Kööpenhaminan iskusta tekosyy sananvapauden kaventamiseen

Norjan juutalaisjohtaja Ervin Kohn väittää, että Norjan sananvapauslakeja on kiristettävä juutalaisten suojelemiseksi. Kohn pelkää, että ilmaisunvapaus voi johtaa Charlie Hebdo– ja Kööpenhamina-tyylisiin surmiin myös Norjassa.

Norjassa kiihottaminen kansanryhmää vastaan on laitonta aivan kuten Suomessakin. Kohnin mukaan lakia on kuitenkin tiukennettava, sillä tällä hetkellä norjalaiset saavat epäillä julkisesti esimerkiksi ”holokaustin” todenperäisyyttä.

Kohn tahtoo myös kieltää ”salaliittopuheet”, jolla hän ilmeisesti tarkoittaa esimerkiksi julkista keskustelua juutalaisten merkittävästä asemasta maailmanpolitiikassa sekä lobbaamisesta. Miksi sananvapautta tulisi sitten rajoittaa entisestään Pohjoismaissa? Kohnin mukaan puhe eri etnisten ryhmien vaikutusvallasta voi johtaa aluksi niiden demonisointiin, sitten epäinhimillistämiseen ja lopulta ”terrori-iskuun”.

Twiitti: Valtamedia ei koskaan muistuta yleisöä siitä, että länsimaissa on valkoisille vaarallisia alueita. Vain juutalaisilla on väliä?

Kohn syyttää ”antisemitistejä” Euroopassa yleistyvästä terrorismista. Virallisten tietojen mukaan Euroopassa kauhua kylvävät muslimit ovat niin sanottuja salafisteja, joiden voimakkain liittolainen Lähi-idässä on Israel. Jostain syystä Kohn – kuten kukaan muukaan vaikutusvaltainen eurooppalainen juutalaisjohtaja – ei kuitenkaan ole vaatinut Israelia muuttamaan ulkopolitiikkaansa tai lopettamaan yhteistyötään esimerkiksi ISIS:n ja al-Nusran rintaman kanssa.

Ongelmia ei tahdota käsitellä menemällä niiden juurille. Väkivallan alkuperän sijaan Kohn keskittyy sen oireisiin, kuten Euroopan muslimien radikalisoitumiseen sekä ”vihapuheeseen”.

Ervin Kohn tahtoo juutalaisvaltaisen Israelin ja monikulttuurisen Norjan.

Norjalaisen Dagsavisen-lehden mukaan maan synagoga on saanut Euroopan iskujen jälkeen erityissuojelua poliisilta. Suomessa hallitus puolestaan myönsi juutalaisyhteisölle hiljattain 100 000 euron pikavoiton ”turvallisuussyistä”. Ilmeisesti Euroopan juutalaisseurakunnat ovat saaneet itseluottamusta World Jewish Congressin johtaja Ronald Lauderilta, joka piti jyrkän puheen ”vainojen uhrien muistopäivänä” tammikuussa. Lauder ohjeisti kansainvälistä juutalaisyhteisöä vaatimaan paikallisilta hallituksilta lisää rahaa taisteluun ”antisemitismiä” vastaan. Puhe herätti huomiota juuri siksi, että Lauder ei kehottanut juutalaisia suojelemaan itse itseään, vaan vaatimaan lisää tukea diaspora-maiden veronmaksajilta. Ja täällähän toteltiin.

Kohn tahtoo tiukempia sananvapauslakeja, sillä hän kertoo pelkäävänsä juutalaisvastaisen väkivallan aaltoa Norjassa. Dagsavisen-lehti kuitenkin selvitti antisemitistisen rikollisuuden tilan maassa, eivätkä tulokset olleet hääppöisiä. Juutalaisia vastaan hyökättiin Norjassa viimeksi noin 10 vuotta sitten. Kahta synagogaa vandalisoitiin tuolloin. Kohnin mukaan Norjan juutalaiset tuntevat olonsa uhatuksi kuitenkin ”joka päivä”. Kuolemanpelkoa ruokkivat varsinkin Internet-sivut, joissa todetaan, ettei Hitlerin Saksalla ollut ohjelmaa juutalaisten järjestelmälliseksi murhaamiseksi kaasukammioissa.

Juutalaisjohtajan mukaan holokaustirevisionistit ovat erityisen ongelmallisia vihollisia siksi, ”ettei heidän kirjoituksiaan voi kumota argumentoimalla tai puhumalla totta”. Koska Kohn ei osaa kumota revisionistien argumentteja, on hänen mielestään parempi kieltää revisionismi lailla. Hän kertoo Dagsavisenille, että tällä hetkellä norjalaisia tuomitaan ”aivan liian harvoin” heidän mielipiteistään.

Eikö Israel ole vastuussa arabien radikalisoitumisesta?
Eikö Israel ole vastuussa arabien radikalisoitumisesta?

Kohn on tunnettu siitä, että hän puolustaa palavasti juutalaisvaltaista Israelia sekä monikulttuurista Norjaa. Syksyllä 2014 hän syytti Norjaa siitä, että maa on etnisesti ”liian homogeeninen”. Toisin sanoen maassa on liikaa valkoisia kantanorjalaisia. Norjassa on liikaa vääränlaisia geenejä. Synagogansa lisäksi Kohn toimiikin aktiivisesti Norjan rasisminvastainen keskus –nimisessä järjestössä, joka lobbaa vapaan maahanmuuton puolesta.

Kohn ja hänen edustamansa järjestöt tekevät nyt kaikkensa, etteivät Ranskan ja Tanskan iskut ruokkisi nationalistista liikehdintää Euroopassa. Terrorismia ei tulisi niiden mukaan liittää muslimimaahanmuuttajiin eikä toisaalta myöskään Israelin ja Yhdysvaltojen sotapolitiikkaan Lähi-idässä. Terrorismin väitetään kumpuavan vihapuheesta ja rasismista. Ja vain valkoinen mies voi todellisuudessa olla rasisti. Rasismia voidaan puolestaan kitkeä vain rajoittamalla eurooppalaisten ajatuksen- ja ilmaisunvapautta, lisäämällä maahanmuuttoa sekä lahjoittamalla julkista rahaa erilaisille vähemmistöille. Maanantaina Magneettimedian toimitus sai yhteydenoton Kööpenhaminassa asuvalta lukijalta. Hän kirjoitti kotikaupunkinsa tunnelmista:

Magneettimedian lukijan ottama kuva.
Magneettimedian lukijan ottama kuva.

Soihtua kädessään pitävä mies, jonka etunimi on Christian, kertoi tiedotusvälineille Kööpenhaminan ensimmäisen Pegida-mielenosoituksen yhteydessä 19. tammikuuta, että Tanskassa tulee tapahtumaan pian terroristihyökkäys. Pariisin Charlie Hebdon ampumisten jälkeen Kööpenhaminassa järjestetyn Pegida-mielenosoituksen osallistumismotivoijana pidettiin ensisijaisesti tanskalaisten terrorismin pelkoa.

Torstaina 12. helmikuuta puolet Information-sanomalehden etusivusta käsitteli hallituksen taipumista poliisin vaatimukseen Internet-valvonnan kiristämisestä Tanskassa. Kaikkia kansalaisia voitaisiin vastaisuudessa valvoa ja seurata heidän käyttäessään Internetiä. Vaaditiin myös, että langattomia verkkoyhteyksiä asiakkailleen tarjoavien yksityisten yritysten tulisi toimia poliisin vahtikoirina ja valvoa asiakkaidensa nettikäyttäytymistä omaan laskuunsa muun muassa hotelleissa, ravintoloissa ja kahviloissa.

Perjantain Information-sanomalehdessä hallitusta johtavien demareiden IT-puheenjohtaja Karin Gaardsted viittasi Pariisin Charlie Hebdon terroristi-iskuun saadakseen nettikontrollin palautettua Tanskaan. Kontrollista oli luovuttu EU-oikeuden päätöksen seurauksena huhtikuussa 2014, mutta nyt kontrolli haluttiin demareiden johdolla palauttaa.

Seuraavana päivänä lauantaina 14. helmikuuta 2015 pidettiin Kööpenhaminssa Krudttønden-kulttuuritalolla ’Taide, Jumalanpilkka ja ilmaisunvapaus’ –tapahtuma, johon alustajiksi oli kutsuttu muun muassa ruotsalainen Lars Vilks. Tilaisuus katkesi luotisateeseen. Konepistooleilla varustetut poliisit jalkautuivat kaupunkiin luomaan valheellista turvallisuuden tunnetta. Todellisuudessa poliisi ei voi tehdä mitään terroristi-iskujen estämiseksi. Kymmenet edestakaisin sireenit päällä partioineet poliisiautot sekä raskaasti aseistetut viranomaiset olivat lähinnä illuusioita turvallisuudesta.

Tapahtumapaikan edessä oli kännykkäkameraa käyttänyt turkkilainen, joka kuvasi ampumista, ampujan pakoa, haavoittuneita poliiseita heti ampumisen jälkeen sekä haavoittuneiden auttamista ja kuolemaisillaan olleen uhrin elvyttämisyritystä. Tämä Tanskassa asuva turkkilainen, joka on opiskellut ’teoreettista’ antiterrorismia Istanbulin yliopistossa, kumosi heti väitteeni Mossad-operaatiosta seuraavana päivänä tavatessamme Krudttøndenin edessä. Hän näytti kännykästään edellisenä päivänä ottamansa videot, jotka hän oli myynyt heti turkkilaisille tiedotusvälineille. Oikeassa paikassa oikeaan aikaan? Tarkoituksellista vai sattumaa?

Islamofobia leviää Euroopassa ja juutalaisten turvallisuuden parantamiseksi poliisit vaativat lisää resursseja. Nettivalvonta lisääntyy. Torstaina ja perjantaina esitetyt ehdotukset saadaan ehkä jo maanantaina vahvistettua poliittisina päätöksinä lauantaina ja sunnuntain ampumisten seurauksena.

Sunnuntaina synagogan turvallisuudesta vastasi toistakymmentä konepistoolein varustautunutta poliisia. Pyssysankarit turvasivat pääministeriä, joka teki näyttävän vierailun paikalliseen synagogaan. Juutalaisille luvattiin erityissuojelua. Nostaahan ’antisemitismi’ selvästi nyt päätään.

Kyse on nyt siitä, jääkö Tanskassa yhä voimaan sanan- ja ilmaisunvapaus vai käytetäänkö tuoreita ampumisia uusien epädemokraattisten lakien läpiviemiseksi terroristipelon voimalla. Ja ei vain Tanskassa, vaan myös muissa Pohjoismaissa ja Suomessa.”

Pohjoismaiden tulevaisuus näyttää synkältä. Nyt jos koskaan on käytettävä hyväksi sananvapautemme rippeitä ja puhua Euroopan ongelmista, vaikka puheemme kuulostaakin eliitin korviin ”poliittisesti epäkorrektilta”.

 

Arvi Pihkala

18 kommenttia

  1. Eivät nuo iskut ole mikään oire. Juutalaiset itse ne ovat tehneet. Kaikki on suunniteltu ja ajoitettu. Iskujen jälkeen vaaditaan kaikenlaista. Kiakki terrorismihan länsimaissa on paljastunut eliitin falseflageiksi. Vaikka vain yksi olisi paljatsunut, niin kaikkia muita olisi voinut epäillä sen jälkeen.

    Ihmeellistä on myö se, että yksi ainoa isku kosher-kauppaan kuin pyssyn suusta sai Ranskan suojelemaan juutalaisia kouluja ym. armeijan voimalla. Miksi vain juutalaiset saavat tällaisen erikoishuomion?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. …”Teoksessaan „La Littérature des Pauvres dans la Bible“ /Pariisi 1892 on Isidore Loeb kerännyt huolellisesti Raamatusta tärkeimmät esitykset messiaanisuudesta ja juutalaisen kansan uudelleen muodostamisesta. Loeb oli ranskalainen rabbi ja vuodesta 1869 Alliance Israèlite Universellen sihteeri. Profeetta Jesajasta hän kirjoittaa seuraavaa (s. 218): ”Ei voida sanoa varmasti, ajatteleeko Jesaja persoonallisen Messiaan ilmestymistä vaiko ei. — Varmaa kuitenkin on, ilman Messias-kuningasta tai tämän kera, että juutalaiset muodostavat ihmiskunnan keskuksen, jonka ympärillä ei-juutalaiset hyörivät käännyttyään juutalaisen Jumalan oppeihin. Kansat yhtyvät ylistämään Jumalan kansaa. Kaikki muiden kansakuntien omaisuus siirtyy juutalaisille; muut seuraavat juutalaista kansaa kuin vangit kahleissa ja heittäytyvät juutalaisten jalkoihin. Kuninkaat tulevat olemaan ruokkijoitanne ja naiset lastenne imettäjiä; he tulevat painamaan kasvonsa maahan edessänne ja suutelemaan tomua jaloissanne. (49, 23) Jumala tulee solmimaan kanssanne ikuisen liiton, kuten teki Davidin kanssa, ja kuten David, juutalaiset tulevat komentamaan muita kansoja. —On itsestään selvää, että Jerusalem ja Pyhä maa näyttelevät suurta osaa juutalaisen kansakunnan uudelleensyntymisessä.” Selvennettäköön se, että Loeb itse on täysillä Jesajan kanssa samaa mieltä ja tämä käy myös ilmi muiden sitaateista , joiden mukaan Loeb ajatteli juuri näin.

    Deutsche Tageszeitung 511/15.11.1919 kertoo kerrotaan venäjänjuutalaisesta loosilehdestä ”Siionin Viisaat” vuodelta 1911. Tässä kirjoitetaan: ”Päämaali, juutalainen maailmanherruus ei vielä ole saavutettu. Se saavutetaan ja on lähempänä, kuin massat ns. kristityissä maissa pystyvät kuvittelemaankaan.—Kun tsaarin valta, Saksan keisarin valta ja ”militarismi” kukistetaan, kaikki kansakunnat ajetaan yhteen. Tämä on se hetki, jolloin tosiasiallinen juutalaisten herruus alkaa.” (Meister: Judas Schulbuch, s. 171) Juutalainen sanomalehti Die Wahrheit 24.11.1922, Itävallan juutalaisunionin lehti kirjoittaa (Stricker, juutlainen sionismin toimeenpanevan komitean jäsen): ”Yleismaailmallisen Juutalaiskongressin, juutalaisyhteisöjen kaikkien taloudellisten ja sosiaalisten juutalaisvoimien elimen, on saatava absoluuttinen päätösvalta. Sen on tultava korkeimmaksi ja viimeiseksi instanssiksi, jolla on oikeus antaa sitova päätös kaikissa kysymyksissä.” Arthur Treibitsch: Geist und Judentum, 1919, s. 22: ”Juutalainen kansa on hankkinut Messiaan aseman, jonka oli tultava, hankkiakseen voiton ja triumfin yli kaikkien muiden.” Kirjoituksessaan Die Gesellschaft (yhteiskunta) juutalainen Franz Held kirjoittaa v. 1890 juutalaisten missiosta. Hän maalaile positiivisen kuvan juutalaisuuden lunastuksesta, jolloin kaikki kansallisuudet katoavat (tämä merkitsee muka taisteluiden loppumista ym.) ja juutalaisille kuuluu johtajuus. (G.z. Beek: Siionin Viisaiden alaisuudet, 3. painos 1919, s. 27)

    Tohtori Moritz Cohn kertoi kirjoituksen Leberecht Fürchtegott mukaan seuraavasti ( ”Hyökkäys on paras puolustus”, s. 6:) ”Ilman vaaraa tukahduttamisesta, juutalainen henki vallitsee siellä, jossa sitä ennen tuskin suvaittiin. Meidän ei enää tarvitse vaieta keskiaikaisen ghettonöyristelyn tapaan siitä, että me jo kauan sitten olemme saavuttaneet herruuden, joka on meille luvattu. Ilman meitä ei kukaan hallitsija maailmassa nykyisin voi tehdä yhtään mitään, sillä me hallitsemme rahamarkkinoita. Yksikään sellainen sana ei tule julkisuuteen, josta emme pidä, sillä me hallitsemme lehdistöä. Yksikään sellainen ajatus, josta emme pidä, ei esiinny koulutettujen ajatusmaailmassa, sillä me hallitsemme näyttämöitä. – – – juutalainen henki on valloittanut maailman.”

    Neuen Freien Presse 25.12.1919 (johdanto kansainväliseen pankkiunioniin):”Hetki on koittanut suurfinanssille, jolloin se voi avoimesti sanella lait maailmalle, kuten se on tähän asti tehnyt kätketysti. Suurfinanssit on kutsuttu astumaan keisarikuntien ja kuningaskuntien sijaan hallitsemaan ja paljon suuremmalla auktoriteetilla, sillä niiden mahti ei ulotu vain valtakuntaan, vaan yli koko maapallon. Suurfinanssi tulee määräämään sodasta ja rauhasta. (O.Stauf von der March: Die Juden Urteil der Zeiten, s. 184) Livornolainen rabbi Elie Benamozegh kirjoittaa teoksessaan vuodelta 1914: ”Jumalan valittuna, täällä maan päällä toteuttamaan Hänen uskonnolliset päätöksensä, Israelin tulee luoda heprealaiset elementit maailmanuskontoon, joka Messiaanisena aikana tulee ottamaan suojiinsa kaikki maailman kansat.” Juutalaisen kansan missio on siis tehdä kaikista juutalaisen maailmanvaltion kansalaisia.

    Galitsian juutalainen ja Saksan kansalainen Alfred Nossig kirjassaan „Integrales Judentum“ (1921) s. 74: ”Nykyinen maailmansosialismi muodostaa ensimmäisen vaiheen Mooseksen uskon täydellistymisessä, tulevan maailmanvaltion alun, jonka profeettamme ovat ilmoittaneet. — s. 79: Tämä ei taas toteudu, ennen kuin on muodostettu Kansainliitto.“ (Leon de Poncins, Judentum und Weltumsturz, II. S. 77).
    Nossigin artikkeli on Juutalaisessa yleisteoksessa. Juutalaiset hehkuttavat usein maailmanvaltioajatusta, mutta he raivostuvat, jos joku ei-juutalainen väittää heidän ideologiaansa sisältyvän sellaisen. Fleischauerin kirjassa esitetään useita juutalaisten esityksiä Kansainliitosta. Selvästi käy ilmi, että se oli juutalaisten luomus ja ajatus siitä oli heidän. He määräsivät poliitikot perustamaan järjestön, kuten olivat määränneet heidät Maailmansotaan. Kansainliitto oli väline kansojen yhdistämiseen juutalaisessa ylikomennossa ja maailman hallitsemiseen. Vastaava elin on YK, joka perustettiin tilalle ja entistä vahvempana. lausumista käy ilmi, että maailmansodan lopputulos käsitettiin messiaanisen ajan alkuna. Tuolloinhan Palestiinan mandaattikin perustettiin pian. Lausumissa juutalainen kansa on oma messiaansa. Se on siinä asemassa, että voi korottaa itsensä hallitsemaan muita. Näin siis jo vuoden 1920 kieppeillä oli tilanne.
    Mielenkiintoisesti tuossakin ilmenee, että sosialismi eli vasemmistolaisuus on juutalaisuutta ja sen luomus. Juutalaisen maailmanvaltion esiaste. Toteutuessaan tuo maailmanvaltio (hieman erilaisena kuin mitä ei-juutalaiset sosialistit luulevat).

    Simon-Tov Yacoel kirjoittaa teoksessaan Israel v.1921 mm.: ”Sanoa sotaa käytävän maailman vapauttamiseksi tyranneista ja sen johtamiseksi vapauteen, on paha erehdys, ihmeteltävää valheisiin uskomista. Koskaan eivät kansat ole vapaita, niin kauan kun niiden kahleita ei ole katkottu. Todiste: Jokaisella suuremmalla kansalla on orjanaan pienempi kansa; Niin Ranskalla on Korsika, Englannilla Irlanti, Suur-Serbialla Montenegro ja, lyhyesti sanottuna: Israelilla on orjanaan koko ihmiskunta.” Seuraa kansainliiton ylistystä. Se on juutalainen projekti. Jerusalemista tulee koko maailman keskus, josta ”kaikki valo maailmassa tulee säteilemään” etc.”
    ..
    ”Arthur Trebitsch kirjoittaa petoksesta uudelleen, s. 123. Saksalaiset eivät tajunneet juutalaisten tapaa luoda puolueita ja soluttaa niitä. He myös ohjasivat rahoituksella ja muilla keinoin niitä ja tekivät politiikasta teatteria. He ohjasivat eri ryhmiä keskinäisiin kiistoihin ja muutoin niin, että kaikki pyöri heidän edukseen. kaikesta tuli naurettavaa farssia ja kaikki oli hirvittävää petosta. Siis taas jättiläismäinen petos. vastaavalla tavallahan poliittinen elämä pyörii esim. kaikissa Euroopan maissa.”

    https://revisionistit.wordpress.com/2014/09/14/fleischauer-2/

    Poimintoja tuolta. Siellä lisää herkkupaloja.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Children Describe Satanic Ritual Abuse and Sacrifice
    Tämäkin kuuluu varmaankin sananvapauten rajoittamisen piiriin,jottei pipipäät jää kiinni hirmuteoistaan.
    lapset kertovat videolla kuinka he ovat joutuneet saatanallisen kultin seksiorjiksi/hyväksikäytetyiksi.
    lapset nimeävät henkilöitä joita on mukana kultissa.mm lastensuojelusta.opettaja(headmaster) henkilö nimeltä ”papa”onkohan hän lasten vaari?

    http://vigilantcitizen.com/latestnews/children-describe-satanic-ritual-abuse-sacrifice-video/

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Erittäin hyvä kirjoitus.

    Juutalaisten kaksinaismoralismi on niin törkeän häpeämätöntä, että oksettaa.

    Jos jonkinlaiset juutalaismiljonäärit (aschbergit etc.) mesoavat meille, meidän maissamme, kuinka pitää suvaita ja olla tolerantti.

    Samaan aikaan nämä kaksinaismoralistiset juonijat omistavat Israelin passin toisena passina.

    Ja kuinka toimii toleranssi juutalaisvaltiossa?

    Minäpä kerron.

    Juutalainen on omassa maassaan totaalisen suvaitsematon. Juutalaisella ei ole pienintäkään toleranssia esim. palestiinalaisille raiskaajille. Haluaisin nähdä, kuinka monta palestiinalaiskylää poltettaisiin, jos joku kahdeksan miehen palestiinalaisryhmä raiskaisi juutalaisen naisen Israelissa?

    Täällä lehdistön pitää salata esim. se, että tekijät ovat somaleja.

    Juutalaisvaltiossa toimitaan toisin:

    ”Epäiltyjen” sukulaisten kodit poltetaan alkajaisiksi. Mitään tutkintaa, oikeuskäsittelyä ei tarvita. Riittää, kun joku kertoo epäilevänsä palestiinalaisia.

    ”Epäiltyjen” nimet ja kuvat joka paikkaan. Ei mitään sääliä tai ymmärrystä.

    Pieninkin vastarinta ja heti ammutaan.

    Ja tämän kansan sudeettijuutalaiset neuvovat meitä toleranssissa.

    Oksennan, kun näen jonkun aschbergin saarnaavan meille. Tämän yhdenkin rikkaudet on aikanaan ryöstetty Venäjältä bolshevikkivallankumouksen jälkeen.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Kaikilta suomenjuutalaisilta pitää ihan ensimmäiseksi kysyä:

    Onko sinulla Israelin passi?

    Jos on, niin sitten kritiikkiä perään.

    Voi huoletta sanoa:

    Olet siis lapsentappaja, kouluihin ohjuksia lähettävä pirulainen. Israel pommittaa, Israelin kansalaiset tappavat. Piste. Itke juutalainen, mutta jos olet Israelin kansalainen, tai sen passin omistaja, niin olet mukana rikoksissa ihmiskuntaa vastaan.

    Piste.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Irvin Vinson kirjoittaa todella osuvasti ”Counter Currents”-sivustolla.

    Jokainen sana iskee kuin höyryjyrä. Totuus!

    Hän kuvaa sitä, kuinka Kööpenhaminan tapahtumat aukeavat Valkoiselle Nationalistille (kyllä, sitä juuri, nimenomaan sitä, minäkin olen).

    Hän kirjoittaa siitä, kuinka Valkoisia Nationalisteja on vangittu siitä hyvästä, että he ovat jo vuosia sitten kertoneet tästä. He ovat hyvin selkeästi kertoneet siitä, että jos Eurooppaan väenväkisin tuodaan miljoonia ja taas miljoonia muslimeja, jotka suhtautuvat vihamielisesti eurooppalaisiin niin tämä on lopputulos. Tästä on kasoittain aineistoa. Ihmisiä on tuomittu todellakin vankilaan siitä hyvästä, että he ovat vain kertoneet tämän jo vuosia sitten.

    Hän kirjoittaa siitä kuinka valtaapitävä (juutalainen) eliitti on luonut sellaisen tilanteen, että pelkästään tosiasioiden esittäminenkin on laitonta ja johtaa oikeudenkäynteihin. Tämän eliitin johtamissa maissa ihmisillä ei ole enää laillista oikeutta vastustaa massamaahanmuuttoa. Mm. Belgiassa Vlaam’s Blok-puolue vain esitti olemassa olevia tilastoja muslimien rikollisuudesta, mutta tämäkin tuomittiin laittomaksi. He siis vain käyttivät oikeuttaan julkistaa tilastoja. Kielletty.

    Hän kertoo siitä, kuinka Ruotsi on tällä hetkellä maa, jossa tehdään KOLMANNEKSI ENITEN RAISKAUKSIA henkilöä kohti MAAILMASSA. Mehän saimme juuri Suomessakin esimakua tästä, kun joukko somaleja raiskasi naisen Viking Line-laivalla. Siis meidän iki-ihana naapurimme Ruotsi on vajonnut surkeaakin surkeampaan mustan Afrikan tasolle. Ruotsissa on naisen erittäin vaarallista elää. Tämän kertominen julkisesti, on tietenkin, juutalaisBonnierin maassa lähes laitonta. Feministithän ovat meille Valkoisille Nationalisteillekin kertoneet, että raiskauksessa ei ole kyse seksistä, vaan vallasta. Niinpä me näemme Ruotsissa, mitä afrikkalaiset, arabit ja muuta maahanmuuttajat ajattelevat meidän naisistamme.

    Meille Valkoisille Nationalisteille Kööpenhaminan terrori-iskussa ei ollut mitään ihmeellistä, mutta Tanskan pääministeri on, tietenkin, aivan huuli pyöreänä: ”Me emme tiedä hyökkääjän motiiveja, mutta me tiedämme, että se on hyökkäys meidän arvojamme ja meidän vapauksiamme vastaan.” Eivätkö raiskaukset ole? Ja mikä tarkalleen ottaen oli vaikeata ymmärtää tämän nuoren muslimin rikollista historiaa vastaan?

    Juutalaisen eliitin maailma on sellainen, että muslimin raiskaamat valkoiset naiset eivät ole ongelma, niistä ei tarvitse välittää, sillä antirasistinen tarina kulkee niin, että muslimimies on itsessään arvo, hän lisää ns. diversiteettiä eli monimuotoisuutta ja sitä kautta hänen tuomansa ongelmat ovat vain sivujuonne siinä suuressa tehtävässä, joka massamaahanmuutolla on. Ongelma on, tietenkin, Valkoinen Nationalisti (”Natsi” 🙂 ), joka ei hyväksy tätä, vaan väittää vastaan. Rohkenee olla eri mieltä. Tämä on rikos. Raiskaus ei oikeastaan ole.

    Mutta nyt juutalaisilla on ongelma. Nyt tämä ihana diversiteetti hyökkää juutalaisten kimppuun. Juutalainen, eräällä lailla ”valkoinen” vähemmistö joutuu mustan vähemmistön hyökkäyksen kohteeksi, koska muslimi ei näköjään syty hyökkäämään valkoista enemmistöä kohtaan. Mitä siis tehdä? Nyt keksitään kiireesti, että ”tämä on hyökkäys arvojamme vastaan”. 🙂

    Juutalaisia rakastavilla onkin nyt ongelma, sillä juuri juutalaisjärjestöt ovat hysteerisesti ajaneet monikultturismia ja ovat aina puolustaneet nimenomaan muslimien oikeutta massoittain muuttaa valkoisiin maihin. Tietenkin heidät ammutaan, jos he yrittävät Israeliin, mutta se onkin jo toinen asia. Juutalainen EI RAKASTA muslimia, jos muslimi yrittää HÄNEN MAAHANSA, mutta MUSLIMI ON TODELLA RAKAS JUUTALAISELLE, jos hänet saadaan meidän naisiamme raiskaamaan.

    Mehän kaikki jo tiedämme, että esim. Ranskassa ihmisiä tuomitaan vuosiksi vankilaan aivan viattomistakin lausunnoista. Lausunnoista, joissa vain sanotaan se, minkä näemme joka päivä edessämme.

    Juutalaisilla onkin nyt vakava ongelma. Minä ja kaltaiseni emme ammu juutalaisia, vaan heitä ampuvat juuri ne, joita juutalaiset varta vasten ovat puolustaneet ja joita varta vasten on massoittain vaadittu maihimme. Ja joiden maat on sionistien ja amerikkalaisten toimesta tuhottu ja joiden kansan lapsia ja naisia tapetaan ohjuksilla. Ja nyt me emme saa edes nimetä näitä vähemmistöjä, jotka tappavat.

    Jotenkin tuntuu, että juutalaiset saavat sitä, mitä tilasivat.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Falseflageja nuo ”terroriteot” olivat. Mutta, Ei välttämättä muslimien tekemiä.

      Miksi muslimit euroopassa ketään vastaan terrori-iskuilla sotisivat ? He varmaankin kansallismielisinä puolustavat mieluiten omia muslimivaltaisia valtioitaan, eivätkä tyhmästi tule sotimaan ja osoittamaan mieltään kotiseutujaan kauemmaksi. Muslimi voi olla ehkä vähän radikaali mielipiteissään, muttei tyhmä.

      Noiden ulkomaalaistaustaisten raiskaajien draiveri saattaa olla jokin aivan muu kuin uskonto. Ehkä vain lihan himo, ja se ettei rangaistusta tule, kuten alkuperämaassa vastaavasta teosta tulisi.

      Maailmassa on tänäpäivänä olemassa pankkiiriklikki joka valhe propagandallaan harjoitaa ”kritiikkiä” ja halveksii kaikkia heille vieraita uskontoja ja niiden harjoittamista. Ne nakertavat valtioilta ja kansoilta niiden kulttuurin ja traditiot ja moraalikäsitykset ja korruptoivat petoksilla valtiopäättäjät hoiviinsa. Siellä se sylttytehdas näille tapahtumille on (Joh.8:44).

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Juutalaisethan ovat mestareita viljelemään korulauseita peittääkseen oman toimintansa. Heitä voisi verrata huonoon taidemaalariin, joka kauniilla kehyksellä saa tavallisen sontakasan näyttämään taideteokselta.:D

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Kyllä siinä on koko yhteiskunta täytynyt ensin valjastaa aivopesemään, jotta osaa voitaisiin huijata korulauseilla jonkun aikaa.

      Asista kolmanteen, Soini tuskin on mitään tappouhkauksia saanut. Kaikki väitteet tuntuvat asettuvan jouhevasti eliitin vgihapuhekampanjaan. Persuthan vaativat julisteessaan toimia juutalaisia uhkaavan antisemitismin vastustamiseksi. Myös mamuyttajat paasaavat törkyviesteistä. Jostain syystä siis yleinen toisinajattelijajahti ja juutalaisten poliisivaltio ja antisemitistijahti tulisi aloittaa, koska uhkaus. Soini vaikuttaa todella saatanalliselta ja wannabe-juutalaiselta.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  8. Mamurikollisuus on iso ongelma ja se on yhteiskunnan erityisessä suojeluksessa juutalaisuuden tapaan. Tässä Tanskan taoauksessa mielestäni on kylä liian selkeä ajoitus juutalaisten pirulliseen vaatimuskampanjaan, jota poliitikjot säestävät. Siispä kyseessä täytyy olla Mossadin falseflag. Eihän joka puolella Jewrooppaa juuri samaan aikaan voisi moista tapahtua.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. ”Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.” – Euroopan Ihmisoikeustuomioistuin

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Myös juutalaisen rabbin vaatimus lakimuutokseen Pariisin iskujen jälkeen on valtamediassa täysin vaiettu, vaikka kyseessä on merkittävä erivapaus minimaaliselle väestönosalle. Tämä laki antaisi juutalaisille erioikeuden kantaa aseita EU:n alueella. Samaan aikaan valtamedia syöttää propagandaa kantasuomalaisten riisumiseksi aseista.

      Koulusurmien aikaan Vihreiden Pekka Sauri valjasti oman neuroosinsa aselakien tiukentamiseksi, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Joltain viranomaiselta oli jäänyt vain tilannetaju ”himaan”? Paljon hämärääkin niissä surmissa moni näkee kuten Breivikin tapauksessa. Olikos se Lenin kun totesi, että ”vallankumoukseen saatte aseet, mutta sen jälkeen ne otetaan teiltä pois”.

      Ampuma-ase ei tapa sen enempää kuin keittiöveitsi vaan tappaja on aina ihminen. Mutta meistähän halutaan tehdä aivottomia eliitin nappuloita vailla vapauksia ja vastuuta. Kun tähän vielä lisätään Suomen armeijan reservin pienentäminen, niin kuvio alkaa olla selvä. Meistä halutaan tehdä todella helppo ”suupala”.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  10. Vähän dataa naapurimaastamme eli Absurdistanista, jota johtavat juutalaisBonnierit:

    RUOTSISSA RAISKATAAN KOLMANNEKSI ENITEN NAISIA PER CAPITA MAAILMASSA.

    Edellä ovat vain kaksi muuta juutalaisluomusta eli Etelä-Afrikka ja Botswana.

    Tätä Bonnierit haluavat. Tästä kertomisen kaikki pikkubonnierit ja HS-sionistit haluavat saattaa rangaistavaksi.

    Uhrin ja tekijän etnistä identiteettiä ei saa kertoa. Paitsi jos uhri on juutalainen. Silloin kaikkia maailman juutalaisia pitää haastatella ja kaikkien pitää suostua sananvapauden kavennuksiin.

    Onko maailmassa tapettu sata juutalaista vuosikymmenessä?

    Etelä-Afrikassa ON TAPETTU KYMMENIÄTUHANSIA VALKOISIA siinä ajassa.

    Miksi minua kiinnostaisi juutalaisten kohtalo?

    Ei kiinnostakaan. Ei tippaakaan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  11. Nordfront-sivuilla Henrik Pihlström kirjoittaa osuvasti siitä, kuinka juutalaisBonnierin media on taantunut ”mediasta” mielipidevahdiksi.

    Median tehtävähän on tuoda esille erilaisia näkökantoja, mutta juutalaismediat ovat erikoistuneet salailemaan, piilottelemaan ja erityisesti Absurdistanian Bonnier-media on erikoistunut vainoamaan toisinajattelijoita.

    Itse asiassa juutalaisBonnierin media näyttää meille tulevaisuuden: media on eliitin käsikassara, joka vainoaa aina niitä, jotka uskaltavat arvostella eliittiä. Bonniermedia on kuin yagodamainen painajainen. Ihmisiä vainotaan, jos heillä on mielipide, mutta rikollisten etninen tausta piilotetaan, paitsi jos uhrina on juutalainen.

    Siis juutalaiset ovat kertakaikkiaan tuhonneet Absurdistanin median. Media Absurdistanissa on vitsi.

    Ja ai niin: Absurdistanissa raiskataan naisia kolmanneksi eniten maailmassa. Vain Jacob Zuman ”Kill The Boer”-land panee paremmaksi. Voi , kun nuo Bonnierit ovat saaneet niin paljon hyvää aikaiseksi. 🙂

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Olisin kyllä voinut jättää tämän kommentin kirjoittamatta, koska ei tässä uutta ole. Lyhyesti kuitenkin, että Ruotsissa on yllä olevan kommentin mukaan sallittu kolmikon eliitti – media – juutalaiset piirileikki, jossa media tuhotaan ja siitä tehdään vitsi, media toimii eliitin käsikassarana, media harjoittaa salailua, piilottelua, vainoamista, mediasta on tullut yagodamainen painajainen, juutalaiset ja heidän mediansa on nostettu valtaan ja jossa raiskataan ja maa muutetaan Absurdistaniaksi, Järjettömäksi maaksi.

      Tällainen salliminen lienee katastrofi. Kuka sallimisen takana on?

      Ruotsi kuuluu valkoisen rodun reviiriin. Sallija on valkoisen rodun vuosikymmenten ja vuosisatojen aikana muodostama hallinto eli valkoiset päättäjät. Yllä olevassa kommentissa heitä ei mainita lainkaan. Sanoja ”päättäjät” tai ”maan johto” ei esiinny. Valkoinen rotu on siis siinä määrin tullut yhteiskunnallisesti voimattomaksi ja merkityksettömäksi, ettei sitä ja sen hallintoa maksa vaivaa edes mainita. Valkoinen rotu = nolla. Valkoinen mies = nolla. Valkoinen ihminen on maassaan syössyt median (ja sen myötä kaiken) tuhoon ja tehnyt maastaan mielettömyyden. Portit vihollisille ovat apposen auki. Ruotsin valkoiset ovat vitsi. Valkoisen rodun ainoa todellinen saavutus on se, että viholliset päästetään maahan tuhoamaan kaikin. Sanoja ”päättäjät” ja ”maan johto” ei ole syytäkään mainita. Varmaa on myös, ettei ilmauksia ”valkoinen rotu” ja ”valkoinen ihminen” ole syytä mainita missään.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  12. Dear Laina Seekers

    Oletko myöskään taloudellisia vaikeuksia tilanteessa? Haluatko aloittaa oman yrityksen? Tämä laina Yritys perustettiin ihmisoikeusjärjestöjen ympäri maailmaa, jonka ainoana tarkoituksena on auttaa köyhiä ja kansan taloudellisiin vaikeuksiin elämän. Jos haluat saada lainaa, hakea nyt lainaa, saada takaisin meille yksityiskohtia alla email:

    Kiitos ja Jumala siunatkoon
    CONFIDENCE
    rouva Elena

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  13. Huomio :::::
    Olemme sertifioitu, luotettava, luotettava, tehokas,
    dynaaminen ja nopeasti luotettava, YHTEISTYÖHÖN rahoittaja kiinteistöjen ja kaikenlaisia yritysrahoituksesta
    Myönnettäisiinkö pitkäaikaisen lainan
    Suurin lainamäärä on 500 miljoonaa me lainata.
    Tarjoamme Tämäntyyppiset lainat ja paljon muuta:
    Personal Lainat (vakuudettoman lainan)
    Business lainat (vakuudettomat lainat)
    vakauttamislainat
    Yhdistelmä luotto
    Home Improvement
    Ole hyvä, jos rakastat ja kiinnostusta rahoitustarjouksen,
    Ota yhteyttä
    sähköpostitse

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat