Kansallissosialistinen Saksa oli kristitty valtio

Magneettimedia julkaisee sarjan Totuusblokissa julkaistuja kirjoituksia.

 

Toisen maailmansodan jälkeisessä propagandassa Saksa ja kansallissosialistit on pyritty esittämään kristinuskoa vihaavina okkultisteina, jotka harjoittivat esoteerisia rituaaleja ja kuuluivat erilaisiin salaseuroihin, kuten esimerkiksi Thule-seuraan. Tämä on kaikki kuitenkin räikeää valhetta, johon monet asiaan perehtymättömät tuntuvat silti edelleen uskovan. Valheella on pyritty mustamaalaamaan kansallissosialismi, jotta ihmiset pysyisivät siitä erossa, eivätkä ottaisi selvää, mistä kansallissosialismissa oli todellisuudessa kyse. Erityisesti tällä on pyritty demonisoimaan kansallissosialismi kristittyjen silmissä, sillä käytännössä kyseessä oli kristittyjen poliittinen liike, joka vastusti juutalaista rahan valtaa ja juutalaisten hallitsemaa kommunismia. Nykyään sen sijaan lähes kaikki kristittyjen poliittiset liikkeet edustavat kristillistä-sionismia ja on valjastettu palvelemaan Israelin etua.

Ensinnäkin, kansallissosialistisessa Saksassa kirkot saivat olla aivan rauhassa toisin kuin juutalaisten hallitsemissa kommunistimaissa, joissa kirkot suljettiin ja papistoa sekä kristittyjä tapettiin. Merkille pantavaa on myös se, että kaikissa akselivalloissa kristinusko voi hyvin, myös Japanissa, kunnes Nagasakin atomipommi-iskussa siviilejä vastaan tuhottiin Japanin merkittävin ja suurin kristitty yhteisö atomipommin groundzeron ollessa Nagasakin katolinen katedraali.

Toiseksi, kansallissosialistit hyödynsivät paljon katolisen kirkkon oppeja muutenkin, kuin hengellisessä mielessä. Kansallissosialistisen Saksan talouspolitiikka perustui hyvin pitkälle varallisuuden hajautusmallien periaatteisiin, jotka katolinen kirkko oli kehittänyt vaihtoehtoiseksi talousmalliksi kapitalismille sekä kommunistiselle suunnitelmataloudelle, jotka olivat molemmat juutalaisen rahaeliitin vallanvälineitä.

Mikäli kristinusko olisi ollut vastenmielistä Hitlerille, niin kuin se oli juutalais-kommunisteille, niin tuskin hän olisi suostunut bestmäniksi kirkkoon Herman Göringin häissä. Hitler oli saanut kristityn kasvatuksen ja hänen kristillisyytensä tuli myös esiin hänen puheissaan ja kirjoituksissaan:

”Vannon, että en ikinä tule liittoutumaan voimien kanssa, jotka tuhoavat kristinuskoa. Jos täällä on nyt heitä, ketkä ovat valmiita puolustamaan uhattua kristinuskoa, niin missä heidän kristillisyytensä oli silloin niiden neljäntoista vuoden aikana, kun he kulkivat käsi kädessä ateismin kanssa?” Hitler 1933, Weimarin tasavallasta

”Kansallissosialismi ei vastusta kirkkoa eikä ole uskonnon vastainen, vaan päinvastoin sen perusta on todellisessa kristinuskossa” Hitlerin puhe 1934

”Kun tuhosimme (katolisen) keskustapuolueen, emme vain tuoneet tuhansia pappeja takaisin Kirkkoon , vaan olemme myös palauttaneet miljoonien ihmisten luottamuksen kirkkoon ja heidän pappeihinsa. Evankelisen kirkon yhteys valtioon, kuten katolisen kirkon ja valtion yhteistyö ovat tärkeitä virstanpylväitä tiellä, joka johtaa näiden kahden suuntauksen ja valtion hedelmälliseen yhteistyöhön. ” Hitler, uudenvuodenpuhe 1.1.1934

”Halumme vahvistaa Saksan kansan uskonnollisia, moraalisia ja kulttuurillisia arvoja, joiden juuret ovat kristillisyydessä, on saanut meidät laittamaan lopun poliittisille organisaatioille, mutta vahvistamaan uskonnollisia instituutioita.”
Hitlerin puhe, Reichstag, 30.1.1934

”Kansallissosialistinen valtio on kuuliainen positiiviselle kristillisyydelle ja sen kunniakkain tehtävä on suojella molempia kristittyjä suuntauksia ulkopuolisilta uhilta, joita niiden doktriinit kohtaavat tänä päivänä”. Hitlerin puhe 26.6.1934 vakuutellessaan katoliselle piispalle, että hän tulee toimimaan uutta pakanapropagandaa vastaan.

”On ollut aikoja, jolloin kirkolliset poliittiset puolueet ovat olleet välttämättömiä (ensimmäisen ja toisen maailmansodan välillä katolinen keskustapuolue oli yksi vahvimmista puolueista Saksassa). Aikanaan liberalismi vastusti kirkkoa samalla, kun marxismi oli uskonnonvastaista, mutta se on mennyttä…

…Kirkon etu ei ole meitä vastaan, sillä taistelemme nykymaailman rappiota vastaan. Taistelu bolshevismia ja ateistista liikettä vastaan, taistelu korruptiota vastaan sekä pyrkimys voittaa viha ja vastakkainasettelu eri yhteiskuntaluokkien välillä sekä sisällissotien estäminen eivät ole kristinuskonvastaista, vaan nämä juuri ovat kristillisiä periaatteita.” Hitlerin puhe 26.8.1934

”Olemme saapuneet tänne yhdessä todistaaksemme symbolisesti, että olemme enemmän kuin ryhmä yksilöitä, jotka toimivat toisiaan vastaan. Kukaan meistä ei ole liian ylpeä, liian korkea, liian rikas, liian köyhä seisoakseen yhdessä Herran kasvojen ja tämän jakamattoman yhteiskunnan edessä. Tätä jakamatonta yhteiskuntaa me juuri tarvitsemme.” Hitlerin puhe Berliinissä 1.5.1935

”Se tosiasia, että Vatikaani on tekemässä sopimuksen uuden Saksan kanssa tarkoittaa sitä, että kansallissosialistinen valtio on katolisen kirkon tunnustama. Tämä sopimus osoittaa koko maailmalle, että väite jonka mukaan kansallissosialismi on vihamielistä uskonnolle, on valhe.” Hitler 22.7.1933

”Juutalaisuus on saatanallinen voima, jonka Jumala Jehova tulee tuhoamaan” Hitler, 1942

Kristitty kulttuuri eli voimakkaana kansallissosialistisessa Saksassa ja koko valtakunta perustuikin hyvin korkeille moraalisille arvoille, joiden lähtökohtana toimi kristinusko. Kristillisen perinteen seurauksena toisessa maailmansodassa Saksan armeija syyllistyi huomattavasti vähemmän sotarikoksiin, kuin sitä vastaan taistelevat liittoutuneet, vaikka voittajavaltioiden historiankirjoituksessa pyritään juuri valkopesemään liittoutuneita ja Saksaa syyllistämään lähes kaikesta mahdollisesta. Atomipommi-iskut siviilikohteisiin samoin kuin Dresdenin kaltaiset siviilien massapommitukset, Wilhelm Gustloff laivan upottamisen yli 9000:n siviilin joukkomurha, puna-armeijan suorittamat miljoonat raiskaukset sekä miljoonien saksalaisten tappaminen leireillä sodan jälkeen antaa vihjettä siitä, kumpi osapuoli sodassa oli pahuuden voimien komennossa. Loppujen lopuksi toisessa maailmansodassa oli pohjimmiltaan kyse kristityn maailman taistelusta juutalais-vapaamuurarivaltaliittoa vastaan. Sodan jälkeen lähes kaikki valta on päätynyt tälle kansainväliselle eliitille ja moderni aikakausi on ollut illuminismin voittokulkua niin idässä kuin lännessäkin.

Seuraavat kuvat toimivat todisteina siitä, kuinka vahvasti kansallissosialistinen Saksa oli kristitty valtio:

Hitler ja äidin risti, joka sisältää kristityn ristin. Myönnettiin ansioituneille äideille.
Hitler ja äidin risti, joka sisältää kristityn ristin. Myönnettiin ansioituneille äideille.
Hitlernuortenpäivän rintamerkki vuodelta 1933.
Hitlernuortenpäivän rintamerkki vuodelta 1933.
Lutherin päivän muistorintamerkki 10.11.1933.
Lutherin päivän muistorintamerkki 10.11.1933.
Saksalaisten sotilaiden muistopaikka ristin luona.
Saksalaisten sotilaiden muistopaikka ristin luona.

kristns5

Sotilaspastoreiden päähineet ristillä varustettuina.
Sotilaspastoreiden päähineet ristillä varustettuina.

kristns7

Saksalaisen sotilaan kuolinilmoituskirje, jossa Jeesuksen kuva.
Saksalaisen sotilaan kuolinilmoituskirje, jossa Jeesuksen kuva.
Toinen saksalaisen sotilaan kuolinilmoituskirje.
Toinen saksalaisen sotilaan kuolinilmoituskirje.

kristns10

Saksalainen viiden markan kolikko vuodelta 1933, jossa kirkon kuva.
Saksalainen viiden markan kolikko vuodelta 1933, jossa kirkon kuva.

kristns12

Saksalainen lastenkirja, jossa viittaus raamattuun (1. kirje tessalonikalaisille 2:14-15: Näin te, veljet, pidätte esikuvananne Juudeassa olevia Jumalan seurakuntia, jotka tunnustavat Kristuksen Jeesuksen. Teidän omat maanmiehenne ovat kohdelleet teitä yhtä huonosti kuin juutalaiset sikäläisiä uskovia. Juutalaiset ovat surmanneet sekä Herran Jeesuksen että profeetat, ja he ovat vainonneet meitäkin. He ovat Jumalan mieltä vastaan ja kaikkien ihmisten vihollisia.)

Katolinen pyhän Mikaelin kirkko, jossa Hitler kävi nuorena poikana. Hitlerin äidin hautajaiset pidettiin täällä jouluaattona 1907.
Katolinen pyhän Mikaelin kirkko, jossa Hitler kävi nuorena poikana. Hitlerin äidin hautajaiset pidettiin täällä jouluaattona 1907.
Hitler käymässä äitinsä haudalla.
Hitler käymässä äitinsä haudalla.
Hitlerin maalaus Mariasta ja Jeesus-lapsesta vuodelta 1913.
Hitlerin maalaus Mariasta ja Jeesus-lapsesta vuodelta 1913.

 

Artikkeli on julkaistu alunperin Totuusblokissa.

Lue myös:

Kristillinen sionismi ei ole kristillistä

Uskonnollinen dokumentti ”Marching to Zion”

30 kommenttia

  1. Vladimir Putin: Uusi maailmanjärjestys palvoo Saatanaa.

    `Niin, te haluatte palvoa Saatanaa. Kaikin mokomin, mutta jättäkää Venäjä sen ulkopuolelle. Voitte olla varmoja, että tulen olemaan teidän pahin painajaisenne. Sanokaa tämä minun sanoneen` (Putin).

    Perinteisten arvojen ylläpitäjä Vladimir Putin kunnioittaa kristillisiä perusarvoja. Artikkelin mukaan Putin arvosteli länsimaita myös siitä, että nämä ovat luopuneet juuristaan, kristinuskosta ja kannattavat nyt esimerkiksi sukupuolineutraalia avioliittoa.

    Sen sijaan Venäjä on hyväksynyt lain, joka kieltää homoseksuaalisen propagandan levittämisen.

    Vladimir Putin: The New World Order Worships Satan:
    http://beforeitsnews.com/alternative/2015/08/vladimir-putin-the-new-world-order-worships-satan-3196926.html

    Mutta mitä tehdään meillä, täällä Suomessa? Kulttuurimarxistiset piirit mädättävät kaiken muuttaen Suomen esikuvansa Israelin kanssa Perkeleen valtakunnaksi maan päällä. Ja tämä kaikki hyväksytään yleisesti. Totuudenpuhujat leimataan venäjätrolleiksi? Kaiken lisäksi meillä natoillaan vasten Pyhän Venäjän kasvoja!

    Tästä se ei kuulkaas kunnian kukko laula (Sanokaa tämä minun sanoneen)!

    Voi Suomi sentään, sinä lakkaat olemasta kansa kansojen joukossa! Sinun jumalattomuutesi melu nousee taivaisiin!

    Plusääni(12)Miinusääni(4)
    1. Putin on juutalainen huijari. Miksi muuten 100 juutalaista miljardööriä varastaisivat koko ajan Venäjää ja pyörittäisivät koko maata mafian avulla? Putte on yks oligarkkirosvoista, joka vaalii melko tökeröä kulissia. Tätä sitten mm. ulkomailla kätyrit mainostavat.

      Plusääni(17)Miinusääni(2)
      1. Juurikin näin. Lisäksi mainittakoon, että Venäjällä on myös kriminalisoitu holokaustin kieltäminen tai kyseenalaistaminen (http://www.jta.org/2014/05/05/news-opinion/world/russia-makes-holocaust-denial-illegal). Sakkoa tai enintään 5v linnaa voi napsahtaa. Samalla toki kansallissosialismiin viittaavat tunnusmerkit ym. on kriminalisoitu. Paikallisia totuusliikkeitä ja nationalisteja ei siis katsota hyvällä.

        Nämä NWO-saatananpalvonta letkautukset eivät paljon siis lämmitä. Putte on itsekin saatanan (juutalaisuuden) palvoja. Miksi? Koska hän ei salli totuuden tulevan esiin (tämä palvelee suoraan juutalaista valtaa). Juutalaisjohtoisten puna-armeijan ja liittoutuneiden massamurhauksia ei tuoda esiin, mutta sen sijaan itketään ja muistellaan kuuttasataa triljoonaa juutalaista, jotka poltettiin elävältä, muutettiin lampunvarjostimiksi ja saippuaksi siellä täällä Puolassa (huomaathan sarkasmin).

        Plusääni(12)Miinusääni(1)
  2. Miten se kristinusko tekee mistään oikeampaa tai ”hyvempää”? Eikö loppujen lopuksi suurinosa kaikista sodista ole sodittu ns. ”Jumalan tähden”, rukoiltu siltä suuremmalta voimaa (oliko uskonto mikä hyvänsä), samalla tavalla ne viikingitkin ovat murhanneet ja raiskanneet uskonsa nojalla ja siihen luottaen.

    Plusääni(9)Miinusääni(18)
    1. Näinhän se on Eevi, mutta näillä sivuilla kansallissosialistiset historian (holokaustin) kieltäjät pakinoivat keskenään ja kritisoivat valtamediaa ja erityisesti juutalaisia. Heillä on yksi totuus ja kovasti näyttävät sulkevan kaiken muun ulkopuolelle. Hitler on heille sankari ja hänen tekonsa pyhiä. Tuskin ovat peräkyliltään paljon maailmaa nähneet.

      Plusääni(3)Miinusääni(16)
  3. Mainittakoon tähän, että toki Saksassa tuohon aikaan oli uskonnonvapaus lakiin kirjattuna. Sai siis olla ihan rauhassa agnostikko, ateisti, pakana, buddhalainen tai vaikka hindu tms. kunhan siitä ei yhteiskunnalliselle elämälle ollut häiriötä. Ainoastaan selkeät okkultistiset pimeyden voimien harjoittajaklubit suljettiin. Kuten tuolla Totuusblokinkin kommenteissa lukee niin NSDAP:n johdosta Hitler, Göring, Hess(?) olivat ainakin enempi kristittyjä kun taas Bormann, Himmler ja Rosenberg enempi pakanallisuuteen kallellaan. Pienimuotoisia pakanarituaaleja jotkut porukat Himmlerin alaisuudessa ilmeisesti harjoittivat myös.

    Mutta suurin osa kansasta ja puolueen rivijäsenistöstä oli ainakin muodollisesti joko protestantteja tai katolisia, eli kristittyjä, kuten tässä kirjoituksessa ilmi tuodaan. Tosin Hitlerkin ilmeisesti pöytäpuheissa oli osoittanut kritiikkiä joitain kristillisiä doktriineja kohtaan. Mutta se oli osoitettu käsittääkseni ns. passiivista tulkintaa kohtaa, joka hyväksyy alistumisen, kun taas ns. positiivinen aatesuuntaus korostaa vastaan taistelun merkitystä kristillisessä kontekstissa.

    Plusääni(18)Miinusääni(3)
  4. http://truthmilitia.com/

    http://truthmilitia.com/?p=117

    Radio Show I Did With Bill Finck of Christogenea.Org

    1 Reply

    This is the most current radio show Ive done. It is about 2 weeks old. Bill and I discuss a number of topics including White Nationalist cognitive dissonance, the bullshit theory “belief” of evolution, and how Dual Seedline Christian Identity is the ultimate truth.

    Kannattaa kuunnella tämä keithin ja finckin haastattelu hoaxsi ja erkki painukoot kuuseen.

    Plusääni(2)Miinusääni(2)
  5. Saksan kansallissosialismi ja kristinusko, osa 1/3

    Melkoinen sokeuden ja väärinkäsitysten vyyhti tuo Magneettimedian julkaisema kirjoitus ja nuo pari sitä käsittelevää kommenttia! Kukaan ei tiedä, mikä ja mitä kristinusko on! Jos ydinasiassa ollaan pihalla, silloin ollaan pihalla kaikessa muussakin. Suomalainen revisionismi/totuudenpuhuminen EI ole oikeaa revisionismia/totuudenpuhumista vaan itse asiassa sen vastakohta; se on jopa perkeleeseen ja valheeseen perustuvaa teeskentelyä ja intoilua (hylkää kaikkivaltiaan Jumalan ja Jeesuksen Kristuksen, tien Jumalan yhteyteen, ja perustuu syntiinlankeemuksessa perkeleen orjuuteen joutuneiden ihmisten toivottomiin hosumisiin) ja sellaisena myrkyllistä suunsoittoa ja hybristä! Tästä olen usein puhunut, mutta minun luullaan vain haukkuvan! Pihalla oleminen on totaalista, absoluuttisen totaalista. Tästäkään näkökulmasta Suomen pelastamisella ei ole mitään edellytyksiä. Tämä kansa on jumalaton, hengellisesti sokea kansa, perkeleen kansa. Kuinka se itsensä voisi pelastaa?

    Kirjoitus toteaa kaksi kertaa (otsikossa ja viimeisessä lauseessa ennen kuvia): ”Kansallissosialistinen Saksa oli kristitty valtio.” Sanapari ”kristitty valtio” on kuitenkin mahdottomuus, sillä kristillistä kirkkoa Kristus hallitsee yksin Jumalan sanalla ja sakramenteilla (joissa Jumalan sana vaikuttaa) ja valtiota yksin järjellä (maallinen voimankäyttö, esivalta, lait jne.; Room. 13:1-5). Kirkkoa ja valtiota ei siis missään nimessä saa sotkea toisiinsa. Jos kirkkoa aletaan rakentaa ja ylläpitää maallisin keinoin, silloin Jumalan sanassa vaikuttava Pyhä Henki sivuutetaan ja kirkko tuhoutuu (kuten Suomessa on tapahtunut). Jos valtiota aletaan hallita evankeliumilla, silloin terve kuri ja luja esivalta sivuutetaan ja kaikki jumalattomuus, synti ja turmelus pääsee esteettä leviämään ja valtio tuhoutuu (kuten Suomessa on tapahtunut).

    Kirkossa Jumalan sanasta syntyneet kristityt kyllä toimivat kulloisenkin valtiomuodon puitteissa lähimmäisten parhaaksi siellä missä tarvitaan, mutta oikea kirkko ei koskaan pyri muuttamaan yhteiskuntajärjestystä (esim. pyrkimällä teokratiaan, jossa muka hallittaisiin Jumalan sanan avulla) eikä vaadi, että valtion tulisi ottaa kristinusko valtiomuotoonsa valtion hoidettavaksi. Koska Saksassa oli paljon katolisen ja evankelisen kirkon jäseniä ja koska kansallissosialistit ilmoittivat hyväksyvänsä molemmat suuntaukset, Magneettimedian kirjoitus olisi korkeintaan voinut olla muodossa: ”Kansallissosialistinen Saksa oli kristittyjä puolustava valtio.”

    Magneettimedian kirjoitus synnyttää kuitenkin vakavia muttia. Kirjoitus toteaa: ”Kansallissosialistit hyödynsivät paljon katolisen kirkon oppeja muutenkin kuin hengellisessä mielessä.” Hitlerhän oli saanut nimenomaan katolisen kasvatuksen. Kansallissosialistit siis hyödynsivät katolisen kirkon oppeja sekä hengellisessä että maallisessa mielessä. Kun siis kirjoitus sanoo: ”kansallissosialismi – – oli käytännössä kristittyjen poliittinen liike”, niin sana ”kristittyjen” tarkoittaa siinä ennen kaikkea katolilaisia; kansallissosialismi oli ennen kaikkea katolinen poliittinen liike. Ja kun loppupuolella kirjoitus toteaa: ”Kristitty kulttuuri eli voimakkaana kansallissosialistisessa Saksassa ja koko valtakunta perustuikin hyvin korkeille moraalisille arvoille, joiden lähtökohtana toimi kristinusko”, niin lauseessa sanat ”kristitty” ja ”kristinusko” tarkoittavat pääasiassa ”katolista” ja ”katolilaisuutta.”

    Katolilaisuus kuitenkaan EI ole kristinuskoa vaan kristillisiin kaapuihin puettua pakanuutta, aivan samanlaista pakanaoppia kuin islam, hindulaisuus, buddhalaisuus, juutalaisuus ja kaikki muut ihmistekoihin perustuvat uskonnot (kristinusko yksin perustuu armoon, Jumalan sijaissovitukseen; kristinusko yksin on Jumalasta, muut uskonnot ovat ihmisestä). Ja koska ihmisteot perustuvat perkeleeseen (ihmiskunta joutui syntiinlankeemuksessa perkeleen orjuuteen; perkele hallitsee jokaisen luonnollisen ihmisen sydämessä), katolilaisuus perustuu perkeleeseen. Katolinen kirkko on antikristuksen kirkko. Paavikunta on Antikristus. Katolinen kirkko kiroaa virallisesti kristinuskon Trenton konsiilin (1545-1563) vanhurskauttamista koskevissa kaanoneissaan (ovat edelleen voimassa):

    Kaanon 9: ”Jos joku sanoo jumalattoman tulevan vanhurskautetuksi pelkästä uskosta, niin että hän sillä tarkoittaa sitä, ettei vanhurskauttamisen armon saamiseen tarvita uskon lisäksi mitään muuta yhteistyötä ihmisen taholta ja ettei ihmisen tahtomisen tasolla miltään osalta tarvitse valmistautua ja asettautua armon vastaanottamiseen: hän olkoon kirottu.”

    Kaanon 12: ”Jos joku sanoo, ettei vanhurskauttava usko ole mitään muuta kuin luottamus jumalalliseen laupeuteen, joka antaa synnit anteeksi Kristuksen tähden, tai että vanhurskauttamisemme tapahtuu pelkästään tämän luottamuksen kautta: hän olkoon kirottu.”

    Kristinuskon kiroaminen näkyy myös vanhurskauttamista koskevista kaanoneista 4 ja 11 ja parannuksen sakramenttia koskevasta kaanonista 4.

    Kaanon 9 kiroaa uskosta (uskosta Jeesuksen Kristuksen meille hankkimaan syntien anteeksiantamukseen) vanhurskaaksi tulemisen, kristinuskon. Katolilaisuus vaatii vanhurskauttamisen perustaksi ihmisen omia tekoja, mikä siis on aivan tavallista pakanuutta. Katolilaisuus ei tarvitse oikeaa Jeesusta Kristusta, Vapahtajaa. Lisäksi katolinen kirkko tarkoittaa uskolla ihmisessä olevaa ominaisuutta, ihmisen tekoa siis tässäkin. Oikea usko on kuitenkin Jumalan sanassa vaikuttavan Pyhän Hengen (Jumalan siis; Raamattu on Pyhän Hengen kirjoittama profeettojen ja apostolien kautta) vaikuttama usko evankeliumiin sydämessä, Jumalan teko. Kaanon 12 on aivan suora kristinuskon kiroaminen. Paavin kirkko on puhtaasti perkeleen kirkko, valkoisen perkeleen kirkko.

    Plusääni(10)Miinusääni(4)
    1. Saksan kansallissosialismi ja kristinusko, osa 2/3

      Varmuuden vuoksi mainitsen vielä joitakin raamatunkohtia, jotka osoittavat, että vanhurskauttaminen tapahtuu yksin uskosta, ei ihmisen teoista:

      Room. 3:28: ”Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja.”

      Room. 4:3-8: ”Sillä mitä Raamattu sanoo? ’Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi’. Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi; niinkuin myös Daavid ylistää autuaaksi sitä ihmistä, jolle Jumala lukee vanhurskauden ilman tekoja: ’Autuaat ne, joiden rikokset ovat anteeksi annetut ja joiden synnit ovat peitetyt! Autuas se mies, jolle Herra ei lue syntiä!’”

      Ap. t. 13:38-39: ”Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen (so. Jeesuksen Kristuksen) kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, vapaaksi kaikesta, mistä te ette voineet Mooseksen lain kautta vanhurskaiksi tulla.”

      Gal. 2:16: ”mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista.”

      Magneettimedian kirjoituksen lause ”Kansallissosialistinen Saksa oli kristitty valtio” tarkoittaa siis edellä sanotun valossa: ”Kansallissosialistinen Saksa oli antikristillinen valtio” (teeskenteli kristinuskoa). Lauseen ”Kansallissosialistit hyödynsivät paljon katolisen kirkon oppeja muutenkin kuin hengellisessä mielessä” todellinen merkitys on: ”Kansallissosialistit hyödynsivät paljon Antikristuksen kirkon oppeja muutenkin kuin hengellisessä mielessä.” Lause ”kansallissosialismi – – oli käytännössä kristittyjen poliittinen liike” tarkoittaa käytännössä: ”kansallissosialismi – – oli käytännössä antikristillinen poliittinen liike.” Lause ”Kristitty kulttuuri eli voimakkaana kansallissosialistisessa Saksassa ja koko valtakunta perustuikin hyvin korkeille moraalisille arvoille, joiden lähtökohtana toimi kristinusko” kuuluu katolisessa kontekstissa: ”Antikristillinen (kristittyä teeskentelevä) kulttuuri eli voimakkaana kansallissosialistisessa Saksassa ja koko valtakunta perustuikin hyvin korkeille moraalisille arvoille, joiden lähtökohtana toimi antikristillisyys.”

      Syntyy kuva, että kansallissosialistinen Saksa käsitti kristinuskon ulkonaisiksi hyviksi teoiksi, ulkokultaisuudeksi, sillä katolinen oppi kieltää ihmisen vanhurskauttamisen yksin uskon kautta, yksin Pyhästä Hengestä (Pyhä Henki vaikuttaa omassa sanassaan, Raamatussa, ja hän vaikuttaa sydämessä uskon), jolloin Pyhä Henki astuisi ihmisen sydämeen (karkottaen perkeleen) uudestisynnyttäen ihmisen niin että hän muuttuu sisäisesti pahasta hyväksi. Silloin kansallissosialistisen Saksan ”kristinuskolla” ei ollut mitään tekemistä oikean kristinuskon ja Jumalan kanssa – kaikki oli saatanasta sikiävää teeskentelyä ja hurskastelua, jolla ei voinut olla Jumalan siunausta. Silloin kyseessä oli vain ns. yhteiskunnallinen vanhurskaus, ulkonainen vanhurskaus, jolla ei ole mitään ansiota Jumalan edessä (Jumala katsoo sydämeen), ihmisten edessä kylläkin. Kaikki pakanat pystyvät teeskentelemään samanlaista ulkonaista hurskautta. Kyseessä oli pelkkä ulkokultainen pakanuus. Tästä seuraa, ettei tuo ns. ”kristillisyys” auttanut millään tavalla Jumalan edessä Saksan ponnisteluissa vihollisia vastaan ennen sotaa, sodan aikana ja sodan jälkeen. Jumalan siunaus, varjelus ja johdatus puuttuivat ja edelleen puuttuvat. Jumala ei pidä siitä, että hänen edessään teeskennellään. Saksa hävisi sodan. Se, mitä surkeuteen vajonnut Saksan kansa nyt tarvitsisi, on oikean kristinuskon julistus.

      Tämä riittää Magneettimedian kirjoituksen kirjoittajan omasta tekstistä. Mitä sitten on sanottava kirjoituksessa olevista yhdeksästä Hitler-sitaatista? Onko Hitlerin kristinusko oikeaa kristinuskoa vai perkeleestä sikiävää antikristillistä ulkokultailua?

      Sitaatti 1: ”Vannon, että en ikinä tule liittoutumaan voimien kanssa, jotka tuhoavat kristinuskoa. Jos täällä on nyt heitä, ketkä ovat valmiita puolustamaan uhattua kristinuskoa, niin missä heidän kristillisyytensä oli silloin niiden neljäntoista vuoden aikana, kun he kulkivat käsi kädessä ateismin kanssa?”

      Pahalta näyttää. Katolilaisuus kiroaa kristinuskon, ja Hitler oli katolilainen. Hitler siis itse uskontonsa perusteella kieltää kristinuskon; hänen tulisi siis hylätä itsensä. Hän on itse liittoutunut voimiin, jotka tuhoavat kristinuskoa. Tästä käy ilmi, ettei Hitler ole tietoinen, mitä kristinusko on. Kaikkien muiden pakanoiden tavoin hän luulee sen olevan ihmisen hyviä tekoja Jumalan edessä – katolilaista ulkokultaisuutta (pohjimmiltaan samaa kuin juutalaisuus). Tätä vahvistaa hänen toteamuksensa, että jotkut silloiset kristinuskon puolustajat olivat aiemmin ateismin hyväksyjiä, mikä on käsitettävissä vain kontekstissa, jossa kristinusko käsitetään ulkonaisiksi teoiksi, jotka tietenkin, sydämen ollessa perkeleen hallussa, ovat aina opportunistisia ja itsekkäitä.

      Sitaatti 2: ”Kansallissosialismi ei vastusta kirkkoa eikä ole uskonnon vastainen, vaan päinvastoin sen perusta on todellisessa kristinuskossa.”

      Nyt näyttää vielä pahemmalta. Koska Hitlerin kirkko oli katolinen kirkko ja koska katolisen kirkon ”kristinusko” on antikristillisyyttä, Hitler tässä todistaa, että kansallissosialismi ei vastusta Antikristuksen (paavien) kirkkoa ja että kansallissosialismin perusta on todellisessa antikristillisyydessä (kristillisten tekojen ulkokultailussa).

      Sitaatti 3: ”Kun tuhosimme (katolisen) keskustapuolueen, emme vain tuoneet tuhansia pappeja takaisin Kirkkoon vaan olemme myös palauttaneet miljoonien ihmisten luottamuksen kirkkoon ja heidän pappeihinsa. Evankelisen kirkon yhteys valtioon, kuten katolisen kirkon ja valtion yhteistyö ovat tärkeitä virstanpylväitä tiellä, joka johtaa näiden kahden suuntauksen ja valtion hedelmälliseen yhteistyöhön.”

      Tässä Hitler toteaa, että he ovat tuoneet tuhansia pappeja takaisin Antikristuksen kirkkoon ja myös palauttaneet miljoonien ihmisten luottamuksen Antikristuksen kirkkoon ja Antikristuksen pappeihin. Hän rakentaa yhteyttä ja yhteistyötä kirkkojen ja valtion välille, mikä on juuri sitä, mitä ei tulisi tehdä. Kirkkoa ja valtiota ei saa sekoittaa toisiinsa, muuten molemmat tuhoutuvat. Valtiota ei voi käyttää kirkon rakennustyöhön, sillä kirkko rakentuu yksin Jumalan sanalle. Kirkkoa ei voi käyttää valtion rakennustyöhön, sillä valtio rakentuu yksin inhimilliselle järjelle (ei evankeliumille).

      Plusääni(7)Miinusääni(2)
    2. Saksan kansallissosialismi ja kristinusko, osa 3/3

      Sitaatti 4: ”Halumme vahvistaa Saksan kansan uskonnollisia, moraalisia ja kulttuurillisia ARVOJA, joiden juuret ovat kristillisyydessä, on saanut meidät laittamaan lopun poliittisille organisaatioille, mutta vahvistamaan uskonnollisia instituutioita.”

      Tässä Hitler puhuu ulkonaisista teoista (”arvoista”), joiden juuret ovat ”kristillisyydessä”, mutta valitettavasti Hitlerin kristillisyys on antikristillisyyttä. Hän haluaa vahvistaa Antikristuksen instituutioita.

      Sitaatti 5: ”Kansallissosialistinen valtio on kuuliainen positiiviselle kristillisyydelle ja sen kunniakkain tehtävä on suojella molempia kristittyjä suuntauksia ulkopuolisilta uhilta, joita niiden doktriinit kohtaavat tänä päivänä.”

      Hitler ilmoittaa, että kansallissosialistinen valtio on kuuliainen positiiviselle antikristillisyydelle (katolilaiselle kristillisyydelle, tosin myös evankeliselle kristillisyydelle, mutta tämä ei muuta asiaa, sillä hän ymmärtää kristillisyyden vain ihmisen teoiksi). Hitler sekoittaa valtion ja ”kirkon”, mitä ei sopisi tehdä, sillä silloin valtio ja kirkko (jos se olisi oikea kirkko) tuhoutuvat, kuten yllä todettiin. Hitler ilmoittaa myös kansallissosialistisen valtion kunniakkaimmaksi tehtäväksi Antikristuksen kirkon (myös evankelisen kirkon) ja sen doktriinien (mm. yllä mainittujen kaanoneiden) suojelemisen ulkopuolisilta uhilta. Tässä Hitler tulee suojelleeksi perkelettä.

      Sitaatti 6: On ollut aikoja, jolloin kirkolliset poliittiset puolueet ovat olleet välttämättömiä (ensimmäisen ja toisen maailmansodan välillä katolinen keskustapuolue oli yksi vahvimmista puolueista Saksassa). Aikanaan liberalismi vastusti kirkkoa samalla, kun marxismi oli uskonnonvastaista, mutta se on mennyttä – – Kirkon etu ei ole meitä vastaan, sillä taistelemme nykymaailman rappiota vastaan. Taistelu bolshevismia ja ateistista liikettä vastaan, taistelu korruptiota vastaan sekä pyrkimys voittaa viha ja vastakkainasettelu eri yhteiskuntaluokkien välillä sekä sisällissotien estäminen eivät ole kristinuskonvastaista, vaan nämä juuri ovat kristillisiä periaatteita.”

      Hitler onnettomasti sekoittaa kirkon ja valtion, mikä romuttaa molemmat. Valtiota ei voi johtaa Jumalan sanalla, sillä evankeliumi vesittää katumattomien syntisten keskuudessa kaiken kurin ja kaiken esivallan ja päästää kaikki synnit valloilleen. Liberalismi (tuhoaa kurin ja lujan hallinnon) ja marxismi (tuhoaa kansallisvaltiot, isänmaat) ovat rikollisuutta, ja niitä vastaan taisteleminen kuuluu esivallalle, ei kirkolle. Hitler luulee, että kirkko sotii maallisin keinoin (puolueena) rappiota, bolshevismia, ateistista liikettä, korruptiota, yhteiskuntaluokkien välistä vihaa ja vastakkainasettelua ja sisällissotien syntymistä vastaan ja että juuri tämä sotiminen on kristinuskoa itseään. Kuitenkin nuo ilmiöt ovat rikollisuutta, vihollisuutta ja pahuutta, joita vastaan sotiminen kuuluu yksin esivallalle:

      ”Sillä hallitusmiehet eivät ole niiden pelkona, jotka tekevät hyvää, vaan niiden, jotka tekevät pahaa. Jos siis tahdot olla esivaltaa pelkäämättä, niin tee sitä, mikä hyvää on, ja sinä saat siltä kiitoksen; sillä se on Jumalan palvelija, sinulle hyväksi. Mutta jos pahaa teet, niin pelkää; sillä se ei miekkaa turhaan kanna, koska se on Jumalan palvelija, kostaja sen rankaisemiseksi, joka pahaa tekee” (Room. 13:3-4).

      Kirkko taistelee kaikkea pahuutta vastaan Jumalan sanan voimalla, joka uudestisynnyttää pahat sydämet hyviksi, jolloin teotkin muuttuvat hyviksi. Hitler kuitenkin tulee kieltäneeksi tämän uudestisyntymisen, kun hän suojelee Antikristuksen kirkkoa, joka perustuu ulkokultaisuuteen.

      Sitaatti 7: ”Olemme saapuneet tänne yhdessä todistaaksemme symbolisesti, että olemme enemmän kuin ryhmä yksilöitä, jotka toimivat toisiaan vastaan. Kukaan meistä ei ole liian ylpeä, liian korkea, liian rikas, liian köyhä seisoakseen yhdessä Herran kasvojen ja tämän jakamattoman yhteiskunnan edessä. Tätä jakamatonta yhteiskuntaa me juuri tarvitsemme.”

      Hitler käyttää ”Herran kasvoja” (kristinuskoa) keinona kansan ja yhteiskunnan yhdistämiseksi, mutta valitettavasti hänen kristinuskonsa on katolilaista ulkokultaisuutta, josta ei ole kansan todelliseksi yhdistäjäksi.

      Sitaatti 8: ”Se tosiasia, että Vatikaani on tekemässä sopimuksen uuden Saksan kanssa tarkoittaa sitä, että kansallissosialistinen valtio on katolisen kirkon tunnustama. Tämä sopimus osoittaa koko maailmalle, että väite jonka mukaan kansallissosialismi on vihamielistä uskonnolle, on valhe.”

      Tässä Hitler tulee todistaneeksi, että kansallissosialistinen valtio on Antikristuksen kirkon tunnustama. Kansallissosialismi hyväksyy hänen mukaansa antikristillisyyden.

      Sitaatti 9: ”Juutalaisuus on saatanallinen voima, jonka Jumala Jehova tulee tuhoamaan.”

      Hitler tietää Talmudista, että juutalaisuus on saatanallinen voima. Hän ei Antikristuksen kirkon jäsenenä todennäköisesti ymmärrä, että osa juutalaisista pelastuu uskossa Jeesuksen Kristuksen hankkimaan syntien anteeksiantamukseen. Ne juutalaiset, jotka jäävät Vapahtajan ulkopuolelle, hukkuvat helvettiin: ”Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?” (Matt. 23:33). Talmud (Jeesuksen ajan ”perinnäissääntö”) tekee tyhjäksi Raamatun, Matt. 15:6; Mark. 7:13. Hitler ei todennäköisesti ymmärtänyt, että hänen katolinen kirkkonsa on saatanallinen voima, jonka Jumala on tuhoava: ”niin silloin ilmestyy tuo laiton, jonka Herra Jeesus on surmaava suunsa henkäyksellä ja tuhoava tulemuksensa ilmestyksellä” (2. Tess. 2:8).

      Kommenttiosaston kommenteistakin näkyy, ettei kristinuskoa ymmärretä. Vallitsee pimeys, sokeus. Edessä on hukkuminen. Laajemmin ottaen tällä hetkellä hybriksen ohella euforia ja elaatio ovat nousemassa eksponentiaalisesti. Varsinkin väärin ymmärretyssä kristinuskossa joukkorypemiseen on alkanut liittyä nousevaa ekstaasia ja huumaavaa itsepetosta.

      En minä Hitlerin suuruutta kiellä. Osoitan vain hänen erehtyneen hengellisen valtakunnan, kirkon, suhteen (tosin tämä on mielestäni hänen tappionsa perussyy; häneltä puuttui Jumalan varjelus ja johdatus). Hänet oli kasvatettu tuohon erehdykseen. Hitlerin suuruus oli hänen maallisessa toiminnassaan. Hän ymmärsi hoitaa hänelle uskottua esivallan tehtävää lujalla kurilla ja oikeudenmukaisuudella. Hän pyrki saamaan pahantekijät, viholliset ja rikolliset kuriin ja vastuuseen. Hän jopa pyrki pelastamaan koko Euroopan juutalaisten kynsistä (väkisin velkaannuttava, orjuuttava ja tuhoava juutalainen raha- ja pankkijärjestelmä, joka nyt meillä on käytössä; raha on siinä velkaa juutalaisille – kaikki maailmassa oleva raha on tällä hetkellä pelkkää korollista velkaa juutalaisille, rahahan tulee liikenteeseen velkana heidän pankeistaan; myös juutalainen kommunismi tahtoi tuhota koko Euroopan juutalaisen maailmantyrannian tieltä, mutta muut maat estivät Hitleriä pelastamasta Eurooppaa; nyt juutalaiset saavat – koko Euroopan tuella ja siunauksella – tuhota rauhassa koko Euroopan. Niin viisas on Eurooppa. Idiotia –luopumuksen synnyttämänä – on paisumassa infernaaliseen huipentumaansa. Jumala puuttuu).

      Plusääni(13)Miinusääni(1)
      1. Osaksi Hitlerin tappion syy olivat myös petolliset Wehrmachtin kenraalit ?
        https://sensuroituahistoriaa.wordpress.com/2015/04/22/petos-itarintamalla-1945/

        Toki myös varjelusta ja johdatusta tarvitaan, mutta
        Raamatussa olevan lakiosan vuoksi omantunnon hätään joutunut ihminen tuskin piittaa paljoakaan maallisen elämän varjeluksista tms. tai niiden puuttumisesta tullessaan tietoiseksi eteensä tulevasta Jumalan tuomiosta, jota ei voi ohittaa millään omatoimisella temppuilulla? Tätä vartenhan Jeesuksen sijaisovitus on meille lahjaksi annettu ? Tuskin niinkään maallisen elämämme kaikenlaisia varjeluksia yms. varten ?

        Käsittääkseni Kristinusko on usko Jeesuksen sijaisovitukseen pyhän hengen vaikutuksesta Jumalan sanan välityksellä, ilman ihmisen oman tahdon ponnisteluja tai hyviä tekoja, ettemme kilpailisi tämän armon saavuttamisesta tekojemme avulla.

        Näinhän ”käyttöohjeissa” sanotaan :

        Armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – 9. ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi. (Ef 2:8,9)

        Plusääni(8)Miinusääni(1)
        1. Onpa juutalaisillla Telzzalla ja Junnulla hätä. Junnu tarjoilee Puttea Hitlerin sijaan ja Telzz vinkuu juutalaispaskaansa.

          Preussilaiskenraalit tekivät saman tempun myös I maailmansodassa. Von Moltke Jr. oli vapaamuurari ja pysäytti hyökkäyksen miestensä kanssa ja siirteli joukkoja sitä ennen järjettömästi. Vaikka kaikki oli suunniteltu, huolto ei sitten sujunutkaan hyvin ja tiedustelu oli lyöty laimin Venäjän mobilisaation osalta. Silti kaikki piti tärvellä, kun voitto uhkasi kuitenkin tulla.

          Kyse ei siis ole siitä, että Hitler olisi ollut niin hirveä ”konservatiivien” mielestä. Eivät konservatiivit valitsisi kommunismia. Kyse on siitä, että he olivat juutalaisten miehiä. Jo Siionin Viisaissa sanotaan, että yhteiskunnat oli solutettu juutalaisten kätyreillä, joten he saattoivat ohjailla kaikkea.

          Vastaava kätyri oli kai Venäjän puolella esim. Rennenkampf, joka antoi Samsonovin tuhoutua niin maailmansodassa kuin Japanin sodassa. Joku oli tiuetenkin suositellut tsaarille nimitystä. Potiorek sabotoi tehokkaasti Itävallan sotaa jne.

          Hitler ei ollut kirkkokristitty, kuten esim. pöytäpuheista ilmenee. Kuitenkin uskonnollinen. Hän halusi siivota kirkkokunnat juutalaisista ja rapparien ja juutalaisten vaikutuksesta. Silti ne pitivät kansaa nuhteessa osaltaan ja olivat myös valkoisen ihmisen vuosisatainen uskonto ja perinne.

          Plusääni(6)Miinusääni(1)
        2. Jepulisjepsis, petoskenraaleista: Mikään ei tapahdu Jumalan tietämättä, siis Jumalan vaikuttamatta tai sallimatta. Halutessaan Jumala olisi voinut tehdä kaikista Hitlerin kenraaleista pettureita. Mikään ei tapahdu sattumalta.

          Tuo omantunnon hätä liittyy uskoon tulemiseen. Kun uskoon on tultu, omatunto on – läpi koko kristityn elämän – lohdutettu, voimakas, autuas ja iloinen, tapahtui mitä tapahtui (hänen sydämessäänhän asuu Jumala). Kristus tuo levon. Kristitty ei koskaan pelkää yhtään mitään (hänhän on jo uskoontulossa kuollut itselleen – so. perkele hänessä on tullut pois heitetyksi – ja koko hänen elämänsä ajan syntinen liha kuolee yhä syvemmin pyhityksessä, joka on Pyhän Hengen puhdistavaa työtä kristityssä), Room. 8:28. Sellaisen ihmisen (kristityn siis) sydän rukoilee jatkuvasti, kiittäen Jumalaa kaikesta, myös vastoinkäymisistä (nujertavat lihassa vielä jäljellä olevaa syntiä). Kristityllä on yhteys Jumalaan, ja Jumala kuulee hänen rukouksensa. Kaikessa hädässä, myös esim. sodassa, kristitty rukoille apua, johdatusta ja varjelusta Jumalalta, joka KUULEE. Jos kansassa on paljon oikeita kristittyjä, Jumalan luokse virtaa paljon rukouksia. Jumala hallitsee kaikkea, vaikka meistä täällä ajassa näyttää usein, että perkele (ja hänen joukkonsa, esim. juutalaisuskoiset) yksin hallitsee kaikkea. Perkele toimii Jumalan sallimuksesta, esimerkiksi nyt Suomessa ja Euroopassa. Kyseessä on rangaistus. Eurooppa on jätetty perkeleen revittäväksi ja hävitettäväksi.

          Vanha testamentti todistaa monessa kohdassa, mitä tapahtuu kansalle, joka on Jumalalle tottelematon, ja mitä tapahtuu kansalle, joka tottelee häntä (so. on tullut kristityksi, ei tietenkään Vanhassa testamentissa tällä nimellä, mutta asiallisesti). Jumala käyttää sotia joidenkin kansojen rankaisemiseen. Hän voi myös koetella kansoja erilaisilla koettelemuksilla. Kaikki siis on Jumalan käsissä, myös perkele, juutalaiset, muslimit ja maamme johto, vaikkei siltä näytä. Suomen kansan tulisi tajuta, ettei Jumala kohtele hyvin tällaista lastenmurhaaja-, jumalanpilkkaaja- ja homokansaa, jonka koko elämänmeno on myrkkykäärmeen luikerrusta ja sähinää.

          ”Sillä se kansa tai valtakunta, joka ei sinua palvele, hukkuu, ja ne kansat hävitetään perinjuurin” (Jes. 60:12).

          ”Ettekö tiedä, että te olette Jumalan temppeli ja että Jumalan Henki asuu teissä?” (1. Kor. 3:16). Tässä tarkoitetaan kristittyjä. Eikö Jumala kuulisi?

          Meille olisi suureksi siunaukseksi, jos kansa tulisi parannukseen (= katumus + usko) ja meille suotaisiin jumalaapelkääväinen, luja maallinen johto, Room. 13:1.

          Plusääni(9)Miinusääni(1)
  6. Youtube on siis sensuroinut videon Hellstorm koko maailmasta. Ei ihme, sillä se on juutalainen ja tekee myös yhteistyötä juutalaisen rikollismafian tärkeimmän elimen elki B’nai B’rithin ADL-järjestön kanssa. Tuolla videollahan tuotin esiin juutalaisten rikoksia saksalaisia kohtaan, joita he tekivät suoraan ja proxyjensä välityksellä.

    Holohoax on juutalainen valhe, jossa nämä rikokset on valehdeltu saksalaisten tekemiksi juutalaisi akohtaan ja lisää päälle vielä.

    Plusääni(12)Miinusääni(0)
    1. Jäljellä YouTubessa on enää saksankielinen versio, johon on siirretty myös englanninkielisen version suomenkielinen tekstitys:

      https://www.youtube.com/watch?v=7DhwNyTu-OA

      Lataaja Renegade Broadcasting. Ottakaa itsellenne talteen ja levittäkää! Pian Magneettimedia poistaa tämän viestini, sillä se on jo poistanut koko sen uutisartikkelin, jossa tiedotin asiasta (Uutiset, ”Hellstorm-dokumentti Saksan todellisesta holokaustista julkaistu!” 8.5.2015). Onko Magneettimedialla käskyttäjä? Soini? Onko Magneettimedia Perussuomalaisten komennossa? Vai onko ulkoministeriöstä (Soini) tullut käsky? Onko Suomi juutalaisten suorassa komennossa? Onko jotain hälyttävämpää tulossa?

      Maahan on saatava esivalta, joka ryhtyy taistelemaan rikollista juutalaisuutta vastaan. Ne suomalaiset, jotka puhuvat juutalaisten puolesta (poliittiset puolueet, kirkko, helluntailaiset ja muut harhalahkot, presidentti, hallitus, eduskunta, maksetut kätyrit jne.) on otettava kiinni ja vangittava. Muuten juutalaiset yllä mainittuine kätyreineen raiskaa ja hävittää tämän kansan. Miksi kansa vaaleissa aina äänestää pyövelinsä ja perkeleen palvojat valtaan? Idiotiaa? Ei, vaan maanpetturuutta, kaiken tuhoamisvimmaa, perkeleen palvontaa, saastaista saatanallisuutta. Sitä on Suomen kansa. Iljettävä krpälauma.

      Vesa-Ilkka Laurio

      Plusääni(7)Miinusääni(1)
      1. Jaa, nyt mainittu Magneettimedian uutisartikkeli näkyy:

        Suomennettu Hellstorm-dokumentti jälleen katsottavissa!

        Äsken ei näkynyt, tuli näkyviin teksti ”Sivua ei löydy”. Pelleileekö joku tietokoneeni kanssa? Merkillisiä ilmiöitä on ollut muitakin.

        Selvää on, että kaikki nämä tietokonejutut, internetit, YouTubet, blogialustat, sosiaaliset mediat ja noita kaikkia kontrolloivat ja pyörittävät tahot ovat juutalaisia (velkarahajärjestelmänsä myötä heillä on kaikki valta maailmassa – kaikki maailman raha on pelkkää velkaa heille). Kaikki tuo on rikollisuutta.

        Moni ”revisionistikin” täällä on epäilyttävä. Vihollisen palveluksessa? Juutalaisia täällä on pilvin pimein. Paljon myös heidän kätyreitään.

        Oksettaa.

        Yäk.

        Plusääni(5)Miinusääni(4)
  7. Onko viattomien ihmisten murhaaminen kristillisyyttä? Herramme ja Vapahtajamme Jeesus Kristus totesi, että heidän hedelmistään me tunnemme heidät… Kansallissosialismi oli ja on Saatanasta! MOT.

    Plusääni(5)Miinusääni(9)
      1. Katolilaisuus on täysin antikristillistä. Kaukana kristinuskosta. Jopa Islam on lähempänä katolilaisuutta kuin kristinusko, itseasiassa ne ovat täysin sama uskonto pohjimmiltaan. Se, että ihmiset uskovat Paavin valheita on vain sääli.

        Plusääni(7)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat