Vuosikausia ihmisiä on peloteltu ruoan loppumisella. Sissiviljelijät ovat ryhtyneet kaupunkikapinaan.
On arvioitu, että vuoteen 2050 mennessä lähes 80 % maapallon väestöstä asuu kaupunkikeskuksissa. Tuolloin maapallon väkiluvun arvioidaan olevan jopa 9 miljardia henkilöä.
Tälläkin hetkellä ihmiskuntaa piinaavat valtavat ravitsemukselliset ongelmat, jotka ovat sekä määrällisiä (aliravitsemus ja ylipaino), että laadullisia (mm. proteiinin puute). YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO:n tilastojen mukaan aliravittuja oli maailmassa vuosina 2004–2006 hieman alle 900 miljoonaa. Yhä useampi heistä asuu kaupungeissa.
Tosiasiassa ruoasta ei varsinaisesti ole pulaa. Monissa maissa ylijäämäviljaa poltetaan vuosittain tai se käytetään bioetanolin tuotantoon. Ongelmana on -kuten yleensä- raha. Tulojen epätasainen jakautuminen saa aikaan sen, että vaikka ruokaa olisi, sen hankkimiseen ei ole rahaa. Myös ruoan kuljettamisen kustannukset nostavat hintaa.
Mistä siis tarpeeksi ruokaa kaikille? Eräs vaihtoehto on Guerrilla Gardening. Modernin Guerrilla Gardening -liikkeen eli sissiviljelyn katsotaan alkaneen New Yorkista 1970-luvulla. Liike on levinnyt ympäri maailmaa: Uuteen Seelantiin, Britanniaan, Ranskaan, Yhdysvaltoihin – ja Suomeen.
Liikkeen juuret ovat kuitenkin syvemmällä historiassa. Britanniassa eli jo 1600-luvulla agraari-anarkisteja, jotka kutsuivat itseään nimellä True Levellers, todet tasaajat. Muut kutsuivat heitä diggerseiksi heidän harrastamansa maan kaivelun takia. Diggersit uskoivat ekonomiseen tasa-arvoon ja siihen, että maa kuuluu kaikille. Diggersit valtasivat yhteismailta alueita viljelyyn muodostaen tasa-arvoisia maanviljelysyhteisöjä, joissa tuotto tasattiin yhteisön jäsenten kesken.
Aikakauden korporatistit, aateliset maanomistajat, eivät pitäneet torpparien ja köyhien kapinasta ja niin nuo luokkayhteiskunnan vastustajat kukistettiin tuhoamalla heidän satonsa, polttamalla heidän asumuksensa, pahoinpitelemällä yhteisön jäseniä sekä oikeudenkäynnein, joissa he eivät saaneet puolustaa itseään.
Nykyään sissiviljelijöitä on jo satoja miljoonia ympäri maailman. Mutta mitä guerillapuutarhurit tekevät? Sissiviljelijät ottavat kaupunkien sisällä ja liepeillä olevia käyttämättömiä joutomaita hyötykäyttöön. Alueet puhdistetaan roskista ja niihin istutetaan syötävää kuten marjapensaita, hedelmäpuita, salaattia, kaalia, juureksia ja vihanneksia. Pienemmillä alueilla, kuten keskustassa kadunvieret ja kaikki mahdolliset paikat kaunistetaan kukkasin.
Ilmiö ei ole uusi. Sota-aikana Helsingin Senaatintorilla kasvoi perunaa ja kirkkojen edustoilla kaalia.
Kaupunkimaatalous ei ole marginaali-ilmiö: yli 800 miljoonaa ihmistä harjoittaa kaupunkimaataloutta.
Kaupunkiviljelyllä tarkoitetaan ruoan viljelyä kaupungissa. Viljelyn lisäksi kaupungissa voidaan kasvattaa myös eläimiä. Tällaista kaupunkilaisen ruoantuotannon laajempaa kokonaisuutta kutsutaan kaupunkimaataloudeksi.
Kaupunkiviljelyn ja -maatalouden suhteen käytännöt vaihtelevat eri maissa. Joillakin seuduilla se on suvaittua, joissain yhteiskunnan tukemaa ja toisissa laeilla kiellettyä.
Kaupunkimaatalous ja maaseudun maatalous eivät kilpaile keskenään, vaan ne täydentävät toisiaan.
Kaupunkimaatalous jaetaan neljään alalajiin: urbaaniin puutarhaviljelyyn, metsätalouteen, eläinten kasvatukseen ja vesiviljelyyn.
Perinteisin ja monimuotoisin kaupunkimaatalouden laji on puutarhaviljely. Puutarhaviljelyyn sisältyy paitsi ikkunalaudoilla ja parvekkeilla kasvattaminen, mutta myös siirtolapuutarhat, palstat, teiden varret ja joutomaat. Eläinten, kuten lehmien, sikojen ja kanojen kasvatus on monissa maailman kaupungeissa sekin arkipäivää. Kiinassa jopa 85 % kaupunkilaisten kuluttamista vihanneksista on tuotettu kaupunkialueella. Beijingissä kaupunkilaisten kuluttamasta lihasta, kanasta ja maitotuotteista suurempi osa on tuotettu kaupungissa kuin maaseudulla.
Kehittyvissä maissa kaupunkimaatalouden hyödyt yksittäisille ihmisille ovat selvät. Trendi on kuitenkin kasvamaan päin myös kehittyneissä maissa. Berliinissä on useita kymmeniä yhteisöpuutarhoja, jotka ovat syntyneet ja toimivat ainoastaan aktiivisten kansalaisten toiminnalla. Puutarhat ovat viljelijöiden valtaamia tyhjiä ja käyttämättömiä tontteja, joista on muodostunut lähiyhteisön yhteistyöllä pieniä kaupunkiparatiiseja.
Suomessa kaupunkiviljelyä edistää Dodo ry. Dodo ry. kuvaa kaupunkiviljelyn haasteita seuraavasti: ”Kaupunkiviljely on ilmiö, joka tuo esille erittäin konkreettisesti sellaisia kysymyksiä kuin: Mistä ruoka tulee? Kuka sitä saa ja voi kasvattaa, jaella, myydä ja kuluttaa? Kenen on julkinen kaupunkitila – mihin se on tarkoitettu? Miten paikoille syntyy merkityksiä? Mikä saattaa ihmisiä yhteen? Voiko toisilleen tuntemattomien ja näennäisesti merkityksettömien ihmisten -kaupunkilaisten- välille syntyä kauaskantoista vuorovaikutusta? Onko samassa kaupunginosassa asuvien, eri kulttuureista tulevien ihmisten välinen kanssakäyminen mahdollista ilman ongelmalähtöisyyttä”.
Päättäjät näkevät ruoantuotannon ongelmat ja niiden ratkaisut ensisijaisesti määrällisinä tai teknisinä, vaikka köyhyyden sekä yhteiskunnallisten ja talouden rakenteellisten syiden merkitys on yhtä suuri, ellei suurempi.
Dodo ry:n mukaan moderneilla kaupunkialueilla on myös taipumus ulkoistaa tehokkaasti kulutuksensa ruokinta vaikka se ei ole perusteltua: ” Modernien kaupunkien säännelty fyysinen, toiminnallinen ja sosiaalinen tila on tupannut puskemaan monimuotoista inhimillistä vuorovaikutusta marginaaliin. Kaupungissa, jonka vuorovaikutus on säänneltyä ja valintojen tekeminen perustuu kuluttamiseen, saattaa energia- ja materiatehokkuus suhteellisesti laskea, mutta kulutuksen absoluuttinen kasvu jatkuu”.
Kaupungit voisivat kuitenkin tarjota vaihtoehtoja kestämätöntä talouskasvua ylläpitävälle kaupunkiympäristölle, -verkostoille ja -politiikalle antamalla maata käyttöön niille, jotka haluavat viljellä. Rakenteilla olevilla alueilla kaupunkiviljely voitaisiin -ja pitäisi- sisällyttää proaktiivisesti suunnitelmiin jo kaavoitusvaiheessa. Puistoihin voisi istuttaa koristekasvien sijaan tai kanssa hedelmäpuita ja marjapensaita.
Dodo ry listaakin kaupunkiviljelyn hyötyjä seuraavasti: ”Viljeleminen on turvallinen ja tehokkaasti stressiä ehkäisevä liikuntamuoto ja kaupanpäällisenä siinä saa raitista ilmaa. Puutarhoilta ja palstoilta haetaan usein virkistystä ja vaihtelua; itse tekemisen riemua ja onnistumisen iloa, mahdollisuutta omatoimisuuteen ja konkreettisiin tuloksiin. Itse tai lähellä ihmisiä kasvatettu ruoka on myös edullista, tuoretta ja ympäristöystävällistä. Kaupunkimaatalous hyödyttää monin tavoin kokonaista kaupunkiseutua. Ruoantuotannon ohella kaupunkimaatalous tuo ruokaturvaa ja luo työpaikkoja ja maisemia, joista kaikki kaupungin asukkaat voivat nauttia. Lisäksi se edistää kaupunkien tulvatorjuntaa, paikallistaloutta, yhteisöllistä kehitystä ja ympäristön hyvinvointia. Ruoan kasvattaminen kaupungeissa vähentää ruoan kuljettamisesta aiheutuvia päästöjä ja pakkausmateriaalien käyttöä. Myös kierrätys lisääntyy, kun viljelyksiä lannoitetaan kompostoiduilla ruoantähteillä”.
Ei muuta kuin kuokkimaan!
Lue lisää:
Harjuviljely sopii Suomeenkin [1]
Vertikaalivihreät kaupungit [2]
Parvekkeelta pöytään [3]
Pääasialliset lähteet:
http://kaupunkiviljely.fi/
http://dodo.org/ryhmat/kaupunkiviljely [4]
http://www.partsiltapoytaan.net/Kaupunkiviljely%E4!.php [5]
http://www.hyotykasviyhdistys.fi/ [6]
http://www.hyotykasviyhdistys.fi/?p=siemenluettelo [7]
http://www.guerrillagardening.org/ [8]
http://www.verticalfarm.com/
http://www.freepatentsonline.com/EP1723359.html
http://www.valcent.net/s/Home.asp
http://www.primalseeds.org/guerrilla.htm [9]
http://www.migrationinstitute.fi/pdf/webreports55.pdf
http://www.terreform.org/
http://fifi.voima.fi/voima-artikkeli/2009/numero-6/kukkiva-puutarha [10]
http://global.finland.fi/public/default.aspx?contentid=86421
http://en.wikipedia.org/wiki/Diggers