Kolmas maailmansota?

Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa todellisesta ja vakavasta ydinsodan uhasta, mikä tarkoittaisi myös kolmatta maailmansotaa. Ukrainassa puolustushyökkäyksessä oleva Venäjä kuitenkin sanoo koittavansa alentaa ydinsodan mahdollisuutta. 

– Se (maailmansodan uhka) on todellinen, eikä sitä voi aliarvioida, Lavrov ilmoitti venäläisen televisiokanavan haastattelussa CNN:n mukaan. 

———- 

Lavrovin mukaan yllä esitetty vaara on erittäin todennäköinen, sillä aseistaahan tietyt NATO-maat Ukrainaa Venäjää vastaan, mikä tarkoittaa täydellistä sotaa, joka pyrkii laajentumaan kohti kolmatta maailmansotaa. 

Tämä tarkoittaa sitä, että tietyt NATO-maat ovat sodassa Venäjää vastaan, ja näihin Venäjää vastaan sotiviin maihin kuuluu myös Suomi. Suomi luonnollisesti kuuluu Venäjää vastustaviin maihin sen tähden, että Suomen maanpettureista muodostuva poliittinen koneisto ajaa Venäjä vihamielistä politiikkaa. NATO-kiihkoisimmat ja Venäjä vihamielisimmät poliitikot löytyvät kokoomuksesta, vihreistä ja perussuomalaisista. Näiden puolueiden tietyt edustajat ovat ujuttanee Suomen Maailman talousfoorumin ja YK:n Agendan 2030 totalitaristisiin tavoitteisiin. 

Suomen valtamedia suoltaa vääristelevää sotapropagandaa vuorokaudet ympäriinsä valehdellen petkuttavilla gallupeillaan, että suomalaiset muka kannattavat 65 prosenttisesti maan liittämistä NATOon. Samalla lietsotaan pohjatonta vihamielisyyttä Venäjää ja venäläisiä vastaan.  

[Suomen valtavirtaisessa ja virallisessa NATO-keskustelussa sallitaan vain yksi NATO-kanta, nimittäin se, että kannatetaan Suomen NATO-jäsenyyttä.

Valtamedia ei kuitenkaan kerro totuutta, sillä todennäköistä on, että valtaosa suomalaisista haluaa elää rauhassa ja ystävällisissä sekä rakentavissa suhteissa Venäjän kanssa. Myös EU:n vastustus on kansan keskuudessa lisääntynyt1, joten haluamme myös pyrkiä toteuttamaan puolueettomuuspolitiikkaa. 

Ukrainan konfliktissa on kysymys siitä, että kasaarimafia2, jota johtaa3 Siionin Viisaat käyttävät läntisiä suurvaltoja instrumentteinaan manipuloidessaan Ukrainan sotajalalle Venäjää vastaan. Yhdysvaltojen johtama atlanttisen akselin liittouma on lietsonut Ukrainaa liittymään NATOon. Mikäli Ukraina olisi onnistunut liittymään NATOon, niin silloin Washington olisi asentanut ohjustukikohtansa Ukrainaan ihan Venäjän rajan tuntumaan kuten se haluaa perustaa ohjustukikohtia myös Suomeen, Ruotsiin ja Baltian maihin. Yhdysvaltojen ohjustukikohtia sijaitsee jo Puolassa sekä Romaniassa. 

Sionististen länsivaltojen raskaasti aseistamat  ja kouluttamat Ukrainan sotajoukot ovat syyllistyneet terrorismiin Itä-Ukrainassa jo kahdeksan vuoden ajan. Tästä johtuen Venäjän oli pakko suunnata operaatioita Donetskin kansantasavaltoja puolustukseen ja NATOn laajentumista vastaan.   

Kasaarimafian tarkoituksena on juutalaisen Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyinin välityksellä luoda  Ukrainasta Suur-Israel II, mikä mahdollistaisi Israelille sekä “juutalaismafialle” elintilan saavuttamisen viljavalta mustanmullan alueelta. 

Mainittu elintilan tavoittelu ei kuitenkaan ole pääasia Ukrainan kriisissä, vaan kysymyksessä on kamppailu maailmanjärjestyksestä. Nimittäin kasaarimafian eli Israel-lobbyn kontrolloiman Yhdysvaltojen johtajuus maailmanjärjestyksen keulakuvana on haihtumassa, eikä se pysty pitämään globaalia asemaansa yllä rauhanomaisin keinoin. Tästä syystä on poliittinen atlanttinen akseli turvautunut voimakeinoihin pyrkiäkseen säilyttämään aikaisemman globaalin kypsän hegemoniansa. Kasaarimafian tarkoituksena on lietsoa Ukrainan konfliktista maailmansota, jonka toivotaan olevan ratkaisuna Yhdysvaltojen johtaman läntisen poliittisen ja taloudellisen johtajuuden säilyttämiseksi maailmanpolitiikassa. Luonnollisesti tähän sisältyy Maailman talousfoorumin ja YK:n Agendan 2030 totalitarististen pyrkimyksien toteuttaminen. 

