Kreikan rajalla kiehuu; Israelilla ja Yhdysvalloilla päävastuu ”pakolaiskriisistä”; Suomi antautumassa muukalaisinvaasiolle

Muukalaisinvaasion hyökkäykset Kreikan raja-alueilla kiihtyy. Maria Ohisalo vastaa sisäministerinä Suomen rajavalvonnasta sekä sen sisäisestä turvallisuudesta. Kuitenkin sisäministeri on ennakoivasti antanut signaalin Suomen antautumisesta väestönsiirrolle, joka toteutuu muukalaisinvaasiona kevään kuluessa rajoillemme ja siitä maan sisäosiin. Vain kansan tukemat toimenpiteet voivat enää pelastaa Suomen ja sen kansalaiset.

Miksi Turkki vapautti ”siirtolaistsunamin”?

Turkin tyranni Recep Tayyip Erdogan ilmaisi toteuttavansa uhkauksensa kaikkien Turkkiin sijoittuneiden pakolaisten vapauttamisesta maastaan kohti Kreikan rajoja ja siitä yli Eurooppaan. Kreikan rajoille onkin jo kerääntynyt valtavat maahan pyrkivien ihmismassojen laittomat ja väkivaltaiset invaasiot, joita tavalliset kreikkalaiset ovat joutuneet estämään raja-alueillaan.

Miesinvaasio Kreikan rajalla

Muukalaisinvaasio Turkin ja Kreikan vastaisella rajalla.

Turkki sekä EU päätyivät vuonna 2016 pakolaissopimukseen, jolla tavoiteltiin ”turvapaikanhakijoiden” saapumisen rajoittamista Eurooppaan. Turkin mukaan Euroopan Unioni ei ole tehnyt riittävästi pakolaisten auttamiseksi. Toisin sanoen Turkki ei ole mielestään saanut riittävästi rahoitusta pakolaisten ylläpitoon.

Turkissa on ollut YK:n pakolaisjärjestön UNHCR:n mukaan (siirryt toiseen palveluun) yhteensä noin 4,1 miljoonaa ”pakolaista”, joiden sanotaan valtamedioiden mukaan olevan etupäässä syyrialaisia.

Varsinainen syy siihen, että Erdogan täytti uhkauksensa porttien avaamiselle miljoonille Turkkiin juuttuneille siirtolaisille on kuitenkin suureltaosin siinä, että Turkki ei ole ollut tyytyväinen Syyrian voittoisaan taisteluun eri kapinallisryhmiä, kuten myös Isis-terroristeja vastaan. Isis-terroristihan ovat Israelin ja Yhdysvaltojen, kuten myös Turkin tukemia rikollisjoukko Syyrian Bašar al-Assad hallinnon kukistamiseksi. Tätä asiantilaa on jo käsitelty artikkelissa ”Turkki on avannut rajansa Kreikkaan pyrkiville siirtolaisille, myös Suomea uhkaa ’turvapaikanhakijoiden’ aalto” kokonaisvaltaisesti lähteineen.

EU ei ole vastuussa pakolaiskriisistä

On ymmärretävää, että Turkki ei ole aina ollut tyytyväinen EU:n sille myöntämään rahoitukseen maahan sijoittuneiden siirtolaisten aiheuttamien kustannuksien hoitamiseksi, sillä rahoitus on tuskin aina vastannut mainittuja kuluja. Kuitenkin huomattava, että kokonaisuutena Euroopan Unioni ei ole vastuussa ”turvapaikanhakijoiden” massiiviseen liikehdintään Lähi-idässä, ja sieltä muun muassa Eurooppaan.

Vastuu ”pakolaiskriisin” syntymisestä ja sen jälkihoidosta ei voida vyöryttää Euroopan Unionille, sillä EU ei ole viimekädessä synnyttänyt syitä pakolaisuuteen. Tämän logiigan mukaan EU ei olisi velvollinen maksamaan Turkille ”pakolaisten” aiheuttamista kustannuksista euroakaan.

Israel ja Yhdysvallat ovat vastuussa ”pakolaiskriisistä”, sillä ne ovat sen aiheuttaneetkin

Syyt pakolaiskriisin syntymiselle ovat johtuneet Israelin ja Yhdysvaltojen globaalista valtapolitiikasta myös poliittisen Lähi-idän alueella. Israelin ja Yhdysvaltojen johtamaan läntiseen liittoumaan tietysti kuuluu muitakin tiettyjä valtioita, kuten esimerkiksi Saudi-Arabia, Turkki, Britannia ja Ranska. Mutta seuraukset poliittisen Lähi-idän alueelle ovat näiden riehumisesta olleet hirvittävät.

Israel-lobbyn painostus Washingtonin sisä- ja ulkopolitiikkaan on ollut massiivinen. Tämän seurauksena Yhdysvallat on noudattanut imperialistista strategiaansa tavoitteenaan koko maailman herruus, joka hegemoniana viimekädessä ”siunautuu” Israelille ja siihen liittyneille poliittisen sionismin eri toimijoille, josta yhtenä mainittakoon Israel-lobby.1, 2, 3

Koska Israel, Yhdysvallat ja muut näiden keskeiset liittolaiset Lähi-idässä, ovat selkkauksillaan sekä sodillaan aiheuttaneet alueella tarvetta pakolaisuudelle, kuuluu pakolaiskriistä vastuu ja huolehtiminen edellä mainituille valtioille.

Pakolaisten luonnollinen ja läheisempi ympäristö niin kulttuurellisesti että kielellisesti olisi tietysti Lähi-idän alueella. ”Turvapaikanhakijoita” voitaisiin sijoittaa muiden muassa Saudi-Arabiaan, Arabiemiraatteihin, ja jopa Israeliin.

Venäjä ei myöskään ole syyllinen ihmisten joukkopakoon

Suomen Uutiset kirjoittaa 7.3.2020 artikkelissaan ”Kommentti: EU:ta vastaan hyökätään asemuotoistetuilla väestönsiirroilla, sisäministeri Ohisalo heiluttaa jo valmiiksi valkoista lippua” kommentti on muuten täyttä asiaa, liittyen sisäministeriön aiheuttamaan vaaraan Suomelle, mutta valitettavasti kirjoitus menee täysin absurdian puolelle muun muassa todetessaan, että ”Jos Venäjä haluaa epävakauttaa Eurooppaa, sen ei tarvitse uhata sotilaallisilla toimenpiteillä tai Zapad-sotaharjoituksilla kuten Neuvostoliitto aikoinaan teki. Sen sijaan Venäjä on pommittanut Syyriaa ja ajanut kymmeniä tuhansia ihmisiä pakoon kohti Eurooppaa”.

Tämä oli Suomen Uutisilta todella järkyttävän pinnallinen väite. Totuuden nimissä Lähi-idän helvetillinen sekamelska alkoi läntisen koalition hyökätessä Israelin painostuksesta Irakin kimppuun vuonna 2003, ja sittemmin arabikevään huipentuessa tavoitteisiin syöstä Syyrian Bašar al-Assad hallinto vallasta. Motiiveinaan sionistisella läntisellä liittoumalla on ollut kukistaa ne Lähi-idän maiden hallinnot, jotka ovat olleet itsenäisiä ja taloudellisesti riippumattomia globaalista finassijärjestelmästä sekä mitkä ovat samalla muodostaneet varteenotettavan vastustuksen terroristivaltio Israelille. Venäjä on vain auttanut Syyriaa liittolaisena nurjetamaan Israelin ja Yhdysvaltojen tukemia ja kouluttamia Isis-terroristejä, sekä muita kapinallisia ryhmiä, mitkä siis ovat hyökänneet suvereenia Syyriaa vastaan. Ilman Israelin ja Yhdysvaltojen valtapolitiikkaa poliittisen Lähi-idän alueella ei Syyrian sotaa eikä muitakaan sotia siellä olisi ollut.

Nythän on ollut Turkki työntämässä ihmmismassoja kohti Kreikan rajoja, josta myöhemmin väestönsiirrot ajautuvat Eurooppaan.

Maria Ohisalo, ja muut poliittiset kansanpetturit sekä eräät juutalaisjärjestöt auttavat tunkeutujia Kreikkaan

Kuten jo alussa todettiin, Kreikan rajoille on kertynyt maahan pyrkivien valtavat ihmismassojen laittomat ja väkivaltaiset invaasiot, joita tavalliset kreikkalaiset ovat joutuneet estämään raja-alueillaan. Sisäministeri Maria Ohisalon mukaan invaasion pitäisi vapaasti päästä Kreikan rajojen sisäpuolelle. Muukalaisinvaasion lopulta saavuttaessa Suomen raja-alueen Ohisalo ei missään tapauksessa rajoittaisi tulijoiden vastaanottoa.

Marja Sannikan haastattelussa Ohisalo ilmoittaa, että vaikka EU tukee Kreikkaa, Kreikka tekee väärin.

– Jos katsotaan kansainvälisen oikeuden isoa kuvaa, niin kyllä tekee siinä mielessä väärin. Kyllä turvapaikkahakemukset aina pitäisi ottaa vastaan.

Eli Kreikan tulisi käsitellä nämä hakemukset?

– Kyllä.

Suomeen kohdistui vuonna 2015 yli 30 000 muukalaisen muodostama invaasio. Silloinkin vihreät kannattivat avointa linjaa ja toivottivat hyökkääjät tervetulleiksi.

Jos nuo tapahtumat nyt toistuisivat, Suomi ottaisi Ohisalon mukaan muukalaisinvaasion avosylin vastaan sekä käsittelisi kaikki hakemukset. Sellaista tilannetta, jossa Suomi voisi rajoittaa tulijoiden vastaanottoa Ohisalo ei pidä mahdollisena.

MTV:n Uutisaamu haastattelussa Kirsi Pimiä.
MTV:n Uutisaamu haastattelussa Kirsi Pimiä.

Ohisalo nosti Kirsi Pimiän sisäministeriön kansliapäällikön virkaan, sivuuttaen supon kokeneen päällikön Antti Pelttarin virkapaikan hakemisessa. Syykin on selvennyt tähän Ohisalon menettelyyn, sillä onhan Pimiä täysin Ohisalon linjoilla Suomen pakolaispolitiikan suhteen eli molemmat naiset kannattavat Suomen varautumista mahdollisimman suureen ”turvapaikanhakijoiden” vastaanottamiseen Suomen anteliaan sosiaaliturvanpiiriin.

Tilanteeseen liittyen, jossa Kreikan rajavartijat fyysisesti estävät tulijoita pääsemästä rajan yli Kreikan puolelle hakemaan turvapaikkaa, tiedusteltiin valiokunnan toimesta Ohisalolta tukisiko Suomi Frontex-operaation osana tätä toimintaa? Maria Ohisalon vastaus valiokunnalle oli, että Suomen viranomaiset kunnioittavat kansainvälisiä lakeja ja auttavat tulijat Kreikkaan.

Lisäksi kansainvälisen juutalaisyhteisön rahoittama IsraAID-järjestö on omistautunut partiointiin Kreikan rajoilla auttaakseen laittomat tunkeutujat Eurooppaan. IsraAID-järjestön taloudellisia sponsoroijia ovat esimerkiksi Juutalaisten maailmankongressin jäsenjärjestöt. Maaliskuun 1. päivä IsraAID julkaisi Facebook-sivuillaan aloittavansa taistelun laittoman siirtolaisuuden puolesta Kreikassa, sillä samalla tarmokkuudella kuin kriisivuonna 2015.

Johtopäätös

Maria Ohisalo vastaa sisäministerinä Suomen rajavalvonnasta sekä sen sisäisestä turvallisuudesta. Kuitenkin hän käyttäytyy kuin kaupungin vartija, joka avaa yöllä ovet vaaralle. Täten sisäministeri on ennakoiden antanut signaalin Suomen antautumisesta väestönsiirrolle, joka realisoituu muukalaisinvaasiona kevään kuluessa rajoillemme ja siitä maan sisäosiin.

Kuvassa oikealla Maria Ohisalo ja muita tunnettuja kansanpettureita.
Kuvassa oikealla Maria Ohisalo ja muita tunnettuja kansanpettureita.

Se, että Suomea ja suomalaisia kuritetaan poliittisten kansanpettureiden välityksellä globaalin finassijärjestelmän suomilla instrumenteilla viihdeteollisuuden, koulutusmaailman ja eritasoisilla viranomaisten sekä kaupunkien valistusprojekteilla ei näköjään riitä. Suomi ja suomalaisten perinteinen kulttuuri, ja sen etninen rakenne täytyy selvästi kokonaan tuhota muukalaisinvaasiolla, että raunioittaminen olisi täydellisesti suoritettu.

Sionistit juuri löysivät R.C-Kalergin kirjoituksita inspiraation muodostaa Euroopan Unionin, jonka yhtenä tarkoituksena on eri geneettisten ryhmien täydellinen sekoittaminen.5, 6 Tätä toteutetaan tällä hetkellä Euroopassa suurella innolla, mihin myös Suomi osallistuu kansanpetturipoliitikoiden kautta automaattisesti.

On täysin selvää, että Suomen taloudellisen, kulttuurellisen, yhteiskunnallisen ja sosiaalisen struktuurin pelastamin pitäisi tapahtua välittömästi. Aluksi riittäisi kansallismielisyyden ja heimoaatteen herätys, jotka nykyisessä negatiivisen globalisaation mädättämässä Suomessa eivät helpolla nouse oraalle. Yksi asia ainakin on selvää. Suomea ei pelasteta sosiaalisessa mediassa purnaamalla, sillä ojanpohjalla, sitä ojaa kaivaessaan on turha päättäjiä kiroilla. Myös parlamentaariset toimet sekä muut nykyiset näpertelyt aloitteiden kimpussa tarjoaa globalistien kätyreille vain huvittuneisuutta. Esimerkiksi kuinka mitkään oikeuskantelut tai aloitteet voisivat johtaa tyydyttävään ratkaisuun kokonaisvaltaisesti ottaessamme huomioon sen faktan, että maata johtaa negatiivisen globalisaation lakeijat. Eikö ensin tule saada nämä kansanpetturit lukkojen taakse, ja vasta sitten vallankumousoikeudenkäynti selvittäisi asiat.

Edellä olevasta kukin voi tehdä johtopäätöksensä siitä, mitkä toimenpiteet johtavat Suomen selviytymiseen säilyä ehjänä ja elinvoimaisena kansakuntana itsenäisessä esi-isiensä maassa.

Markku Juutinen

Lähteet

Grisis Group (2016.30.11). Turkey,s Refugee Crisis: … Saatavina: https://www.crisisgroup.org/europe-central-asia/western-europemediterranean/turkey/turkey-s-refugee-crisis-politics-permanence

GF UNHCR Turkey (2020). Turkey. Saatavina: http://reporting.unhcr.org/node/2544

Yle-uutiset (6.3.2020). Sisäministeri Maria Ohisalo: Kreikka toimii väärin, turvapaikkahakemukset pitäisi käsitellä. Saatavina: https://yle.fi/uutiset/3-11244834

MTV-uutiset (21.1.2020). IL: Maria Ohisalo aikoo nostaa vihreän Kirsi Pimiän merkittävään virkaan – sivuuttaisi supon kokeneen päällikön Antti Pelttarin. Saatavina: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/il-maria-ohisalo-aikoo-nostaa-vihrean-kirsi-pimian-merkittavaan-virkaan-sivuuttaisi-supon-kokeneen-paallikon-antti-pelttarin/7697896#gs.ynvnbv

MTV-uutiset (5.3.2020). Ministeriöpomo: Suomen rajalle ei voisi muodostua samanlaista kriisiä kuin Kreikassa – ”Tilanne ei tulisi meillä kysymykseen”. Saatavina: https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/ministeriopomo-suomen-rajalle-ei-voisi-muodostua-samanlaista-kriisia-kuin-kreikassa-tilanne-ei-tulisi-meilla-kysymykseen/7751198?fbclid=IwAR1F83S88O6VrdlKU1DI7KrKaKZdXEB-oKZZ8XK2gv7eBlQP6JBimYWAsiU#gs.ynxgdu

https://www.verkkouutiset.fi/maria-ohisalo-kohautti-valiokuntaa-suomen-viranomaiset-auttavat-tulijoita-kreikkaan/

…………………………………………..

1. Walt, Stephen ja Mearsheimer, John (2007). The Israel Lobby. Audio Renaissance, a division of Holtzbrinck Publishers LLC

2. Dershowitz, Alan (2006). Debunking the Newest – and Oldest – Jewish Conspiracy:

3. Global Research. Suur-Kurdistan. Saatavina: http://www.globalresearch.ca/hidden-us-israeli-military-agenda-break-syria-into-pieces/31454

4. https://secure.givelively.org/donate/israaid-us-global-humanitarian-assistance-inc/israaid-emergency-response-fund; https://www.facebook.com/israaid/posts/10158156058609136; https://www.israaid.org/about/donors-partners

5. Coudenhove-Kalergi (1925). Praktischer idealismus. PANEUROPA-VERLAG WIEN-LEIPZIG.

6. Steinhauser, Karl (1994). EU huomispäivän super-Neuvostoliitto. Huhmari: Kaprint Ky.

24 kommenttia

    1. Mediapo(o)liittinen katsaus nykytilanteeseen ja kuvitelma tulevasta

      Tekijä Mauno Saari
      Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg on lausunut, että Venäjän tulisi ”noudattaa kansainvälisiä lakeja” Syyriassa. Pääsihteeri ei halua muistaa, että Venäjä on ainoa laillisesti Syyriassa toimiva ulkopuolinen valtio. Syyriaan hyökänneen Turkin toiminnassa ei Stoltenbergillä ole huomauttamista.

      Kansanedustaja Antti Häkkänen (kok) taas vaatii, että ”Venäjä on saatava ruotuun”. Häkkäsen kypärän leukahihna on liian kireällä. Muuten tämä entisen oikeusministerin älyttömyys ei ole selitettävissä.
      https://vastavalkea.fi/2020/03/10/meneeko-venaja-ruotuun/#comment-92502

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
    2. Coronavirus COVID-19: “Made in China” or “Made in America”?
      By Prof Michel Chossudovsky
      COVID-19: “Made in China” or “Made in America”?

      And now a new bombshell has emerged: The White House rhetoric of accusing China of spreading the “Wuhan virus” Worldwide has been refuted by both Japanese and Chinese reports. Scientific analysis revealed by Larry Romanoff suggests that the virus was “Made in America”:
      ——–“it appears that the virus did not originate in China and, according to reports in Japanese and other media, may have originated in the US. …

      In February, the Japanese Asahi news report (print and TV) claimed the coronavirus originated in the US, not in China, and that some (or many) of the 14,000 American deaths attributed to influenza may have in fact have resulted from the coronavirus.
      https://www.globalresearch.ca/coronavirus-covid-19-made-in-china-or-made-in-america/5706272

      Virheellistä faktantarkistusta
      Tekijä Riikka Söyring & Vesa Raiskila
      https://vastavalkea.fi/2020/03/15/virheellista-faktantarkistusta/

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
  1. Voisko Juutinen,Markku kuiteski kertoa meille vaan kansakoulun käyneille mitä toimenpiteitä hää tarkoittaa nii heti aletaan!

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
    1. Ollaan tilanteessa, jossa oman maan ja elinympäristön puolustaminen tunkeilijoita vastaan on vallan kaapanneen kansainvälisen eliitin mielestä laitonta. Ei voi edes suusanallisesti kehottaa tehokkaisiin vastatoimiin. Kreikan rajalla kansalaisyhteiskunta on pystynyt asettamaan jopa fyysisiä esteitä kuten korjattuja aitoja, traktoreita ja ajoneuvoja tunkeilijoiden esteeksi. Kreikassa valtaa pitää oikeistokoalitio ja valtiovalta on nyt ensimmäistä kertaa pitkään aikaan osoittanut siellä tukea ja myötämielisyyttä kansalaisyhteiskuntaa kohtaan. On tapahtunut ihme, sillä polittinen eliitti, virkavalta ja kansa pitävät nyt yhtä. Tämä on välttämätön edellytys minkään kansakunnan selviämiselle pidemmän päälle. Toisin on Suomessa. Meillä valtaa pitävä eliitti on jyrkästi, sadistisesti ja kaikkia mahdollisia ihmisoikeuksia rikkoen asettumassa omaa kansaansa vastaan. Ihmiset ovat muuttuneet hirviöiksi toisilleen ja ilmapiirin täyttää katkera murhanhimoinen viha ja halveksunta niiden välillä, jotka haluaisivat puolustaa Suomea ja niiden, jotka haluavat kiihkeästi tuhota sen kulttuurisen ja väestörakenteellisen subversion kautta. Olemme sisällissodan partaalla.

      Tilannetta kuvastaa nelivaiheinen vallankumouskumous-kaavio, jossa ensin tapahtuu kansakunnan demoraalisaatio eli vieraiden ajatusaineksien ja käyttäytymismallien tuottaminen, jonka vaiheen Suomi on jo läpäissyt. Sen jälkeen tapahtuu destabilisaatio, jonka myötä ihmiset jakautuvat toisilleen vihamielisiin leireihin ja sen jälkeen seuraa kriisi, joka ilmentyy joko sisällissotana tai ulkopuolisen miehittäjän invaasiona. Tämän jälkeen maa on valmis normalisoitavaksi uuden järjestyksen alle. Todennäköisimmin tämä uusi järjestys on uusi globaali kommunistinen maailmanjärjestys, jota johdetaan Jerusalemista käsin. Välivaiheena voi toimia joku muukin valtakeskus esim. Bryssel, vaikka EU näyttäisi nyt kuitenkin tuhoutuvan nopeasti.

      On surkuhupaisaa, että maata nimellisesti puolustavat persut lähtivät kiihdyttämään prosessia asettumalla Jerusalemin tai Tel Avivin asiamiehiksi. He hylkäävät poliitisen keskustan ja ajautuvat kohti USA-lähtöistä sionistista uuskonservatiivista äärioikeistoa, jota leimaa äärikapitalismin suosiminen, juutalaisten rakastaminen ja valkoisen työväenluokan halveksunta, orjuutus ja lopulta joukkotuhoaminen. Ainoa hyve heillä on se, että he hyljeksivät bolshevismia ja kulttuurimarxismia, jotka nekin voidaan nähdä sionistisena destabilisaatio-juonena kristittyjä länsimaita vastaan. He eivät näe problem-reaction-solution-dialektiikkaa uuskonservatismin ja uusmarxismin taustalla, lähtevät toisen äärilaidan asiamiehiksi.

      Plusääni(18)Miinusääni(0)
    2. Sanon tämän vain ulkopuolisena arviona siitä mitä toimenpiteitä Suomen nykyinen poliittinen tilanne vaatisi, mikäli haluttaisiin pelastaa Suomi ja sen kansa luisumasta lopulliseen raunioitumiseen (tämä on teoreettisen tason esimerkki, mutta se ei ole kehotus): Pelastuakseen kansainvälisten rahoitusmarkkinoiden orjuutuksesta ja globaalin finassijärjestelmän kahleista, säästyäkseen kansakuntaa mädättävältä sionistiselta uusliberalistiseltä kasvatus-, koulutusmaailman, median, viihdemaailman turmiolta ja säilyttääkseen suomalaisen etniskulttuurisen rakenteensa suomalaisten pitäisi tehdä vallankumous.

      Tämä tarkoittaisi poliittista ja yhteiskunnallista vallankumousta. Tällaisessa tapauksessa eduskunta, hallitus, ja puoluejärjestelmä hajoitettaisiin voimatoimin. Tilalle asetettaisiin vallankumoushallitus ja säädettäisiin valtaan uusivaltiojärjestelmä ja uusipoliittinenjärjestelmä. Laitettaisiin toimintaan vallankumousoikeudenkäynnit. Näissä tapauksissa vallankumouksellinen järjestelmä voisi hyvin hyödyntää entisiä virkahallintorakenteitä, mutta vallankumouksellisten voimien alaisuudessa.

      Tällöin esimerkiksi Suomessa erottaisiin Euroopan unionista, Eurosta ja Naton isäntämaasopimuksesta. Suomen siirtyisi itsenäiseen talouspolitiikkaan, omaan valuuttaan ja valtiolle varattaisiin rahanluontioikeus (talousdemokratianreformi). Lisäksi kaikki elintasopakolaiset palautettaisiin lähtömaihinsa, ja rajat suljettaisiin ”turvapaikanhakijoilta”.

      Ilmeisesti poliittisessa järjestelmässä sovellettaisiin demokratian sijaan kansallissosialismia uudessa yhteiskuntamallissa. Nykyisin demokratia sallii liberaaliudessaan esimerkiksi henkistä kehitystä turmelevan viihteen sekä pedagogiikan suorastaan perverssin opetusohjelman koululaisille. Niinpä demokraattisella ”vapaudella” ei ole aina käytössään välineitä torjuakseen maassa rehottavia turmelevia virtauksia. Demokratiassa mahdollistuu myös yksilönvapautena hyötyä rahan voimalla lähimmäistensä kustannuksella näiden työstä.

      Kansallissosialismia soveltaen ajettaisiin työväenluokan asiaa, muiden muassa siten, että edistettäisiin työllisyyttä ja yritysvoittojen jakoa työntekijöille, pääomatulojen kontrolloimista, keinottelun ja koronkiskonnan kieltämistä (vankeusrangaistuksen uhalla), suuryrityksien sosialisoimista, pääoman herruuden lakkauttamista ja vapaakaupan sijaan omavaraistaloutta. Lyhyesti sanoen pidettäisiin yllä sääntelevää valtiovaltaa, työnarvon antikapitalistista korostusta ja pyrittäisiin rajoittamaan plutokratiaa sekä koron ja ulkomaanvelan vaikutusta kansallisessa talouselämässä. Valtiolla olisi keskuspankki ja oma raha, jota se käyttäisi korottomasti investointeihin. Ulkomaisessa vaihtokaupassa maksuvälineenä soveltuisi sekä raha että tavaroiden vaihto.

      Plusääni(18)Miinusääni(0)
      1. Tämä on juurikin sitä, millä Suomi olisi pelastettavissa. Mutta jos mainitset rahan tyhjästä luomisesta kenellekään, saat kummallisia katseita ja vähättelyä palkaksesi. Niin sokeita ihmiset ovat sille, mitä raha nykymuodossaan on. Eli tyhjästä luotua, korollista velkaa.

        Eikä velkaa pystytä koskaan maksamaan kokonaan pois, koska velkasumman lisäksi pitää maksaa korot, jota varten joudutaankin lainaamaan jälleen lisää… kierre on loputon.

        Plusääni(5)Miinusääni(0)
        1. ape t — Jep, puhu totuutta ja sinua katsotaan kuin pilaantunutta B-luokan einesleikkelettä. Eivät nuo talouselämän/rahakusetuksen faktat nyt niin kovin vaikeita ole mielestäni ymmärtää, mutta ilmeisesti suuri osa suomalaisista on aika pirun sokeita/typeriä sitten!

          Huomio, huoli ja terve vihakin siinä samalla kohdistuvat ikävä kyllä suurimmilta osin täysin vääriin asioihin – sen verran hyvin on sionisti suomalaistakin harhauttanut. Kaikkien ongelmien aiheuttaja on RAHAN SYNTYMEKANISMI eli KOROLLINEN VELKARAHA, joka otetaan oman kansallisen pankin asemesta yksityisiltä juutalaisilta mafiapankkiireilta. Rahan tarve on koron takia jatkuvasti suurempi, kuin rahaa edes liikkeellä on. Tämä on väkisinkin orjuuttava ja tuhoon ajava systeemi! Korko, joka maksetaan takaisin, maksetaan myöskin samalla lainatulla rahalla. Täten Suomen kansa ja koko Eurooppa ajautuu juutalaisen maailmanvallan orjatyövoimaksi, maksaen verorahoillaan lainojen korkomenoja kansainväliselle pankkimafialle.

          Lainan oton tarve siis kasvaa yhä suuremmaksi ja suuremmaksi. Myös inflaatio (yleinen hintatason nousu; rahan arvon lasku) rahan lisääntyessä kokoajan kasvaa eli juutalainen saa myytyä tuotettaan alati kasvavalla vauhdilla. Ulkomaankauppa tuo hetkittäistä apua Suomelle, jos ajattelemme asiaa suljettuna systeeminä. Mutteihän se reaalitilanteessa sitä ole. Ennen jokaista palkan-, etuuden- tai eläkkeenmaksua ja ennen jokaista investointia on ensin otettava uutta velkaa. Mikään työ tai tuotanto ei luo järjestelmään sen arvoa vastaavaa määrää rahaa, vaan UUSI KOROLLINEN LAINA ainoastaan luo sen määrän verran sitä. Aina ensin on velka – sitten vasta KAIKKI muu. Jos rahaa ei käytetä (eli uutta lainaa ei oteta), kaikki pysähtyy: palkanmaksut, tuotanto jne.

          Pirulliseksi tämän sionistisen noidankehän tekee se, ettei MIKÄÄN MÄÄRÄ LEIKKAUKSIA eikä toisaalta myöskään MIKÄÄN MÄÄRÄ KULUTUSTA tuo ratkaisua eikä helpotusta ongelmaan. Juutalaiselta lainattu korollinen velkaraha itsessään aiheuttaa ongelman! Se on kitkettävä juurineen pois Euroopasta – se on meidän ainoa pelastuksemme. Muuten emme koskaan hallitse itseämme: maanpuolustus- tai maahanmuuttopolitiikkaamme, hallitustamme, koulutusjärjestelmäämme tai YHTÄÄN MITÄÄN. Ainoa keino elämän jatkumiseksi Euroopassa ja Suomessa on irtaantua tästä riistojärjestelmästä, joka vie meiltä itsemääräämisoikeuden! Rahanluontimonopoli on saatava takaisin ITSENÄISELLE, VALTIOLLISELLE KESKUSPANKILLE, jolloin määräämme itse täysin kansallisen rahantarpeemme, pidämme inflaation kurissa ja nousemme lähelle täystyöllisyyttä! Meidän on keskityttävä eliminoimaan ongelman aiheuttaja – ei sen oireita!

          Uusi raha – nk. ”fiat-raha” (”fiat” on latinaa ja tarkoittaa ”tulkoon”) – tehdään aina kirjanpitotemppuna tyhjästä. Uusi laina on siis aina täysin uutta, tuoretta, siihen hetkeen asti ennen olemassaolematonta rahaa. Rahaa ei luoda mistään kulta- tai muustakaan reservistä, eikä pankissa asiakkaiden talletettavana olevaa rahaa myöskään missään nimessä ikinä lainata eteenpäin, sillä siitä rahasta pankki maksaa korkoa asiakkailleen. Korko ei ole mitään muuta, kuin tuotteen nimeltä ”raha” hinta. Talletettaessa asiakas myy rahaa pankille ja lainattaessa asiakas ostaa rahaa pankilta. Molemmissa tapauksissa päivän noteerattu korko on sen kauppahinta. Ennen rahalla oli itseisarvo eli raha oli tehty esim. kullasta tai hopeasta, ja oli kirjaimellisesti painonsa arvoinen rahassa. Nykyään seteliin (joka on puuvilla-pellavaseosta) ja kolikkoon (jotka ovat jotakin mahdollisimman halpaa, juuri ja juuri riittävän kestävää metalliseosta) on painettu sen nimellisarvo. Tuo luku ei ole mitään muuta, kuin SOVITTU arvo jolla kyseisen rahan voi vaihtaa hyödykkeisiin eli tuotteisiin tai palveluihin. Kuvitelkaa: koko järjestelmä on pelkkä sopimus; ykkösiä ja nollia tietokoneiden systeemeissä!

          Digirahaan siirryttäessä rahan liikkeellelaittajalla minimoituu rahan tuotantokustannukset niin alas kuin mahdollista! Nykyäänkin esim. Yhdysvaltojen keskuspankki, juutalaisomisteinen yksityispankki Federal Reserve, tekee rahaa mahdollisimman halvalla. Rahatehtaassa – josta Fed tilaa rahat valtion obligaatiota (maksusitoomusta) vastaan ja jotka USA:n kansalaiset sitten kuluttavat kiertoon – on töissä mahdollisimman matalapalkkaisia työntekijöitä, usein neekereitä. Siellä raha painetaan ja leikataan, pakataan. Sitten raha lopulta myydään (huutokaupataan) ja kuljetetaan parhaiten maksavalle keskuspankille, josta raha valuu alaspäin pienempiin pankkeihin ja sieltä kuluttajille, lähinnä asunto- ja autolainojen myötä. Meilläkin on eurouudistus meneillään. Sanovat, että tarkoituksena on tehdä paremmin kestävää rahaa. Todellisuudessa ainoa intressi on rahan tekeminen mahdollisimman halvalla. Tämän takia kolikoiden ja seteleiden seoksia aina joskus revisioidaan. Inflaation kasvaessa rajattomasti kohti ääretöntä, juutalainen myy meille enemmän ja enemmän rahaansa, josta me maksamme aina vain enemmän ja enemmän korkoa. Mahdoton yhtälö: luonnonvarat tulevat vastaan ja se onkin ainoa rajoite fiat-rahan määrälle.

          (Fiat-)rahaa voidaan maailmassa tehdä vain niin paljon, kuin sen takeeksi on energiaa. Tätä voi olla vaikea käsittää, mutta yritän vielä selventää: kuvittele tyhjästä kirjanpitotempulla luotavan nykyrahan ainoa todellinen ja fyysinen rajoite: kuinka paljon sinä voit realisoida tuota rahaa l. kuinka paljon painokoneet voivat suoltaa ulos tuota rahaa (joka on tehty pellava-puuvilla-seoksesta, musteesta etc.). Niin paljon fiat-rahaa voidaan luoda, kunnes sen realisaatio (teko, joka saa rahan fyysisesti olemaan olemassa vastaamaan nimellisarvoaan) tulee mahdottomaksi l. luonnonvarat l. resurssit eivät riitä enää yhdenkään pennin tekemiseen.

          Plusääni(5)Miinusääni(0)
  2. Tilanne on vakava, ei käytännössä juuri nyt mutta tulevaisuudessa. Nykyisillä vallanpitäjillä (huulipuna, hevostyttö hallitukseksia nimitetyllä) tunteet hallitsevat liiaksi toimintaa. Jokaisella sympaattisella ihmisellä on halu auttaa huonossa tilanteessa tai peräti hengenvaarassa olevaa ihmistä. Tällainen tunne ei kuitenkaan saisi hallita päätöksiä, joista mahdollisesti koituu vahinkoa ja elämän muutoksia suurelle joukolle suomalaisia.
    Taustalla on kysymys lisäksi itsekkäistä eduista, ministerin viran säilyttämisestä ja omien tunteiden mukaisen toiminnan tuottamasta mielihyvästä.

    Plusääni(10)Miinusääni(0)
    1. Mutta kun ne eivät ole huonossa tilanteessa eivätkä hengenvaarassa. Aasian massoista vain 4 % syyrialaisia ja Syyriassa on paljon rauhallisia alueita toisaalta. Ja nämä ”lapset” siellä Afrikasta kärrättyjen leireillä ovat reippaita nuoria miehiä myös

      Plusääni(4)Miinusääni(0)
  3. Tarvitaan komentojärjestelmä, organisointi, operatiivisten toimien täytäntöönpano joiden tukena organisoitu toiminta jolla tarpeeksi voimavaroja käytössä. Viestintäkanavat jotka pysyvät auki vihollisen häirinnästä riippumatta. Luotettava, salainen kommunikointi omien joukkojen kanssa jne.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
    1. Ihme kun Saksassakin se joku vallankaappausta suunnitellut taho oli käyttänty jotain mobiili sovelluksia yhteydenpitoon. Liekö ollut Whatsappia kummempaa. Sehän vuotaa tietoa Googlelle ja sitä myöten salaisille palveluille. Mahtaisiko Signal olla yhtään parempi. Vai hakkeroidaanko senkin kryptattuja viestejä erinäisten agentuurien puolesta.

      TOIMITUS: Miksi vasemman palkin linkit ja uusimmat kommentit on poistettu näkyvistä?

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Persut ovat tukevasti EU:rokommunismissa, niinkuin kaikki muutkin eduskuntapuolueet

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  5. Pelolla hallitaan toki tätä virus pelkoa levitetään myös talousromahdusta varten että pankkiirit jotka systeemin romauttavat pääsisivät kuin koira veräjästä ja ilmoittavat että talous romahti viruksen takia vaikka todellisuudessa nykyinen juutalaiseen velkaan perustuva rahajärjestelmä romahtaa ennen pitkään! Toki ajavat TAAS Kerran gojimit vararikkoon ja ostavat yritykset ym muuta omaisuutta pilkka hintaan! Kuin Venäjällä juutalaiset oligarkit ryöstivät lähes kaiken venäläisten omaisuuden!

    Mutta LAMMASLAUMA katsoo MTV3 masonic tee een pöllö uutisia ja putousta!

    Usko loppunut jo vuosia sitten tähän paska sakki! Varmaan menevät iloissaan jopa sotaan kun ollaan niin vitun isänmaallisia eikä edes viittitä hetkeä kuunnella kun yrität sanoa että kaikki sodat ovat juutalais pankkiirien tekosia/aikaansaannoksia!

    Mutta gojimi pysyy idioottina niin kauan kunnes sähköt katkaista tai ei saa kaupasta enää pullaa ja maitoa sen se valitettavasti vaatii edes oman lapsen joukkoraiskaus ei saa silmiä auki juutalais kysymykseen ja huuto muslimeista jatkuu! KETÄ VITTU ON MAAHANTUNKEUTUMISEN Takana? Onko se ihmisen niin vaikeaa ymmärtää!

    Plusääni(8)Miinusääni(1)
  6. Avoimilla rajoilla kansamme ja muiden valkoihoisten länsimaalaisten tuhoamiseen tähtäävät maanpetturit kuten viherkommunistit voivat joutua hidastamaan projektiaan:

    ”KORONAVIRUS VOI OLLA KRIISIYTYVÄLLE LÄNSIMAAILMALLE MYÖS MAHDOLLISUUS
    Vielä alkuviikosta virallinen Suomi piti koronavirusta (covid-19) lähinnä Kiinaa ja Italiaa koskevana terveysongelmana, kunnes keskiviikkona YK:n terveysjärjestö WHO julisti sen leviämisen pandemiaksi. Pikkuhousut kintuissa yllätetty punavihreä feministihallitus yritti seuraavan päivän tiedotustilaisuudessa paikata poliittisen vitkastelunsa antamalla suositukset koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi. Ylen uutisessa Lue lista hallituksen suosituksista koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi käy ilmi, että muihin maihin verrattuna toimet ovat liian heppoisia ja tulevat liian myöhään taudin etenemisen hidastamiseksi. Tämä ei ole yllättävää, sillä pääministeri Sanna Marin totesi vielä keskiviikon A-studiossa, ettei jämeriin toimiin ole syytä ryhtyä:..

    Kaikesta traagisuudestaan huolimatta Ilmestyskirjan ratsastajaa muistuttava koronavirus voi parhaassa tapauksessa kääntyä vielä eurooppalaisten eduksi. Jopa poliittisen johdon on tunnustettava, että rajat ja niiden ylläpitäminen ei olekaan anteeksiantamaton ihmisoikeusloukkaus, vaan täysin järkevää kansalaisten itsesuojelua. Samalla aletaan ehkä ymmärtää laajaemminkin, että avoin globalistinen järjestelmä on pahimpien katastrofien alkusyy, jota pitäisi sen vuoksi suitsia. Ihanteellisimmassa tapauksessa kansakuntia kahlitseva kansainvälinen järjestelmä puretaan ja vapaan liikkuvuuden sopimukset neuvotellaan uusiksi. Juuri nyt olisikin loistava mahdollisuus purkaa myös ajastaan jälkeen jääneet kansainväliset pakolaissopimukset, joista on tullut käytännössä vain väline Eurooppaan suuntautuvalle elintasosiirtolaisuudelle… ”

    Koko artikkeli: http://ylewatch.blogspot.com/2020/03/koronavirus-voi-olla-kriisiytyvalle.html

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  7. Ai että Venäjä on saatava ruotuun, vai?

    No, siinähän SA-Hint menee ja laittaa — mikäli laukkujen kantelultaan ehtii vain.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  8. Turkki pystyy juutalaisen presidenttinsä kanssa hienosti kiristämään EU:ta – kun eivät jäseneksi kelpaa – ja vaatimaan miljardeja rahaa pitääkseen afgaanit ym. saastan poissa Euroopasta. Onhan EU – ja Suomi siinä mukana – vastuussa NATO:ilusta ymv. toimesta, joka ei ainakaan paranna tilannetta Afganistanin kaltaisissa paskamaissa.

    ”Sitä saa mitä tilaa”?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat