Koronavirusta ei ole olemassa

Jos koronavirusta ei ole, silloin ei ole sen aiheuttamaa tautiakaan eikä tartuntoja. Silloin ei ole myöskään koronarokotusten tai muiden koronatoimien tarvetta, ja koronakriisi voidaan heti julistaa päättyneeksi.

Vuonna 2011 saksalainen meri- ja molekyylibiologi Stefan Lanka, joka työssään oli joutunut tekemisiin virusopin kanssa, aloitti ns. tuhkarokkovirusoikeudenkäynnin, koska hän halusi estää tuhkarokkorokotusten säätämisen pakollisiksi. Oikeusjuttu päättyi vuoden 2017 alussa, kun Saksan korkein oikeus vahvisti Stuttgartin hovioikeuden asiassa antaman tuomion eikä syyttäjä vienyt asiaa enää Saksan perustuslakituomioistuimeen. Stefan Lanka voitti tämän oikeudenkäynnin, koska oikeus – asettamaansa asiantuntijaa kuultuaan – totesi, ettei yksikään niistä kuudesta julkaisusta, joihin syyttäjä vetosi todisteina virusten olemassaolosta, sisällä näyttöä mistään viruksesta.

Yksi noista kuudesta syyttäjän esittämistä julkaisuista, sittemmin Nobelin palkinnon saaneen prof. Endersin ja hänen työryhmänsä 1.6.1954 julkaisema spekulatiivinen tutkimus, esittää niin tuhkarokkovirologian kuin kaiken virologian eksklusiivisen perustan, joten kun oikeuslaitos totesi, ettei se sisällä näyttöä minkään viruksen olemassaolosta, koko virologialta meni pohja virallisesti ja juridisesti. Pohja meni niin ollen virallisesti myös nykyiseltä koronarummutukselta ja koronatoimilta. Kaikki virologit viittaavat toiminnassaan tuohon yhteen ainoaan julkaisuun, joka ei siis sisällä mitään näyttöä mistään viruksesta. Koko nykyinen virologia (virusoppi) on vuoden 2016 jälkeen ollut kokonaan tyhjän päällä, vailla pohjaa.

Mainittu oikeuden asettama asiantuntija totesi, ettei yksikään noista kuudesta syyttäjän esittämästä julkaisusta sisällä kontrollikokeita sen osoittamiseksi, toimiiko käytetty metodi, vääristääkö itse metodi tulosta tai antaako metodi itse toivotun tuloksen. Siksi kaikki kuusi julkaisua ovat arvotonta paperia, jota ei voida eikä saa sanoa tieteelliseksi. Tieteellisen työn säännöt määräävät kontrollikokeet suoritettaviksi.

Mikä sitten oli tuo koko virologian eksklusiivinen (muut pois sulkeva) perusta, jonka prof. Endersin ryhmä 1.6.1954 esitti ja joka sitten kumottiin?

Prof. Endersin tutkimuksessa esitettiin spekulaatio virusten synnystä. Siinä käytettiin mallina bakteereja ja niiden faageja (eli ns. bakteriofageja). Kun näet laboratorio-oloissa äärimmäisen sisäsiitoksen (puhdasviljelyn) oloissa bakteerit joutuvat eroon toisistaan ja niiden biokemia köyhtyy, ne jossakin vaiheessa muuttuvat moniksi pieniksi ja (lajinsa mukaan) täysin samoin rakentuneiksi pieniksi faageiksi. Nämä faagit on hyvin helppo eristää, valokuvata ja määrittää biokemiallisesti. Kun bakteerien elinolosuhteet palaavat, faagit muuttuvat takaisin bakteereiksi.

Niinpä prof. Endersin työryhmä esitti ajatuksen, että ehkä virustenkin kohdalla tapahtuu samoin. He ehdottivat, että viruksia syntyy, kun kudokset ja solut koeputkessa kuolevat sen jälkeen kun niihin lisätään virusten infektoimaksi oletettua materiaalia. Kuolevan kudos- ja solumassan ajateltiin kuollessaan muuttuvan viruksiksi. Prof. Endersin ryhmä totesi nimenomaan, että tämä heidän ajatuksensa on spekulaatio (oletus), joka vasta tulevaisuudessa on mahdollista varmistaa.

Toisin kuin faageja, viruksia ei ole voitu eristää, valokuvata elektronimikroskoopissa eikä määrittää biokemiallisesti. Tähän päivään mennessä yhdessäkään ihmisessä, eläimessä, kasvissa tai niiden nesteissä ei ole nähty virusta, eikä sitä niistä ole eristetty (sanan ”eristää” varsinaisessa merkityksessä). Tähän päivään mennessä ei ole kertaakaan kyetty eristämään nukleiinihappoa, joka vastaisi väitettyjen sairautta aiheuttavien virusten perintöainesrihmojen pituutta ja koostumusta. Elektronimikroskoopin kuvat väitetyistä viruksista näyttävät vain solupartikkeleita (ovat mm. eksosomeja) kuolevasta kudoksesta ja soluista tai laboratoriosyntyisiä proteiini-rasva-saippua-kuplia, ja useimmat kuvat näyttävät vain jonkin tietokonemallin. Todellista ja täydellistä virusta ei ole koskaan esitetty tieteellisessä kirjallisuudessa.

Syy siihen, ettei kukaan koskaan ole löytänyt yhtäkään virusta, on se, ettei viruksia ole olemassa. Prof. Endersin työryhmän spekulaatio on väärä.

Nyt nousee kysymys, miksi sitten prof. Endersin julkaisu vuodesta 1954 vuoteen 2017 säilyi virusopin yksinomaisena perustana. Prof. Endersin spekulaatio muuttui dogmiksi sen jälkeen kun hän puoli vuotta spekulaationsa julkaisemisen jälkeen, 10.12.1954, sai Nobelin palkinnon eräästä toisesta spekulaatiosta. Nobelin palkinnon sädekehä muutti prof. Endersin julkaisun virusopin referenssijulkaisuksi ja dogmiksi, jota ei sopinut arvostella. Vasta Stefan Lanka ja saksalainen oikeuslaitos suistivat sen valtaistuimelta v. 2017, kun syyttäjän valitusoikeus raukesi. Prof. Endersin tutkimus ei ole enää todiste minkään viruksen olemassaolosta (vuoteen 2017 saakka prof. Endersin julkaisun menetelmä on ollut maailman kaikkien virologien ainoa virusten lähde, joskin vain teoreettinen lähde ja vain malleina; missään muualla viruksia ei ole ollut).

Prof. Endersiltä ja kaikilta virologeilta vuoden 1954 jälkeen jäi myös huomaamatta se, ettei mainittua kudosten ja solujen kuolemaa koeputkessa aiheuta sinne lisätty virusten infektoimaksi oletettu materiaali vaan itse toimintatapa laboratoriossa. Kudokset ja solut kuolevat, kun niitä tahattomasti ja huomaamatta laboratorioproseduurin aikana myrkytetään solutoksisilla antibiooteilla ja nälkiinnytetään ravintoliuoksen saantia rajoittamalla ja kun koeputkeen lisätään hajoavia ja samalla myrkyllisiä aineenvaihduntatuotteita vapauttavia proteiineja.

Virologinen todellisuus on siis ollut se, että läsnä koeputkessa on myrkytettyä, nälkiinnytettyä ja kuollutta solumassaa, jota dogmiksi korotetun spekulaation turvin sanotaan viruksiksi (siitä mm. tehdään rokotteita)! Tuosta solumassasta kerätään sitten osia, joita sanotaan virusten genomien pätkiksi, ja niitä kootaan ajatuksellisesti tietokoneiden ääressä yhteen ”viruksiksi” ja näitä sitten väitetään todellisuudeksi, todellisiksi viruksiksi. Kaikki tässä on tieteistaruilua.

Tuollaista myrkytettyä, nälkiinnytettyä ja kuollutta solumassaa ja siitä otetuista perintöainespätkistä tietokoneiden äärellä kasattuja fiktiivisiä ”viruksia” ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen, hallituksen ja terveysviranomaisten koronavirukset! Tämä on tietenkin epätieteellistä mielettömyyttä, jonka perustana on prof. Endersin elämään jäänyt spekulaatio. Kesäkuusta 1954 lähtien kudosten ja solujen kuolemaa koeputkessa on Suomessakin pidetty todisteena virusten olemassaolosta. Oikeuslaitos on Saksassa kuitenkin todennut, ettei prof. Endersin julkaisu sisällä näyttöä mistään viruksesta.

Kukaan virologi Suomessakaan ei ole suorittanut kontrollikokeita (lisäämällä steriiliä materiaalia, ei infektoituneeksi oletettua), jotka olisivat paljastaneet erehdyksen jo 66 vuotta sitten, ja siksi virologien lausunnoilla ei ole minkäänlaista tieteellistä arvoa eikä niitä saa sanoa tieteellisiksi. Virologit ovat Suomessakin astuneet mielettömyyden ja tieteenvastaisuuden tielle, ja he ovat mahdollistaneet sen, että täälläkin on nyt koronapyörremyrsky ja virussota ja lukemattomat suomalaiset kärsivät ja nääntyvät.

Virologien suuri ammattisalaisuus on tämä: he eivät ole koskaan löytäneet kokonaista virusta. Koska virologit sanovat vain kokonaisten virusten olevan tartuttavia, on selvää, ettei minkäänlaisia virustartuntoja ole olemassa. Virologien ”virukset” ovat vain tietokoneilla tuotettuja ajatusrakennelmia, ja niitä he esittävät päättäjille ja kansalle todellisina.

On myös niin, että kun virologit eivät voi esittää kokonaista virusta suoraan vaan koettavat fiktiivisesti koota sellaista lyhyistä kuolleen solumassan genomipätkistä, he ovat itse kumonneet oman erikoisalansa, virologian. Heitä ei auta, jos he sanovat, että he kokoavat kokonaisia virusgenomeja toisen, ennalta olemassa olevan virusgenomin mallin mukaan (ilman sellaista pitkää mallia kukaan virologi ei kykene rakentamaan viruksen genomia ajatuksellisesti tietokoneen avulla), sillä tuo toinenkin malli, ja kaikki mallit, on tuotettu yksinomaan ajatuksellisesti tietokoneen avulla, eivätkä mitkään niistä ole mistään viruksesta peräisin. Virologia on kokonaan tyhjän päällä, vailla pohjaa.

Minkäänlaisia virussairauksia, esimerkiksi koronaa, ei ole olemassa. Kaikki virusepidemiat ja -pandemiat viime vuosikymmeninä ovat olleet keksittyjä virussairauksia, ja siksi kukaan lääkäri ei voi todeta niitä. Keksityt virussairaudet (esim. korona) todetaankin vain näytteen ja referenssilaboratorioiden (virologien ja rokotevalmistajien omien laboratorioiden) pohjalta. Potilasta ja lääkäriä ei tarvita.

Tämä on uskomattoman voimakas valtainstrumentti! Aivan vapaasti voidaan – referenssilaboratorioiden ”diagnoosien” pohjalta (ei lääkäreiden tai potilaiden pohjalta) – keksiä ja loihtia esiin sairauksia, lakeja, pakkotoimenpiteitä, epidemioita ja pandemioita! Sitten, tietenkin, virus ”lentää” mantereelta toiselle, Saksasta Kanadaan, Kiinasta Chileen, Takahikiältä Uuteen-Seelantiin tai Ranskan presidentin nieluun tai USA:n presidentin nenään ja sen vuoksi Suomen presidentinkin nenään. Kaikki petos saadaan helposti väestöissä läpi: tarvitaan vain kolmen viikon ajan jatkuvaa toistoa tiedotusvälineiden kautta ja koko maailma tulee ”tuntemaan totuuden.” Tarvitaan vain riittävästi rahaa, jolla tiedotusvälineiden kautta saadaan propaganda perille kolmen viikon ajan.

Vaikka virologit loukkaavat tieteen logiikkaa ja sääntöjä ja ovat aiheuttaneet suurta haittaa (esim. nyt koronakriisin), oikeusviranomaiset eivät ole puuttuneet heidän toimintaansa. Tämäkin on väärin, sillä tieteenvastaista ja sen seurauksena yhteiskunnanvastaista ja yleisvaarallista toimintaa ei tule sallia.

Mitä ”hengitystieinfektiot” oikeasti ovat?

Nyt on syytä hypätä pois virologien ja THL:n hengenvaarallisesti huojuvista vankkureista ja palata realiteettien tielle. Ei ole infektiotauteja, eikä ole koskaan ollut, sillä sairautta aiheuttavia viruksia ja bakteereja ei ole olemassa. Kyseiset taudit ovat olemassa, mutta ne eivät johdu infektioista. Todellisia syitä ovat aivan reaalimaailman asiat, esimerkiksi jokin puutos tai jokin vahingollinen vaikutus, sellainen kuin kylmyys, kuumuus, myrkytys, säteily tai psyykkinen stressi.

Korona on kylmyyden, siis kylmän ilman, aiheuttama kylmettyminen eli vilustuminen, jota esiintyy kylmään vuodenaikaan. Samasta kylmettymisestä on käytetty myös nimityksiä ”flunssa” ja ”influenssa”, joten korona = flunssa = influenssa. Jos koronasta tahdotaan pysyä erossa, on yksinkertaisesti vältettävä kylmettymistä (esim. pukeutumalla asianmukaisesti), siinä kaikki.

Kun ihminen hengittää, kylmyys vaikuttaa suoraan hengitysteiden hyvin herkkiin limakalvoihin ja vaurioittaa niitä. Limakalvojen soluissa alkaa – ihmisen yleistilan säätelemässä määrin – esiintyä ärsytystä, soluvauriota ja solukuolemaa. Vanhuksilla ja perussairailla tilanne voi olla muita vaikeampi, koska heidän elinvoimansa on heikentynyt. Kuolemia tulee. Näin on ollut aina.

Mitään ”viruksen leviämistä” ei ole, eikä mitään ”tartu” mihinkään. Kylmyys yksinkertaisesti vain on samalla kertaa laajalla alueella, ja siksi ko. alueella useat ihmiset sairastuvat samoihin aikoihin. ”Epidemia” ja ”pandemia” ovat vain kylmää ajanjaksoa laajalla alueella, esimerkiksi pohjoisella pallonpuoliskolla.

Kylmyys siis vie meidät hengitysteidemme ja keuhkojemme vaurioitumisen myötä hengenvaaraan. Emme me ulotu omin neuvoin kaivamaan keuhkoputkistamme ja -rakkuloistamme vaurioituneita ja kuolleita soluja pois.

Mutta ei meidän tarvitsekaan. Pelastajamme on lähellä: oma kehomme.

Kun ensimmäinen kylmyyden puraisu tuntuu hengitysteidemme limakalvoilla, viesti tilanteesta leviää hermoston välityksellä kaikkialle kehoomme, myös soluihimme. Soluissamme ovat käskynjakokeskuksemme, joista lähtevät tarkat kulloinkin tarvittavat ohjeet eteenpäin DNA:n tai RNA:n muodossa. Solut muodostavat sisällään rakenteita, joissa tarvittava informaatio on DNA:n tai RNA:n muodossa proteiinikuoren sisällä. Kyseessä on siis pakattu ohjekirja ja elimistön lähetti. Solut pullauttavat nämä rakenteet ulkopuolelleen, jossa ne kulkeutuvat kohdesoluihinsa, joissa ne vapauttavat viestinsä, DNA:n tai RNA:n. Kohdesolut lukevat viestit ja alkavat tuottaa ohjeiden mukaisia proteiineja. B-solut tuottavat esimerkiksi pieniä korjaavia proteiineja, joita kutsutaan globuliineiksi. Toiset solut tuottavat mm. sytokiiniä, joka säätelee kehon kokonaisvastetta meneillään olevassa pelastusoperaatiossa. Nuo elimistömme informaatiolähetit hoitavat myös solujen jätehuoltoa (esim. myrkyt toimitetaan ulos) ja osallistuvat veren hyytymiseen.

Informaatiolähettejä virtaa elimistössämme koko ajan, ja niiden tehtävä on siirtää informaatiota, jotta keho voi ryhtyä optimaalisiin sopeutumis- tai korjaustoimiin alati muuttuvissa olosuhteissa. Myös kehojemme talonmiehet, bakteerit, käyttävät niitä muiden solujen tavoin toiminnassaan.

Näillä arvokkailla informaatioläheteillä on nimikin: eksosomi, solunulkoinen vesikkeli. On syytä mainita näiden auttajiemme oikea nimi, koska virologit ovat tulkinneet ne sairautta aiheuttaviksi viruksiksi, voimatta kuitenkaan todistaa sitä, sillä he eivät ole onnistuneet eristämään ja määrittämään niitä biokemiallisesti. Elektronimikroskoopissa ne ainoastaan näkyvät kuolevien solujen ja kudosten tyypillisinä solupartikkeleina (tähän viitattiin jo aiemmin). Tarkkasilmäiset huomaavat, että kun virologit väittävät viruksiksi rakenteita, joita he eivät kykene eristämään ja määrittämään biokemiallisesti, he itse asiassa (tässäkin) kumoavat koko virologian.

Eksosomit ovat siis kehon omia hyödyllisiä rakenteita. Myös bakteerit ovat kehon omia ja hyödyllisiä rakenteita, jotka pitävät huolta, että elimistö on kunnossa. Ne ovat kehon ”talonmiehiä”, ja niitä on kehoissamme kymmenen kertaa enemmän kuin soluja. Niiden avulla elimistö poistaa sen, mikä ei kuulu elimistöön.

Kun siis kylmyys vahingoittaa ja tappaa hengitysteidemme limakalvojen soluja, paikalle tulee eksosomeja ja bakteereja ja eksosomien ohjelmoimien solujen tuottamia proteiineja, esimerkiksi niitä mainittuja korjaavia globuliineja (jotka nekin virologit ovat tulkinneet väärin ”vasta-aineiksi” kuvittelemiaan ”viruksia” vastaan). Globuliinit korjaavat ja tiivistävät vaurioituneita soluja.

Tässä pelastusoperaatiossa nousee kuume, koska siten energian määrää saadaan nostettua. Syntyy myös yskää, joka tuo solujätteet ja eritteet pois hengitysteistä. Vaikka näitä oireita kutsutaan ”sairaudeksi”, ne ovat paranemisprosessi. Koronan oireet ovat siis hieno ja iloinen merkki, koska ne osoittavat, että elimistön koneisto rullaa tehokkaasti kohti parantumisen päämäärää. Niitä oireita ei saa siis tukahduttaa.

Itävaltalainen lääkäri Johann Loibner on kirjoittanut: ”Sairauden alussa on organismin vahingoittuminen – ja vasta sitten alkaa bakteeriaktiviteetti. Kun kylmä vahingoittaa hengityslimakalvojamme, silloin säännönmukaisesti tulevat paikalle ne bakteerit, jotka – kylmyyden kovuuden ja keston mukaan ja kyseessä olevan henkilön yleistilan mukaan – hajottavat vahingoittuneet solut ja johtavat eritykseen, katarriin.”

Tri Loibnerin kuvaama asia selittää sen, mitä vallitseva lääketieteellinen ajatusmalli ei voi käsittää: miksi elimistössä aina on läsnä niin paljon erilaisia mikro-organismeja (esimerkiksi tuberkuloosibasilleja, streptokokkeja ja stafylokokkeja) ilman että ne aiheuttavat vahinkoa.

Koronatestit

Mitä sitten ovat asiantuntijoidemme ja terveysviranomaistemme käyttämät koronavirustestit (PCR-testit), jos koronaviruksia ei ole olemassa?

Koronatestien putkiloita. Kuva: Johne’r/Jens Lindström.

PCR-testi on geneettinen testi, jossa laite säädetään etsimään etukäteen tuotettuja ja viruksista peräisin oleviksi oletettuja lyhyitä geenisekvenssejä. Nämä sekvenssit ovat malleja, joiden mukaisia sekvenssejä näytteistä etsitään. Etukäteen on siis tiedettävä, mitä etsitään, eikä testi voi löytää muita sekvenssejä. Sekvenssit ovat DNA:ta, eikä RNA sovellu käytettäväksi PCR:ssä. Jos näyte on RNA:ta (kuten oletettu ”koronavirus” on), RNA on ensin entsyymin avulla muutettava DNA:ksi. Mallit toimivat niin, että DNA:n alkuun ja loppuun sitoutuu lyhyitä keinotekoisesti valmistettuja geenipätkiä (käynnistysmolekyylejä, engl. primers), jotka täsmällisesti vastaavat enennettävän DNA:n alun ja lopun sekvenssejä. Tuntemattomia sekvenssejä ja tuntemattomia ”viruksia” PCR ei voi osoittaa.

Koska kuitenkin alussa mainittu virologian käyttämä prof. Endersin menetelmä, jossa ajateltiin koeputkessa olevien solujen (lisätyn ”viruksen infektoimaksi” oletetun kudoksen vaikutuksesta) kuollessaan muuttuvan viruksiksi, kumottiin, tuli selväksi, etteivät näytteistä saadut sekvenssit tulekaan viruksista vaan kuolevista soluista itsestään (solujen kuolema ei myöskään johdu lisätyn materiaalin ”viruksista” vaan proseduurissa tapahtuvasta myrkyttymisestä ja nälkiintymisestä). Nuo PCR:n etukäteen tuotetut sekvenssimallit eivät niin ollen ole peräisin viruksista, esimerkiksi koronaviruksista. Koronavirustesti ei ole koronavirustesti. Tästä virologia ja muu tiede on ollut tietoinen jo yli neljän vuoden ajan. He tietävät, ettei viruksia ole osoitettu olevan olemassa. Virus on fiktio.

Mitä soluja ja kudoksia sitten tuo koeputkissa käytetty materiaali on, josta itsestään ne PCR:n mallisekvenssit ja kaikki ”virukset” ovat peräisin? Ne ovat peräisin eläimistä (esim. apinoista tai vasikoista). Eläimet ovat biokemiallisesti hyvin samanlaisia kuin ihmiset, joten PCR-testi etsii näytteistä sekvenssejä, joita on eläimissä ja ihmisissä itsessään. Virustestit etsivät ihmisen omia sekvenssejä. Ja enemmän: koska mallisekvenssit ja etsittävät sekvenssit ovat hyvin lyhyitä, niitä löytyy itse asiassa kaikista olioista. Koronatesti osoittaa kehon omia sekvenssejä ja kaikkien muidenkin mahdollisten olioiden sekvenssejä. Mitä hyötyä on koronatestistä, joka osoittaa sekvenssejä, joita on kaikissa elollisissa olioissa – paitsi ”koronaviruksissa” (joita ei ole olemassa)? Kaikkialla muualla paitsi koronaviruksissa?

On huomattava myös, että aineenvaihduntamme tuottaa aina suuren määrän RNA-geenisekvenssejä (eksosomeja), joilla on mikä tahansa rakenne ja joita ei löydy DNA:n muodossa kromosomeista. Ja väitetyt ”koronavirukset”, ”ebolavirus”, ”HIV”, ”tuhkarokkovirus”, ”SARS-virukset” ja monet muut ovat juuri RNA-”viruksia.” Tämä tosiseikka asettaa kyseenalaisiksi kaikkien näiden ”virusten” olemassaoloväitteet; ne ovatkin eksosomejamme. Silloin PCR-testi osoittaa meidän eksosomejamme, hyödyllisiä informaatiolähettejämme. Jos virologit olisivat suorittaneet kontrollikokeita ennen kuin luokittelevat kuolleiden kudosten ja solujen geenisekvenssejä ”tautia aiheuttaviksi” viruksiksi, ”virustaudeista”, ”virusepidemioista”, ”viruspandemioista”, virus-pelosta ja vääristä hoidoista ja toimenpiteistä olisi päästy. Virologien laiminlyönti on johtanut koronakriisiinkin. Väitetty koronavirus on väärin tulkittu eksosomi, ja tästä väärästä tulkinnasta on aiheutunut suunnatonta haittaa.

Jos PCR-testin mallisekvenssejä ja niiden mukaan etsittäviä sekvenssejä on kaikkialla, miksi sitten on myös negatiivisia testituloksia? Eikö kaikkien testien tulisi olla positiivisia?

Negatiivisiakin testituloksia tulee sen vuoksi, että etsittävässä koenäytteessä on vain vähän geenipätkiä. Testi näyttää positiivista vain silloin, kun näytteessä on riittävästi geenipätkiä. Aivan kaikki PCR-testit saadaan positiivisiksi, kun vain lisätään koenäytteen määrää, eikä tällöin ole väliä sillä, millaista (esim. pyyhkäisynäytettä, verta, limaa, kudosnäytettä jne.). Näin jokainen ihminen, jokainen eläin ja jokainen kasvi saadaan antamaan positiivisen testituloksen.

PCR-menetelmä on menetelmä, jossa DNA:n määrää lisätään peräkkäisten kahdennussyklien avulla (kahdesta tulee neljä, neljästä tulee kahdeksan, kahdeksasta tulee 16 jne.). Mitä enemmän siis kahdennussyklejä, sitä enemmän on etsittävää geenisekvenssiä ja siten myös positiivisia testituloksia eli ”tartuntoja.” Yleensä syklejä on n. 35-45.

PCR-laitteessa kahdennussyklien määrää voidaan säätää eli kalibroida, ja tämän kalibroinnin avulla voidaan siis säätää sitä, kuinka paljon tulee positiivisia testituloksia. Suuri syklimäärä antaa paljon positiivisia testituloksia eli ”tartuntoja”, ja jos kalibroinnin asettaminen suureen syklimäärään tuottaa kovin suuren ”tartuntojen” määrän, silloin viranomaiset ryhtyvät rajoitustoimiin. Kalibrointi alaspäin ”helpottaa pandemiaa.” PCR-testin kalibroinnin avulla päättäjät (esimerkiksi presidentti ja hallitus) ja viranomaiset voivat mielivaltaisesti säädellä positiivisten testitulosten määriä. Kalibrointivipua kääntämällä on mahdollista testata positiiviseksi vain muutamia ihmisiä, useita ihmisiä, ei yhtäkään ihmistä tai kaikki ihmiset. Jos syklimäärä säädettäisiin kaikkialla maailmassa noin 15:een, pandemia loppuisi heti ja ”paluu normaaliin” tapahtuisi heti. PCR-testin tulokset riippuvat kalibrointivivun asennosta, eivät terveydentilasta. Myös terveet ihmiset antavat positiivisia testituloksia.

Rokotukset

Prof. Endersin väärän spekulaation mukaan koeputkessa olevat solut kuolevat, kun sinne lisätään virusten infektoimaksi oletettua kudosta. Kuollessaan solut sitten tuon spekulaation mukaan muuttuvat viruksiksi (ja tämä sitten on ollut maailman kaikkien virologien ainoa ”virusten” lähde, tosin vain malleina). Stefan Lankan aloittamassa oikeudenkäynnissä (2012-2017) tuo spekulaatio kumottiin ja prof. Endersin julkaisu julistettiin epätieteelliseksi (kontrollikokeita ei oltu suoritettu). Silti virologit yhä pitävät koeputkessa kuolevaa ja kuollutta solumassaa viruksina ja mm. rakentavat tuon solumassan lyhyistä geenisekvensseistä ajatuksellisesti tietokoneen avulla ”kokonaisia genomeja” (”kokonaisia viruksia”, mm. ”koronaviruksia”). Koska he pitävät kuollutta solumassaa ”heikennettyinä mutta infektiokykyisinä viruksina”, he käyttävät sitä myös ”elävänä” rokotteena (”kuollut” rokote puolestaan on infektiokyvytön tai sellainen, johon on lisätty säilöntäaineita). Ja mitä tuossa ”elävässä” rokotteessa on (Stefan Lankan mukaan):

Se on puhdistamaton ja myrkyllinen seos, jossa on apinoista tai lehmän sikiöistä peräisin olevia kuolevia kudoksia, myrkyllisiä antibiootteja, vieraita proteiineja, vieraita nukleiinihappoja ja kaikenlaisia mikrobeja ja itiöitä.

Tuollaista seosta rokotetaan lapsiin (heidän lihaksiinsa) sellaisina määrinä, jotka laskimoihin ruiskutettuina johtaisivat välittömästi varmaan kuolemaan. Stefan Lanka kirjoittaa tästä:

”Vain tietämättömät ihmiset, jotka sokeasti luottavat valtion viranomaisiin, jotka ’testaavat’ ja hyväksyvät rokotteita, voivat pitää rokotusta ’pienenä harmittomana pistona.’ Todistettavissa olevat tosiasiat osoittavat näiden tiedemiesten ja poliitikkojen vaarallisuuden ja välinpitämättömyyden, kun he väittävät rokotteiden olevan turvallisia, niillä olevan vain vähän tai ei lainkaan sivuvaikutuksia ja niiden suojaavan meitä sairaudelta. Mikään näistä väitteistä ei ole tosi ja tieteellinen, päinvastoin: tarkan tieteellisen analyysin pohjalta voidaan havaita, että rokotteet ovat hyödyttömiä ja ettei asiaa koskevassa kirjallisuudessa ole näyttöä siitä, että niistä olisi hyötyä.”

Eräässä haastattelussa Stefan Lankalta kysyttiin, miksi viranomaiset sanovat tuollaisia hirveitä rokotteita turvallisiksi ja vaarattomiksi, vaikka he itse kuulemma ovat tarkastaneet ja hyväksyneet ne. Stefan Lanka vastasi:

”Juoni, jolla asianosaiset vetävät itsensä asiasta ulos, on sangen yksinkertainen: he määrittelevät useat myrkylliset aineet varsinaisen lääketieteellisen aineen, otaksuttujen virusten otaksutun valkuaisaineen, apuaineiksi (= adjuvanteiksi). Yksinomaan tämän kestämättömän määrittelytoimenpiteen vuoksi nämä voimakkaat myrkyt eivät kuulu tiukan lääkeoikeuden piiriin. Se, miten paikkansapitämätön itse tämä turvallisuusväite on, näkyy siitä oppikirjan lausumasta, että ilman apuaineitaan (myrkkyjä) rokotteet ovat vailla vaikutusta.”

Stefan Lankan lausunnosta voidaan päätellä, että rokotteiden ainoa vaikutus on myrkytys. Rokotteet ovat myrkkyseoksia.

Koska teoria kuolevan solumassan muuttumisesta viruksiksi on jo yli neljä vuotta sitten kumottu, tuollaisia rokotteita ei saa ihmisille enää antaa. Itse asiassa aivan kaikki rokotukset tulee lopettaa, koska tuon teorian kumoamisen jälkeen mitään sairaaksi tekeviä viruksia ei voi enää olla olemassa (tuo teoria oli virologien ainoa virusten lähde, sekin siis vain teoreettinen lähde).

Kun virukset häipyvät, häipyy ajatus rokotuksistakin.

Ei voi olla sellaista rokotetta, joka voisi suojata meitä joltakin virustaudilta, koska sellaisia tauteja ei ole olemassa. Kaikki nykyiset rokotukset ovat taikauskoa tai ihmisten tietämättömyyttä hyväksi käyttävää liiketoimintaa. Itse asiassa liikemiehet hallitsevatkin lääketiedettä. He sanovat, mitä sairauksia meillä on ja mitä hoitoja niihin tulee antaa. Lääkärit koulutetaan lääketeollisuutta varten. Kuten nykyisestä koronakriisistä voidaan nähdä, lääkärit puolustavat lääketeollisuuden ja politiikan etuja. Jokainen ajatteleva ihminen on voinut havaita, etteivät lääkärit ole vuosikymmeniin kyenneet antamaan järkeviä ja hyödyllisiä lausuntoja elämästä, terveydestä, sairastumisesta tai parantumisesta. Ne eivät sisälly bisnekseen tai edes toimenkuvaan. Lukemattomat ihmiset ovat menettäneet terveytensä ja elämänsä rokotteiden vuoksi, mutta tämä on lääkäreiden toiminnassa vain ”oheisvahinko”, joka täytyy hyväksyä. Kuitenkin jokainen rokotus on sairauden aiheuttamista ja myrkyttämistä. Rokottaminen on ollut erehdys alusta alkaen.

Mitään tiedettä rokotusten takana ei ole. Viimeinen kulissi kaatui prof. Endersin teorian tullessa kumotuksi. Pian kaatuu koko lääketiede, sillä päättäjiemme ja terveysviranomaistemme mukaan koronakriisi voidaan lopettaa vain rokottamisen kautta, siis myrkyttämisen kautta.

Vasta-aineet

Koska rokotteet ovat myrkkyjä, rokotusten jälkeen vereen ilmestyvät ”vasta-aineet” eivät ole vaste millekään rokotteessa olevalle ”viruksen” proteiinille (antigeenille), koska viruksia ja niiden proteiineja ei ole olemassa, vaan ne ovat vaste rokotteen kymmenille myrkyille, pääasiassa adjuvanteille (tehosteaineille). Siteeraan Stefan Lankaa:

”(Vasta-aineiden) nousu ei ole mitään muuta kuin kehon reaktio myrkytykseen (adjuvantteihin). Kun keho myrkyttyy, nämä myrkyt repivät aukkoja soluihin ja solut menevät rikki. Kun soluja menee rikki, kehon reaktio on muodostaa tiivistysaineita (globuliineja; vasta-aineet ovat näitä globuliineja), pieniä valkuaisaineita, jotka happamassa ympäristössä heti laajenevat, tulevat laajapintaisiksi ja verkostoituvat rikkivetyryhmillään (joihin varastoidaan energiaa) muihin valkuaisaineisiin ja muuhun.

”Ne saavat aikaan veren hyytymisen ja haavan paranemisen, ja ne tilkitsevät solujamme, kun myrkkyjä tuodaan kehoon. Tiitterin nousu tapahtuu heti kuitenkin myös silloin, kun lihakseen kohdistuu isku, kun syntyy verenvuotoa tai kun munuaisiin (erityisen kivulias) tai maksaan kohdistuu isku. Silloin keho reagoi niihin tilkitäkseen vahingoittuneita soluja ja tiivistääkseen kasvavia soluja. Se on kuin taloa rakennettaessa, jolloin talo on ensin hatara, kunnes ikkunat on laitettu paikoilleen ja tiivistetty.

”Näitä valkuaisaineita kutsutaan sitten vasta-aineiksi ja jopa spesifisiksi vasta-aineiksi, mikä ei pidä paikkaansa, sillä näiden valkuaisaineiden sitomisominaisuus rikkivetyryhmillään ei ole spesifinen. Ne sitoutuvat kaikkeen mahdolliseen, ja tätä voidaan mielin määrin manipuloida laboratoriossa muuttamalla happamuusastetta detergenteillä (huuhteluaineilla), jotka muuttavat mineraalipitoisuutta; näin voidaan saada aikaan sitoutuminen tai ei.”

Rokotteet tuottavat vasteena globuliineja, jotka korjaavat noiden rokotteiden (myrkkyjen) aiheuttamia vahinkoja.

Koska Euroopassa rokotteet hyväksytään (Euroopan lääkevirastossa) yksinomaan ns. serokonversion (seerumin vasta-ainetesti tulee positiiviseksi – niitä korjaavia globuliineja ilmestyy) perusteella ja koska tuo serokonversio on aina myrkkyjen synnyttämä vaste, rokotteet hyväksytään Euroopassa vain sen perusteella, että niillä on riittävän selvä myrkkyvaikutus. Ilman myrkkyjä ja niiden aiheuttamia vaurioita ei synny korjaavien globuliinien määrän nousua.

Rokotustaikauskon perusoppi on tämä: rokotus = vasta-aine = suoja = pitkä elämä ja terveys. Todellisuudessa rokotus = myrkytys = korjaavat globuliinit. Keho muodostaa globuliineja aina silloin, kun soluja täytyy lisätä, korjata tai muodostaa uudelleen. Rokotustaikausko kutsuu globuliineja vastoin parempaa tietoa vasta-aineiksi. Immuniteetti on harhainen käsite. Se tulisi korvata käsitteellä ”parantumiskyky.”

Koska sairaaksi tekeviä viruksia ja bakteereja ei ole olemassa, millään rokotteella ei ole mitään tekemistä minkään ”taudinaiheuttajan” (viruksen tai bakteerin) tai minkään ”tartuntataudin” tai muun taudin kanssa. Rokotteen aiheuttama globuliinivaste on myrkytyksen mitta, ei ”immuunivasteen” mitta. Mitä myrkyllisempi vaikutus, sitä enemmän ”vasta-aineita.” Mitä enemmän ”vasta-aineita”, sitä suositumpi rokote on.

Asiaa eivät muuta nykyiset mRNA-rokotteet (Pfizer, Moderna; mRNA:n kantajina lipidinanopartikkelit – mRNA työnnetään sytoplasmaan) tai DNA-rokotteet (AstraZeneca, Johnson & Johnson; DNA:n kantajina geenimuunnellut ”adenovirukset” – DNA työnnetään tumaan).

Näissä rokotteissa olevien mRNA:n ja DNA:n tehtävänä on koodata soluissa koronaviruksen piikkiproteiinin muodostusta, jotta sitten ns. immuunijärjestelmä reagoisi siihen ja alkaisi muodostaa ”vasta-aineita” tuota koronaviruksen piikkiproteiinia vastaan. DNA-rokotteet tuotetaan abortoitujen sikiöiden solulinjoissa. AstraZenecan rokote sisältää polysorbaatti 80:tä, joka avaa veri-aivoesteen ja avaa kaikille myrkyille tien päästä aivoihin ja aiheuttaa siten vakavia ja osin kammottavia sairauksia.

Lipidinanopartikkelit voivat aiheuttaa vakavia tulehdustiloja ja häiritä rasva-aineenvaihduntaa. Synteettiset geenimuunnellut ”adenovirukset” eivät ole millään tavalla adenoviruksia, sillä adenoviruksia ei ole olemassa.

Ihmisten soluihin toimitettavat mRNA ja DNA eivät voi koodata mitään ”koronaviruksen piikkiproteiinia”, koska koronaviruksia ei ole olemassa.

Ihmisissä ei ole ”immuunijärjestelmää”, joka tuottaisi vasta-aineita virusproteiineja (antigeenejä) vastaan, koska viruksia ja virusproteiineja ei ole olemassa. Ihmisissä on vain parantumiskyky, kun keho alkaa tuottaa korjaavia globuliineja rokotteissa olevien myrkkyjen aiheuttamien vaurioiden korjaamiseksi.

”Adenovirusten” täytyy olla joitakin virologien koeputkessa kuolevasta abortoitujen sikiöiden solumassasta kokoamia lyhyitä geenipätkiä, joista he ajatuksellisesti (mielessä) tietokoneen avulla kokoavat ”kokonaisia viruksia”, jotka siis ovat mielikuvituksen tuotetta, Stefan Lankan mukaan ”hourekuvia.” Kyseessä voi olla mikä hyvänsä geenipätkäkokoelma, jolle vain on annettu nimi ”adenovirus” tai tässä tapauksessa ”geenimuunneltu adenovirus.”

Soluihin toimitettavat mRNA ja DNA koodaavat jotakin, mutta se ei voi olla koronaviruksen piikkiproteiini, koska koronavirusta ei ole olemassa. Jos se on ihmisen kehon omien eksosomien kuoriproteiini (jolloin ihminen koodattaisiin tuhoamaan itseään), niin se tuntuu vähän kaukaa haetulta, sillä eksosomit ovat aina erilaisia, eri tehtäviensä mukaisia. Siitä olen tietoinen, että virologit ovat voineet suunnitella nuo koodaukset (mRNA:n ja DNA:n) koodaamaan minkä tahansa proteiinin muodostusta, josta voin sanoa vain, että se on elimistölle vieras ja siten tässäkin edelleen vain myrkky, jonka aiheuttamia vaurioita elimistön globuliinit alkavat korjata.

Todellakaan: koronassa, lääketieteessä ja politiikassa kaikki ei ole kohdallaan.

Vesa-Ilkka Laurio

lääketiet. lis. (eläkk.)

Tämä artikkeli pdf-muodossa täällä:

https://idiotiantyranniasta.files.wordpress.com/2021/03/koronavirusta-ei-ole-olemassa-35499.pdf

47 kommenttia

  1. Tässä ei kohta kahteen vuoteen ole ollut missään maailmalla ”influenssa A” tai ”influenssa B” viruksia. Mihinkähän ne hävisivät?

    Mutta koronaa on ympäri maailmaa. Ja siihen kuolee väkeä, eikä muihin kuolekkaan koska niitä ei enää ole.

    Plusääni(27)Miinusääni(2)
  2. Hyvä että Veskun kirjoituksia julkaistaan MM:ssa!

    Luin eräältä toiselta sivustolta että ”Sanna Marinin ja Anna-Maja Henrikssonin johdolla on siirretty kuntavaaleja”. Mitä tuo tarkoittaa? Siis Marin ja Henrikssonko voivat päättää tuollaisia asioita? Enpä ole moista tiennyt. Kyseessä siis ovat maamme PM ja OM. Sama sivusto kirjoitti myös että puoluesihteerit päättävät kuntavaalien siirtämisestä. Mitenköhän mahtaa olla? Kuka siitä nyt siis päättää?

    Puoluesihteerin virasta tiedän sen, että tämä nimeää puolueensa puheenjohtajaehdokkaan eli sen josta puolueen kannalta parhaassa tilanteessa tulee PM (kun vaalit voitetaan). Kukakohan tuon puoluesihteerin ja sen puheenjohtaja/pääministeriehdokkaan OIKEASTI nimeää? Tulee hieman mieleen se miten USA:ssa valitaan The Federal Reserven eli rahalaitoksen johtaja: tiettyyn pankkiiriheimoon kuuluvat nimeävät ehdokkaansa omiensa joukosta, jonka sitten USA:n presidentti seremoniallisesti hyväksyy – kun ei muutakaan voi. Ainahan voi tietty liittyä JFK:n seuraan jos mielii.

    Plusääni(31)Miinusääni(2)
  3. Mitä näihin mikrobiologian ihmeisiin tulee – sanon vain, että ”Imagination begins where Seeing ends.”

    Olen jonkin johdatuksen kautta jo monta vuotta ”tiennyt” virukset huijaukseksi. Mutta en ole osannut tätä näkemystäni kunnolla perustella.

    En esimerkiksi tiennyt, että virologian koko perusta muutettiin jo 1950-luvulla. Myrkkyteorian tilalle otettiin tieteisfantasia ihmiskehon ulkopuolisista tauteja aiheuttavista nanometriluokan kokoisista geenirihmoista (DNA ja RNA), jotka ihminen saa tartuntana ties mistä. Niitä kuolettavia hippusia (lentäviä nanokummituksia) leijailee nykyään kuulemma itse kunkin hengitysilmassa. Silti elämä maapallolla ei ole näihin tuhoutunut.
    Edelleenkään tätä uutta kummitustarinaa viruksista ei ole ikinä pystytty näyttämään luotettavasti toteen. Virusta ei ole siis ikinä ns. saatu rysän päältä kiinni. Mutta teorioita on kyllä maailma täynnä. Se tässä turhauttaa ja paljon.

    Lukekaa tältä sivustolta artikkeli ’Neuvostoliiton juutalaisten katekismus, osa 1 | Magneettimedia’ , niin näiden tieteistarinoiden lähteet alkavat ehkä valjeta itse kullekin? Pääsette sylttytehtaan jäljille monien muidenkin tieteen teorioiden ja -ismien suhteen.

    Ei enää tiedä mikä on totta ja mikä tarua mm. mikrobiologian alueella. Äärimmäisyyksin asti viety valehtelu tuntuu vaikuttavan myös virologiassa. Milla tieteen alalla sitä ei olisi ?

    Kansa on kyllä aivan sekaisin kun nyt alkavat tukehduttaa maskeilla pikkulapsiakin. Maskin käyttöön pakottaminen ja rokottaminen on pahoinpitely. Myös aikuiselle. Taikausko on ehkä voimakkaimmillaan koko ihmiskunnan historiassa juuri nyt, kun tieteen ja sivistyksen pitäisi olla huipussaan. Tämä on häpeä. Tuskin edes keskiajalla meno oli näin terveen järjen vastaista ?

    Onneksi rationaalisesti suhtautuvia on myös:
    https://tokentube.net/view?v=3497763746
    https://tokentube.net/view?v=3543832691

    Ohessa myös mielenkiintoinen video. On outoa, että k-flunssan tartuntaa ei ole missään saatu asiallisesti todennettua? Mielenkiintoista olisi nähdä joku tutkimus, missä todistetaan -hyvien tutkimuskäytänteiden mukaisesti- Covidin leviäminen ilmatartuntana.
    https://odysee.com/@spacebusters:c9/Virologydebunkscorona:4

    Plusääni(36)Miinusääni(2)
    1. Itseäni mietityttää pari seikkaa… Coronaviruksen halkaisijan täytyy olla niin pieni, ettei siihen mikään kiinalaisessa tai intialaisessa hikipajassa tehty viidenkymmenen pennin kertakäyttömaski taida auttaa. Toinen juttu on se että maskit, kuulemma, vaikkapa kaupassa asioidessa suojaavat sinua pärskimästä tautia muiden päälle. Viruksen sanotaan leviävän pisaroiden mukana. Entäs sitten se että kaupassa kosketellaan tuotteita – miten se levittää erilaisille pinnoille kauppaan ja sen tuotteisiin virusta?

      Maskia olisi hyvää pitää ettei levitä itse pisaroita. Tuon olen kuullut olevan se primäärinen syy maskin käytölle. Siis ettet tartuta muita. Miten maski sitten toimii muiden pisaroita vastaan? Jonkun pärskeitä on ilmassa kaupan käytävillä. Pisara tulee kosketuksiin kanssasi. Viet sen näin mukanasi kotiisi. Kaupassa luulisi olevan niitä pisaroita ilmassa aika lailla ja ne tulevat kosketuksiin maskisi kanssa. Pisaran maski pysäyttää, mutta miten on virusten kanssa? Niidenhän piti olla halkaisijaltaan aivan älyttömän pieniä. Samalla tavalla uskoisin sieltä oman maskisikin läpi vuotavan viruksia ympäristöön.

      Myöskään ajatus maskiin hönkimisestä ei kuulosta kivalta. Luulisi moisen kierrätysilman hengittämisen keräävän kaikki mahdolliset pöpöt sieltä supermarketin tuhansien ja tuhansien ihmisten paljoudesta siihen maskisi pinnalle. En aio käyttää.

      Plusääni(19)Miinusääni(3)
  4. Kiitokset jälleen Vesa-Ilkka Lauriolle paljon vaivaa nähdystä asiantuntevasta kannanotosta. Toivottavasti hän kirjelmöi asian myös Eduskunnan, Poliisihallituksen ja THL:n tiedoksi, jolloin nämäkään tahot eivät syytteiden edessä pääse pakosalle. -Kansannousu olisi nyt välttämätön ja siinä yhteydessä kansallisvihamielisen oppotunistisen marginaaliaineksen pidättäminen.

    Plusääni(41)Miinusääni(2)
    1. Kiitos kiitoksista Paul Anderson,

      Olen aikavälillä 1.3-22.3.2021 lähettänyt sähköpostien liitteenä pidemmän version tästä jutusta (löytyy M-Media artikkelin ”Näkökulma: Piikkimurha Oy:n toimista” kommenteista) 20 kansanedustajalle, joista 7 avainministereitä), Sosiaali- ja terveysministeriön edustajille (6 hlölle), THL:lle (5 hlölle), maakuntani ktt:n kuntayhtymälle (3 hlölle), HUS:lle (7 hlölle), presidentille, Valviralle, oikeuskanslerille, Fimealle, Rokotetutkimuskeskukselle, Kansalliselle rokoteasiantuntijaryhmälle, prof. Kalle Sakselalle (HYKS), apul. prof. Tarja Siroselle (HYKS), ylilääkäri Sanna Isosompille (Hki), Itsenäisyyspuolueen puheenjohtajalle, Helsingin pormestarille Jan Vapaavuorelle, joillekin tiedotusvälineille (lyhennetyssä muodossa). Tähän mennessä kaksi kansanedustajaa kiittänyt sähköpostistani ja n. 4-5 muuta toimijaa kommentoinut lyhyesti lähettämällä jonkin virallisen (nähtävästri etukäteen laaditun) toimintaperiaatteensa, pari (yksi professori ja yksi diagnostiikkajohtaja) kommentoinut vähättelevästi (että ”tiede” kyllä muka tietää), Fimean edustaja kertoi lopettaneensa viestini lukemisen ”kolmen rivin jälkeen”, ja pari muuta ”kyllä me täällä tiedämme” -vastausta. Kukaan ei nähtävästi ollut kunnolla perehtynyt asiaan, tosin viestini oli kyllä pitkäkin. Hyvä että Magneettimedia nyt julkaisi tämän lyhennelmän, todella hienoa! Työtä (varsinkin suomennoksien kanssa) olen tehnyt välillä yötä päivää, ja tämä, että lyhennelmä nyt julkaistaan, on suuri kiitos vaivoistani. Itse kiitän Stefan Lankaa, jonka artikkelit saivat minut havahtumaan totuuteen.

      Toivon, että myöhemmin asiaan jollakin tavalla herättäisiin. On hyvä muistaa, että asia on niin syvä, että on parasta olla kovasti provosoimatta ketään. On annettava mahdollisuus asianosaisille muuttaa mielipidettään/toimintaansa rauhassa, ilman pelkoa ”kasvojen menettämisestä”. Turha syyttely ja riehuminen vain pahentaa asiaa. On osattava antaa anteeksi erehtyneille. Tahallaan huijaavat kyllä kuuluvat oikeuden tuomittaviksi.

      Plusääni(34)Miinusääni(2)
  5. Mikä on esim. HI-V:n kaltaisen taudin tarkoitus? Kyseessä on siis tauti joka niitti 80-luvulla runsaasti porukkaa varsinkin San Franciscon homopiireissä USA:n länsirannikolla. AIDS eli immuunikato on seurausta HI-viruksesta – vai onko se toisinpäin? Tuleeko ensin syöpä, jonka jälkeen sen heikentämä kroppa on altis ottamaan HI-V:n sisäänsä – vai meneekö tämäkin toisinpäin? AIDS ei siis ole mikään sairaus, vaan kokoelma erilaisia oireita, jotka olivat taudin ilmaannuttua tyypillisiä juuri homoille, jotka viettivät vauhdikasta elämää käyden klubeissa monta kertaa viikossa, tupakoiden, juoden alkoholia, käyttäen huumeita ja harrastaen paljon irtosuhteita.

    Ihmisen vastuskyky asuu paljolti ihmisen suolistossa, jossa näemmekin yhtymäkohdan homojen runsaaseen sairastumiseen. Myös alkoholi ja huumeet tuhoavat suoliston terveyttä. Esim. Saksassa, jossa oluen juonti on runsasta, tavataan paljon näitä syöpiä. Mutta HI-virustakaan ei ole pystytty positiivisesta yksilöstä eristämään, joten voimmeko kyseenalaista tämän ”AIDS-viruksen” olemassaolon? HI-V todetaan potilaan vasta-aineista, jotka Lauriokin mainitsi kirjoituksessaan.

    HI-V:tä leimaa myös tietynlainen vahva salaperäisyys ja epämääräisyys taudin ympärillä: siitä annettu virallinen tieto muuttuu jatkuvasti, sillä ilmeisesti sairauskin muuttuu jatkuvasti. Se on käsittääkseni ainoa sairaus josta ei voi koskaan kokonaan parantua. Yhdessä vaiheessa (n. 10 vuotta sitten) taudin tertiäärisen eli kolmannen ja viimeisen vaiheen oireisiin kuului esim. kynsisieni. Tätä tietoa en ole enää sen jälkeen mistään löytänyt. Eli kuka näitä tietoja antaa ja miten on mahdollista että nämä oireet muuttuvat jatkuvasti? Aivan kuin kyseessä ei olisikaan mikään yksi tietty ja sama aiheuttaja.

    Mikä tälläisen taudin eli viruksen – joka on käsittääkseni elävä olio – tarkoitus siis on? Käsittääkseni organismit tahtovat elää ja levitä, mutta HI-V tuhoaa kantajansa ja samalla itsensä.

    Plusääni(12)Miinusääni(3)
    1. Invention of the AIDS virus-kirjassa (molek.biologi Peter Duesbergin) käydään seikkaperäisesti läpi teoriaa siitä kuinka AIDS kehittyi hedonististen homojen piirissä. Ilmeisesti pääosin(?) poppers-huumeiden käytöstä. Henry Bauer (kemisti) on toinen professori joka on julkaissut samasta teoriasta. Näitä virusskeptisiä on melko liuta, kun alkaa tutkia syvemmin.

      Plusääni(10)Miinusääni(1)
    2. Ei ole olemassa sairaaksi tekeviä viruksia, esim. HI-virusta (HIV = Human Immunodeficiency Virus eli ihmisen immuunikatovirus). HIV ei ole taudin nimi vaan oletetun viruksen nimi. Mikään HIV (jota ei ole olemassa) ei aiheuta mitään immuunikatoa tai AIDS:ia.

      Ei ihmisellä ole ”vastustuskykyä” vaan parantumiskyky. Jos ei ole sairaaksi tekeviä viruksia tai bakteereja, ei voi olla niitä vastaan ”vastustustakaan”.

      Ei ole olemassa ”vasta-aineita” HIV:ta vastaan, koska HIV:ta ei ole olemassa. Ei siis voi olla olemassa ”immuniteettia”, koska ei ole mitään, mitä vastaan pitäisi olla immuuni. Ihmisessä on vain parantumiskyky. Jos ei ole olemassa immuniteettia, ei voi olla olemassa immuunikatoakaan.

      Ei ole olemassa viruksia, joten ne eivät voi olla mitään, eivät esimerkiksi ”elävä olioita”, eivätkä ne voi tuhota kantajaansa ja itseään.

      Kuten olen kommenteissani todennut, ei ole olemassa tarttuvia tauteja, koska tartuttavia viruksia tai bakteereja ei ole olemassa. Ns. infektiotautien syy ei ole infektio (virus tai bakteeri) vaan jokin puutos tai jokin vahingollinen vaikutus, esimerkiksi kylmyys, kuumuus, säteily, myrkytys tai psyykkiset tekijät.

      Niinpä homojen oireisto johtuu jostakin vahingollisesta vaikutuksesta, ei viruksesta. Se vahingollinen vaikutus on homous, jossa tapahtuu luonnotonta hankausta ja eritteiden vaikutusta. Kun limakalvoja vaurioituu ja vieraita aineita ja paskaa kulkeutuu vierasta väylää pitkin elimistöön, syntyy luonnollisesti vaikutus, ja todennäköisesti jopa valtava tuhoisa vaikutus. Siihen ei tarvita virusta. Homot itse hinkkaavat ja erittävät. Kun vauriokohtaan tulee eksosomeja (joita on väärin sanottu viruksiksi), kehon talonmiehiä bakteereja ja vaurioita korjaavia globuliineja (joita on väärin sanottu vasta-aineiksi), kyseessä ei ole sairaalloinen ilmiö vaan parantamisjoukkojen esiinmarssi. Eksomit koostuvat perintöainesrihmasta ja proteiinikuoresta, ja niiden perintöaines koodaa kohdesoluissa juuri vaurioita korjaavien globuliinien muodostusta. Bakteerit syövät kuolleet solut, jolloin muodostuu eritettä, joka siirtyy kehosta ulos. Globuliinit korjaavat vaurioita.

      Hienot terveyskoodaaja-eksosomit eivät ole sairautta aiheuttavia viruksia.

      Hyvät bakteerit eivät ole pahoja bakteereja.

      Rikkoutuneita soluja paikkaavat globuliinit eivät ole vasta-aineita.

      Koska limakalvojen vaurioituminen ja vieraiden eritteiden, myrkkyjen, paskan ja sonnan pääsy ehkä syvällekin elimistöön voivat aiheuttaa koko kehoa koskevia sairaustiloja, koko homo voi loputtomassa hinkkaus-erittely-kuolaamispuuhassa kuolla. Mitä siinä on valittamista?? Jos minä esimerkiksi katkaisen itseltäni kaulan, niin kuolenhan minä.

      Artikkelissani olen kirjoittanut siitä, ettei ole olemassa sairaaksi tekeviä viruksia, joten lisätietoa löytyy siitä.

      Plusääni(12)Miinusääni(3)
      1. Eli hyvä bakteereita – esim. maitohappobakteereja – on olemassa siis. Mitenkäs lepra, rutto, typhus l. pilkkukuume, viidakossa leviävä keltakuume tai hepatiitti A – onko niitä olemassa? Tai siis leviävätkö ne ihmisestä toiseen esim. veren välityksellä?

        AIDS-viruksen olemassaolo on vähintäänkin kyseenalainen teoria. Monenkirjavat huumeet (amfetamiini, poppers, heroiini), alkoholi, tupakka ja sadat tai jopa tuhannet seksipartnerit ennenkin tuhoavat ihmisen terveyden.

        Plusääni(4)Miinusääni(2)
        1. Ei ole olemassa sairauksia aiheuttavia bakteereja ja viruksia. Ne sairaudet, joita sanotaan väärin ”infektiosairauksiksi”, ovat olemassa, mutta niitä eivät aiheuta infektiot vaan jokin puutos tai jokin vahingollinen vaikutus (esim. kylmyys, kuumuus, säteily, myrkytys, psyykkinen stressi).

          Bakteerit voivat ihmisen ulkopuolella myrkyllistä alustaa syödessään muuttua itsekin ihmiselle myrkyllisiksi, mutta silloin ei ole kyseessä bakteeri-infektio vaan myrkytys. Esimerkiksi E.coli-bakteeri on itsessään ihmiselle vaaraton ja hyödyllinen bakteeri, joka luonnostaan asuu ihmisen suolistossa. Se syö ulostetta, ja kun se ihmisen ulkopuolella syö ulostetta, joka hajaantuu ja tuottaa myrkyllisiä aineosia vapauttavia hajaantumistuotteita, se itsekin muuttuu yhtä myrkylliseksi kuin ravintoalustansa. Ravintoon tai veteen joutuessaan uloste aiheuttaa ihmisessä myrkytyksen. Sen aiheuttavat siis uloste + bakteeri yhdessä, ei bakteeri yksin. E. coli-bakteeri ei voi elää ympäristössä yksin, koska se voi olla vain ravintoalustassa. Myrkytys ei ole infektio. Ne ovat eri asioita.

          Leprasta (spitaalista) on syytetty bakteeria (mycobacterium leprae), koska bakteeria löytyy leprapotilaasta. Bakteeri ei kuitenkaan aiheuta lepraa, vaan se on paikalla parantamassa elimistöön kohdistuneita vahinkoja (bakteerit ovat elimistön ”talonmiehiä”). Eihän palomieskään ole tulipalon aiheuttaja sen vuoksi, että hän on tulipalopaikalla. Lepraa esiintyy alueilla, joilla vallitsee aliravitsemus ja huono yleinen hygienia, mikä osoittaa, että kyseessä on tauti, jonka aiheuttavat puutostila ja mahdollisesti myrkyllinen ympäristö. Parantuneen ravitsemustilanteen ja hygienian seurauksena lepramäärät alkoivat laskea 1900-luvulla. Taudin oireita ovat iholeesiot, jotka voivat haavautua. Kyseisillä alueilla hermopäätteet tuhoutuvat, jolloin syntyy tunnottomuutta, ja se taas lisää vahingoittumisherkkyyttä. Leprabakteeri ei ole syy vaan seuraus.

          Rutosta (paiserutto, keuhkorutto, verenmyrkytysrutto) on syytetty Yersinia pestis -bakteeria. Ns. ”musta surma” 1300-luvun Euroopassa oli rutto. Parantuneen hygienian myötä rutto on liki hävinnyt. Ruttoon liittyvät rotat ja katastrofaalinen hygieniatilanne kaupungeissa. Eräässä kirjassa todetaan, että keskiajan Lontoossa kärrättiin joka päivä pois 55 tonnia ihmisen ulostetta. Tämän lisäksi tulivat eläinten ulosteet. Kaupungit olivat eräänlaisia ulostekasoja. Kuten alussa todettiin, ulosteissa asuu bakteereja, jotka syövät ja hajottavat sitä ja tulevat itsekin silloin myrkyllisiksi. Ulosteissa viihtyvät ja sitä syövät rotat saattavat myrkyttyä ja kuolla. Kuolleet mustat rotat olivatkin merkki uhkaavasta rutosta. Rutto on myrkytys. Yersisia-bakteerit ovat paikalla yrittämässä korjata tilannetta.

          Pilkkukuumeesta on syytetty rikketsia-bakteeria, jota vaatetäit levittävät. Tätäkin tautia esiintyy paikoissa, joissa on huono hygienia ja paljon ihmisiä yhdessä paikassa. Täit ulostavat tummanpunaista ulostetta, ja kun ihminen raapii ihonsa kohtia, joissa uloste on aiheuttanut kutinaa/ärsytystä, uloste pääsee naarmujen ja haavaumien kautta ihmisen sisään. Kyseessä on myrkytys, ja rikketsia-bakteeri on paikalla yrittämässä korjata tilannetta.

          Keltakuumeesta on syytetty hyttysten kantamaa virusta. Tautia esiintyy pääasiassa Saharan eteläpuolisilla maaseutualueilla. Ns. ”viruksista” on huomattava, että ne, mitä on väitetty ”sairautta aiheuttaviksi viruksiksi”, ovat todellisuudessa elimistön omia ja elimistölle elintärkeitä eksosomeja, joilla on elimistössä viestittävä (sisältävät DNA:ta tai RNA:ta), puhdistava ja korjaava tehtävä. Ne eivät aiheuta sairauksia, vaikka ovat vauriokohdissa läsnä (kuten palomiehet tulipalopaikoilla). Keltakuumeen oireita ovat mm. oksentelu, kuume, selkäkipu, lihaskivut, mutta joskus voi esiintyä pahempia oireita: maksan vahingoittumista osoittavaa ihon keltaisuutta, sisäisiä verenvuotoja, mustia oksennuksia ja elinvaurioita. Tämä oireisto yhdessä sen kanssa, että keltakuumetta esiintyy siellä, missä ihmisiä on tiiviisti yhdessä (esim. siirtokunnissa, sotaretkillä; tauti ei kuitenkaan leviä ihmisestä toiseen), viittaa siihen, että kyseessä on (mahdollisesti hyttysten levittämän) jonkin myrkyn aiheuttama myrkytys tai vain heikot hygieeniset olot. Tähän viittaa myös esimerkki Memphisistä v. 1873: siellä puhkesi yhtaikaa keltakuume, isorokko ja kolera. Yhteinen tekijä ei voi olla mikään bakteeri tai virus tai hyttynen vaan huonontuneet hygieeniset olot kaupunkioloissa (joissa väitetty hyttynen ei viihdy). Keltakuumeen oireet ovat myrkytyksen oireita.

          Hepatiitti A:sta on syytetty virusta, mutta tämäkin sairaus on myrkytys, joka leviää veden ja ravinnon mukana – ruokamyrkytys siis. Hygieenisten olojen parantuessa hepatiitti A on vähentynyt. Oireetkin ovat myrkytyksen oireita: vatsakipua, ripulia, keltaisuutta (maksan vahingoittumisen merkki) ja tummaa virtsaa.

          Plusääni(16)Miinusääni(2)
          1. Hei arvoisa Vesa-Ilkka Laurio. Haluaisin kovasti vastauksen tähän. Olen omissa virustutkimuksissa päässyt melkein samaan (Ei tietenkään yhtä laajaaan ja varmaan näyttöön) kuin Lanka, mutta mysteeriksi jää ”lyssavirus” miksi se tappaa ilman rokotetta jos rokote ei toimi jne. Olen ollut piiitkään umpikujassa. Olen ilman laboratoriota ja ns. Koekaniineja. En voi tutkia asiaa sen laajemmin kuin teorisoida ja luoda ns kaavoja.

            Arvostan kovasti selitystä tälle mua klvanneelle umpikujalle.

            Plusääni(0)Miinusääni(1)
  6. Kiitos artikkelista!

    Olen sitä mieltä että kylmyys ei ole ainoa syy hengitystieinfektiohin/flunssan kaltaisiin oireisiin. Väitän että toksiset aineet ovat merkittävä syy myös kylmettymisen lisäksi.

    Ihmisen elimistö on viisas ja ohjelmoitu valmiiksi alkamaan eliminoimaan toksisia aineita jos sellaisia ilmenee liikaa.

    Pää reitit joita se käyttää tähän eliminointiin on :

    1. Virtasatiet
    2. Ruuansulatuskanava
    3. Hengityselimistö
    4. Iho

    Kun ihmiset hengittävät esim ilmansaasteita, saaden vaikka PM2.5 hiukkasia ym muita itseensä, se aikaansaa oireita Hengityselimistössä…”flunssan-kaltaisia” oireita. Voi mennä myös paljon pahemmaksi, voi tulla keuhkokuume, voi tulla hypoxia ym tai kuolla.

    Eli nämä hengityselimistö oireet voivat johtua yksinkertaisesti myrkyistä, joita elimistö yrittää poistaa , mukaan lukien keuhkot, ja siitä tulee oireita. Oireet eivät ole syy vaan seuraus joko kylmetyksestä tai siitä että ihminen on juuri äskettäin hengittänyt myrkkyjä, tai myrkyt olivat jo pidemmällä ajalla kertyneet elimstöön ja elimistö käyttää tuota 3. kohtaa yrittäessään eliminoida toksisen aineen hengityksen kautta ulos.

    HUOM! Koska tuo kohta 3. Hengityselimistö on siis hyvin tärkeä ihmisen fysiologinen myrkkyjen poisto mekanismi, on kasvomaskien käyttö toimenpide joka tukahduttaa tämän 3. eliminointi kanvavan ja siitä voikin ongelmat sitten pahentua merkittävästi. Maskit siis estävät hengityksen kautta tapahtuvaa detox mekanismia.

    Jos elimistössä ilmenee jokin akuutti myrkytys voi elimistö silloin poistaa myrkkyjä työntämällä sitä myös iholle, josta seuraa esim tuhkarokko , joka ei ole viruksen aikaansaama tarttuva tauti vaan siis oire myrkytyksestä, jota elimistö yrittää poistaa ihon kautta ulos.

    Englannissa myöntävät että kolmannessa aallossa eniten sairaala hoitoa tarvitsevat ja kuolevat tulevat olemaan luultavammin niitä jotka ovat jo saaneet 2 K-rokotetta :

    https://www.walesonline.co.uk/news/wales-news/vaccine-third-wave-coronavirus-modelling-20328025

    Mitäköhän ihme liikkuvia matoja noissa maskeissa ja testipuikoissa mahtanee olla ?

    Moving Black Strings On Masks & Swabs: Parasites? Morgellons? Worm-Like Micelles For Drug Delivery?

    https://youtu.be/u5YSlgpF7xg

    Mask Worms? Parasites? Morgellons? Moving Black Mystery Thread Compilation Part 2

    https://odysee.com/@TimTruth:b/Blackstrandsupdate-1:8

    Masks & COVID Tests Contain Nanotech Vaccines Without Informed Consent

    https://tapnewswire.com/2021/04/masks-covid-tests-contain-nanotech-vaccines-without-informed-consent/

    Liikkuu myös mielipiteitä että noi K-rokotteet voisivat aiheuttaa sen että ihmisen elimistö alkaa tuottamaan prionia , joka sitten alkaa monistamaan itseänsä ja siitä sitten tulee hullun lehmän tauti & Creutzfeldt–Jakobin tauti…En osaa sanoa pitääkö paikkansa, mutten olisi yllättynyt jos näin käy…tämä varmaan alkaa 6-12 kuukautta K-rokotteiden saamisesta jos näin on , joten jos 2021 uutisissa alkaa lukea miten hullun lehmän tauti epidemia iskee niin tiedämme mikä sen aiheutti .

    Plusääni(20)Miinusääni(2)
  7. Se että korona pandemia on suuri huijaus ei tietenkään sulje pois sitä etteikö ’viruksia’ olisi. Mitä ne sitten ovat ja miten ne toimivat ob asia jota ei tarkemmin tiedetä ja siksi on mahdollista kehitellä tällaisia pandemia huijauksia kuten kotona.
    Itse en voi mitenkään uskoa etteikö ’viruksia’ ole kun sairastin aikoinaan vakavan ’aasialaisen’ influenssan joka riehui aikoinaan maassa.
    Myös se että kesymmät flunssat leviävät nopeasti muihin tarttuviksi ei olisi mahdollista jos ei jotain ’virusta’ olisi olemassa joka toimii välittäjänä.

    Plusääni(15)Miinusääni(11)
    1. Flunssan oireet (nuha, yskä, kuume, joskus ripuli) ovat nähdäkseni puhdistusprosesseja. Jos virukset ovat eksosomeja (tai samantapaisia) niin näitä samanlaisia viruksia tietenkin löytyy samanlaisten stressitekijöiden (myrkyt, työstressi, säteily, ties mitä muuta) kohteeksi joutuneilla ihmisillä.

      ”Eksosomien ja HSV-1 eli Herpes Simplex tyypin 1 viruksien erottaminen toisistaan voimakkaan sentrifugoinnin jälkeen on haastavaa, ehkä jopa *mahdotonta.*”

      https://www.theseus.fi/handle/10024/128956

      Plusääni(3)Miinusääni(1)
  8. KORONAVIRUS ON OLEMASSA
    Vaikka mitään virusta ei ole eristetty, uskon kuitenkin, että on bakteereja pienempiä eliöitä, jotka levittävät tauteja. On monia tapauksia, jotka todistavat tämän. Se, että näitä viruksia ei ole eristetty, ei vielä todista, etteikö niitä ole. Muuten olen Vesa-Ilkan kanssa samaa mieltä. PCR-testi on käyttökelvoton ja koko pandemia loppuisi, jos testaukset lopetettaisiin. Myös rokotusbisnes on suurta huijausta. Mutta uskon, että ihmisellä on nerokas puolustautumisjärjestelmä bakteereja ja
    viruksia vastaan, mutta siitä ei paljon vielä tiedetä. Rokotukset mRNA-rokotteella on vaarallista myrkyttämistä, joka johtaa koko ihmiskunnan katastrofiin. Olen myös varma siitä, että koronahuijaus on Maailman Talousfoorumin (WEF) keksintö, joka foorumi palvelee Siionin Viisaita. WEF:n johtajan kirja paljastaa, että tarkoituksena on syöttää ihmisiin rokotuksen avulla mikrosiru, joka muuttaa ihmisen genomia tietyllä tavalla, jota on kehitetty salaisissa laboratorioissa. ÄLÄ OTA KORONAROKOTUSTA JA VAROITA MUITA OTTAMASTA!!! LEVITÄ TIETOA KORONAHUIJAUKSESTA!!!
    https://vapaudenpuolesta.fi/
    http://koronarealistit.com/
    https://rapsodia.fi/category/asiantuntijavideot/
    https://www.globalresearch.ca (tekstin saa suomeksi yläpalkista)
    http://stopworldcontrol.com
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(14)Miinusääni(9)
  9. Nyt pitää pyytää anteeksi eliitiltä! Ihmisiä on liikaa ja keinot ihmisten vähentämiksiksi on sallittu! Muuten meidän planeetta tuhoutuu!

    älkää viitsikö lässytää turhia! Ihmisiä on liikaa! Ja nämä kaupunkilaiset jotka ei ymmärrä hevon vittua mistään ja haukkuvat maan viljelijöitä paska saappaiksi ym muuksi! Niin nauttisin täysin siemauksin että nämä runkkarit kuolisivat pois! Ja nämä bodarit nämä saatanan tyhmät bodarit jotka miettivät kaloreita! Heillä ei ole vitunkaan ymmärrystä mistä heidän ruoka tulee!

    Koko kaupunki kulttuuri saisi häipyä ja siinä mielessä rakastan juutalaista/vapaamuurari uutta mailman järjestystä!

    Te tyhmät massat!

    Plusääni(3)Miinusääni(13)
    1. Totta että maailma on ylikansoitettu eikä planeetta kestä pitemmän päälle näin suurta ihmismäärää. Jo nyt maapalomme oireilee vakavasti ja koko ajan tilanne pahenee.
      Mutta se tie jonka nwo- ja wef-mafia on valinnut keinoksi harventaa väestöä on halpamainen ja ansaitsee tulla tuomituksi.
      Maailmassa ei ole mitään sellaista ongelmaa joka ei voitaisi ratkaista järkevällä yhteistyöllä jos vain halutaan. Nyt vain ei haluta, tai on pieni psykopaattinen wef-mafia joka ei halua vaan vaatii muiden sopeutumista ja alistumista omaan muiden tappo-agendaansa.
      Tietenkään se ei voi onnistua koska kyse on sodasta muita vastaan ja ne jotka halutaan tuhota taistelevat vastaan.

      Plusääni(5)Miinusääni(0)
    2. globalisti 33
      10.4.2021 at 0.37
      ”Nyt pitää pyytää anteeksi eliitiltä! Ihmisiä on liikaa ja keinot ihmisten vähentämiksiksi on sallittu! Muuten meidän planeetta tuhoutuu!

      älkää viitsikö lässytää turhia! Ihmisiä on liikaa! Ja nämä kaupunkilaiset jotka ei ymmärrä hevon vittua mistään ja haukkuvat maan viljelijöitä paska saappaiksi ym muuksi! Niin nauttisin täysin siemauksin että nämä runkkarit kuolisivat pois! Ja nämä bodarit nämä saatanan tyhmät bodarit jotka miettivät kaloreita! Heillä ei ole vitunkaan ymmärrystä mistä heidän ruoka tulee!

      Koko kaupunki kulttuuri saisi häipyä ja siinä mielessä rakastan juutalaista/vapaamuurari uutta mailman järjestystä!

      Te tyhmät massat!”

      Jos ihmisiä on liikaa, väestöpolitiikkaa pitää hoitaa muuten kuin kansanmurhilla. Kaikkein suurimpia loisiahan ovat eliitin väki itse, jotka elävät ryöstämällä ihmiskuntaa pankkitoiminnallaan ja loisethan on kyllä tapana hävittää…

      Otappa uudesta maailmanjärjestyksestä selvää. Se haluaa nimenomaan tuhota maalaiskulttuurin ja ylipäätään kaiken luonnollisen elämäntavan ja tehdä ihmisistä suurissa älykaupungeissa eläviä, sieluttomia orjia ja robotteja.

      Jos kolmas maailmasota syttyy NWO-mafian ja idän välillä, on kyllä helppo valita kenen puolella on…

      Plusääni(8)Miinusääni(0)
      1. Liikakansoitus on juutalainen hoax myös Ihmisiä mahtuu kyllä vaikka kuinka paljon lisää tänne, mutta ei tietty ole resursseja niin että kaikki jatkuvasti kuluttaisivat halpatuotettua krääsää loputtomasti. Tuo korjaantuisi rahauudistuksella joka poistaisi talouden pakkokasvun joka tulee koronkiskonnasta. Silti voitaisiin elää ihan suht yltäkylläistä elämää materiaalisestikin.

        https://overpopulationisamyth.com/

        Plusääni(9)Miinusääni(0)
  10. Koronarealistit sivu suljettiin halpamaisesti kun se ei seurannut hallituksen ottamaa korona-linjaa mutta pian sivusto sai uuden palvelimen.
    Sivut olivat US Bluehostin palvelimella. Syyksi Bluehost ilmoitti:
    ’This site actively campaigns against finnish government Corona regulations with false information.’
    Eli hosting-palvelujen tarjoaja päättää mikä on totta ja mikä ei. Sinne sitten ilmiantokoneisto suoltaa viestejä. Tässä on konkreettinen esimerkki millaisessa dystopiassa nykyisin elämme.
    Avasimme sivut saman päivän aikana osoitteeseen koronarealistit.net.

    https://koronarealistit.net/koronarealistit-com-sivusto-suljettiin/

    Plusääni(16)Miinusääni(0)
  11. Halusin ottaa kantaa kommentiin siitä…että ihmisiä maapallola on liikaa.

    Haluan vaan todeta…että tässä on kyse tietoisesta kansanmurhasta…jonka tavoiteltuna kohteena nimenomaan ovat valkoiset Euroopalaiset…myös Suomalaiset!

    https://tinaturner18.files.wordpress.com/2020/10/image-234.png

    Ja tuo 500-miljoonaa tuossa kivilaatassa kuvaa niitä ihmisiä jotka nämä OLENNOT tulevat käytännössä LUOMAAN keinokohduista…kun ne ovat aluksi onnistuneesti pyyhkineet persettään geneettisillä vihollisillaan!

    https://tinaturner18.files.wordpress.com/2020/10/image-235.png

    Monessa kehitysmaassa muuten tästä Koronasta ei ole tietoakaan…porukkaa bilettää ja bailaa ihan niinkuin viimeistä päivää…eikä kukaan laske mitään hiton ”kuolonlukuja”

    https://tinaturner18.files.wordpress.com/2021/04/image-64.png

    Tälle kaikelle on olemssa ihan looginen syy…muuten…

    https://tinaturner18.files.wordpress.com/2021/03/image-119.png

    Ja tiedoksi vaan sinulle arvon lukija…en ole valkoinen…enkä ole Suomalainen…ja olen täällä käytännössä vastoin omaa tahtoani…silti…minulla nyt vaan sattuu olemaan Suomalainen nimi ja sosiaaliturvatunnus…joten tuo pakkorokottaminen sattuu ikävästi myös omalle kohdalle…mutta olen vaan pannut merkille missä mennään ja mikä on se viimeinen lopullinen tavoite…eli maailman ilman valkoisia europideja…niin ns ”ylempi rotu” voi ottaa paikkansa luomakunnan todellisina herroina.

    https://tinaturner18.files.wordpress.com/2021/03/image-89.png

    Hyvä Jumala meitä auttakoon!!!

    https://tinaturner18.files.wordpress.com/2021/03/image-139.png

    Plusääni(5)Miinusääni(1)
  12. Vielä siitä Espoon pastoreiden pidättämisestä, video jossa mies puhuu tästä :

    Parodia 70 luvulta koronaviruksesta :

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  13. Ruotsin kuolleisuus 2020 sama kuin oli vuonna 2012 ja historiasta löytyy paljon pahempiakin kuolleisuuksia kuin 2012 siellä .

    Mutta kun korona….

    https://www.andrewbostom.org/2021/03/video-statistics-sweden-demographer-orjan-hemstrom-on-swedens-2020-total-mortality-we-are-back-to-the-mortality-of-2012excess-mortality-is-the-same-as-it-was-a-decade-ago/

    Tuo video pätkä on otettu tästä Ruotsin TV:n ohjelmasta:

    https://www.svtplay.se/video/30291114/vetenskapens-varld/vetenskapens-varld-sasong-34-coronakampens-pris?id=eWv2Laa

    2012 ei ollut mitään pandemiaa, ei maski painostusta , ei tällaista rokotus hysteriaa, ei lockdown eikä valtamedioiden jokapäiväistä pelko pornoa 24/7 /365 .

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  14. Nyt (17.4.2021) tuli THL:ltä kovaa kamaa: emme ottaneet huomioon rajoituksien vaikutuksia kauhuskenaariolaskelmissamme. Eli vaalit siirrettiin kiireessä tehtyjen laskuharjoitusten takia. Myös ministeriö ei osannut kysyä laskelmien todennäköisyyttä. Mitään yli 10 000:n tartunnan hulabaloota ei siis milloinkaan tullut, MUTTA se olisi voinut tapahtua, sanoo THL. Aivan kuten ”holokausti” olisi myös voinut tapahtua, joten sen on pakko olla totta!

    Totaalinen farssihan tuo on. Siellä ovat laskelmat laatineet ihmiset olleet myös lomilla, joten ei ole voitu heiltä tietenkään kysyä mitään. Päätös vaalien siirtämisestä tehtiin tietysti viimeisenä päivänä ennen määräaikaa. THL:n pomon mukaan ei saa syyttää oikeusministeriötä ja OM kieltää syyttämästä THL:ää. Ennen suomalainen politiikka juuri perustui siihen että A syytti B:tä ja toisinpäin.

    Kiire ei johtunut huonosta suunnittelusta vaan siitä, että epidemia liikkuu nopeasti. Epidemiatilanne oli silloin kehittynyt nopeasti hitaasta kasvusta nopeaan kasvuun. Siis: nopeasti hitaasta kasvusta nopeaan kasvuun. Näin puhuu THL.

    Oikeusministeriön vaalijohtajan Arto Jääskeläisen mukaan ministeriössä ei myöskään ollut osaamista kysyä tarkemmin siitä, mikä olisi näiden mallinnusten todennäköisyys. Ei ollut osaamista – niinpä niin…

    Tästähän ei käyty neuvotteluja. Lausunto tuli valtiosihteerille pyynnöstä, ja se annettiin sellaisenaan puoluesihteereille. THL:n johtaja Salminen oli kokouksessa esittelemässä lausuntoa. Veikkaan, että meistä muista ei kellään ollut mitään mahdollisuuksia kyseenalaistaa asiantuntijaviranomaisen näkemystä, Jääskeläinen sanoo.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  15. Sanoma Media leimasi COVID-kriittisen suomalaislääkärin valehtelijaksi – Sulki ”asiattomaksi kasvaneen kommenttiosaston”
    Ei ole valevaltamedian sanoma enää uskottava, toteaa kansalaisaktivisti Ossi Tiihonen Sanomamedian ryhdyttyä leimaamaan raumalaisen lääkärin, Mikael Kivivuoren ”valehtelijaksi” hänen kertoessa vaiettuja asioita koronaviruksesta ja pandemiahallinnasta.
    https://mvlehti.net/2021/04/22/sanoma-media-leimasi-covid-kriittisen-suomalaislaakarin-valehtelijaksi-sulki-asiattomaksi-kasvaneen-kommenttiosaston/

    Plusääni(3)Miinusääni(1)
  16. Väitetyn koronaviruksen toteamiseksi käytetystä geneettisestä PCR-testistä (koronatestistä) muutama sana. Huomiota ei tule kiinnittää niinkään tuon testin teknisiin yksityiskohtiin (jolloin unohtuu pääasia ja hukutaan detaljeihin) vaan siihen ydinseikkaan, mikä on PCR-testin raaka-aine, siis siihen, mistä tutkittavat ja monistettavat geneettiset materiaalit ovat peräisin. PCR (polymerase chain reaction – polymeraasiketjureaktio) itse vain monistaa geneettistä materiaalia annettujen mallien mukaisesti.

    Ennen PCR-testiä laboratoriossa tapahtuvan soluviljelmän kuolemisen ja geneettisen materiaalin vapautumisen syy on käsitetty väärin. Tästä väärinkäsityksestä johtuen PCR-testissä (koronatestissä) tutkittavien geneettisten materiaalien alkuperä on tulkittu väärin. PCR-testi ei osoita koronavirusten geneettistä materiaalia vaan soluviljelmässä olevien apinoiden ja nautojen sikiöiden solujen sekä ihmisen itsensä solujen geneettisiä materiaaleja. Koronatestillä ei ole mitään tekemistä minkään ”koronaviruksen” tai sen geneettisen materiaalin kanssa.

    Mainitun väärinkäsityksen ja mainitun väärintulkinnan syy on yksi ainoa: prof. Endersin ja hänen työryhmänsä 1.6.1954 julkaisema spekulatiivinen tutkimus, josta tuli kaiken virologian perusta vuoden 2016 lopulle saakka (jolloin Stefan Lankan aloittamassa tuhkarokkovirusoikeudenkäynnissä oikeus totesi, ettei kyseinen tutkimus sisällä näyttöä minkään viruksen olemassaolosta – tutkimuksessa oli kontrollikokeet jätetty kokonaan tekemättä, mikä teki tutkimuksesta epätieteellisen ja tieteellisesti arvottoman; Stefan Lanka teetätti eräällä laboratoriolla kyseiset kontrollikokeet, ja ne osoittivat, että prof. Endersin spekulaatio oli väärä, joten vuoden 1954 jälkeen koko virologia on toiminut väärällä perustalla ja hyvin tuhoisasti).

    Julkaisemassaan tutkimuksessa prof. Enders ja hänen työryhmänsä esittivät spekulaation, että (apinoista ja nautojen sikiöistä peräisin oleva) soluviljelmä kuolee, kun siihen lisätään viruksen infektoimaksi oletettua materiaalia, esim. flunssaan sairastuneen ihmisen sylkeä, jossa ajateltiin olevan virusta, koska henkilö on sairas. Kun soluviljelmä alkoi oletettujen virusten vaikutuksesta kuolla, kuolevien solujen ajateltiin muuttuvan viruksiksi, siis virusviljelmäksi.

    Näistä kuolevista soluviljelmistä ja niistä syntyneiksi oletetuista ”virusviljelmistä” virologit ovat vuodesta 1954 lähtien koonneet ja panneet talteen ”kokonaisten virusten” malleja ja niiden lyhyitä geneettisiä pätkiä. Kuolevista ”virusviljelmistä” he keräävät lyhyitä ”virusten” geenipätkiä, joista he sitten kokoavat ajatuksellisesti peräkkäin yhteen ”virusten” kokonaisia genomeja eli ”kokonaisia viruksia.” Tämä kaikki siis tapahtui pelkän olettamuksen pohjalta ja teoreettisesti, tietokonetta käyttäen.

    Mainituissa Stefan Lankan järjestämissä kontrollikokeissa kävi ilmi, että soluviljelmä kuolee myös silloin, kun siihen lisätään steriiliä materiaalia. Soluviljelmän kuolema ei siis johdu viruksen infektoimaksi oletetun materiaalin lisäämisestä eikä mistään viruksista vaan jostakin muusta. Syyksi on osoittautunut se (kuten Stefan Lanka osoitti), että soluviljelmä kuolee itse laboratorioproseduurin johdosta, jossa tahattomasti ja huomaamatta soluviljelmä tapetaan myrkyttämällä sitä antibiooteilla (tappavat bakteereja ja muita soluja) ja nälkiinnyttämällä sitä (ravintoliuoksen saanti katkaistaan).

    Nuo kuolevat soluviljelmät koostuvat siis mainittujen eläinten soluista ja lisättävän sairaaksi oletetun olion (esimerkiksi ihmisen) näytteen soluista. Mitään oletettuja ”viruksia” niissä ei ole, koska kukaan ei ole koskaan löytänyt kokonaista virusta mistään (mainittu prof. Endersin olettamus on ollut ”virusten” ainoa lähde, tosin vain kuvitteellisina malleina). Niinpä kun kuolevista soluviljelmistä kuitenkin kerätään ajatuksellisesti koko virologian perustana olevia geneettisiä ”virusmalleja” (esimerkiksi PCR-testin alukkeiden eli käynnistysmolekyylien lähteinä käytettäviksi), silloin osutaan harhaan. Kuolevista soluviljelmistä peräisin olevat geneettiset pätkät ovat, kuten sanottu, peräisin eläimistä ja näytteen lähteestä, esimerkiksi ihmisestä, itsestään, eivät mistään ”viruksista.” Viruksia ei ole olemassa, eikä yhtäkään viruksen genomia tai genomin pätkää ole olemassa. Virologien ”virusmallit” eivät ole viruksista peräisin. Virologia on pohjaa vailla oleva harha.

    Itse PCR-koronatestiin tulee siis vain eläinten ja ihmisten itsensä geneettistä materiaalia, ei mitään ”virusten” geneettistä materiaalia. PCR-testillä tuosta geneettisestä materiaalista etsitään etukäteen ajatuksellisesti tietokoneiden avulla koottujen ja tallessa pidettyjen ”virusmallien” (siis ajatusrakennelmien) pätkien mukaisia lyhyitä geneettisiä pätkiä. Noista teoreettisista virusmalleista otetaan lyhyitä sekvenssimalleja etsinnälle niin, että niistä valmistetaan kulloinkin etsittävälle pätkälle lyhyet synteettiset alukkeet (pikkupätkät, jotka toimivat PCR:n käynnistysmolekyyleinä, engl. primers), jotka sitoutuvat etsittävän näytteen täsmälleen saman sekvenssijärjestyksen omaaviin kohtiin ja joista toinen määrittää pätkän alkupään ja toinen sen loppupään. Alukkeiden sitouduttua polymeraasi-entsyymi aloittaa sitoutumiskohdasta pätkän kokoamisen, ja kun pätkä on koossa, sitä voidaan monistaa haluttu määrä peräkkäisten kahdennussyklien avulla (kahdesta tulee neljä, neljästä tulee kahdeksan, kahdeksasta tulee 16 jne.). Yleensä syklejä on 35-45.

    Kahdennussyklejä tarvitaan sen vuoksi, että nuo geneettiset pätkät ovat niin pieniä, ettei PCR-laite kykene havaitsemaan niitä. Kun kahdennusten avulla määrä on niin suuri, että pätkät voidaan havaita, voidaan säätää (kalibroida) se syklimäärä, jossa testi katsotaan oletetun viruksen ja taudin kannalta ”positiiviseksi.” Kalibroinnin avulla voidaan siis säädellä ”positiivisten” tulosten ja siten ”tartuntojen” määriä ja ”taudin etenemisen” nopeutta. Määrät riippuvat kalibroinnista, eivät faktuaalisesta ”taudista.” Mitä suurempi kalibroinnin syklimäärä, sitä enemmän ”tartuntoja” ja sitä enemmän tauti ”leviää.” PCR-menetelmää käytetään siis huijaus-ja manipulointivälineenä, ja jos seurauksia katsotaan, sitä käytetään yhteiskunnan, kansan ja kansan terveyden tuhoamiseen, terrorismiin siis.

    Koska ”virusmallit” eivät ole peräisin mistään ”virusten” geneettisestä materiaalista, niistä tuotetut PCR-alukkeetkaan eivät ole viruksista peräisin. Silloin PCR:n monistamat geneettiset pätkätkään eivät ole viruksista peräisin. Koronavirustesti ei ole koronavirustesti. PCR ei osoita mistään ”koronasta” yhtään mitään. Hallituksemme, THL:n ja terveysviranomaistemme koronaviruksen toteamiseen käyttämät koronatestit osoittavat vain soluviljelmässä olevien eläinten ja ihmisten omia geenisekvenssejä (ja koska etsittävät geenipätkät ovat hyvin lyhyitä, niitä löytyy jopa kaikista olioista!).

    PCR on koronan (ja yleensä diagnoosien teon) yhteydessä pelkkä manipulointiväline, maata hallitsevan röyhkeän hallinto- ja terveydenhuoltomafian rikosväline siis (THL on mielestäni aivan hirvittävä mafian solu, täysin piittaamaton ihmisten myrkyttäjä ja terrorisoija, joka pilkkaa luonnollista terveyttä ja tuhoaa kaiken mahdollisen hyvinvoinnin maasta). Suomea ja sen terveydenhuoltoa johtaa kaiken näkemäni perusteella täysin paatunut, väkivaltainen, brutaali, töykeä ja äärimmäisen ylimielinen puoskarointimafia, hirvittävä kuoleman airut (jumalattoman kansan itsensä ansaitsemana). Näkemykseni ja havaintojeni mukaan se maailman ääririkollista lääketeollisuutta (= myrkkyteollisuutta) palvellessaan täysin brutaalisti vahingoittaa ja tappaa myrkyillään ja suosituksillaan niin paljon ihmisiä kuin kiinni joutumatta ehtii ja kykenee. Kansa seuraa kiltisti tätä terroristia ja kiittää sitä ”hienosta pandemian torjunnasta”, vaikkei maailmassa ole muuta pandemiaa kuin terveysterrorismin kaiken tuhoava pandemia (se tauti, joka liikkeellä on, on normaali kausiluontoinen kylmän aiheuttama kylmettymistauti kylmänä vuodenaikana, ja sitä on paisuteltu äärettömäsi kaikin valhein, huijarikeinoin ja propagandamenetelmin). Kun jumalaton kansa tuhoutuu ja kuolee, tapahtuu oikeus. Mitään epäoikeudenmukaista ei tapahdu. Itse olen täysin tyyni ja tyytyväinen, koska olen Kristuksen kämmenellä, en enää tässä maailmassa, Joh. 15:19; 10:28-29. Tämä maailma tuhoutuu, ja sen joukot, koska Kristuksen ulkopuolella he ovat osa perkelettä, käveleviä perkeleitä. Mitä epäoikeudenmukaista tämän kansan ikuisessa tuhoutumisessa olisi? Ei perkele kestä Jumalan edessä. Jos kansa (tai koko maailma) olisi sydämen kristittyjä ja siis Jumalan lapsia, mitään terveysterroristeja, masinoituja ”pandemioita”, THL-puoskareita tai muita vitsauksia ei olisi. Mutta sitä perkeleen sokeuttama kansa ei tajua eikä tule tajuamaan (ellei tule parannukseen). Vitsaukset siis vain pahenevat ja syvenevät. Kaikesta tulee petosta.

    Plusääni(3)Miinusääni(1)
    1. TARKENNUS yllä olevaan kommenttiini. Pyrkiessäni lyhyyteen tekstiin jäi kahden eri asian osittainen päällekkäisyys, joka vääristää asiaa ja joka on oikaistava. Pyydän anteeksi mahdollisesti aiheuttamaani sekaannusta, sillä teksti todella antaa aihetta sekaannukseen.

      Pyrkiessään osoittamaan joitakin oireita tai tauteja prof. Endersin teorian pohjalta ”virusten” aiheuttamiksi ”virustaudeiksi” virologit – ja koko vuoden 1954 jälkeen olemassa ollut virologia – toimivat näet ensin yhdellä tavalla. Kun he sitten käyttävät tuon teorian pohjalta hankkimiaan ja olettamiaan ”todisteita” olettamansa ”virustaudin” osoittamiseksi ihmisissä, esimerkiksi nyt ”koronapandemiassa”, he toimivat tietenkin toisella tavalla: käyttämällä PCR-testiä. Ensin on ”virusten” osoittaminen yleisesti tautien syinä, ja sitten on ”virusten” osoittaminen ihmisissä. Nuo kaksi menivät kommentissani osin sekaisin, ja siksi tarkennus on paikallaan. Varmuuden vuoksi esitän nuo kaksi asiaa ensin kohtana A ja sitten kohtana B.

      Kohta A. Kaiken virologian ja siis kaikkien ”virusten” olemassaolon perustana on ollut ja on prof. Endersin ja hänen tutkijaryhmänsä (todistamaton ja sittemmin myös Stefan Lankan kontrollikokeiden avulla kumoama) teoria vuodelta 1954. Prof. Enders itse tuossa teoreettisessa tutkimuksessaan tunnusti, että hän esittää vain spekulaation (olettamuksen), joka mahdollisesti vasta tulevaisuudessa voidaan todistaa.

      Prof. Endersin teoria oletetuista ”viruksista” perustuu ilmiöön, joka bakteerien kohdalla on havaittu ja todistettu. On osoitettu, että laboratorio-oloissa äärimmäisen sisäsiittoisuuden (puhdasviljelyn) oloissa bakteerit, kun ne joutuvat erilleen muista bakteereista ja mikro-organismeista ja kun niiden biokemia köyhtyy, ne muuttuvat (todella muuttuvat kokonaan) pieniksi faageiksi (eli bakteriofageiksi), joissa on bakteerien perintöainesta. Kun bakteerien olemassaolon kannalta riittävät olosuhteet palaavat, faagit muuttuvat takaisin bakteereiksi.

      Prof. Enders esitti spekulaation, että ehkä oletettujen ”virusten” (joita ei siis ole koskaan todistettu olevan olemassa ja jotka historiassa ovat olleet vain olettamus; koko sana ”viruskin” on alun perin latinan sana, joka tarkoittaa ”myrkkyä”) kohdalla tapahtuu samoin. Spekulaatio siis olettaa, että joissakin sairauksissa aiheuttaja saattaa olla jokin tuntematon ”virus.” Virusta siis saattaa löytyä sairaista ihmisistä. Niinpä, prof. Enders ja hänen työryhmänsä ajattelivat, sairaiden ihmisten kudoksista ja nesteistä ehkä löytyvät virukset tappavat laboratorio-oloissa eläviä soluviljelmiä (jotka ovat peräisin esim. apinoista ja lehmän sikiöistä) ja muuttavat ne tuossa kuolemisen prosessissa ”viruksiksi”, ”virusviljelmiksi”, kun noita sairaiden ihmisten kudoksia tai nesteitä lisätään kudosviljelmään. Tähän perustuu nykyinen käsitys ”virusten” olemassaolosta. Kun virusten infektoimaksi oletettua materiaalia lisätään soluviljelmään, tämä muuttuu olettamuksen mukaan viruksiksi, joita – siis niiden perintöainesta eli genomia – sitten voidaan tutkia ja luokitella ja eri ”virustauteja” (esim. PCR-testillä) osoittaa ja todistaa (ja näihin kehittää tuottoisia ”rokotteita”…).

      Vuodesta 1954 lähtien virologit ovat sitten laboratorioissaan lisäilleet sairaiden ihmisten kudoksia ja nesteitä soluviljelmiin ja todella havainneet soluviljelmien kuolevan. Tästä Endersin olettamuksen ”vahvistamisesta” vakuuttuneina ja riemastuneina he ovat uutterasti ja loputtomasti keräilleet ”virusviljelmiksi” muuttuneista soluviljelmistä viruksista peräisin oleviksi oletettuja genomipätkiä ja koonneet niitä virologisiin genomipankkeihin. Näistä genomipätkistä he ovat (ensin ”käsityönä”, nykyisin tietokoneohjelmien avulla) ajatuksellisesti, siis mielessään ja teoreettisesti ja fiktiivisesti, niitä peräkkäin yhteen järjestämällä (engl. ”alignment”; saks. ”Ausrichtung) koonneet eri ”virusten” ”kokonaisia genomeja” eli siis ”kokonaisia viruksia.” Näin on ”löydetty” kaikki nykyiset ”virukset.” Yhtäkään virusta kukaan ei ole koskaan löytänyt ja eristänyt kokonaisena, eikä elektronimikroskoopilla ole löydetty yhtäkään virusta mistään ihmisen, eläimen tai kasvin kudoksesta tai nesteestä (esitetyt elektronimikroskooppiset kuvat ”viruksista” on otettu kuolevista soluviljelmistä ja nämä ”virukset” ovat normaaleja kuolevien kudosten partikkeleita). Kaikki nykyiset ”virukset” ja niiden olemassaolot (ja siis myös kaikki ”virustaudit” ja ”rokotteet”) perustuvat pelkkään tieteellisesti todistamattomaan olettamukseen ja tietokoneavusteiseen muljailuun ja arvailuun – naurettavaan fiktioon. Kuinka arvaillun soluviljelmästä kuoleman kautta syntyvän ”virusviljelmän” geenifragmentit ja niistä arvailemalla fiktiivisesti koottu ”genomi” olisi todellinen virus! Nykyiset virukset ovat yksiselitteisesti tieteellinen petos ja – koska tuon petoksen turvin harjoitetaan laajaa ihmisiin ja yhteiskuntiin kohdistuvaa terroria (rokotukset, rajoitustoimet) – rikos, valtava rikos.

      Lisäksi tuo prof. Endersin spekulaatio on tieteellisesti, virallisesti ja juridisesti kumottu! Ns. tuhkarokkovirusoikeudenkäynnissä Saksassa (2012-2017) oikeus asettamaansa asiantuntijaa kuultuaan totesi, ettei tuo Endersin tutkimus (eivätkä viisi muutakaan esitettyä tutkimusta) esitä näyttöä minkään viruksen olemassaolosta. Endersin tutkimus on täysin epätieteellinen, koska siinä ei – vaikka tieteen säännöt sitä edellyttävät – tehty kontrollitutkimuksia (lisäämällä soluviljelmään steriiliä materiaalia kontrollina infektoiduksi oletetun materiaalin lisäämiselle). Endersin spekulatiivinen tutkimus on arvotonta paperia, eikä sitä saa sanoa tieteelliseksi.

      Oikeudenkäynnin yhteydessä virologi, molekyylibiologi ja meribiologi Stefan Lanka teetätti eräällä laboratoriolla nuo tarvittavat kontrollikokeet. Tulos oli, että soluviljelmät kuolevat täysin samalla tavalla myös steriiliä materiaalia lisättäessä. Infektoiduksi oletetun materiaalin (ja siinä oletettujen virusten) lisääminen ei ollut eikä ole syy soluviljelmän kuolemaan. Syy on itse laboratorioproseduurissa: soluviljelmää joudutaan eri syistä laboratorio-oloissa nälkiinnyttämään voimakkaasti ravintoliuoksen saantia rajoittamalla ja myrkyttämään solutoksisilla antibiooteilla, ja näin soluviljelmät huomaamatta ja tahattomasti tapetaan. Syy ei ole ”virus” vaan laboratoriomenetelmä itsessään. Jos prof. Enders olisi suorittanut kontrollikokeet, hän olisi huomannut tämän.

      On siis niin, ettei sairaiden ihmisten kudos- tai nestenäytteissä ole ”viruksia”, jotka tappaisivat laboratoriossa soluviljelmiä ja muuttaisivat niitä virusviljelmiksi. Virologien näistä ”virusviljelmistä” kokoamat geenipätkät eivät ole peräisin viruksista vaan a) itse soluviljelmän lähteistä, apinoista ja lehmien sikiöistä, ja b) lisätyn ”infektoidun” materiaalin lähteestä, ihmisestä itsestään! Virologien genomipankkien genomipätkät ja tietokoneiden avulla kootut kokonaiset ”virukset” (kokonaiset genomit) ovat peräisin apinoista, lehmistä ja ihmisistä, eivät ”viruksista”. Virukset, virustaudit (esim. korona) ja rokotteet ovat naurettavia fiktioita, kuvitelmia. Viruksia ei ole olemassa. Virologit ovat rikollisia, ja virologia on hengenvaarallinen rikos! Virologiaa tukiessaan THL on rikollisjärjestö, ja sitä kuuleva hallitus syyllistyy karkeaan ja koko kansaan kohdistuvaan rikokseen.

      KORONA ON VALTAVA RIKOS JA KORONAROKOTUKSET OVAT VIELÄ VALTAVAMPI RIKOS, KOSKA NE OVAT IHMISTEN MYRKYTTÄMISIÄ.

      B. PCR on se ase, jolla virologit, THL ja hallitus syyllistävät ja ”osoittavat” ihmisiä vaarallisiksi koronasairaiksi ja koronaviruksen kantajiksi, jotta kaikki voitaisiin rokotteilla myrkyttää ja niin tuoda rokoteteollisuudelle satojen miljardien lähes ilmaiset voitot tyhjästä.

      Virologeilla on siis kokoamissaan virologisissa genomipankeissa fiktiivisiä ”kokonaisia viruksia” ja niiden pätkiä. Voidakseen osoittaa joidenkin oireiden ja sairauksien aiheuttajiksi virukset virologit käyttävät näitä koottuja – ja siis todellisuudessa apinoista, lehmistä ja ihmisistä peräisin olevia – genomipätkiä. Itse asiassa heidän genomipätkiään löytyy aivan kaikista olioista, koska ne ovat niin lyhyitä.

      He käyttävät kerättyjä genomipätkiä malleina, joiden mukaisia pätkiä sitten PCR-testin avulla etsitään ihmisistä otetuista näytteistä, esimerkiksi koronanäytteistä. Heillä on siis lähtökohtana alkuolettamus: he valitsevat, mitä ”virusta” ja mitä ”virustautia” ryhdytään etsimään, ja sitten he genomipankistaan ottavat käyttöön siihen ”virukseen” kuuluviksi olettamiaan genomipätkiä. Käytännössä he valmistavat näistä pätkistä synteettisiä, hyvin lyhyitä alukkeita eli käynnistysmolekyylejä (engl. primers), joita lisätään laboratoriossa reaktioseokseen (PCR eli polymerase chain reaction, polymeraasiketjureaktio, on kemiallinen reaktio). Alukkeet (alukepari) sitoutuvat PCR:ssä etsittävän näytteen täsmälleen saman sekvenssijärjestyksen omaaviin kohtiin, ja toinen aluke määrittää pätkän alkupään ja toinen sen loppupään. Alukkeiden sitouduttua polymeraasi-entsyymi aloittaa sitoutumiskohdasta pätkän kokoamisen, ja pätkää voidaan monistaa haluttu määrä peräkkäisten kahdennussyklien avulla (kahdesta tulee neljä, neljästä tulee kahdeksan, kahdeksasta tulee 16 jne.). Yleensä syklejä on 35-45.

      Kahdennussyklejä tarvitaan, kuten yllä olevassa kommentissani todetaan (toistan tässä siinä sanomaani, että ajatus pysyisi yhtenäisenä), sen vuoksi, että nuo geneettiset pätkät ovat niin pieniä, ettei PCR-laite kykene havaitsemaan niitä. Kun kahdennusten avulla määrä on saatu niin suureksi, että pätkät voidaan havaita, voidaan säätää (kalibroida) se syklimäärä, jossa testi katsotaan oletetun viruksen ja taudin kannalta ”positiiviseksi.” Kalibroinnin avulla voidaan siis säädellä ”positiivisten” tulosten ja siten ”tartuntojen” määriä ja ”taudin etenemisen” nopeutta. Määrät riippuvat kalibroinnista, eivät faktuaalisesta ”taudista.” Mitä suurempi kalibroinnin syklimäärä, sitä enemmän ”tartuntoja” ja sitä enemmän tauti ”leviää.” Kyseessä on massiivinen huijaus, takana virologia, THL ja hallitus.

      Lisäksi PCR-testi (koronatesti) osoittaa vain apinoiden, lehmien ja ihmisten itsensä geenisekvenssejä (genomipätkiä); apinoista ja lehmistähän genomipankkien mallipätkät ja siksi myös alukkeet ovat peräisin, ja itse näyte on ihmisistä – eläimet ja ihmiset ovat biokemiallisesti hyvin samanlaisia. Koronatestillä ei ole mitään tekemistä minkään ”koronaviruksen” tai sen geneettisen materiaalin kanssa. Koronavirustesti ei ole koronavirustesti vaan huijaustesti. Kansa on huijareiden riepoteltavana ja ryöstettävänä. Rokotteet maksaa viime kädessä kansa, ja kaikki koronatoimista koituneet ja koituvat kustannukset maksaa kansa. Virologit, THL ja hallitus eivät maksa mitään, ehkäpä heidän taskunsa vain täyttyvät seteleistä ja suunsa naurusta.

      On selvää, että virologit voivat yllä kuvatulla tavalla, siis tieteellä, joka ei ole tiedettä, määrittää mitä tahansa oireita ja oireyhtymiä (ehkä jopa ihmisten luonteenpiirteitä, pahoja tapoja tai ongelmia) virusten aiheuttamiksi ja ehkä vaarallisiksi ja nopeasti leviäviksi epidemioiksi ja pandemioiksi, jotka vaativat rokotteita ja yhteiskunnallisia rajoitustoimia – ehkä jopa absoluuttista orjuutta ja nelinkontin konttaamista – maski päässä – kaikkitietävien terveysterroristien edessä syntymästä kuolemaan. Itse pidän eduskuntapuolueita, hallitusta, THL:ää ja virologeja pelkkänä kartettavana mafiana ja roskana, jonka ainoaksi saavutukseksi jää kansan orjuuttaminen ja tuhoaminen.

      Pahoittelen paikoittaista yllä olevassa kommentissa jo sanotun toistoa, mutta halusin asian kerralla kokonaisuudessaan oikaistuksi ja suoraksi.

      Plusääni(2)Miinusääni(1)
  17. Ehkä tämä sama ; kylmettyminen, flunssa, räkätauti, köhä, mitä lie nimiä tälle kansa on aina antanutkaan – on nyt vain nyt nimetty uudelleen Covid19 -taudiksi ?

    Ohessa kuva ”Koronaviruksen” vaarallisuudesta PPSHP:n infektioiden torjuntayksikön VS OYL Teija Puhdon esityksestä 23.2.2021 (https://youtu.be/Fm03OxzQh6Q)

    https://media.discordapp.net/attachments/751853746862162050/836324736135856188/safe_image.png

    Hän toteaa koronan oireiden olevan samat: flunssa ja vakavana muotona keuhkokuume. 2) Valtaosa (yli 90%) sairastaa koronan hyvin vähäisin oirein ”lievä flunssa” ja vain pienelle osalle aikuisista aiheuttaa vakavan taudinkuvan (keuhkokuumeen), varsinkin yli 70v tai henkilöille, joilla on vakava perussairaus.

    Olen toisaalla kuullut noiden flunssa oireiden syyksi esitetyn mm. kylmettyminen, myrkytystila, runsashiilihydraattipitoinen ruokavalio, pehmeät rasvat ja joku toinen esittää syyksi elimistön ns. detoxification ilmiön, jossa elimistö poistaa hengitysteiden limanerityksen välityksellä jotain pois?

    https://www.activationproducts.com/blog/how-your-body-detoxes/

    En ole reiluun vuoteen uskonut, että se näkymätön, lentävä, uiva ja kävelevä 200nm kokoinen metabolisesti kuollut kummitus tarttuu ihmisestä toiseen ja käynnistää tuollaiset vaivat. Ihminen generoi tuon taudin käyntiin ihan itse, noiden tiettyjen olosuhteiden vallitessa. Se on luonnon oma hieno puolustusmekanismi.

    Tuossa tuo mittayksikkö nm on yhtä kuin Nanometri eli millimetrin miljoonasosa eli 1 nm= 0,000001 mm. Jos katselet viivottimen millimetrin levyistä pätkää ja jaat sen ensin mielessäsi tuhanteen osaan, saat tulokseksi mikrometrin levyisen kaistaleen. Kun jaat tämän vielä tuhanteen osaan, on kaistaleen leveys yksi nanometri.

    Tuon kokoisista hippusista on siis kyse, kun puhutaan geenirihmoista, DNA:sta, RNA:sta ja viruksista.

    Jokainen voi siis miettiä ihan itse – riittävätkö ihmisen kyvyt noin pienten hiukkasten muokkailemiseen? En ota leimautumisen ja haukkumisen pelossa täällä tähän sen enempää kantaa.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  18. K-Rokotteiden ”hyöty” teho ilmoitetaan suhteellisena lukuna

    Esim. Phizer 86%, astra 76%, johnson&johnson 66% …

    mutta haitat absoluuttisena prosenttilukuna. Esim. kontrolliryhmistä alle 1% saa haittoja !

    Katsele kohdasta 17 min. alkaen: https://tokentube.net/view?v=2006807708

    Se suhteellisena lukuna ilmoittaminen on mun käsittääkseni sitä, että jätetään molemmista kontrolliryhmistä huomiotta ne joihin lääke ei vaikuttanut yhtään mitenkään ja keskitytään vain niihin joissa havaittiin vaikutuksia? Sitten vertaillaan tilastomatematiikan keinoin näitä uudelleen muodostettuja havaintoryhmiä keskenään? Ymmärsin tämän näin. Ymmärsinkö oikein ?

    Tuolla tavalla tilastomatemaattisesti lukuja pyörittelemällä saadaan isot prosenttiluvut sinne hyötypuolelle, ja mitättömän pienet haittavaikutuslukemat.

    Lääketeollisuus harhauttaa muidenkin tuotteidensa kohdalla tämän kaltaisten kikkailujen avulla. Jos tehokkuus ilmoitetaan suhteellisena prosenttilukuna – saadaan monille lääkkeille monen kymmenen prosentin teholukema. Rehellisesti absoluuttisena lukuna ilmoitettuna se teho voi kuitenkin olla alle 1 % !!!!

    Tietenkin ne haittavaikutukset sitten ilmoitetaan absoluuttisena lukuna, jotta saadaan pienempi prosenttilukema.

    Thomas Cowanin video aiheesta miten rokotuksen kerrottu 95%:n teho on laskettu (12min.): https://www.bitchute.com/video/sqIXrgkEFELR/

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
    1. Tässä tuosta samasta numerokikkailusta lisää kemoterapian hyöty näkökulmasta.

      In this video, we’re going to talk about how effective chemotherapy really is. If you’re considering chemo, these are some facts you should know about. Keep in mind that you should always check with your doctor—this is not meant to be advice. Instead, I want to help educate you on the studies available today.

      Research shows that only 2.1% of people who do chemotherapy survive after five years.

      Let’s take a second to talk about relative and absolute risk.

      When you’re being told about the effectiveness of a certain drug or treatment, you want to know about the absolute risk, not the relative risk.

      As an example, let’s say that 2/100 people die when not going on chemo and 1/100 people diet after going on chemo.

      What would the relative risk look like? The relative risk would say that chemo decreases cancer mortality rate by 50%. Essentially, chemo will double your chance of survival. That sounds very hopeful, right?

      But what this data actually means in absolute risk is that chemo reduces cancer mortality rate by 1%. That’s because we’re going from 2 deaths to one death out of 100 people—not 50/100.

      Pharmaceutical companies use these numbers to make their drugs look far more effective than they actually are.

      This is why it’s always important to always consider the absolute risk—not just the relative risk.

      The real question to ask is how long chemo will prolong your life.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  19. Sanna Marin & Mao Zedong ja suuri harppaus eteenpäin

    Historia toistaa itseänsä tässä Sanna Marinin sotaretkessä luontoa vastaan .

    Mao Zedong, Kiinalainen kommunisti josta tuli Kiinan johtaja aloitti Suuri harppaus eteenpäin nimisen projektin -50 luvulla Kiinassa, yksi suuren harppauksen ideoista oli tappaa varpuset maasta, ja siinä ikävä kyllä onnistuttiin aika hyvin, varpuset lähes kokonaan saatettiin sukupuuttoon Kiinassa silloin ,ja niitä piti sitten tuoda takaisin Neuvostoliitosta kun oltiin huomattu erhe.

    Tämä sota pääskysiä vastaan oli merkittävä tekijä joka aiheutti Kiinan suuren nälänhädän, jossa arviolta jopa 45 miljoonaa kuoli nälkään silloin.

    Näin kommunisti Mao julisti sodan luontoa vastaan, ja se koitui hirvittäväksi hinnaksi kansalle silloin. Nythän Sanna Marin on myös julistanut sodan luonto vastaan, ja myös nyt on käytössä oudot ja vaaralliset metodit tässä sotaretkessä luontoa vastaan. On tappavat rokotteet, maski propaganda & suositukset , turvavälit , kokoontumis rajoitukset, poliisit kopittamissa kansalaisia jotka kulkevat kadulla Suomen lipun kanssa, valtamediaa on ohjeistettu luoman pelkoa ja hysteriaa kansalaisissa jne..

    Sattumoisin molemmista näistä johtajista kuulee puhuttavan kommunistina , lieko sattumaa ?

    Nyt siis Marinin sotaretki luontoa vastaan , on kuin toisinto mitä Mao aikaansai sodallaan luontoa vastaan. Sota räkätautia vastaan , sota flunssaa vastaan, joka on jo nyt tätä kirjoittaessa aiheuttanut kuolonuhreja ja vammautumisia, ja erittäin todennäköisesti tulee aiheuttamaan eksponentiaalisen kasvun kuolemissa, ironisesti siitä voisi käyttää nimeä ”suuri harppaus eteenpäin” Mao Zedong nimitystä lainaten. Suuri harppaus eteenpäin kuolin luvuissa kun rokotteiden pitempiaikaiset vaikutukset ja toisaalta isompi määrä rokotteiden saajia alkaa tehdä tulosta.

    Vanhoissa propaganda kuvissa Mao hymyilee ja henkilökultti luo kuvaa suuresta johtajasta. Nytkin on havaittavissa samoja elementtejä Suomessa Marinin henkilökultin kanssa.

    Sannan sota luontoa vastaan on yhtä mielipuolinen ja hullu kuin Mao Zedong sota pääskysiä vastaan. Myös Maon aikana ihmiset saatiin helposti mukaan pääskysten tappojahtiin, myös lapset saatiin mukaan jahtaamaan pääskysiä, nyt sama tehdään melkolailla yhtä tehokkaasti saamalla ihmiset mukaan massa psykoosiin, mukaan käyttämään kasvo maskeja ja pelkäämään virusta jota ei kuitenkaan edes ole olemassa ja pelkäämään toisia ihmisiä koska luulevat että tappava virus voi tarttua heihin.

    Hirvittävä hinta tulee koitumaan Suomalaisille Sannan ” suuri harppaus eteenpäin” projektin vuoksi.

    Mao and the Sparrows
    A Communist State’s War Against Nature

    https://przekroj.pl/en/society/mao-and-the-sparrows-agata-kasprolewicz

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  20. Se SARS-CoV-2 piikki proteiini itsessään on pathogeeninen, siis myös ilman virusta sanoo tutkimukset….ja noi K-geeni manipulaatiot ruiskeet käskee elimistöä valmistamaan niitä piikki proteiineja……..mikä voi mennä vikaan

    https://medicalxpress.com/news/2021-04-sars-cov-spike-protein-lung.html

    https://medicalxpress.com/news/2021-04-coronavirus-spike-protein-additional-key.html

    https://www.salk.edu/news-release/the-novel-coronavirus-spike-protein-plays-additional-key-role-in-illness/

    Nyt ymmärrämme vielä paremmin miksi THL & hallitus haluaa että miljoonat Suomalaiset saavat K-rokotteet, mielummin aina 6 kuukauden välein niin maksimoidaan tuho .

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. ”noi K-geeni manipulaatiot ruiskeet käskee elimistöä valmistamaan niitä piikki proteiineja……..mikä voi mennä vikaan”

      Ai – mikä voi mennä vikaan? Noh. Niistä kaikista rokotteen ottaneista tulee siilejä 🙂

      Oikeasti – tautien (ja niiden proteiini piikkien) tarttuminen toiseen ihmiseen on myytti. Satua. Taikauskoa.

      Nanometri eli nm on millimetrin miljoonasosa eli 1 nm= 0,000001 mm. Jos katselet viivottimen millimetrin levyistä pätkää ja jaat sen ensin mielessäsi tuhanteen osaan, saat tulokseksi mikrometrin levyisen kaistaleen. Kun jaat tämän vielä tuhanteen osaan, on kaistaleen leveys yksi nanometri.

      Tuon kokoisista hippusista on kyse, kun puhutaan DNA/RNA:sta ja viruksista. DNA:ta ei voi nähdä edes elektronimikroskoopilla, joten ihmettelen millä sitä voidaan muokata? Ja tehdä rokote joka mukamas tuottaa tätä ihmiselle näkymätöntä piikkiproteiinia tuottavaa ”geenirihmaa”? Älkää menkö mukaan tähän geeniteknologia nimiseen tieteisfantasiaan! Se on myytti. Satua. Taikauskoa.

      Jos syöt, hengität, tai sinuun injektoidaan rokotemyrkkyä. Niin tottakai keho reagoi ja voit tulla hetkeksi jopa sairaaksi, kun keho käynnistää torjuntatoimet. Myrkky tässä tapauksessa voi olla myös joku tietty ravintosisällötön ruokavalio. Esim. liiallinen pitkäaikainen hiilihydraattien syöminen. Jos syöt vain
      Sämpylöitä, makaronilaatikkoa, perunamuusia, ranskalaisia perunoita, mannapuuroa, sokerihuurrettuja muroja, lettuja, suklaavanukkaita, karkkeja, limsaa jne.
      Eli roskaruokaa vailla mitään ravinteita – sokeria, puhdistettuja hiilihydraatteja ja tulehdusta aiheuttavia kasvirasvoja. Saat varmasti vaivoja. Saat kroonisen tulehduksen ja tulet sairaaksi. Mikä siis tarttui ja kenestä?

      Sokeri vaikuttaa hyvin haitallisesti suoliston bakteereihin, mikä haitta ei häviä, vaikka söisi kuinka paljon kuituja tahansa. Siksi ruisleivän ihanuuksista; Kuiduista hössöttäminen on täysin ylimitoitettua. 100 grammaa leipää antaa jopa 60 grammaa hiilihydraattia, joka on tärkkelystä eli pakattua sokeria. Leipä on pääasiassa tyhjää kaloria. Leivän vitamiinit katoavat vajaassa viikossa jyvien jauhamisen jälkeen. Leivän vitamiinit ovat lisättyjä keinovitamiineja. Helmikuussa 2018 julkistetun tutkimuksen mukaan täysjyvästä valmistettu leipä nostaa verensokeria nopeammin kuin valkoinen leipä. Kokojyväleipä on todellakin ylimainostettu asia, jonka terveysvaikutuksilla ei ole mitään todellisuuspohjaa. Eläinkokeet ovat osoittaneet, että gluteenittomuus laihduttaa, parantaa insuliiniherkkyyttä ja vähentää tulehdusta. Jatkotutkimukset ovat osoittaneet samaa. Se sydänmerkki on varoitusmerkki. Älä syö sydänmerkkituotteita. Niillä ei ole mitään tekemistä sydänterveyden kanssa. Päinvastoin – haitallisia.

      Harva tajuaa, että saamme lisäksi tuhottomasti sokeria ns. piilosokerina ruuan yhteydessä. Jotta vähärasvaiset ruuat maistuisivat joltakin, on puuttuva rasva korvattu sokerilla. Oikeastaan tämä on keskeisin syy nykyisiin terveysongelmiin. Mikä siis tarttui ja kenestä?

      Siemenöljyillä höystetty runsashiilihydraattinen ruoka on keskeisin syy nykyiseen
      diabetesongelmaan.

      Todellisuus on sitä, että mikään sairaus tai sähkömagneettinen säteily ei tartu. Kuvittelin, että ihmiskunta on jo niin sivistynyt, että olisi päästy eroon kaikenlaisista vääristä uskomuksista. Mutta on tainnut käydä aivan päinvastoin. Taikausko on vain voimistunut. Jopa fyysikan lait varmasti kohta kumotaan? Horoskoopit, erilaiset littumaa -teoriat, ufot, kolmas-silmä heräämiset, ja galaktisten valoihmisten hörhötykset tuntuvat olevan suuressa muodissa nykyään. Mitä hörhömpi idea – sitä suositumpi se on. Arvaappa mistä sylttytehtaasta tämä kaikki tulee? Yuri Bezmenov (Tomas Schuman) varoitti näistä jo 80-luvulla. Ei uskottu.
      https://tokentube.net/view?v=3185861076

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
  21. Ehkä on syytä vastaisuuden varalta esittää täydellinen lista niistä vastuuhenkilöistä ja -tahoista, joille olen aikavälillä 1.3. – 16.4.2021 toimittanut informaatiomateriaalin perusteluineen siitä, ettei ole olemassa koronaviruksia (eikä muitakaan sairautta aiheuttavia viruksia) eikä niin ollen myöskään ”koronaa” (Covid-19) virustautina tai tarvetta koronarokotuksiin tai muihin ns. ”koronatoimiin” (rajoitukset, sulkutilat, karanteenit, maskit jne.).

    Tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

    Hallitus: pääministeri Sanna Marin, oikeusministeri Anna-Maja Henriksson, perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru, elinkeinoministeri Mika Lintilä, sisäministeri Maria Ohisalo, sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko.

    Sosiaali- ja terveysministeriö: kansliapäällikkö Kirsi Varhila, kansliapäällikkö Pasi Pohjola, osastopäällikkö Kari Hakari, osastopäällikkö Tuija Kumpulainen, strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki, ryhmän johtaja Minna Saario, ylilääkäri Sari Ekholm.

    Pohjois-Karjalan (= oman maakuntani) sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä (Siun Sote): toimitusjohtaja Ilkka Pirskanen, toimialajohtaja Sirpa Kaipiainen, hallintoylilääkäri Petri Kivinen, lisäksi oman pitäjäni terveysasemalle suoraan ovelta (kirjallisena).

    Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS): toimitusjohtaja Juha Tuominen (keskuskirjaamon kautta), diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen, hallintoylilääkäri Teppo Heikkilä, johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi, infektioylilääkäri Asko Järvinen, ylilääkäri Tapani Hämäläinen, apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen.

    HYKS: professori Kalle Saksela, apulaisprofessori Tarja Sironen.

    Kansanedustajat: Sanna Antikainen, Paavo Arhinmäki, Juho Eerola, Ritva Elomaa, Sari Essayah, Jukka Gustafsson, Jussi Halla-aho, Harry Harkimo, Hannu Hoskonen, Antti Häkkänen, Olli Immonen, Arja Juvonen, Ilkka Kanerva, Antti Kurvinen, Leena Meri, Markus Mustajärvi, Petteri Orpo, Sirpa Paatero, Pirkka-Pekka Petelius, Riikka Purra, Paula Risikko, Wille Rydman, Päivi Räsänen, Riikka Slunga-Poutsalo, Ville Tavio, Ano Turtiainen, Anu Vehviläinen.

    Oikeuskansleri Tuomas Pöysti.

    Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL): pääjohtaja Markku Tervahauta, ylilääkäri Taneli Puumalainen, ylilääkäri Hanna Nohynek, terveysturvallisuuden osaston johtaja Mika Salminen, erityisasiantuntija Mia Kontio.

    Valvira: ylijohtaja Markus Henriksson.

    Fimea: ylijohtaja Eija Pelkonen, ylilääkäri Maija Kaukonen.

    Rokotetutkimuskeskus: johtaja Mika Rämet.

    THL:n Kansallinen rokoteasiantuntijaryhmä. Lisäksi tämän rokoteasiantuntijaryhmän puheenjohtajalle prof. Ville Peltolalle (Turun yliopisto) erikseen suoraan.

    Helsingin kaupunki: pormestari Jan Vapaavuori, ylilääkäri Sanna Isosomppi.

    Itsenäisyyspuolue: puheenjohtaja Päivi Järnfors.

    Tiedotusvälineet: paikallislehti Koti-Karjala, paikallislehti Puruvesi, sanomalehti Karjalainen, mv-lehti, Uusi Suomi, Iltalehti, Ilta-Sanomat (yksittäiselle toimittajalle osoitettuna, kun en löytänyt sopivampaa osoitetta).

    Koska hallinto, media, virkamieskunta ja terveydenhuolto koostuvat yksinomaan sairautta, kärsimystä, kuolemaa ja massatuhoa aiheuttavista viruksista ja bakteereista, niistä on aika päästä eroon. Saksalaisesta Stefan Lankasta tulee Suomen kuningas. Pääministeriksi, joka asioista huolehtii, tulen minä, Laurio, lääkäri, eikä sitten muuta tarvitakaan. Maa paranee ihan itsestään, eikä viruksia ja bakteereja näy missään. Näin toimii Suomen ainoa lääkäri, Laurio. Kuningas Stefan huolehtii, että virus- ja bakteerivirta maan rajojen ylikin loppuu kertaheitolla eikä ala enää. Suomesta tulee siivottua ja bakteereista ja viruksista kynittyä aluetta, terveyden ja Stefanin alue, josta Laurio pitää huolta ikuisesti ja jossa lapsetkin voivat hyvin ja riemuitsevat, ja sitä on kuninkaankin ja lääkärinkin suuri ilo katsella, ja maahan vakiintuu itsestään onni ja luja ryhti.

    TODISTEET:

    https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2021/03/19/todistekooste/

    tai:

    https://www.mediafire.com/file/1oocx7ilx78r955/TODISTEKOOSTE_-_Ei_ole_olemassa_viruksia%255B35413%255D.pdf/file

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  22. Lähetin hienommalla kielellä eilen alla olevan valtavan hienon uutisen USA:han lääkäreille Sherri Tenpenny ja Suzanna Humphries sekä Del Bigtreen ICAN-järjestölle ja Robert F. Kennedy Jr:lle (Childrens Health Defense). Laitan tämän tännekin, koska hienommalla (= uskottavalla) kielellä ilmaistuna suomalaiset uskovat sen paremmin ja luottavat siihen. Suomenkielisiähän totuuksia ja uutisia kukaan ei usko, koska suomalaisuus ja sen kieli on vastoin kaikkea.

    Dear (the name of the receiver here)! I want to call your attention to this naked truth: Viruses don’t exist! The worldwide virology is without foundation! Nobody has ever found a whole virus, isolated it, shown a photo of it in humans or animals, characterized it biochemically and shown the whole genome of it. All the viruses of the virologists are purely mental products, based on assumptions (originally and chiefly that of prof. John Franklin Enders in 1954) and produced by mental alignment of small pieces of genetic material in cell cultures into one big ”genome” of a virus by computers. They are fictional computer-viruses, not real ones. That’s why the whole virology is a fiction.

    If viruses don’t exist, then there is no need for vaccinations or lockdowns, masks, vaccine passports etc. No viral epidemics or pandemics have ever existed in reality! The ones we have had have been invented epidemics or invented pandemics. The real reasons for ”viral” diseases and symptoms are for example a deficiency or a harmful or injurious effect, such as coldness, heat, poison, radiation or a mental factor or maturation process (like a snake sheds its skin).

    Dr. Stefan Lanka, a German molecular biologist, sea biologist and (ex-)virologist, has even proved this naked truth in the German court system in 2012-2017. That’s why I want to call your attention to his work (many of his articles have been translated into English):

    https://wissenschafftplus.de/cms/de/wichtige-texte

    The causers of the corona crisis are clearly identified. Virologists who claim disease-causing viruses are science fraudsters and must be prosecuted
    https://wissenschafftplus.de/uploads/article/wissenschafftplus-virologists.pdf

    How dead are virus anyway? All claims of Virus Existence Refuted
    https://wissenschafftplus.de/uploads/article/die-wurzel-interview-englisch.pdf

    The Virus Misconception Part II The beginning and the end of the corona crisis
    https://wissenschafftplus.de/uploads/article/wissenschafftplus-the-virus-misconception-part-2.pdf

    Videos:

    Misinterpretation VIRUS II by Dr Stefan Lanka, Amandha Vollmer Narration Ukp ingIbAM
    https://www.youtube.com/watch?v=d54VDA9FKfk

    Stefan Lanka – 7 ways to prove viruses do not exist

    Seven rebuttals of the virus claims: Dr. Stefan Lanka, Interview Dean Braus
    https://www.youtube.com/watch?v=VZB5WeVcGVs&t=118s

    Freedom Talk 1, Dr. Stefan Lanka, Dr. Andrew Kaufman, Dr. Tom Cowan, Dean Braus
    https://www.youtube.com/watch?v=CZTNDzQ8deQ&t=2114s

    Freedom Talk 2, Dr. Stefan Lanka, Dr. Andrew Kaufman, Dr. Tom Cowan, Dean Braus
    https://odysee.com/@DeansDanes:1/Freedom-Talk-2-medium-quality-version-:2

    Personal Influences: Dr. Stefan Lanka, Interview Dean Braus
    https://www.youtube.com/watch?v=iSuAdswe2yc&t=261s

    Project Amicus: Dr. Stefan Lanka, Dawn Lester, David Parker, Dean Braus
    https://www.youtube.com/watch?v=0Sjg-KLhcEw&t=29s

    PCR: Dr. Stefan Lanka, Interview Dean Braus
    https://www.youtube.com/watch?v=jea0xdZGIC8&t=2s

    PCR 2.0: Dr. Stefan Lanka, Interview Dean Braus
    https://www.youtube.com/watch?v=SX8FR7YrY3Y&t=14s

    Dr. Stefan Lanka – Virus & PCR – Teil 1
    https://www.youtube.com/watch?v=dcZCARhnsv0

    Dr. Stefan Lanka – Virus and PCR – Part Two

    What happens in the experiments: Dr. Stefan Lanka, Interview Dean Braus
    https://www.youtube.com/watch?v=3BDFUJcDmNM&t=1s

    Concept of Virology: Dr. Stefan Lanka, Interview Dean Braus
    https://www.youtube.com/watch?v=26hkBwMvMfQ

    Project Immanuel: Dr. Stefan Lanka, Interview Dean Braus
    https://www.youtube.com/watch?v=T0x3sH3f26Y&t=2s

    Mutation of the virus: Dr. Stefan Lanka, Interview Dean Braus
    https://www.youtube.com/watch?v=KD3cJuRwQbA&t=36s

    What are viruses: Dr. Stefan Lanka, Interview Dean Braus
    https://www.youtube.com/watch?v=Zh1mpMtglBo

    Do Germs Actually Make You Sick? SHOCKING Hypothesis From Dr. Thomas Cowan MD

    Dr. Thomas Cowan | The Misconceptions of Illness

    Have they actually isolated the SARS Cov2 virus of COVID 19
    https://www.youtube.com/watch?v=LrpKBehJRls

    Dr Thomas Cowan talks to Dr Andrew Kaufman – Explains how they have not ‘fully sequenced’ SARSCov2.

    Dr. Andrew Kaufman on Extreme Health Radio with Justin
    https://www.youtube.com/watch?v=D1ZwNxmuYVU

    The web sites of Dr. Andrew Kaufman and Dr. Thomas Cowan are:

    https://andrewkaufmanmd.com

    https://drtomcowan.com

    Dear (the name of the receiver here), you are in the position to make this wonderful, great, great news known to all the world! It’ll put an end to this corona-hype immediately!

    Mr. Vesa-Ilkka Laurio
    medical doctor (retired)
    translator of Dr. Stefan Lanka’s articles into Finnish
    Finland

    Syy siihen, että tästä eteenpäin suomalaisia aletaan myrkyttää (”rokottaa”) loputonta koronaa, loputtomia uusia koronamuotoja ja loputtomia muita uusia keksittyjä pandemioita vastaan pakolla ehkä kymmenenkin kertaa vuosittain (lopulta ehkä joka viikko) kehdosta hautaan, on se, että varoituksista (esim. Laurion esittämistä) huolimatta kansa – orjanmerkit (maskit) kasvoilla – ottaa myrkytykset vastaan ja antaa myrkyttää ja tuhota itsensä ja pian myös lapsensa. Siksi yritän esittää asian hienommalla kielellä.

    TODISTEET:

    https://idiotiantyranniasta.wordpress.com/2021/03/19/todistekooste/

    tai:

    https://www.mediafire.com/file/1oocx7ilx78r955/TODISTEKOOSTE_-_Ei_ole_olemassa_viruksia%255B35413%255D.pdf/file

    Urgent! Koska hallinto, media, virkamieskunta ja terveydenhuolto koostuvat yksinomaan sairautta, kärsimystä, kuolemaa ja massatuhoa aiheuttavista viruksista ja bakteereista, niistä on aika päästä eroon. Saksalaisesta Stefan Lankasta tulee Suomen kuningas. Pääministeriksi, joka asioista huolehtii, tulen minä, Laurio, lääkäri, eikä sitten muuta tarvitakaan. Maa paranee ihan itsestään, eikä viruksia ja bakteereja näy missään. Näin toimii Suomen ainoa lääkäri, Laurio. Kuningas Stefan huolehtii, että virus- ja bakteerivirta maan rajojen ylikin loppuu kertaheitolla eikä ala enää. Suomesta tulee siivottua ja bakteereista ja viruksista kynittyä aluetta, terveyden ja Stefanin alue, josta Laurio pitää huolta ikuisesti ja jossa lapsetkin voivat hyvin ja riemuitsevat, ja sitä on kuninkaankin ja lääkärinkin suuri ilo katsella, ja maahan vakiintuu itsestään onni ja luja ryhti.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  23. Kiitos Laurio! Hienosti kirjoitit, ja on äärimmäisen tärkeää että tietoisuus leviäisi, sillä tämä valhe tulee koitumaan kaikkien tuhoksi jos sitä ei paljasteta nyt. Ne aikovat hyökätä myös lastemme kimppuun, tappaen / vammauttaen heidät, siitä ei ole epäilystäkään –

    Jos Suomalaiset alistuvat ja hyväksyvät sen mitä nyt tapahtuu niin he samalla aiheuttavat omille lapsilleen kärsimyksen /kuoleman .

    Ps: paljon mielummin Lanka & Laurio maan johdossa kuin nuo murhaajat valheineen!

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Kiitos kiitoksesta, Mikko. Olisi hyvä saada aikaan vaikka oikeudenkäynti asiasta, jos löytyisi joku asioita ja oikeusympyröitä tunteva virologi tai muu tiedemies, joka tuntee virushuijausten laboratoriomenettelyn siten kuin Stefan Lanka. Onko Suomessa yhtäkään rehellistä asiantuntijaa, joka astuisi esiin tällä kansamme eräänlaisella kohtalonhetkellä? Stefan Lanka Saksassa on avannut jo tien (ja siellä oikeus totesi: julkaisut, jotka esitettiin todisteiksi virusten olemassaolosta, eivät sisällä näyttöä minkään viruksen olemassaolosta).

      Ei ole olemassa koronavirusta eikä sen aiheuttamaa ”koronaa”. Rokotukset ovat koko kansan myrkyttämisiä, hitaasti tapahtuva kansanmurha. Maskit ovat orjuuden merkkejä. Koko virallinen Suomi huijaa korona-asiassa. Aivan kaikki päättävässä asemassa olevat ovat huijareita! Yhtäkään rehellistä päättäjää Suomessa ei ole. Kaikki lääkärit ja terveysviranomaiset ovat kammottavia huijareita. Kaikki mukana myrkyttämässä ja orjuuttamassa Suomea! Kuka enää voi luottaa yhteenkään lääkäriin, sairaalaan, professoriin tai THL:ään/hallitukseen! Kaikki rikollisia.

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
      1. Ikävä kyllä sinä näytät olevan ainut lääkäri koulutukseltaan joka on täysin kartalla tästä huijauksesta, tai en ainakaan tiedä ketään toista nyt . On toki Ossi Tiihosen porukka joka jo veikin asiaa eteenpäin tuonne ICC:lle, myös hienommalla kielellä, hienoa että tekivät tuon .

        https://www.ossitiihonen.com/2021/04/26/tutkintapyynto-kansainvaliselle-rikostuomioistuimelle-suomen-hallituksesta-ja-johtavista-viranhaltijoista/

        Periaatteesa kai luulisi että jos tuolla Mailmalla otettaisiin rehellisesti kantaa tähän niin luulisi sen voivan vaikuttaa myös Suomessa ?

        Tämä kansanmurha kaikkine eri vivahteineen on suurinta pahuutta. Silti suuri osa kansalaisista on yhä täysin tietämättömiä asiasta ja jopa haluaa myrkkypiikkejä & kasvomaskeja joka kertoo että ihmiset olivat jos pahasti eksytettyjä valmiiksi ennenkuin tämä covid1984 show alkoi. Jos ihmiset kadottavat kyvyn nähdä todellisuuden , heitä voidaan pahoinpidellä ja tappaa helposti mennen tullen, ja nythän juuri niin on tapahtunut.

        Kansanmurha/ depopulaatio lienee vain yksi osa tässä agendassa ? ja siihen kuulunee myös taloudellinen uudelleen järjestäminen, mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan…Iso Globaali down shiftaus näyttää olevan mitä aikovat ? siis vain ns tavallisen duunarin, sillä se 1% vain rikastuu lisää ja lisää. Build back better ja you own nothing and be happy …

        Odotettavissa voi olla ruoka ym muu saatavuus ongelmia myös tulevaisuudessa. Mielenkiintoista muuten että samaan aikaan kun nyt Mailmalla on puutavarasta pulaa ja hinnat nousseet reilusti, ajaa Suomi tukkipuuta hakkeeksi energian/lämmön tuottoon. Voihan sitä näinkin sabotoida Suomen taloutta ..

        https://www.visualcapitalist.com/visualizing-explosion-lumber-prices-50k/

        Plusääni(1)Miinusääni(0)
        1. Viimeisiä aikoja elämme. Itse asiassa odotan Kristuksen paluuta, ja silloin on viimeinen tuomio ja kristityille Isämme luo uudet taivaat ja uuden maan, joissa vanhurskaus asuu (ei ole huijareita!), 2. Piet. 3:10-13. Jokainen väärintekijä on saava täsmälleen ansaitsemansa rangaistuksen. Täällä ajassa voimme puhua asioista, tehdä tutkimusta, vedota esivaltaan ja käyttää sen oikeuslaitosta, mutta varsinaisesti kaikki rangaistus tulee (jo ajassa) yksin Jumalalta, jonka varaan on koko ajan jättäydyttävä. Kukaan ei saa ryhtyä oman käden oikeuteen: ”Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: ’Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra'” (Room. 12:19). Kristityn pääase on siis rukous, Jumalan avun pyytäminen, ja evankeliumin julistus. Jos Jumala ei rukouksesta huolimatta jonkin kansan yltä vitsauksia heti poista, silloin ko. kansa on ansainnut ne, eikä Jumala katumatonta kansaa auta. Ainoa todellinen apu kansallemme on parannuksenteko: ”Kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus” (Ap. t. 17:30). On siis toimittava taidollisesti täällä ajassa, enkä koskaan lähde mukaan esim. omavaltaisiin kapinoihin (siitä seuraa Jumalan rangaistus, Room. 13:2!).

          Plusääni(3)Miinusääni(1)
    1. Räsänen saanut palstatilaa myös Lifesitenews sivustolla :

      https://www.lifesitenews.com/tags/tag/p%C3%A4ivi+r%C3%A4s%C3%A4nen

      Viimeisiä aikoja todellakin. Kanadassa viranomaiset antoivat luvan antaa siellä kokeellista Pfizer geeniterapia ruisketta 12-15 vuotiaille lapsille 5 Toukokuuta . Nyt siis tässä Globaalissa agendassa hyökätään myös jo avoimesti lapsia kohtaan myös noilla myrkky ruiskuilla.

      https://www.lifesitenews.com/news/vaccine-choice-canada-demands-health-canada-reverse-authorization-of-experimental-covid-shots-for-children

      Turha toivoa ettei samaa voisi tapahtua Suomessa, sillä täällä ovat päättäjät / THL ym muut valehtelijat jo moneen kertaan osoittaneet etteivät he kunniota ihmisen terveyttä pennin vertaa.

      Plusääni(2)Miinusääni(0)
  24. Amandha Vollmer: Virus on huijaus

    Suomeksi ote Amandha Vollmerin videosta ”The Virus is a Hoax.”

    Ihmisten on tärkeää ymmärtää, ettei mitään virusta ole koskaan eristetty, ei kertaakaan, koskaan, eikä sitä koskaan tulla eristämään, koska sitä ei ole olemassa sellaisena kuin on esitetty.

    Jos katsotaan tri Stefan Lankan työtä, hän oli se, joka todella nosti näitä asioita esiin. Hän on saksalainen virologi ja biologi, ja hän oli itse asiassa ensimmäinen, joka osoitti faagin merestä. Faagit ovat suuria rakenteita, jotka itse asiassa tukevat kalojen elinpiiriä ja auttavat niitä voittamaan sairauksia. Ne eivät siis ole sairautta aiheuttavia, ja kun hän ymmärsi, että tässä on jotakin hyvin väärin, hän alkoi katsoa tuhkarokkovirukseen erityisesti, ja hän halusi nähdä alkuperäiset tutkimukset, jotka osoittavat tämän viruksen ja nimeävät sen, mittaavat sen ja kuvaavat sen asianmukaisella tavalla, ja hän huomasi, ettei yhdessäkään alkuperäisessä tutkimuksessa tuota oltu tehty.

    Mikään niistä viruspartikkeleista, joita he ovat kuvanneet ja joista he ovat esittäneet piirroksia, värikuvia ja mielikuvitukseen perustuvia tietokoneella tehtyjä kuvia, ei olemassa sellaisena – ne eivät näy mikroskoopilla kunnolla, ne ovat kehon omia rakenteita, ja niitä tuotetaan, kun keho joutuu stressitilaan. Stressi, myrkylliset aineet ja ravinnolliset puutostilat johtavat ongelmiin kehossa, joka alkaa tuottaa lisää soluja, koska niiden on korjattava ongelma. Ja kun kehossa on hallitsemattoman paljon kuona-aineita, silloin niitä on poistettava, kehon on poistettava niitä. Jos ihmisellä on sellainen elämäntyyli, että hän syö kaikenlaisia huonoja ruokia, polttaa tupakkaa, juo alkoholia, juo paljon kahvia eikä huolehdi terveydestään, silloin, joka kevät, hän tavallisesti käy läpi luonnollisen myrkyistä vapautumisen, jossa keho poistaa näitä materiaaleja liman kautta ulkopuolelleen.

    Ja jos otat tuota limaa ja katsot sitä mikroskoopilla, löydät kaikkia tällaisia partikkeleita, ja jos etsit näitä partikkeliryhmiä, tulet löytämään, mitä etsit. Ja tässä tapahtuu pohjimmiltaan siten kuin sanottaisiin, että kärpäset ovat aiheuttaneet sen jätteen, jonka sinä olet tehnyt, mutta ei, sinä teet omat jätteesi ja se jäte vetää puoleensa kärpäsiä. Samoin on kehosi kohdalla: sinä teet jätteen, sinun omat mikrobisi ryhtyvät työhön pleomorfisesti (monimuotoisesti), mikä tarkoittaa sitä, että ne muuttavat muotoa, niin että bakteeri saa sienimuodon, saa virusmuodon jne., ei tehdäkseen sinut sairaaksi sinänsä, kuten he kuvaavat sitä, ja antaakseen sinulle pahoja asioita, vaan ne itse asiassa auttavat kehoa poistamaan myrkyt kaikista kudoksista ja poistamaan ne tarkoituksenmukaisella tavalla.

    Jos ihmisellä on jokin puutostila, silloin käy niin, ettei keho voi poistaa myrkkyjä asianmukaisesti maksan kautta ja munuaisten kautta vaan keho käyttää muita elinjärjestelmiä, esimerkiksi ihoa, kuten näemme tapahtuvan tuhkarokossa tai vesirokossa, tai näemme niiden tulevan ulos keuhkojen kautta, mikä on epäasianmukaista, ideaalista olisi, että ne menisivät suoraan maksan kautta.

    Niinpä ihmiset sanovat, että oi, sinun ei pitäisi sanoa noin, saattaisit saada sen ja mitä sitten tapahtuu, ja minä sanon, että en tule koskaan saamaan sitä. En tule koskaan saamaan sitä, koska vapautan kehoni myrkyistä säännöllisesti ja koska hankin itselleni hyvää ravintoa enkä myrkytä itseäni.

    En pelkää mitään, mitä en edes mahdollisesti voisi saada muutenkaan, sillä ymmärrän, että alun alkaenkaan meillä ei ole virusta, emme ole osoittaneet virusta asianmukaisesti eikä virus täytä Kochin postulaatteja. Ja myös alkuperäisissä julkaisuissa Covidista, Kiinasta, todetaan, ettei virus täytä Kochin postulaatteja, jotka tarkoittavat sitä, että aiheuttaja eristetään ja siirretään terveeseen yksilöön, jossa tulisi saada aikaan kyseinen sairaus. He eivät ole tehneet tuota työtä. He eivät voi tehdä tuota työtä, koska jos he kykenisivät todella eristämään sen ja yrittäisivät tartuttaa terveen yksilön, mitään ei tapahtuisi.

    Jos katsotaan mitä tahansa tartuntataudista tehtyä tutkimusta, se, mitä heidän täytyy tehdä saadakseen aikaan sairausvasteen, on myrkyttää isäntä, sivumennen sanoen juuri se, mitä rokotteet tekevät. Jos todella voitaisiin tehdä ”rokote” vain isolaatilla, vaikka eristetyillä bakteereilla (bakteeri-isolaatilla), jolla yritettäisiin saada aikaan jonkinlainen immuunivaste, mitään ei tapahtuisi, koska ensin on myrkytettävä isäntä, jotta niissä (so. isännissä) syntyisi raju vaste ja ne tuottaisivat sytokiinimyrskyjä ja kaikkia tällaisia immuunipartikkeleita, jotta tämä täysin ”ei-itse” saataisiin pois kehosta, ja siksi rokotteet eivät ”toimi”, elleivät he pane mukaan myrkkyadjuvantteja ja metalleja, polysorbaatteja ja antibiootteja ja kaikkia näitä voimakkaita kudoksia, jotka eivät kuulu kehoon.

    Joten juuri tuossa näkyy se tutkimuksesta ja sen historian perustasta paljastuva asia, että meillä ei ole tartuntatauteja eikä meillä ei ole viruksia, ja kannustan aina ihmisiä lukemaan tri Stefan Lankan artikkeleita, jos jollekulle tämä asia on uusi, jos joku yrittää ymmärtää tätä.

    [- -]

    Ensimmäinen askel on pitää huolta, että syöt oikein, että vapautat kehosi myrkyistä, otat selvää, kuinka se tehdään, ja toinen askel on, ettet ota rokotetta, koska juuri ottamalla sen saat biologisen aineen vereesi, jossa se tulee aiheuttamaan valtavan ongelman jokaisella mahdollisella tasolla, ja sinua on vaikea parantaa, mistä monet meistä ovat olleet todisteina, olemme rokotetodisteita, kuten minä olen itse.

    Tahdon siis vain tuoda asian julki; minulla on kaikki tutkimus, kaikki julkaisut. Jos joku haluaa tuon informaation, olen enemmän kuin valmis antamaan sen. Minulla on blogiartikkeleita verkkosivuillani, ja paljon videoita tästä aiheesta. Voit saada tietoa siitä, miksi tätä ei ole olemassa esitetyllä tavalla, ja ymmärtää pleomorfismin (monimuotoisuuden), sen, että me teemme partikkelit itse ja että sen vuoksi he sanovat, että se mutatoituu, voi, se muuttui hieman Italiasta Iraniin ja Kanadaan. Miksi? Se ei ole mutatoitunut lainkaan, koska kukin meistä tekee yksilölliset partikkelit, jotka ovat hieman erilaisia kuin kaikilla muilla. Voit katsoa tuota karttaa, jossa he sanovat, että se on mutatoitunut. Se on pelkkää roskaa. Tämän asian tahdon tuoda julki.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat