- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Kevätpilkille tunturiin

Himopilkkijät pakkaavat retkireppunsa kunnolla vasta, kun etelässä ilmestyvät puihin hiirenkorvat, sillä kevät on Lapissa parasta pilkkiaikaa.

Eteläisemmässä Suomessa pilkkivehkeet on jo kauan sitten varastoitu seuraavaa kautta varten. Tosipilkkijät suuntaavat kuitenkin keväällä Lappiin, niin pohjoiseen, että maassa on lunta vielä yli metrin ja jäätäkin saa kairata koko varren mitalta. Myös ylivieskalainen innokas luontoharrastaja Samuli Savela on koukussa kevätpilkkiin. Hän suunnitteleekin kaveriporukkansa kanssa vielä yhtä pilkkireissua Ruotsin Lappiin.
– Olemme useampana vuonna pilkkineet Stora Sjövalletin kansallispuistossa ja siinä lähistöllä. Maisemat ovat mahtavat, sitä ei usko ennen kuin näkee. Tunturit ovat siellä kuin Alpit, Savela hehkuttaa.

Pilkkikausi jatkuu Lapissa vielä juhannukseen asti.
– Lumi tosin saattaa olla päivällä niin pehmeää, että voimme joutua ajelemaan pois tunturista yöllä. Öisin hanget hiukan kovettuvat, Savela kertoo. Pilkkiminen on Savelan mukaan parasta juuri myöhään keväällä, kun päivät ovat jo pitkiä ja aurinko paistaa.
– Säät Ruotsin tuntureilla ovat ihan käsittämättömiä. Vuosi sitten ajelimme moottorikelkalla boksereissa, lämmintä oli 20 astetta, Savela muistelee.

Savela on harrastanut pilkkimistä joitakin vuosia. Pilkkiminen on vain yksi luontoharrastuksista, sillä hän myös metsästää ja on mukana hirviporukassa.

– Pilkkimisessäkin tärkeintä on luonnon keskelle pääseminen. Kesällä ja syksyllä kuljen metsissä ja luonnossa muissa asioissa, kalastelen, ja vietän aikaa mökillä. Mökilläkin pääsee luonnon helmaan, se ei ole mikään huvila. Perheellinen Savela kulkee luonnossa myös lasten kanssa. Hän haluaa opettaa myös lapset kunnioittamaan ja arvostamaan luontoa ja luonnossa liikkumista.

Talvella ja keväällä pilkkiminen on ykkösjuttu, muun luontoliikkumisen jäädessä vähemmälle. Pilkkimisen etu on myös edullisuus: itse pilkkivälineet eivät maksa juuri mitään. Muu vaatetus ja varustus erävaatteineen löytyy luonnossa liikkuvan vaatekaapista jo valmiiksi. Rahaa saa tietysti uppoamaan esimerkiksi Lapin pilkkireissuihin.

Ruotsin Lappiin Savela aikoo kavereineen suunnata maisemien vuoksi. Pohjois-Ruotsin kansallispuistoissa myös yöpyminen järjestyy hyvin, sillä erämökkejä on runsaasti.

– Parhaiten erämökeistä ja alueesta tietoa saa Ruotsin metsähallitukselta. Alueella retkeillään paljon myös kesäisin, Savela kertoo.
Ruotsin Lapissa järviä ja vesiäkin on enemmän kuin Suomen puolella. Pilkkijöitä ja retkeilijöitä tulee Savelan mukaan Euroopasta asti.
– Voi sanoa, että vaikka olisi kuinka erämaassa, ei tarvitse pilkkiä pelkästään omalla porukalla. Keväällä pilkkijöitä on todella paljon.

Hyvien pilkkipaikkojen koordinaatit pistetään ylös ja paikat katsastetaan myöhemmin. Uusiakin paikkoja bongataan, ja siksi moottorikelkan perässä raahataan aina myös omaa kamiinatelttaa. Näin kulkemista ei rajoita ainakaan majoituksen sijainti.

– Hyvät eväät ovat myös reissun onnistumisen ehto. Lihaa pitää olla mukana, ettei tarvitse elää pelkällä kalalla.
Savela osaa arvostaa hyvää ja puhdasta kalaa, jota Lapissa on saatavilla.Varsinkin, kun kalan valmistaa tuoreena.

Pilkkireissuilla kalaa syödään paljon: graavattuna, paistettuna, joskus jopa savustettuna. Saaliista mieluisin on rautu, jota ei etelämmästä saa, mutta muutkin kalat kelpaavat. Kalasaaliit eivät kuitenkaan ole Savelan mukaan ensimmäinen motiivi lähteä pilkkireissulle.

– Pääasia on kai kiireettömyys siellä mahtavien erämaiden keskellä. Kännykkäkään ei soi, kun kenttiä ei ole. Lestijärvellä matikkapilkillä samaa fiilistä ei saavuta – eikä luonnon kauneutta.

Stora Sjövalletin kansallispuisto Pohjois-Ruotsissa