Kirjoittaessani artikkelia permakulttuurista, tuli etsimättä mieleen globaali taloustilanne: kun yksi osa-alue globaalitaloudessa pettää, alkavat muutkin elämän osa-alueet pettää. Kokonaisuus luhistuu, koska kokonaisuuden tarkastelemisen sijaan tuijotamme yhtä osa-aluetta; taloutta, joka säätelee kaikkea – kuulemma.
Ongelmien nykyiset ratkaisumallit ja korjaukset tuntuvat luovan aina uusia ongelmia ratkaistaviksi.
Vastauksena mihin tahansa ongelmaan tarjotaan pääsääntöisesti tehostamista ja keskittämistä samalla, kun esitetään lennokkaita runoelmia lähidemokratiasta ja yhteisöllisyydestä. On unohdettu, että kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa.
Olemme jonkinlaisessa alaspäin suuntaavassa kierteessä, jossa ei näy olevan aikaa pysähtyä ja tarkastella asioita kokonaisvaltaisesti. Globaalitalouden sakatessa meillä ei ole varaa jättää yhtään käyttökelpoista työkalua kaappiin. Meillä ei ole varaa enää katsoa näkemättä, oivaltamatta.
Kamppailulajien harrastajille lienee tuttu Miyamoto Musashin ohje miekkailijoille kirjassa Maa,vesi, tuli, tuuli ja tyhjyys: ”Katseen pitäisi nähdä kauas ja laajalti. Tämä on kaksinkertainen katse eli ’havainto’ ja ’näkö’. Havainto on voimakas, pelkkä näkö yksin heikko. Strategiassa on tärkeää nähdä kaukaiset esineet niin kuin ne olisivat lähellä ja saada lähellä olevista loitonnettu näkemys. (…) Tätä taitoa ei voi oppia nopeasti. Opettele sitä mikä tähän on kirjoitettu; käytä tätä katsetta jokapäiväisessä elämässä äläkä muuta sitä, tapahtuipa mitä tahansa.”
Ei pöllömpi neuvo.