"Vihollinen tahtoo tuhota kansallishenkemme pakottamalla meidät uskomaan hänen ristiriitaisaan holokaustioppiinsa."

Horst Mahler

Korkein oikeus: Pohjoinen vastarintaliike on lakkautettava; analyysi

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,29
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Korkein (KKO) on määrännyt aiemmin tällä viikolla Pohjoismaisen vastarintaliikkeen lakkautettavaksi. Kysymyksessä on julkisesti vuosina 2008–2019 Suomessa vaikuttaneesta kansallissosialistisesta järjestöstä, joka on tavoitellut vallankumouksen kautta siirtymistä omavaraisen valkoisen yhteiskunnan rakentamiseen. 

Nyt kukin kolme oikeusastetta ovat kulkeutuneet samaan lopputulokseen.  

Vastarintaliike on vuodesta 2019 lähtien ollut väliaikaisessa toimintakiellossa, joten korkeimman oikeuden päätös ei juridisesti muuta järjestön tilaa.  

Valtaosa ihmisistä unohtaa sen tosiasian, että elokuvien hirviönatseja ei ole muualla kuin Hollywoodin roskatuotannossa, jota kontrolloi juutalainen eliitti

Muistamisen arvoista myös on, että julkinen yhteiskunnallinen keskustelu, poliittinen ilmapiiri ja valtavirtamedia ovat muokanneet yleisen mielipiteen antikansallissosialistiseksi. Stereotypioiden muodostaminen on voimakasta. Hollywoodin omainen vääristelevä ”natsi”-propaganda muokkaa viihdeteollisuuden tuotannon kuluttajia jatkuvasti yhä valheellisempaan suuntaan kansallissosialismin todellisesta luonteesta. Valtaosa ihmisistä unohtaa sen tosiasian, että elokuvien hirviönatseja ei ole muualla kuin Hollywoodin roskatuotannossa, jota kontrolloi juutalainen eliitti.   

 

KKO:n perusteluja tuomiolleen

KKO perustelee tuomiotaan sillä, että yhdistyksen päämäärät eivät nauti perustuslaissa ja rikoslaissa säädettyjen kansanvaltaisen yhteiskunnan perusteiden sekä niiden tausta-arvoja. Yhdistyksen verkkosivuilla julkaistujen kirjoitusten katsottiin kohdistuvan eri kansanryhmiin tavalla, joka oli tulkittavissa kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan. 

PVL:n hallituksen jäsenet olivat KKO:lle toimittamassa valituksessa vedonneet yhdistymisvapauteen ja sananvapauteen. KKO päätyi kuitenkin siihen, että yhdistyksen toiminta oli ollut näiden oikeuksien väärinkäyttöä, koska yhdistyksen tavoitteena oli kansanvaltaisten rakenteiden kumoaminen tai muiden perus- ja ihmisoikeuksien olennainen kaventaminen.  

Perusteluja siitä, että PVL ei ole todellisuudessa rikkonut lakia 

Kaventaako PVL:n toiminta kansanvaltaisen yhteiskunnan perusteita ja arvoja, kuten KKO väittää? 

Vastarintaliikkeen sivustoilla esitettyjen tavoitteiden perusteella näin ei tapahdu, vaan vaikutus olisi päinvastainen. Kansallissosialistinen politiikka ei tietenkään tarkoittaisi samaa kuin se oli kansallissosialistisen Saksan aikana, vaan sitä mitä ilmeisimmin sovellettaisiin 2000-luvun Eurooppaan. 

PVL puolustaa ja tavoittelee kansallisia arvoja. Vastarintaliikkeen mahdollisen hallituksen tavoite olisi perinteisempi ja järkevämpi yhteiskuntajärjestys, jonka ideologia pohjautuisi nationalismiin ja sosialismiin. 

Vastarintaliikkeen on toiminnassaan korostanut esimerkiksi Euroopan unionista sekä globaalista velkajärjestelmästä irtaantumisen, mitkä parantaisivat kansanvallan tilaa Suomessa. Vastarintaliikkeen sivuilta, sen poliittisesta manifestista voidaan lukea, että järjestön tavoitteita ovat:  

“Rikolliskapitalistisen maailmanjärjestyksen vastustaminen … kansainvälisen rahanvallan pitäminen Suomen itsenäisyyden vaarallisimpana vihollisena. … Irtaantuminen itsenäisille kansoille vihamielisistä instituutioista, kuten Kansainvälisestä valuuttarahastosta, Maailmanpankista, Euroopan keskuspankista ja EU:sta. Vastarintaliike ei kannata mielivaltaista diktatuuria. …  Valtaa jaettaisiin yhteispohjoismaalaiselle parlamentille ja senaatille, minkä lisäksi erityisen tärkeistä laeista päätettäessä sovellettaisiin kansanäänestyksiä. … Kaikki kansalaiset ovat oikeusjärjestelmän silmissä samanarvoisessa asemassa. Kannatamme oikeusvaltiota, jossa julkinen valta suhtautuu objektiivisesti kaikkiin kansalaisiin.”  

Kuten jo todettiin, Suomessa kansanvallan tila kohentuisi esitettyjen tavoitteiden perusteella. 

Koska Suomen oikeusjärjestelmä ja virkakoneisto palvelevat Euroopan unionin rahavallan diktatuuria, kasvottomaan ja uskomattoman valtavaan byrokratiaan imeytymistä, haittamonikulttuurisuutta, kaiken tuhoavan kansainvälisen velkajärjestelmän suosimista sekä yleensä ottaen suurimittakaavaisten sekä persoonattomien standardoitujen hallintojärjestelmien hyväksymistä, on luonnollisesti Vastarintaliike yhdistyksenä, joka edistää kansallisia, persoonallisia ja pienimuotoisempia omavaraisia tavoitteita, ristiriidassa Suomen oikeusjärjestelmän ja virkakoneiston arvomaailman kanssa. Tämä ei kuitenkaan tee Vastarintaliikkeestä rikollista, vaan laittomuuden tekijöitä ovat paremminkin Suomea ja suomalaisia vihaavat oikeusjärjestelmä ja politisoitunut virkamieskoneisto.  

Juuri yllä esitettyyn viittaa  KKO:n määritelmä (kappale 7): ”Korkein oikeus toteaa, että yhdistyslain 43 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu laki kattaa käsitteenä myös perustuslain perusoikeussäännökset sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräykset. Kyseisen lainkohdan soveltaminen ei siinä mainitun lainvastaisen toiminnan osalta edellytä sitä, että yhdistyksen toiminnassa olisi syyllistytty rangaistavaan tekoon. Riittävää on, että yhdistyksen toiminta on vastoin lain säännösten ilmentämää yleistä etua”, päätöksessä todetaan. Täten kansallismielisiin ja isänmaallisiin päämääriin tähtäävä laillinenkin toiminta  on siis nykyisessä Suomessa täysin laiton, jos toiminta ei ole samassa linjassa ulkomaalaisten Brysselin hegemoniakoneiston määrittelemän ”yleisen edun” kanssa. Toisin sanoen kaikki lailliset itsenäisyyteen pyrkivät tavoitteet Suomessa voidaan katsoa kriminalisoiduksi. Samoin laittomaksi voidaan määritellä pakolaispolitiikan kritisoiminen, mikäli sen katsotaan johtavan haittamaahanmuuttoon. 

Yhdistyksen verkkosivuilla julkaistujen kirjoitusten katsottiin kohdistuvan eri kansanryhmiin tavalla, joka oli tulkittavissa kiihottamiseksi kansanryhmää vastaan. 

Tämä väite ei pidä paikkaansa, sillä Vastarintaliikkeen verkkosivujen artikkeleista ei ole nostettu ainuttakaan rikossyytettä yli 10 vuoden aikana. 

Korkein oikeus myös toteaa, että holokaustin kiistäminen on peruste yhdistyksen lakkauttamiselle (kohta 17). Oikeusoppineet ovat kuitenkin aiemmin painottaneet, ettei Suomen rikoslaki kiellä holokaustin kiistämistä. 

”Riidatonta asiassa on sekin, että PVL pitää Adolf Hitleriä suurmiehenä sekä kyseenalaistaa ja vähättelee holokaustia ja väittää sen uhria valehtelijaksi”, KKO:n päätöksessä todetaan. ”Holokaustin uhrilla” viitataan Suomessa asuvaan juutalaiseen Nena Kafkaan, joka kertoi olleensa toisen maailmansodan aikana Flossenbürgin kaasukammiossa. Vastarintaliikkeen media (Kansallinen vastarinta) nosti julkisuuteen Suomessa sen, ettei valtavirtahistorian mukaan Flossenbürgin keskitysleirillä ollut kaasukammiota. KKO:n mukaan Vastarintaliike ei olisi saanut nostaa näin arkaluontoista ristiriitaa esille. 

Magneettimedia on uutisoinut myös yllämainitusta tapauksesta artikkelissa: “Suomen tunnetuin ”holokaustiselviytyjä jäi kiinni kaasukammiovalheesta!”  

Tämän kappaleen lopuksi on syytä huomauttaa, että rappeutunutta valtiorakennetta ja yhteiskuntajärjestystä seuraa väistämättä vallankumous. Tämä kehitys suuntautuu osaltaan myös ihmiskunnan kehittymiseen, sillä “dinosaurukset” eivät voi olla ikuisesti jalostumisen esteenä. Jo John Locken mukaan kerran valittu ylin valtiovalta voidaan tarvittaessa myös kumota. Locken mielestä huono, itsekäs ja tyrannimainen esivalta menettää laillisuutensa ja se voidaan oikeutetusti panna viralta, tarvittaessa jopa väkivallan avulla eli vallankumous on tietyissä tilanteissa oikeutettu (Locke 1689). Mutta vallankumouskin voi olla lähes väkivallaton operaatio. 

Locken mukaan hallinto voi olla oikeutettu vain, jos sille annetaan hallittavien suostumus ja se suojelee elämän, vapauden ja omaisuuden luonnollisia oikeuksia. Johtopäätöksenä voidaan esittää, että Locken Yhteiskuntasopimuksen mukaan Suomen hallituksella ja eduskunnalla ei ole minkäänlaista oikeutta olemassa oloonsa. 

Toisaalta Suomessa eivät näytä kaikki oikeusasteet nauttivan laillisuutta. Huomion arvoista on, että Itä-Uudenmaan käräjäoikeus  päästi viime vuonna 5-vuotiaan lapsen raiskanneen somalimiehen vapaalle jalalle. ”Oikeusjärjestelmän” mukaan somalia ei tule vangita, sillä hän vain ”ajautui tilanteeseen”, joka päättyi pikkulapsen raiskaukseen.

Kaikilla on oikeutensa omaan maailmankuvaan

Korkeimman oikeuden linja on täysin mielivaltainen, sillä se pitää kansallismielistä ja isänmaallista maailmankuvaa lainsuojattomana. Selvästi voidaan havaita, että Suomessa oikeusjärjestelmä palvelee  ylikansallisten instituutioiden ”sanelemaa yleistä etua”, jonka virallinen Suomi on settanut Suomen ja sen kansalaisten edun yläpuolelle. 

Nationalismilla eli kansallisuusaatteella korostetaan kansojen sekä kansakuntien tärkeyttä kulttuurissa tai politiikassa. Ilman selvää kansallista identiteettiä perinteelliset kansalliset arvot ja kulttuurisisältö menettävät ponnekkuutensa. Jokaisella kansalla ja yksilöllä on kirjoittamaton oikeus sekä velvollisuus vaalia kansallista identiteettiään ja itsenäisyyttään. Vasta tällainen kulttuuriltaan vahva itsenäinen kansakunta, pystyy antamaan arvon myös ulkomaisille kansoille ja heidän kulttuurilleen, ilman eri rotujen ja kulttuurien sulatusuunia. 

Juuri yllä mainittu oikeuttaa, ja jopa velvoittaa selvän maailmankuvan muodostamiseen. 

Opetusministeriön julkaisussa (2006) kulttuuripolitiikan etiikkaa kuvataan reilun kulttuurin käsitteellä. Tällä kulttuuri käsitteellä tässä tarkoitetaan kulttuuristen oikeuksien toteutumista ja osallisuutta kulttuuriseen merkityksenantoon ikään, sukupuoleen, sosiaaliseen asemaan, kieleen, vammaisuuteen, etniseen, uskonnolliseen tai kulttuuriseen taustaan katsomatta. Reilun kulttuurin ulottuvuudet avaavat siten pääsyn ihmiskunnan ja oman kulttuuripiirin traditioon, fyysinen, alueellinen ja kulttuurinen saavutettavuus ja saatavuus, kulttuuritarjonnan moninaisuus ja osuvuus, kulttuuritarjontaan osallistuminen sekä mahdollisuus, osallisuus ja kyky kulttuuriseen itseilmaisuun ja merkitystuotantoon. 

Yllä esitetty tarkoittaa juuri sitä, että myös nationalistisen ja isänmaallisen maailmankuvan omaksunut kansalainen on oikeutettu pitämään yllä maailmankatsomukseensa sisältyviä arvoja. Myös maahanmuuttajat ovat oikeutettuja kulttuurinsa toteuttamiseen, mutta se onnistuu heille parhaiden heidän omassa kulttuuriympäristössään, kuten suomalaiselle Suomessa. 

Markku Juutinen 

Lähteet 

Korkein oikeus (22.9.2020). Saatavina: https://korkeinoikeus.fi/fi/index/ennakkopaatokset/kko202068.html 

Islam Radio. Saatavina: https://islam-radio.net/islam/english/jewishp/internet/jews_behind_internet.htm 

Hannele Koivunen & Leena Marsio (2006). Opetusministeriö. Reilu kulttuuri. Saatavina: https://julkaisut.valtioneuvosto.fi/bitstream/handle/10024/79940/opm50.pdf?sequence 

…….. 

Locke, Johan (1689). Second Treatise of Government. Suomentanut Mikko Yrjönsuuri. Helsinki: Gaudeamus, 1995.   

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

22 Kommentit

  1. Agape Pitzén

    Itse olen sitä mieltä, että tällaiset päätökset, joissa

    – ei ole ketään vastapuolta, joissa
    – on vain valtion tahtotila, joissa
    – syyttäjänä on valtio ja
    – tuomarina valtion palkkaama virkamies
    – valtion täysin omistamassa ja hallitsemassa tuomio­istuimessa,

    Pitäisi tehdä virka­miehen hallinto­päätöksenä.

    Tällöin kansalaisella olisi edes teoreettinen mahdollisuus haastaa joku koneistoa edustava henkilö oikeuteen virka­virheestä vääräksi kokemastaan päätöksestä.

    Tuomioistuin on tällaisissa tapauksissa vain kulissi, jonka tosi­asiallinen tarkoitus on vain katkaista vastuu­ketju; estää ketäkään joutumasta vastuuseen päätöksestä. Että valtio ikään kuin on “joutunut tilanteen eteen” ja sen on vain “noudatettava oikeuden päätöstä”.

    Valtio ei voi joutua “tilanteen eteen”, koska valtion tahto on laki. Tästä syystä valtio ei myöskään voi “noudattaa lakia”.

    – Se on niin päin, että laki noudattaa valtion tahtoa.
    – Lain tehtävä ei ole antaa määräyksiä valtiolle siitä miten pitää toimia.
    – Valtio voi milloin tahansa muuttaa mieli­pidettään; kirjoittaa uuden lain mutta
    – sen ei pidä toimia näennäisten kulissien takaa toteut­taakseen kulloisenkin hallinnon haluamia unelma­höttö­päätöksiä.

    Vielä kerran.

    – Asia, jossa ei ole toista osapuolta tai
    – toinen osapuoli on pelkästään valtio

    ei kuulu ylisen tuomio­istuimen ratkaistavaksi. Valtio voi ratkaista asian hallinto­päätöksellä.

    Kun tällaiset yksi­puoliset tuomiot määrätään virka­miesten päätettä­väksi saattaakin käydä niin, että yksikään virka­mies ei tee tuota päätöstä, koska se on selvästi lain vastainen. Näin virka­miehestä tulee kansalaisen puolustaja valtiota vastaan.

    Tässä on perusteeltaan sama ajatus kuin mikä oli siinä, kun ruotsin­kielinen virka­mies­eliitti säilytti virkansa, kun Suomi liitettiin venäjään. Virka­mies ikään kuin nähtiin kansalaisen suojelijana valtio­valtaa vastaan.

    Jos virka­eliitti ei itse ymmärrä tätä asetelmaa ja ajoissa asetu kansan puolelle, se voi menettää virkansa valtion romah­duksessa. Mutta tietenkin sen kannattaa vetkutella niin kauan kuin “palkka juoksee” ja loikata kansan puolelle viimeisellä mahdolli­sella hetkellä. Ja ainahan voi sanoa, että
    mehän vain tottelimme käskyjä.

    (14)(0)
    • Agape Pitzén

      Ennen virkamiehen ohjenuorana oli laki,
      nyt jäsenkirja, aate ja raha.

      Vänrikki Stool.
      Runo Maaherra, Landshöfdingen.

      Laki ennen mua syntynyt
      myös jälkeheni jää.

      Men lag skall öfverlefva mig,
      som jag långt efter den blef till.

      Runebergin mukaan sanat lausui Savon ja Karjalan läänin maaherra Olof Wibelius (10.2.1752 – 1.7.1823) Suomen sodan aikana vuonna 1808 venäläisille miehittäjille.

      Taustalla lienee Wibeliuksen kirje 14.4.1808 venäläisten joukkojen ylipäällikölle Friedrich Wilhelm von Buxhoevdenille, jossa hän selittää laittomaksi miehittäjän maaherroille antaman käskyn takavarikoida Ruotsin armeijassa palvelevien upseerien virkatilat. Maahan tunkeutuessaan venäläiset olivat julkisesti julistaneet säilyttävänsä maan lait voimassa.

      – Kun suomessa hallitus astuu virkaan, se julkisesti vannoo säilyttävänsä maan lait voimassa.

      (6)(0)
  2. Vapaamuurari rotta

    Viime päivinä Yle uutisissa on kauhisteltu alakouluissa esiintyvää kiusaamista. Yle kertoi asiasta jo pari päivää sitten ilmestyneessä uutisessaan Harvinainen väkivallanteko Vantaan Kytöpuiston koulussa – yksi alakoululainen loukkaantui välitunnilla. Vantaan tapaus on kieltämättä pöyristyttävä, sillä sekä tekijät ja uhrit ovat vielä nuoria alakoululaisia. Yle:

    Vantaan Kytöpuiston koululla on tapahtunut ikävä ja vakava väkivallanteko, jossa loukkaantui yksi oppilas, Vantaan kaupunki tiedottaa. Kuudesluokkalaisten oppilaiden väkivalta tapahtui viime viikon tiistaina välitunnilla.

    Koululle kutsuttiin ambulanssi ja väkivallanteon kohteeksi joutunut oppilas sai ensihoitoa. Koululle kutsuttiin myös poliisi tutkimaan tapahtunutta.

    Julkisuudessa on liikkunut tieto, jonka mukaan yksi pahoinpitelijöistä olisi kuristanut uhria. Poliisi ei ota kantaa kuristamiseen.

    Ensimmäisen uutisen jälkeen Yle on käsitellyt asiaa taajaan, mutta yhdessäkään julkaistussa jutussa ei ole otettu esiin Kytöpuiston koulun monikulttuurisuutta, joka pitkälti selittää kiusaamisen dynamiikan. Tämä on ymmärrettävää, sillä koulun rehtori Maarit Hosio on aiemmin retostelut, kuinka monikulttuuri on oppilaitokselle valtava voimavara. Hosion mainospuhe on näkynyt myös uusien opettajien rekrytoinnissa.

    Eilen Yle nosti tapauksen johdosta esiin opetusministerin tviitin, jossa hän tuli tahattomasti tunnustaneeksi, tosin täsmällistä syytä kertomatta, yhteiskunnan epäonnistuneen koulumaailmassa: Kuudesluokkalaista lyötiin ja potkittiin vantaalaisessa alakoulussa – Opetusministeri Andersson: yhteiskunta on epäonnistunut lasten oikeuksien turvaamisessa.

    Hänen mukaansa jokainen kiusaamistapaus tarkoittaa, että yhteiskunta on epäonnistunut lasten oikeuksien turvaamisessa.

    Lisäksi Andersson kertoo Twitterissä, että kaikki eduskuntapuolueet aikovat kokoontua yhdessä luomaan ohjelmaa kiusaamisen ehkäisemiseksi.

    Opetusministeri Andersson on aivan oikeassa siinä, että yhteiskunta on epäonnistunut suomalaislasten oikeuksien turvaamisessa. Tähän ovat syynä Anderssonin kaltaiset petokselliset poliitikot heidän päästettyä maahan aggressiivisia ulkoeurooppalaisia, joiden jälkeläiset nyt terrorisoivat koulujamme.

    Äänen lausumaton tosiasia on, että suurin osa koulujemme väkivallan ja muun kiusaamisen lisääntymisestä johtuu lähtökohtaisesti sopeutumattomien rotumuukalaisten määrän kasvusta. Toisaalta lastentarhoissa vuosikymmeniä sitten aloitettu suomalaisuuden alasajo ja ”kansainvälisyyskasvatus” on johtanut siihen, että suomalaislapsilla ei ole enää terveeseen ryhmäidentiteettiin sitoutunutta halua puolustaa kaltaisiaan toisin kun kouluihin väkisin ängetyillä etnisesti kutsumattomilla vierailla. Suomalaislapset on atomisoitu yksinäisiksi kännykkäänsä seuraaviksi nynneröiksi, joilta puuttuu uhan kohdatessa ryhmähenki.

    Sen sijaan rotumuukalaisille on opetettu aina rotuylpeyttä ja kulttuuris-uskonnollista ylivaltaa, vaikka todellisista kulttuurisaavutuksista ei olekaan olemassa juuri mitään empiiristä näyttöä. Jos olisi, heidän vanhempansa olisivat älyllään ja ahkeruudellaan rakentaneet kotimaihinsa hyvinvointivaltiot eivätkä luikahtaneet tänne elämaan kiittämättömästi muiden siivellä.

    On silti turha syyttää muukalaislapsia kouluissakin havaittavasta epäonnistuneesta monikulttuurikokeilusta. He ovat vain globalisoituneen poliittisen ”eliitin” pelinappuloita tuhoon tuomitussa utopiassa. Järkkymätön usko diversiteettiin ja taikauskoinen käsitys pakotetun tasa-arvon hyvää tekevästä voimasta ovat jatkuvasti voimistuvan konfliktin lähtökohdat. Vasta kun näistä vahingollisten idioottien levittämistä virheellisistä päähänpinttymistä luovutaan, voidaan rauhaa rakentaa sekä Eurooppaan ja että muualle maailmaan.

    (10)(0)
  3. Dachaun leirille ei rakennettu minkäänlaista kaasukammiota. Kun paljastui, että siellä ei kaasuteltu ketään, niin holokaustitahot järjestivät vanikertomuksen, jonka mukaan sellainen oli kuitenkin valmistettu. Mitään todistetta sellaisesta ei kuitenkaan ole.

    Tällainen tietoisku Flossenburgista on ollut netissä:

    (Lähde: Der Grosse Wendig V: Rolf Kosiekin artikkelit ”Tatsachen zum KL Flossenbürg” ja ”Margarete Buber über das KL Ravensbrück”, s. 551-553)

    Flossenbürgin keskitysleiristä on valehdeltu sodan jälkeen paljon, kuten muistakin keskitysleireistä. Lehdessä Nation Europa n:o 7/1957 leiriolot nähnyt kertoo kokemuksistaan. Numeroissa 8 ja 9/1957 amerikkalaisten leirillä vankina pitämä upseeri tri Hans-Dietrich Röhrs esittää selvityksen leirin oloista. Hänestä tuli leirilääkäri, joka oli selvillä leirin asioista monella tapaa ja joka sai selville asioita lisää muita reittejä.

    Leirin muistotaulussa oli väärä luku 73296 kuollutta. Luku näyttää tarkasti lasketulta ja lisäksi on hämäyksen vuoksi esitetty menehtyneet kansallisuuksittain. Amerikkalaiset olivat kuitenkin antaneet henkilökunnalle asiakirjoja, joihin sisältyivät myös listat keskitysleirivangeista ennen vuotta 1945. Silloin oli vain n. 20 000 henkilöä ollut kaikkina aikoina koko leirissä. Näissä listoissa on eri värisiä ristejä nimien vieressä. Näitä on väitetty ”kuolinlistoiksi” erinäisissä yhteyksissä ja ristit tappamisen symboleiksi. Eri väriset ristit tarkoittivat kuitenkin sitä, mille keskitysleirille kukin vanki oli lähetetty leiristä eteenpäin.

    IMT-prosessissa Nürnbergissä väitettiin jouluna 1944 viiden vangin tultua hirtetyiksi joulukuuseen Flossenburgissa. (IMT: Der Nürnberger Prozess /Nürnberg 1949, Bd. 3, s. 572) Kuitenkaan yksikään entinen vanki, jonka amerikkalaiset toivat 1945 jälkeen leiriin eri syistä, ei muistanut tuollaista tapahtumaa. Selvisi myös, että tarinan sepittämiseen oli käytetty mielisairasta ihmistä, joka sitä paitsi oli halunnut pelastaa tarinallaan henkensä. Tri Röhrs sanoi tunteneensa henkilön. (TN: Tuollaislta varmasti on helpointa kiristää haluttu tarina.)

    Ainoa aito todiste, vankien ruokintalista, sattui ”jostain syystä” häviämään matkalla oikeuteen. leirin henkilökunta oli pitänyt tätä yllä henkilökohtaisesti maaliskuulle 1945. Kun siviiliväestö valtakunnassa sai enää tuskin 1400 kaloria päivässä, olivat työtätekevät vangit vielä saaneet 3600 kaloria, leirin pyörittämiseen tarvittava työvoima 3000 kaloria ja työkyvyttömät vangit 2400 kaloria.. Tietenkin listan oli kadottava, koska muutoin ei leiristä olisi voitu uskottavasti saada saksalaisten uudelleen kasvatukseen sopivaa kuvaa.

    1945 kenraali Patton saapui leiriin yllättäen ja määräsi nälkiintyneet vangit nähtyään heille paremman ruokahuollon. Kun eversti halusi esitellä kernaalille ”kaasutustiloja”, kenraali Patton vihastui ja huusi suureen ääneen, että ”hänet tuli säästää moiselta mielettömyydeltä”. ”Minä en anna näiden poikien” – seurasi halveksiva ele juutalaisiin CIC-upseereihin viitaten – ”pitää itseäni ääliönä” (Ich lasse mich von diesen boys nicht dumm machen). Vastaavasti Röhrsin mukaan mukana ollut rykmentin lääkäri, kun R tarjoutui näyttämään tälle, että amerikkalaisten yhä uudelleen valokuvaama ”kaasutustila” oikeasti oli huippumoderni ja esikuvallisesti rakennettu täidesinfiointilaitos: ”Täysin tarpeetonta. Me tiedämme toki kaikki, että tämä ei ole muuta kuin julmuuspropagandaa. Kukaan järkevä amerikkalainen ei usko siihen!” Tri Röhrs toteaa, että ”niin Dachaussa kuin Flossenbürgissäkään ei kaasutettu yhtään vankia.”

    Röhrsille oli selvää, mikä oli syy riittämättömään ruokintaan leirin muututtua US-keskitysleiriksi saksalaisille vangeille: ” Minulla ei ole yhtään epäilystä siitä, että tästä leiristä vastaavilla henkilöillä oli tavoite tällä tavoin (R. K: nälkiinnyttämällä) vähentää saksalaisten määrää niin paljon kuin mahdollista. Geneven Punaisen ristin edustajan, tuolloisen Sveitsin kenraalikonsulin Münchenissä, on myöhemmin minulle täytynyt vahvistaa, että hänellä ei ollut mitään tietoa leiristä ennen helmikuuta 1946, koska amerikkalaiset olivat salanneet leirin olemassaolon siihen asti.”

    ”Kommunistiaktivisti Margarete Buber(-Neumann) oli vuodesta 1921 vuoteen 1933 ollut vakaumuksellinen kommunisti Saksassa ja siirtynyt sen jälkeen Neuvostoliittoon. Siellä hän oli joutunut epäsuosioon ja hän oli joutunut vankileirille Siperiaan. Vuonna 1940 hänet vaihdossa Saksan ja Neuvostoliiton kesken tuotiin Saksaan. Hänet vietiin Ravensbrückin keskitysleirille, jossa hän vietti koko sodan ajan. Kirjassaan Als Gefangene bei Stalin und Hitler (Stuttgart 1968, alkuperäinen teos: Under two Dictators/ Victor Gollancz, Lontoo 1949) hän kuvaa ensi vaikutelmaansa keskitysleiristä mielenkiintoisesti. Ensimmäinen ateria oli makeaa puuroa ja kuivattuja hedelmiä. Nainen oli tavattoman hämmästynyt. Lisäksi jokainen sai ison annoksen vaaleaa leipää, palan makkaraa, n. 25 g margariinia ja viipaleen läskiä (Schmalz). Nainen kääntyi sanattomana erään toisen vangin puoleen ja kysyi, oliko nyt juhlapäivä tms. Vastaus: ”Ei. Miten niin?”

    M Buber totesi pian, että Ravensbrück oli kuin palatsi verrattuna lehmäkarsinoihin Siperiassa (Burman rangaistusleiri). Riittävän ruoan lisäksi sai ostaa kanttiinista kaikenlaista. Vuonna 1940/41 siellä oli vaikka mitä. Vangit saivat pyytää rahaa kotoa ja ostaa niillä kaikkea. MB oli jo valmiiksi muuttunut Siperiassa vakaumukselliseksi antikommunistiksi ja hän kirjoitti sodan jälkeen monta kirjaa bolshevismin vaarasta. Hän kertoi tulleensa harhaan johdetuksi ja erehtyneensä pahasti. Vankkumaton edistysusko oli saanut hänet tekemään kommunismista sijaisuskonnon.

    M: Näennäisesti sosiaalisella huijauksella saatiin aikaan, tietenkin ison satsauksen ja valta-asemien hyväksi käytön avulla moni huijatuksi ja näiden petettyjen avulla sitten kommunismi voitti sodan.

    Posted in YleinenTagged Blogin artikkeleita: Morgenthau-suunnitelma, Flossenbürgin keskitysleiri, George S. Patton, holohoax, kansanmurha, keskitysleirit, Kolmas valtakunta, Margarete Buber-Neumann, Ravensbrückin keskitysleiri1 kommenttiMuokkaa

    Luin tänään mielenkiintoisen kirjoituksen täällä:

    http://www.wintersonnenwende.com/script … money.html

    Tuossa kerrotaan rahankäytöstä saksalaisissa keskitysleireissä (työleireissä). Juutalaisilla oli siis käytössä omat rahat leireissä, jossa he saivat käydä kauppaa. Tuota rahaa sai työtä vastaan. Siellä oli ilmeisesti ihan hyviäkin tuotteita myynnissä, koska eräs leiriläinen kirjeessään mainosti kuinka hyvin siellä asiat olivat. Oli enemmän huolissaan leirin ulkopuolisesta selvitymisestä.”

    Huomattavaa muuten on, että tuoteksti on otettu saksalaisesta tietokirjasta. Sielläkään ei haudanvakavasti suhtauduta uusvanhaan oppiin kaasutuksista ja kaaasukammioista Lännen miehitysalueiden ja Saksan leireillä. Onhan siellä monessa ei-revisionistisissa vanhoissa tietokirjassa vielä holokaustitahojenkin 20 vuotta siellä julistama totuus, jonka mukaan ”Saksan ja Itävallan keskitysleireillä ei ollut kaasukammioita eikä kaasutuksia”. Muuten täytyisi polttaa vino pino tietosanakirjoja ja jopa holohoaxereiden teoksia.

    (9)(0)
    • Totuus alkaa valjeta

      NWO-mafia on käyttänyt tehokkaasti omistamansa valtamedian ja Hollywoodin propagandan avulla kansallissosialismin mustamaalaamista hyväkseen rakentaessaan omaa nwo-tyranniaansa ja syyllistyvät räikeään totuuden vääristelyyn ja jopa ilmiselviin valheisiin.
      Itse asiassa Saksan kansallissosialismista tuon median meille välittäneellä tiedolla ei ole juurikaan mitään tekemistä totuuden kanssa vaan kyse on puhtaasta propagandasta.
      Holokaustista tehty uusi uskonto on ollut tässä tärkeässä roolissa. Mafian kannalta on valitettavaa että totuus kansallissosialismista ja holosta alkaa pikku hiljaa valjeta maailmalle ja mafian härski kusetus alkaa jo tympiä omilla aivoillaan ajattelevia ja moraalisesti valveutuneita ihmisiä.

      (7)(0)
  4. SAULI NIINISTÖ

    Ihan tosissaan! Onko tämä paska sakki oikeutettu elämään?

    Michael Jackson – Live In Bucharest (The Dangerous Tour)

    Nämä ovat nykyajan idolit? Mitähän vittua????

    Ja menkää katsomaan suurkaupunkien elämää tajuatte ettei mitään ole tehtävissä! Massat ovat PUHDASTA JÄTETTÄ! TOTAALISTA PASKAA!!!

    (2)(0)
  5. White Rabbit

    Spekulointi kansallissosialistisella yhteiskuntajärjestyksellä ei ole rikollista niin kauan, kun mitään laitonta ei reaalisesti tapahdu. Jesse Torniaisen tarpeeton väkivallan käyttö ei liity näihin spekulaatioihin mitenkään ja hänet voidaan yksityishenkilönä tuomita siitä ja on tuomittukin.

    PVL on ilmaissut vahvasti tahtotilansa uuden yhteiskuntajärjestyksen saavuttamiseksi, mutta kuitenkin perustellen sen tarpeen nykyisen valtio- ja talousjärjestelmän toimimattomuudella. Kansa voi huonosti ja erityisesti etninen suomalaisuus on vakavasti uhattuna, kun väestökehitystä tarkastellaan sekä demografisesti että ulkomaiden esimerkkien valossa. Suoraa sortoa rotumuukalaisiin ei ole PVL:kään harjoittanut eikä siihen kehottanut, vaan pyrkii toteuttamaan etnistä suomalaisuutta sekä suomalaisia traditioita puolustavan ohjelmansa aikanaan muodostamansa laillisen yhteiskuntajärjestelmän puitteissa. Lainsäädännön perusteena olevat arvot olisivat tässä järjestyksessä toisenlaiset ja tulkintani mukaan lähempänä luonnollista moraalilakia.

    Mikään oikeus ei voi ottaa kantaa siihen, mitä joku toinen yhteiskuntajärjestys tulisi tekemään. Kaikki poliittinen toiminta pyrkii yhteiskuntajärjestyksen muuttamiseen tai sen voimasuhteiden säilyttämiseen. Kieltämällä jonkin poliittisen ohjelman KKO tosiasiassa kieltää poliittisen toiminnan Suomessa tai käytännössä rajoittaa sen ajatuksellista vapautta. Suomihan on asemansa turvanneiden eliittien luvattu maa, jossa nähtävästi pienikin julkisesti lausuttu aikomus uhmata kansainvälisesti linkitynyttä establishmentiä tulkitaan orjakapinaksi.

    Surkeinta tapauksessa on kuitenkin suomalaisen ”älymystön” suhtautuminen asiaa. Tuo vähä-älymystö ei pysty haastamaan oman mielenhallintansa sille asettamia rajoja ja torjuu vaistomaisesti modernisoidun kansallissosialismin vedoten – kuten artikkelissa mainittiin – Hollywoodin tuottamiin mielikuviin. Mitää asiallista vasta-argumentointia ei modernisoiden kansallissosialismin suhteen olla kuultu, vaan pelkkiä tunnereaktioita, jotka saavat ihmiset näyttämään treenatuilta apinoilta. PVL voikin olla vaikka kuinka törkeä järjestö hyvänsä, mutta reaktio sitä vastaan on ollut myös paljastava ja tuonut ilmi sen tosiseikan, ettei Suomessa ole poliittisesti valveutunutta älymystöä, joka kykenisi järjelliseen ja kiihkottomaan argumentointiin. Median ja sensuurin osuus täysjärkisen älymystön ja sen vapaan keskustelun kadottamisessa näkymättömiin on tietenkin suuri. Nyt myös KKO on yhtynyt sensuuria voimistavaan kampanjaan.

    (10)(0)
    • PVL i edes ole törkeä ollenkaan. Suomalainen älymystö on epävapaa orja ja rotta. Ainakin sodan jälkeinen.

      (7)(0)
  6. Käsittämätön päätös

    ”PVL:n hallituksen jäsenet olivat KKO:lle toimittamassa valituksessa vedonneet yhdistymisvapauteen ja sananvapauteen. KKO päätyi kuitenkin siihen, että yhdistyksen toiminta oli ollut näiden oikeuksien väärinkäyttöä, koska yhdistyksen tavoitteena oli kansanvaltaisten rakenteiden kumoaminen tai muiden perus- ja ihmisoikeuksien olennainen kaventaminen. ”

    Käsittämätön päätös kun se suhteutetaan NWO-mafian omiin lainsäädännöstä piittaamattomiin maailmaa ja rotuja eriarvoistaviin ja tuhoaviin toimiin joissa väkivaltaa eikä sotiakaan kaihdeta ja joihin oman maammekin ylin hallitusta ja ulkopolitiikkaa valvova eliitti on maamme sitonut.
    Tämä kertoo kuinka KKO kuulee ja tottelee sen ääntä jonka leipää syö.

    (9)(0)
  7. Kansanvaltaako se on, jos holokaustivalehtelua ei saa paljastaa. Minkä kansan? Tässähän siis nimenomaan sinetöitiin orjuus ja epävapaus. Saat olla vain kommunisti, mutta et antikommunisti

    (6)(0)
    • White Rabbit

      Maailmanlaajuinen kommunismi hiipii meille YK:n Agenda 21:n muodossa. Jos taistelet sitä vastaan, sinut asemoidaan äärioikeistoon. CV-19 on nopeuttanut kehitystä aivan suunnattomasti. On outoa, etteivät perussuomalaiset ole ymmärtäneet korona-kampanjan syvintä luonnetta, vaikka torjuvatkin ilmasto-huijauksen tai massamaahanmuuton.

      Kansallissosialistit ovat aina olleet jyvällä siitä, kuinka globalistit meitä manipuloivat ja huijaavat. Siitä heille ropisee pisteitä, mutta myös ankaraa vainoamista, mikä onkin ainoa taito, jonka viheliäiset kommunistit hallitsevat suvereenisti. Muuta nämä parasiitit ja verenimijät eivät sitten osaakaan, elävät muitten siivellä ja pyrkivät tekemään näiden elämästä kaikin tavoin sietämätöntä.

      (6)(0)
      • ”On outoa, etteivät perussuomalaiset ole ymmärtäneet korona-kampanjan syvintä luonnetta, vaikka torjuvatkin ilmasto-huijauksen tai massamaahanmuuton.”

        Halla-aho on pakolaiskiintiön ja taakanjakopolitiikan kannattaja, ja uskoo myöskin ilmastobluffiin. Johtajan kanssa ei saa olla eri mieltä – muuten lentää puolueesta – mutta persut vastustaa mystistä ”haittamaahanmuuttoa”.

        Ei sitä kukaan ymmärrä, eikä tiedä mitä ne persut kannattaa.

        (2)(0)
        • White Rabbit

          PS noudattaa meille jo ikävän tutuksi tullutta puoluevallan mallia, jota voi verrata hämähäkinverkkoon. Verkon ulkolaidalla pienet hämähäkit eli vaaliehdokkaat juttelevat mukavia äänestäjille ja ovat yhtä mieltä näiden kanssa, mutta aina kun tehdään päätöksiä, ne sanelee verkon keskellä oleva suurhämähäkki. Tämä ei kansalaisten mielipiteistä välitä ja vaikuttaa jossain kasvottoman globaalin valtarakenteen ytimessä. Ainakin kansainvälinen pankkikartelli kuuluu osana tähän keskusvaltaan. PS ottaa komentonsa tuon rakenteen ytimestä eikä petturi-Soinin vaihtaminen uuteen hahmoon vaikuta käytäntöön mitenkään (Soinin mietteistä on paljastava video pankkijärjestelmää käsittelevän artikkelin kommenteissa).

          (1)(0)
        • Esa Juntunen

          Holokaustin huutokauppiaat dokumentissa sanottiin,että juutalaisilla oli 450 000 sänkyä koko valtakunnassa kolmekymmentäluvulla.Siis loputko makasi lattialla(n.5 ja puolimiljoonaa)jos kerta kuus miljoonaa juutalaista tapettiin?

          (2)(0)
          • Ei kannata katsoa tuollaisia. Valheita vain. Niiiden perusteella nylkevät mm. saksalaiset. Case-esimerkki: juutalainen myo talonsa ja muutti Englantiin. Naapuri osti täyteen hintaan hyvää hyvyyttään, kun sääli. Sodan jälkeen sama juutalainen väitti talon viedyksi alihintaan ja varasti kerran myyneensä talon viranomaisten avustuksella. Ensin oli poika käynyt katsomassa pommikuoppaa pihalla ja sanonut, että oli itse juuri tuon lennon takana ja yrittänyt osua…

            (1)(0)
  8. Fuck Israel

    Kommunistisessa Kiinassa oli 38.000.000 kansalaisen hengen vienyt ja kolme vuotta kestänyt holodomor, josta en ole vielä lukenut suomalaisista lehdistä tai nähnyt YLE:n siitä tekemää dokumenttia. Miksi Kiinan kansanmurhista ei kerrota meille suomalaislle? Johtuuko se siitä, ettei kommunismia saa arvostella? Ja että nyky-Venäjäkin on yhä Stalinin perinnön (lue: kansanmurhien) vaientaja ja suojelija.

    On löydetty paha, ja se on 12 vuotta olemassa ollut ”Natsi-Saksa”. Israelin 13 vuotta kestänyt Gazan piiritys ja eristäminen maalta, mereltä ja ilmasta maailman suurimmaksi vankileiriksi 2007-2020 ei saa mediassa tilaa kuin silloin, kun Israel käy pommittamassa Gazaa (laittomilla) fosforipommeilla tai kun naureskellaan sitä, että Gazaa ympäröivien vartiotornien aseiden käyttö tapahtuu israelilaisteinien tietokoneiden kautta Tel Avivin lähiöistä, jolloin palestiinalaisten murhaamisesta tulee anonyymiä ”pelaamista”.

    (7)(0)
    • Totuuden puolesta

      N-yahun politiikan ylin neuvonantaja Talmud antaa luvan palestiinalaisten ja goimien tuhoamiselle. Yahweh on ainoa jumala joka sallii rasismin ja ei-juutalaisten tuhoamisen.
      Meilläkin monet itseään uskovaisina ja kristittyinä pitävät ovat sionisteja ja tukevat Israelin politiikkaa.
      A Bible Student
      https://nationalvanguard.org/2020/09/a-bible-student/

      (4)(1)
      • Tämä vielä

        French Writer Hervé Ryssen Jailed for Criticizing Jews
        GUILLAUME DUROCHER
        https://www.unz.com/gdurocher/french-writer-herve-ryssen-jailed-for-criticizing-jews/

        (1)(0)
        • White Rabbit

          Saatanaa ja hänen uskollisimpia palvelijoitaan ei saa kritisoida. Maailma on kääntynyt päälaelleen. Kaikki instituutiot tekevät päinvastaista kuin mitä varten ne on perustettu: opetuslaitos, tiedotusvälineistö, terveydenhoito, oikeuslaitos, poliisi, teknologiaa kehittävät laitokset ja yritykset, jopa kristilliset seurakunnat. Kaikki nämä on alistettu saatanallisten negatiivisten energioiden alaisuuteen ja yhdessä ne rakentavat meille ahdistavaa maailmankommunistista vankilaa. Lopulta ovat vääjäämättä edessä kommunismille tyypilliset ohjelmat väestöjen luokittelemiseksi ja sen päämäärille haitallisen aineksen joko ojentamiseksi tai eliminoimiseksi. Silloin päätetään, kuka surmataan, näännytetään nälkään tai heitetään vankeuteen.

          PVL-lakkautus enteilee Suomessakin sitä, ettei meidän syvälle negatiivisuuteen ja ihmisvastaisuuteen vajonnut rikollinen eliittimme enää tunne rajoja sulkeakseen arvostelijoidensa suut.

          (4)(0)
        • Oma maammekin tuuliajolla

          Suomen ulkopolitiikka tuuliajoilla
          Suunta vie länteen
          Tekijä Tauno O. Mehtälä –
          29.9.2020
          ”Journalistiliitto koostuu CIA:n kuohilaista, jotka häpäisevät toiminnallaan sananvapauden periaatteet ja käsitteen.”

          https://vastavalkea.fi/2020/09/29/suomen-ulkopolitiikka-tuuliajoilla/

          (2)(0)
  9. TheBigVirusHoax

    PVL lakkauttaminen, sanoisin että saman kohtalon olisi kokenut myös ihan mikä vain muu saman kaliiberin järjestö, jopa aivan toisenlaisella ideologialla kuin PVL.

    Koska näin tämä monopoli toimii, kentälle ei sallita ketään jolla edes teoriassa voisi olla monopolille haittaa, pöytä siivotaan puhtaaksi jotta saavat jatkaa Suomen tuhuamista. Nyt lisäksi tavoite tehdä Suomi NWO kriteerit täyttäväksi hyvissä ajoin.

    Esim amazon on yritysmailmasta esimerkki, miten tietynlainen monopoli pystyy härskisti toimimaan, kilpailijat raivataan yksi kerrallaan veks.

    (3)(0)
  10. Jepulisjepsis

    Tottakai kaikki vastarinta on lakkautettava tai otettava haltuun. Ehkä se muutetaan valeoppositioksi, jollei ollut jo ?

    Sanna Marin ja kommunistinen nyrkkitervehdys :
    https://www.patmosplus.fi/blogi/kirjoitukset/1279/kommunistinen_nyrkkitervehdys_ilmaisee_jumalattomuutta_ja_vihaa

    https://pbs.twimg.com/media/ELXJOhLXYAEvNeM.jpg

    Yhdessä podcastissa eräs ekonomisti sanoo, että Marin on julkisesti taistoslainen kommari. Lisäksi Sanna julkisesti tukee näitä aatteita: Pride, BLM. Niiden logoissa on myös tuo nyrkki. Se on myös antifan logossa. Sama mitä Lenin käytti.

    Pääministerimme tuntuu elävän jossakin oudossa taloudellisessa utopiassa, jossa valtion velanotolla ei ole väliä ja missä hyvinvointia syntyy yrityksiä kurittamalla ja maksamalla EU:n jäsenmaille lahjuksia Suomesta.

    EU, tai itse asiassa sen muodostavien jäsenvaltioiden pää- ja valtionvarainministerit, eivät ole niinkään kiinnostuneet taloudellisesta kasvusta vaan poliittisesta tottelevaisuudesta.

    EU ja Euro ovat heille niin tärkeä projekti, että kritiikkiin suhtaudutaan äärimmäisen vihamielisesti.

    Marin ja moni muu poliitikko on mitä ilmeisimmin sitoutunut tähän yleiseurooppalaiseen utopiaprojektiin ja tekee kaikkensa sen säilymisen eteen.

    Kyse on poliittisen utopiaprojektin suojelusta.

    Miksi tätä projektia suojellaan, on mulle mysteeri, ehkä siihen liittyy liberaali / marxilainen kuvitelma jatkuvasta kehityksestä ja loistavan yhteiskunnan luomisesta ihmisen hyvyyteen uskoen, mene ja tiedä, en ole psykologi ?

    Ehkä se noiden tavoite on todellakin perustaa Neuvostoliitto uudelleen, tai vastaava jokin hyvin julma järjestelmä?

    (2)(0)

Jätä vastaus Vapaamuurari rotta Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*