Kommentti: IMF:n ei ole luottamista

IMF on systemaattisesti epäonnistunut joka ainoan kriisin synnyn tunnistamisessa ja hoitamisessa.

 

Erityisen pelottavaksi – tai surkuhupaisaksi – tilanteen tekee tieto, että nyt euroalueen (pankkien) ollessa uppoamassa, poliittinen johto on kääntynyt IMF:n puoleen neuvoja ja lainaa saadakseen. Virheet aiotaan jääräpäisesti toistaa.

EU ja IMF ovat rakentamassa yövartijavaltioita.

Yövartijavaltio suojelee ainoastaan yksilönvapautta eli fyysistä itsemääräämisoikeutta ja yksityistä omistusoikeutta henki-, vapaudenriisto-, väkivalta- ja omaisuusrikoksilta ja muiden valtioiden hyökkäyksiltä. Yövartijavaltiossa on toteutettuna ainoastaan väkivaltakoneisto eli poliisi, oikeuslaitos, vankilat ja armeija. Yövartijavaltio ei tarjoa kansalaisilleen muita palveluja kuin nämä oikeudelliset ja järjestyspalvelut, joilla valvotaan valtion sisäisten lakien toteutumista ja suojellaan valtiota, myös kansalaisilta. Historia pannaan väkisin toistamaan itseään, vaikka se puhuu tyystin toisenlaisten ratkaisujen puolesta – jos ihminen tosiaan on homo sapiens, oppiva ja viisas ihminen.

Maailmanpankin ja IMF:n tarjoamiin lääkkeisiin kuuluvat laajat yksityistämiset, talouden säätelyn äkkinäinen purku sekä talouksien avaaminen kansainväliselle kilpailulle – oltiin siihen valmiita tai ei. Lainaohjelmistaan IMF:lla ei ole muuta näytettävää kuin heikot tulokset. Ainoastaan ne maat, jotka määrätietoisesti ovat kieltäytyneet IMF:n avusta tai eivät olleet siitä riippuvaisia – Ecuador, Argentiina, Unkari, Kiina ja muut isot kehitysmaat – tai ovat tehneet päinvastoin kuin IMF on neuvonut, ovat pärjänneet hyvin.

IMF ennusteli kaikkea kauheutta tapahtuvaksi, jos maat eivät tottele ja ala taloussopeuttaa. Korkoa perivän ja ulosottopäivää odottelevan luotottajan näkökulmasta pahin tapahtuikin: maat menestyivät hienosti. Nyt IMF ja EU tuovat lainaehtoja Eurooppaan. Suomessa IMF:n mukaan tulemisesta eurokriisin hoitoon ovat intoilleet Sampsa Kataja, Jyrki Katainen ja Sauli Niinistö.

Kreikassa taloussopeutus-lääkkeiden tehosta on kokemusta jo yli kahden vuoden ajalta. Kokemusta on myös uudesta rahoituskriisistä. Hoito on tappanut sekä kuluttajakysynnän että taloudellisen aktiivisuuden ja sen myötä talouskasvun.

Martin D. Weiss, vuonna 1971 perustetun Weiss Researchin perustaja, kirjailija ja Weiss Ratings-yrityksen johtaja sanoo Sovereign Independentille antamassaan lausunnossa, että ”koko pankkitukipuuha on turhaa. Seuraukset ovat ilmeiset: innossaan pelastaa pankit, valtiot tuhoavat oman taloutensa tasapainon. Niiden luottoluokitus laskee. Joten kun ne yrittävät sen jälkeen lainata rahaa, hinta on paljon korkeampi. Korkomenot alkavat upottaa taloutta lisää. Valtiot syöksyvät kuiluun, jos ne nostavat pankkeja pääomittamalla niitä.”

– Pankkitukien aika on ohi! sanoo Weiss. ”Siihen ei yksinkertaisesti ole varaa edes Euroopan rikkaimmilla mailla. Ja päinvastoin: edes Euroopan rahakkaimmilla pankeilla ei ole varaa rahoittaa kotimaidensa julkista velkaa. Tilanne on kauhea. Eikä se silti ole mitään muuta kuin kasa valheita: pankkien annetaan valehdella niiden lainojen arvosta ja määristä, joita ne ovat myöntäneet PIIGS-maille; pankkien annetaan valehdella pääomastaan ja maksukyvystään. Ja hallitukset valehtelevat kansalaisille minkä ehtivät siitä, paljonko pankkien pelastaminen maksaa”.

Miksi ei mietitä kansainvälistä velkasaneerausta? Jos pelastuspakettien, tukitoimien ja ´tiekarttojen´ ainoa tulos on näköalattomuus ja kortisto, kuten nyt on käymässä, seurauksena on paljon vakavampia ongelmia kuin päätöntä pelailua harjoittaneiden pankkien kaatuminen aiheuttaisi.

 

 

Takaisin pääjuttuun

1 kommentti

  1. ”Yövartijavaltio suojelee ainoastaan yksilönvapautta eli fyysistä itsemääräämisoikeutta ja yksityistä omistusoikeutta henki-, vapaudenriisto-, väkivalta- ja omaisuusrikoksilta ja muiden valtioiden hyökkäyksiltä. Yövartijavaltiossa on toteutettuna ainoastaan väkivaltakoneisto eli poliisi, oikeuslaitos, vankilat ja armeija. Yövartijavaltio ei tarjoa kansalaisilleen muita palveluja kuin nämä oikeudelliset ja järjestyspalvelut, joilla valvotaan valtion sisäisten lakien toteutumista ja suojellaan valtiota, myös kansalaisilta”

    Tuohan kuulostaa periaatteessa jopa kauniilta niihin painajaisuniin nähden, joita minä luulen pian tapahtuvan. Mutta missä yövartijavaltiossa oikeasti suojeltaisiin kaikkia tasapuolisesti ja oikeasti ei mielivalta rehottaisi?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat