Kolumni: Pussy Riot ja Jussi Halla-aho

Oikeustieteen professori Terttu Utriainen kommentoi äskettäin Helsingin Sanomissa (17.8.) venäläisen Pussy Riot -performanssiryhmän saamaa tuomiota toteamalla, että Suomessakin vielä muutama vuosikymmen sitten (1960-luvulla) Hannu Salama sai tuomion uskonnon loukkaamisesta. Professori ei siis näytä huomanneen, että kansanedustaja Jussi Halla-aho sai tuomion ”uskonrauhan loukkaamisesta” vain pari kuukautta sitten.

Monet niistä, jotka ovat paheksuneet Pussy Riot -ryhmän tuomiota, tuntuvat hyväksyvän Halla-ahon tuomion.

Viime päivinä mediassa nähty kauhistelu Pussy Riotin tuomiosta on siis äärimmäisen tekopyhää. Toimittajat ja heidän haastattelemansa ”asiantuntijat”, kuten professori Utriainen, eivät äskettäin nähneet mitään ongelmaa siinä, että Suomessa on kiellettyä kertoa tosiasioita islamista. Juuri tämä prof. Utriainen piti HS:n haastattelussa (8.6.) Halla-ahon saamaa tuomiota ”erittäin hyvänä” eli kannatti sitä, että Suomessa annetaan rikosoikeudellisia rangaistuksia islamia koskevien tosiasioiden kertomisesta. Nyt sitten Utriainen yhtäkkiä teeskentelee, että Suomessa ei muka ole tuomittu ketään uskonnon loukkaamisesta 1960-luvun jälkeen!

Mediassa on siis suhtauduttu täysin kaksinaismoralistisesti Pussy Riotiin ja Halla-ahoon.

Pussy Riot -ryhmä tuomittiin siitä, että he pitivät oman esityksensä kirkossa kesken jumalanpalveluksen eli häiritsivät kirkonmenoja.
Halla-aho tuomittiin siitä, että hän kirjoitti internetiin tosiasioita islamin perustajasta Muhammedista. Venäjällä ei ole millään tavalla kiellettyä kirjoittaa tosiasioita islamista, Suomessa on. Suomessa siis loukataan sananvapautta pahemmin kuin Venäjällä!

Miksi yksikään toimittaja yhdessäkään sanomalehdessä ei ole tuonut tätä esille?

Miksi kaikkien sanomalehtien pääkirjoituksissa otettiin kantaa Halla-ahon tuomion puolesta eli sananvapautta vastaan?

Miksi Suomen kaikkien sanomalehtien päätoimittajat vastustavat sananvapautta?

17 kommenttia

  1. Koska juutalaiseliitti määrää siitä, mitä päätoimittajat sanovat.

    Hala-ahon tuomiota ei olisi saanut arvostella. Tai siis Halla-aho ei. Muut kyllä. Näin huusi media ja näin huusivat poliitikot. Pussy Riotin tuomiota saa arvostella ja kaikki arvostelevat sitä. Myös Länsimaiden oikeusistuimien tuomioita arvostellaan kyllä jatkuvasti ja sitä pidetään normaalina.

    Paitsi ei sananvapaustuomioiden tai ns. natsioikeudenkäyntien. Erich Priebke tuomittiin elinkautiseen vastoin kaikkia lakeja. Syy tuomioon oli käytännössä se, että mies oli saksalainen ja elossa. Holokaustin virallisen version epäilemisestä saa monessa EU-maassa vankeutta. Maksimirangaistus oli Itävallassa jo 90-,uvulla 15 vuotta. Saksassa 5, mutta nyt on eräs anhus tuomittu 12 vuodeksi.

    Valitettavasti Venäjällä on juuri säädetty vastaavia lakeja, joilla suojellaan virallista totuutta historiasta. Silti hstorioitsija Jürgen Graf asuu maanpaossa Pietarissa.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  2. Muistan ennen vanhaan tarinoissa oli aina hajamielinen professori, näyttäisi että tämä Utriainen on sitä käytännössäkin.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  3. Hmm. Mikähän häly herra-toimittajan suusta tulisi, jos tässä alettaisiin puhumaan ”totuuksia” erään suomalaisen lahkon toiminnasta eli alettaisiin nimittämään pedofiiliuskonnoksi? Sehän olisi aivan yhtä totuudenmukaista ja korrektia eikös?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. japelle: Nyt onkin kysymys tasapuolisesta kohtelusta valtakunnansyyttäjän taholta, ei yksittäisten toimittajien mielipiteistä. Jos Halla-aho olisi kirjoittanut vaikkapa yhtä rafkaavan jutun VL liikkeestä, ei valtakunnansyyttäjä Illman olisi korvaansa lotkauttanut.
      Vittulu ja vihapuhe tulee kyetä erottamaan toisistaan. Jos kehotat ihmistä väkivaltaan tai tuhotyöhön toista ihmistä tai ryhmää kohtaan on se vihapuhetta. Halla-ahon kirjoitus ei tätä ollut.
      Mitä luulet jos joukko PS-naisia menee moskeijaan rinnat paljaana jumalanpalveluksen aikana, niin saisivatko he sen sympatian suomalaiselta ”älymystöltä” kuin Venäjän pussyriot-mammat nyt?

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
    2. Ei minua ainakaan haittaisi, jos joku sanoisi pedofiliaa harrastaneita lestadiolaisia pedofiileiksi. Miksi luulet, että kukaan hyväksyisi lestadiolaisten pedofilian? Islamin perustajan Muhammadin pedofiliasta puhuminen ei mitenkään poissulje muiden uskontokuntien, kuten lestadiolaisten tai katolilaisten, pedofiliasta puhumista ja sen tuomitsemista. Kaikki normaalit ihmiset inhoavat pedofiilejä täysin riippumatta siitä, mitä uskontoa joku pedofiili sattuu edustamaan.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
      1. ”Miksi luulet, että kukaan hyväksyisi lestadiolaisten pedofilian?” En niin ole luullutkaan. Kirjoitukseni kärki piti olla Illmanin suhtautumisessa Halla-ahon kirjoitukseen. Eli islam on valtakunnansyyttäjän erityissuojeluksessa. Voidaan myös kysyä niinkin, jos Halla-aho olisi sosialidemokraatti tai kokoomuslainen ja olisi kirjoittanut kyseisen kirjoituksen, niin olisiko Illman silloinkaan korvaansa lotkauttanut?

        Plusääni(1)Miinusääni(0)
        1. Halla-aho ja halla-aho. Hänkö muka joku sananvapauden marttyyri? Voi ihme teitä typeryksiä. Islamiahan haukkuu koko netti ja törkeästi, Israel-fanit etunenässä. Heillä on suojattu oikeus vihapuheisiin, kun taas muita rangaistaan asiapuheista.

          Eiköhän pian nähdä ja oikeastaan jo nähtiin, ketkä ja mikä on ”erityissuojeluksessa”. Halla-ahon ja Illmanin koitos on teatteria ja he pelaavat yhteen maaliin. Persut ovat tosi paskamainen huijaus ja he pyörittävät showta, jonka tarkoitus on juuri viedä sananvapaus. Persut kannattivat muuten vaaliohjelmassaan sananvapauden lakkauttamista kriminalisoimalla ”liian harhaiset kirjoitukset”. Lisäksi he tukivat uutta lakia täysillä. Persut ovat selvä feikki ja kaikki konfliktit ja väittelyt, sillä enenevässä määrin kaikki osapuolet kaikkialla ovat Israelin miehiä. Kyseessä ei ole useinkaan napamietsen osalta minkäänlainen konflikti, vaan avainpelurit ovat näyttelijöitä.

          Plusääni(1)Miinusääni(0)
  4. Kukaan ei kai edes uskalla ajatella, mitä seurauksia olisi tullut, jos synagoogassa olisi tehty rotesti. Saksassa syylliset olisi kai ammuttu.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  5. Se ero pitäisi huomata, että kiihottaminen ”kansanryhmää vastaan” on eri asia kuin ”faktojen lausuminen ääneen”. Halla-aho ”syyllistyi” vain ja ainoastaan tuohon jälkimmäiseen.

    Pussy-riot sitten teki mitä teki, eihän siitä Suomessa olisi mitään tullut, kun ei ollut arvostelujen yläpuolella olevaa islamia kohteena.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
    1. Suomessa vastaavasta tempauksesta olisi tullut sakkoja kirkossa häiriköinnistä. Pussy Riotin tuomio oli sikäli kohtuuton, että he saivat kahden vuoden vankeustuomion pelkästään asiattomasta käyttäytymisestä kirkossa. Oikeudenmukainen rangaistus tuollaisesta pienestä häiriköinnistä olisi ollut nimenomaan sakkorangaistus.

      Sananvapauteen ei kuulu mitään oikeutta mennä mihin tahansa tilaan häiriköimään. Esimerkiksi ravintolaan ei voi mennä huutamaan megafonilla omia mielipiteitään illallispöydissä istuvien asiakkaiden korvaan. Julkisissa tiloissa pitää käyttäytyä ko. tilan käyttötarkoituksen mukaisella tavalla. Esimerkiksi kirkossa ei voi pitää omia performansseja ilman ko. kirkon suostumusta.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
  6. Ei Halliksen juttuja olisi ollut syytä tuomita, mutta olihan se selvää islamin loukkaamista ja sitten myös haukuttiin somaleja. Lausunto oli epä-älyllinen ja typerä, mutta ennen ei tuollaisia uhaksi koettu. Juutalainen hirmuvalta on lakkauttanut vapaan puheen. Ei ole mitään kohtuutta jaella tuomioita tuollaisista ja muustakaan heitoista. Se on silkkaa kommunismia.

    Ja islam ei ole suinkaan arvostelun yläpuolella, vaan juutalaiset ovat palkanneet Halla-ahon ja miljona trollia nettiin sitä haukkumaan. Juutalaisten touhut ne on arvostelun yläpuolella, mikä on ADL:n ajamien vihapuhe- ym. vastaavien lakien tärkeimmistä tarkoituksista yksi.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. ”Ei Halliksen juttuja olisi ollut syytä tuomita, mutta olihan se selvää islamin loukkaamista ja sitten myös haukuttiin somaleja.”

      Ei se ole islamin loukkaamista, että siteerataan muslimien itsensä pyhänä pitämiä tekstejä. Sinänsä on täysin yhdentekevää, mitkä mielipiteet joku kokee loukkaavina. Sananvapauteen kuuluu oikeus sanoa mitä tahansa. Sillä ei ole mitään merkitystä sananvapauden kannalta, onko jokin mielipide jonkun mielestä loukkaava.

      Halla-aho ei myöskään haukkunut somaleja. Halla-aho parodioi Oulussa ilmestyvän Kaleva-nimisen sanomalehden (Pohjois-Suomen suurin sanomalehti) pääkirjoitusta, jossa sanottiin kännipäissään tappamisen olevan suomalaisten kulttuurillinen tai ehkä peräti geneettinen erityispiirre. Julkisen sanan neuvostolle oli tehty valitus tällaisesta suomalaisvastaisesta vihapropagandasta, mutta JSN:n mielestä Kalevan kirjoitus oli täysin asiallinen. Halla-aho totesi, että samalla logiikalla olisi asiallista sanoa vastaantulijoiden ryöstelemisen tai raiskaamisem olevan somalien kulttuurillinen tai ehkä peräti geneettinen erityispiirre. Halla-aho siis vain puhui siitä, mitä sanomalehti Kaleva oli pääkirjoituksessaan sanonut. KKO:n tuomarit olivat lukutaidottomia ihmisiä, jotka eivät tajunneet tätä.

      Kaikkien sanomalehtien pääkirjoituksissa otettiin kantaa Halla-ahon saaman tuomion puolesta eli sananvapautta vastaan. Kaikkien sanomalehtien päätoimittajat ovat siis lukutaidottomia ihmisiä, koska he eivät osanneet lukea Halla-ahon kirjoitusta. Ei siis ole ihme, että lukutaidottomat toimittajat olivat samaa mieltä kuin lukutaidottomat KKO:n tuomarit.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  7. Minustakin halla-ahola oli oikeus ”parodiaansa”. Se oli kuitenkin mauton ja törkeä junttiletkautus muslimien uskosta ja profeetasta ja siis silkkaa halventamista. Samoin somaaleista vestellään tuota samaa kaikkialla kuin rukousmyllyissä, joten parodia oli sangen ilkeä ja suorastaan kiertotie sanoa tuo sama juttu. Minsuta kerta kaikkiaan vastenmielinen islamin vihaaja ja juutalaisten palkkaama riidankylväjä.

    Itse asiassa Hallis tuntuu olevan Illmanin kanssa samassa juonessa, sillä tuolla letkautuksella perusteltiin viharikoslakeja. Tosin ne oli kirjoitettu hieman aiemmin. Mutta Hallis ja persuthan jo vaaliohjelmassaan halusivat sananvapauden raajoituksia. ”liian harhaiset” kirjoitukset pitäisi kuulemma poistaa ja rangaista Soinin ja kumppaneiden mielestä. (Tällä tarkoitettiin tietysti kaukana valtamedian totuudesta olevia paljastuksia juutalaiseliitistä, oletan)

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  8. Tosiasiassa suomessa on nyt vain ”luultavasti” sellainen aika että Venäjän vastaiset henkilöt ovat esillä ja he tienaavatkin rahaa harjoittamalla ”hienovaraista” yllytystä kansanryhmää vastaan, jopa jotkut Suomalaisetkin kirjailijat tekevät näin, eli venäläisiä vastaan.

    Hitler ihaili Friedrich Nietzscheä joka oli kirjoittanut kirjan Näin puhui Zarathustra. Arjalaisten alkuperäinen uskonto on Zarathustralaisuus ja Hitler lainasikin kaikki symbolit Zarathustralaisuudesta ja laittoi jopa heidän uskonnollisen hakaristin Saksan lippuun, onko kaikki tämä sattumaa? Miksi näistä asioista ei puhuta ja miksi ainakin minun aikanani koulussa opetettiin että me Suomalaiset ja kaikki muutkin germaanit olemme mukamas arjalaisia?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  9. Ennen vanhaan tällaiset taisivat selvitä julkisella ruoskinnalla:

    http://www.youhavetocit.com/2012/07/group-pussy-riot-stilling-chicken-from.html

    Tai jalkapuulla. No sellaisestahan varmaan kaikki silti repäisisivät vaatteensa ja suuri propagandamylly pyörisi.

    Minusta nuo ovat typeryksiä ja huomionkipeitä. Varmaan Venäjällä länsimaiset ilmiöt saavat kannatusta tällä tavoin ja sillä, että Länessä näitä terroristeja ja mielipuolia ihaillaan.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat