Kärttyisyyteen auttaa lasillinen vettä

Kahden erillisen tutkimuksen mukaan vesilasillisen juominen tehostaa aivojen toimintaa ja parantaa mielialaa, uutisoi Everyday Health.

Tutkimuksissa tarkasteltiin lievän nestehukan vaikutusta sekä miehiin että naisiin. Naiset kokivat päänsärkyä, uupumusta ja keskittymisvaikeuksia. Lisäksi heistä tuntui, että tehtävät olivat vaikeampia nestehukkaisina, vaikka tila ei vaikuttanutkaan heidän kognitiivisiin kykyihinsä. Lievästi nestehukkaisilla miehillä taas oli ongelmia psyykkisten tehtävien kanssa – erityisesti niiden, joihin liittyi muisti- ja tarkkaavaisuusyksityiskohtia.

Kaiken kaikkiaan tutkijat tulivat johtopäätökseen, että naiset ovat alttiimpia nestehukan aiheuttamille mielialamuutoksille kuin miehet. Lievän nestehukan ongelma on se, että sen tuntee henkisesti aiemmin kuin fyysisesti. Mittauksellisesti lievä nestehukka tarkoittaa 1,5 prosentin menetystä normaalista veden  määrästä kehossa. Asiantuntijoiden mukaan ihminen ei kuitenkaan tunne tarvitsevansa vettä ennen kuin kehon nestehukka on 1–2 prosenttia. Tällöin nestehukka on jo asettunut ja alkanut vaikuttaa suorituskykyyn niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Molemmissa tutkimuksissa niin ikään huomautettiin, että lievällä nestehukalla on samat haitalliset vaikutukset mielialaan fyysisestä aktiivisuudesta huolimatta. Nestetasapaino on tärkeää, oli sitten toimistotyöläinen tai maratonjuoksija.

Uutisesta kertoi Tohtori.fi

Lähde: http://www.tohtori.fi/?page=4031888&id=2181152

http://www.everydayhealth.com/healthy-living/0221/cranky-drink-a-glass-of-water.aspx?xid=tw_everydayhealth_20120221_cranky

2 kommenttia

  1. Just ja tehokkain ehkäisykeino on aspiriinitabletti. Se laitetaan polvien väliin ja pidetään siinä.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  2. (uutinen tänään hesarissa)

    Kappas, kaappias Kääkkänen on ottanut poliisin,tuomarin ja lautamiesten valtuudet ja sakottaa myymälävarkaita 500 eeroa. Näin oikein, pohojanmaalla on Jaakko Ilkan ajoista lähtien oltu sitä mieltä,ettei oikeutta maassa saa, ken itse sit ei hanki! Joku rikkaan näpistelevän kakaran mamma tuon saattaa viedä
    oikeuteenkin, voi Kääkkänen hävitäkin,mutta yrittänyttä ei laiteta. Nyt pitää myös niiden Kääkkäisen lehteen kirjoittavien,joiden hengentuotteet Kääkkänen on varastanut korvausta maksamatta,lähettää Kääkkäselle 500 eeron sakkomaksu, eikös vain? Vai olisiko tuo peräti hyväksikäyttöä,josta aina rapsahtaa oikea kakku?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat