiedon välityksen keskinäisestä vertailusta paljastuu se, kuinka länsimainen massamedia palvelee aukottomasti sionistista ja USA-myönteistä globaalia talous- ja pankkiirieliittiä sekä näiden toimintaa tukevaa Naton murhakoneistoa. Kaikilla on yhteinen uutisagenda.

Miksi muuten länsimainen uutisointi keskittyisi vain ja ainoastaan esittämään EU:n, Yhdysvaltojen ja nykyisen Ukrainan johdon roolit Ukrainan kriisissä myönteisessä valossa? Jo alusta alkaen Ukrainan konfliktin syynä voitiin pitää sotilaallista geopoliittista valta-ajattelua idän ja lännen polttopisteessä. Natoa haluttiin laajentaa aivan Venäjän rajoilla, ja lupausten vastaisesti, jälleen kerran.

Osittaisena syynä ovat taloudelliset intressit, erikoisesti tulee huomata kansainvälisen pankkiirieliitin hyödyntavoittelu Ukrainassa. Tätä ajatusta tukee esimerkiksi se, että Yhdysvallat antoi Ukrainan ”kansalle” poliittisen tukensa uhkaamalla maan hallintoa pakotteilla, jos se ei kunnioita kansaansa (Iltalehti 20.1.2014).

Ukrainan kaltaisista tapahtumista on tehdään helposti virhepäätelmiä. Monet globaalin uusliberalismin vastustajat nimeävät yksistään EU:n ja Yhdysvallat näihin syylliseksi. Syyllisiä ne tavallaan ovatkin, instituutioina, mutta vain šakkinappuloita yhdistyneen Israel-myönteisen sionistisen globalistieliitin maailmanlaajuisella pelipöydällä.

Väitän, että EU-eliittiä, kuten USA:n vastaavaa globalistien sakkia, ohjailee kansainvälinen sionistinen ylimystö.

Tässä yhteydessä en maltakaan olla mainitsematta tuoreesta ja samalla hyvin traagisesta tapahtumasta Itä-Ukrainan ilmatilassa. Siellä Malesian Airlinesin Boeing-777 matkustajakone mukanaan 298 matkustajaa syöksyi maahan likellä Venäjän rajaa Itä-Ukrainassa. Kaikki 298 matkustajaa saivat surmansa turmassa. Saivat siis surmansa, mikäli romuttunut kone oli ensinkään aito?

MTV3:n uutisoinnin mukaan Ukrainan tiedustelujohtaja syyttää kahta venäläistä tiedustelu-upseeria sekaantumisesta malesialaiskoneen pudottamiseen Itä-Ukrainassa. Obaman mukaan ”separatistit” olisivat ampuneet koneen alas.

Syytökset tuntuvat absurdeilta. Venäjä ei ryhtyisi ikinä noin järjettömään ja itselleen vahingolliseen operaatioon jo siksi, että Venäjän suhteet läntiseen maailmaan ovat ajautuneet karille. Myöskään kapinalliset eivät olisi hyötyneet matkustajakoneen pudottamisesta, vaan se olisi ollut heille pelkästään turmioksi.

Herääkin kysymys, että sattuiko Ukrainan hallinnolle vahinko? Luulivatko he turmakonetta Venäjän presidentti Vladimir Putinia kuljettaneeksi lentokoneeksi? Tästähän on liikkunut huhuja suurtenkin lehtien palstoilla.

Luonnollisesti Israel-myönteisen ylimystön hallitsema USA saavuttaisi täydellisen välirikon Venäjän kanssa, mikäli Yhdysvallat onnistuisi osoittamaan Venäjän syylliseksi matkustajakoneen pudottamiseen. Onko tämän tapahtuman tarkoitus toimia astinlautana kolmannelle maailmansodalle?

Kyseisen järkyttävän tapahtuman seurauksena ainakin Venäjää yritetään painostaa kansainvälisesti entistä ahtaammalle, ja samalla saatiin Itä-Ukrainaan aselepo, joka tulikin kreivin aikaan, sillä olihan Ukrainan hallituksen joukot jo pahasti tappiolla sotatilanteessa (Beforeit’s news 16.7.2014).

Näin ollen eniten matkustajakoneen tippumisesta hyötyvät Ukrainan hallinto, USA ja sen Nato-liittolaiset sekä ennen muuta taustalla vaikuttava Israel-myönteinen eliitti.

Tapahtuma sattui mukavasti samaan aikaan Israelin maahyökkäyksen kanssa Gazaa vastaan. Järjestettiinkö siis Israel-myönteisen USA:n operoimana valehyökkäys eli ”False Flag –isku” Boeing-777 matkustajakonetta vastaan?

Valtamedia nimittäin esittää tästäkin tapahtumasta vain globaalia harvainvaltaa miellyttäviä, agendan mukaisia uutisia. Mitään ei kyseenalaisteta eikä tutkita. Vai oliko matkustajakoneeseen asennettu aikapommi? Tapahtuma herättää vain lisää kysymyksiä, kun sitä miettii.

Poroshenko_Barroso_Rompuy

 

Porošenko

Länsimainen massamedia suorastaan valehtelee kiillottaessaan Ukrainan uuden presidentin Petro ”suklaakuningas” Porošenkon kuvaa.

Sionistiseen oligarkiaan kuuluva Petro Porošenko on todellisuudessa useissa rikosskandaalissa ryvettynyt mies. Oligarkki Porošenko on ilmoittanut, että hänen valintansa myötä Ukraina jatkaa väliensä parantamista länttä kohti.

Israel ja Yhdysvallat ovat olleet innoissaan kriminaalikuninkaan valinnasta (Duke 2014; S-C 2014). Tästä myös nähdään kuinka Ukraina on ajautunut sionistisen kansainvälisen uusliberalistisen eliitin hallintaan ja kontrolliin.

Porošenkon alkuperäinen nimi on Peter Waltzman. Waltzman vaihtoi nimensä ukrainalaisempaan helpottaakseen liiketoimiaan. Hän aloitti uransa pesemällä neuvostorahaa, ja kertomukset ”ahkerasta yksityisyrittäjä Porošenkosta” on myöhemmin kyhäiltyjä juttuja. Rikollisenura urkeni helposti, sillä Petron isällä oli paljon kokemusta alamaailmassa toimimisesta.

Isänsä ”yrityksessä” Porošenko osallistui esimerkiksi ryöstöihin, prostituutioon, asekauppaan ja huumebisnekseen. Häntä on syytetty lukemattomia kertoja kavalluksista, korruptiosta, poliitikkojen lahjonnasta ja verorikoksista. ”Ahkera sionistinen yksityisyrittäjä” on myös uhkaillut väkivallalla kilpailijoitaan (Duke 2014; S-C 2014).

Lyhyesti sanottuna länsimainen valtamedia laulaa ”isäntiensä”, globaalin uusliberalistisen talous- ja pankkiirieliitin vääristeltyä propagandavirttä maailman konfliktipesäkkeistä, joissa maailman harvainvallalla on omat intressinsä mukana.

 

Kohta 3.

Yllä oleva kokonaisuudessaan paljastaa sen, kuinka suurta sionistisen oligarkian mediakontrolli on länsimaissa (1). Sionistien vaikutuspiirissä oleva massamedia manipuloi väsymättä ihmisiä uskomaan siihen, että kaiken pahan alku ja juuri on peräisin esimerkiksi jostain latinalaisen Amerikan valtioista, Venäjältä, Iranista, Syyriasta jne.

Yleensä väestöä pyritään aivopesemään siihen uskomukseen, että se valtio, joka ei ota vastaan USA:n uusliberalistista ”vapauden sanomaa” riemurinnoin, ansaitsee tulla moukaroiduksi kivikaudelle Naton ”ystävällisellä kädenojennuksella”.

Demokratia_03

Vastahakoiset valtiot ovat valtamedian mielestä ”terroristimaita” ja ties mitä ”roistovaltioita”, ”pahan akseleineen”. Sitä vastoin USA ja muut sen Nato-liittolaiset, kuten Israel, kohotetaan jalon ritarin rooliin.

Nämä globaalit moraalin ja järjestyksen vartijat eivät voi olla väärässä, vaikka heidän rauhanponnisteluiden tuloksena jäisi jäljelle miljoonia silvottuja ruumiita. Sota on näköjään aistillisluonnollisen ihmisluonteen mukaista. Sota on rauhaa ja sota on verisen värikästä.

Mikäli valtamediaa ei olisi valjastettu palvelemaan eliitin hegemoniaa tavoittelevia ylikansallisia poliittisia, taloudellisia ja sotilaallisia pyrkimyksiä, ei länsimainen valtamedia eivätkä Suomen valtaviestimet suoltaisi jatkuvasti vääristynyttä globaalien uusliberalistien Israel-myönteistä disinformaatiota.

Yllä mainittuun viitaten muistettakoon, että esimerkiksi Ruotsissa massamedian manipuloiva vaikutus tulee ilmi Israel-myönteisen Bonnierin dynastian kautta ja Suomessa Sanoman sekä Almamedian välityksellä. Bonnierin perhe on sionistinen, vaikka muuta yritetään väittää.

Perheen sionistinen tausta tulee selvästi esille Ahmed Ramin teoksesta ”Vad är Israel?” (1988 s. 65 ja 66). MTV-konserni siirtyi Almamedialta ruotsalaisen Bonnierin omistukseen vuonna 2007 (Kilpailuviraston vuosikirjassa 2009 s. 27). Tämä merkitsi Suomen kaupallisten televisiokanavien ajautumista entistä tiukemmin Israelin-myönteisen ylimystön kontrolliin.

Mainittakoon vielä jotain selventäviä seikkoja eliittien mediavallasta. Mediakontrolli ei toteudu aina tai useinkaan selkeiden omistussuhteiden kautta, vaan usein salajärjestöjen ohjenuorassa. Tästä käy esimerkkinä Ylen hallinto.

Ylen hallituksen puheenjohtajana toimii vuorineuvos Kari Neilimo (Yle.fi), joka on vapaamuurari. Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen puolestaan on Trilateraalisen komission jäsen (Membership (TCM).

Uutistoimistot näyttelevät ratkaisevaa osaa mielipiteen muokkauksessa. Vaikutusvaltaisten uutistoimistojen sanomaa levitetään USA:n, Israelin ja näihin valtioihin kytkeytyvän sionistisen oligarkian intressejä ajatellen huolimatta siitä, mikä taho ne omistaa.

Muut kanavat, paikallisesti ja globaalisti, toistavat dominoreaktion tavoin suurten uutistoimistojen sanomaa ja manipuloinnin tulos on taattua.

Suomalainen media tukeutuu pääsääntöisesti Suomen tietotoimiston (STT) ja kansainvälisten jättien (Reuters/AP) uutisantiin. Niinpä uutiset välittyvät muutaman hegemonisen toimiston kautta eikä yksinapaista kuvaa maailmasta kyseenalaista muut kuin pienet vaihtoehtoismediat.

 

Markku Juutinen

 

Lähteet:

1. Den judiska frågan – några viktiga fakta – Radio Islam

2. Bar-Yosef 1994, Maariv 2.11.1994, ‘The Jews Who Run Clinton’s Court’; Duke 2003, 146-147; Mearsheimer & Walt (2007). Yhteenveto Israelin lobbyn vaikutuksesta median ja akatemiaan

3. Beforeit’s news (16.7.2014)

4. DavidDuke.com; Strategic-Culture.org

5. MTV (5.7.2014)

6. MTV (19.07.2014)

7. Yle

8. Iltalehti (20.1.2014)

9. Membership: Trilateral Commission Membership List

10. Kilpailuviraston vuosikirjassa 2009 s. 27.

11. Rami, Ahmed (1988). Vad är israel? Stockholm: Kultur förlag. S. 65 ja 66.

43 kommenttia

  1. Aivan erinomainen kirjoitus. Lisäyksenä voisin mainita, että Evl kirkkokin vääristelee totuutta sionistien hyväksi. Esimerkiksi olen havainnut, että usein yleistä esirukousta pitämään päästetään henkilöitä, jotka pyytävät: ”siunaa omaisuuskansaasi Israelia”. Kysyettäessä tuolta henkilöltä mitä hän tarkoittaa sanalla ”Israel”, niin poikkeuksetta saa kuulla sanan tarkoittavan nykyistä Israelin valtiota. Vastaus on totaalisen väärin. Uusi Testamentti suorastaan huutaa, että Jumalan omaisuuskansa on Hengellinen Israel, Jumalan Israel eli Jeesuksen seuraajat eli kristityt. Esimerkiksi 1. Piet. 2:9 sanoo asian niin selvästi, ettei lukihäiriöinenkään voi ymmärtää asiaa väärin. Tästä huolimatta kirkkoherrat antavat sionistien levittää valheitaan kirkkosalissa. Kirkkokahveilla on sana tietenkin vapaampi.

    Tällä väärällä käsityksellä siitä, mikä on Jumalan omaisuuskansa, on turmiollisia seurauksia maailmanpolitiikkaan. Mm. maailman tämänhetkinen supervalta on sionistien ohjailtavana pitkälti juuri tämän eksytyksen johdosta. Suomessa kristillisdemokraatit 100% ja perussuomalaisetkin suurimmalta osalta ovat harhan vallassa.

    Kristillisen uskon kannalta tämä väärä käsitys Jumalan omaisuuskansasta on tuhoisa. Se siirtää kristittyjen ajatukset taivaallisista ja ikuisista asioista Israel – nimisen maallisen, lihallisen valtion onnen edistämiseen. Tietenkin sionistikristityt hoilaavat raamatusta otettuja lauseita. Ehkä enemmän kuin muut.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. ”aaaaaaaaaaaa” on onneksi niin älyttömän viksu ja vilmaattinen lasten parittaja ja lasten tappaja siionisti änkyrä. Olet varmasti ylpeä itsestäsi ja etenkin Israelin toimista Gazassa. Olet todella sairas ja äärimmäisen rasistinen henkilö.

        Plusääni(1)Miinusääni(0)
  2. Ei vaan meinaa enää jaksaa tätä! Eikö pitäisi olla jo kauan sitten ollut kaikille selvää että media on lännessä täysin sionistien käsissä ja uutisoivat juuri niinkuin he käskevät! Toivottavasti tulee vielä aika jolloin kaikki juutalaiset hävitetään maan päältä! muuten tämä planeetta on entinen!

    Mitäs ne new yorkin juutalaiset mielen osoitukset sionistejä vastaan olivat ensimmäisellä kerralla 10000 ja seuraavalla 5000 osallistujaa!! Valtamedia ei mitään koko asiasta :)!

    Olen koittanut etsiä joka paikasta tietoa tuosta uudesta brics pankki järjestelmästä, että kuuluuko sekin juutkujen omistukseen ja onko se tuleva jwo jo selvä peli! Mistään ei tahdo löytyvän tietoa siitä! Onko tämä vain tahallista vastakkain asettelua ja oikeasti rotschclidit ynnä muut siat ovat jo kauan sitten suunnitelleet tämän ja kiina ja venäjä on oikeasti niiden kuristus otteessa!

    LAITTAA MINULLE LINKKI JOS JOLLAIN ON TIETOA BRICS PANKIN TODELLISISTA OMISTAJISTA!!

    Olisi mielenkiintoista käydä suomen eri kaupungeissa ja tehdä kyselä normi kansalaisille ja noin ensimmäisenä kysyä että kuinka pankit luovat rahan ja ketkä läntiset pankit omistaa esim suomen pankki!! Olen soittanut pankkeihin ja hiillostanut niitä, mutta normaali pankki virkailijat/korkeemmat henkilöt pankeissa eivät tajua mitään!! Aivan pihalla!! Tämä on läpeensä korruptoitunut maa se joka muuta väittää voisi ottaa sen punaisen kapselin!

    Saatanan apinat! Mikähän vittu tuo aaaaa kirjoittelija on ihan vitun pihalla tai joku saatanan trolli!

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  3. ”Mitä sinä oikein kuvittelet itsestäsi? Olet typerä rasistinen äärikristitty.”

    Hehe hee yritätkö tappaa ihmisiä nauruun kommenteillasi? Voi sinua pientä sionistienkätyriä. Maksaako rothchildit palkkasi, kun noin typerää teksitiä täällä kirjottelet?

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  4. Zionistitrollit pesiytyvät kaikkeen mahdolliseen keskusteluforumiin. Yleisin taktiikka on hyökkäämällä syyttää muita siitämitä sionistit tekevät. Sionistien taktiikkana on kavaluus, röyhkeys muiden uskontojen halveksiminen. Ja tietysti oma ylemmyys. Kaikki muut kelpaavat vain orjiksi ja naiset heidän bordelleihinsa seksiorjiksi. Muita saa hakata ja teurastaa mielin määrin, kunhan pitää median tietoisena siitä, että Israel se varsinainen uhri on. National zionism = NaZi ja juutalaiset ovat niin pirun kieroja, että lavastivat jopa historian uusiksi ja saivat maailman uskomaan kaasukammioihin, jossa muka tapettiin 6 miljoonaa. Kunpa olisikin tapettu, ei niin inhottaisi tuo maailmanvalloitus.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Nimimerkki Kla ei suinkaan ole ainoa typerä rasistinen äärikristitty joka tänne kirjoittelee. Sitä laatua täällä riittää.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Israel on tärkeintä.

    Israel eli juutalaisten juutalaisvaltio eli sanalla sanoen, juutalaiset, pommittavat naisia ja lapsia. Juutalaiset pommittavat sairaaloita. Juutalaiset murhaavat viattomia ihmisiä etnisin perustein.

    Miten maailman juutalaisyhteisö reagoisi, jos juutalaisten tekemiin rikoksiin reagoitaisiin etnisin perustein?

    Esimerkiksi tähän tyyliin:

    Koska juutalaiset murhaavat viattomia naisia ja lapsia, heitä pitää rangaista etnisin perustein, ryhmänä. Miten?

    Esimerkiksi karkottamalla juutalaiset Israeliin. Hehän ovat juutalaisia, ja Israel on juutalaisten valtio, joka on juutalaisille. Miksi suvaitsemme keskuudessamme ihmisiä etnisestä ryhmästä, joka murhaa viattomia naisia ja lapsia kollektiivisin perustein. Miksi vain juutalaiset voivat rankaisematta tehdä näin? Onko heillä jokin jumalallinen oikeus tappaa kollektiivisesti? Jos on, niin mikäs siinä, mutta kerrotaan se sitten kaikille. Kerrotaan kaikille, että juutalaiset voivat puolustaa omaa maataan murhaamalla miehittämättömillä lennokeilla naisia ja lapsia. Kerrotaan kaikille, että juutalaisilla on oikeus anastaa alkuperäisasukkaiden maat, tappaa alkuperäisasukkaita joukkomurhissa (Shabra, Shatila, Jenin ym. ym.) ja heitä ei saa siitä rangaista. Heitä ei saa edes paheksua.

    Kyllä ihmiset ymmärtävät, jos heille kerrotaan avoimesti, että juutalaiset ovat kansa, jolla on oikeus toimia näin, itsepuolustuksekseen. Hehän vain puolustavat itseään. Hehän vain toimivat oman etunsa mukaisesti, kun he pommittavat palestiinalaisten sairaaloita ja kouluja.

    Kyllä ihmiset ymmärtävät, että juutalainen on ihmisenä niin paljon muita parempi, moraalisempi ja kertakaikkiaan Jumalan valitsema, että palestiinalaisia pitääkin tappaa ainakin kymmenen yhtä juutalaista kohti.

    Avataan silmämme ja katsotaan totuutta silmiin. Juutalaiset voivat tehdä näin. Heillä on siihen oikeus. He ovat meitä parempia. Kertokaamme tämä kaikille. Meitä parempi juutalainen voi murhata palestiinalaisia puolustaakseen omiaan.

    Huomatkaa tämä, rakkaat lukijat, siionisti murhaa toisia puolustaakseen omiaan. Hän on nationalisti. Hän ajattelee omaa kansaansa: Mikä on parasta meille, juutalaisille? Onko palestiinalaisten murhaaminen hyväksi meille, juutalaisille?

    Näin hän ajattelee. Ja jos se on, hän tekee niin. Hänhän on juutalainen, juutalaisten maasta, Israelista.

    Painakaamme päämme tämän itsestäänselvyyden edessä.

    Meidän kaikkien pitää ajatella omaa etuamme. Meidän etuamme. Mikä on hyväksi meille? Meille, suomalaisille. Ei juutalaisille, vaan meille. Meille, suomalaisille.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Ei tuossa lataamisessa ole kysymys mistään maanpuolustuksesta. Israel pitää tarkoituksella konfliktia yllä. Media ei kerro, että se on aggressori eikä pidä koskaan mitään tulitaukoja. Se pyrkii näännyttämään ja kurjistamaan koko Gazan ja murhaa ennen totaalista tuhoa ja tekee hirmutekoja. Silkkaa Talmudin mukaista pahuutta.

    Valitettavasti nuo pimeimmät kohdat tekstissäsi vastaavat erinäisten hhhulien ulosantia. He todellakin mieltävät juutalaiset jumalkansaksi, jolla on oikeus tehjdä mitä tahansa. Juutalaiset ovat tietenkin olleet sen takana, että kristityistä on tuolla tavoin väänetty vastakohtiaan erinäisten lahkojen ja painostusryhmien kautta. Verkostojen. Juutalaisethan ohjaavat kaikkia yhteiskunnan ilmiöitä. Muut kielletään ja niitä vainotaan. vastaavalla tavalla vain juutalaisia palvelevat esitykset ovat sallittuja. Kaikki maat alkavat olla tysin hyppysissä.

    Nimim. aaa on nytkin kylvänyt paskaa koko kommenttisessioon niin, että etusivulla on melkein kaikki kommentit hänen. Aiemmin pystyi katsomaan mielenkiintoisia komentteja, mutta nyt koko sivusto paisuu täyteen paskaa. Loput kommentit ovat yleensä muiden provosoituneita vastauksia. paskansuoltajalle. Näin koko sivusto menee jankkaamiseksi eikä keskustelusta tai ajatusten esittämisetsä tule mitään tai kukaan ei viitsi lukea.

    Miksi tämä sivusto voidaan tuhota? Juutalaiset tuhoavat kaikki keskustelupalstat muualla netissä, koska he omistavat mediat ja määräävät pitkälle kaikista sisällöistä. On turhaa antaa juutalaisten tuhota tämä sivusto, joka kuitenkin pyrkii vastustamaan eidän kielteisiä vaikutuksiaan yhteiskunnassa tai informoimaan niistä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Olen kerrankin eri mieltä. 🙂

    Mielestäni tähän juutalaisten mediaylivaltaan pitää soluttautua eikä turhaan taistella tuulimyllyjä vastaan.

    Sanotaan ääneen, että juutalaiset saavat murhata, koska he pitävät sitä oikeutenaan. Hehän nimenomaan pitävät sitä oikeutenaan. Sanotaan ääneen, että juutalaiset saavat murhata palestiinalaisia lapsia ja naisia (ja tänään muunmaalaisiakin), koska he pitävät sitä oikeutenaan.

    Minusta siinä on jotakin hyvin sopivaa, kun samassa lauseessa on sanoja: murha, juutalainen, oikeus. Kansanmurha, Israel, juutalainen. Sotarikos, Israel, juutalainen. Jne.

    Itse puhun nykyään näin. Joka kerta ja joka paikassa, jos Israel tulee puheeksi: Kansanmurha, murhaava armeija, naiset ja lapset.

    Älä unohda, että kulttuurimarxisti on opettanut meidän ihmisemme kuolaamaan myötätunnosta, kun näistä asioista puhuu. Ero on vain siinä, että tähän asti on kuolattu myötätuntoa juutalaisia kohtaan ja vihaa ”natseja” kohtaan.

    Muutetaan myötätunnon ja vihan kohteet. Eli puhutaan asioista niin kuin ne ovat.

    Juutalaisvaltio puolustaa juutalaisiaan murhaamalla palestiinalaisia naisia ja lapsia. Fakta.

    Juutalaisvaltio katsoo oikeudekseen puolustaa kansalaisiaan murhaamalla palestiinalaisia naisia ja lapsia. Fakta.

    Jne. jne. Ei tarvitse mennä detaljeihin, ei kannata väitellä.

    Pitää vain kiinni faktoista. Juutalaiset murhaavat. Juutalaiset tappavat. Juutalaiset puolustavat omaa kansaansa pommittamalla viattomia naisia ja lapsia. Mitä siitä, jos joku puhuu palestiinalaisten lennokeista. So what?

    Juutalaiset murhaavat. Juutalaiset tappavat. Fakta.

    Asiasta toiseen: Tämä ”aaaaapirunmonta aata” on mielestäni melko harmiton tapaus ja en usko hänen edustavan mitään siionistitahoa. Kyllä asia on niin, että siionisti ryhtyy toimeen vain tietäessään voittavansa. Siionisti ei väittele täällä, vaan oikeusistuimissa ja rahatukko kädessä ostaessaan valtaa jo ennen kuin oikeutta käydään.

    Ei liioitella omaa tärkeyttämme. Pienen kansan tuntematonta kieltä käyttävät harmittomat meikäläiset eivät siionistin yöunta häiritse.

    Siionisteilla on isommat murheet: Ukraina ja Venäjä pitäisi tyhjentää lopullisesti ennen kuin on myöhäistä. Iran pitäisi saada pommitettua kivikauteen. Jne. jne.

    Jossakin angloamerikkalaisessa mediassa kaikki sanomamme olisi luupin alla, koska näitä maita pidetään jo voitettuina ja alistettuina ja siionisti ei pidä siitä, että alistettu orja nostaa päätään. Britin on parasta olla hiljaa ja rakastaa jokaista maahanmuuttajaa viimeiseen puntaan asti. 🙂

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. Ei heillä ole mitään oikeutta tuohon murhaamiseen. Totta kai rikoksista on kerrottava. Eikä se ole mitään puolustautumista, vaan Israel on aggressori. Juuri näin pitäisi median kertoa. Mutta se on vuiosiadan väittänyt juutalaisten vastaavan rakettituleen tai muuhun väkivaltaan ja kyseessä olevan paleaggressio, johon juutalaiset muka aina vain vastaavat. Asiat ovat juuri toisinpäin. Media on juutalainen aivopesuväline. Kyseessä ei ole detalji, vaan pääteema Israelin puolustelijoiden jauhamisessa. Talmudistinen pahanpalvontahan tuo on eikä mitään puolustautumista. Siitä kertovat myös riemujuhlat tappamista ihailevan yleisön taholta.

    Kyllä juutalaisille on hyvin tärkeää, että joka media on täynnä trolleja. Kaikilla sivustoilla etenkin Israel saa aina suuroimman tuen ja trollit jo massiivisella määrällään huutavat aina Israelin puolesta. Myös muut aggressiiviset häirikkötrollit ovat aina juutalaisen agendan puolella. Ei juutalainen verkosto ja valtakoneisto olisi internettiä tällaiseksi järjestänyt, ellei se olisi erittäin tärkeää. aaaa:n kaltaiset paskantajat ovat kaikkialla ja moderaattorit yleensä heidän puolellaan. Usein he vaativat ja vaativat bannattavaksi väärinajattelijoita. Vapaammilla foorumeilla trolliarmeijalla on kaikki keinot käytössään rumputulessaan kaikkea väärinaajattelun eli totuuiden aavistustakin vastaan. Kyseessä on nimenomaan keskustelun sabotoiminen siellä, missä vain voi. Se on juutalaisille elintärkeää.

    Siksi ihmettelen, miksi juutalaistrollit saavat sabotoida keskustelun myös täällä. Kyllä kyseessä on selvästi juutalainen ja muut kaikki palvelevat aina heitä. Useimmat tietoisesti. Heidän agendansa mukaan nämä toimivat. Kaikkialle pesiytyy useita ja tätä ei voi välttää. Mutta että yksi ainoa saa hukuttaa ala-arvoiseen paskaan kaiken, niinse on kylä virhearvio. Ei kannata esiintyä sananvapauden ritarina tässä asiassa, kun kyse o nimenomaan sananvapauden tuhoajista, jotka terrorisoivat.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Olet oikeassa, ei mitään oikeutta.

      Jos valkoinen ihminen tekisi jotakin vastaavaa niin juutalaisilla olisi hillitön mediakampanja tuota ryhmää vastaan, mutta kun siionisti tappaa ja murhaa niin kaikki vain ihastelevat ja puolustelevat murhaajaa. Näin se menee.

      Juuri siksi meidän kuuluukin puhua murhaajista murhaajina ja tappajista tappajina. Juutalainen murhaa, juutalainen tappaa. Fakta.

      Trolleja on, mutta aaaaa… on jotenkin voimaton ja pehmeä tuohon hommaan. Oikeat siionistitrollit toimivat toisin, paljon juonimmin, paljon sitkeämmin, paljon määrätietoisemmin. Esimerkiksi tuo ”jones” on paljon todennäköisimmin siionistitrolli, koska hän luo mielipuolisuuden kuvan koko sivustoille ”arjalaisjuutalaisineen” jne. En usko, että oikeat siionistien verikoirat ovat vielä näillä sivuilla ja, kuten sanoin, siionisti ei lähde kamppailuun ilman totaalista ylivoimaa, lahjottuja tuomareita, lahjottuja toimittajia jne. Jos siionisti tosissaan kokisi nämä sivustot ongelmaksi, ne olisi jo suljettu.

      Ei, he tarkkailevat, ottavat selvää, kuka kirjoittaja on ja keräävät metadataa. Mitä muuta kirjoitat? Mihin? Millaisia ystäviä sinulla on? Missä maassa? Mitä teet työksesi? Jne. Voit olla varma, että nämä tiedot heillä jo on. Se on rutiinia, ei edes varsinaisesti pahantahtoista, vielä.

      Toisaalta, heiltä voi odottaa ihan mitä vain, minkäänlaista moraalia ei ole, ei mitään häpeäntunnetta. Vain yksi kysymys: Mikä on hyväksi meille, juutalaisille? Jos sinun tuhosi on hyväksi heille… Näin se menee. Heillä ei ole koskaan ollut tällaista totaalista valtaa ja se juovuttaa, se tekee heistä ylimielisiä ja röyhkeitä ja se näkyy jo joka paikassa. He eivät enää peittele vihaansa sosiaalisessa mediassa, vaan juutalaisten omassa sosiaalisessa mediassa palestiinalaisista puhutaan torakoina. Valta ja voima juovuttaa.

      Ehkäpä liikaakin, kuka tietää? 🙂

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Juu, varmasti tietävät nämä siionisti koijarit kuka minäkin olen. Meidän seudulla vaikuttaa tuo Kaleva-niminen lehti ja on tullut luettua sen nettiversiota. Olen huomannut kommentoinnin yhteydessä, jotta he poistavat sieltä jopa uutisia, jos sinne eksyy minun USA kielteisiä kommentteja. Samoin he poistivat juttutuvastaan kokonaisen keskustelun (Revisionismia ja muita salaliittoja), kun sinne pistin jonkin verran asiaa. Kaleva ja Lapin kansa ovat molemmat USA myönteisiä propaganda julkaisuja, joita ei kannata liiemmin lueskella tai en ainakaan maksaisi tuosta heidän shaissesta ikinä mitään.

        Valitettavan monet kuitenkin lukevat näitäkin lehtiä uskoen kaiken tuon kaiken tuuban. Tilanne on vaikea, vaan ei mahdoton. Pakko vain jatkaa taistelua eri foorumeilla ja yrittää sivistää kansaa, kyllä he alkavat tulla epäluuloisiksi, kun uutisia ja keskusteluja alkaa häviämään sivustoilta. Kaikkialle vain tekstiä ja paljon, älkää luovuttako, vaan me hoidetaan totuus kansalaisten tietoisuuteen kaikessa kauheudessaan!

        Plusääni(1)Miinusääni(0)
        1. Kaleva-lehdellä ei ole mitään velvollisuutta tarjota propagandakanavaa salaliittoteoreetikoille, rasisteille, uusnatseille ja muille hörhöille. Tämä Magneettimedia on teille sopiva julkaisu, niin kaikki tietävät kuinka luokatonta hörhöilyä teidän väitteenne ovat.

          Plusääni(0)Miinusääni(1)
          1. Tiedätkö kuka tai mikä lanseerasi termin ”salaliittoteoria” ensimmäisenä ja miksi?

            En ole rasisti, enkä ole uusnatsi. Hörhö olen ihan varmasti ja erittäin ylpeä siitä, en nimittäin usko kaikkea shaissea mitä tuo valtamedia meille syöttää, vaan ehdollistan sen näiden oman totuuden. Tämän ehdollistamisen ansiosta minua saa ilman muuta kutsua hörhöksi, sehän on suorastaan kunnia-arvo.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          2. älijäke, ymmärrätkö kyseenalaistaa myös Magneettimedian, Verkkomedian ja muiden huuhaajulkaisujen väitteet? Näihin epämääräisiin ”vaihtoehtomedioihin” on järkevää suhtautua paljon muita tiedotusvälineitä epäluuloisemmin.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
  10. Kyllä rauvona huutavia sonnanheittäjiäkin on joka lajia. Ja usein nimenomaan he suoltavat jopa suoraan Israelista ja alastonta oman navan tekstiä. Jotkut Venäjän palkkaamat ovat samalla nuotilla heittäneet joillain foorumeilla. Olen katsellut paljon eri foorumeita. Esim. Ilta-Sanomissa ja Hesarissa aikanaan. Silkkaa törkyä ja palstan täytettä ja huutamista. Kaikki Israelille bang bang. Kuolema vaikkapa Israelia vastustaville eurooppalaisille nuorille Breivikin tapaan. Bang bang. Myös ääriuskovia kiihotetaan tuollaiseen raivoamiseen esim. Breivikin tekoja joko ymmärtäen ta niitä Jumalan rangaistuksena pitäen. Toiset tietenkin näennäisesti asiallisemmin, mutta ihan samalla pieruasenteella. Useat melko taitavastikin koko ajan pokerina valheita syuoltaen. Melkotasokkaastikin jotkut jopa, mutta silkkaa mekaanista valehtelua ja propagandan heittoa hekin harjoittavat.

    Erityisesti ottaa päähän, kun yhteiskunta virallisesti valehtelee asiassa kuin asiassa ja sitten esim. oikeaa asiaa esittävät tiedemiehet eivät muka ole ”vakavasti otettavia” ja samaa toitottaa koko yhteiskunta. Näin heidät voi kuitata. Revisionisteja” ja sillä siisti. Jo se riittää kaikkialla. Asiaa puhuva on revari tai antisemiitti tms. ja siis ei tarvitse vastata ikinä mihinkään asiaan. Valhelitaniat vain kehiin ym.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  11. Taitaapa se idänkin valtamedia aina silloin tällöin syyllistyä hienoiseen vääristelyyn, ellei peräti pieneen punaiseen valheeseen, niinkun viimeiset 100 vuotta. Venäläisessä kansalliskiihkossa ei ole päätä eikä häntää, juhlivat ja ylistävät vuoron perään Tsaaria ja länsimaisten juutalaispankkien sponsoroimia Tsaarin murhaajia punalippuineen.

    Mielestäni revisionistit tekevät virheen pureutuessaan 2. Maailmansodan tapahtumiin pääasiallisesti, kun lähtökohta pitäisi olla 1. Maailmansodassa tai Bolshevikkien vallankaappauksessa viimeistään. Tämä kaikki tapahtui teollisen vallankumouksen aikoihin, jolloin Henry Fordin kaltaiset porvarit työmiehineen aiheuttivat todellisen uhkan juutalaispankkien ja feodaalinilkkien vallalle. Karl Marx väitti olevansa toisen puolella, todellisuudessa ja todistetusti molempia vastaan.

    Yhä kuitenkin monet ajattelevat Putin hyvä länsi paha, seuraa johtajaa. Ei ole mitään johtajaa, mutta venäläisiä on aivopesty 100 vuotta meitä vähemmin, eli meidän on vastuu laittaa Eurooppa jonkinlaiseen kuntoon. Mitäs tekevät monet nationalisteiksi itseään tituleeraavat, huutavat hätiin David Dukea tai Putinia niin kuin talmudistit toivovatkin, sokeaa uskoa hyvään ja pahaan, vaikka molemmilla puolilla seisoo sama, ehkä juutalainen.

    Turhan yksinkertaista kuitenkin, oman teoriani mukaan Puna-armeijan julmuudet saksalaisia kohtaan selittyvät sillä, että se oli periaatteessa sama sapluuna jolla bolshevikit kohtelivat tavallisia venäläisiä 20 vuotta aina 2. Maailmansodan syttymiseen saakka. Tätä teoriaa vesittää kuitenkin se, että polakit ja tsekit olivat yhtä innokkaita barbaareja kuin venäläiset.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Oho, pilkku puuttuu. Piti tietenkin sanoa, että venäläisiä on aivopesty 100 vuotta, meitä sentään hieman vähemmän aikaa jne. Ja hyvin tuntuu aivopesu toimivan, juutalaisfundamentalistit teurastivat miljoonittain venäläisiä ja sen kunniaksi venäläiset väsäävät 100 vuotta myöhemmin Holokaustilakeja. Ja miksei seuraava askel voisi olla juutalaisten erityissuojelu Venäjällä niinkun oli 100 vuotta sitten, ihan vaan miellyttääkseen Venäjää rosvoavia juutalaisoligarkkeja joiden ryöstösaaliilla mm. Lontoo pyörii. Venäjän ja Englannin nahinat ovat pelkkää sananhelinää. En oikein vaan jaksa ymmärtää D. Duken näkemyksiä, millä perustein Venäjä voisi olla Euroopan uusi huomen. Uusi päivä nousee sillä, kun porukat kyllästyvät seuraamaan korruptoituneita johtajiaan ja alkavat väsäilemään ittekseen.

      Arvostan revisionistien työtä erittäin korkealle. Varmaan minun lisäksi tuhannet muutkin ovat oppineet laajentamaan näkemystään näitä lukemalla. 2. Maailmansota on kuitenkin hieman hankala aihe. Holokausti on uskonto ja revarit saavat heti kättelyssä vastaansa vähintään 100 miljoonan siviiliarmeijan. Siltikin kysymys on ainoastaan siitä, olivatko juutalaiset 6 miljoonan uhri vai lähemmälle tavallisia mattimeikäläisiä sodan pyörteissä.

      Jos taas mennäänkin Bolshevikkien vallankaappaukseen, kysytäänkin onko juutalainen lahtari ja kansanmurhaaja, eli edellisestä poiketen juutalainen onkin syytettyjen penkillä, vähän muunkin kuin patologisen valehtelun takia. Tästä alkaakin aika mielenkiintoinen jakso. Oletetaan, että syytettäisiin kaikkia juutalaisia Venäjän kansanmurhasta, vaikka hyvin tiedetään, että merkityksillisten tyyppien osuus tästä kansanryhmästä on aika pieni prosentti. Saattaisi olettaa, että tämä merkityksetön valtaosa puolustautuisi sanomalla, että enhän minä ole kuin rivimies, ei minulla ole mahdollisuuksia painaa tyhjästä ja siirtää miljoonia dollareita mantereelta toiselle niin kuin Schiff ja Warburg tekevät.

      Mutta tätä ei tule juutalainen rivimies ikinä sanomaan. Kaikki yhden puolesta kultti, heillä on ”messias” maan päällä. Eipä ole juutalaiset tietysti ainoa lahko, lestadiolaisilla ja heidän ylempiarvoisilla saarnamiehillään on omat kuvionsa, mustalaisilla ja heidän kansainvälisen lain ylittävällä verikostolla on omat kuvionsa. Sen kummemmin lestadiolaiset kuin mustalaisetkaan ei juuri tavallisen kaduntallaajan menoja häiritse, mutta juutalaislahko tekee sen kaikkien maailman lahkojen puolesta ja korkojen kanssa.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  12. How not to become The United States Of Israel This will be HARD!

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  13. Asiasta kolmanteen.

    Katsoin juuri Yle Areenasta Felix Baumgartnerin ennätyshypyn avaruudesta.

    Tässä kristallisoituu siionistin ja Valkoisen Ihmisen ero.

    Kun siionisti keskittyy kokonaisen kansan sukupuuttoon tappamiseen niin me, Valkoiset Ihmiset, rikomme rajoja. Felix Baumgartner ja hänen tiiminsä näyttivät, että me pystymme mihin vain.

    Mitä tekee siionisti? Mikä on hänen panoksensa?

    Minäpä kerron.

    Siionisti on rahanlainaaja ja pankkipeluri. Hän ryövää meitä, hän pelaa sisäpiirin tiedolla. Hän istuu tuolilla ja ryövää. Loputtomiin, satoja vuosia. Tämän hän osaa. Tässä hän on hyvä. Hän petkuttaa, manipuloi, valehtelee. Sanalla sanoen, hän on siionisti.

    Siionisti tuottaa elokuvia. Elokuvia, joissa meitä, Valkoisia Ihmisiä, pilkataan. Elokuvia, joissa siionisti kärsii. Voi, kuinka siionisti kärsii. Kukaan ei ole koskaan kärsinyt niin kuin siionisti. Oikeastaan kukaan muu ei edes osaa kärsiä, vain siionisti. Siionisti tekee joka vuosi elokuvan holokaustista. Voi, maailma on täynnä holokaustimuseoita, holokaustikirjoja, holokaustielokuvia, holokaustimissejä. Holokausti siellä, holokausti täällä. Joka puolella holokausti, aamusta iltaan, vuodesta vuoteen.

    Siionisti ideoi, ja aloitti ja toteenpani bolshevistisen vallankumouksen Venäjällä. Siellä siionisti oli niskan päällä ja jälki oli sen mukaista: Valkoinen Ihminen tuhottiin. Siionisti juhli verenhurmeessa, kymmeniä vuosia. Mutta onko siionisti muistanut tämän holokaustin? Onko tehty museoita, elokuvia, kirjoja, onko käyty missikisoja? Ei, ei, eikä tule, sillä se oli vain arkipäiväinen siionistin saavutus. Kulttuuri tuhottiin, homma hoitui. Mitäs tuosta. Ei tuollaisia muistella, itketään taas Anne FakinFrankkia. Nyyh, nyyh, voi, voi voi. Voi voi voi.

    Siellä meni kokonaisia sukupolvia, kymmeniä miljoonia ja kuin ihmeen kaupalla, kaikki omaisuus on nyt abramovicheilla. Jos me oltaisiin hävitty, Kultarannassa asuisi Abramovich. You bet!

    Muistaako siionisti? Muistaako siionisti Shabran, Shatilan ja Jeninin? Muistaako siionisti, kuinka hän ajoi 800.000 ihmistä maasta? Muistaako hän kreivi Folke Bernadotten?

    Ei, siionisti ei muista mitään. Itketään taas Anne FakinFrankkia. Nyyh, nyyh, voi voi voi. Voi voi voi.

    Näin se menee.

    Me menemme avaruuteen.

    Siionisti nyyhkii AnneFakinFrankkia ja pommittaa naisia ja lapsia. Ja lainaa rahaa.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Kuinka hyväksyttävää mielestäsi on juutalaisvaltion juutalaisten vaatimus kaikkien palestiinalaisten tappamisesta? Miksi kutsuisit tuota? Onko se antijotakin?

        Oksennuttaa tuo teikäläisten inkvisitiomentaliteetti meitä toisinajattelijoita kohtaan, kun isäntä voi pommittaa naisia ja lapsia ja sylikoirat läähättävät onnesta isännän jaloissa.

        Ja vielä: Siionismi on juutalaisten juutalaisnationalismia ja Israel kutsuu itse itseään ”The Jewish State” ja ”For The Jews”. Kiistätkö tämän?

        Jos et kiistä, silloin naisia ja lapsia pommittaa JUUTALAISVALTIO, JOKA ON JUUTALAISIA VARTEN.

        Saanko vastustaa tätä? Oi, voinko olla eri mieltä ilman, että minut laitetaan vankilaan? Vai pistettäänkö heti seinää vasten?

        Kyllä varmaan on parasta laittaa Suomessakin pystyyn Genrich Yagodamainen-NKVD ja ilmiantosysteemi, jossa lapset valvovat vanhempiaan.

        Otamuuten selvää asioista ja perehdy juutalaisvetoiseen NKVD:hen. Siellä oli oikeita herranterttuja. Kumma kyllä StevenSwidunSpielberg ei ole tehnyt yhtään elokuvaa Yagodasta. Miksiköhän ei?

        Ei, siionistia ei kiinnosta omat pahat teot, itse asiassa Holywood ei tunne yhtäkään pahaa juutalaista. Ei yhtäkään. Outoa, minusta hyvin outoam suorastaan perverssiä.

        Eli anna jo olla sen oikeellisuutesi kanssa. Kätesi ovat jo veressä, ei kannata enää esittää.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. ”Saanko vastustaa tätä? Oi, voinko olla eri mieltä ilman, että minut laitetaan vankilaan?”

          Näet, että et voi tämän juutalaisen mielestä tai yleensä juutalaisten mielestä. Etkä suomalaisenkaan yhteiskunnan mielestä. Juutalaisten vastustaminen on kerta kaikkiaan keillettyä. ET saa kritisoida yhtäkään juutalaista. Pikemminkin jokaisen sityksesi ja tekosi on palveltava juutalaisia. Pykälät tähän on o Suomessakin säädetty ja toiminta niiden mukaan aloitettu. Suomi on juutalaisten maa. Ei suomalaisten.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
          1. Avaa silmäsi. Israelin mediat ovat täynnä tällaisia vaatimuksia: sanomalehdistä Twitteriin, kuolemaa vaaditaan.

            Mutta eipä hätää, kukatietää, ehkäpä historia toistaa itseään, se on tässä asiassa ihan tavallista. Suorastaan jokapäiväistä. 🙂

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
      2. Joonojoo, mutta kuinka sinä a9 kuvittelisit, muuttuisiko antisemitismiksi nimeämäsi kritiikki hyväksyttävämmäksi, jos sen esittäisi ”meidän uusnatsien” sijaan uusmusta pantteri? Sitä on nimittäin ilmassa, liittyen varmaan siihen, keitä olivatkaan ne muinoiset orjakauppiaat.

        Varmaan kuitenkin typerän rahvasmassan mielissä rahanväärennys ja koronkiskonta muuttuu hyväksyttävämmäksi käyttäen sanaa juutalainen pankkiirisionistin sijaan, sitähän sinä ilmeisesti täällä markkinoit, jotta saataisiin vähän rakoja rahvaan riveihin. Ja mikä ettei, kaikki rivijuutalaiset ovat syntymästään sitoutuneet kävelemään ”Golgatalle ristiinnaulittavaksi” maanpäällisen finanssipiireissä liikkuvan ”messiaansa” edestä.

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
        1. Te antisemitistit ette ole pelkästään typeriä salaliittoteoreetikoita, vaan myös pahoja valheiden levittäjiä.

          Ette te tavallista kansalaista edusta, teillä viiraa liian pahoin jotta voisitte päästä nykyaikana mihinkään merkittävään poliittiseen asemaan Suomessa.

          Plusääni(0)Miinusääni(0)
  14. Siionistieliitti on maailman väkivaltaisin ja sairain ryhmä, jotka eivät arvosta ihmiselämää pätkääkään.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  15. Venäjän Ulkoministeriön selvitys Ukrainan vallankumeuksesta.

    Washington’s War Crimes Spread From Africa and the Middle East to Ukraine
    How Long Can Putin Wait?
    by PAUL CRAIG ROBERTS

    A person might think that revulsion in “the world community” against Washington’s wanton slaughter of civilians in eight countries would have led to War Crimes Tribunal warrants issued for the arrest of presidents Clinton, Bush, Obama and many officials in their regimes. But the vocal part of “the world community”–the West–has become inured to Washington’s crimes against humanity and doesn’t bother to protest. Indeed, many of these governments are complicit in Washington’s crimes, and there could just as well be arrest warrants for members of European governments.

    The one exception is Russia. The Ministry of Foreign Affairs of the Russian Federation has published a White Book on violations of human rights and the rule of law in Ukraine. Propagandized Americans think that all the violations in Ukraine are made by Russians. The White Book carefully and accurately documents reported violations that occurred in Ukraine for four months from December 2013 through March 2014.

    The White Book is available here. You will not hear much or anything about it from the presstitute US media, and it is unlikely to receive much coverage in Europe. The facts are so greatly at odds with the West’s position that the White Book is a huge embarrassment to the West.

    Ministry of Foreign Affairs
    of the Russian Federation

    WHITE BOOK
    ON VIOLATIONS OF HUMAN RIGHTS
    AND THE RULE OF LAW
    IN UKRAINE
    (NOVEMBER 2013 — MARCH 2014)

    http://www.mid.ru/bdomp/ns-dgpch.nsf/03c344d01162d351442579510044415b/38fa8597760acc2144257ccf002beeb8/$FILE/White%20Book.pdf

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat