Kolumni: Velkasampo ja €USSR

Viime viikot olemme saaneet seurata jännittävää, hiukset pystyyn nostattavaa tosi-tv näytelmää nimeltä EU:n velat ja julkiset lausunnot. Sarja on jatkoa parin vuoden takaiselle hittisarjalle nimeltä Laina, ministerin morsian, jossa yhden pääroolin veti Matti Vanhanen.

Sarjan joka käännettä selostetaan joka mediassa. Juonen käänteet ovat nopeita, näyttelijäsuorituksia ja käsikirjoitusta ei sen sijaan voi kehua. Tietty epäuskottavuus vaivaa kokonaisuutta.

Viime keskiviikon jaksossa EU-komissio ilmoitti Kauppalehdessä, ettei Italian tuesta ole keskusteltu. Repliikki kokonaisuudessaan kuului: ”EU:n komission mukaan Italian tukemisesta ei ole käynnissä keskusteluja. Komissio aikoo myöhemmin tänään ottaa kantaa markkinoiden hermostuneeseen tilanteeseen. Italian ja Espanjan joukkolainojen korot ovat nousseet ennätyskorkealle, mikä kertoo sijoittajien levottomuudesta. Kreikan uusi tukipaketti ei näytä lisänneen sijoittajien uskoa euroalueeseen. EU-komissio korostaa, että euromaat ovat hyvin sitoutuneita hätäavun antamiseen. ”

Heti seuraavana päivänä, torstain jaksossa on harpattu jo askel eteenpäin. Jännittävässä ja tahattoman hauskassa jaksossa EU deklamoi: ”EU-komissio vaatii euromaita pohtimaan vakavasti Euroopan vakausvälineiden kasvattamista. Komissio myöntää, että velkaongelma on nyt levinnyt myös isompiin euromaihin. Komission puheenjohtaja Jose Manuel Barroso lähetti tänään EU-johtajille viestin, jossa hän vaatii euromaita miettimään kiireesti Euroopan väliaikaisen rahoitusvakausvälineen ja vakausmekanismin rakenteiden muuttamista. Käytännössä tämä tarkoittaisi vakausvälineiden koon kasvattamista tai niiden toimenkuvan laajentamista.”

Avainsanat ovat rakenteiden muuttaminen, vakausvälineiden koon kasvattaminen ja toimenkuvan laajentaminen. Pilaanko huvin sivustakatsojilta jos kerron, että juonen tematiikkaa kehitellään liittovaltioitumisen suuntaan?

Sarjassa on monta näyttelijää sekä sivujuonta, joten alkuun sen juonikuvioita saattaa olla vaikea seurata mutta kunhan pääsee kärryille, näytelmä tempaa mukaansa siitä huolimatta, että henkilöhahmojen suoritukset ovat ohuita ja epäuskottavia. Mahtipontisuutta, Rooman viimeisten aikojen rappion henkeä ja burleskikomedian piirteitä on saatu uitettua sarjaan näppärästi laittamalla roolihahmot puhumaan kolmannessa persoonassa.

Tärkeää sivujuonnetta edustavat erilaiset ns. talousasiantuntijat kuten pankinjohtajat, ekonomistit ja vakuutusyhtiöiden johtajat.

Sarjan katsoja jännittää kotikatsomossa kynsiään purren, ymmärtävätkö talousasiantuntijat ajoissa, että mielipuolisen suurten velkapakettien ja Euroopan rahoitusvakausväline EVM:n seuraukset alkavat tuntua lähitulevaisuudessa. Tietävätkö talousasiantuntijat että kotitalouksien velkataakka Suomessa on jo 112 prosenttia. Tietävätkö talousasiantuntijat, että Suomen kansantalous maksoi vuonna 2010 peräti 17.4 miljardia euroa pelkkiä korkoja?

Seuraavissa jaksoissa selviää, mokaako nykyinenkin hallitus vetämällä yksityisen kulutuksen osuutta alas veronkorotuksilla (esimerkiksi valmisteveroilla), tekeekö hallitus tulonsiirron yksityiseltä sektorilta julkiselle. Siirtääkö hallitus velvoitteita kunnille? Paljonko kunnat ottavat yksityiseltä sektorilta selvitäkseen velvoitteistaan?

Seuraava jakso: Samat naamat, samat selitykset

Jaksossa Jose B. yrittää vakuuttaa EU:n jäsenvaltioiden ministereitä siitä, että on turvallisuutta luovaa käyttää puheessa samaa vanhaa kaavaa talouskasvun ja kulutuksen lisäämisestä. Jose vakuuttaa, että se uskotaan edelleen vaikka se viekin kansakunnat ja kotitaloudet syvemmälle velkasuohon. Ilkeästi nauraen Jose toteaa kyynisesti:

-Jokainen järkevä tietenkin tajuaa, että se on mielipuolista, mutta niin saavutamme tavoitteemme joka on Eurostoliitto.

Eurostoliitto tosin paljastetaan vasta loppujaksossa, jonka jälkeen alkaa uusi, itkettävä ja tunteita liikuttava reality-pohjainen draamasarja Elämää Eurostoliitossa.

 

Kirjoittaja kiittää Ebolakania, Etanan sääasemaa ja karhulanmaantiedettä.

 

Lähteet:

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110885665&ext=rss

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110885851

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=20110885877

Valtiontalouden kuukausitiedote

http://budjetti.vm.fi/indox/tae/2011/lta2_2011.html

http://yle.fi/uutiset/teemat/vaalit_2011/2011/06/hallitusneuvottelijat_valmiita_vuotuisiin_veronkorotuksiin_2666064.html

http://www.youtube.com/watch?v=OvTDCWO_1H8

http://www.zerohedge.com/article/presenting-only-four-outcomes-global-public-debt-crisis

http://www.zerohedge.com/sites/default/files/images/user5/imageroot/draghi/Gross%20levreaging.jpg

http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/01_julkaisut/10_ohjaus_ja_tilivelvollisuus/20110512Valtio/VN_tilinp2010_nide_III_suomi_NETTI.pdf

http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=25404

http://socioecohistory.wordpress.com/2011/04/06/the-daily-bell-eus-unraveling-preps-global-currency/

http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=25089

http://www.globalresearch.ca/index.php?context=va&aid=25401

Taxellin komitea http://suomi2017.wordpress.com/2011/06/26/taxellin-komiteasta-ja-paaministeri-jyrki-kataisen-ensimmaisesta-nukkehallituksesta

Gallup: Milloin Suomen valtionvelka… http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=189339&start=0&tstart=25

Kauppalehti: Valtionvelka http://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=188538&tstart=0

Valtion tilinpäätöskertomus 2010 http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/01_julkaisut/10_ohjaus_ja_tilivelvollisuus/20110512Valtio/VN_tilinp2010_nide_III_suomi_NETTI.pdf

11 kommenttia

  1. Olipa raikas ja informatiivinen kolumni. Pirun vakavaa asiaa mahtavalla sarkasmilla höystettynä. Sana on hallussa Riikka Söyringillä. Enpä tiennyt, että valtion vealt pelkät korot yhden vuoden aikana on 17,4 tuhatta miljoonaa euroa.
    Siis suoraansanoen velkaa on niin paljon, ettei sitä voida koskaan maksaa takaisin. Silloin velan perijä ottaa vaikka suomineidolta housut jalasta, tontista ja muusta omaisuudesta puhumattakaan ja europoliisi pamputtaa mahdolliset mellakoitsijat ruotuun. Suomineito päätyy brysseliin punaisten lyhtyjen alle. Kiitti vitusti hallitus.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Itselleni on tässä vähitellen yhä voimakkaammin vahvistunut kuva perustavan laatuisesta kulttuurierosta liittyen julkisen talouden hoitoon EU:n sisällä.

    Kun euro perustettiin, niin erityisesti Etelä-EU:n maat ajattelivat taivaan auenneen. Näissä maissa julkinen sektori on perinteisesti ollut kaikkien lypsylehmä ja erilainen julkisen sektorin huijaaminen vaikkapa veroja kiertämällä on suorastaan kansalaisvelvollisuus. Etelä-EU:n maat kuvittelivat, että heidän valtionsa voivat lainata euroja loputtomasti siten ettei lainoja makseta ikinä takaisin. Ja se mitä ei koskaan makseta takaisin on ilmaista rahaa – miksei siis velkaantua niin paljon kuin vain voi.

    Nyt on sitten ilmeisesti syntynyt oivallus, ettei ääretön velkaantuminen ole mahdollista. Siis näin lapsellisia nämä poliitikkomme ovat, mukaan lukien suomalaiset päättäjämme.

    Aikanaan kun Suomi liittyi euroon, Johnny Åkerholm kirjoitti eurosta hyvän artikkelin, jossa hän vertasi Suomen valtiota euroyhteisössä Tampereen kaupunkiin – ja totesi, että ulkoisen tasapainon säilyttäminen on erityisen tärkeää ilman omaa valuuttaa. Tämä ymmärräys tietenkin oli myös euron sääntöjen ja rajoitusten takana, mutta esimerkiksi Romano Prodin julkilausumana ”stupid”-politiikkaa – hänhän edusti Etelä-EU:n ajattelua.

    Käytännössä nämä Etelä-EU:n maat eivät olisi koskaan voineet velkaantua näin massiivisesti oman valuuttansa varassa – korot olisivat nouseet ja valuutta devalvoitunut jossain vaiheessa. Mutta kun tilanne on mikä on, eli kärjistynyt, niin oma valuutta ei ole enää ratkaisu. Paluuta vanhaan ei ole. Ainoa järkevä vaihtoehto on kova koirakoulu, jossa talous laitetaan oikeasti kuntoon ja aletaan oikeasti harjoittamaan pitkäjänteisesti tervettä talouspolitiikkaa. Vaihtoehtona on ulkomaankaupan loppuminen ja täydellinen romahdus, joten eiköhän viesti mene perille. Kuinka syvä valtion hajoaminen tähän tarvitaan, riippuu tietenkin poliitikkojen ja kansalaisten kovapäisyydestä. Kaikki tietenkin leikkaa EU-kansalaisten hyvinvointia.

    Valtio menettää siis paitsi itsemääräämisoikeutensa niin kriisin kärjistyessä myös toimintakykynsä velkojen vuoksi. Veikkaan, että tiukan paikan tullen velkamaat joutuvat raa’asti realisoimaan omaisuuttaan, kuten mikä tahansa konkurssipesä ja eiköhän tämäkin vaihe nähdä. Tässä vaiheessa ei euron tai edes EU:n hajoaminen auta kuitenkaan mitään, päinvastoin: ne vaikeuttaisivat vain asioita. En uskokaan euron tai EU:n häviävän mihinkään, koska mitään järkeviä vaihtoehtoja ei ole olemassa, jos ylipäätään pystymme välttämään täydellisen romahduksen koko EU:n tasolla. Koirakoulu tulee olemaan pitkä ja koskee myös Suomea ja suomalisia poliitikkoja ja äänestäjiä ja ihan omilla ”ansioillamme”.

    Pahin vaihtoehto ei ole mielestäni Eurostoliitto, vaan euron mitätöinti ja rahauudistus, uuden pohjois-euron liikkeellelasku. Tämä tietenkin johtaa mm. eläkeyhteisöjen ja eläkkeiden romahdukseen niin meillä kuin esimerkiksi USA:ssa. Oman lukunsa muodostaa esimerkiksi Kiinan, Intian ja Venäjän suhtautuminen tällaiseen velkojen poispyyhkimiseen. Hehän julistavat luonnollisesti kauppasodan, laittavat tullimuurit pystyyn ja öljy/kaasumaat lopettavat energian toimittamisen. Syntyykö aseellisia konflikteja – ehkäpä, jos syntyy vallankumouksia. Laajamittainen sodankäynti EU:n sisällä lienee kuitenkin aika pieni riski.

    Toisaalta sodat ovat aina olleet tapa pyykiä velkoja pois. Jos EU:n sisällä ei synny konflikteja, niin yhteinen vihollinen tietenkin aina yhdistää. G20-maiden kesken kiistaa voi syntyä resursseista tai G20-maat voivat löytää yhteisen vihollisen, esimerkiksi jostain Lähi-Idän suunnalta.

    EU on ollut rauha- ja vakausprojekti ja EU:n heikkous tai jopa hajominen nostaa konfliktiriskit jälleen esille.

    Aika näyttää.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Rahan loppu
      Kirjoittanut Chris Martenson

      Ihmiskunnan suurin vajavaisuus on ollut sen kyvyttömyys ymmärtää eksponentiaalista funktiota.
      ~Tri Albert Bartlett

      Niin kauan kuin rahajärjestelmämme toimi moitteettomasti, se oli hienosti toimiva järjestelmä, joka mahdollisti uskomattomia teknisiä oivalluksia ja paransi elintasoa merkittävästi. Jokaisessa järjestelmässä on kuitenkin hyvät ja huonot puolet ja rahajärjestelmässämme on eräs merkittävä vika.
      Sitä operoivat ihmiset.
      Hups. Ihan hyvä argumentti, mutta ei se jota hain.
      Tässä se on: Rahajärjestelmämme on tarkoitus kasvaa; ikuisesti.
      Tämä tarkoittaa loogista matemaattista ongelmaa samalla tavoin kuin rantautuneella valaalla, joka kuivuu veden puutteessa ja kuolee. Molemmissa tapauksissa kyseessä on jättimäinen organismi, joka on suunniteltu toisenlaisiin olosuhteisiin.
      Rahajärjestelmämme luotiin aikana, jolloin maapallon luultiin olevan ääretön, eikä ketään suuremmin huolettanut ajatus, että jokainen raha lainattiin ulos pankista korkoa vastaan. Useimmat pitivät sitä erittäin modernina käsitteenä, varmaan monet uskovat niin vieläkin.
      Jotkut saattavat tässä kohtaa puuttua siihen, onko maapallo ääretön vai ei, mutta keskitytään hetkeksi luonnollisten rajoitteiden sijaan puhtaaseen matemaattiseen malliin ja todisteisiin, joiden mukaan rahajärjestelmämme on kasvamassa hallitsemattomasti ja eksponentiaalisesti.
      Pohditaan seuraavia tosiasioita:
      1. Rahavaranto on kasvanut parabolisesti. Yhdysvalloilla kesti vuodesta 1620 vuoteen 1974 kasvattaa rahan määrä 1000 miljardiin dollariin. Jokainen Yhdysvalloissa rakennettu tie, silta, tehdas, koulu ja talo, jokainen talouden rahasiirto kaikkien noiden 350 vuoden aikana vaati tuon ensimmäisen 1000 miljardin luomisen. Viimeisimmän 1000 miljardin painamiseen meni vain 10 kuukautta, enkä muista nähneeni tuona aikana rakennetun kokonaisen valtion verran infrastruktuuria.
      2. Yksityistalouksien velkataakka on kaksinkertaistunut 6 vuoden aikana. Ajatelkaa.
      3. Koko luottomarkkinoiden velka oli noin 5000 miljardia vuonna 1975. Nyt se on kasvanut samalla summalla ainoastaan 2 vuodessa ja on kokonaisuudessaan jo yli 51 000 miljardia.
      4. Varallisuusero superrikkaiden ja meidän tavallisten välillä kasvaa hurjaa vauhtia.
      Mitä siis on tapahtumassa? Voiko Yhdysvaltojen talous olla niin vahvalla kasvupohjalla, että rahavaranto ja velan määrä voivat tuplaantua aina 6 – 7 vuoden jaksolla? Ennakoivatko yksityistaloudet huimaa palkankorotusta, jolla maksaa pois tuplaantunut velkataakkansa? Ovatko rikkaat todella niin paljon tuottavampia kuin me muut? Jos eivät, niin mitä hittoa tässä on meneillään?
      Tämän tilanteen ymmärtämiseen annettiin avaimet jo muutama kappale aiemmin: Jokainen kierrossa oleva raha on lainattu ulos pankista korkoa vastaan.
      Tuossa lyhyessä lauseessa on koko salaisuus. Jos kaikki raha on lainattu ulos korkoa vastaan, tarkoittaisi se että maksaessamme kaiken lainan pois, kaikki raha katoaisi. Niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, näin juuri pitäisi tapahtua. Jos tehtäisiin hiukan salapoliisityötä, voitaisiin joka ikinen raha jäljittää pankin lainaan jossakin. Yhdellä henkilöllä oleva pankkitalletus vaatii aina jonkun toisen, vähintään samankokoisen, pankkilainan jossakin.
      Mistä sitten saadaan rahat korkojen maksamiseen? Jos joku arvasi: ”lisälainoista”, osuu arvaus oikeaan. Toisella tavalla muotoiltuna, jotta korkoja voidaan maksaa, pitää rahavarannon kasvaa. Seuraavana vuonna siis liikenteeseen pitää laskea lisää rahaa, jolla rahoitetaan lisää lainoja lisääntyneiden korkojen maksamiseen jne. jne. jne. Joka vuosi pitää rahavarannon kasvaa summalla, joka vastaa vähintään kaiken aiemmin lainatun rahan vuosikorkoa tai muuten pankkijärjestelmä joutuu valtavan paineen kohteeksi. Toisin sanoen rahajärjestelmämme on oppikirjaesimerkki kertyvästä (eksponentiaalisesta) funktiosta.
      Hiiva sokeriliuoksessa, rottien populaatio ja levien kasvaminen ovat luonnon esimerkkejä eksponentiaalisesta funktiosta. Paperilla esitettynä populaatioiden graafi kasvaa alkuun hitaasti, vähitellen voimakkaammin ja yllättäen viiva kääntyy hurjaan kasvuun ja uhkaa räjäyttää tiensä paperin ylälaidasta karkuteille. Onneksi luonnossa esiintyy luonnollisia rajoja populaatioiden kasvulle ja viiva kääntyy aina jossain vaiheessa voimakkaaseen laskuun. Valitettavasti tämä tarkoittaa kuitenkin sitä, että meidän keinotekoisessa rahajärjestelmässämme ei ole luontaisia rajoituksia tai mekanismia, joka tuottaisi tyydyttävän lopputuloksen.
      Saadaksemme parhaan mahdollisen ymmärryksen eksponentiaalisesta kasvusta, kehottaisin käyttämään muutaman minuutin seuraavaan tri Albert Bartlettin erinomaiseen puheeseen tutustumiseen. Muutamalla lauseella hän selittää järkevällä tavalla eksponentiaalisen kasvun:
      Bakteerit kasvavat jakautumalla. Yksi jakautuu kahdeksi, jotka taas jakautuvat neljäksi, joista taas tulee kahdeksan jne. Oletetaan, että meillä on bakteeri, jonka määrä kaksinkertaistuu joka minuutti. Laitetaan tämä bakteeri pulloon tarkasteltavaksi tasan klo 11:00 ja huomataan pullon olevan täysi tasan klo 12:00. Tässä on siis yksinkertainen esimerkki tasaisesta eksponentiaalisesta kasvusta, jonka kokonaiselintila on rajoitettu yhteen pulloon. Seuraavaksi kysyn 3 kysymystä.
      1. Mihin aikaan pullo oli puolillaan? Tietenkin klo 11:59, sillä bakteerien määrähän kaksinkertaistui joka minuutti…
      2. Mihin aikaan itse bakteerina pullossa alkaisit tajuta, että elintila saattaisi loppua? Viimeisen minuutin aikana pullo täyttyy puolesta, klo 11:58 pullo on vain ¼ täysi, klo 11:57 se on vain 1/8 täysi ja 11:56 vain 1/16 täysi. 5 minuuttia vaille kahdentoista pullossa on vain 3% bakteerikasvustoa ja 97% on tyhjää, kaivaten kasvua ja kehitystä. Kuinka moni alkaisi epäillä ongelmia?
      3. Nyt jos bakteerit alkaisivat etsiä uutta elintilaa ja tekisivät huomattavan löydön: kolme uutta pulloa. Heillä olisi yht’äkkiä nelinkertainen määrä elintilaa entisen sijaan. Kuinka kauan pidempään voivat bakteerit jatkaa kasvuaan tämän uuden ja mahtavan löydön takia? Klo 12:00 on yksi pullo täysi, minuuttia yli on toinenkin pullo täysi ja kaksi tyhjänä. Tasan kaksi minuuttia yli kahdentoista on loputkin pullot täytetty ja elintila on täysin käytetty. Game over.
      Ja siinä se on, pähkinänkuoressa. Eksponentiaaliset funktiot ovat pirullisia. Yhtenä hetkenä kaikki näyttää olevan hyvin ja seuraavassa hetkessä pullo on täysi, eikä ole enää mitään kasvutilaa.
      Mitä sitten? Ehkäpä tämän yhden ainoan kerran koko tunnetun maailman historiassa jokin voi kasvaa rajoittamattomasti, loputtomasti, ainiaan. Mutta mitä, jos näin ei olekaan? Miten käy, jos rahajärjestelmä, jonka pitäisi pystyä kasvamaan loputtomasti, ei siihen pystykään? Millainen olisi lopputulos? Ja milloin se loppu tulisi? Tämän tilanteen ymmärtämiseen kannattaa lukea Steven Lachancen artikkeli ”Miten velkaraha joutuu puille paljaille” tai ainakin seuraava tiivistelmä:
      Velkaantumiseen pohjautuvalla rahajärjestelmällä on elinaikaa rajoittava Akilleen kantapää: Koska velka on luotu lainalla, on luotu myös vastuu sen maksamiseen täysimääräisenä lisättynä koroilla. Tästä seuraa, että raha ei koskaan riitä edellisten lainojen ja niiden korkojen maksamiseen, ellei lainaa (ja rahavarantoja) koko ajan kasvateta. Tätä lisääntyvän velkaantumisen prosessia ei voi kääntää tai edes pysäyttää ilman huomattavia säästöjä tai talletuksia.
      Kun lainojen korot nousevat vuositasolla suuremmiksi kuin lainojen määrän kasvu, eivät velkojat pääse enää omilleen ja alkaa velkakirjojen realisointi.
      Lachance paljastaa matemaattisen rajan, jossa uuden velan muodostuminen alkaa jäädä jälkeen kasvaneista koroista. Näin tapahtuessa pyyhkäisee koko globaalin velkarahajärjestelmän läpi velkakriisi, jossa velalliset eivät pysty enää maksamaan lainojaan täysimääräisinä. Tästä syystä yrittävät valtiovarainministerit ja keskuspankkien johtajat kaikkensa pitääkseen uuden rahan painamisen ja uuden velan luomisen terveen elinvoimaisena.
      Kaiken kaikkiaan tämä on peli, joka on jo hävitty ja ainoa mitä he saavat toimillaan aikaiseksi, on ostaa hiukan lisäaikaa. Mikään ei voi rajallisessa maailmassamme kasvaa ikuisesti. Kaikki todisteet osoittavat eksponentiaalisesti kasvavaan velan ja rahan määrään. Kuten esimerkissä bakteerien leviämisestä näimme, kerran alkanut prosessi jatkuu itseään ruokkien ja vaatii yhä hurjempia määriä, vaikka kasvun prosentuaalinen määrä saattaa näyttää pieneltä.
      Tällä hetkellä superrikkailla tuntuu olevan ongelma, etteivät he pysty tuhlaamaan kaikkea varallisuuden tuottoja (korot ja osingot), vaan heidän omaisuutensa vain kasvaa. Kuitenkin jokainen dollari on alun perin lainattu pankilta, joten kiertokulkuun kuuluu, että esim. Bill Gatesin ansaitessa kaksi miljardia omaisuudellaan, on ison joukon ihmisiä jossain muualla täytynyt lainata tuo sama kaksi miljardia jostain. Jos järjestelmän annettaisi jatkaa loogiseen lopputulokseen, pakottamatta rahavirtoja millään lailla, kerääntyisi kaikki maailman varallisuus yhdelle taholle. Game over. Restart.
      Kun aikanaan rahajärjestelmää luotiin, ei kenelläkään käynyt edes mielessä, että tämä tyhjä bakteeripullomme täyttyisi. Kukaan ei käynyt läpi skenaariota, jossa rikkaat voisivat ansaita pelkillä koroilla enemmän kuin pystyisivät käyttämään. Kukaan ei kyseenalaistanut, onko ylipäätään fiksua sijoittaa koko varallisuus paperilla järjestelmään, joka vaatii jatkuvaa, loputonta kasvua vain ylipäätään toimiakseen.
      Nyt täytyy kysyä, tuntuuko mahdolliselta että rahavarantomme voi tuplaantua aina kuuden vuoden välein ikuisesti. Entä 100 vuoden ajan? Tai edes kuuden vuoden? Miltä mahtaa tuntua, kun lisätään tuhat miljardia joka kuukausi, viikko, päivä ja lopulta joka tunti?
      Muistakaa, että rahan oli alun perin tarkoitus olla arvon säilyttäjä, tai toisin sanoen, ihmiskunnan saavutusten säilyttäjä. Nykyisellään näyttää siltä, ettei tämä vaatimus täyty, eikä rahaa voi siis oikeasti kutsua valuutaksi, vaihdon välineeksi sen alkuperäisessä tarkoituksessa. Kuka arvasi, että öljyntuotannolle tulisi huippu, jonka jälkeen sen täytyy kääntyä laskuun? Kuka tiesi, että viimeinenkin viljelyskelpoinen tilkku otetaan jonain päivänä käyttöön? Kuinka voi olla mahdollista, että meret on kalastettu tyhjiin? Meillä on eksponentiaalinen määrä rahaa pyöreällä maapallolla. Edellisen kasvun täytyy olla jatkuvaa ja jälkimmäisellä on selkeät, fyysiset rajat. Kumpi voittaa?
      Mitä tapahtuu, kun järjestelmä, jonka pitää kasvaa, ei enää pysty? Miten järjestelmästä, joka on niin sitoutunut jatkuvaan kasvuun, että taloustieteilijätkin epäröimättä puhuvat negatiivisesta kasvusta, voisi ikinä kehittyä jotain parempaa, täysin uudenlaista järjestelmää? Jos kertyvään korkoon perustuvalla rahajärjestelmällä on perustavaa laatua oleva matemaattinen ongelma, miten käy pankkien, jotka eivät pysty enää perimään korkoa? Voiko pankit korvata jollain tavalla? Voiko koron korvata? Puhumme eräänlaisesta luonnonlaista.
      Koska tästä ei ole ollut lehdissä eikä tutkimuksissa, täytyy tiedonjanon olla talousjohtajien kohdalla olematon, vaikka avoimesti on tunnustettu yli 50 tuhannen miljardin luottovelka.
      Olen vakuuttunut siitä, että rahajärjestelmämme joutuu lopulta kohtaamaan luonnon ja matematiikan lait ja rajoitteet, eikä siitä tule siistiä loppua. Näyttää siltä, ettei tämä järjestelmä ole yhteensopiva rajallisen maailmamme kanssa, joten sen kohtalona on taipua ja epäonnistua. Tästä syystä artikkelin nimi on Rahan Loppu. Missä on tämän päivän Adam Smith? Tarvitsemme uuden talouden mallin. Yhden loppu on kuitenkin jonkin toisen alku…

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Yhteiskuntamme vihollinen numero yksi.
      Rahaa ei voi luoda tuottamalla tuotteita ja palveluita. Yksinkertaistettuna:
      Rahan kierto alkaa vasta sitten kun joku menee pankkiin, lainaa sieltä rahaa ja kuluttaa sen eteenpäin. Eli pankista lainattu raha luo tuotannon arvoa vastaavan tulon.
      Tämä fakta pitää paikkansa yli 150 maassa.

      Mutta valitettavasti velkaa voidaan ottaa täsmälleen niin paljon kunnes lainanhoitokustannukset ”syövät” liikaa elämisen jäävästä rahasta. Tämän jälkeen katoavat työpaikat ja ostovoima romahtaa, koska kaikki raha palaa takaisin sinne mistä se alun perin tuli: pankkiin.

      Tämä on se mekanismi, joka aiheuttaa laman. Tämä on se mekanismi, joka degeneroi yhteiskuntajärjestelmämme Neofeodaaliseksi. Tämä mekanismi on yhteiskuntamme vihollinen numero yksi.

      Tätä vihollista (tai ongelmaa) ei ole mahdollista voittaa millään määrällä leikkauksia, säästötoimenpiteitä, yksityistämistä tai [lisää uusliberalistinen idea]. Miksi? Siksi, koska maailman historiassa ei ole olemassa ainuttakaan maata joka on vaurastunut säästämällä.

      On olemassa vain yksi ongelma: rahan syntymekanismi. Kaikki muu on vain oiretta tästä.

      Kirjoitus blogista Kaninkolo

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
      1. Tuota… Ihan tuore Oscarilla palkittu dokumenttielokuva Inside Job kertoo ihmiskunnan historian suurimmasta talousrioksesta, joka tehtiin v 2008. Se kertoo ketkä tekivät, miten se tehtiin ja keitä se edelleen koskettaa tavalla jota hienosti taantumaksi kutsutaan. Siinä sitä on taloustiedettä kerrakseen itse kullekin säädylle!

        Plusääni(0)Miinusääni(0)
  3. Mistä ihmeestä näitä amatööriviritelmiä oikein tulee?

    Ilmeisesti taloustieteilijät ovat niin kurkkuaan täynnä näitä peräkamarifilosofeja, etteivät he vaivaudu korjaamaan minkäänlaisia huu-haa hölmöilyjä enää.

    Suosittelen taloustieteen opintoja, perusopintojen jälkeen vaikka raha- ja pankkiteoriaa. Edellä olevat kirjoitukset niin täynnä väärinkäsityksiä ja virheitä, että niiden oikaisemiseen menisi enemmän aikaan kuin olen valmis investoimaan tähän kirjoitukseen.

    Rahajärjestelmämme ei ole mikään matemaattinen mahdottomuus, korkoihin löytyy raha lainaamatta pankista, rahan käsite (perinteiset M1, M2 ja M3 jne.) on paljon laajempi kuin mitä edellä ymmärretään, rahajärjestelmään liittyy aina reaalitalous jne.

    Rahajärjestelmää ja rahateorioita ovat olleet kehittämässä eräät historiamme parhaista matemaatikoista, näistä itse kunnioitan erityisesti Benoit Mandelbrotia, joka tunnetaan myös fraktaaliteorian isänä. Hän on kirjoittanut erittäin hyviä artikkeleita mm. markkinoiden hinnoitteluista ja hintakorjausten välttämättömyydestä. Suosittelen hänen tuotantoaan, mutta on syytä osata matematiikkaa aika paljon, jos aikoo saada mitään hänen artikkeleistaan irti. Kaiken lisäksi hän oli myös henkilökohtaisesti aktiivinen käytännön toimija rahoitusmarkkinoilla eikä ainoastaan teoreetikko.

    MInulla ei ainkaan riitä pokka väittämään, että esimerkiksi Mandelbrot olisi jossain näin naivissa perusasiassa täydellisesti väärässä.

    Kuka teistä uskaltaa väittää olevansa fiksumpi kuin Mandelbrot? Jos joku on tätä mieltä, niin mielipiteelle löytynee sitten Mandelbrotin saavutukset ylittävää näyttöäkin. Muussa tapauksessa lopettakaa tämä hölmöily.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Auktoriteettiuskoa, Jäntti. Voiko olapsekkaampaa ola, kuinmianostaa asioita auktoriteettiuskolla. Tai esittämällä, että maailmaa johtavat rosvot ja rotat olisivat varmasti jotain suunnattoman ihmeellistä ja suurta ja yksittäinen ihminen pelkkä mato heidän suurta imperiumiaan vasten. Varsinkin, kun sen imperiumin tehtävä on ryöstää ja petkuttaa kansat.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Englannin pankin johtaja Josiah Stamp lausui vuonna 1937 pitämässään julkisessa puheessa:

      Nykyinen pankkijärjestelmä valmistaa rahaa tyhjästä. Tämä prosessi on ehkä kaikkein uskomattomin silmänkääntötemppu, joka koskaan on keksitty. Pankkitoiminta on siinnyt vääryydessä ja syntynyt synnissä. Pankkiirit omistavat maailman; ota se pois heiltä mutta jätä heille valta luoda luottoa, ja yhdellä kynänvedolla he luovat tarpeeksi rahaa ostaa se takaisin – – Jos tahdotte olla pankkiirien orjia ja maksaa oman orjuutenne kustannukset, antakaa pankkien luoda rahaa.

      Henry Ford on sanonut:

      Ehkä on hyvä, että ihmiset eivät ymmärrä pankki- ja rahajärjestelmäämme, sillä jos he ymmärtäisivät sen, silloin varmasti syntyisi vallankumous ennen huomisaamua.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    3. Thomas Jefferson on sanonut:

      Jos amerikkalaiset koskaan sallivat pankkien kontrolloida heidän rahansa liikkeelle laskemista, ensin inflaation avulla, sitten deflaation avulla, pankit ja korporaatiot, jotka kasvavat heidän ympärilleen, tulevat viemään ihmisiltä kaiken omaisuuden, niin että lopulta heidän lapsensa havaitsevat olevansa kodittomia mantereella, jonka heidän isänsä valtasivat. Rahan liikkeelle laskemisen oikeus tulisi ottaa pois pankeilta ja pitää se kongressilla ja kansalla, joille se kuuluu. Uskon vilpittömästi, että pankkilaitokset, joilla on oikeus laskea liikkeelle rahaa, ovat vaarallisempia kuin armeijat.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. SITAATTEJA

    USA:n valtiovarainministeri Robert B. Anderson 1959: ”Kun pankki myöntää lainan, se yksinkertaisesti lisää lainan määrän lainanottajan talletustilille. Rahaa ei oteta kenenkään toisen talletuksista; sitä ei kukaan ole sitä ennen maksanut pankille. Se on uutta rahaa, jonka pankki luo lainanottajan käyttöön.”

    Richard Walbaum 1992: ”Rahasysteemimme takaa sen, että velan täytyy kasvaa riippumatta siitä, mitä ihmiset, liikemiehet tai hallitus tekevät tai jättävät tekemättä, tai siitä, pitävätkö he budjettinsa tasapainossa vai eivät.”

    USA:n Atlantan FED:n luottopäällikkö Robert H. Hemphill v. 1934: ”Olemme täysin riippuvaisia liikepankeista. Jonkun on lainattava jokainen dollari, joka meillä on liikenteessä, käteisenä tai luottona. Jos pankit luovat runsaasti synteettistä rahaa, olemme vauraita, jos eivät, näemme nälkää. Olemme täysin ilman pysyvää rahajärjestelmää. Kun asiasta saa täyden kuvan, toivottoman tilanteemme traaginen mielettömyys on miltei mahdoton uskoa, mutta siinä se on. Se on kaikkein tärkein asia, jota älykkäät ihmiset voivat tutkia ja pohtia. Se on niin tärkeä, että nykyinen sivilisaatiomme saattaa luhistua, ellei sitä ymmärretä laajalti ja ellei puutoksia korjata pian.”

    Taloustutkija ja kemian nobelisti Frederick Soddy: ”Rahan liikkeellelaskemisen tuotto on synnyttänyt suuren pankkibisneksen pääoman sellaisena kuin se nyt on. Alkaen täysin tyhjästä ne (pankit) ovat saaneet koko maailman auttamattomasti velkaansa silmänkääntötemppuna. Tämä raha syntyy aina kun pankit ’antavat lainaa’ ja häviää aina kun velka maksetaan niille takaisin. Joten jos teollisuus yrittää maksaa takaisin, kansakunnan raha häviää. Tämä juuri tekee vauraudesta niin ’vaarallista’, kun se tuhoaa rahaa juuri kun sitä eniten tarvitaan ja synnyttää lamaa. Emme voi tehdä nyt muuta kuin mennä yhä syvempään ja syvempään velkaan pankkijärjestelmälle saadaksemme ne lisääntyvät määrät rahaa, joita kansakunta tarvitsee laajentumistaan ja kasvuaan varten. Rehellinen rahajärjestelmä on ainoa vaihtoehto.”

    Karl Marx (sitaatti British Guardian -lehdessä, heinä-elokuu 1924): ”Mikä on juutalaisuuden perusta? Käytännön intohimo ja ahneus voiton saamiseen. Mihin voidaan pelkistää juutalaisen uskonnollinen palvonta? Kiskontaan. Mikä on hänen todellinen jumalansa? Raha!”

    ”Tässä ihmiskunnan uudessa järjestyksessä Israelin pojat, levinneinä kaikkialle maailmaan, tulevat kaikkialla ilman vastarintaa muodostamaan johtavan luokan, etenkin jos he onnistuvat saamaan työtätekevät joukot joidenkin omiensa tiukkaan kontrolliin. Niiden kansojen hallitukset, jotka muodostavat tämän kansainvälisen yhteisön, tulevat kaikki vaivatta siirtymään juutalaisten käsiin proletariaatin voiton varjolla. Yksityisestä omistamisesta tekevät sitten lopun juutalaisrodun hallitsijat, jotka kontrolloivat kaikkialla yleisiä varoja. Näin toteutuu Talmudin lupaus, että kun Messiaan aika saapuu, juutalaiset tulevat omistamaan kaikkien maan päällä olevien ihmisten omaisuuden” (Karl Marxin kirjeenvaihdosta, siteerattuna teoksessa ”Judaism in Action”, s. 108).

    ”Muistakaa, lapseni, että koko maailman täytyy kuulua meille, juutalaisille, ja ei-juutalaiset, jotka ovat vain eläinten ulostetta, eivät saa omistaa mitään.” (Mayer Amschel Rothschild lapsilleen, The Secret World Government, s. 94).

    Juutalainen pankkiiri Meyer Rotschild v. 1790: ”Antakaa minun painaa ja kontrolloida kansakunnan rahaa, ja minä en välitä, kuka sen lait kirjoittaa.”

    Tri Franz Pick: ”Rahan kohtalo on ja tulee aina olemaan kansan kohtalo.”

    USA:n kongressin jäsen Louis McFadden: ”Laki keskuspankista synnytti kansainvälisten pankkiirien ja teollisuusmiesten yhdessä kontrolloiman supervaltion maailman orjuuttamiseksi heidän omien mielihalujensa mukaisesti.”

    Louis McFadden: ”Meillä on tässä maassa yksi turmeltuneimmista instituutioista, joita maailma on koskaan tuntenut. Tarkoitan keskuspankkia.”

    Deirdre Manifold: ”USA:n keskuspankki on rahadiktatuuri, jolla on absoluuttinen valta yli Amerikan kansan ja epäsuorasti yli koko maailman.”

    John F. Hylan, New York Cityn pormestari 26.3.1922: ”Todellinen uhka tasavallallemme on näkymätön hallitus, joka, kuin jättiläismäinen mustekala, levittäytyy limaisena kaupunkimme, valtiomme ja kansamme ylle. Sen johdossa on pieni joukko pankkiiriliikkeitä, joita yleensä kutsutaan ’kansainvälisiksi pankkiireiksi.’ Tämä pieni voimakkaiden kansainvälisten pankkiirien klikki käytännössä pyörittää hallintoamme omien itsekkäiden päämääriensä hyväksi.”

    Arundhati Roy: ”Maailman kauppajärjestö, Maailmanpankki, Kansainvälinen valuuttarahasto ja muut rahainstituutiot käytännössä kirjoittavat talouspolitiikan ja parlamentin lainsäädännön, Röyhkeyden ja häikäilemättömyyden tappavalla yhdistelmällä ne vievät moukarinsa hauraisiin, toisistaan riippuvaisiin ja historiallisesti sekaviin yhteiskuntiin ja tuhoavat ne kaikki ’uudistuksen’ hämmentävän lipun alla.”

    Amerikan pankkiiriyhdistys v. 1924: ”Pääoman täytyy puolustaa itseään kaikin mahdollisin tavoin, sekä yhteenliittymillä että lainsäädännöllä. Velat täytyy periä ja lunastusoikeudet julistaa menetetyiksi niin pian kuin mahdollista. Kun oikeuskäsittelyissä kansa menettää kotinsa, heistä tulee mukautuvampia ja vaurauden keskusmahdin harjoittaman voimakkaan hallinnon on johtavien rahamiesten alaisuudessa helpompi hallita heitä.”

    David Rockefeller Trilateraalikomission kokouksessa 1991: ”Olemme kiitollisia The Washington Postille, The New York Timesille, Time-lehdelle ja muille hienoille julkaisuille, joiden johtajat ovat olleet mukana kokouksissamme ja pitäneet kiinni vaitiololupauksestaan yli neljänkymmenen vuoden ajan. Meidän olisi ollut mahdotonta viedä eteenpäin maailmansuunnitelmaamme, jos olisimme joutuneet julkisuuden valokeilaan noina vuosina. Mutta maailma on nyt paljon sivistyneempi ja valmis kulkemaan kohti maailmanhallitusta. Intellektuaalisen eliitin ja maailman pankkiirien ylikansallinen valta on varmasti parempi kuin viime vuosisatoina harjoitettu kansallinen itsemääräämisoikeus.”

    Anthony Sutton: ”Mikään ei ole vaarallisempaa eliitin vallalle kuin se, että kansa oivaltaa ja ymmärtää rahavarojen yksityisen kontrollin.”

    USA:n presidentti Andrew Jackson: ”Jos ihmiset vain ymmärtäisivät raha- ja pankkijärjestelmämme huutavan epäoikeudenmukaisuuden, syntyisi vallankumous ennen seuraavaa päivää.”

    Presidentti Andrew Jackson 1833 hämärille pankkimoguleille: ”Te olette varkaiden joukkio – käärmeitä. Aion kitkeä teidät pois, ja pyhän Jumalan kautta minä kitken teidät pois!”

    Presidentti Andrew Jackson: ”(Pankkikartelli) on monipäinen hirviö, joka syö tavallisen ihmisen lihan.”

    Thomas Edison: ”Jos hallitus voi laskea liikkeelle dollarin velkakirjan, se voi aivan yhtä hyvin laskea liikkeelle dollarin setelin.”

    Presidentti Franklin Roosevelt 21.11.1933: ”Todellinen totuus on, kuten te ja minä tiedämme, että suurten keskusten rahapiirit ovat omistaneet hallituksen Andrew Jacksonin päivistä lähtien.”

    Lontoossa ilmestyvä Jewish Watch totesi 16.1.1918: ”Kansainvälinen juutalaisuus pakotti Euroopan sotaan, ei pelkästään ottaakseen itselleen suuren osan maailman kullasta vaan myös aloittaakseen tuon saamansa kullan avulla uuden juutalaisen maailmansodan (siis toisen maailmansodan).” Juutalaiset tiesivät jo ensimmäisen maailmansodan aikoina, että he tulevat järjestämään vielä toisen maailmansodan.

    Chigaco Evening American 3.12.1923: ”Rothschildit voivat aloittaa ja estää sotia. Heidän sanansa voi tehdä tai hajottaa valtakuntia.”

    ”Venäjän bolševismin takana olevat todelliset voimat ovat juutalaisia voimia, ja bolševismi on itse asiassa juutalainen ase heidän tulevan messiaanisen valtakuntansa pystyttämiseksi” (Dennis Fahey: The Rulers of Russia, s. 25).

    Karl Marx Kommunistisessa Manifestissa: ”Progressiivinen verotus ja keskuspankki ovat välttämättömiä kommunistisen hallinnon muodostamisessa.”

    Lenin: ”Kun maahan luodaan keskuspankki, silloin se on tehty 90-prosenttisesti kommunistiseksi.”

    ”Jotkut sanovat sitä kommunismiksi, minä sanon sitä juutalaisuudeksi” (kuuluisa juutalaisrabbi Stephen Wise v. 1923 Jewish Chronicle -lehdessä, kun häneltä pyydettiin mielipidettä kommunismista, entiseltä nimeltään bolševismi).

    ”Me juutalaiset, me olemme tuhoajia ja pysymme tuhoajina. Ette voi tehdä mitään, mikä tyydyttäisi vaatimuksiamme ja tarpeitamme. Me tulemme ikuisesti tuhoamaan, koska tahdomme maailman, joka on meidän omamme” (juutalainen Maurice Samuels kirjassaan ”You Gentiles”, s. 155).

    Jerusalemilainen historioitsija Jesiah Tishbi kertoo: ”Israelin läsnäolo kansojen joukossa parantaa maailman mutta ei maailman kansoja – – se ei tuo kansoja lähemmäksi pyhyyttä vaan päinvastoin ottaa heiltä pyhyyden pois ja niin TUHOAA HEIDÄN KYKYNSÄ OLLA OLEMASSA. – – Täydellisen pelastumisen tarkoitus on TUHOTA KAIKKIEN KANSOJEN ELINVOIMA” (Jesiah Tishbi: Oppi pahasta ja saatanallisesta piiristä Kabbalassa [Torat ha-Rave-ha-Kelippah be-Kabbalat ha-Ari], s. 139-142).

    ”Modernissa historiassa tuskin on tapahtumaa, jonka takana eivät olisi juutalaiset. Me nykyiset juutalaiset emme ole mitään muuta kuin maailman viettelijöitä, sen tuhoajia, sen kiihottajia” (juutalainen kirjailija Oscar Levy: The World Significance of the Russian Revolution).

    ”Meidän rotumme (so. juutalaiset) on hallitsijarotu. Olemme jumalia tällä planeetalla. Eroamme alemmista roduista yhtä paljon kuin he eroavat hyönteisistä. Itse asiassa, verrattuna meidän rotuumme, muut rodut ovat elukkoja, karjaa korkeintaan. Muille roduille on annettava yhtä paljon arvoa kuin ihmisen ulosteelle. Meidän osanamme on alempien rotujen hallitseminen. Johtajamme on hallitseva maallista valtakuntaamme rautaisella valtikalla. Massat nuolevat jalkojamme ja palvelevat meitä orjinamme” (terroristipäällikkö ja Israelin entinen pääministeri Menachem Begin puheessaan Israelin parlamentille 23.6.1982; julkaissut israelinjuutalainen toimittaja Amnon Kapeliouk, New Statesman 25.6.1982; http://www.countercurrents.org/lamb010709.htm tai http://www.scoop.co.nz/stories/HL0907/S00025.htm).

    lähde: http://vilaurio.blogspot.com/2009/07/juutalainen-raha-suomen-tuho.html

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat