Kefiirissä on runsaasti probiootteja

Maitosienen avulla valmistat itse omat kefiirisi – nyt ja aina

Terve suoliston bakteerikanta on sekä vastustuskyvyn että kokonaisterveyden kannalta ensisijaisen tärkeä. Tervettä bakteerikantaa voidaan tukea monella tapaa. Esimerkiksi monipuolinen ruokavalio, joka sisältää runsaasti kasviksia, kuitua, hapanmaitotuotteita ja raikasta vettä, edesauttaa kaikin puolin suoliston terveyttä ja läpikulkua.

Luontaistuotekaupoissa on tarjolla nykyään runsaasti erilaisia vatsan hyvinvointia tukevia tuotteita. Yksi tärkeä ryhmä on probiootteina toimivat maitohappobakteerit. Ne ovat mainio suoliston tuki, josta monella on hyviä kokemuksia.

Maitohappobakteerivalmisteiden nauttiminen on usein perustelua. Niistä on tutkitusti hyötyä niin suoliston kuin kokonaisterveyden kannalta. Kaupallisten valmisteiden vastapainoksi haluan kuitenkin tuoda esille myös muita vaihtoehtoja ja nimenomaan edullisia kotikonsteja.

Tämä johtuu siitä, että henkilökohtaisesti näen maitohappobakteereissa myös joitakin heikkouksia. Ensinnäkin, jos ruokavaliota ei muuteta terveellisemmäksi, saattaa asiakas joutua käyttämään valmisteita jatkuvasti, mikä tulee ajan mittaan kalliiksi. Erilaisissa valmisteissa on myös suuria eroja. Pahimmassa tapauksessa asiakas saa rahoilleen niukalti vastinetta. Tuntuu myös jotenkin hassulle, että nykyihminen hakee kaiken pillereistä ja kapseleista. Onneksi luonnolla on tähän erinomaisia vaihtoehtoja, jota ihminen on käyttänyt ajan alusta lähtien.

Yksi tällaisista vaihtoehdoista on kefiiri, jota saadaan maitosienen avulla maitoa hapattamalla. Maitosieni on lukuisista bakteeri- ja hiivakannoista muodostuva kukkakaalia muistuttava rakennelma. Parhaimmillaan se kasvaa läpimitaltaan jopa 5cm kokoiseksi, joka hajoaa itsestään pienempiin osiin. Maitosieni laitetaan vuorokaudeksi huoneenlämpöiseen maitoon. Sieni käyttää maitoa ravinnokseen, kasvaen ja uudistuen aina vaan uudestaan. Prosessin aikana itse maito hapattuu eli käy huipputerveelliseksi kefiiriksi.

Maitosieni koostuu suuresta määrästä erilaisia bakteeri- ja hiivakantoja. Luvut vaihtelevat eri lähteissä vajasta paristakymmenestä yli 40:neen! Valmis kefiiri sisältää hyödyllisten bakteerien ja hiivojen lisäksi lukuisia vitamiineja, mineraaleja, aminohappoja, entsyymejä… Kefiirillä on aikojen saatossa hoidettu suurta joukkoa erilaisia terveysongelmia. Joidenkin lähteiden mukaan maitosienellä valmistettu kefiiri saattaa soveltua myös laktoosi-intoleranssista kärsiville. Tämä on käymisprosessin ja lisääntyneen entsyymimäärän ansiota. Elävä ravinto tukee elämää!

Kuten sanonta kuuluu, rakkaalla lapsella on montaa nimeä, niin myös maitosienellä. Hae Internetistä lisätietoa hakusanoilla maitosieni, tiibetin sieni, kefiirin sieni, kefiirin siemen tai pelkkä kefiiri. Voit hakea tietoa myös englanniksi; hae kefir sekä kefir grains.

Aina kefiiristä puhuttaessa ei tarkoiteta maitosienillä valmistettua hapanmaitojuomaa. Yksi esimerkki on bakteeriviljelmät. Netissä on tarjolla valmiita bakteeriviljelmiä, joilla pystyy valmistamaan kerralla muutaman litran kefiiriä. Tästä kefiiristä otetaan esim. desilitran verran talteen ja laitetaan uuteen maitoon, joka muuttuu alle vuorokaudessa uudeksi kefiiriksi. Tätä prosessia voidaan jatkaa usean kierroksen. Bakteerien määrä laskee lopulta niin alhaalle, että täytyy ottaa käyttöön uusi bakteeriviljelmä. Ajan mittaan tämä vaihtoehto tulee maksamaan huomattavan paljon. Maitosienen saa useimmiten pikkurahalla tai ihan ilmaiseksi.

Luultavasti paras tietopaketti maitosienistä löytyy Dominicin sivuilta.

Kefiirin valmistus maitosienillä.

Sen lisäksi että kefiiri on hyvin terveellistä ja edullista, on myös sen valmistus vaivatonta. Itselläni kuluu kefiirin parissa touhuamiseen muutama minuutti päivässä. Koska maitosienet ovat kevyempiä kuin maito, kelluvat ne kefiirin pinnalla. Valmiin kefiirin pinnalta onkin helppo noukkia ne esimerkiksi haarukalla talteen. Ennen maitosienten poistamista voit kevyesti sekoittaa kefiiriä. Näin saat maitosienet helpommin talteen. Laita maitosienet uuden lasipurkin pohjalle ja kaada uusi maito niiden päälle. Optimaalisinta olisi käyttää huoneenlämpöistä maitoa, mutta mukavuussyistä otan maidon aina suoraan jääkaapista. Tällä ei ole suurta merkitystä. Itse käymisprosessi tapahtuu huoneenlämmössä, ei jääkaapissa.

Nosta uusi kefiirinviljelmäsi johonkin syrjäiseen paikkaan. Itse käytän tiskikaappia. Se on kätevästi aina kädenulottuvilla ja suojassa suoralta auringolta ja pölyltä. Itse purkkia ei saa sulkea kannella. Kefiirin valmistuksessa syntyy hiilidioksidia, jonka täytyy päästä poistumaan. Tarvittaessa voit suojata viljelmäsi talouspaperilla ja kumilenkillä. Voit laittaa lasipurkin suulle myös jonkin muovikipon nurinpäin, kunhan pöly pysyy poissa ja ilma pääsee kulkemaan. Kuten sanoin niin koko prosessi vie vain pari minuuttia!

Kefiirin ja muidenkin hapanmaitotuotteiden kanssa tulee aina käyttää lasiastioita. Lasi on kenties ainoa materiaali, joka ei reagoi ruokien luonnollisten happojen kanssa. Kefiirin valmistamiseen soveltuu parhaiten esim. litran vetoinen suolakurkkupurkki. Älä täytä purkkia koskaan piripintaan, sillä kefiiri saattaa hieman kohota.
Maidon laadusta sen verran, että mitä luonnollisempaa maitoa käytät sitä parempi. Tavallinen lähikaupan maito sopii hyvin, esim. kevytmaito tai täysmaito.

Maitosienten säilytys ja vinkit.

Kuten sanottu, maitosienten määrä kasvaa jokaisella kefiirin tuotantokierroksella. Pian maitosieniä onkin liikaa, jolloin voit jakaa niitä ystävillesi. Halutessasi voit myös syödä maitosienesi, mikä tukee suoliston hyvää bakteerikantaa. Maitosienten määrää rajoittamalla voit säädellä päivittäin tuotetun kefiirin määrää. Voit esimerkiksi supistaa maitosienen määrän yhteen ruokalusikalliseen, jolloin saat kätevästi noin yhden lasillisen kefiiriä vuorokaudessa. Välillä haluaa tietysti pitää kefiiristä kokonaan taukoa. Siihen on tarjolla kolme eripituista maitosienten säilytys- /varastointimenetelmää.

Lyhytaikaiseen (1-7 päivää) säilytykseen soveltuu parhaiten jääkaappi. Laita maitosienet lasipurkkiin samaan määrään maitoa, mitä käytät kefiirin valmistuksessa. Sulje lasipurkki kannella ja nosta se jääkaappiin, jossa maidon hapatusprosessi hidastuu radikaalisti. Varastoinnin loputtua voit käyttää syntyneen kefiirin normaalisti ruoaksesi. Halutessasi voit toistaa saman prosessin muutamaan otteeseen, ei kuitenkaan loputtomasti. Jääkaapista otetut maitosienet ovat aluksi hieman kohmeessa, jolloin ensimmäisten kefiirierien valmistukseen saattaa kulua normaalia pitempi aika.

Pitempiaikaiseen (yksi kuukausi) varastointiin soveltuu maitosienten pakastaminen. Pese maitosienet jäähtyneellä (vältä kuumaa ja lämmintä vettä!) keitinvedellä. Kuivata maitosienet puhtaalla valkoisella kangasliinalla. Riittää, kun saat ylimääräisen nesteen poistettua. Nyt voit laittaa maitosienet esim. muovipussissa pakastimeen.

Pitkään varastointiin (yksi vuosi) tarvitaan kuivausta. Tämä on myös varmin tapa säilyttää varasieniäsi – kaiken varalta. Lähde ja tarkemmat ohjeet: Dominic

Kombucha

Jos maidosta valmistettu kefiiri ei ole sinun juttu, niin saanen ehdottaa toisen vaihtoehdon; Kombutsa-viljelmän, jota kutsutaan myös nimillä teesieni tai volgansieni. Myös se on bakteerien ja hiivasienten muodostama kompleksi, kylläkin ihan eri näköinen kuin maitosieni. Perinteisesti volgansieni peitetään jäähtyneellä, sokeroidulla mustalla teellä. Seuraavista linkeistä saat lisätietoa: Günther W. Frank  ja Nina Laaksonen. Ninalta voit tilata volgansienen.

Sekä kefiiri että kombucha ovat molemmat erinomaisia terveyden tukijoita!

Alkuperäinen juttu: http://www.aitoterveys.fi/Kefiiri.php

5 kommenttia

  1. Kefiirissä on runsaasti Probiootteja, pitää varmaan paikkansa. Maistuu myös todella hyvältä. Miksiköhän sitä ei ole myynnissä, jos sitä voi kuivattaa niin eihän sen säilyttäminen ja myyminen olisi konsti eikä mikään ostajia varmaan löytyisi. Oman sienen olen hukannut kun en silloin tiennyt että sitä voi pakastuksen lisäksi myös kuivattaa.

    Plusääni(3)Miinusääni(0)
  2. Juuri tänään Laitoin liudan vauvasieniä kasvamaan, taisi olla n.70 lasta.
    Iso mollukka jäi jatkamaan kefiiripiimän valmistusta omiin tarpeisiin.
    Pidän hiilihapollisesta, joten lasipurkin kansi on aina valmistumisen ajan tiukasti kiinni, ja hyvää on.

    Plusääni(2)Miinusääni(0)
  3. Moi, kiinnostuin myös kombucha teen ja kefiirin valmistuksesta, mutta vauvasieni puuttuu:( Birgit missä päin majailet,liikenisikö sinulta? 🙂 kiitos

    Plusääni(2)Miinusääni(1)
  4. Aiempaan postaukseen tuli typo sähköpostiosoitteeseeni..joten tähän viestiin voi vastata jos haluaa auttaa 🙂

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  5. Kannattaa kysellä maitokefiirin, vesikefiirin ja kombuchan alkuja facebookin ryhmästä ”Kombucha&kefiiri (ja muun elävän kulttuurin kerho)”

    Plusääni(1)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat