"Yleisen petoksen aikoina totuuden kertomisesta tulee vallankumouksellinen teko."

George Orwell

Ruoka, ruoanlaitto ja sitä kautta myös syöminen on aina kiehtonut minua.

Kolumni: Kulinarismin kehto

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,20
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Ruoka, ruoanlaitto ja sitä kautta myös syöminen on aina kiehtonut minua. Ehkä tuosta luonteenpiirteestäni johtuen myös ulkoinen olemukseni on aavistuksen tanakka. Ruokaan liittyvä termistö ja ruokalajien eksoottiset nimet saavat mielikuvitukseni lentoon. Dekkariklassikoissa, jotka ovat lempilukemistoani, päähenkilö on usein myös kotikokki. Niissä vilisee kokeilemisen arvoisia reseptejä. Vaikka omissa kokkailuissani en yleensä käytä tarkkoja reseptejä, niitä on hauska lukea.

Nuorna miesnä kesätyöpaikkani lähikuppilan ruokalista sai minut huvittumaan monta kertaa. Tuon legendaarisen työmiesten lounaspaikan kokki oli ilmiömäinen mielikuvien luoja. Ruokalistalla oli vaihtoehtoina joko keittolounas tai pihvi. Yleensä asiakkaat, jotka olivat pääasiassa rakennusmiehiä, autonkuljettajia ja tietyömiehiä, valitsivat yksinkertaisen keiton. Minä tilasin useimmiten muutaman markan kalliimman pihvin, sillä siihen liittyvä verbaaliakrobatia kiehtoi. Viikon menú saattoi kuulostaa seuraavalta: Maanantaina sveitsinpihvi, tiistaina sipulipihvi, keskiviikkona metsästäjänpihvi, torstaina havaijinpihvi ja perjantaina lindströminpihvi.

•••

Vitsi oli siinä, että tuo kelmi kokki oli rakentanut koko hienolta kalskahtavan listansa yhden ja saman einesjauhelihapihvin ympärille. Maanantaina pihvi oli kuorrutettu kauniisti kinkku- ja juustosiivuin, tiistaina päällä oli aimo kasa voissa paistettua sipulia. Keskiviikkona pihvi sai ylleen sienikastikkeen ja torstaina lisukkeena koreili pannulla kuullotettu ananasrengas. Perjantain lindströminpihvissä kokki oli hiukan oikaissut yleisesti käytössä olevaa reseptiä, sillä normipihvin päälle oli rojautettu kunnon annos punajuuriraastetta. Mutta yhtäkaikki, miehet popsivat annoksensa hyvällä ruokahalulla. Kauniisti aseteltuina ja vaihtelevin perunamuunnoksin ryyditettyinä annokset olivatkin maittavia. Työmiehet olivat tyytyväisiä, sillä hinta-laatusuhde oli kohdallaan.

Nyt tuo hämyinen kuppila on muisto vain. Tuollaiset kotikutoiset jokamiehen paikat ovat saaneet väistyä suurten ketjuuntuneiden liikenneasemien, hampurilaispaikkojen ja pizzerioitten tieltä. Niissä kokit tekevät annoksiaan keskusliikkeiden tekemien ohjeiden mukaan. Luovuudelle ja mielikuvitukselle ei ole tilaa, sillä annoksen on maistuttava ja näytettävä samalta syötiinpä se sitten Raisiossa, Raahessa tai Rovaniemellä.

•••

Totta on varmaan sekin, että aika kultaa muistot. Tuolloin hyvältä maistuneet annokset voisivat tämän päivän kuluttajan mielestä olla liian vaatimattomia. Kokin bluffi paljastuisi vääjäämättä. Lisäksi nykyään vaaditaan vaihtoehtoja. Luulen, että tuolloinen reipasotteinen kokki näyttäisi noille nirppanokille ovea.

Siltikin tuo hämärä kuppila on muistoissani. Työmiehen hikeen sekoittuvine sipulintuoksuineen se oli varsinainen kulinarismin kehto.

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*