"Toimittajat tuhoavat totuuden, valehtelevat, vääristävät, panettelevat ja polvistuvat rahan vallan edessä. Heidän ammattinsa on pettää heidän isänmaansa ja rotunsa. Olemme valtamediassa kasvottoman eliitin palvelijoita, sätkynukkejä; he vetävät naruista ja me tanssimme."

John Swinton, New York Times

“Kristalliyö” – saksalaisvastaista propagandaa, osa 2

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,38
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

”Kristalliyöstä” on kehkeytynyt yksi pakkomonikulttuurisuutta vaativan liikkeen pyhimmistä vuosipäivistä. Tämä on käännös Ingrid Weckertin 1985 kirjoittamasta artikkelista. Weckert ehti kokea Hitlerin Saksan omakohtaisesti. Hän on opiskellut juutalaisuutta sveitsiläisessä yliopistossa sekä vieraillut usein Israelissa, jonka pääministeri Menachem Beginin hän tunsi henkilökohtaisesti.

Lue myös artikkelin ensimmäinen osa!

Miesjoukkojen riehuessa ympäri valtakuntaa Münchenissä juhlittiin erityistä vuosipäivää. 15 vuotta aiemmin, 9.11.1923, Hitler, Erich von Ludendorff sekä kaksi merkittävää baijerilaispoliitikkoa yrittivät kaataa hallituksen ja korvata sen uudella.

Kansannousu (Putsch) kuitenkin tukahdutettiin, ja 16 kapinallista ammuttiin kuuluisan Feldherrnhalle-monumentin viereen. Siksi 9.11. oli ollut kansallissosialististen marttyyrien virallinen muistopäivä vuodesta 1933 lähtien. Hitler ja puolueen tärkeimmät hahmot tapasivat joka vuosi Münchenissä muistellakseen kaatuneita. Hitler piti yleensä myös puheen puolueveteraaneille 8.11. kuuluisassa Bürgerbräukeller-ravintolassa.

Aamulla 9.11. Hitler ja hänen vanhat puoluetoverinsa esittivät symbolisen Feldherrnhallen marssin vuoden 1923 tapahtumien muistoksi. Samana iltana puolue järjesti epävirallisen illallisen vanhalla kaupungintalolla. Keskiyöllä nuoret SS- ja SA-järjestöihin liittyvät miehet osallistuivat Feldherrnhallen valatilaisuuteen. Seremonia oli juhlallinen.

8.11. oli siis erittäin viisaasti valittu päivämäärä sabotaasille. Juhlapäivän vuoksi puolueen korkeimmat johtajat eivät olleet kotikaupunkinsa konttorissa vaan Münchenissä. Tämä oli täydellinen hetki aloittaa mellakka, sillä päätöksenteko oli delegoitu puolueen nuoremmille ja kokemattomammille jäsenille. 8.–10.11. alempiarvoiset virkailijat siis korvasivat aluejohtajat (Gauleiter), jotka olivat matkalla puolueseremoniaan. Tämä helpotti huomattavasti provokaattoreiden pyrkimystä kylvää hämmennystä kaupunkeihin ja puolueen paikallisosastoihin.

Toinen tärkeä tekijä oli se, ettei kukaan osannut odottaa levottomuuksia. Saksa oli tuohon aikaan maailman rauhallisimpia valtioita. Kukaan ei osannut aavistaa väkivaltaista katastrofia. Aluejohtajat saivat ensimmäiset puhelinraportit kotikaupungeissaan tapahtuvista kummallisuuksista vanhalla kaupungintalolla nautitun illallisen aikana. Samalla selvisi, että Ernst vom Rath oli kuollut vammoihinsa Pariisissa.

Feldherrnhallen valatilaisuus.

Feldherrnhallen valatilaisuus.

Mitä Göbbels teki?

Kun illallinen oli päättynyt, Hitler lähti noin kahdeksalta ja palasi asunnolleen. Tohtori Göbbels nousi ylös ja kertoi lyhyesti polttavat uutiset. Hän totesi yleisölle vom Rathin kuolleen. Hänen mukaansa murhan vuoksi kahdessa tai kolmessa kaupungissa oli syttynyt juutalaisvastaisia mellakoita.

Göbbels tunnettiin intohimoisista ja inspiroivista puheistaan. Kaupungintalolla hän ei kuitenkaan pitänyt puhetta. Hänen ilmoituksensa oli lyhyt ja epävirallinen. Hän muistutti, että kansallissosialistien tultua valtaan juutalaiset eivät enää voisi tappaa saksalaisia joutumatta siitä vastuuseen. Vom Rathin murha tulisi johtamaan oikeustoimiin. Göbbels kuitenkin painotti, että vom Rathin kuolemaa ei tule käyttää tekosyynä oma-aloitteisille toimenpiteille juutalaisia vastaan.

Göbbels ehdotti, että aluejohtajien sekä SA-johtaja Viktor Lutzen tulisi ottaa yhteyttä kotikaupunkiensa puoluekonttoreihin varmistaakseen, että kaupungeissa säilyisi rauha ja järjestys. Tässä yhteydessä on tärkeä painottaa, ettei Göbbelsillä ollut kuitenkaan virallista oikeutta antaa suoria määräyksiä paikalla olleille puoluejohtajille – illalliseen osallistuneet olivat arvoasteikon samalla portaalla. Monet joka tapauksessa pitivät ideaa järkevänä ja toimivat Göbbelsin ehdottamalla tavalla.

Valtavirtahistorioitsijat siis valehtelevat väittäessään, että Göbbels aloitti kristalliyön pogromit pitämällä tulisen puheen illalla 9.11. Seuraavat tosiasiat selkeyttävät tapahtumien kulkua:

  • Göbbels oli itse Berliinin aluejohtaja, joten hänellä ei ollut käskyvaltaa Berliinin ulkopuolella. Hän oli toki Saksan propagandaministeri, mutta tämä ei merkinnyt oikeutta komentaa muita aluejohtajia. Hänellä ei ollut lainkaan sananvaltaa SA:n ja SS:n toimintaan.
  • Kaikista kansallissosialistijohtajista varmasti juuri propagandanero Göbbels ymmärsi parhaiten, millaisia julkisuushaittoja juutalaisvastainen pogromi aiheuttaisi Saksalle. Hän oli raivoissaan kuullessaan aamulla 10.11. yön tuhoista. Tästä on pitäviä todisteita.
  • Miten yhdeksän jälkeen illalla pidetty puhe 9.11. olisi voinut ”aloittaa” pogromin, kun tuhotyöt olivat käynnistyneet jo edellisenä päivänä? Tuolloin ensimmäiset provokaattorit olivat saapuneet puolueen paikallisiin virastoihin vaatimaan toimenpiteitä juutalaisia vastaan.
  • Vaikka emme tiedä tarkalleen mitä Göbbels sanoi illalla 9.11., tiedämme, mitä aluejohtajat ja SA-johtaja tekivät propagandaministerin tiedotteen jälkeen. He tarttuivat puhelimeen, soittivat kotikaupunkinsa puoluetoimistoon ja vaativat, että heidän alaisensa tekisivät kaikkensa säilyttääkseen rauhan ja järjestyksen. He painottivat, ettei kukaan saisi missään nimessä osallistua mielenilmauksiin.

Puhelimeen puolueen paikalliskonttoreissa vastanneet kirjoittivat aluejohtajiensa käskyt ylös. Tämän jälkeen määräykset lähetettiin kaukokirjoittimella kaikkiin alueen virastoihin.

Kaukokirjoitinviestejä on säilynyt useissa arkistoissa ja niitä voi käydä lukemassa kuka tahansa aiheesta kiinnostunut.

Määräykset pogromin lopettamiseksi

Kun aluejohtajat soittivat puheluita kotikaupunkeihinsa, SA-johtaja Viktor Lutze määräsi paikalla olleita SA-ryhmänjohtajia tekemään saman. Lutze määräsi, että SA ei saisi missään olosuhteissa osallistua juutalaisvastaisiin mielenosoituksiin. Mikä mielenkiintoisinta, SA:n tuli Lutzen mukaan sen sijaan pyrkiä pysäyttämään mellakointi.

Erittäin selkeiden määräysten vuoksi SA alkoi vartioida juutalaiskauppoja vielä samana yönä alueilla, joissa ikkunoita oli rikottu. Lutzen määräyksen autenttisuudesta ei ole kiistaa, sillä sodan jälkeen useat paikallaolijat vahvistivat sen. Myös SS ja poliisi saivat käskyn vaalia rauhaa ja järjestystä.

Himmler määräsi Reinhard Heydrichia estämään kiinteistöjen tuhoamisen ja suojelemaan juutalaisia mielenosoittajilta. Aiheeseen liittynyt kaukokirjoitinviesti löytyy yhä Nürnbergin näytösoikeudenkäyntien pöytäkirja-arkistoista. Nürnbergissä kaukokirjoitinviestistä esitettiin kuitenkin kolme eri versiota, joihin oli jälkeenpäin tekaistu lisäyksiä, jotka muuttivat kokonaan määräyksen luonteen [Nürnbergin asiakirjaväärennöksistä kirjoitettiin myös artikkelissamme ”Auschwitzin kaasukammioissa ei murhattu ketään”. Suom. huom.]. Kirjassani Feuerzeichen julkaisin alkuperäisen kaukokirjoitinviestin.

Adolf Hitler osallistui Feldherrnhallen keskiyön seremoniaan. Vasta palattuaan asunnolleen yhdeltä aamuyöllä hän kuuli ensimmäisen kerran Münchenin mellakoista, joissa yksi synagoga oli tuikattu tuleen. Hitler oli raivoissaan ja käski Münchenin poliisijohtajan välittömästi puheilleen.

Hitler käski häntä sammuttamaan tulipalon välittömästi ja varmistamaan, ettei Münchenissä enää tapahtuisi mitään vastaavaa. Seuraavaksi hän soitti useille poliisi- ja puolueviranomaisille eri puolille Saksaa selvittääkseen kuinka laajoja levottomuudet olivat. Lopuksi hän saneli kaukokirjoitinviestin kaikille aluejohtajille: ”Johtajan määräyksestä juutalaisten yritysten ja muun omaisuuden polttaminen täytyy estää kaikin keinoin.”

Synagogia ei mainittu erikseen, sillä aamuyöllä Hitlerillä ei ilmeisesti ollut tietoa muiden kaupunkien kuin Münchenin synagogan tuhopolttoyrityksestä.

Miksi SA-miehiä osallistui levottomuuksiin johtajien kiellosta huolimatta?

Kuinka on mahdollista, että kaikista määräyksistä huolimatta tuhotyöt olivat niin laajoja ja niin monet SA-miehet osallistuivat mellakointiin? Arkistojen perusteella ainakin kolme yhteensä 28:sta SA-ryhmästä kieltäytyi noudattamasta Lutzen käskyjä. Sen sijaan ryhmien jäsenet hyökkäsivät synagogia ja muita juutalaisten omistamia rakennuksia vastaan.

Sodan jälkeen järjestettiin oikeudenkäyntejä kristalliyön tapahtumista epäiltyjä SA-miehiä vastaan vuosina 1946–1952. Oikeudenkäyntipöytäkirjoissa esiintyvät silminnäkijälausunnot ja muu todistusaineisto kertovat kuinka kaoottinen tapahtumasarja kristalliyö oli.

Oikeudenkäynnit perustuivat suurilta osin SA:n 50. prikaatin johtaja Karl Lucken raporttiin, joka alkoi sanoilla: ”10.11.1938 sain kolmelta aamuyöllä käskyn: ’Ryhmänjohtajan määräyksestä kaikki juutalaiset synagogat SA-prikaatin toiminta-alueella täytyy välittömästi räjäyttää tai sytyttää palamaan.’”

Lucke listasi raportissaan hänen prikaatinsa tuhoamat synagogat. Raportista tuli tärkeä osa Nürnbergin syyttäjälaitoksen sekä valtavirtahistorioitsijoiden kaanonia, jonka oli määrä todistaa, että SA sai puolueelta määräyksen tuhota juutalaiset kaupat ja synagogat.

Herbert Fust.

Herbert Fust.

Miten Lucke oli voinut saada määräyksen, joka erosi täysin Hitlerin todellisesta käskystä? 9.11. SA:n Mannheimin ryhmän johtaja Herbert Fust oli Münchenissä muiden SA-ryhmänjohtajien ja Lutzen kanssa. Kun Lutze määräsi ryhmänjohtajia soittamaan kotikaupunkeihinsa ja estämään mellakoinnin, Fust teki työtä käskettyä. Hän soitti Mannheimiin ja välitti heille Lutzen määräyksen.

SA:n Mannheimin virastossa päivystänyt mies vastasi Fustin puheluun ja kuittasi. Hän ei kuitenkaan koskaan välittänyt alkuperäistä määräystä eteenpäin. Sen sijaan hänen antamansa määräys oli päinvastainen. Normaalitilanteessa päivystänyt SA-mies olisi välittömästi ottanut yhteyttä ryhmän varajohtaja Karl Luckeen vastaavan puhelun jälkeen. Nyt päivystäjä soitti kuitenkin syystä tai toisesta SA-ylieversti Fritschille ja pyysi tätä tulemaan toimistolle.

Fritschiä pidettiin hieman hidasälyisenä miehenä. Kun hän saapui, päivystäjä näytti hänelle puhelun aikana kirjoittamansa muistiinpanot, joissa luki, että kaikki Mannheimin synagogat täytyy tuhota. Päivystäjä kertoi Fritschille, että puhelu oli tullut juuri Münchenistä. Hidasälyinen Fritsch ei tiennyt kuinka toimia, joten hän soitti alueen puoluejohtajalle sekä omalle varamiehelleen.

Miehet saapuivat SA:n toimistoon ja keskustelivat tilanteesta. Samalla päivystäjä kertoi suunnitelmista kaikille SA-johtajille paitsi Fustia tuuranneelle varajohtaja Luckelle. Muistiinpanot hukkuivat tohinassa. Toimistolle saapuneet SA-miehet tapasivat puoluejohtajan, joka kertoi, että päivystäjän mukaan Münchenistä oli tullut käsky tuhota synagogat. Kukaan ei missään vaiheessa soittanut Müncheniin varmistaakseen, että käsky oli tulkittu oikein.

Paikalliset SA-miehet jalkautuivat kaduille ja aloittivat tuhotyöt. Muutamia tunteja myöhemmin – kun mellakointi oli jo loppumaisillaan –, päivystäjä soitti viimein Luckelle ja kertoi ryhmän saamasta (väärin tulkitusta) ”määräyksestä”. Päivystäjä kertoi Luckelle myös, että SA oli tuhonnut juutalaisten omaisuutta jo useita tunteja. Koska operaatio oli jo käytännössä ohi, myöskään Lucke ei nähnyt enää tarpeelliseksi hankkia vahvistusta käskylle. Kello oli jo kolme aamuyöllä. Lucke välitti tiedon operaatiosta prikaatinsa everstille ja hyväksytti tuhotyön Darmstadtissa.

Kahdeksalta seuraavana aamuna Lucke kirjoitti raportin, jota siteerattiin myöhemmin Nürnbergissä. Kuten todettua, Münchenissä ollut ryhmänjohtaja Fust ei ollut määrännyt tuhotöitä vaan vaatinut nimenomaan estämään ne. Käskyn antoi siis puhelimella päivystänyt mies. On mielenkiintoista, että päivystäjän henkilöllisyys ei ole koskaan paljastunut eikä sen selvittämistä pidetty tarpeellisena yhdessäkään sodanjälkeisessä kristalliyöoikeudenkäynnissä! Tämän vuoksi on arveltu, että päivystäjä saattoi olla Saksaa vastaan toiminut provokaattori, mutta mitään varmuutta asiasta ei ole.

Juutalaisille määrätty sakko

Aikaisin kristalliyön jälkeisenä aamuna propagandaministeri Göbbels piti radiopuheen, jossa hän julisti, että hyökkäykset juutalaisia vastaan olivat ankarasti kiellettyjä. Hän varoitti, että rikkureille oli luvassa ankara rangaistus. Göbbels kertoi, että juutalaiskysymys tulisi ratkaista kokonaan laillisin keinoin.

Kuten todettua, hallitus ja puolueväki olivat raivoissaan yön tuhotöistä. Saksan talousasioista vastannut Hermann Göring valitti, että kauppojen rikottujen erikoisikkunalasien korvaaminen tulisi maksamaan omaisuuden, sillä tuotetta ei valmistettu Saksassa. Ikkunalasi täytyisi tilata Belgiasta, mikä tulisi maksamaan sievoisen summan ulkomaanvaluuttaa.

Koska kansainvälinen juutalaisyhteisö oli julistanut boikottisodan Saksaa vastaan, hallituksella oli käytössään vain vähän ulkomaanvaluuttaa. Koska valuuttapula oli monikansallisen juutalaiskampanjan suora tulos, päätti Göring, että juutalaiset saavat maksaa itse heimoveljiensä rikotut ikkunat. Göring määräsi miljardin markan sakon Saksan juutalaisille. Valtavirtahistorioitsijat kirjoittavat tietysti mielellään vandalismin uhreille annetusta sakosta. Harva historioitsija muistuttaa kuitenkaan yleisöä sakon todellisista syistä.

Göring itsekin ymmärsi, että uhrien sakottaminen ei ollut järin oikeudenmukaista. Hän kuitenkin perusteli päätöstään kansainvälisen juutalaisyhteisön sodanjulistuksella, joka julkaistiin suurissa sanomalehdissä miljoonien juutalaisten nimissä. Göringin mukaan kansainvälinen juutalaisyhteisö saisi siis itse auttaa saksalaiset veljensä pois pinteestä.

On tärkeä huomata, että sakon maksuun joutuivat osallistumaan vain saksanjuutalaiset, joilla oli yli 5 000 markan edestä omaisuutta. 1938 hinnat olivat matalalla, joten 5 000 markkaa oli pieni omaisuus. Kukaan ei siis suinkaan joutunut keppikerjäläiseksi sakon vuoksi. Tästäkään valtavirtahistorioitsijat eivät mielellään kerro yleisölleen.

Göring.

Göring.

Kristalliyön seuraukset

Usein väitetään, että kristalliyö oli “juutalaiskysymyksen lopullisen ratkaisun” ensimmäinen numero. Tämä on totta. ”Lopullinen ratkaisu” ei kuitenkaan tarkoittanut kansanmurhaa vaan juutalaisten kuljettamista pois Saksasta. Välittömästi kristalliyön jälkeen Hitler antoi käskyn juutalaisten maastamuuttoa hallinnoivan keskusjärjestön perustamisesta.

Göring noudatti määräystä ja perusti järjestön, jonka nimeksi tuli Reichszentrale für die jüdische Auswanderung. Järjestön johtajaksi nimettiin Reinhard Heydrich. Ryhmä alkoi koordinoida useiden juutalaisten maastamuuton parissa työskennelleiden viranomaisten toimintaa. Päätös helpotti juutalaisten lähtöä, mutta suurimmaksi ongelmaksi nousi muiden maiden haluttomuus ottaa juutalaisia vastaan. Tosin Palestiinaan muuttaminen oli helppoa niille, joilla oli vähintään 1 000 puntaa käteisenä, kuten alueen brittiviranomaiset vaativat.

Harva juutalainen halusi kuitenkaan muuttaa Palestiinaan. Se ei ollut läheskään yhtä moderni ja kosmopoliittinen maa kuin Saksa. Saksan juutalaiset työskentelivät yleensä esimerkiksi kaupan tai teollisuuden parissa. Palestiinassa ei kuitenkaan ollut nykyaikaista rahoitusinfrastruktuuria 1930-luvulla. Ei ollut rahamarkkinoita, pörssiä eikä sijoituspankkitoimintaa. Tämä teki Palestiinasta monien mielestä vastenmielisen maan.

Koska harvat juutalaiset tahtoivat luopua länsimaisten rahoitusmarkkinoiden mukavuuksista ja muuttaa Palestiinaan, Saksan hallitus teki kaikkensa suostutellakseen muita maita ottamaan heidät vastaan. 1938 Saksa perusti amerikkalaisasianajaja George Rubleen kanssa valtioidenvälisen pakolaiskomitean. Tammikuussa 1939 (eli kristalliyön jälkeen) Rublee ja Saksan hallitus allekirjoittivat sopimuksen, jonka perusteella kaikki saksanjuutalaiset saisivat muuttaa valitsemaansa maahan.

Mielenkiintoista kyllä, myöhemmin Saksan ja Amerikan presidenteiksi nousseiden poikien isät onnistuivat lähes sabotoimaan hankkeen. He olivat Yhdysvaltojen Britannian suurlähettiläs Joseph Kennedy sekä Ernst von Weizsäcker, Saksan ulkoministeriön valtiosihteeri. Hitler osallistui henkilökohtaisesti neuvotteluihin ja pelasti sopimuksen lähettämällä keskuspankkinsa johtaja Hjalmar Schachtin Lontooseen puhumaan Rubleelle.

Rublee itse kutsui sitä myöhemmin “sensaatiomaiseksi sopimukseksi”. Hän oli oikeassa. Hallitukset tekivät yhteistyötä turvatakseen Saksasta muuttaneiden juutalaisten toimeentulon. Juutalaisille järjestettiin koulutusleirejä, joissa he pystyivät valmistautumaan uusiin ammatteihin uusissa kotimaissaan.

Yli 45-vuotiaat saksanjuutalaiset saivat halutessaan jäädä maahan. Mikäli he jäivät Saksaan, heidät vapautettiin valtion muihin juutalaisiin kohdistamista pakotteista ja rajoitteista. He saivat asua ja työskennellä missä halusivat. Valtio takasi heidän sosiaaliturvansa siinä missä saksalaistenkin. Kuten Rublee myöhemmin totesi, sopimuksen solmimisen ja toisen maailmansodan syttymisen jälkeen Saksassa ei tehty käytännössä lainkaan juutalaisvastaisia rikoksia.

exodus1947-e1338890388185

Juutalaisten maastamuuttoa koordinoineen komitean rinnalle perustettiin juutalaisten oma järjestö Reichsvereinigung der Juden in Deutschland. Sen tehtävä oli edustaa juutalaisia maastamuuttovirastossa sekä auttaa juutalaisia siirtolaisia käytännön asioissa. Kaksi järjestöä työskentelivät tehdäkseen juutalaisten poistumisesta mahdollisimman vaivatonta. Myös SS oli mukana hankkeessa ja järjesti maastamuuttajille koulutuskeskuksia uuteen ammattiin ja elämään valmistautumista varten.

Haavara-sopimuksen ja Rublee-suunnitelman myötävaikutuksesta sadattuhannet juutalaiset siirtyivät Euroopasta Palestiinaan. Syyskuussa 1940 palestiinanjuutalainen uutistoimisto Palcor raportoi, että jo 500 000 juutalaista oli saapunut saksalaisalueilta, mukaan lukien Itävallasta, Sudeettialueilta, Böömin ja Määrin protektoraatista sekä saksalaisten hallitsemasta Puolasta.

Palcorin raportti on kuitenkin lakaistu maton alle, sillä se ei tue valtavirtahistorian holokaustitarinaa. 1950-luvulta lähtien onkin väitetty, että juutalaisia muutti Palestiinaan kaikista Euroopan maista yhteensä noin 80 000. Mitä tapahtui 420 000 juutalaiselle? He olisivat tuskin uskoneet 1940, että kymmenen vuotta myöhemmin heidän väitettäisiin kuolleen ”kaasukammioissa”!

Yhteenveto

Saksan hallitus ja kansallissosialistinen puolue eivät siis olleet syyllisiä kristalliyön tuhoihin. Lopulta tapahtumat olivat saksalaisten kannalta paljon vahingollisempia kuin juutalaisten kannalta.

Monet luulevat nykyään, että rasistiset murhat ja tuhopoltot kuuluivat “natsi-Saksan” arkeen ja että jokainen juutalainen eli jatkuvassa pelossa. Luullaan, että Hitlerin Saksassa ei tunnustettu ihmis- ja kansalaisoikeuksia. Kristalliyö oli Saksan 1933–1945 välisen historian synkimpiä hetkiä. Todisteet kuitenkin osoittavat, ettei Hitlerin hallituksella ja puolueella ollut mitään tekemistä mellakoiden suunnittelun kanssa. Kansallissosialistit olivat yllättyneitä ja vihaisia kuullessaan mellakkauutiset.

Esittämieni todisteiden perusteella on syytä olettaa, että kristalliyö oli kuitenkin keskusjohtoisesti suunniteltu ja käynnistetty tapahtumasarja. Mikäli näin todella oli, oli suunnitelman takana joku, joka hyötyi väkivaltaisuuksien Saksalle aiheuttamasta diplomaattisesta kriisistä.

Ketkä olisivat voineet olla mellakan taustalla? On hyvä palauttaa mieleen artikkelin ensimmäisessä osassa esittelemäni todisteet, jotka liittivät ranskalaisen juutalaisjärjestö LICA:n vom Rathin murhaan. Olisiko LICA voinut hyötyä Saksan kriisistä? Kristalliyön jälkeen kansainvälinen ilmapiiri ja lehdistön kirjoittelu muuttuivat huomattavasti juutalaismyönteisemmäksi.

Juutalaiset pelkäävät, että palestiinalaiset tekevät heille saman kuin he tekivät palestiinalaisille.

Sionistien kodeistaan häätämiä palestiinalaisia.

Sionistiliike kertoi luottavansa kansainväliseen tukeen taistellessaan Palestiinaa hallinnutta brittien mandaattihallintoa vastaan. Juutalaisten maahanmuuttoa Palestiinaan rajoitettiin tuolloin tiukasti arabien vastustuksen vuoksi. Juutalaisten maahanmuutto olikin pudonnut pohjalukemiin 1938, mutta sionistiliikkeen inspiroimana siirtolaistulva alkoi pian taas voimistua.

Tilanteen vakauttamiseksi britit laativat suunnitelman, jonka perusteella maa jaettaisiin juutalaisten ja palestiinalaisten alueisiin. Juutalaiset suostuivat pitkin hampain, mutta arabit eivät halunneet luovuttaa maataan uusille tulokkaille. Tämä johti arabikapinaan.

Maaliskuussa 1938 Britannian hallitus lähetti valtuutettunsa Sir Harold MacMichaelsin Palestiinaan. MacMichaels onnistui tukahduttamaan kansannousun. Arabien rauhoittamiseksi hän kuitenkin lupasi yrittää kumota suunnitelman juutalaisalueen perustamisesta. Hän kertoi myös pyrkivänsä hillitsemään juutalaismaahanmuuttoa. MacMichaels palasi Lontooseen lokakuussa 1938 keskustelemaan asiasta parlamentin kanssa. Päätöksen takarajaksi päätettiin 8.11.1938 – päivä, jolloin ”kristalliyön” väkivaltaisuudet todellisuudessa alkoivat!

Ernst vom Rathia oli ammuttu vain päivää aiemmin, 7.11. Murhan suunnittelijat olivat varmasti toivoneet, että uhri olisi kuollut välittömästi, jolloin mellakointi olisi alkanut todennäköisesti jo samana päivänä. Olivatko murhaan sekaantuneet laskelmoineet, että pogromi Saksassa voisi muuttaa Britannian Palestiina-politiikkaa? Arveltiinko, että dramaattinen tapahtumasarja takaisi kansainvälisen sympatian ja tuen sionistiliikkeelle?

Kukaan ei pysty antamaan täysin varmoja vastauksia. Avainhenkilöt ja motiivit jäävät arvailujen varaan. Minä en kuitenkaan yllättyisi, mikäli LICA:n kaltaiset järjestöt olisivat sotkeutuneet vom Rathin murhan lisäksi väkivaltaisuuksien aloittamiseen.

Oli miten oli, kristalliyö ei kuvastanut Hitlerin ajan saksalaisten asenteita. Se ei ollut tohtori Göbbelsin tai kenenkään muun puoluejohtajan suunnittelema. Se oli rikos yksittäisiä juutalaisia mutta ennen kaikkea Saksan kansaa ja hallitusta vastaan.

 

Artikkeli julkaistu alunperin Institute for Historical Review’n sivuilla englanniksi lähteineen.

 

Lue myös:

Helsingin Sanomat valehteli Hitlerin Saksan äitiysohjelmasta
Kokoelma naurettavimpia holokaustivalheita
Auschwitzin kaasukammioissa ei murhattu ketään 1, 2
Viranomaiset tehtailleet väärennettyjä silminnäkijälausuntoja ”holokaustista”
Video: Todellinen Auschwitz oli täysin erilainen kuin luulit!
3D-malli paljastaa Auschwitzin kaasukammiohuijauksen
Auschwitz-päällikön ”tunnustus” on väärennös
”Holokausti kulkee geeneissä” – korvausmaksuja vielä sukupolvien ajan?
Kiista ”holokaustin” todenperäisyydestä
Video: 86-vuotias rouva kumoaa holokaustimyytin Saksan televisiossa
Holokausti on huijaus
Kriittistä holokaustitutkimusta
Kriittistä holokaustitutkimusta: ihmisrasvan kerääminen polttokuopista
Kriittistä holokaustitutkimusta: Mengelen kokeet Auschwitzissa
Eliitin Auschwitz-juhla lähestyy
Video: holokaustikriittisyys auttoi juutalaista löytämään ”murhatut” sukulaiset
Ilse Koch ei ollut ihmishirviö
”Holokausti” ja Euroopan politiikka – kaksi tärkeää videota
Ukrainan kansanmurhan muistelu loukkaa juutalaisjärjestöä
Sylvia Stolz – ”holokaustin” nojalla vangittu asianajaja
Saksalaisnaiselle ehdoton vankilatuomio ”holokaustin” kyseenalaistamisesta

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

4 Kommentit

  1. Tuossa mainittu päivystäjä on saattanut soluttaa puoluetta jo aiemmin eli ei ollut ehkä saapunut maahan ihan äsken muiden provokaattoreiden sijaan. Ehkä solutus selittää myös hyväuskoisuuden ohella asiaa. Vaikka kansallissosialistista puoluetta oli vaikeampi soluttaa kuin esim. Wehrmachtia, tällaista tietenkin tapahtui.

    https://sensuroituahistoriaa.wordpress.com/2015/04/16/kristalliyo-wilhelm-gustloffin-ja-ernst-von-rathin-murhat/

    ”Tri Goebbels palasi Berliiniin saattajanaan tri Naumann. Münchenissä he ajoivat palavan synagogan ohitse. Goebbels ei tajunnut, että toimintaa oli ympäri Saksaa. Hän oli järkyttynyt ja ihmetteli, että “tämänkö verran müncheniläiset ymmärtävät kansallissosialismista.” Matkalla pääasemalle he saivat lisää viestejä ja perillä Berliinissä kaikki viestit mukaan luettuna Berliinin tapahtumat. Kun aamulla perillä Berliinissä sijaisjohtaja Görlitzer selosti yön tapahtumia, oli Goebbels äärimmäisen järkyttynyt ja teki suuttumuksensa erittäin selväksi. Tämä oli sitäkin kiusallisempaa, kun ympärillä oli hänet tuntevia ihmisiä. Naumannin onnistui vaivoin saada molemmat kovaan ääneen puhuneet herrat jatkamaan “keskusteluaan” autossa. Pian hän piti puheen, jossa kielsi kaikki omavaltaisuudet ja kertoi diplomaatin murhaan vastattavan asetuksilla ym. toimilla. Goebbelsistä kertoo myös Wolfgang Hackert teoksessa Der Grosse Wendig 3 s. 167-69. Goebbels oli puhunut lehdistölle jo puolenyönaikaan Münchenissä ja kehottanut sen välityksellä pidättäytymään kaikista omavaltaisuuksista ym, vaikka Pariisissa oli juutalainen murhannut Saksan suurlähettilään. Adjutantti Friedrich Christian Prinz zu Schaumburg-Lippe kertoo muistelmissaan puhelinkeskustelusta Goebbelsin ja Berliinin poliisipäällikön Helldorfin välillä. “Tämä kaikki on törkeää ilkivaltaa. Näin ei juutalaiskysymystä voida ratkaista missään tapauksessa. Heistä tulee näin vain marttyyreitä. Ja senjälkeen? – koko maailman edessä olemme menettäneet maineemme…meihin ei luoteta, jos teemme tuollaisia asioita, ymmärrättekö minua? Jos nyt pidän sovinnollisen puheen, annan saman vaikutelman kuin vanha huora, joka rakentaa kirkkoa. Kuka minua enää uskoo? Ei kukaan! Minulta on vedetty matto jalkojen alta…niin paradoksaaliselta se kuulostaa…emme voi vastustajien propagandalle tehdä parempaa palvelusta. Väkemme on tappanut tusinan verran juutalaisia, mutta tämä tusina meidän täytyy ehkä kerran maksaa miljoonalla saksalaisella sotilaalla. Ymmärrättekö, miksi olen niin mielipuolisen raivoissani?” Helldorf oli vastannut, että Berliinissä oli 9.11. pidätetty kolme kiinalaista kommunistia, jotka olivat SA-miesten vaatteissa ja jotka olivat kehottaneet väkijoukkoa ryöstelemään. Raportit ja kuvaukset olivat kertoneet muuallakin maassa yleensä, että tuntemattomat terroristit olivat rikkoneet ikkunoita ym. ja väkijoukko oli innostunut sitten ryöstämään kauppoja, kun pahantekijät olivat hävinneet pimeyteen.”

    ”Kristalliyöstä on virallisen valheen edusajien taholta syytetty Hitleriä, mutta myös on teorioita Goebbelsin tai jonkun muun korkean johtajan omavaltaisuudesta. Irving syyttää Goebbelsiä ja myös von Below, mutta tämä perustuu juuri näihin törkeisiin Nürnbergin väärennöksiin. Goebbels olettaa päiväkirjoissaan, että Hitler olisi syyllinen, mutta ei olisi kertonut hänelle asiasta. Tämä saattaa olla tahallista väärentämistä jälkipolville, sillä melko varmasti natsijohto käsitti, että syylliset melko varmasti olivat ulkomaalaiset tahot. Goebbelsin koko päiväkirja on väärennetty. Siis väärennöksiä on myös ensimmäisessä osassa. False flagin uhriksi joutumisen suureen ääneen myöntäminen olisi ehkä antanut vaikutelman heikkoudesta ja vaikeasta asemasta kotimaassa. Ulkomaillahan kaikki uskoivat vain juutalaisten valheita. Kansallissosialistit tunnetusti maksattivat juutalaisilla itsellään kaikki vahingot, koska syyttivät heitä itseään koko Kristalliyöstä. Tämä kuulostaa asioita tuntemattomalle oudolta ja röyhkeältäkin, mutta esim. tämän esityksen lukeville asian ajatus todennäköisesti valkenee. On myös turhaa puhua joidenkin juutalaisten tekemisistä, kun selkeästi johto pystyy toimimaan yhteisöissä miten haluaa ja hierarkkisesti yhteisö toimii käskytetysti. Kuten nyt on sayanimit Mossadin apuna joka paikassa. Siis natsit ovat varmaankin tajunneet, että USA:n ja Euroopan sotapuolueilla oli varmaankin ollut sormensa pelissä.”

    (4)(1)
    • Ja eikun vain jaksatte märehtiä 70v vanhoja asioita. Mikä hinku se on todistella näitä vanhoja juttuja. Hitler hävisi sodan, Juutalaiset muuttivat Israelini. Natsi-Saksa saatiin raunioiksi, kiitos siitä A Hillerille. Jotain hyvää sekin sai aikaan. Ja se on siinä.

      (0)(7)
      • MUTTA, Ketkä aina aloittavat tämän märehtimisen ?

        Valtamediassa on lähes JOKA PÄIVÄ jokin holokaustijuttu jossa muistutetaan juutalaisten vainoista tms.

        Siksi tottakai – luonnollisesti – joka päivä, on vastaavasti syytä muistuttaa siitä, että juutalaisten joukkotuho toisessa maailmansodassa on ankara valhe. Mitäs muistutitte.

        Tietopaketti holokaustin kiistämisestä aloittelijoille

        (5)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*