Kristinuskosta, juutalaisuudesta ja sen poliittisesta vaikutuksesta

Tässä artikkelissa analysoimme lyhyesti katolilaisten ja reformoitujen kirkkojen eroja ja Uuden Kirkon suhdetta edellisiin. Tarkastelemme myös juutalaisuuden vaikutusta kristillisiin ”kirkkoihin” sekä Uuteen Kirkkoon. Päädymme siihen, että äärimmäisen Talmud-”uskonnon” harjoittajat ja muut tietyt sionistit muodostavat uhan kansojen olemassa ololle.

Uudella Kirkolla tässä artikkelissa tarkoitamme Emanuel Swedenborgin kautta ilmestynyttä Jumalan Sanan sisäisten merkitysten paljastavaa teologiaa. Swedenborgin mukaan tämä ilmoitus tuli Jumalalta.

Katolinen kirkon ja reformoitujen kirkkojen erot sekä niiden vääryydet

Pappina toiminut Martti Luther oli protestanttisen uskonpuhdistuksen aloittaja vuonna 1517. Luther oli yksi voimakkaimista reformaation (protestantit) vaikuttajista, mutta kaikki protestantit eivät kuitenkaan välttämättä noudattaneet Lutherin oppeja, sillä hän oli muitakin uskonpuhdistajia kuin Luther, ja näillä kaikilla oli oma tulkintansa Raamatun opetuksista. Luterilaisuuden lisäksi kannatusta saivat esimerkiksi kalvinismi ja anabaptismi sekä useat muutkin protestanttiset virtaukset.1

Historia-lehti antaa hyvin suppean kuvan protentanttisista ja katolisista kirkoista. Näitä eroja Historia-lehden mukaan ovat Protestanttien nämä: Jumalan tahto on ilmaistu Raamatussa, vain usko voi pelastaa ihmisen sielun. Katolisten mukaan Kirkko on Jumalan ääni maan päällä, papit voivat antaa synnit anteeksi sekä Paavi on Pyhän Pietarin seuraaja ja kristittyjen ylin johtaja.1

Emanuel Swedenborg (1688–1772) oli ruotsalainen tiedemies ja yleisnero, joka kunnostautui mm. matemaatikkona, fyysikkona, kemistinä, anatomina, fysiologina, filosofina ja teologina.
Emanuel Swedenborg (1688–1772) oli ruotsalainen tiedemies ja yleisnero, joka kunnostautui mm. matemaatikkona, fyysikkona, kemistinä, anatomina, fysiologina, filosofina ja teologina.

Emanuel Swedenborgin kautta ilmestynyt teologia kuitenkin selittää mainitut kirkkojen erot paljon laajemmin ja syvällisemmin, kuten jäljempäna voidaan havaita.

Protestanttiset eli reformoidut kirkot ovat eri mieltä useista teologisista asioissa, mutta samaa mieltä näistä neljästä: Kolminaisuuden kolmesta Persoonasta, Aatamin perisynnistä, Kristuksen Armon lukemisesta syyksi ja Uskosta ainoana vanhurskauttajana.2

Kirkot, jotka erosivat katolisesta kirkosta, nimeävät itsensä Evankelisiksi, Reformoiduiksi tai Protestanttisiksi, eroavat käsityksissään Pyhästä Hengestä, Kasteesta, Valinnasta ja Kristuksen Persoonasta, mikä on yleisessä tiedossa, mutta he ovat kaikki ysimielisiä Kolminaisuuden Kolmesta Persoonasta, Aatamin perisynnistä, Kristuksen Armon lukemisesta syyksi ja Uskosta ainoana vanhurskauttajana.2

Katolilaisilla oli aivan samanlaiset uskomukset näistä yllä mainituista neljästä kohdasta kuin reformoiduilla, kuitenkin katoliset yhdistivät uskoon lähimmäisenrakkauden eli hyvät teot.

Onnetonta kuitenkin on, että katolilaiset harvoin lähestyvät Herraa Jumalaa Pelastajaa, vaan he katsovat paaviin Hänen sijaisenaan sekä palvovat pyhimyksiä. Kuitenkin heidän kirjoistaan tämän yhtäläisyyden voi huomata, esimerkiksi Trenton kirkolliskokouksen päätöksistä.

Johtavat reformoijat, Luther, Melanchthon ja Calvin, säilyttivät kaikki yllä mainitut neljä dogmia aivan samoin kuin ne olivat katolilaisilla, mutta he erottivat lähimmäisenrakkauden eli hyvät työt tästä uskosta, jotta tulisi selvä ero katolilaisiin nähden.

Katolilaiset sekä reformoidut tunnustavat molemmat Apostolisen, Nikean ja Athanasioksen uskontunnustukset, joista Apostolinen ei sinänsä ole virheellinen, mutta muut ovat. Siten nämä kolme tunnustavat virheellisen Kolminaisuusopin. Kuten myös nämä kolme tunnustavat muut noista neljästä opeista, mikä esiintyy heidän kirjoituksissaan. Huomion arvoista on, että reformoidut enimmäkseen Lutherin johdolla erottivat lähimmäisenrakkauden uskosta tehdäkseen selvän eron katolilaisiin. 2

Tästä huolimatta johtavat reformoidut yhdistivät hyvät teot uskoon, mutta kuitenkin niin, että ihminen on siinä passiivinen tekijä. Katolilaiset puolestaan asettivat ihmisen edellä mainitussa tilanteessa aktiiviseksi tekijäksi.2

Reformoidut kuitenkin liittivät lähimmäisenrakkauden uskoon myöhemmin, uskon seuraajaksi, mutta ei pelastavaksi tekijäksi yhdessä uskon kanssa, vaan usko yksin pelastavaksi tekijäksi.

Yksin uskosta ei kuitenkaan voi syntyä hyviä tekoja, kuten nainen (hyvyys eli rakkaus) ei voi synnyttää lasta ilman aviomiestä (totuus eli usko). Reformoidut pitävät ihmistä toimettomana, kun hän harjoittaa lähimmäisenrakkautta, koska kuvitellaan sen olevan seurausta vain uskosta. Katolilaiset puolestaan vaativat toimeliasta lähimmäisenrakkautta yhdessä uskon kanssa.2

Koko Kristillisen maailman kolminaisuusoppi perustuu uskoon kolmesta jumalasta, mikä usko pohjautuu väärään Kolminaisuusoppiin.

Tämä kristillisen teologian perustuminen väärään Kolminaisuusoppiin ilmenee selvästi siitä, että sekä katolilaiset että reformoidut pitävät vanhurskauttamisoppia perusoppinaan. Tämän dogmin mukaan Isä Jumala lähetti Poikansa lunastamaan ja pelastamaan ihmiskunnan sekä antoi yhdessä Pojan kanssa Pyhän Hengen tehtäväksi suorittaa se. Jokainen kuulija on siten tavallaan pakotettu jaottelemaan Jumalan kolmeksi ajatuksissaan olettaen, että Jumala lähetti toisen Jumalan ja toimii kolmannen avulla. Erheellinen Kolminaisuusoppi on selvästi esitetty Athanasioksen uskontunnustuksessa, jossa kuitenkin sanotaan, että ”Niin kuin kristillinen totuus vaatii meitä tunnustamaan kunkin persoonan erikseen Jumalaksi ja Herraksi, samoin yhteinen kristillinen usko kieltää meitä puhumasta kolmesta Jumalasta tai Herrasta.” Tämän mukaan saamme ajatella kolmea jumalaa, mutta emme saa puhua kolmesta jumalasta.2

Uuden Kirkon erovaisuus katolisiin ja reformoituihin nähden?

Swedenborgin kautta ilmestynyt Jumalan Sanan tulkinta antaa materiaan sitoutuneelle maailmalle sille kuuluvan paikkansa luomakunnan taloudellisessa systeemissä. Se on osoitettu olevan ainostaan lähtökohta tai alkuasetelma ihmisen todelliselle sekä ikuiselle elämälle.3 Tähän liittyen tulee muistaa, että Jumalan luodessa maailmankaikkeuden sekä ihmisen, oli Hänellä (Jumalalla) yksi tavoite: enkelitaivas ihmisrodusta.

Kuitenkin nykyisin Maapallon asukkaat ovat henkisesti degeneroituneita ja osa ihmiskuntaa on taantumassa henkiseltä asteeltaan apinan tasolle, ja kentien sitäkin alemmas. Tästä johtuen enkeliainesta tulee Tellukselta pääasiassa vain fyysisesti kuolleista lapsista.

Uuden Kirkon kolminaisuusoppi3, 4

Kuten edellisestä luvusta huomattiin koko kristillisen maailman kolminaisuusoppi perustuu uskoon kolmesta jumalasta, mikä usko pohjautuu väärään Kolminaisuusoppiin.

Jokainen, joka tarkastelee sisimmässään kristillisen maailman kolminaisuusoppia, tutkien sitä Sanan valossa havaitsee käsityksen kolmesta jumalasta on vääräksi, joka vääryys sulloutuu koko teologiaan tuhoten sen. Käsitys Jumalasta sisältyy kaikkiin teologisiin oppeihin ollen teologian olennaisin asia. Teologia sijaitsee ihmismielen korkeimmassa kerroksessa (korkeimmat kerrokset: coelestiaalinen ja spirituaalinen sekä alin kerros: rationaalisluonnollinen) ja, mikäli se teologia väärä, virtaa vääryys alempiin kerroksiin saastuttaen ne.

Uusi Kirkko (UK) opettaa, että Kolminaisuus on yhdessä Jumalassa, Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa seuraavasti: Isä on Jumalan sielu eli Jumalallinen Rakkaus, Poika on Jumalan kirkastettu Ruumis eli Jumalallinen Viisaus ja Pyhä-Henki eli sielusta Ruumiin kautta virtaava Jumalallinen Vaikutus, josta seuraa elämä koko maailmankaikkeudessa, ja sitä vastaavassa henkimaailmassa. Jumala on siis yksi Herra Jeesus Kristus.

Isä ja Herra ovat yhtä, kuten Johanneksen Evankeliumissa todetaan:

”Isä ja minä olemme yhtä … jotta tulisitte tuntemaan ja uskoisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Hänessä.” (Joh. 10: 30, 38).

UK myös opettaa, että Kolminaisuus sai alkunsa vasta Jumala Jehovan inkarnoituessa maan pinnalle Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa, joka teki äidiltä peritystä maallisesta ruumiistaan vähitellen kiusausten avulla Jumalallisen Ihmisen toisin sanoen Jumalallisen Totuuden ja yhdisti sen Isä Jehova Jumalaan, joka oli Jeesuksen sielu. Jeesuksen Lunastus oli se, että Hän nujersi kiusausten eli helvettien hyökkäyksien avulla helvetit mahdollistaen taivaallisen virtauksen tulemisen jälleen ihmisiin. Taivaallinen virtaus oli estynyt henkimaailmaan (välitila taivaan ja helvetin välissä) kertyneiden pahojen henkien tähden (pahat henget ovat itserakkauteen ja maailmanrakkauteen kiintyneitä, fyysisen kuoleman kokeneita ihmisiä). Näin myös meillä tavallisilla ihmisillä on ollut pelastumisen mahdollisuus Lunastuksen jälkeen tekemällä parannusta. Kirkastamalla eli tekemällä luonnollisen ihmisen (Marialta peritty luonnollisuus) Jumalalliseksi Hän Lunasti ihmiskunnan ikuisesti eli pelasti sen.

Huomion arvoista on, että yksi Jumala, missä on Kolminaisuus, tunnustetaan ajatuksissa että puheessa. Tämä yksi Jumala on siis Jeesus Kristus.

Jokainen kansa maan päällä, jolla on uskonto ja terve järki, toki uskoo, että on yksi Jumala ja että tehdä pahaa on vastoin Jumalaa ja tehdä hyvää on toimia oikein Jumalan silmissä. Kukapa voi hyväksyä sellaista uskontoa, jossa on kolme jumalaa ja jossa hyvät teot eivät merkitse mitään taivaaseen pääsyn kannalta, vaan pelkkä usko.

Jokainen tervejärkinen ihminen epäilisi tällaista uskontoa. Sellainen on kuitenkin nykyajan kristinusko varsinkin reformoitujen kirkkojen opissa. Myös katolilaiset hyväksyvät opin kolmesta jumalasta.

Mitä Uusi Kirkko opettaa pelastumisesta?3,4,5

Kukapa ei tietäisi, että Jumala on Itse Armo ja Laupeus, koska Hän on Itse Rakkaus ja Itse Hyvyys ja nämä ovat Hänen Olemuksensa. Ei voida sanoa Itse Armosta ja Hyvyydestä, että Hän vihastuisi ihmiseen, tulisi hänen vihamiehekseen, hylkäisi hänet ja tuomitsisi hänet kadotukseen, ja silti olisi sama Jumala. Tästä huolimatta monet kirkonmiehet sekä kirkolliskokoukset ovat näin syyllistäneet.

Pelastumisen välittömästä armosta kuvitellaan tapahtuvan, kun ihminen kääntyy Isä Jumalan puoleen ja sanoo esimerkiksi: ”Pelasta minut Isä Jumala Poikasi kärsimyksen ansiosta, joka on pessyt pois minun syntini verellään, ja tee minusta puhdas, vanhurskas ja pyhä Sinun valtaistuimesi edessä.” Tällainen suullinen rukous muka riittäisi pelastukseen, vaikka se tehtäisiin vasta kuolinvuoteella.

Uuden Kirkon mukaan pelastuksen saaminen edellyttää4,5parannuksen tekemistä ja Jeesuksen Lunastus oli helvettien kukistaminen, jonka jälkeen parannus on mahdollista, kun pyytää apua suoraan Herralta Jeesukselta Kristukselta. Näkymätöntä Isä Jumalaa on turha rukoilla.

Tärkeää on muistaa, että UK:n opetusten mukaan ihminen ei ole uudestisyntymisessä mikään passiivinen kuvapatsas, vaan uudestisyntymiseen omalla toiminnallaan osallistuva subjekti. Luonnollisesti uudestisyntymisen prosessissa voima tulee Jumalalta, mutta myös ihmisen täytyy olla aktiivinen, että prosessin onnistuminen olisi mahdollista. Mikäli ihmisellä ei olisi tässä asiassa mitään omaa toimintaa, ei hänellä olisi mitään vapaata tahtoa spirituaalisissa eli henkisissä asioissa. Uudestisyntymisessä täytyy tietysti olla vapaa tahto, että ihminen voi valita, joko hyvän tai pahan väliltä, sekä toden tai väärän väliltä. Uuden Kirkon mukaan ihmisellä on vapaa tahto spirituaalisissa asioissa ja tämä vapaa tahto itse asiassa tekee ihmisestä ihmisen, sillä ilman sitä ihminen olisi eläin. Ihminen voi vapaasti ajatella Jumalan ja uskonnon mukaisesti ja niiden puolesta tai niitä vastaan, niin kuin hän voi tehdä maallisten asioidenkin suhteen.

Uuden Kirkon usko pelkistetyssä muodossa on seuraava:4,5

  1. On yksi Jumala ja Hänessä on Jumalallinen Kolminaisuus ja Hän on Herra Jumala Vapahtaja Jeesus Kristus.
  2. Pelastava usko on uskoa Häneen.
  3. Pahoja tekoja täytyy välttää, koska ne ovat perkeleen ja perkeleestä.
  4. Hyviä tekoja pitää tehdä, koska ne ovat Jumalan ja Jumalasta.
  5. Ja näitä tekoja tulee ihmisen tehdä ikään kuin itsestään, silti uskoen, että ne ovat Jumalasta hänen kanssaan ja hänen kauttaan. Kaksi ensimmäistä kohtaa koskevat uskoa, kaksi seuraavaa lähimmäisenrakkautta ja viides uskon ja lähimmäisenrakkauden yhdistymistä ja samalla Herran sekä ihmisen yhdistymistä. Tämä on Uuden Kirkon usko yksinkertaisessa muodossa.

Mainittakoon vielä, että Herran Jeesuksen Kristuksen ymmärtämisen lisäksi Jumalan Inkarnaatioksi, tulee pelastumisen kannalta ihmisen elää Kymmenen Käskyn mukaisesti, niin sisäisessä mielessään kuin myös ulkoisessa elämässään.

Jehova ei ollut kiukutteleva hirmuhallitsija

Eri aikakausina Jumala on ottaanut erilaisen nimen. Vanhan Testamentin aikana Jumala tunnettiin esimerkiksi nimellä Jehova, ja Uuden Testamentin aikana nimellä Herra Jeesus Kristus. Usein kuvitellaan, että Vanhan Testamentin aikana Jumala oli erittäin ankara tuomitsija ja jopa tyranni, kuitenkin Jumala on aina ollut sama kaikilta ominaisuuksiltaan ääretön Kaikkivaltias, joka on, ja aina ollut, Itse Armo ja Laupeus, koska Hän on Itse Rakkaus ja Itse Hyvyys. Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa Jumala kuitenkin otti kolminaisuuden muodon, jota ennen Jumalan Inkarnaatiota ei ollut.

Yleisesti ihmiset ovat päätyneet siihen tulokseen, että Vanhassa Testamentissa, kuten Mooseksen Viidessä Kirjassa kuvattu Jumala olisi ollut ”julma hirmuhallitsija”. Tämä ihmisten luulo on tietysti suuri erehdys ja on syntynyt siksi, että Jumalan Sanan, eli tiettyjen Raamatun Kirjojen sisäisiä merkityksiä ei ole tunnettu.

Nimittäin Jumalan Sanan jokaisella yksityisellä sanalla on kolme merkitystä: kirjaimellinen eli luonnollinen, spirituaalinen eli henkinen ja coelestiaalinen eli taivaallinen. Ihminen saavuttaa yhteyden Jumalaan ja taivaisiin juuri hänen lukiessaan tai kuunellessaan Sanan kirjaimellista merkitystä, sillä Sanassa on kahden sisäisen merkityksen johdosta Jumalallinen Voima. Lukiessamme Vanhaa testamenttia sisäisten merkityksien valossa, Sanassa ei ole havaittavissa armotonta Jumalaa.

Esimerkkinä Sanan yleisestä sisäisestä merkityksestä voidaan esittää Danielin Kirjan viimeisen luvun (XII) yleisestä sisäisestä merkityksestä.

Luku XII

Jae              Yleinen sisäinen merkitys

1                 ”Lähellä loppua alkaa Uusi Kirkko, jossa palvellaan Herraa ja jossa omaksutaan lähimmäisenrakkauden usko,

2, 3              Silloin ne, jotka ovat tässä uskossa, päätyvät taivaaseen, mutta muut eivät.

4                  He tulevat älykkäiksi.

5-7               Kaikki tämä tulee tapahtumaan aikakauden täyttymyksessä.

8,9              Tämä paljastus on Herralta.

10                Pahat eivät ymmärrä tätä, vaan ainoastaan hyvät.

11-13           Tämä on kirkon alku”

Yllä esitetty esimerkki löytyy E. Swedenborgin teoksesta Invärtes meningen af Profeterna och Psalmerna (sivut 88-89.)

Uusi Jerusalem on Herran oma kirkko. Swedenborgin kautta tullut Taivaallinen Oppi on lopullinen ja oikea tieto Jumalasta, taivaasta ja helveteistä. Sen avulla voidaan estää perkeleen eli sionistisen eliitin tuhotyö. Uusi Jerusalem on taisteleva kirkko, jonka tulee ikuisesti taistella perkelettä vastaan. Uusi Jerusalem on vastaavaisuustieteen ”vaimo” ja ”juutalaisista”muodostunut eliitti ”käärme” eli per­kele. Uuden Jerusalemin tehtävä on murskata tuon käärmeen pää: ”minä panen vainon sinun ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja vaimon siemenen välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän”(1 Moos. 3: 15). Pään murskaaminen tarkoittaa vallan pois­ottamista. Kantapäähän pistäminen taas tarkoittaa aistilliseksi tekemistä eli siis johdattamista maallisiin asioihin taivaallisten sijaan.  Tämän vuoksi jokaisen Uuden Kirkon jäse­nen tulee toimia käärmeen juonien pal­jastamiseksi ja siten ihmiskunnan pelastamiseksi. Ny­kyinen rappeutunut ”kris­­tillinen” kirkko on tehnyt liiton sio­nismin kanssa. Uuden Kirkon tulee tehdä yhteistyötä järkevien mus­limien kans­sa, sillä sionismi uh­kaa myös  islamia. Yksi uhkatekijä on sionistien taholta läntisen koalition usuttaminen poliittisen Lähi-idän alueella olevien valtioiden kimppuun sekä suurelta osin islamilaisesta maailmasta koostuvan väestönsiirron rekrytointi Eurooppaan, mikä tekee tuhon eurooppalaisesta kantaväestöstä.

Islamista puheen ollen, todettakoon, että keskeisin ero islamin ja kristinuskon välillä on suhtautuminen Jeesukseen. Jeesus on Koraanissa yksi suurista profeetoista ennen Muhammedia. Islam ei hyväksy nykyisten ”kristittyjen” oppia kolmesta jumalasta ja pitää sitä suorastaan jumalanpilkkana, ja tässä se on aivan oikeassa. Nimenomaan virheellinen kolminaisuusoppi kolmesta erillisestä jumalasta on islamin samoin kuin Uuden Kirkon opin mukaan helvetillinen, sillä molemmat tunnustavat vain yhden Jumalan.

Mitä on juutalaisuus?

Juutalaisuus perustuu Talmudin oppeihin. Valtavirtaisen tiedon mukaan Talmudin katsotaan sisältyvän juutalaisten yhteiskunnalliseen ja lainopilliseen kirjoitusten kokoelmaan, johon juutalainen laki perustuu. Talmud on siten antanut ratkaisuja juutalaisen yhteisön käytännön asioihin ja muovannut juutalaisten ajattelutapaa ja arvoja ensimmäisen vuosituhannen alusta nykypäivään asti.

Talmud juutalaisuudesta erillään ovat karaiittijuutalaiset, jotka eivät hyväksy rabbiinijuutalaisuuden Talmud-kirjallisuutta laillisena auktoriteettina, vaan pitäytyvät pelkkään Tanakiin eli Vanhan Testamentin tulkintaan. Tulee muistaa, että juutalaisissa on myös antisionisteja.

Nykyään juutalaisuuden muotona tunnetaan rabbiinijuutalaisuus, joka kehittynyt farisealaisesta tulkinnasta. Sen sanotaan perustuvan Tooran (Vanha Testamentti) lakiin ja sen noudattamiseen sekä selitykseen rabbiinisen kirjallisuuden, niin kutsutun suullisen Tooran pohjalta (Talmud ja Mišna)

Toisin sanoen juutalaisuus pohjautuu Talmudin oppeihin. Juutalaisten rabbiininen kirjallisuus ei ole koskaan lukenut tai tutkinut Vanhaa Testamenttia, jota Tooraksi nimitetään, Jumalan Sanana, vaan kyseinen juutalaisuus on käyttänyt sitä ainoastaan omien itsekkäiden ja hyvin syrjivien päämääriensä saavuttamiseksi. Tällainen juutalaisuuden tulkinta on maailman valloitukseen tähtäävä poliittinen ohjelma.

Talmud

Talmud (hepreaksi: oppi, opetus) on juutalainen Tooraa eli Mooseksen kirjoja ja Vanhan testamentin profeettojen lukuja tulkitseva (tai väärentävä) selitysteos. Talmudia kutsutaan myös juutalaisten yhteiskunnallisten ja lainopillisten kirjoitusten kokoelmaksi. Talmud jakaantuu kahteen versioon: Talmud Jerušalmi (Jerusalemin T.) ja Talmud Bavli (Babylonian T.). Näistä jälkimmäisen sanotaan olevan sisällöltään kattavampi ja Talmudista puhuttaessa useimmiten viitataan Babylonian kokoelmaan. Talmudin osat ovat Mišna ja Gemara. Mišnan sisältö päätettiin lopullisesti noin 190 jKr, jolloin se sai kirjallisen muotonsa. Mišna on kirjoitettu hepreaksi. Gemara pohjautuu Palestiinan rabbien keskusteluihin mišnasta; sisältö sai lopullisen muodon ja kirjallisen asun noin vuonna 500 jKr.

Talmudia ja sen noudattajaa kuvaavat hyvin Herran Sanat: ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.” (Joh. 8: 44).

Tällä Jeesus tarkoitti juutalaisten rabbien oppia, ”isien perimätietoa”, jonka he olivat luoneet mielikuvituksestaan. Vapahtajan mukaan tuo ”isien perimätieto” oli ja on edelleen perkeleestä ja teki tyhjäksi Jumalan Sanan.

Vaikka Talmud sai suullisen muotonsa vasta Jeesuksen jälkeen, oli kyseinen oppi suullisena lakikokoelmana eli isien perimätietona rabbien keskuudessa ennen Jeesuksen syntymää.

Talmud kääntää Mooseksen kirjat eli Tooran rasismiksi: Talmudin mukaan kaikki lait sitovat vain juutalaisia, jotka vain ovat ihmisiä ja muut kansat ovat eläinten ulostetta. Talmud ja sen mukaisesti kiihkomielisesti noudatettu äärijuutalaisuus on rasistinen maailmanvalloitusohjelma, jonka mukaan ei-juutalaiset tulee hävittää ja osa heistä alistaa orjiksi palvelemaan ”juutalaisten” eliittiä. Edellä mainittuun saadaan vahvistusta, kun seuraavaksi luetaan otteita Talmudista ja muusta siihen liittyvästä rabbiinisesta kirjallisuudesta.

Talmudin ja muiden rabbiinisen kirjallisuuden anti on niin irvokasta, että sitä on vaikeaa julkistaa. Tässä kuitenkin joitakin esimerkkejä:

Hilkoth Akum X,1: Kristityt joko käännytettävä tai tapettava.

Zohar I 219b: Kristittyjen johtajat epäjumalanpalvelijoita, heidät on tapettava.

Zohar II, 43aa: Kristittyjen hävittäminen on välttämätön uhritoimitus.

Hilkoth Akum X,2: Kristinuskoon kääntyneet juutalaiset tulee tappaa ja heitä on vainottava loppuun asti.

Jalkut Simoni 245: Jokainen, joka vuodattaa kristittyjen veren, saa Jumalan hyväksynnän aivan kuin olisi uhrannut hänelle

”Ei-juutalainen, joka vain vilkaiseekin Tal­mu­diin on tuomittu kuolemaan (Sanhedrin 59a) ja ”Keskus­tele­minen ei-juutalaisen kanssa uskonnollisista asioistamme olisi samaa kuin tappaa kaikki juutalaiset, sillä jos ei-juu­talaiset saisivat tietää, mitä me opetamme heistä, tappaisivat he meidät avoimella kadulla” (Libbre David 37).

Myös pedofiliavitsaus kiusaa tiettyjä juutalaisyhteisöjä:

Tiettyjen juutalaisyhteisöjen pedofiliavitsaus20 juontaa juurensa rabbiinisesta kirjallisuudesta, kuten Talmudista. Kirjoitetaanhan Talmudin Soncinon painoksessa sanhedrin 76a:n   alaviitteessä, että: ”Avioliitto solmittiin tietenkin niihin aikoihin paljon nykyistä nuoremmalla iällä.” Sanhedrin 69b sanoo, että naisen antaessa alaikäisen poikansa työntyä häneen on hän silti kelvollinen naimaan papin. Tämä johtuu siitä, ettei alaikäinen poika ole Talmudin silmissä ”mies”, joten Talmudin mukaan seksillä alaikäisen kanssa ei ole moraalista tai laillista merkitystä juutalaisille (sanhedrin 52b).

Ja Talmud Jeesuksesta:

Jebamoth 49a: Jeesus oli aviorikoksen tuloksena syntynyt äpärä. Kallah 1b: Jeesus oli avioton lapsi, joka oli siitetty kuukautisten aikana. Sanhedrin 67a; Abodah Zarah II; Sabbath XIV: Jeesus oli Pandira-nimisen sotilaan poika. Sabbath 104b: Jeesus oli noita ja hullu. Maria oli aviorikoksen tekijä.

Talmudiin pohjautuva äärimmäinen juutalaisuus on poliittinen ohjelma

Juutalaisten eliittiryhmistä tai paremminkin kasaariryhmistä muodostuvan eliitin itsekkyys on saavuttanut lakipisteensä. Talmudistit ja sionistit muodostavat nykyisin jättiläsmäisen ja äärimmäisen hyvin järjestäytyneen mafian, jonka tavoitteena on Talmudin opin mukaisesti maailman valloittaminen, kristittyjen tuhoaminen sekä kaikkien kansojen alistaminen orjuuden kaltaiseen tilaan. Globaalien eliittiryhmien kansainvälinen petokseen, koronkiskontaan, mediavaltaan, sodanlietsontaan sekä muidenmuassa Mossadin kautta tapahtuviin murhiin perustuva kansojen rappeuttava toiminta on rikos ihmiskuntaa vastaan. Tällaista ”juutalaistaeliittiä” tai sionisteja pitäisi kohdella negtiivisenä poliittisena toimijana eli jättiläsmäisenä mafiana.7, 8, 9, 10, 11, 12, 13, 14, 15, 16, 17, 18

Lopuksi todettakoon, että sääliksi käy niitä nykyisiä ”kristillisiä kirkkoja ja kristittyjä”, joista suuri osa hyväksyy aikanamme käsityksen, että juutalaiset ovat ”Jumalan valittu kansa” ja että Israelin valtio on ”Raamatun ennustusten täyttymys”. Tällainen valheellinen käsitys on syntynyt, kun Sanaa tulkitaan omalla ymmärryksellä eli ilman Taivaallisen Opin valaistusta, joka siis tulee Jumalalta.

Markku Juutinen

Lähteet

  1. Historia (21.10.2019). Mitä eroa on protestanteilla ja katolisilla. Saatavina: https://historianet.fi/yhteiskunta/uskontojen-historia/reformaatio/mita-eroa-on-protestanteilla-ja-katolisilla
  2. Swedenbor, Emanuel. Lyhyt esitys Uuden Kirkon opista”. Tämän kirjan

alkulehdelle Swedenborg kirjoitti Herran nimenomaisesta määräyksestä tekstin ”Hic Liber est Adventus Domini, Scriptum ex Mandato” (tämä kirja on Herran Tuleminen, kirjoitettu käskystä).

  1. Swedenborg, Emanuel (250-vuotisjulkaisu 1688-1938). Uusi Jerusalemi ja sen Taivaallinen Oppi. Swedborg society (Inc.) 20 Hart Street, London.
  2. Swedenborg, Emanuel (2016). Taivas ja helvetti. Nova Hierosolyma ry.
  3. Swedenborg, Emanuel (1995). Arcana Coelestia (8860-8912). London The Swedenborg society.
  4. Swedenborg, Emanuel (1909). Invärtes meningen af Profeterna och Psalmerna (sivut 88-89.) Stockholm Nykyrkliga Bokförlagt.
  5. Benson, Ivor (1992). The Jewish Impact on Twentieth Century History. USA.
  6. Brezezinski, Zbigniew (1970). Between Two Ages. USA.
  7. Ostrovski, Victor & Hoy Claire (1990). By Way of Deception. USA. (Suom. Petoksen kautta, Hyvinkää 1991).
  1. http://www.businessinsider.com/the-rothschild-gang-shadow-conspiracy-or-rumor-2011-6?IR=T 11. http://www.investopedia.com/ask/answers/033015/what-was-nathan-rothschilds-interest-funding-napoleonic-wars.asp
  2. Steinhauser, Karl (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto. Huhmari: Kaprint KyNew York Times 26.-30.11.1947. Sit. Niemi, Pertti (2001). Johdatus Emanuel Swedenborgin filosofiaan. Turku: TAB-kirjat.

13.Rami, Ahmed (1988). Vad är Israel? Stockholm: Kultur förlag Gerhard, William D.; Millington, Henry W. (1981). Attack on a SIGINT Collector, the USS Liberty (PDF).

  1. NSA History Report, U.S. Cryptologic History series (Report).
  2. National Security Agency. Archived from the original (PDF) on 30 October 2012. partially declassified 1999, 2003.
  3. Crewdson, John (2 October 2007). ”New revelations in attack on American
  4. Hansson, Peter (17.8.2016). DC. Saatavilla: http://dailycaller.com/2016/08/17/leaked-board-documents-soros-organization-tried-to-buy-supreme-court-ruling-on-illegal-immigration/
  5. Radio Islam. Saatavilla: Den judefrågan; http://www.radioislam.org/islam/svenska/fildok/filer/tutti/judefragan.htm
  6. Coudenhove-Kalergi (1925). Praktischer idealismus. PANEUROPA-VERLAG WIEN-LEIPZIG
  7. VICE (11.12.2013). The Child-Rape Assembly Line. Saatavina: https://www.vice.com/en_us/article/qbe8bp/the-child-rape-assembly-line-0000141-v20n11

……………………….

Sefaria. The William Davidson Talmud. Saatavina:  https://www.sefaria.org/Sanhedrin.69b.9?lang=bi&with=all&lang2=en

Sefaria. The William Davidson Talmud. Saatavina: https://www.sefaria.org/Sanhedrin.69b.5-6?lang=bi&with=all&lang2=en

Sefaria. The William Davidson Talmud. Saatavina: https://www.sefaria.org/Sanhedrin.52b.1?lang=bi&with=all&lang2=en

27 kommenttia

  1. since there’s no specific thread for introductions, I use this thread.

    I’m a citizen of the most brainwashed nation in the world, once called ”Germany”. The brainwashing starts at Kindergarten (that’s why the state wants mothers to have a job, so they have control over the children as soon as possible) and lasts a life long. At the last Bundestagswahl (election of the chancellor) the only opposing party, the AfD, only got 13 %, which means that 87 % of the voters want to continue with mass immigration, high taxes, high payments to everybody but ourselves, climate swindel, etc. etc.
    Murder and rape has been skyrocking since chancellor Merkel opened the borders for all illegal immigrants in 2015 (note: entering the country legally ist still a complicated process, e.g. if you want to work here). Modern, new apartments with balcony are built for thousands of these illegal immigrants (most of them muslims and blacks). From our earned money an average of 70 % goes back to the state (don’t trust offical numbers, they never take everything into account).

    Ok, back to the topic. Of course I need to stay anonymous, because this is a public forum, and disagreeing with the official story of the ”holocaust” in public means prison in Germany. I first got interest in the NS/WW2 topic back in the 80’s and I realized very quickly that most of what was written in the official books about the causes of the war was pure propaganda, and that most of the allied war crimes were left out or being trivialized. But I never questioned the ”holocaust” because there was simply no literature available and the Internet didn’t exist.

    When I became interested in the FE theory maybe a year ago, I was sceptical at first, though many of the arguments sounded logical. When I found this site and saw that you’re opposed to the holohoax, this gave me a big amount of credibility. Now I’m maybe a 90 % flat earther (the remaining 10 % should not be discussed in this topic).
    You see, that is the problem of the ”New Right”: Most of what they say is true, but when it comes to Israel and Judaism, they reveal themselves as their biggest supporters and with that comes – of course – the holocaust lie. The ”Old Right” doesn’t have this problem, but they’re too socialist. That’s why I’m neither, I’m just libertarian. sunny

    I am very thankful that there’s so much good material about the holohoax in this thread, since as a German I’m very much affected by this lie. Completely new to me was what General Patton said after the war. Wow!

    I still have a lot of FE questions, but I’m not through with watching all of Eric’s videos and reading all topics here yet. I’ll be back with the remaining questions when the time is right.

    Plusääni(1)Miinusääni(2)
    1. Sanot: Now I’m maybe a 90 % flat earther (the remaining 10 % should not be discussed in this topic).
      — But be careful
      Flat earth is disinformation. — No ”flutterer” has been able to explain, in its model, that the South American country of Fire, Feuerland, has bright nights at the same time as Greenland lives at dusk, which in turn is easily explained by the tilt of the planet to the sun.
      Kein ”Flatterer” konnte in seinem Modell erklären, dass das südamerikanische Feuerland helle Nächte hat, während Grönland in der Dämmerung lebt, was wiederum leicht durch die Neigung des Planeten zur Sonne erklärt werden kann.

      All known distances in the world, and thus all land, sea and air traffic schedules, are based on a ball map. The so-called ”flat earth map” is just a north-centric planar projection of a spherical map, in which the true proportions are distorted the further south of the North Pole. For example, South America is not really larger than North America, and if it did, it would certainly have been noticed. Similarly, the furthest target from the North Pole, or Antarctica, is completely spread out as a frame around everything, according to a map projection. Similarly, Mercator’s projection also distorts proportions; here, for example, Greenland is the size of Africa and Finland would also be a larger country invested in Africa.

      If the ball map didn’t work, all the traffic in the world would be in constant chaos all the time. But the cartography that has been perfected over hundreds of years now has only produced good and functional results.
      Wenn die Ballkarte nicht funktionieren würde, wäre der gesamte Verkehr auf der Welt die ganze Zeit in ständigem Chaos. Aber die Kartographie, die seit Hunderten von Jahren perfektioniert wurde, hat nur gute und funktionale Ergebnisse erbracht.

      Kopernikus ei työskennellyt NASAlle ja maailman astronomien tulosten – satojen vuosien ajalta – perusteella taivaankappaleiden liikkeet pystytään laskemaan tarkasti kauas tulevaisuuteen, siinä missä flat earth -”mallilla” ei pystytä laskemaan yhdenkään taivaankappaleen liikkeitä.

      Plusääni(3)Miinusääni(1)
      1. ”Paikoissa verrattavilla leveyspiireillä Pohjoisessa ja Etelässä, Aurinko käyttäytyy huomattavasti erilaisemmin, kuin se pitäisi pyörivällä pallolla, mutta juuri niin kuin sen pitäisi litteällä maalla. Esimerkiksi, pisimmät kesäpäivät Pohjoisessa päiväntasaajalta ovat paljon pidempiä, kuin jotka ovat Etelässä päiväntasaajalta, ja lyhyimmät talvipäivät Pohjoisessa päiväntasaajalta ovat paljon lyhyempiä, kuin lyhyin talvipäivä Etelässä päiväntasaajalta. Tämä on käsittämätön asia tasaisesti pyörivällä, heiluvalla Maapallolla mutta sopii täsmälleen litteälle mallille jossa Aurinko kiertää ympyrää maan yläpuolella Kravun ja Kauriin kääntöpiirin välillä.”

        https://litteamaanpiiri.com/

        Plusääni(3)Miinusääni(3)
        1. Maapallo on muodoltaan geoidi; navoiltaan litistynyt. Me olemme talvella lähempänä aurinkoa kuin kesällä.

          Kukaan littepää ei olla koskaan ollut esim. Eifel-tornissa ja katsonut miltä Maa ja maa näyttävät sieltä? Tai seilanneet koskaan rantaan ja nähneet rakennusten ilmaantuvan horisontista? Matka horisonttiin voidaan helposti laskea matemaattisesti. Takaisin kouluun, pellet.

          Plusääni(2)Miinusääni(0)
      2. ”If the ball map didn’t work, all the traffic in the world would be in constant chaos all the time.”

        Lentäjät opetetaan lentämään Litteän ja liikkumattoman maan yllä: https://www.youtube.com/watch?v=lWP3JGhRZKc

        https://www.tietopiste.com/littean-maan-lentajat-todistavat-uskostaan/

        Kopernikuksen aikaan ei ollut lentokoneita…:)

        Jos koko maapallo-ja heliosentrinen maailmankuva on valhetta, niin silloin näillä matemaattisilla malleilla planeetoista ei tietenkään ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Taitavasti ne on tietenkin kehitetty, mutta miksi? Olisiko sama syy kuin yrittää uskotella Big bang-teoriaa, evoluutio-oppia…

        Plusääni(4)Miinusääni(4)
  2. https://www.extrauutiset.com/paikallispuolustusharjoituksissa-mukana-eri-alojen-toimijoita-toimintaa-koko-maassa/?unapproved=5010&moderation-hash=6c0454f81fec61e002cd9b4a85c7e6fe#comment-5010

    juutalais/vapaamuurarien valheet liian monen tiedossa nyt alkaa teurastus!! Toivottavasti tämä aivokuollut ihmisjäte massa kärsii maksimaalisesti! VITUN KUSIPÄINEN JÄÄKIEKKO POTKUPALLO KANSA! Te olette sanoinkuvaamattoman tyhmiä ihmisiä jos teitä ihmisiksi voi edes kutsua!!

    Aivopestyä ihmis saastaa jolta viedään kaikki ja sitten teurastetaan ja kansainvälinen juutalainen nauraa räkäisesti niinkuin historia oikea sellainen osoittaa!!

    Plusääni(8)Miinusääni(3)
  3. Mielenkiintoinen kirjoitus. Ikävä kyllä ihmisten kiinnostus ja harrastus teologiaa kohtaan on romahtanut. Evoluutio-opin opettaminen kouluissa on tehnyt tehtävänsä ja Jumalaa pidetään pelkkänä moraalia saarnaavana pellenä tai jopa täysin satu-olentona.

    Olen kirjoittajan kanssa samaa mieltä siitä, että Vanhan Testamentin Jumala oli ja on Pyhä Jumala eli HERRA. Kun lukee Vanhaa Testamenttia ja erityisesti profeettoja, havaitsee, että HERRA on ollut kaikkien aikojen suurin antisemitisti, jos antisemitismillä tarkoitetaan juutalaisten pahojen tekojen ja heidän luopumuksensa arvostelua. Vanhan Testamentin ennustuksissa on selkeästi ilmaistu Jeesuksen Kristuksen asema sekä juutalaisille luvattuna Messiaana että koko ihmiskunnan syntien sovittajana. Asiaa selventää Heprealaiskirje Uudessa Testamentissa, joka 100% kumoaa vanhan liiton ja modernien juutalaisten opit ja palvontamenot.

    Teologiset näkemyserot eivät anna oikeutusta antisemististisiin tekoihin eli juutalaisten vahingoittamiseen. Mutta ei kuitenkaan pidä heitä lähteä palvomaan, kuten modernit länsimaiset kristityt tekevät. Sionististen juutalaisten ja heitä palvovien kristittyjen tai vapaamuurareiden yms. ylivalta-asema on myös syytä tunnustaa ja sallia mitä rajuin arvostelu, koska nuo lähes ihmissaatanoiksi muuttuneet sortajat ja eksyttäjät ovat sen täysin ansainneet.

    Mielestäni paras uskontunnustus-versio löytyy täältä:
    https://www.ortodoksi.net/index.php/Nikealais-konstantinopolilainen_uskontunnustus

    Kannattaa panna merkille, että tässä versiossa Pyhä Henki lähtee ainoastaan Isästä eikä myös Pojasta, kuten läntiset kirkkokunnat virheellisesti opettavat ja ovat sotkeneet siten koko kolminaisuusopin. Tätä koskeva Suuri Skisma itäisten ja läntisten kirkkokuntien välillä tapahtui jo vuonna 1054, minkä jälkeen roomalaiskatolinen kirkko alkoi turmeltua nopeasti, mikä puolestaan johti protestantismin nousuun 1500-luvulla. Tämä hajaannus ja opillinen pimeys altisti läntiset kirkkokunnat juutalaiselle vaikutukselle, kuten koronoton sallimiselle, mammonanpalvonnalle ja maallisen elämäntavan ylivertaisena pitämiselle.

    Plusääni(6)Miinusääni(2)
    1. »Te [juutalaiset] olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.»
      Joh. 8:44

      Uusi testamentti on erittäin juutalaisvastainen kirjoitus.

      Plusääni(6)Miinusääni(1)
    2. Ioudaios sanan väärinkäännöksestä johtuu sekaannus juutalaisen, juudealaisen, juudalaisen, judahiitin ja yehudin välillä. Jeesus ei ollut ”juutalaisten” messias, vaan judahiittien eli alkuperäisten kaukaasialaisten seemiläisten juudealaisten jotka olivat vielä Israelin heimoja toisin kuin käännynnäiset ja sekoittuneet ”juutalaiset”. Nämä käsitelllyt rabbiinijuutalaiset ovat saddukealais-farisealaisia ja tulevat babylonian ja kanaanilaisten ja edomilaisten joukosta.

      Raamatun mukaan heille on luvassa aika kyytiä lopulta. Ellei sitten Obadiankin katsota jo toteutuneen muinoin Edomin hävityksen aikana eli ei oteta huomioon heidän joukko kääntymystä juudealaisten uskoon ja traditioon jonka he ovat sitten perversoineet nykyjuutalaisuudeksi. Jos se huomioidaan niin siten se on vielä olemassa ja mahdollisesti odottamassa hävittämistään. Omissa julkituloissaan he tietty inversoivat asian niin, että eurooppalaiset ovat Edom jota nyt parasta aikaa tuhotaan.

      Toisaalta ainakin väliaikaisesti näyttää siltä, että Nooan lait tulevat ja alkavat tosiaan hävittää kristittyjä ja muita idolin palvojia.

      http://esau.today/

      https://www.bitchute.com/video/er4S0xQzOUNj/

      Plusääni(2)Miinusääni(1)
  4. Israel ja USA paljastavat oikeat kasvonsa. Näinkö Talmud opettaa toimimaan…? Hyvin on oppi mennyt perille. Ei todeksi uskoisi ellei näkisi.

    Shocking, Gruesome Details Emerge of Israeli and US Torture of Palestinian Prisoners – Much Worse than Falluja
    Gruesome details have recently emerged of Israel’s torture of Palestinian prisoners, with the US standing by as complicit partners in these shocking atrocities.

    One prisoner was hospitalized for kidney failure and 11 broken ribs. Another had his genitals bitten by a security dog while a third man was left wheelchair-bound and unrecognizable.

    Whitney Webb
    https://russia-insider.com/en/shocking-gruesome-details-emerge-israeli-and-us-torture-palestinian-prisoners-much-worse-falluja

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  5. Juutalaisten ylivaltaa vastaan ei todellakaan ole parempaa työkalua kuin Kristuksen loistava nimi; mutta vie aikaa ja vaivaa, jotta amerikkalaiset tunnustavat sen, sanoo Israel Shamir.
    The Throne and the Altar
    ISRAEL SHAMIR
    Indeed there is no better tool against Jewish supremacy than the glorious name of Christ; but it will take time and effort for Americans to recognise that.
    http://www.unz.com/ishamir/the-throne-and-the-altar/

    Kun Israel ’laillistui juutalaiseksi’ se hylkäsi Paavalin ristin teologian ja valitsi Talmudin opin.
    Paavalin julistuksen ydintä ovat ns. ristin teologia (1 Kor. 2) j… Kristukseen uskovat elävät kohtalonyhteydessä Herraansa, he ovat Kristuksessa (2 Kor. 4:14, Gal. 2:19, Fil. 3:21). Pelastus on jo nyt todellisuutta, lopullista täyttymystä kuitenkin vielä odotetaan (Room. 8:22,26). Tässä on uskon lepo ja jännitys. Kristukseen uskoville on annettu ”maistiaisiksi” tulevasta kirkkaudesta Hengen pantti, arraboon (etumaksu, täydellinen hinta maksetaan perillä, ja Jumala on se, joka maksaa velallisille! Room. 8:16, Ef. 1:13-14 ym. ).
    Pyhitys ilmenee ”samalla kertaa vanhurskas ja syntinen”-linjalla: itsessään Kristukseen uskovat ovat vielä syntisiä, mutta Kristuksessa he ovat täysin vanhurskaita, sillä ”Kristus on meidän pyhityksemme” (1 Kor. 1:30, Room. 7-8, Gal. 5:17 ym. ). Lain tehtävä on ennen kaikkea tutkaimen tavoin ”kurittaa” meitä Kristuksen yhteyteen (Gal. 3:23-24). Samalla se on kuin peili, josta näemme todelliset kasvomme (Room. 3:19-20).
    Kristukseen uskova ei palvele Jumalaa orjan tavoin pelossa, ei palkollisen tavoin palkan toivossa vaan lapsen tavoin iloisin ja vapain sydämin (Gal. 4:3-7, 5:1-4). Uskon yhteys Kristukseen synnyttää Hengen hedelmiä, kun taas erossa hänestä ilmenevät lihan teot (Gal. 5:16-23).
    https://www.sley.fi/luennot/Raamattu/UT/UTn_yleisluennot/Room1-16JTH.htm

    Paavalin elämä. Paavali, ent. Saulus oli fariseus joka vainosi Jerusalemin Jeesus-lahkolaisia ja kääntyi myöhemmin lahkon tukijaksi hyläten Juutalaisuuden ja alkoi julistaa sanomaa Jeesuksesta muokaten samalla Jeesuksen opista kolminaisuus-opin jossa Jumalasta tuli kolmiyhteinen: Isä, Poika ja Pyhä Henki.
    http://lukio.palkane.fi/raamattunet/paavelam.html

    Plusääni(1)Miinusääni(1)
    1. ”Matkalla Siioniin” paljastaa ”Valittu kansa” -huijauksen. Toivon, että jokainen kristitty katsoo tämän dokumentin ja oppii totuuden, sanoo Henry Makow artikkelissaan josta jotain suomeksikin:

      Juutalaiset väittävät olevansa ”Jumalan valittu kansa”, mutta heillä on vielä chutzpah (hävytön pokka) syyttää eurooppalaisia ​​”valkoisesta ylivallasta” ja ”rasismista”.

      Goyimi, herää, Cabalistit ovat maailman suurimmat huijarit. Oletko maailman suurin juntti?

      Satanismi merkitsee että ihmiset ottavat Jumalan roolin. Puhutaan ”ylimmästä vallasta”. Uusi maailmanjärjestys on Saatanan palvontaa – eikö se ole selvää?

      Toivon, että jokainen kristitty katsoo tämän dokumentin ja oppii totuuden. Useimpia juutalaisia ​​on myös petetty ja manipuloitu. He voivat myös vapauttaa itsensä henkisestä orjuudesta, joka on juutalaisuus.
      Paras osa tätä dokumenttia on Andersonin haastattelut kolmen juutalaisen rabbin kanssa, jotka paljastavat olevansa buffoneja, pellejä. Yksi kiistää sen, että juutalaiset tappoivat Kristuksen.
      Anderson mainitsee juutalaisten oppineen kirjan, joka myöntää, että se ei ole vain totta, ja toteaa, että Kristus oli ”jumalanpilkkaaja ja epäjumalanpalvelija”, joka ansaitsi tulla tapetuksi!
      Toinen rabbi sanoo, että kaikki moraali on suhteellista. Jos yhteiskunta hyväksyy varastamisen, niin varastaminen on OK. Millainen uskonto tämä on? Se selittää varmasti joidenkin juutalaisten käyttäytymisen.

      Me opimme, että juutalaiset eivät usko Tooraan (Vanhaan testamenttiin) eivätkä usko helvettiin. He hylkäävät Kristuksen ”epäonnistuneena Messiana” ja uskovat, että todellinen Messias (ts. Antikristus) on ”suuri soturi”, joka tuhoaa juutalaisten viholliset ja saa aikaan juutalaisten maailman hegemonian a.k.a ”rauhan”.

      Anderson painottaa, että juutalaisuus on pohjimmiltaan anti-kristillistä. Kristinuskon opettaminen on kielletty Israelissa. Kristittyistä ei voi tulla israelilaisia. Raamattu sanoo, että Daavidin tähti edustaa Molochia.
      —–

      ”Marching to Zion” Exposes ”Chosen People” Scam
      Jews claim to be ”God’s Chosen People” yet have the chutzpah to accuse Europeans of ”white supremacy” and ”racism.” 
      Goyim, wake up, Cabalists are the world’s greatest scam artists. Are you the world’s greatest rubes? 
      Satanism is when people usurp the role of God. Talk about ”supremacism.” The New World Order is Satan Worship  – Isn’t it Obvious?

      I hope every Christian watches this documentary and learns the truth. Most Jews have been deceived and manipulated as well. They can also liberate themselves from the mental slavery that is Judaism.
      The best part of this documentary is Anderson’s interviews with three Jewish rabbis who reveal themselves to be buffoons. One denies that Jews killed Christ.
      Anderson cites a book by a top Jewish scholar who admits this is not only true but states Christ was a ”blasphemer and idolater” who deserved to be killed! 
      Another rabbi says that all morality is relative. If a society approves of stealing, then stealing is OK. What kind of religion is this? It certainly accounts for the behavior of some Jews. 

      We learn that Jews don’t believe in the Torah (Old Testament) and don’t believe in Hell. They reject Christ as a ”failed Messiah” and believe the real Messiah (i.e. the Antichrist) will be a ”great warrior” who will vanquish Jewish enemies and bring about Jewish world hegemony a.k.a. ”peace.”
      Anderson emphasizes that Judaism is essentially anti-Christian. Teaching Christianity is banned in Israel. Christians cannot become Israelis.  The Bible says the Star of David represents Moloch.

      Mankind is sinking into Satanism based on Freemasonry and the Jewish Cabala. Thankfully
      Christians are learning that Judaism and Zionism are wolves in sheep clothing
      By supporting Israel, Christians are participating in their blasphemy and will suffer God’s wrath. Has the US enjoyed God’s blessing for supporting Israel? Quite the opposite. 

      The documentary shows how Jewish satanism (Cabala) is seeping into Christian teachings in the form of the belief that God is androgynous rather than masculine. In fact, it is Baphomet who is androgynous.
      The documentary is 1.47 min but you can stop at roughly the one-hour mark where it gets into a pointless discussion of genealogy, and how we are all descendants of Abraham. The time should have been devoted to how Jews descend from the Khazars and have no claim to Palestine. Israel was set up to be capital of the Masonic Jewish banker world empire.

      The last ten minutes affirm that Christianity is about ”a heavenly Jerusalem” a spiritual realm that will define the earthly kingdom. Man’s true happiness and salvation reside in making spiritual values paramount, especially love of our fellow man. 

      ”Marching to Zion” Full Movie with subtitles

      https://www.youtube.com/watch?time_continue=300&v=styLx-iWwC8&feature=emb_logo

      https://www.henrymakow.com/2020/02/marching-to-zion-exposes.html

      ”Marching to Zion,” a documentary by Baptist Pastor Steven Anderson shows that Christians finally are realizing they’ve been scammed by Zionists, whether they be Christian or Jewish.
      They’re finally recognizing that Judaism is a satanic cult masquerading as a religion. The real Covenant is between God and them, i.e. believers in Christ. 
      When Christians realize this, they’ll understand that the Dept. of Homeland Security and NSA are there to protect the Federal Reserve Bank and the Zionist political establishment from the wrath of the American people when they realize their country has been stolen out from under them. Terrorism is a pretext manufactured by the CIA and FBI.
      http://www.thetruthseeker.co.uk/?p=116855

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
  6. Saatanalauma rupeaa hiljalleen ihmettelemään!

    The obviously fraudulent Holocaust allows for all of this to take place. Yet many supposed “White nationalist” leaders refuse to even touch the subject. Just ask David Duke, Richard Spencer, Kevin MacDonald, Jared Taylor, etc. to discuss the subject, and you will watch them squirm and try to weasel their way out without looking like too much of a shill. Then there are the obvious provocateurs on the other side, often dressing up as “Neo Nazis,” who pretend like the Holocaust was real, and that Hitler’s main problem was that he didn’t gas more jews. Then there are the “revisionists,” like Mark Weber, David Cole, Eric Hunt and David Irving who have questioned the overall Holocaust narrative, but now insist that limited gassing did indeed take place, even though there is no good evidence to support this claim. Regardless, the controlled opposition agents need to maintain the validity of WWII atrocity propaganda in the minds of the masses and get us to shut our mouths about it.

    75 years after the end of the war and they continue to make up new lies about what took place; this is how important the Shoah show is to them. Some people will argue that even though we “may” have some valid points, the Holocaust was in the past, and we should not waste any time trying to expose it, when we have much more pressing matters to attend to today (like ensuring Sheldon Adelson’s GOP wins in America). They are obviously wrong. Look at how many times a day the enemy’s media references the Holocaust and uses it as a way to wage their war on Whites. This issue is as relevant now as it ever has been, and it is our duty to tell the truth, the whole truth, and nothing but the truth.

    If White people are to survive, and we must, then the Holocaust needs to be exposed as the load of rubbish that it is. All of the innocent people thrown into prison for questioning the 6 million number need serious restitution, though the years of life that have been stolen from them can never be returned. They can certainly be compensated with the massive amount of money that has been spent on Holocaust “reparations.” This money needs to be returned.

    Once the world fully realizes the con that has been played on everyone, the many other lies that jewish supremacists continue to spew will lose their power, and the masses will turn on them. We need to expose the Holocaust for good.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  7. Suomen AINOA uskonto on VIINA !

    ”Olvi-konsernin myynti oli viime vuonna lähes 720 miljoonaa litraa, mikä tarkoitti uutta ennätystä. ”
    https://yle.fi/uutiset/3-11230765

    Kansa keksii joka vuosi lisää erilaisia tekosyitä peitelläkseen viinan himoaan, eli saadakseen päihtyä viinasta jollain tekosyyllä – kuten ”juhlapäivät”, urheilutapahtumat, teemapäivät, ”kulttuuri”-tapahtumat, messut, pikkujoulut, bileet, festarit, tangokilpailut, rapujuhlat, illanistujaiset, synttärit, talkoot, nimpparit (myös lemmikkieläinten synttärit ja nimpparit käy), rallit, tyttöjen tai poikien -illat, polttarit, firmanjuhlat, taiteiden yöt, jazzit, karaokeillat, peli-illat, jne.

    Äänestyspäätöksetkin tehdään sen perusteella – kuka lupaa enemmän viinaa. Arvatkaa millä tää äänikuningatar sai äänisaaliinsa ?

    https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000005034344.html

    Suomen kansaa liikuttaa vain viina.

    Plusääni(3)Miinusääni(2)
  8. Juutalaisilta on tullut käsky vapaamuurareille tarkoituksellinen sisällissota jonka jälkeen saadaan luotua uusi juutalainen mailman järjestys!! EI YHTÄÄN MITÄÄN MUUTA VITUN TYHMÄT ÄÄLIÖ LAMPAAT!! 109 maata ellei enempikin sama heimo karkoitettu nyt on jo pari sataa vuotta että ovat saaneet touhuta rauhassa kun läpeensä zombi kansa katsoo jääkiekkoä ja putousta! IHAN OIKEEN KAIKKI RAJAT AUKI JA HETI NÄILLE aivokuolleille lammaslaumoille ei oppi mene muuten perille!! Ja kunnolla se vittu litisimään gojimi aikoilta niin johan rupee se mtv3 pöllö teevee menemään kiinni!!!!!

    Ja toki tällä haetaan myös todellisten talousromahduksen aiheuttajien (juutalaisten pankkiirien) pakoreikää että lammaslauma kiinnittäisi huomion muslimeihin, corona vitukseen trumppii ym muihin kuin todelliset syylliset taas kerran käyttävät vanhaa taktiikkaa paetakseen vastuusta! ja 95% potkupallo/jääkiekko kansasta ei toki ymmärräkkään hevonvittua koko rahajärjestelmästä saati yhtään mistäkään muustakaan! goyim!

    Lässynlää mäkynen,halla aho ja teuvo tekee tehtäväänsä mihin persut alunperin perusteettiin! Aloittamaan sisällissota ja kertomaan päivänselviä asioita läpeensä juutalaisen median pesemällä kusi vittu aivokuolleelle kansalle!

    Kertoiko mäkynen rahajärjestelmästästä kenen hallussa ja mitä on vapaamuurarius ja ketä palvelee!! Oletteko massat oikeasti noin tyhmiä????
    Mäkynen, halla aho ja teuvo nauravat loosheissaan räkäisesti teille vitun ääliöille!!

    Mihinkään merkittävään paikkaan et pääse ilman juutalaisrotan hyväksyntää!!

    Plusääni(2)Miinusääni(1)
  9. https://www.pscp.tv/w/1OwxWQmnjneGQ

    Ja tässä näkee mitä on kontrolloitu oppositio!!!

    tshang= Onko parempi parempi katsoa jalkapallo/jääkiekko peliä nollat taulussa? vai samalla yrittää herättää ihmisiä vai meinaatko että pitäisi lukea oikeamediaa, paavotajukangasta ym ym?

    Ja yli päätään mitä vittua tekee yhtään millään suomalaisilla? Ensinnäkin minun tuntemani suomalaiset ovat varmasti satakertaa ahkerampia ja hyödyllisempiä kuin sinä yhteiskunnalle!! Minun kaverit moni juo mutta hoitavat perheensä ja auttavat varmasti enemmän yhteiskunnan tasolla kuin sinä raukka treenaava paskiainen!! Suurin osa heistä vetää 2-3h tunnin yö unilla viikon ja tekevät oman työn lisäksi paljon oman kylänsä ym muun lisäksi!? Ja alkoholin juonnista lisää; Sinä joka 5-7 kertaa viikossa reenaat sinusta ei ole mihinkään muuhun saati sitte mitään hyötyä ympärillä olevilles kavereilles koska olet treenieniesi lisäksi niin loppu työn lisäksi! Ja miksi 🙂

    Terveellisesti syöminen ja varmaan meinaat että itse metsästät suurimman osan eläin proteiini nuori eläin (riista terveellsintä lihaa mitä on) ruuastas ja keräät marjat ja sienet oma peruna porkkana ym muu maa ym ja säilöt ne maakellariin ym muuhun!! ÄLÄ PERKELE KUKA IKINÄ OLETKAAN rupea pätemään yhtään mistään mitään!! Vähän niinku minna pajulahti kaupassa kuvittelee ostavansa terveellistä ruokaa 🙂 :)!! Jos et metsästä tai kalasta tai edes hanki mitään omasta ruuasta, niin pidä nyt helvetti turpasi kiinni!

    Sinulla ei ole pienintäkään ymmärrystä työn määrästä että pystyy tuottamaan puhdasta ruokaa itelleen ja omalle perheelleen ja nyt puhutaan ilman lehmiä, kanoja, kaneja ja sikoja ja kaikkea niille rakennattivia tiloja!! YMMÄRRÄTKÖ että kaikki mma/ puntin, yleisurheilu, jääkiekko ym muut TÄYSIN TYPERÄN PÄIVÄSET ”urheilu” lajit ovat ihan täyttä paskaa ja sanon uudelleen ihan täyttä paskaa! SE että juutalaiset haluaa teille sirkus huveja ym muuta paskaa joita näistä suurin osa ovat!!

    Anteeksi mutta se missä mailmassa perus paskiainen elää on kaukana todellisuudesta ja siksi vanhan kansan ihmiset oli helvetin sitkeitä ja kovia!!

    Nyt jo pyydän anteeksi tulevaa kommenttia; Minä haluasin nähdä näitä bull mentuloja ym muita penkkipunnerrus ym muita hupi harrastajia talvella erämaassa edes viikoksi 🙂 Näkisitte kuinka vitun pihalla elämästä nämä ihmiset ovat mentulat, minnat, hulkit ym muut nämä vitun räkänokat eivät selviäisi edes viikkoa ilman yhteiskunnan tukea ja media nostaa tälläsiä ihmisiä päivän valoon :)!!!!! Kuinka moni näistä edes fileroinnu kalan tai edes nylkeny jäniksen??????? Näillä ihmisillä ei ole vittuakaan ymmärrystä todellisuudesta!!!

    Ei siinä ettenkö arvostaisi heidän suorituksiaan tai pitkä jänteistä työtä( johon harvoista on) mitä ovat tehneet, tottakai pitää ja kuuluukin arvostaan joko puhtailla tai ei mutta silti vaatii uskomattoman määrän työtä ja hikeä! Ärsyttää tämä juutalainen media ihan kaikessa ja nämä nykyset ihanteet!!!!

    Plusääni(2)Miinusääni(1)
    1. Katselin jääkiekkoa 90-luvulla no joo selvin päin myös 3000-luvulla kunnes lopetin 3006 olympialaisiin-

      Tosiasiassa katselin kännissä usein historiallisia videoita tai kuuntelin musiikkia ja olin netissä. Lopetin juomisen 2008, mutta muistan kyllä yhä, mikä oli parasta.

      Minusta sinun levottomat kirjoituksesi kuulostavat humalaisen purkauksilta. Asiaa on paljon, mutta myös liikaa ärräpäitä ym. Rauhoitu ja kirjoita sitten ja aina yhdestä asiasta kerrallaan.

      Plusääni(1)Miinusääni(1)
  10. Olisi Juutilaiselle pari kysymystä, jos näihin vaan vastauksia on tiedossa.

    Tunnetaanko Swedenborgilaisuudessa vastaavaa mitä Matteus sanoi 26:52?

    Toisena voisi kysyä, että kun ylempänä taistellaan litteän sekä pallon välillä ja kun Raamatustakin löytyy asiaan liittyen, niin miten mahtaa olla Swedenborgilaisuuden kohdalla?

    Kiitos.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Tunnetaan: ”Silloin Jeesus sanoi hänelle: ”Pistä miekkasi tuppeen; sillä kaikki, jotka miekkaan tarttuvat, ne miekkaan hukkuvat.” Tarkoitat varmaan, että koska tuossa jakeessa Vapahtajamme kirjaimellisen merkityksen mukaan kieltää miekkaan (väkivaltaan turvautumisen) tarttumisen, sillä se tulisi johtamaan turmioon, olisi tämän mukaan minun esittämäni (tietyissä artikkeleissa) vallankumouksen velvollisuus tuomittava.

      Suvaitse kuitenkin huomioida, että Jumalan Sanassa on kirjaimelliseen eli luonnolliseen merkitykseen kätkeytyneet sisäiset merkitykset (spirituaalinen eli henkinen merkitys ja coelestiaalinen eli taivaallinen merkitys). Kyseisen jakeen miekkaan tarttumisen kielto ei tarkoita väkivallan käytön kieltämistä puolustuksessa. Nimetyn jakeen spirituaalinen merkitys on yleisesti sanoen seuraava: Jeesuksen kiinniottajat tarkoittavat helveteistä tulevaa kiusausta, ja henkisen ahdistuksen synnyttämistä. Opetuslapsen miekkaan tarttuminen tarkoittaa ihmisen oman ymmärryksen ja tahdon kautta tapahtuvaa yritystä puolustautua helveteistä huokuvaa pahaa ja väärää vastaan. Mutta koska ihminen ei voi yksistään luonnollisella voimallaan, ilman Jumalan apua, vastustaa ja voittaa helvetin hyökkäyksiä, täytyy pelkästään oma luonnollisuus pistää ”tuppeen” ja taistella helvettejä vastaan kiusauksissa Jumalan avulla, mutta ollen myös itse aktiivinen.

      Kukaan Swedenborgilaisista tuskin ajattelee, että Maa olisi litteä. Esimerkiksi, jos Maa olisi litteä, kuuhun lankeava Maan varjo olisi litteä kuin kampa.

      Plusääni(4)Miinusääni(0)
      1. Ensiksi pahoittelut kirjoitusvirheestä nimesi kohdalla edellisessä viestissäni.

        Toiseksi kiitos kommenteista.

        Ensimmäinen kommenteista sen mukainen jollaiseksi kirjaimellisen Sanan mielellään ymmärtäisikin, sen pitäessä sisällään syvemmänkin merkityksen. Vielä kun oppisi löytämään itsestään järkeä oikeisiin raameihin ja Sanan tulkintaan. Se varmasti oma selvitettäväni.

        Tuossa toisessa kommentissa taisit mennä sieltä missä rima todellakin oli kaikkein matalimmalla. En tiedä onko mieltä ottaa kantaa vastaavalla, mutta kokeillaan kuitenkin – tämä yksi sivu jo aiemmin linkatusta sivustosta kannattanee vilkaista ajatuksen kera: https://www.tietopiste.com/maa-littea-tallinnan-tv-torni-nakyi-lauttasaaren-lintutornista/

        Itse en sano litteä enkä sano pallo. Kuitenkin koska Raamatattu sanoo jotain, niin kiinnostaisi mitä Swedenborgilaisuus sanoo asiasta, jos sanoo yhtään mitään. Se että Swedenborgilaisista ”kukaan tuskin on jotain mieltä”, saattaa olla hyvinkin valistunut, mutta kuitenkin vain arvio kollektiivisesta mielipiteestä. Kaiketi seurakunnan yksilöt eivät kuitenkaan edusta aatteen alkuperäissanomaa (jos siis tähän liittyen mitään sellaista on)?

        Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat