"Elämme pelossa, emme demokratiassa. Eliitti pelkää kansaa, minkä vuoksi se on säätänyt mielipidelakeja pelotellakseen kansaa. Siksi yhä harvempi uskaltaa kertoa todellisista mielipiteistään."

Ursula Haverbeck Dortmundin tuomioistuimessa 2007.

Juutalaiset töhrivät kristillisen kirkon: "Jeesus on apina!"

Kristillinen sionismi ei ole kristillistä

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,18
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Suuri osa Magneettimediaan kohdistetuista uhkauksista ja boikottivaatimuksista tulee niin sanotuilta kristityiltä sionisteilta. Johtavat henkilöt esimerkiksi kristillisdemokraateissa ja Patmos Lähetyssäätiössä väittävät ”kenttäväelleen”, että Magneettimedian kirjoitukset ovat moraalittomia ja vaativat siksi vastatoimia. Todellisuudessa tahdomme kertoa suomalaisille rikoksista, joista eliittiä suojeleva poliittisesti korruptoitunut valtamedia ei tahdo kirjoittaa.

Magneettimedia on yrittänyt esimerkiksi sosiaalisessa mediassa virittää vuoropuhelua johtavien kristillisten sionistien kanssa Israelin politiikasta. He eivät kuitenkaan suostu dialogiin, sillä Israelin politiikkaa ei voi perustella rationaalisesti. Tuore uutinen siitä, että juutalaiset polttivat Jerusalemissa kristityn kirkon, ohitetaan olankohautuksella.

Kun me arvostelemme Israelia tai sionistista politiikkaa, emme tahdo hyökätä uskonnollisia suomalaisia vastaan. Julkaisemmekin suomennoksen artikkelista ”Christian Zionism – more Zionist than Israel and less Christian than Islam” Magneettimediaa lukevia suomalaisia kristittyjä varten. Onko meillä suomalaisilla muka velvollisuus palvella juutalaisvaltiota siitä huolimatta, että se syyllistyy jatkuvasti julmiin rikoksiin ja syrjii järjestelmällisesti kaikkia ei-juutalaisia uskontoja?

poltettukirkko

Sionistien tuhoaman kirkon jäänteitä.

poltettukirkko2 poltettukirkko3

Craig Nielsen: Kristillinen sionismi on sionistisempaa kuin Israel ja vähemmän kristillistä kuin islam

Benjamin Netanjahu sai haltioituneen vastaanoton puhuessaan USA:n kongressille. Samalla hän maksoi kalavelkoja presidentti Barack Obamalle, joka julkesi ehdottaa, että rauhanneuvottelujen lähtökohtana olisivat vuoden 1967 rajat. Netanjahu sai raikuvat aplodit kärkevästä puheestaan. Israelin parlamentissa Netanjahu tuskin saa vastaavaa varauksetonta ihailua. Netanjahun palvonnassa kongressiedustajat eivät kuitenkaan pärjää Yhdysvaltain kristillisille sionisteille, kuten John Hageelle, jotka kietoutuvat Israelin lippuun ja laulavat hallelujaa.

Näkemykseni on, että eräät kristilliset kirkot Yhdysvalloissa ja maailmalla ovat kohdanneet suurimman hengellisen, moraalisen ja eettisen haaksirikon, joka on kohdannut kristittyä maailmaa viimeisten 500 vuoden aikana. Tähän ideologiseen ja teologiseen romahdukseen ovat johtaneet miehet, jotka ovat hylänneet Vapahtajan palvelemisen. He ovat lähteneet lobbaaman kristillisyyttä, jonka halukkuus palvella Israelin valtiota saisi David Ben Gurionin punastumaan. Tämä sionistisen valtion palvonta on johtanut tilanteeseen, jossa kristillisen sionismin johdossa olevat ovat hylänneet ne eettiset ja hengelliset ohjenuorat, joita heidän pitäisi kristittyinä puolustaa. Kuin läheisriippuvuussuhteessa olevat, he eivät näe kuinka tämä suhde tuhoaa heidät. Kristityt sionistit hukuttavat omantuntonsa äänen ylistämällä yhä kovemmalla äänellä Israelin valtiota.

Sionistien graffiti: "Jeesus on huoran poika."

Sionistien graffiti: ”Jeesus on huoran poika.”

Heiltä jää huomaamatta, että Israel vastustaa kristinuskon julistamista rajojensa sisällä voimakkaammin kuin kommunistinen Kuuba koskaan on tehnyt. Sionistivaltio – samoin kuin eräät arabivaltiot – kieltää tunnustavien kristittyjen maahanmuuton. Uskonnollinen oikeisto nostaa metakan kristinuskon rajoituksista arabimaissa, syyttäen islamia antikristillisyydestä. He vetoavat arabien uskonnolliseen ”suvaitsemattomuuteen” puolustaessaan Israelia, vaikka Israel on todellisuudessa monia arabimaita paljon suvaitsemattomampi.

Uskonnollinen oikeisto lähes kokonaisuudessaan vastustaa aborttia. Abortin sallivia lakeja pidetään saatanallisina ja niitä verrataan juutalaisten tuhoamiseen ”holokaustissa”. Sen tosiasian, että liberaalina demokratiana itseään pitävä Israel sallii vuosittain 40 000 aborttia, ei anneta häiritä mielenrauhaa. Israel on ainoa maa Lähi-idässä, jolla ei ole abortteja rajoittavaa lainsäädäntöä, mutta yllättäen kristityillä sionisteilla ei ole mitään mielipidettä asiasta.

Juutalaisen Talmudin mukaan Jeesusta rangaistaan helvetissä keittämällä häntä kiehuvissa ulosteissa.

Juutalaisen Talmudin mukaan Jeesusta rangaistaan helvetissä keittämällä häntä kiehuvissa ulosteissa.

Pyrkimykset taata Yhdysvalloissa kaikille terveydenhuolto ovat kohdanneet kiivaimmat vastustajat uskonnollisen oikeiston piiristä. Julkinen terveydenhuolto on näille piireille yhtä kuin sosialismi. Kuitenkaan Israelin julkista terveydenhoitojärjestelmää nämä piirit eivät leimaakaan kommunismiksi.

Uskonnollinen oikeisto suhtautuu pilkuntarkasti poliittisten johtajien uskonnolliseen taustaan – erityisesti, jos kysymyksessä on vähemmistön edustaja tai demokraatti. He syyttävät oppositiota siitä, että nämä käyttävät uskontoa poliittisen vallan ja taloudellisen vaurauden tavoittelun välineenä. He vaativat, että poliittiset johtajat ovat aitoja uskovaisia. Ja kuitenkin he kunnioittavat Israelin maallistuneita poliittisia johtajia enemmän kuin ketään muuta. Ateistinen israelilaisjohtaja saa kristillisten sionistien mukaan vapaasti käyttää raamatullisia kielikuvia puheensa tehosteena ilman, että häneltä vaadittaisiin todisteita uskon aitoudesta.


Video: Kuinka juutalaiset kohtelevat kristittyjä Israelissa?

Uskonnollisen oikeiston tuomionpasuunat ennustavan Yhdysvaltojen tuhoa, koska maa on hylännyt Raamatun ja kristilliset arvot. Siinain vuorella Mooses – ei George Washington – teki liiton Jumalan kanssa ja sai lupauksen maasta, jossa kansa saa asua. Raamatusta ei löydy uhkauksia Yhdysvalloille koskien Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalan hylkäämistä. Kansakunta, jota nämä Jumalan säädökset Vanhassa testamentissa kirjaimellisesti koskevat, saa hylätä Tooran määräykset ja kieltää Kristuksen kuitenkin vapaasti. Kristityt sionistit eivät tuomitse heitä.

Siitä huolimatta, että Israelin valtio syntyi YK:n päätöksellä ja että YK:n peruskirjan pohjana ovat ennen muuta kristilliset ja juutalaiset arvot, kristityt sionistit jatkavat herkeämättä YK:n mustamaalaamista. He puhuvat juutalaisten paluusta ”kotimaahansa”, vaikka Euroopasta muuttaneille juutalaisille Hebron oli täysin outo paikka. Niitä satojatuhansia palestiinalaisia, jotka karkotettiin kodeistaan Palestiinasta vuoden 1948 etnisessä puhdistuksessa, kristityt sionistit pitävät laittomina maahantunkeutujina. Heillä ja heidän miljoonilla jälkeläisillään on halussaan maarekisteriasiakirjat ja kotiensa avaimet. Vaikka palestiinalaiset olisivatkin lähteneet vapaaehtoisesti kodeista arabijohtajien kehotuksesta (tutkimus Israelin armeijan arkistoissa on tosin jo kumonnut tämän harhaanjohtavan väitteen), israelilaisilla ei ole mitään oikeutta estää heitä palaamasta kotiseudulleen.

hizbkirkko

Olen keskustellut satojen muslimien kanssa Palestiinan ja Israelin kysymyksestä. En ole koskaan havainnut juutalaisvihaa tai vihamielisyyttä kristittyjä kohtaan. Kristityt sionistit sen sijaan jatkuvasti hyökkäävät islamia vastaan ja maalaavat kuvaa, jonka mukaan muslimit on kasvatettu vihaamaan juutalaisia ja kristinuskoa. Minua itseäni on tunnustavana kristittynä usein pyydetty puhumaan muslimeille Palestiinan–Israelin kysymyksestä. Olen aina voinut kertoa uskostani Jeesukseen puhetilaisuuksissa ilman, että siitä olisi tullut mitään negatiivisia seurauksia. Kohtaamani muslimit ovat aina kunnioittaneet uskonnollista vakaumustani.

Henkilökohtaisia kokemuksiani ei tietenkään voida ulottaa koskemaan koko islamilaista maailmaa. En kuitenkaan sorru yleistyksiin, jos totean, ettei suurella osalla muslimeista ole mitään kristittyjä vastaan. Sen sijaan en koskaan ole törmännyt kristittyyn sionistiin, joka kunnioittaisi muslimien uskontoa. Yksikään muslimi ei ole minun kuulteni halventanut Jeesusta, mutta olen kuullut monien kristittyjen sionistien huutavan julkisesti, että profeetta Muhammed on tuomittu helvettiin.

Muslimit tiedostavat, että monet Palestiinan arabit ovat kristittyjä ja että kristittyjä on mukana jopa Hamasin hallinnossa Gazassa. Kristityt sionistit eivät lainkaan halua huomioida palestiinalaiskristittyjen olemassaoloa. Kristityt sionistit eivät halua puhua julkisesti siitä, että Israel sortaa kristittyjä arabeja. Muslimeita syytetään mitä mielikuvituksellisimmista rikoksista, mutta Israelin juutalaiset saavat täyden synninpäästön. Monien kristittyjen sionistien suvaitsemattomuus ja armottomuus sorrettuja kohtaan tekee heistä vähemmän ”kristillisiä” kuin monista muslimeista konsanaan.

On sanottu, että Yhdysvaltojen suhde Kuubaan on kuin ihmissuden täysikuuhun. Sama pätee kristittyihin sionisteihin ja Israeliin.

 

Craig Nielsenin 28.5.2011 artikkelin käännös julkaistu alunperin Pyhamaa.net-verkkosivuilla. Toimitus on tehnyt pieniä muutoksia suomennokseen.

 

Lue myös:

Dokumentti: Hizbollah suojelee siviilejä ääri-islamisteilta
Valtamedia sensuroi uutiset kristittyjen vainosta Syyriassa

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

29 Kommentit

  1. Voi vaan kuvitella kuinka turhautunu ja vittuuntunut laurio on!! Paska maa ja paska kansa! Ainahan suomalaiset ovat nöyristelleet muita!! Eipä oo hetkeen tullut valtamediasta eniten korruptuneista maista :)!

    Tänne tarvittais kunnon hyväsydämminen diktaattori!!! Ja oma raha tietenkin!

    http://www.save-a-patriot.org/files/view/whofed.html

    Vaikea löytää venäjän keskuspankin omistajia!

    Kyllä amerikassa ollaan herämäässä kokoajan lisää tiedä sitten onko tahti tarpeeksi nopea! Kerkeävätkö aloittaa sodan ennen sitä!!

    Kovin näyttää asiat menevän raamatun mukaan!!

    (0)(0)
  2. Tiedän muutaman ihmisen elämäni varrelta, jotka täyttävät kristillisen sionismin tunnusmerkit. Vaikka ei tietäisi heidän asennoitumisestaan Israeliin, niin he huokuvat matalaotsaista asennetta eri asioissa. Heille on hyvin yleistä esim. väkivallan ihailu elokuvissa, peleissä yms. Ja on heille tyypillistä myös katutappelut tai ainakaan ne eivät heitä häiritse. Maahanmuuttajaneekereiden kanssa kaveerataan, mutta muslimeita parjataan. He ovat ilmeisesti se kolonna, jonka juutalaiset haluavat valjastaa toisia suomalaisia vastaan.

    (1)(0)
    • ”Todellisuudessa tahdomme kertoa suomalaisille rikoksista, joista eliittiä suojeleva poliittisesti korruptoitunut valtamedia ei tahdo kirjoittaa.”

      Magneettimedia munaa hyvän asian heittäytymällä mediatrolliksi, jonka kanssa voittaa väittelyn parhaiten sivuuttamalla tämä kokonaan, koska tämä ei uutisoi asiallisesti. M-median uutisointi saa kannatusta lähinnä vihanlietsonnalle alttiilta kansanosalta.

      Toimitukselle tiedoksi:

      En ole siionisti – täällä on sellaista minusta väitetty – enkä kannata ihmisarvon loukkauksia, en sen myötä myöskään epärehellisyyttä missään muodossaan. Jospa siis lakkaisitte mielivaltaisesti poistamasta viestejäni samalla kun sivustonne yläpalkissa hoette jotakin siitä miten joitakin spesiaalitapauksia ei saanutkaan arvostella.

      Lopettakaa siis nuo naurettavuutenne.

      Edelleen, kun toistuvasti uutisointinne yhteydessä esittelette viisauttanne kertomalla mitä kukin ajattelee, mitkä ovat kenenkin motiivit jne, sävytätte sanomanne roiskuvan ruskealla – siis näytätte mitä laatua ajattelunne on. Sellaisenaan Te olette häpeäksi Suomelle, ettekä siis millään tavoin parempia kuin he joita tapaatte loata.

      Sanon tämän kaiken edellisen ja seuraavankin suomalaisena, kristittynä ja lähimmäistä rakastavana: Te ette pysty hallitsemaan sitä paloa, jota niin kovasti yritätte sytyttää. Tuokaa siis totuus esiin, mutta jättäkää vihanlietsonta – myös se piilotettu.

      (1)(2)
      • Kaikella kunnioituksella, tyrsky, mutta valtamedia sensuroi 100 % totaalisesti toisinajattelijat. Sataprosenttisesti.

        Pitäisikö täällä sitten olla ihan lammas ja kestää kaikki vihollisen saarnat, kun vihollinen rankaisee meitä omista mielipiteistämme. Valtalehdistä saa aamusta iltaan lukea ad infinitum ”asiallista uutisointia”. Asiaa ei ole nimeksikään, uutisia vielä vähemmän, mutta propagandaa ja vainoa sitäkin enemmän.

        Vihollisen motiivit ovat kristallinkirkkaat ja me tunnemme heidän metodinsa.

        Totuus on yksinkertaisesti, että vihaa lietsovat ne, jotka vihapuhelakeja säätävät. Me emme lietso vihaa, meitä vastaan lietsotaan vihaa.

        Toisaalta, vihollisen hysteerinen vihapuhe- ja holokaustilakitehtailu näyttää sen, että he pelkäävät totuutta ja sitä, että he näkevät totuuden tulevan esiin. Kuten aina, diktatuuriin kuuluu sen loppuvaiheissa aina ihmisten vangitseminen mielipiteiden takia.

        Mitä nopeammin vihapuhelait tulevat, sitä parempi. Sillä silloin alkaa aito maanalainen taistelu, sitä nopeammin meidät on pakotettu nousemaan, pakotettu taistelemaan.

        Vihollinen kuvittelee voittavansa sulkemalla suumme, mutta tulee huomaamaan tehneensä vakavimman virheensä, sillä kun kynä ei enää kirjoita, kirjoittavat toisenlaiset aseet.

        (7)(1)
    • Sacherilla osuva profilointi. Tunnistan mainitut piirteet. He ovat niitä jotka linkittävät Facebookissa UFC otteluita ja tyrmäyksiä sekä fanittavat ”kristillistä” heviä joiden nettivideoissa liehuu Daavidin tähti ja tankit.

      He saattavat myös olla ex-skinejä ja tulleet ”uskoon” helluntai- tai vapaaseurakunnassa. He ovat ehkä jopa joskus nuorempana fanittaneet Hitleriä väärin perustein, koska ovat luulleet tämän olleen cool ja paha jätkä valtavirta propagandan johdosta, ja nyt suuressa katumuksessa polvistuvat juutalaisten eteen ja vannovat lyövänsä maahan jokaisen ”natsin” joka kohdalle sattuu.

      (0)(0)
  3. Schlomo Finkelsonnenfeld

    Kristittyjä Israelin ystäviä motivioi pelkkä itsekäs palkkiomoraali, sillä palvellessaan ja ylistäessään populaa, joka on nostanut itsensä ”Herran silmäteräksi”, he kuvittelvat pääsevänsä ykkösluokan sivuvankkurikuormassa Taivaaseen. Miksi he ovat unohtaneet kristinuskon ja Uuden testamentin opin uudesta liitosta, joka perustuu vain uskoon Kristukseen? Vanha liitto Isrealin kanssa Taivaspaikan lunastuksena ei enää päde, mutta silti kristitiyt siionistit palvovat Israelia ohi Kristuksen. Helvettiinkö nämä harhaanjohdetut haluavat varta vasten pyrkiä? Juutalaisten kanssa et voi kuin hävitä.

    (6)(0)
  4. Schlomo Finkelsonnenfeld

    ”Yksikään poliitikko ei ole vaatinut erityissuojelua tavallisille ranskalaisille kuten rikkaille juutalaisille, joilla on jo nyt varaa asua suojassa valvottujen porttien takana. Jopa Suomessa erityissuojaa Herran silmäterälle ovat juutalaisten lisäksi vaatineet kristilliset (sic) Israelin ystävät, jonka ansiosta valtion lisäbudjetista myönnettiin 100 000 euron avustus Helsingin juutalaisen seurakunnan turvajärjestelyihin.”

    http://ylewatch.blogspot.fi/2015/02/eliittivahemmistolle-erityissuojelua.html

    (2)(0)
  5. Pahuksen hyviä huomioita.

    Olen huomannut saman. Ihan varmasti nämä samat ”hyvät kristityt” olisivat kärkijoukoissa vaatimassa ”pahoille antisemitisteille” ankaria Gulag-tuomioita ja jopa kuolemantuomioita, jos siihen tullaan.

    Palaan sanomaani. Juutalaiset tekevät mustasta valkean ja valkeasta mustan.

    Eräänlainen ”muka-hyvä-juutalainen” Gilad Atzmon on tästä puhunut, mutta toki juutalaisten kohdalla on niin, että varmistin on AINA poistettava, jos juutalainen puhuu. AINA. Tämä Gilad kuitenkin melko uskottavasti kuvasi ”kognitiivisten juutalaisten” metodeja. He ovat aivan uskomattoman, maanisen pirullisen taitavia manipulaattoreita. Kevin McDonaldin yhden kirjan otsikko on muistaakseni ”You should dwell alone” ja olen aina uskonut (kun en ole tuota vielä lukenut), että hän viittaa siihen, että juutalaiset pitäisi eristää asumaan omissa oloissaan ilman mitään yhteyttä muihin nimenomaan heidän suorastaan saat…lisen manipulointinsa takia. Voin toki olla väärässä ja hän tarkoittaa jotakin ihan muuta.

    Olen joskus työssäni ollut israelilaisten kanssa tekemisissä ja yksi kaksoispassimies kerran kehui, kuinka hän lomailee vain Israelissa, kun siellä ”on kaikki, mitä hän tarvitsee”. En voinut hillitä itseäni, vaan vastasin salamannopeasti, että ” ai jaá, hakkaat sitten aamulla ensin päätäsi itkumuuriin ja käyt lounaalla katsomassa Gazan lapsipommituksia ja illalla poltat muutaman palestiinalaiskylän”. Voin kertoa, veljet ja siskot, hänen ilmeensä oli näkemisen arvoinen. Hän ei enää koskaan tullut käymään yrityksessämme. Molemminpuolinen ilo. 🙂

    (5)(0)
    • Hahhah! Tuo viimeinen kappale oli sellaista settiä että luettuani sen ekan kerran nauratti niin etten meinannut saada unen päästä kiinni!

      (1)(0)
  6. Tv7 on yks pahimmista Isrealin palvojista.

    (9)(1)
  7. Vesa-Ilkka Laurio

    Eivät kristilliset sionistit mitään kristittyjä ole sydämessään. He pitävät nykyjuutalaisia, jotka ovat opillisesti fariseusten perillisiä ja Jeesuksen kiroamia (Joh. 8:44; Matt. 23:33), ”Jumalan silmäteränä”!

    Liki kaikki suomalaiset ”kristityt” niin kirkoissa kuin vapaissa seurakunnissa ovat näitä vääriä kristittyjä ja Jeesuksen ”perkeleen lapsiksi” kutsumien (Joh. 8:44) farisealaisjuutalaisten palvojia – perkeleen palvojia siis.

    Koska olen sivunnut aihetta eräässä paikallislehden yleisönosastokirjoituksessani viime kesänä, laitan sen tähän alle malliksi:

    Kesälahden Onnentuvan hengellisestä avusta

    Koti-Karjala julkaisi 23.7. jutun Kesälahdelle avatusta Onnentupa-kirpputorista ja sen omistajapariskunnasta. Kirpputori on osa omistajien pyörittämää kristillistä avustusjärjestöä, ja siellä on tarjolla myös hengellistä apua joka päivä. Hengellistä apua annetaan kirpputorin kahvilassa, jossa omistajat keskustelevat mielellään asiakkaiden kanssa.

    Tutustuin Onnentuvan hengelliseen opetukseen, ja minun on esitettävä siitä kriittinen arvio. Koska Koti-Karjala on jutussaan tuonut esiin tämän hengellisen avun, katson voivani arvostella sitä samassa lehdessä.

    Minua kehotettiin tutkituttamaan DNA:ni (perintötekijäni) sen selvittämiseksi, olenko Raamatun Joosefin (eli n. 3700 vuotta sitten) jälkeläinen, nähtävästi siis juutalainen. Joosefin DNA on kuulemma selvitetty Joosefin luista. Tuskin kuitenkaan Joosefin luita on olemassakaan. Tiede on nykyisin täynnä huijausta.

    Lisäksi nykyjuutalaisilla ei ole mitään rodullista yhteyttä Vanhan testamentin (VT) ajan juutalaisiin (oik. juudalaisiin, Juudan valtakunnan kansalaisiin; siksi alla muoto ”juudalaiset” VT:n ajalta). Ashkenaasijuutalaiset (95% juutalaisista) polveutuvat Kasarian valtakunnan (Etelä-Venäjällä n. 600-1100 j.Kr) turkkilaisrotuisista kansalaisista, jotka kuninkaansa johdolla kääntyivät juutalaisuuteen n. v. 740 j.Kr. Sefardijuutalaiset (loput 5%) puolestaan ovat Pohjois-Afrikan juutalaisuuteen kääntyneiden berberien jälkeläisiä. Juutalaiset itse myöntävät nämä tosiseikat.

    Opillisesti nykyjuutalaiset (suuntauksesta riippumatta) ovat fariseuksia, pyhänä kirjana Talmud (Jeesuksen ajan ”perinnäissääntö”, joka tekee tyhjäksi Raamatun, Matt. 15:6). Talmud (Gittin 57a) sanoo, että Jeesus on helvetissä, jossa häntä keitetään ulosteessa rabbien (juutalaisten opettajien) moittimisen vuoksi. Jeesus varoittaa juutalaisia helvettiin hukkumisesta (Matt. 23:33).

    Kuulemma Israelin valtion perustaminen v. 1948 oli VT:n profetian täyttymys. Kuitenkin lupaus juudalaisten paluusta toteutui jo VT:n aikana, kun he palasivat pakkosiirtolaisuudesta vuosina 521 ja 485 e.Kr. Raamatussa ei ole mitään lupausta nykyisestä Israelista (UT puhuu hengellisestä Israelista, kirkosta; paluu on hengellinen paluu Jumalan yhteyteen). Juudalaiset olivat Jumalan kansa vain Kristukseen asti (he olivat väline Kristuksen tuomiseksi maailmaan), ja sen jälkeen heidät karkotettiin pitkin maailmaa. Jumalan kansaa ovat nykyisin kristityt (1. Piet. 2:9), ja Jumalan kansaksi juutalaiset voivat tulla vain tulemalla kristityiksi, esim. Room. 9:27 + 11:7.

    Onnentuvan isännän mukaan hän on saanut lukuisia ihmisiä mukaan hengellisyyteen tällä DNA-jutullaan ja Israelin valtio -jutullaan. Koska kumpikin juttu on vailla pohjaa, mukaan vedetyt on vedetty väärään hengellisyyteen.

    Juutalaiset kuulemma ovat Jumalan silmäterä. Kuitenkin Sakarjan jakeet 2:2-9, joissa asiasta puhutaan, osoittavat, että kyseessä on lupaus hengellisestä Jerusalemista, kirkosta: se on muuriton (j. 4), vaikka Nehemia ja Esra sanovat Jerusalemin muurilliseksi; kyseessä ei voi olla maallinen Jerusalem, koska pakanakansat eivät ole joutuneet juudalaisten orjiksi (j. 9: ”orjiensa saaliiksi”); jakeissa 8 ja 9 puhuja on Herra, ei Sakarja (Herra puhuu itsestään), eikä Sakarjaa lähetetty ”pakanakansojen luokse”, Herra, evankeliumi, lähetettiin. Kristityt ovat Jumalan silmäterä.

    Kuulemma Harmagedonin sota (Ilm. 16:14-16) on kansojen sota Israelia vastaan. Jakeista käy kuitenkin ilmi, että kyseessä on ”Jumalan suuri päivä”, jolloin Jumala (Kristus) ”tulee niin kuin varas” (viittaa tuomiopäivän tulemiseen, 1. Tess. 5:2; Matt. 24:42-44), joten Harmagedonin sota tarkoittaa tuomiopäivää. Nimikin osoittaa tämän: ”Har” tarkoittaa vuorta ja ”magedon” juontuu Megiddon kaupungista, josta 15 km:n päässä on Karmelin vuori. Siellä Elia voitti ja tuhosi kaikki väärät profeetat, 1. Kun. 18.

    Tulee kuulemma vielä tuhatvuotinen valtakunta, perusteena Ilm. 20. luku. Kuitenkin kyseessä on näky, johon kuuluu vertauskuvallisuus, ja ”tuhat vuotta” ko. luvussa tarkoittaa koko Uuden testamentin aikaa Kristuksen tulemukseen eli viimeiseen päivään asti (tuhat on täydellisyyden luku 10 kolmannessa potenssissa). Raamattu sanoo, ettei kukaan tiedä, koska Kristus ilmestyy, ja tuhannen vuoden viivästys ei sovi tähän (lisäksi se houkuttelee huolettomuuteen). Lisäksi Ilm. 20:4 puhuu sieluista, jotka hallitsevat taivaassa, joten kyseessä ei voi olla maanpäällinen tuhatvuotinen valtakunta.

    Onnentuvan hengellinen opetus ei valitettavasti ole tervettä. Kyseessä on väärien oppien levitys.

    (9)(2)
  8. Erinomainen artikkeli kristillisestä siionismista.

    Dispensationalismista:

    Dispensationalismi
    Stephen Sizer
    http://www.arvioikaa.com/dis.html
    Christian Zionism
    Stephen Sizer
    http://sttpml.org/wp-content/uploads/2014/06/Christian_Zionism_PhD_Thesis.pdf

    Rapture-oppi lienee yksi pahimmista filosemitistien sudenkuopista.

    Kristillinen siionismi on kultti, joten heidät pitäisi ohjata hienovaraisesti tänne:

    UUTry:
    http://www.uskontojenuhrientuki.fi/

    (0)(0)
  9. Vesa-Ilkka Laurio

    Nielsen käsittelee artikkelissaan myös muslimien ja kristittyjen suhdetta ja toteaa muun muassa:

    ”En ole koskaan (keskusteluissa muslimien kanssa) havainnut juutalaisvihaa tai vihamielisyyttä kristittyjä kohtaan. – – Olen aina voinut kertoa uskostani Jeesukseen puhetilaisuuksissa (muslimien keskuudessa) ilman, että siitä olisi tullut mitään negatiivisia seurauksia. Kohtaamani muslimit ovat aina kunnioittaneet uskonnollista vakaumustani. Henkilökohtaisia kokemuksiani ei tietenkään voida ulottaa koskemaan koko islamilaista maailmaa. En kuitenkaan sorru yleistyksiin, jos totean, ettei suurella osalla muslimeista ole mitään kristittyjä vastaan. – – Yksikään muslimi ei ole minun kuulteni halventanut Jeesusta.”

    Nielsenin kokemuksen validiteetista on vaikea mennä sanomaan oikein mitään, koska minulla ei ole tietoa, onko hänen kristillinen julistuksensa tervettä ja oikeaa.

    Lausunnoista kuitenkin yleisesti juontuu tarve selvittää islamin ja kristinuskon suhdetta näiden opillisten kirjoitusten valossa. Islam ei pidä Jeesusta Kristusta Vapahtajana, joten kristinuskon silmissä muslimit ovat pakanoita, jotka hukkuvat helvettiin ilman Kristusta eli syntien anteeksiantamusta. Siksi muslimeille on julistettava evankeliumia. Väkivaltaa tai sotimista oikea kristinusko ei käytä koskaan, vain Jumalan sanaa ja sakramentteja.

    Islamin suhtautumista kristinuskoon selvitän islamin pyhän kirjan, Koraanin, valossa (numerot alla viittaavat Koraanin kohtiin).

    Islamin mukaan Jeesus ei ole Jumala (5:17, 72; 9:30-31 – jälkimmäinen kohta kiroaa ne, jotka niin uskovat). Hän on Allahin (Jumalan) lähettiläs muiden lähettiläiden joukossa (4:171; 5:75). Jeesus ei ollut Jumalan Poika, koska Jumalalla ei ole vaimoa eikä hänellä niin ollen voi olla lasta tai lapsia (tästä Koraanissa on liki 20 kohtaa, mm. 19:35; 4:171; 9:30; 6:101; 39:4). Islam niin ollen kieltää kristillisen kolminaisuusopin, jonka mukaan Jumala on yksi olemus, jossa on kolme persoonaa: Isä, Poika ja Pyhä Henki (5:116; 9:30-31; 5:72-75; 4:171). Kohdassa 9:30 islam kiroaa ne, jotka uskovat, että Jeesus on Jumalan Poika (tässä kirotaan koko kristinusko). Jos Jumalassa olisi kolme persoonaa, syntyisi valtaistuintaistelu (17:42).

    Erityisesti islam kieltää Jeesuksen ristinkuoleman, jolloin kielletään myös Jeesuksen ylösnousemus kuolleista ja niin koko kristinusko, ilosanoma syntien anteeksiantamuksesta. Kohta 4:157-158 sanoo, ettei Jeesusta ristiinnaulittu vaan Jumala nosti hänet ylös elävänä (maailman lopussa Jumala sitten antaa hänen kuolla). Muslimit uskovat, että ristiinnaulittu oli joku toinen henkilö, jota vain luultiin Jeesukseksi. Koraani lisää, että vielä kristityt uskovat Jeesukseen mutta ylösnousemuksen päivänä Jeesus on todistava heitä vastaan (4:159)!

    Islamin mukaan uskottomia (esim. kristittyjä) ei saa ottaa ystäviksi, ellei heistä tule muslimeja (5:51; 4:89; 60:1).

    Islam kehottaa muslimeja nousemaan pyhään sotaan (jihad) uskottomia, siis myös kristittyjä, vastaan. Tällaisia kohtia Koraanissa on kymmeniä. Kaikki, jotka vastustavat Koraanin määräyksiä ja kieltäytyvät uskomasta niitä, tulee tappaa. Esim. 2:190-193 käskee taistelemaan epäjumalanpalvelijoita (siis myös kristittyjä) vastaan ja tappamaan heitä: ”Taistelkaa Jumalan tiellä niitä vastaan, jotka taistelevat teitä vastaan, mutta älkää sortuko tekemään väärin: Jumala ei rakasta väärintekijöitä. Surmatkaa heidät, missä heitä kohtaattekin, ja ajakaa heidät pois sieltä, mistä he ajoivat teidät pois, sillä epäjumalanpalvelus on pahempi synti kuin tappaminen – – Taistelkaa heitä vastaan, kunnes epäjumalia ei enää palvota.”

    Myös kohdissa 8:39, 48:28 ja 61:9 käsketään taistelemaan ”epäjumalanpalvelijoita” vastaan, kunnes ”epäjumalia ei enää palvota” (islamin on siis määrä nousta ainoaksi uskonnoksi). Kohdissa 2:216-218 ja 4:84, 89 myös kehotetaan taistelemaan ja tappamaan. Kohta 47:4 kehottaa katkaisemaan epäuskoisilta kaulan (”So when you meet those who became infidels, so strike the necks [decapitating] until you have made a great slaughter among them”, The Generous Quran, An accurate, modern English translation of the Quran, Islam’s holiest book by Usama Dakdok, 2009). Muita pyhään sotaan käskeviä kohtia ovat mm. 2:244; 9:5-6, 12-14, 41, 44 ja 22:78.

    Kohdassa 4:74-77 luvataan palkka tuonpuoleisuudessa niille, jotka ryhtyvät pyhään sotaan epäjumalanpalvelijoita eli “saatanoiden ystäviä” vastaan (Allahin armo luvataan myös kohdassa 16:110). Kohta 9:24 sanoo, että on synti pitää jotakin pyhää sotaa tärkeämpänä. Kohta 9:38-39 sanoo, että niitä, jotka eivät ryhdy pyhään sotaan, kohtaa rangaistus. Kohta 9:81 uhkaa pyhästä sodasta kieltäytyviä helvetillä. Kohdat 9:73 ja 66:9 sanovat, että epäuskoiset joutuvat helvettiin.

    (4)(3)
  10. Tässä on Palestiinan kristittyjen mietteitä, mutta nehän eivät kristillisiä siionistejä tunnu kiinnostavan: http://www.jarvenpaanseurakunta.fi/ep/tiedostot//KairosPalestiinajulistus.pdf

    (0)(0)
  11. Jeesus Jumalan profeetta
    Ata ur-Rahim
    http://www.islamopas.com/bok/jeesus/taka.htm

    Esimerkiksi 5. Luku: `Barnabas ja varhaiset kristityt` on henkevää luettavaa. Vilpitön muslimi, vilpitön uskossaan!

    (1)(0)
  12. Yahwe on isämme

    Hitler ja kansallisosialistit olivat viimeinen todellinen kristinarvoja puolustava voima Euroopassa.

    (4)(2)
  13. Revisionisti/patriootti/kansallismielinen/isänmaallinen apologeetta (uskonpuolustaja) on kahden rintaman sodassa. Nämä joillekin jokseenkin näkymättömät viholliset ovat luotu tehokkaiksi ja ne lähtevät yhdestä ja samasta lähteestä.

    Toisaalta häntä vainoaa kristillinen siionismi ja toisaalta frankfurtin koulukunnan kulttuurimarxismi, jotka molemmat puolustavat hänen vihollistaan – ja sitten tehokkaasti.

    Apologeetta paralla ei ole jo valmiiksi puukko selässä, vaan hänellä on kaksi puukkoa selässä. Näissä kehissä omat koirat on saatu puremaan ihan varmasti jokaista, kuka ikinä on rehti, suoraselkäinen ja oikeamielinen, yhteistä hyvää ajatteleva. Hän on siis yleisen käsityksen mukaan hullu, itse naurettavuus, salaliittoteoreetikko; leimasanoja löytyy.

    Esimerkiksi jenkkilässä on jo lisätty yleiseen tautiluokitukseen uusi koodi, jossa määritellään mielisairaudeksi auktoriteetista poikkeava mielipide.

    Kulttuurimarxismi
    http://www.adressit.com/kulttuurimarxismi_on_tunnistettava_ja_tyonnettava_takaisin
    Frankfurtin koulukunnan kulttuurimarxismi ja sen yhteys suomalaiseen kulttuuriin
    http://rauta-aika.blogspot.fi/2012/04/frankfurtin-koulukunnan.html

    Mitä me voimme tehdä?

    On eräs instanssi, joka meidän on hävitettävä, näin ensi alkuun mielistämme, koska se on menettänyt tehtävänsä ja edustaa nyt haSatanaa, pitäen yllä kristillistä zionismia ja kulttuurimarxismia. Tämä instanssi ei ole ainoastaan esimerkiksi kristinuskon kultit, lahkot ja temppelit, huolimatta siitä kuinka suuria tai pieniä ne ovat, vaan kristinusko sinänsä, joka on perkeleestä.

    Nostradamus ennusti aiheesta näin:

    `Miestä tullaan syyttämään uskontojen, lahkojen temppelien hävittämisestä,
    jotka ovat muuttuneet fantasioiksi,
    Hän tekee enemmän vahinkoa kalliolle kuin eläville,
    Korvat täytetään korupuheilla.

    Edellinen nelisäe löytyy ensimmäisen Xentaurin jostakin Quatrosta, muistaakseni 96sta. Siis jotakin miestä tullaan syyttämään kulttien hävittämisestä, koska ne ovat muuttuneet saduiksi. Hän tekee enemmän vahinkoa korkeakirkollisuudella kuin herätyskristilliselle liikkeelle. Korvat täytetään `with ornament speech`.

    Aiheesta julistaa Tintagelin kasvatti Merlin näin:

    `The cult of religion shall be destroyed completely,
    and the ruin of the churches shall be clear for all to see.
    The race that is oppressed shall prevail in the end,
    for it will resist the savagery of the invaders` (Merlin).

    Merlinin aikaan kirkko inhottavine kristinuskoineen oli vielä yhtenäinen (`cult of religion shall destroyed`), mutta sen hävittäminen tapahtuu silloin kun vainottu kansa on vallassa (koko maailmassa) ja vastustaa julmia maahantunkeutujia (Islam) eli se tapahtuu siihen aikaan kun:

    `Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä! Sillä suuri hätä on oleva maan päällä ja viha tätä kansaa vastaan (oik. viha tässä kansassa)` (Luu 21:23). Tätä sitä on sitten luettu kuin belsebuubi bibliaa, mutta näin se vaan menee, miekalle uhrattava kansa ehtii tehdä paljon häviötä väärässä messiastoivossaan.

    Mahatma Gandhi opiskeli Etelä-Afrikassa. Hän kääntyi kristinuskoiseen kulttiin ja erosi siitä myöhemmin. Omien sanojensa mukaan hän ei eronnut ainoastaan kristinuskoisesta kultista, vaan kristinuskosta sinänsä, koska se oli hänen mielestään muuttunut vuorisaarnan negaatioksi.

    (3)(1)
    • Vesa-Ilkka Laurio

      Eksyttäjä tämä Junnu (juutalainen?).

      Vai että kristinusko itsessään ylläpitää kristillistä sionismia ja kulttuurimarxismia! Vai että kristinusko sinänsä perkeleestä! Mitä muuta tämä on kuin juutalaista puhetta?

      Kristillinen sionismi (saatanalliseen Raamatun väärintulkitsemiseen perustuva perkeleen orjien palvonta) ja kulttuurimarxismi (perkeleestä sikiävän juutalaisuuden, Joh. 8:44, suorittama kaiken tuhoaminen) nousevat tämän maailman ruhtinaasta, perkeleestä, koska ainoasta perkeleen sitovasta voimasta, kristinuskosta, on liki kaikkialla luovuttu. Erityisesti perkele on erikoistunut vääntelemään Raamattua, joka on Jumalan kirja, Pyhän Hengen kirjoittama profeettojen ja apostolien kautta.

      Junnu ottaa välineekseen raamatunkohdan Luuk. 21:23: ”Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä! Sillä suuri hätä on oleva maan päällä ja viha tätä kansaa vastaan”, ja selittää, että tuolloin kirkko ja kristinusko hävitetään ja kansa vastustaa maahan tunkeutuvia muslimeja.

      Luuk. 21:23 puhuu kuitenkin Jerusalemin tuhoamisesta v. 70 j.Kr. Jakeen konteksti on seuraava (jakeet 20-24): ”Mutta kun te näette Jerusalemin sotajoukkojen ympäröimänä, silloin tietäkää, että sen hävitys on lähellä. Silloin ne, jotka Juudeassa ovat, paetkoot vuorille, ja jotka ovat kaupungissa, lähtekööt sieltä pois, ja jotka maalla ovat, älkööt sinne menkö. Sillä ne ovat koston päiviä, että kaikki täyttyisi, mikä kirjoitettu on. Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä! Sillä suuri hätä on oleva maan päällä ja viha tätä kansaa vastaan; ja he kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät.”

      Myös Junnun sananselitys (”oik. viha tässä kansassa”) on väärä. Tuo ”Viha tätä kansaa vastaan” tarkoittaa Jumalan vihaa tuota kansaa (Jeesuksen tappaneita farisealaisjuutalaisia) kohtaan. Kohdassa olevaa sanaa ”viha” (orgee) Raamattu käyttää erityisesti Jumalan vihasta puhuessaan, usein myös silloin kuin sanaa ”Jumala” ei mainita (esim. Matt. 3:7 ja Room. 13:4-5, Kirkkoraamatussa ”rangaistus”). Sanan käyttö käy ilmi sanakirjoista (esim. Gyllenberg: ”Uuden testamentin kreikkalais-suomalainen sanakirja” ja Walter Bauer: ”Wörterbuch zum Neuen Testament”). Kreikan sana orgee tarkoittaa Jumalan vihaa tai Jumalan tuomiota. Mitä sijamuotoon tulee, kreikkalainen alkuteksti ei oikeuta käännöstä inessiivimuodossa (-ssa). Lauseessa käytetään ns. objektiivista genetiiviä, joka ilmaisee toiminnan kohdetta (tuomio t. viha kansaa KOHTAAN). Lars Aejmelaeuksen ”Uuden testamentin kreikan kielioppi” 2003 selittää tämän sivulla 138 ja toteaa myös, että kreikan genetiivillä on suomen genetiiviä paljon laajempi käyttö.

      Junnun tekstistä käy ilmi, että hänen eksytystoimintansa on suunniteltua ja järjestelmällistä. Tuollaiset ihmiset riehuvat kaikkialla, koska kristinuskosta on luovuttu lähes kokonaan (se on vielä olemassa Raamatussa ja joidenkin ihmisten sydämissä, mutta viralliset kristinuskon muodot Suomessa ovat iljettäviä torsoja – kiitos kansan).

      (5)(2)
  14. Nikolai Starikov – How does USA save dollar?

    (0)(0)
  15. Germany and axis european nations WERE ALL christian!

    https://trutube.tv/video/30554/Part-6-NWO-Communism-by-the-Backdoor

    (0)(0)
  16. Mies joka oli köyhien ja keskiluokan puolustaja!

    (1)(0)
  17. Obs. Tämä jäikin huomiotta!

    Vai niin. Että sillä tavalla.

    Niin monesti kuin luenkin kirjoituksiasi, nostan aina hattua, ja mieluummin nostan hatun kepin nenään, koska olet niitä harvoja, etten sanoisi Vanhan Liiton profeettoja, jotka toivat totuuden esille, siitä kiitos sinulle.

    Mutta näissä fundamenteissa näytät olevan ihan täysi tonttu.

    Miksi lähdet rämpimään suolle, josta sinulla ei näytä olevan mitään kokemusta?

    Oletko kuullut koskaan sanonnan: Älä opeta isääsi naimaan.

    (2)(0)
  18. Evankeliumi

    Tässä juuri julkaistu dokumenttielokuva, joka käsittelee juutalaisuutta ja kristillistä sionismia, ja avaa mielestäni hyvin sitä asiaa, että nykyinen maallinen Israel ei ole raamatullista, eikä juutalaiset ole Jumalan valittu kansa, vaan ne, jotka ovat Kristuksessa pelastetut. Uusi liitto on uusi liitto. Vanha oli ehdollinen.

    Hebr. 8: 6-13:

    ”Mutta tämä taas on saanut niin paljoa jalomman viran, kuin hän on myös paremman liiton välimies, liiton, joka on paremmille lupauksille perustettu. Sillä jos ensimmäinen liitto olisi ollut moitteeton, ei olisi etsitty sijaa toiselle. Sillä moittien heitä hän sanoo: Katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin minä teen Israelin heimon ja Juudan heimon kanssa uuden liiton, en sellaista liittoa kuin se, jonka minä tein heidän isäinsä kanssa silloin, kun minä tartuin heidän käteensä ja vein heidät pois Egyptin maasta. Sillä he eivät pysyneet minun liitossani, ja niin en minäkään heistä huolinut, sanoo Herra. Sillä tämä on se liitto, jonka minä teen Israelin heimon kanssa näiden päivien jälkeen, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän mieleensä, ja kirjoitan ne heidän sydämiinsä, ja niin minä olen heidän Jumalansa, ja he ovat minun kansani. Ja silloin ei enää kukaan opeta kansalaistaan eikä veli veljeään sanoen: ’Tunne Herra’; sillä he kaikki, pienimmästä suurimpaan, tuntevat minut. Sillä minä annan anteeksi heidän vääryytensä enkä enää muista heidän syntejänsä. Sanoessaan uuden hän on julistanut ensimmäisen liiton vanhentuneeksi; mutta se, mikä vanhenee ja käy iälliseksi, on lähellä häviämistään.”

    Hebr. 10: 16-17:

    ”Tämä on se liitto, jonka minä näiden päivien jälkeen teen heidän kanssaan, sanoo Herra: Minä panen lakini heidän sydämiinsä ja kirjoitan ne heidän mieleensä; ja: heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista.”

    2. Kor. 3: 14:

    ”Mutta heidän mielensä paatuivat, sillä vielä tänäkin päivänä sama peite, vanhan liiton kirjoituksia luettaessa, pysyy poisottamatta, sillä vasta Kristuksessa se katoaa.”

    Room. 2: 28-29:

    ”Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta.”

    Room. 4: 13-16:

    ”Sillä se lupaus, että Aabraham oli perivä maailman, ei tullut hänelle eikä hänen siemenelleen lain kautta, vaan uskonvanhurskauden kautta. Sillä jos ne, jotka pitäytyvät lakiin, ovat perillisiä, niin usko on tyhjäksi tehty ja lupaus käynyt mitättömäksi. Sillä laki saa aikaan vihaa; mutta missä lakia ei ole, siellä ei ole rikkomustakaan. Sentähden se on uskosta, että se olisi armosta; että lupaus pysyisi lujana kaikelle siemenelle, ei ainoastaan sille, joka pitäytyy lakiin, vaan myös sille, jolla on Aabrahamin usko, hänen, joka on meidän kaikkien isä.”

    Gal. 3: 16, 18, 26-29:

    ”Mutta nyt lausuttiin lupaukset Aabrahamille ja hänen siemenelleen. Hän ei sano: Ja siemenille, ikäänkuin monesta, vaan ikäänkuin yhdestä: Ja sinun siemenellesi, joka on Kristus. … [18] Sillä jos perintö tulisi laista, niin se ei enää tulisikaan lupauksesta. Mutta Aabrahamille Jumala on sen lahjoittanut lupauksen kautta. … [26-29] Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa. Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.”

    Room. 10: 4:

    ”Sillä Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.”

    Dokumentti ei ole virheetön, esim. natsisaksan demonisointi yhdessä kohtaa (oli tosin muutaman sekunnin pätkä, jota ei avattu siinä sen enempää) ja lopussa dna-tutkimukset, mutta toisaalta siinä sanottiin juuri tämä, että lihan perillisyydellä ei ole väliä, vaan sillä, että Abrahamin siemeneksi luetaan ne, jotka ovat uskon kautta Kristuksessa. Kaikki olemme siis yhtä Jeesuksessa Kristuksessa, joka on tämä luvattu uusi liitto.

    (10)(2)
    • Jepulisjepsis

      Suomessa on hyvin paljon valhekristittyjä, jotka pitävät nykyisiä Kristuksen hylänneitä juutalaisia ”Jumalan omaisuuskansana” ja nykyistä Rotschildien perustamaa Israelia Jumalan lupausten täyttymyksenä.

      Raamatun Israel ei kuitenkaan ole sama asia kuin tämä Rotschildien perustama maallinen Israel.

      Jeesus ei tullut maailmaan perustamaan maanpäällistä valtakuntaa. Jeesus puhui useaan otteeseen, että Jumalan valtakunta on kristittyjen sydämissä eikä jossakin maanpäällisessä valtakunnassa.

      Kun Jeesus puhuu Israelista, hän tarkoittaa Jumalan valtakuntaa ihmisten sydämissä. Tätä taustaa vasten täytyy myös katsoa Vanhan testamentin ennustuksia Israelista. Raamattu ei puhu siis mitään nykyisestä Israelin valtiosta Lähi-idässä. Israelin valtiolla ei ole mitään tekemistä Raamatun kanssa. Asiat eivät voi olla niin, että Jumala surmaisi kymmeniä miljoonia ihmisiä saadakseen jonkun valtionsa johonkin pahaiseen Lähi-itään.

      Israelin valtion perustamiseksi on tehty valtaisa työ. Rothschildit aloittivat sen 1800-luvun lopussa tukemalla sionistista politiikkaa. Palestiinalaiset haluttiin alueelta pois. II maailmansota oli osa Israelin valtion perustamisstrategiaa. Samoin oli I maailmansota. I maailmansodassa Ottomaanien valtakunta tuhoutui. Britannia sai mandaatin Palestiinaan. Kaikki huipentui Balfourin julistukseen, jossa Britannia lupasi Rothschildeille tukea Israelin perustamista. Ja olisiko Jumala kaiken tämän takana? Ei ole. Jumala ei ole sodan jumala. Hän on rauhan ja rakkauden Jumala. Näin Jeesus opetti Jumalasta. Jeesuksen mukaan Jumala on rakkaus. Onko näin?

      Nykyinen Israelin hallitus on apartheidin hallitus. Kaikenlaiset kollektiiviset rankaisut jatkuvat palestiinalaisia vastaan. Laittomia pidätyksiä, joukkomurhia, maiden anastuksia, laittomia siirtokuntia jne. Kaiken huippuna viattomien avustuslaivojen ihmistenkin tappaminen.

      Luther totesi kerran, että jos juutalaisuskoiset perustaisivat jälleen oman valtionsa Israeliin, se olisi kuin perkele tunkeutuisi taivaaseen.

      MYÖS Vanhan testamentin aikana uskottiin luvattuun Jeesukseen (perkeleen pään rikki polkijaan eli syntien anteeksiantamukseen), Uuden testamentin aikana uskotaan jo tulleeseen Jeesukseen. Usko on aivan sama pelastava usko, usko syntien anteeksiantamukseen.

      Eikä nykyjuutalaisten pyhänä kirjana edes ole Raamattu vaan Raamatun kumoava Talmud (kaikki käskytkin Talmud kääntää päälaelleen). Nykyjuutalaiset ovat fariseusten perillisiä. Nykyinen Talmud on Jeesuksen ajan “perinnäissääntö”.

      Vanhan testamentin ajan Israel “luvattuna” maana on vertauskuva Jumalan ikuisesta armon valtakunnasta, joka alkaa jo täällä maan päällä uskovien sydämissä ja jatkuu ikuisesti elämänä Jumalan yhteydessä. Kristityn sielu liittyy Jumalaan (sielun ylösnousemus) jo uskon syttyessä Kristuksen sijaissovitukseen, ja viimeisenä päivänä ruumiskin (sama ruumis kuin maan päällä mutta eri muodossa, kuten Jeesuksella) nousee haudasta ylös Jumalan yhteyteen, ja niin kristitty elää ikuisesti sekä sielun että ruumiin puolesta uusissa taivaissa ja uudessa maassa, jotka Jumala on omilleen luvannut luoda (2. Piet. 3:13).

      Vanha testamentti on kristitylle enää vertauskuvallinen tai esikuvallinen kirja (1. Kor. 10:11), eivätkä sen käskyt sido enää kristittyä. Nyt on voimassa uusi liitto, Uusi testamentti. Ainoat Vanhan testamentin käskyt, jotka kristikunnassa vielä ovat voimassa, ovat ne, jotka vahvistetaan Uudessa testamentissa (esim. kymmenen käskyä). Kuitenkaan käskyjen ulkonaisella noudattamisella (sydämen pysyessä syntisenä) kukaan ei pelastu, sillä ihminen pelastuu vain sydämen uskossa Kristuksen sijaissovitukseen. Käskyjen tehtävä on vain paljastaa ihmisille (myös kristityille, sillä kukaan ei puhdistu lihan synneistä kokonaan tämän elämän aikana) heidän syntinsä ja johtaa heidät siten Kristukseen.

      Ylösnoussut Jeesus hallitsee nyt kahta valtakuntaa: armon valtakuntaa (kirkkoa) evankeliumilla ja maallista valtakuntaa asettamansa esivallan avulla (Room. 13. luku). Näitä ei saa sekoittaa toisiinsa, muuten molemmat menettävät voimansa, kuten Suomessa on käynyt.

      Jeesus Kristus on siis esivallankin takana ja siten myös lakien ja rangaistusten (myös kuolemanrangaistusten) ja puolustussotien takana. Jumala on järjestyksen Jumala ja rauhan Jumala.

      Jeesus sanoo juutalaisille: “Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?” (Matt. 23:33).

      (13)(2)
      • ”Jeesus Kristus on siis esivallankin takana”…
        Kuinka Jeesus voi olla nykyisen laittoman EU-esivallan takana?

        (3)(1)
    • Haluaisiko joku olla ystävällinen ja suomentaa tämän?

      (0)(0)
    • Meneekö mulla jokin ohi nyt

      Aika hämärä tuo kanava. Tämä kyseinen pätkä oli hyvä, mutta sit heiltä löytyy video myös missä Danielin 70 vuosiviikkoa profetia Jeesuksen ensimmäisestä tulemisesta ja siitä miten hän uhrasi itsensä on siirretty tähän päivään/tulevaisuuteen ja Jeesuksen tilalle on heitetty Antikristus (videon kuvauksen mukaan), häh? Ristiriitaiset tarinat tyypeillä. Jonkinlainen yhteistyö näyttää olevan myös Alex Jonesin kanssa, mitä tästä pitäisi nyt ajatella…

      (1)(0)
  19. kskcckn ddhh

    (0)(0)

Jätä vastaus ffff Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*