Täten Ukrainan kansallismieliseksi taistelijoiksi itseään nimittävät tietyt pataljoonat ovat vain juutalaismafian hallitseman Yhdysvaltojen luomuksia, joten kyseiset joukkoyksiköt sotivat vain ja ainoastaan “juutalais-” eli kasaarimafian globaalien hegemonia tavoitteiden sekä Israelin valtion puolesta. Juutalaisen pellen, Volodymyr Zelenskyinin ensisijaisena tehtävänä on toimia kasaarimafian marionettina houkuttelemalla olkiukkomaisella kansallismielisyydellä ja isänmaallisuudella ukrainalaisia tykinruuaksi. 

Mikäli Ukrainan Venäjää vastaan taistelevat tietyt pataljoonat olisivat oikeasti kansallismielisiä, isänmaallisia ja aitoja kansallissosialisteja, he hyökkäisivät ensimmäisenä “juutalaista” Ukrainan hallintoa vastaan ja nujertaisivat heidät muodostaen uuden hallinnon, joka tekisi Venäjän kanssa nopeasti sovinnon. 

Vaikka Venäjällä on vaikuttanut ja edelleen vaikuttaa juutalaismafia, on Venäjä silti pystynyt säilyttämään ortodoksisen kulttuuriperinteensä, eikä länsimaisella rappeutuneella monikulttuurisuudella, arvoliberalismilla ja sateenkaariliikkeillä ole siellä jalansijaa. Venäjällä juutalaismafian vaikutus ei ole niin voimakasta kuin esimerkiksi Yhdysvalloissa, jossa kokonainen jättivaltio on alistettu juutalaismafian ja Israelin juoksupojaksi. Myös Putinin poliittisessa ilmastossa on leijailut kasaarimafian suitsutusta, mutta nykyisin vaikuttaa siltä, että Venäjän presidentti on aukaissut ikkunansa ja ryhdistäytynyt aloittamalla kulttuurinsa, kansalaistensa ja isänmaansa puolustuksen sionistista ja poliittista atlanttisen akselin hyökkäystä vastaan. 

“Juutalais-” tai paremminkin kasaarimafian vaikutteisen3 Washingtonin ulkopolitiikan tarkoituksena on yhdessä Venäjän “juutalaistoimijoiden” kanssa nostattaa venäläiset tietyn laatuiseen vallankumoukseen Vladimir Putinin hallintoa vastaan. Jo yleinen länsimainen uutisvirta todistaa sen, että Yhdysvaltojen johtamalla liittoumalla (johon myös kuuluu Israel), on todellakin tällaiset tavoitteet Putinin Venäjää vastaan. Venäjän sisällä ehkä tunnetuimpia juutalaistoimijoita, jotka pyrkivät Putinin suistamiseen vallasta, on juutalainen talousrikollinen Mihail Hodorkovski sekä hänen rikoskumppaninsa. 

Juutalaismafian tarkoituksena on Yhdysvaltojen johtaman liittouman välityksellä kohdistaa Venäjään sekä ulkoista että sisäistä painetta vallitsevan poliittisen vallan musertamiseksi ja maan talouden alistamiseksi ylikansallisten pääomien hallintaan, länsivaltioiden mallin mukaisesti. Juutalaismafian tarkoituksena on myös rappeuttaa Venäjän tsaarin hallintokauden henkisenä kulttuuriperinteenä säilynyt ortodoksisuus ja raunioittaa yhteiskunta yleisellä tapainturmeluksella, kuten esimerkiksi monikulttuurisuudella, WOKE-kulttuurisuudella, arvoliberalismilla ja sateenkaariliikkeillä. Nykyisen juutalaismafian hengenheimolaiset olivat jo Neuvostoliiton aikana turmelleet Venäjän tsaarin kauden uskonnollisen perinteen, asettamalla uskonnon tilalle ateistisen ja materialistisen maailmankatsomuksen. 

Yllä olevaan kappaleeseen viitaten, muistettakoon, että Venäjän “vallankumous” vuonna 1917 oli juutalaismafian organisoima operaatio: Robert Wilton esittää bolsevikkien ylimpien hallintoelinten jäsentenluettelosta paljastuu hämmästyttävä tosiasia: korkeimmissa hallintoelimissä ei ollut juuri lainkaan venäläisiä! Ylivoimainen enemmistö muodostui ”juutalaisista”, joista useat olivat muuttaneet nimensä venäläisiksi. Siten historiankirjoissa väitetty “venäläisten kansannousu tsaaria vastaan” ei pidä paikkaansa, vaan kyseessä oli ollut tietyn organisaation kasaarimafian suorittama vallankaappaus Venäjällä.4 

Juutalaismafian tavoitteena on suursota Euroopan ja Venäjän välille. Juutalaismafian vaikutteinen suurvalta USA käyttäisi siis Euroopan unionin maita, jotka ovat usein myös NATO-maita, instrumenttinaan hyökkäyksessä Venäjää vastaan. Mikäli Ukrainan konflikti laajenee maailmansodaksi, osallistuisivat siihen luultavasti myöhemmin Venäjän rinnalle tietyt Itä-Aasian valtiot, kuten esimerkiksi Kiina. Tämä on juutalaismafian juoni, jolla Itä-Aasian valtioita, Venäjää ja Euroopan valtioita pyritään systemaattisesti heikentämään sekä sitä vastoin juutalaismafian pääasiallista instrumenttia Yhdysvaltoja voimistamaan. Yhdysvallat nimittäin säästettäisiin varsinaisen sodan kosketukselta, ja ennen muuta ydinsodalta. 

Loppupäätelmät 

Suomi sijaitsee itäblokin ja läntisten blokkien välillä hyvinkin arkaluontoisena periferiana, jonka vieressä länteen päin on Ruotsi ja itään päin suurvalta Venäjä. Suomen ei pidä liittyä NATOon vaikka Ruotsi siihen liittyisikin. On ymmärrettävä se, että Ruotsi sijaitsee läntisten ja yleensä EU:n maiden ympäröimänä, ilman mitään konkreettisempaa kosketusta Venäjään.  

Suomen mahdollinen NATO-jäsenyys ujuttaisi sotilasliiton tai hyökkäysliiton lähemmäksi  Venäjän strategisesti merkittäviä alueita, kuten Kuolan niemimaata sekä Pietaria. Tämänkään seikan tähden Venäjä ei voi hyväksyä Suomen liittymistä NATOon ilman sotilaallisia seuraamuksia. 

Jo Paasikiven ulkopoliittisena linjauksena oli, että suhteet Neuvostoliiton kanssa eivät saaneet olla huonommat kuin Suomen suhteet kaikkien muiden maiden kanssa. Paasikiven ja Kekkosen linjaukseen kuuluivat sekä YYA-sopimus (sopimus ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta) että puolueettomuuspolitiikka. Toki YYA-sopimuksessa lienee ollut kohtia, jotka muodostivat näennäisen ristiriidan puolueettomuuspolitiikalle, joskin kirjoitetaan, että:  

Kekkonen pyrki edistämään Suomen puolueettomuuspolitiikkaa niin, että länsimaat ja Yhdysvallat Neuvostoliiton lisäksi tunnustivat Suomen puolueettomuuden.”  

Suomi on viettänyt 78 rauhan vuotta silloisen Neuvostoliiton ja nykyisen Venäjän naapurina. Nyt meidän suomalaisten pitäisi ajatella isänmaamme, perheemme ja kotialueemme turvallisuutta, eikä rikkoa rinnakkaista rauhanaikaa Venäjän kanssa. Maamme NATO-jäsenyys päättäisi Suomen ja Venäjän pitkän rauhan jakson. 

Jos Suomi olisi NATOn jäsenmaa ja syntyisi konflikti lännen ja Venäjän välille, muodostuisi Suomesta tiettyjen NATO-maiden sotilaallinen tukikohta, mikä olisi välitön uhka Venäjälle. Tämä tarkoittaa varmaa Suomen tuhoutumista suurvaltojen välisten ja Eurooppalaisen sodan jalkoihin. Tästä saisimme kiittää nykyisiä Suomen poliittisia vallanpitäjiä. 

Vetoamme suomalaisiin, etteivät he suostuisi maallemme katastrofaaliseen NATO-jäsenyyteen. Maamme mahdollinen NATO-jäsenyys pitäisi estää vaikka jouduttaisiin käyttämään myös erittäin radikaaleja menetelmiä. Luonnollisesti kenraalikunta pystyisi estämään Suomen NATOon liittymisen vallankumouksella, jolloin Suomen ja Venäjän suhteet palautettaisiin keskinäisen ystävyyden ja avunannon henkeen, mikä suuntautuisi puolueettomuuspoliittisiin pyrkimyksiin. Suomen siirtyminen täysin puolueettomuuspolitiikkaan on mahdollista vasta EU-jäsenyydestä luopumisen jälkeen. Suomen upseerikunta on kuitenkin enimmäkseen NATO-myönteistä, joten siihen ei voida luottaa. Suomen NATO-jäsenyys tarkoittaisi itsemurhaa ja täydellistä infrastruktuurin sekä järjestäytyneen yhteiskunnan tuhoa. Me suomalaiset voimme pysäyttää rikollisen ja ulkovaltojen ohjauksessa olevan poliittisen koneistomme tavoitteen liittää Suomi NATOon ja estää siten Suomea kohtaavan katastrofin. Venäjä ei muodosta Suomelle uhkaa, jos Suomi ei muodosta uhkaa Venäjälle. NATO-jäsenyyden realisoituessa suomalaiset reserviläiset voisivat paluttaa ainakin sotilaspassinsa sotilaspiiriensä esikuntiin.

Yhdysvaltojen johtama läntinen liittouma ja negatiivinen globaali eliitti sekä näitä tukeva valtamedia on valehdellut suomalaisille että Venäjä on uhka Suomelle, koska Suomen turvallisuusympäristö on kokenut muutoksia Venäjän hyökätessä Ukrainaan. Kuitenkin Suomella olisi hyvät ja rakentavat suhteet Venäjään, mikäli noudattaisimme Kekkosen viitoittamaa ulkopoliittista linjaa, mistä Suomi hyötyisi myös taloudellisesti. Mutta onnettomuudeksemme Suomi onkin liittynyt EU:n myötä Venäjän vastaisiin pakotteisiin ja aloittanut aseiden viennin Ukrainan armeijalle. 

Suomen pelastuminen olisi välitön isäntämaasopimuksen mitätöiminen (tämä myös rikkoo Venäjän ja Suomen välistä valtio- tai naapuruussopimusta), lopettamalla kaikki Venäjän vastaiset pakotteet sekä lupaamalla Venäjälle, että Suomi ei ole liittyvä NATOon nyt, eikä tulevaisuudessa. Tämän lisäksi Suomen ulkopolitiikka pitäisi perustua puolueettomuuspolitiikkaan sekä Paasikivi-Kekkosen linjan soveltamiseen. Edellä mainittu tietysti edellyttäisi ilmoitusta Euroopan unioniin siitä, että Suomi ei ole ollut koskaan EU:n laillinen jäsenmaa, eikä se ole sitä tulevaisuudessakaan. 

Markku Juutinen 

NATOon liittyviä kirjoituksia: 

Suomi on liittymässä NATOon hysteerisellä innolla  | Magneettimedia 

Suomi kasvattaa puolustustarvikkeiden vientiä Ukrainaan  | Magneettimedia 

Venäjältä jälleen vakava varoitus Suomelle ja Ruotsille mahdollisesta NATO-jäsenyydestä  | Magneettimedia 

Transatlanttisen liittouman sotilaallinen varustelu johtaa ydinsotaan  | Magneettimedia 

Venäjä sotii transatlanttista maailmanvalloituksen pyrkimystä vastaa Ukrainassa  | Magneettimedia 

Lähteet 

CNN: (26.4.2022). (16) Ukrainian officials say eastern regions under heavy attack Tuesday (cnn.com) 

All the Jews Joe Biden has tapped for top roles in his administration – Jewish Telegraphic Agency (jta.org) 

Russia and DPR Revealed NATO’s Participation in Ukraine’s Offensive on Donbass | Ru-Main 

Venäläinen oppositiohahmo Hodorkovski ruotsalaisohjelmassa: Jos Putinia ei nyt pysäytetä, seuraavana ovat vuorossa Nato-maat (yle.fi) 

Suomen valtiopolitiikan pitkä kaari | Valta keskittyy – ja lopulta hajoaa 1956–1981 (eduskunta.fi) 

Venäjän Lavrovin mukaan ydinsodan uhka on todellinen – UPI:n Aaltola: ”Ydinkortin väläyttely rivien välissä yleistynee” – MTVuutiset.fi 

  1. EU:n suosio kansan parissa laskee | Yle Uutiset 
  1. PIPER, MICHAEL COLLINS (1988). Final judgement. USA. Kirja osoittaa presidentti Kennedyn murhan tekijät: Mossad ja USA:n juutalaistoimijat. Perusteellinen tutkimus, josta USA:n media vaikenee.  
  1. White, Walter (1978). The Hidden Tyranny. The Issue that Dwarfs All Other Issues. This is the Most Sensational Manuscript of its Kind. Also known as: ”The Rosenthal Document.” 
  1. Wilton, Robert (2000). Romanovien viimeiset päivät. Kuinka tsaari Nikolai II ja hänen perheensä murhattiin. Tabernaculum Dei ry. 

13 kommenttia

  1. Tämä asia on kaikille vähänkin ajatteleville ihmisille ihan sevä asia. Ensin USA käynnisti sodan Ukrainassa jotta saatii Venäläiet jouko ja katse keskieuroopan maihin.

    Ihmisille höpötetään ”ruokapulasta” vaikka vieressä on maa, Unkari, joka tuottaa vähintään saman verran ruokaa kuin Ukraina. Mutta kun Ukrainan peltoja viljelevät Hollantilaise, niin tätä slognia käytetään vain hintojen nousulle. Ei mailmasta, eikä edes euroopasta lopu ruoka, saati vähene. Ukrainan puuttuva tuotanto on maksimisssaaan 5% eurropan viljatuotannosta. Miten tuo määtä voisi vaikuttaa mihinkään?

    Mutta takaisin asiaan… Tosiaan, ensin sota viedään keski-eurooppaan. Sen jälkeen Suomi liitetään NATO:on jolloin Vanäjän ja NATO:n raja saadaan kaksinkertaistettua pituudeltaan. Tämä on vanha sotilaskikka. Taistelu kahdella rintamalla tuhoaa maan kuin man. Saati kolmen rintaman sota, jossa USA aloittaa sodan, tai on jo aloitttanut, Syyrian, Iranin ja Afganistanin kautta. Kolmen rintaman sodasta ei yksikään maa selviä.

    Ja kun tämä tiedetään ettei Venäjällä ole miehiä eikä aseita kolmen rintaman sodalle, niin se käynnistää ydinsodan. Se on sen ainoa tapa selvitä voittajan kolmen rintaman sodasta.

    Suomi saa omat ydinkräkensä, todennäköisesti ydinvoimaloihin, koska silloin ei millään ole enää mitään merkitystä. Ei kannata tuhota taktisia pisteitä kun pystyy ampuman vain yhden laukisun. Koko maailma saastuu ja edessä on kahden vuoden tappava säteily yhdssä sateiden ja kylmyyden kanssa,

    Hyväähän tässä on että ei sitten tarvitse vanhana ja heikkoan kaivella matoja ja muurhaisia selvitäkseen vielä yhden päivän. Ainakin kuolee nopeasti.

    Pitäkää ”katastrofi kosssu” lähellä. Se kun huitasee kerralla niin tapahtumat eivät tunnu niin pahoilta.

    Plusääni(9)Miinusääni(6)
    1. ja höpöhöpö ydinpommi on huijaus.
      https://lorphicweb.com/nukes-made-in-hollywood/
      https://docs.google.com/document/d/18SQRQRUjuGsDx4H0bvXNxK02vVht2sXCJUS_fU9eifg/edit

      Ihan niin kuin on viruksetkin huijausta. Josta jankutin ensin monta kuukautta, ennen kuin edes muutama alkoi käsittää asiaa.

      Te uskotte JOPA TÄÄLLÄ joka ikisen juutalaisen satutarinan. Lukekaa täältä magneettimediasta OMASTA LEHDESTÄNNE se ’Neuvostoliiton juutalaisten katekismus, osa 1’ -artikkeli. Eräiden elämäntehtävä on kehitellä satutarinoita tieteen nimissä, niinkuin jotkut pilipiiparit ennen muinoin.

      TÄSSÄ paljon puhuva lainaus ko. artikkelista;

      ”Puhukaa ja toimikaa itsevarmasti, tarmokkaasti ja aggressiivisesti, hämmästyttäen ja yllättäen. Enemmän melua ja sanallista helinää, enemmän epäselvää ja pseudotieteellistä. Luokaa teorioita, hypoteeseja, suuntauksia, koulukuntia, realistisia ja epärealistisia menetelmiä – mitä poikkeavampia, sen parempi! Älkää antako sen häiritä, ettei näitä ideoita kukaan tarvitse; älkää välittäkö siitä, että ne unohdetaan huomenna. Uusi päivä tulee ja samoin tulevat uudet ideat. Tässä esiintyy henkemme voima, itsemääräämisemme, ja siinä on ylemmyytemme. Antakaa gojimin maksaa laskumme. Raapikoot he päitään etsiessään kehittämiemme ideologioiden logiikkaa; etsikööt ja löytäkööt niistä jotain, jota niissä ei ole. Huomenna annamme uutta pähkäiltävää heidän primitiivisille aivoilleen.”
      lähde:

      Neuvostoliiton juutalaisten katekismus, osa 1

      Plusääni(7)Miinusääni(8)
      1. Ainakin gender-hässäkkä on tyylipuhdas juutalaisten satutarina, jonka valkoiset kansat ovat turmiokseen ottaneet todesta. Juutalaisten harhoilla on ikävä taipumus saada jopa lainsäädännön takaama arvovalta taakseen. Sekopäisten ihmisten sukupuolikuvitelmien kyseenalaistamista ollaan kriminalisoimassa myös Suomessa. Sukupuolisuuteen liittyviä käsityksiä heivataan aina vain kauemmas pois Raamatusta tai luonnonlaista. Juutalaisten Talmud tunnistaa kahdeksan eri sukupuolta, mutta ei edes tämä määrä ole gender-kommunisteille riittänyt.

        Aina on ollut olemassa ihmisiä, jotka eivät tyylipuhtaasti edusta kumpaakaan sukupuolta. On ollut olemassa poikatyttöjä ja tyttömäisiä poikia tai jopa aivan täysin sukupuolettomia tapauksia. Nämä on ymmärretty yleisen luonnonlain mukaisesti, jonka mukaan poikkeukset vahvistavat säännön tai että oikut kuuluvat luontoon. Näiden vuoksi ei kuitenkaan alettu määrittelemään uudelleen itsestään selvää kaksiarvoista kategorisointia. Vain juutalainen haluaa sekoittaa nämä, koska tietää, että se heikentää pakanakansoja ja näiden arvostelukykyä, joiden seassa joutuu elämään.

        Poikkeustapauksiin on ennen osattu suhtautua rennosti eikä ilmiön ole annettu hämärtää yleisiä ja luonnonlain mukaisia käsityksiä. Kaksiarvoisella sukupolikäsityksellä tullaan edelleen toimeen ja sekoittuneiden tapausten on määrä esiintyä jomman kumman kategorian alaisuudessa, jos virallisuus sitä vaatii. Tämän toimivan systeemin sijaan uusi gender-hässäkkä tarjoaa tekosyyn monelle negatiiviselle uudistukselle, jotka aluksi suosivat sukupuolineutraaliutta ja myöhemmin ihmisen täydellistä robotisointia ja transhumanisointia. Lähestymme vaarallista vaihetta, jossa ihmisistä pyritään tekemään tietoverkon kautta ohjattavia orjia. Talmud-pappina tätä kehitystä johtaa Yovil Noah Harari, maailman pahamaineisin transhumanisti, juutalainen homoseksuaali ja fyysinen rääpäle, joka kostaa epäonnistumisensa ihmisenä kaikille maapallon asukkaille. Ja koska ihmiset ovat hylänneet Raamatun opetukset, niin Jumala sallii näiden paholaisten kasvattaa vaikutusvaltaansa erityisesti länsimaissa.

        Plusääni(8)Miinusääni(7)
  2. Suomen kenraalikunta on nyt ainoa, joka voi pelastaa suomalaisia kärsimyksiltä. Tärkeää on tiukka oma tiedustelu, mitä tapahtuu rajan takana. Natoon tässä ei voi luottaa, Natolla voi olla sama pyrkimys kuin on ollut Ukrainassa.
    Jos tiedustelussa ilmenee, että Venäjä kokoaa rajalle suuria hyökkäysvoimia, puolustusvoimien tulee kaapata valta Suomessa ja ottaa yhteyttä Venäjän hallintoon ja ilmoittaa täydellisestä muutoksesta Suomen politiikassa ja ilmoittaa, että pysymme tiukasti puolueettomina ja irtisanomme isäntämaasopimuksen Naton kanssa. Pyrimme luottamuksellisiin suhteisiin ja ryhdymme käymään kauppaa naapurimme kanssa. Lopetamme valtamedian valehtelun. Haluamme 78 vuotta kestäneen rauhan säilyvän vielä seuraavat 100 vuotta. Puolustaudumme kaikin voimin maahan tunkeutujia vastaan tulivat ne mistä suunnasta tahansa.

    Plusääni(17)Miinusääni(14)
  3. Ja Natossa suomalaisten nuorten miesten olisi pakko lähteä mukaan esim. johonkin Afrikan maahan sotimaan USAn rahoittaman vallankaappauksen tueksi. ”Rauhanturvaajiksi”.

    Plusääni(10)Miinusääni(10)
    1. Näinhan se on vaikka meille muuta uskotellaan. Jos meidän miesten ei tarvitsisi läheteä minnekkään, niin miksi kukaan tulisi tänne?

      Toisaalta, jäisipä naaraita kotirintamille sitten enemmän. Ja suunsa kiinni pitävällä kävisi hyvinkin flaksi.

      Plusääni(0)Miinusääni(4)
  4. Ruotsin Nato-kanta (1. – 4.) paljastettuna ulkoministeri Ann Linden mukaan!

    Artikkelista tästä:

    Ruotsin ulkoministeri uskoo Suomen hakevan Natoon
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/ruotsin-ulkoministeri-uskoo-suomen-hakevan-natoon/ar-AAWOXFB?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=7c3b7341516c425f8b041df0eae6d15a

    1.) `Nato-kanta ei Ruotsissa kallistu vielä mihinkään suuntaan`.
    2.) `Suomi hakee sotilasliitto Naton jäsenyyttä. Linden mukaan näin voi sanoa melkoisella varmuudella`.
    3.) `Ruotsi ja Suomi ovat olleet sotilaallisesti liittoutumattomia. Se on laskenut jännitteitä alueellamme, se on palvellut Ruotsia hyvin, se on edistänyt alueemme vakautta`.
    4.) `Jos Suomi päättää liittyä Natoon, muuttuu tämä tilanne Linden mukaan`.

    Ann Linden arvioi aivan oikein: Ruotsin turvallisuuspoliittinen tilanne tulee muuttumaan Suomen Nato-jäsenyyden myötä epävakaaksi ja he joutuvat varustamaan itä-rannikkonsa ja itäiset saarensa.

    Näyttää siltä että Raha on se joka pettää Suomen Nato-jäseneksi. Petoksesta tulee maksimaalinen koska ulkomainen raha, -yritysmaailma ja -investoinnit pakenevat Suomesta. Ruotsi etu nenässä!

    Winston Churchillin (WC) sodanajan puhe: `Harvoin on niin moni ollut kiitollisuuden velassa niin harvoille` tulee kääntymään Suomessa muotoon: Harvoin on niin moni ollut niin vihainen ja niin katkera niin harvoille kuin Suomessa Nato-jäsenyyden jälkeen.

    Ehkäpä Suomen päättäjät luulevat että Suomen tulevassa kohtalossa hävitys olisi niinkin kosmeettista kuin Ukrainassa.
    https://i.media.fi/incoming/sscifz/7515847.jpg/alternates/FREE_1440/7515847.jpg

    Länsiliittouma on toki urhoollinen. Se on niin urhoollinen että se uhraa sotilaansa vaikka viimeiseen mieheen – nimittäin suomalaiset sotilaansa. Sitäpaitsi pahoin pelkään että suomalaiset eivät tule käyttämään samanlaisia nykyaikaisia sodankäynnin muotoja kuin muuan V. Zelenskyi kuten:
    -mielipidevangit jolloin osa perheestä jää sotatantereelle kun osa perhestä lähtee livohkaan (esimerkiksi Pohjois-Korealaiset työntekijät lännessä),
    -ihmiskilvet jolloin panttivankeja (ukrainalaisia siviilejä) ei päästetä pois sotatoimialueelta,
    -24/7 valhepampanjat ulkomedioille
    -väärennetyt propagandakuvat ja videot
    -eikä suomalaiset tule kauppaamaan ihmisiäkään seksiorjiksi kuten naisia ja lapsia saatika harjoita elinkauppaa.
    -ym.

    Eipähän edessämme olevassa sodassa tulla käyttämäänkään vähäisen tuhovoiman aseita koska Suomeen tullaan köijäämään melko hävitysvoimaisia aseita ja niiden tuhoamiseksi tarvitaan astetta voimakkaampaa asearsenaalia.

    En kannata NATO-jäsenyyttä! Mutta ihan oikeasti – en tule kertomaan omaa Nato-kantaani ennen kuin viime hetkessä – ajattelehan ite!

    Plusääni(4)Miinusääni(4)
  5. Saksan liittokansleri vetosi Putiniin Ukrainan sodan lopettamiseksi
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/ulkomaat/saksan-liittokansleri-vetosi-putiniin-ukrainan-sodan-lopettamiseksi/ar-AAWQ1Px?ocid=msedgntp&cvid=95086d70e7da4134b155eda552b55847

    Me taas vetoamme Saksan liittokansleriin että hän ei pyrkisi kiihdyttämään johtavana valtiona Ukrainan `sotaa` aseavuilla Venäjää vastaan.

    Kymmenet maat kokoustivat tänään Saksassa Ramsteinin lentotukikohdassa Ukrainalle annettavan aseavun koordinoinnista.
    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/naista-syista-saksa-paattikin-toimittaa-aseapua-ukrainaan-taistelut-ovat-muuttamassa-muotoaan/8413558

    Toki voit jatkaa asekauppaa Venäjän kanssa niin kuin ennenkin. Me emme ainakaan kerro tätä totuutta kenellekään koska se voisi saada politiikkanne näyttämään kaksinaismoralistiselta. Eix joo!

    Plusääni(2)Miinusääni(2)
  6. Kun atomipommeja väitettiin käytetyn esim. 1945, ei vielä tiedetty tästä ; https://www.radioactivity.eu.com/site/pages/Slow_Neutrons.htm

    ELI Yhdessäkään atomipommissa ei siis ollut tätä hidasteainetta (moderator) neutroneille. Neutronin sinkoamisen hidastamistarvetta väliaineen avulla ei siis tiedetty vielä 40-luvulla.
    Silti muka ydinpommeja oli. Ja hah-hah. Tällaista satua on KOKO atomipommiteoria. Täyttä valhetta alusta loppuun.
    Nukes made in Hollywood;
    [video src="https://lorphicweb.com/wp-content/uploads/2022/03/video_2022-03-11_02-40-47.mp4" /]
    https://docs.google.com/document/d/18SQRQRUjuGsDx4H0bvXNxK02vVht2sXCJUS_fU9eifg/edit

    Plusääni(4)Miinusääni(13)
  7. Lyhykäisyyden ja ytimekkyyden takia en malta olla lainaamatta seuraavaa tekstiä kokonaisuudessaan.

    `Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov on sanonut natsidiktaattori Adolf Hitlerillä olleen `juutalaisverta` suututtaen Israelin.
    Israelin ulkoministerin Yair Lapidin mukaan Lavrovin kommentti oli `anteeksiantamaton ja pöyristyttävä` ja historian valossa `virheellinen`.
    Juutalaiset eivät murhanneet itse itseään juutalaisten kansanmurhassa, hän painotti.
    Lavrov lausui kommenttinsa italialaistelevision haastattelussa sunnuntaina. Hän toisti myös Venäjän väitteen siitä, että hyökkäys Ukrainaan tehtiin `Ukrainan puhdistamiseksi natseista`. Lavrovin mukaan se, että Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on juutalainen, ei todista etteikö hän olisi natsi`.

    Venäjän ulkoministeri: Hitlerillä oli `juutalaisverta` – Israel totesi kommentin olevan `anteeksiantamaton`:
    https://www.msn.com/fi-fi/uutiset/other/ven%C3%A4j%C3%A4n-ulkoministeri-hitlerill%C3%A4-oli-juutalaisverta-israel-totesi-kommentin-olevan-anteeksiantamaton/ar-AAWP5d6?ocid=msedgdhp&pc=U531&cvid=c1b117535e9d4a93821df73860d9d9ea

    Miten olisi palestiinalaisten holocausti. Siellähän Israelin armeijan natsijoukot tekevät maan laillisille omistajille ihan mitä haluavat. Totta maar Zelenskyi noudattaa isäinmaansa linjaa ja matkii sen käytäntöjä soveltaen sitä natsipataljoonia Ukrainassa.

    Omasta mielestään Venäjän presidentinarkiston matskuun – rajoitettuun sellaiseen – olisi päässyt tutustumaan esimerkiksi Edward Radzinsky. Jopa Vatikaanin salaamiin arkistomateriaaleihin on päässyt useampi kuin edellä mainittuun.
    Edvard Radzinsky
    https://en.wikipedia.org/wiki/Edvard_Radzinsky

    Voi olla että ER pyrki saamaan nostetta julkaisemilleen kirjoille ja murjaisi tuollaisen itsetärkeilevän kehun. Mikäli Venäjän presidentinarkisto alkaisi vuotamaan niin historia pitäisi kirjoittaa uudelleen monilta osin – esimerkiksi Holocaustista.

    Arjalaisille rotyhygieenikoille Adolf Hitlerin (AH) geeniperimä näyttää olevan pyhempi asia kuin siionistisille eugeniikoille. Kumpikin `roturyhmä` vieroksuu AHn `juutalaista` taustaa joskin eri syistä. Ja kumpikin `roturyhmä` tietää puhuvansa joutavia vailla perusteita.

    Olisi helppo luvata syödä hatullinen paskaa jokaisesta löytämästäsi geenipuhtaasta alkuperäisestä hebrealaisesta. Satuu nimittäin olemaan niin ettei edellämainittuja natiiveja ole enää olemassa. Hattu jäisi puhtaaksi. Ns. `juutalaisuus` ei ole ollut rotu tuhansiin vuosiin koska se on uskonto – tosin nykyisin mädäntynyt ihmisvihamieliseksi.

    Tässäpä purtavaa rotuylpeille tärkeilijöille: `Näin sanoo Jerusalemille Herra, Herra: Sinun sukusi ja syntysi on kanaanilaisten maasta; isäsi oli amorilainen ja äitisi heettiläinen` (Hes 16:3). Mikäli isälinja vedetään kaanaanilaisiin niin silloinhan he eivät ole edes Aadamista alkuisin vaan Nefillimistä (ristisiitoksia, hybridejä = helveteistä karanneita piruja).

    AHn elossa oleilta sukulaisilta on saatu kartoitettua haploryhmä Eb ,,, jota seuraa numerorimpsu. AHn haploryhmä osoittaa läheistä sukulaisuutta esimerkiksi Albert Einsteinin (AE) haploon. Johtopäätös: AH ei ole rodultaan arjalainen eikä AE `juutalainen` koska molempien geeniperimä viittaa Magrebiin – täsmennettynä Pohjois-Afrikan berbereihin – siis keenereihin.

    Tässä palan painikkeeksi vai sanoisiko jälkiruuaksi:
    Täytyy vain toivoa ettei tuo kirjoitus AHn ja hänen kabinettinsa rotutaustoista ole poistettu pysyvästi. Lähetän tämän kommentin kommentiksi kun ilmestyy.

    Menee tuo rotupähkäily tämän kaltaiseksi: Pitkätukkainen kalju mies käveli verkalleen juosten. Samalla hän luki kannetonta kirjaa jossa ei ollut sivuja. Päässään hänellä oli sangattomat lasit jossa ei ollut rillejä. Vettä satoi kaatamalla auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta jne.

    Plusääni(4)Miinusääni(3)
    1. Radzinsky on juutaainen vai elääkö enää edes.

      Hitler ei ollut juutalainen, vaan arjalainen:

      https://uppochnersehr.wordpress.com/2021/02/25/adolf-hitlerilla-ei-ollut-suonissaan-yhtaan-juutalaisverta/

      https://carolynyeager.net/fake-legends-adolf-hitler%E2%80%99s-%E2%80%9Cjewish-grandfather%E2%80%9D

      Tuo haplotutkimus on nimenomaan juutaaisten vääristelyä. Kyseessä on 30-luvulta saakka jatkunut Hitlerin häpäisy tällä valheellisella väitteellä. Ensin asialla Heiden ja vasemmistolehdet. Sitten voittajat Nürnbergissä (Frank ja Frankenberg-tarina). Sitten Walter Langer, joka satuili sota-ajan propagandistisen ”psykiatrin näkemyksen” Hitleristä, joka kirja on vielö saatsuttamassa jokaista Suomen kirjastoakin. Hän höpötti Wienin Rothschildista muka isoisänä. Isoäiti vain ei voinut mitenkään olla Grazissa eikä Wienissä tuolloin.

      Lavrov ja venäjän johto ovat juutalaisia, joten samat tahot tätä sontaa edelleen levittävät

      Plusääni(12)Miinusääni(3)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat