"Sionistien valta länsimaissa pohjautuu holokaustimyyttiin. Revisionisteja vastaan hyökätään väkivalloin ja tuomioistuimessa, koska heitä ei uskalleta haastaa historiallisessa ja tieteellisessä tutkimuksessa."

Robert Faurisson

Kansanedustaja: lapsilisät pois rokottamattomilta!

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,75
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Keskustan kansanedustaja Mikko Kärnä vaatii lapsilisiä pois perheiltä, jotka eivät tahdo esimerkiksi terveyssyistä rokotuttaa lapsiaan.

Kärnän mukaan lakialoite on tärkeä siksi, että yhä useampi suomalainen on tullut rokotekriittiseksi ja tahtoo nyt suojella lapsiaan rokotteiden haitoilta.

Kärnän mielestä ainut tapa taistella rokotekriittisyyttä vastaan on kansalaisten taloudellinen painostus. Rankkaa vaatimustaan hän puolustelee väittämällä, että rokottamattomat ihmiset ovat suorastaan vaaraksi ympäristölleen. Lisäksi hän vertaa rokotevastaisia vanhempia väkivaltarikollisiin ja ”kuolemantuottajiin”.

Lapsilisät voitaisiin evätä Kärnän mallissa kaikilta perheiltä, jotka eivät suostu ottamaan kansallisessa rokotusohjelmassa listattuja rokotteita.

Toinen osa lakialoitteesta uhkaa rokotekriittisiä vanhempia kovilla rangaistuksilla. Jos rokottamaton lapsi sairastuu tai kuolee, voitaisiin huoltaja tuomita oikeudessa. Kärnän mielestä tällaisessa yhteiskunnassa vanhemmalla olisi edelleen ”vapaus” päättää lapsen rokottamisesta, vaikka poliittinen ”signaali” onkin selkeä.

Muistutimme viime vuonna, että esivallan kiihkeästä rokotepropaganda huolimatta suomalaisilla on oikeus kieltäytyä piikeistä. Esimerkiksi puolustusvoimat ei voi pakottaa rokotekriittisiä varusmiehiä lopettamaan asepavelusta.

 

Aiheesta lisää: rokotusaiheisia artikkeleita Magneettimediassa

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

9 Kommentit

  1. Yhdysvalloissa on todettu lukuisia tapauksia, joissa juuri rokotetut lapset olivat sairastuneet tauteihin, joita vastaan rokotteen oletettiin toimivan. Tosiasiaa, että rokote aiheuttaa sairautta, jota sen pitäisi estää, yritetään peitellä kaikin tavoin. Oiva syntipukki sairastumisille onkin löydetty: rokottamattomat lapset! Kyllä kansanedustaja Mikko Kärnän olisi pitänyt perehtyä aiheeseen tarkemmin, jotta tuollaista älytöntä lakialoitetta ei olisi syntynyt.

    (34)(1)
  2. Asia on monelta osin kaksijakoinen. Ensimmäisenä todettava, että rokote suojaa miljoonia ja taas miljoonia lapsia sekä aikuisia niitä tauteja vastaan, jota se on kehitetty. Valitettavasti on aina tapauksia, että ihminen sairastuu otettuaan rokotteen juuri kyseeseen tautiin. Kyse on pitkälti elimistön aiheuttamasta reaktiosta kyseiseen rokotteeseen, varsinkin jos käytetään elävää rokotetta, joista on poistettu aktiviteetti. Kiireellä tuotu rokote, jota ei olla keritty testata kunnolla. Tapaukset ovat kuitenkin harvinaisia, mutta tietenkin valitettavia niiden kohdalla, joita se koskee henkilökohtaisesti.

    (6)(15)
  3. Antti Heikkilältä jälleen erinomainen kirjoitus rokotuksista.

    http://www.anttiheikkila.com/blogi/ajatuksia-rokotteista/

    Lukekaa ja lähettäkää eteenpäin!

    (11)(0)
  4. Järkyttävää tämä rokotteiden pakkopumppaus lapsiin.

    (13)(1)
  5. Tervehdys! Itselläni on alle vuoden vanha lapsi ja en ole häntä sen kummemmin antanut rokotuttaa ja varsin terveenä on tähän asti pysynyt. En henkilökohtaisesti luota rokotteisiin oikeastaan pätkän vertaa. Osaako joku viisaampi ja asioihin kriittisesti perehtynyt kertoa onko ulkomaille lähdettäessä pieni lapsi tarpeellinen rokottaa? Siis puhutaan maista joihin suositellaan ottaa sitä sun tätä piikkiä. En välittäisi tuota oikein tehdä mutta pieni epävarmuus on asian suhteen.

    (5)(2)
    • Suome Joutsen

      Minut on lapsena rokotettu kaikella mahdollisella ja en tiedä onko mitään yhteyttä mutta sairastan 5 eri autoimmuunisairautta sekä suvussa on MS-tautia jne. jota en tietenkään halua saada..
      Minulla on teini-ikäinen tyttö joka on saanut vain muutaman rokotteen (mm tetanus) ja siihen aikaan minua kohdeltiin todella kurjasti kun kieltäydyin mm Calmetoimasta vauvaani, sitähän ei enää edes anneta kaikille koska haitat olivat suuremmat kuin hyödyt (mm tuli lapsille luutuberkuloosia rokotteesta) sama toistui kun oli sika-influenssa rokotus painostus. Esikouluun tuli hoitaja rokottamaan lapset ja henkilökunnan, hain lapsen pois ennen tätä ja onneksi niin tein. Silloinkin minua pidettiin jotenkin huonona kun en antanut rokottaa..
      Siskonpoika sai vakavan kohtauksen puolitoista vuotiaana kun silloin laittavat usean rokotuksen. Ambulanssi haki kouristelevan ja tajuttoman taaperon ja KYS:ssä todettiin että rokotuksesta johtui..

      Minulla on myös hieman alta 4v lapsi ja hän on saanut myös tetanuksen, nykyään samassa on polio sekä kurkkumätä, erikseen ei saa sellaista missä olisi vain jäykkäkouristus, lapsille ei ole sellaista, tai näin mulle sanottiin kun olisin valmis ollut sellaisen ostamaan itse apteekista.

      Olemme matkustelleet suht paljon eikä mitään flunssia kummempaa ole ollut kummallakaan.
      MUTTA täytyy muistaa miksi ihminen yleensä on terve, eli erityistä huomiota ruokavalioon että on paljon vitamiineja ja hivenaineita, meillä mm syödään erittäin vähän valmisruokia ( ei edes omisteta mikroa) Paljon syödään vihanneksia ja salaatteja. Pienempi tykkää mm sitruunamehusta jota puristan veden sekaan. Toinen asia on käsihygienia jota tehostan vielä ulkomailla reissatessa..

      Nykyinen neuvolantäti vaikuttaa ymmärtäväiseltä kun olen selittänyt että haluan välttää lapsiltani itseni ja sukuni sairaudet jotka rokotteet tai niiden apu-aineet voivat laukaista. Tiedän etten pysty kaikkea kontrolloimaan mutta niin paljon olen rokotteista ja niiden haitoista lukenut että olen erittäin varuillani mitä lapsiini pistellään.

      Onko tarkoitus pitää maailman kansat sairaina että meillä voidaan tienata ja että olemme lauhkeita lampaita vaikka meiltä vietäisiin kaikki..? Näin itse arvelen..

      (3)(0)
  6. Ns. vanhat rokotteet on turvallisia ja suosittelen jokaiselle. Sen tajuaa parhaiten sitten, kun näkee tai jopa osuu omalle kohdalle tapaus, joka johtuu rokotteen puuttumisesta. Esim. polio tms. Se on sitten myöhäistä katua. En oikein ymmärrä tätä rokotekielteisyyttä, jota hehkutetaan saiteilla. Jos on kysymys pikkulapsesta, niin hän ei ole kykenevä arvioimaan riskejä, vaan vanhempien on se tehtävä. Otatko sinä riskin ja vastuun, jos lapsi jätetään rokottamatta ja sattuisi sairastumaan vakavasti. Takaan, että sen jälkeen ei naurata vaan itku ja katumus seuraavat sinua päivästä toiseen. Älä edes mieti rokottamatta jättämistä, vaan hoida asia kuntoon, ei tarvitse itkeä jälkikäteen.

    (5)(12)

Jätä vastaus Diabolik Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*