Kiina tuhosi kolme lastia geenimuunneltua amerikkalaismaissia

Kiina on aiemmin suhtautunut hyvin myönteisesti geenimuunneltuun ravintoon (GMO). Viimeaikaiset tapahtumat kuitenkin osoittavat, että uudet tuulet puhaltavat idässä.

Kiina on perinteisesti ollut maailman suurimpia GMO-ruoan kuluttajia. Nyt maa on kuitenkin ottanut tiukan linjan amerikkalaisruokaan, jonka tuotannossa ei ole noudatettu bioturvallisuuden periaatteita. Kiina on tuhonnut jo kolme laivalastillista lännestä tuotua ruokaa, sillä sen alkuperä oli puutteellisesti dokumentoitu.

Valtion huoli on aiheellinen, sillä kiinalaiset kuluttavat erityisen paljon geenimuunneltuja soijapapuja, vaikka GMO-tuotteiden mahdolliset terveysuhat ovat etenkin koulutetun väestön keskuudessa tunnettuja. Eräs syy epäterveelle trendille voi olla se, että GMO-tuotteita lobbaavilla yhtiöillä on tutkitusti paljon valtaa kiinalaisissa tiedotusvälineissä. Lehdet peittelevät siis tarkoituksella epäluonnollisen ravinnon haittapuolia.

Lue myös: Venäjä lopettaa geenimuunnellun ruoan maahantuonnin

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat