Keinopilviä taivaalla

Itä-Suomen yliopistolla on meneillään COOL-tutkimushanke, joka selvittää ilmaston muokkausteknologioiden ja kansainvälisen oikeuden suhdetta, kertovat Tekniikka&Talous- sekä Saima-lehdet.

COOL-projektissa yliopiston oikeustieteiden ja soveltavan fysiikan laitosten yhteisprojekti tutkii pilvien valkaisemista ilmakehään sumutettavien merisuolahiukkasten avulla sekä sulfaatin ja orgaanisen hiilen lisäämistä ilmakehään.

Tutkimuksessa halutaan selvittää mitä riskejä sumuttelusta on luonnolle. Myös kansainväliset oikeusperiaatteet ovat tarkastelun alla. Ei ole ollenkaan varmaa, onko teknologian käyttö sallittua kansainvälisoikeudellisesta näkökulmasta.

Viime vuonna hyväksyttiin biodiversiteettisopimus, joka kieltää ilmastonmuokkausteknologioiden käytön paitsi tieteellisissä tarkoituksissa.
Valtiot eivät saa toiminnallaan aiheuttaa vahinkoa toisen valtion alueelle, sanoo kansainvälinen tapaoikeus.

Itä-Suomen yliopiston oikeustieteiden laitoksen johtajan Tapio Määttä sanoo ilmasto-oikeudellisen säätelyn olevan juridisesti heikkoa ja kehittymätöntä.
Itä-Suomen yliopiston juristien ja fyysikkojen tutkimukset saavat rahoitusta muun muassa Suomen Akatemian FICCA-ohjelmasta.

Ainakin Yhdysvalloissa toimii kaupallisia ilmastonmuokkausyrityksiä. Yleisin tapa on ruiskuttaa kemikaaleja tai muuta materiaalia ilmakehään lentokoneista.
Yhdysvaltain ympäristöministeriö EPA:n ilmanlaatua tutkivan osaston mukaan sulfaatit ja nitraatit ovat merkittävä saastuttaja ja hengitystieongelmien lähde.

Työterveyslaitos, STUK ja THL tiedottavat pienhiukkasten kuten tulivuoren tuhkan tai katupölyn lisääntyneen määrän heikentävän ulkoilman laatua.

4 kommenttia

  1. Eikö tuo ole tavallaan vähän kuin pyöreät 50 vuotta myöhässä ?

    Sillä jo pitempään on tiedetty että tavalliset suihkukoneet lisäävät cirrus-pilviä:

    ”Suihkumoottorikoneen jättämät vanat ja niiden synnyttämät pilvet saattavat lämmittää ilmastoa enemmän kuin kaikki lentoliikenteen aiheuttamat hiilidioksidipäästöt ilmailun alusta asti.”
    .. ..
    ”Tukijat perustivat arvionsa ilmastomalliin, joka simuloi vanojen muodostumista, kasvua, leviämistä, katoamista sekä niiden synnyttämiä cirrus- eli untuvapilviä. ”
    http://www.tiede.fi/uutiset/4252/lentokone_lammittaa_eniten_vanallaan_

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. Olen tässä tuuminut tuon suolan kylvämisen vaikutuksia vilja- ym. satoihin ja maaperään.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
    1. Minkä suolan? Käsittääkseni kyseiseen tarkoitukseen on kokeiltu kymmeniä eri suoloja. Mikä noiden kemikaalivanojen tehtävä on tänä päivänä kiinnostaa enemmän. Siitä voinee päätellä mitä ne kylvävät, kyseessä voi olla lähes mitä vain ns. ”tutkimuskäytössä”. Elävä vesi auttaa, sitä voi tehdä monella tapaa. Paras tietenkin on oma kaivo, luonnonvesi on monesti elävää.

      Onko kelaattikuurit teille täällä tuttuja? Auttavat moneen vaivaan jotka johtuvat noista vanoista.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat