Kansallissosialistinen maailmankuva

Olet varmasti kuullut tuhansia kertoja kerrottavan, kuinka kansallissosialismi aatteena on puhdasta vihaa muita rotuja kohtaan, valkoista ylivaltaa sekä muiden rotujen orjuuttamista. Kerrotaan nyt kuitenkin heti alkuun, ettei asia ole näin. Perustellaanpa tätä hieman.

Vaikkapa afrikkalainen tai aasialainen henkilö voi olla kansallissosialisti. Esimerkkinä kerrottakoon, että Kolmannen valtakunnan SS-joukoissa oli merkittävän paljon muslimisotilaita, jotka olivat arabeja. Adolf Hitler jopa antoi heille symbolisena lahjana pienen Koraanin, jotta he voivat noudattaa oman kansansa oppeja. Heitä ei pyritty millään tapaa sekoittamaan ”arjalaiseen muottiin”. Eri rodut kuuluvat omille alueilleen, eikä kenenkään tulisi häiritä tätä harmoniaa.

Aatteen tärkeimpiin kulmakiviin kuuluu rakkaus omiaan kohtaan, ei viha muita kohtaan. Kansallissosialisti on aina ensisijaisesti jonkin tai jonkun puolesta ja vasta toissijaisesti jotain tai jotakuta vastaan. Pelkälle vihaamiselle ja vastustamiselle rakennettu maailmankuva ei ole kovin kauaskantoinen. On täysin valheellista väittää, että kansallissosialismi ideologiana perustuisi muiden rotujen tai kansanryhmien vihaamiselle.

On toki täysin luonnollista tuntea vihaa sellaisia tahoja kohtaan, jotka uhkaavat koko kansasi tulevaisuutta (kuten nykyiset poliitikkomme). Kun vihan kohde häviää, pelkälle vihalle rakennettu maailmankatsomus menettää merkityksensä. Kansallissosialismi taas pääsee vasta kunnolla kukoistukseensa silloin, kun rotumme tulevaisuutta uhkaavia tahoja ei ole. Rakkaus omiaan kohtaan on rakennettu geeneihimme, ja vaikka monet ulkoiset tekijät koettavatkin tätä rakkautta tukahduttaa, löytyy suurimmalta osalta ihmisiä silti sisimmässään kipinä, joka estää heitä esimerkiksi jatkamasta sukuaan toisen rodun edustajan kanssa.

Waffen-SS, 13. Gebirgs-Div. "Handschar"

Jerusalemin mufti Amin al-Husseini toinen vasemmalla.
Jerusalemin mufti Amin al-Husseini toinen vasemmalla.

Kansallissosialismissa tiedostetaan eri rotujen olemassaolo. Esimerkiksi eurooppalaiset ja afrikkalaiset eivät ole perinnöllisistä syistä kyenneet koskaan elämään rinnakkain samassa yhteiskunnassa ilman erityisjärjestelyitä. Liian usein maahanmuuttoa vastustavissa puheenvuoroissa keskitytään pelkästään islaminuskon pahuuteen ja unohdetaan, että saman uskonnon nimissä huonosti käyttäytyvät ihmiset edustavat myös pääosin samaa rotua – samoin on myös ei-uskonnollisten afrikkalaisten kanssa. Vai kuinka moni osaa kertoa jonkin epämiellyttävän tarinan Suomen tataareista?

Kylmä tosiasia on, että kun valkoisten keskimääräinen älykkyysosamäärä on standardoidulla asteikolla 100, on Saharan eteläpuolelta tulevien afrikkalaisten ÄO 70 tai jopa vähemmän. Tutkimusten mukaan älykkyysosamäärä vaikuttaa rikollisuuteen, nuorena kuolleisuuteen, elämässä menestymiseen yms. Afrikassa ihmisen ei ole vuosituhansien kuluessa ollut tarve kerätä suurta talvisäilöä ruoalle tai saada aikaiseksi koko talven yli kestävää tulta, sillä ruoaksi kelpaavia hedelmiä on voinut kerätä koko vuoden läpi eikä elämä näin ollen ole ollut selviytymistaistelua.

Euroopassa, ja etenkin Pohjois-Euroopassa, jossa me elämme, on kesä taas hyvinkin lyhyt ja aikana ennen modernia maailmaa on ihminen joutunut todella miettimään, miten hän selviää koko talven yli ilman, että hän tai yksikään hänen perheenjäsenistään kuolee. Tässä prosessissa ovat yksinkertaisemmat ihmiset kuolleet pois eivätkä he näin ollen ole päässeet jatkamaan geenejään eteenpäin. Luonto on armoton. Tämä voi olla hieman hankalaa käsittää lämpimästä huoneesta luettuna, mutta tekniikka kehittyy nopeammin kuin ihminen. Valkoisen ja mustan ihmisen välillä on vuosituhansien kehitys täysin erilaisissa olosuhteissa – tätä ei parissa sukupolvessa muuteta. Valkoisten kannalta erojen tasaaminen olisi sitä paitsi haitallista.

Kansanterveys

Kansallissosialismissa tunnustetaan myös oman rodun huonot puolet ja pyritään minimoimaan näitä samalla kun hyviä puolia vahvistetaan. Tätä kutsutaan eugeniikaksi. Eugeniikka tarkoittaa lyhyesti sitä, että ihminen ottaa kansansa kehityksen ohjakset käsiinsä. Eugeniikka on biologian ja perinnöllisyyden lait huomioivaa väestöpolitiikkaa, joka pyrkii karsimaan yhteisöstä esimerkiksi periytyviä sairauksia, matalaa älykkyyttä, mielenterveyshäiriöitä ja epäedullisia luonteenpiirteitä aiheuttavia perintötekijöitä.

Eugeniikan vaikutukset eivät ole uskonasioita, sillä geenit vaikuttavat todistetusti ihmisen fyysisten ominaisuuksien lisäksi hänen mieleensä ja ajatteluunsa. Vaikka eugeniikka määriteltiin tieteellisesti vasta vuonna 1883, ovat ihmiset aina tienneet, että lapset tulevat vanhempiinsa ja ettei esimerkiksi vaikeasti vammaisten tulisi perustaa perhettä. Oman kärsimyksen siirtäminen tuleville sukupolville ei ole eettistä.

Länsimaissa eugeniikka on tabuaihe. Vaikka tiedeyhteisössä kukaan ei kiistä perintötekijöiden merkitystä, harva uskaltaa julkisuudessa haastaa valtamediassa usein esitetyt väitteet siitä, että eugeniikka on ”pseudotiedettä”. Eugeniikanvastainen liike kulkee lännen historiassa rinnakkain ”rasisminvastaisen” liikkeen kanssa. Molemmat ovat erityisesti vasemmistojuutalaisten sosiologien valtavirtaistamia aatteita. Suomessa eugeeninen ohjelma lakkautettiin vasta 1960-luvulla, kun vasemmisto ja kommunistit saivat parlamentaarisen enemmistön. Eugeniikka loppui siis poliittisista syistä – ei siksi, että kansan perintötekijöitä parantavaa hanketta vastaan oltaisi esitetty uskottavia tieteellisiä tai eettisiä argumentteja.

Valkoiset ovat kehittäneet selvästi suurimman osan maailman teknologisista innovaatioista, mutta nykyinen väestöpolitiikka rappeuttaa rotuamme nopeasti.
Valkoiset ovat kehittäneet selvästi suurimman osan maailman teknologisista innovaatioista, mutta nykyinen väestöpolitiikka rappeuttaa rotuamme nopeasti.

Länsimaiden ulkopuolella eugeniikasta voi edelleen puhua täysin luontevasti. Valkoisten kannalta asetelma on vaarallinen. Euroopassa parhaat yksilöt lykkäävät usein perheen perustamista kauas tulevaisuuteen, kun taas Afrikasta tulleet maahanmuuttajat ja sosiaalisista tulonsiirroista riippuvaiset vähemmän älykkäät valkoiset lisääntyvät vauhdilla. Samalla lännen suurin tulevaisuuden kilpailija Kiina jatkaa useita kymmeniä vuosia jatkunutta eugeenista ohjelmaansa, jonka tavoitteena on nostaa kansakunnan keskimääräistä älykkyysosamäärää jokaisen sukupolven myötä. Valkoiset ovat perinteisesti olleet aina kehityksen etujoukossa, mutta nyt taannumme, koska pelkäämme edes lausua sanaa ”eugeniikka” ääneen.

Rodunsekoittamista tulee vastustaa jo pelkästään siksi, että pitkällä aikavälillä rodunsekoitus yhdistettynä vähäiseen syntyvyyteen ja muiden rotujen suureen syntyvyyteen tulee johtamaan koko valkoisen ihmisen katoamiseen maapallolta. Palaneen talon voi rakentaa uusiksi ja tuhoutuneen kaupungin voi rakentaa uudelleen, mutta kun koko valkoinen rotu pääsee kerran kuolemaan, ei sitä saa takaisin. Valkoisista on tämän jälkeen jäljellä enää muisto, joka sekin tulee kuolemaan pois.

Suhde luontoon

Kansallissosialistinen suhde luontoon on kunnioittava, ellei suorastaan nöyrä. Narsistinen maailmankuva, jossa eläimet nähdään jonkinlaisina sieluttomina hyödykkeinä, ei kuulu ajatusmalliimme. Ihminen on vain yksi osa luontoa, aivan kuten eläimetkin. Mikään ei oikeuta ihmistä käyttäytymään ylimielisesti luontoa kohtaan tai varsinkaan tekemään eläimistä pelkkiä tuotannon välineitä. Kaikenlainen eläimille aiheutettu turha kärsimys tulee kieltää lailla.

Luonnottomasti elävä ihminen on toistaiseksi onnistunut lähinnä aiheuttamaan turhaa kärsimystä viattomille osapuolille. Pinnallisen ajatusmallin vuoksi ylläpidetyt minkkitarhat, meikki- ja lääketehtaiden eläinkokeet sekä ainoastaan ihmisten viihdyttämisen vuoksi perustetut eläintarhat ovat vain turhaa eläinten rääkkäämistä ja vangitsemista, joka on vieläpä laillista ja jota tehdään rahan takomisen nimissä.

Länsimainen oikeusjärjestelmä antaa täysin naurettavia tuomioita eläimiin kohdistuneista rikoksista. Kenellä on oikeus päättää, että ihminen on arvokkaampi osa luontoa kuin vaikkapa leijona? Tämä olkoon nyt kirjoittajan oma henkilökohtainen näkemys, mutta uskon monen kansallissosialistin allekirjoittavan saman: vakaviin eläinoikeusrikoksiin syyllistyneiden henkilöiden tulisi menettää oikeus elämään.

Eläimille aiheutetun kärsimyksen lisäksi meidän ei tule tukea esimerkiksi geenimuuntelua sekä ihmisen omaan pinnalliseen itsekeskeisyyteen tarkoitettuja steroideja.

apinatesti metsassa-e1452815352150

Perhe ja sukupuolet

Kun Hitler pääsi aikanaan valtaan Saksassa, nosti hän äitiyden arvostamisen täysin uudelle asteelle. Hän jakoi mitaleja äideille, jotka olivat tehneet neljä, kuusi tai kahdeksan lasta. Hän tuki lapsiperheitä ja kannusti ihmisiä tekemään jälkikasvua.

Tätä samaa ei näy nykyään. Lapsiperheitä ei tueta valtion puolesta, mikä johtaa vähäiseen syntyvyyteen talouden joutuessa muuten tiukille. Tähän perään maahanmuuttoa perustellaan sillä, ettei suomalainen synnytä tarpeeksi. Lapsettomuudesta on tehty muoti-ilmiö ja kotiäitejä kohdellaan lähinnä hylkiöinä. Tämä, jos mikä, on väärin. Mikäli haluamme turvata rotumme tulevaisuuden, on perustavanlaatuinen lähtökohta kohdistettava lapsiin. Valtion on tuettava lapsiperheitä, sillä yksi suurimmista syistä vähäiseen lapsimäärään on huoli taloudellisesta pärjäämisestä.

fw7-23-e1452815437219Lasten terve kasvattaminen on toinen asia, joka on äärimmäisen tärkeä. Tällä hetkellä se ei ole mikään itsestäänselvyys. Erilaisista perversioista on tehty valtavirtaa ja esimerkiksi oman lapsen vieminen homokulkueeseen on täysin hyväksyttävää. Mikä kumma saa ihmisen niin sekaisin, että hän kuvittelee tuollaisen tapahtuman olevan terve paikka pienelle lapselle? Huumeiden ”viihdekäyttö”, yleinen pinnallisuus ja muodin mukana kulkeminen sekä liiallinen teknologialle orjaksi joutuminen ovat asioita, joihin on äärimmäisen helppo päätyä.

Valtio ei edes yritä taistella näitä asioita vastaan, koska orjaa on helpompi ohjailla. Kansallissosialistin tulisi välttää lapsensa altistamista näille ja sen sijaan viettää aikaa perheensä kanssa menemällä television tuijottamisen sijasta mieluummin vaikkapa lähimetsään ihastelemaan luontoa. Se on todellista kasvattamista ja siinä lapsi oppii arvostamaan ympäristöään. Näin myöskään valtion virallinen kasvatuskoneisto, monikansallinen viihdeteollisuus, ei pääse vaikuttamaan kasvavan lapsen herkkään mieleen.

Liberaalin maailmankatsomuksen mukaan on väärin, että nainen keskittyy mieluummin perheeseensä kuin uraansa, mikä on useimmissa tapauksissa myös osasyyllisenä lasten tekemisen viivyttämiselle. Aivan liian usein tämä päätyykin siihen, että nainen huomaa liian myöhään tehneensä virheen olla tekemättä lapsia. Kansallissosialisti taas näkee, ettei mikään ole niin tärkeää, kuin varmistaa lasten tervehenkinen kasvaminen vanhempiensa kasvattamana.

Etenkin rotumme parhaat geenit valuvat usein hukkaan, sillä niin kutsutut uranaiset ovat usein myös parhaiden geeniemme kantajia ja varsinkin heidän tulisi jatkaa sukupuutaan. Myös valtion tulee tukea hyvien perintötekijöiden yleistymistä – maksoi mitä maksoi. Luonnollisesti perheinstituutiota yleensäkin tulee tukea jo pelkästään kulttuurillisistakin syistä.

Mies ja nainen ovat luonnostaan fyysisesti ja psyykkisesti erilaisia, mutta toisiaan täydentäviä. Kansallissosialismissa kumpikaan ei ole toista arvokkaampi, vaan molemmat sukupuolet ovat aidosti tasa-arvoisia. Kun me kansallissosialistit puhumme sukupuolten tasa-arvosta, on esimerkiksi tiskaamisen tasainen jako epäolennaista. Me näemme sen sijaan molempien sukupuolten todelliset valmiudet ja pidämme selvänä, että jokainen ottaa vastuun harmonisesta vuorovaikutuksesta.

Tuleeko naisen aina tuntea itsensä sorretuksi tehdessään kotitöitä tai imettäessään vastasyntynyttä lastaan? Sellaisella asenteella kaikki, mikä kuuluu huolenpitoon, muuttuu rumaksi, halvaksi ja eräänlaiseksi orjuudeksi. Totuus on, että jonkun täytyy organisoida koti ja huolehtia lapsista ja vanhuksista. Luonnon mukaan useimmissa tapauksissa nainen sopii parhaiten näihin tehtäviin. Ei myöskään ole syytä, miksei mies voisi hoitaa samoja tehtäviä tarpeen vaatiessa.

Emme halua naistemme olevan heikkoja orjia, vaan itsenäisiä ja tervehenkisiä ihmisiä. Emme myöskään halua miestemme olevan feminiinisiä pelkureita, vaan esimerkillisiä henkilöitä, jotka huolehtivat perheestään, yhteisöstään ja kotimaastaan.

narkkari-e1452815503729

Kansanyhteisö

Kansallissosialismissa ei nähdä luokkaeroja, vaan yksi yhtenäinen kansa, joka taistelee pyyteettömästi saman asian puolesta – siis oman yhteisönsä hyvinvoinnin puolesta. Kun marxistit yrittävät parhaansa mukaan saada aikaiseksi jonkinlaista ”luokkasotaa” ja kun rahoitusmarkkinakapitalistit räkivät pienyrittäjien ja palkansaajien päälle, pyrkii kansallissosialisti tasa-arvoistamaan jokaisen kansansa edustajan tämän kykyjen mukaan ja saamaan hänestä parhaat puolet esille koko kansan edun vuoksi.

Kansallissosialisti niin ikään tiedostaa, ettei jokainen voi olla johtaja, insinööri tai taitava käsistään, vaan jokaisella on oma alueensa, jossa hän on parempi, ja alueensa, joihin hänestä ei ole. Kansallissosialistisessa valtiossa olisivat pukumiehet ja rakennustyömaiden laudankantajat samassa rivistössä. Yhtä köyttä vetävää kansaa on hyvin hankala murtaa.

Jokainen ihminen voi myös tällä hetkellä omalta osaltaan ryhtyä rakentamaan yhtenäistä yhteisöä esimerkiksi naapurustossa. Pyyteettömällä auttamisella ja esimerkin näyttämisellä voi saada tuloksia, jotka voivat hämmentää monia maailmassa, jossa jokaisesta palvelusta kuuluisi maksaa. Yhdessä tekemisen ilo on kaikkia osapuolia hyödyttävämpää ja pitkäkestoisempaa iloa tuottavaa kuin asioiden tekemättä jättäminen tai naapurin auttamatta jättäminen siksi, ettei kukaan maksa siitä.

Kuitenkin ihmiset, jotka elävät auttavan yhteisönsä siivellä ilman, että he antavat omaa panostansa, ansaitsevatkin jäädä tämän yhteisön ulkopuolelle.

rinne-e1452815652381

Nykyhetkestä tulevaisuuteen

Jos koet, että yllä mainitut asiat vastaavat sinun näkemyksiäsi, et luultavastikaan ole tyytyväinen tämänhetkiseen maailmantilaan. Maailma on inhottava paikka, jossa raha hallitsee, jossa kansojen yhtenäisyys on tuhottu ja jossa rodunsekoitus, perversiot, huumeet ja pinnallisuus ovat muotia. Eliittiä ei kiinnosta tavallinen kansa, eläimiä rääkätään rahan tekemisen nimissä ja totuuden sanomisesta tehdään rangaistava rikos valheiden ollessa moderneja totuuksia. Eihän näin voi olla tervettä elää.

Vaihtoehto on joko elää mahdollisimman mukavasti ja kulkea massan mukana ilman, että edes viitsii kyseenalaistaa päättäjiä. Voit television ja Internetin välityksellä katsoa maailman palavan ja toivoa, ettei mitään pahaa osu nimenomaan sinun itsesi kohdalle. Vaihtoehtoisesti voit tehdä jotain merkittävää elämälläsi ja taistella vastaan. Voit hylätä pinnallisen ja lyhytkatseisen elämäntavan ja ryhtyä elämään kuten historiamme merkkihenkilöt elivät.

Kukaan ei varmaankaan väitä, etteikö siihen sisältyisi haasteita, mutta haasteita on sisältynyt esi-isiemmekin elämään eivätkä he ole vastuustaan perääntyneet. Nyt on sinun vuorosi päättää, haluatko elää kuten lammas vai kuten soturi.

 

Artikkeli julkaistu alunperin Kansallisessa Vastarinnassa.

18 kommenttia

  1. Eli jotta kaikki olisi hyvin, jokaisen rodun pitäisi elää omissa paikoissaan erillään kaikesta muusta? Mitäs jos haluaisi matkustella ja kuumassa tropiikissa rakastutaan tummaan naiseen/ mieheen? Seuraako siitä rangaistus? Mitä jos kyse on oikeasta rakkaudesta? Onko tässä nimenomaan se pointti että kansalaiset pysyy valkoisina ja fiksuina?

    Plusääni(3)Miinusääni(9)
    1. Kahden ihmisen rakkaus on tietysti vain heidän asiansa. Nyt on kysymys tahallisesta väestörakenteen vääristelystä, jota voidaan jo pitää tietynlaisena ihmisten ”pentutehtailuna” halutun rodun tai ominaisuuksien saavuttamiseksi. Eurooppalaiset nähdään ikäänkuin jotkin eläimet tuolla jossain vaan, jotka juutalaiset haluaa ”rotujalostaa”. Aivan sairasta!

      Plusääni(20)Miinusääni(5)
      1. Lisäys vielä edelliseen.
        Siis kun eugeniikalla pyritään terveeseen ja hyvinvoivaan väestöön, se on ihan hyvä juttu.

        Juutalaisten ”rodunjalostus” on motiiviltaan valtapoliittista eurooppalaisten yhmentämiseksi ja se siis on sairasta.

        Plusääni(15)Miinusääni(4)
    2. Aivan lyhyesti.

      Kansallissosialistinen valtio asettaa aina etusijalle valkoisen kansan. Eli valtio ei tue/auta ihmistä, joka itse ei aseta valkoista kansaa etusijalle.

      Hänen pitää tietää tämä ja hän siis tietoisesti luopuu asemastaan kansallissosialistisessa valtiossa. Se on hänen vapaa oma päätöksensä ja hänen on sen kanssa siis elettävä. Sanoisin, että päätös on peruuttamaton ja johtanee yleensä maastamuuttoon.

      Plusääni(5)Miinusääni(2)
  2. ”Adolf Hitler jopa antoi heille symbolisena lahjana pienen Koraanin, jotta he voivat noudattaa oman kansansa oppeja.”

    Allah on epäjumala ja Muhammed on hänen pedofiilinsa. Muhammed nai 9-vuotiaan Aisha-tytön. Koraanissa sanotaan, että kaikki mitä Muhammed teki, oli oikein.

    Ei muslimeja pidä mielistellä kuten ei muitakaan saatananpalvojia.

    Plusääni(5)Miinusääni(7)
  3. ”Aatteen tärkeimpiin kulmakiviin kuuluu rakkaus omiaan kohtaan, ei viha muita kohtaan.”
    Kansallissosialisti on aina ensisijaisesti jonkin tai jonkun puolesta ja vasta toissijaisesti jotain tai jotakuta vastaan.”

    Eipä siis kovin hääviä filosofiaa.

    Matteus 5

    43 Te olette kuulleet sanotuksi: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi’.
    44 Mutta minä sanon teille: rakastakaa vihollisianne ja rukoilkaa niiden puolesta, jotka teitä vainoavat,
    45 että olisitte Isänne lapsia, joka on taivaissa; sillä hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin.
    46 Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?

    ”kun koko valkoinen rotu pääsee kerran kuolemaan, ei sitä saa takaisin”

    Mihin ne geenit katovat geenipoolista? En voi uskoa, että olette noin tyhmiä ja tietämättömiä, mutta kaiketi yritätte vedota tyhmiin ja tietämättömiin. Se on sääli sillä olisi todella tarve puuttua yhteiskunnallisiin epäkohtiin eikä siksikään pidä lietsoa älyttömyyksiä ja vihapropagandaa.

    Toimintanne ja sen oikeutus on täysin samalla viivalla islaminuskon levittäjien, siionistien, kommunistien, äärikapitalistien, talmud-juutalaisten ja feministien toiminnan kanssa – ihan samaa lusiferismia.

    Plusääni(2)Miinusääni(15)
    1. Kristus puhuu tuossa rehellisestä ”vihollisesta”, ei valehtelijasta. Valehtelijaan Hänen suhtautumisensa onkin sitten aikalailla kriittisempi, mikä ilmenee Johanneksen 8-44 jakeessa. Niin kuin asioita hieman tutkineet ovat huomanneet, on tuo todellinen vihollinen aina valehtelija. Itse näkisin tuon Matteuksen kohdan enempi poikkeavan näkemyksen kunnioituksena ja sananvapauden ehdottomana kannattamisena. Valehtelija taas ajaa sananvapauden rajoituksia.

      Plusääni(1)Miinusääni(0)
        1. Oletkos aina liikannut päätäsi, sen verran tuo teesisi ontuu? Perusteluja, vai yritätkö vain ujuttaa valehtelijat kategoriasta toiseen. Miten ajattelit kiertää tuon Johanneksen Evankeliumin jakeen? Eikö tuo ole selvä, että nykypäivän suuret linjat ovat valetta alusta loppuun ja voivat juutalaisetkin alkaa varautumaan, sillä nuo entisten kristittyjen valtioiden silmäätekevät ajavat kohta valehtelullaan juutalaistenkin ohi ja se on kyllä kieltämättä jonkinlainen saavutus.

          Plusääni(2)Miinusääni(0)
          1. ”Perusteluja”

            Johan ne näkyi:
            Matteus 5

            43 Te olette kuulleet sanotuksi: ’Rakasta lähimmäistäsi ja vihaa vihollistasi’.

            Noin siis sanoi Jeesus, mutta sinä yrität tehdä tuon Sanankohdan tyhjäksi. Tietenkin Jumalan ja Jumalan valittujen vihollisia ovat valheessa elävät. Ei siinä eritellä kenen valheessa eläminen on silkkaa tietämättömyyttä, kenen ymmärtämättömyyttä ottaa asioista selvää, kenen vaikeutena on sisäistää totuutta asenteensa takia, tai kuka vain on niin patologinen valehtelija, että tämä jo aivan automaattisesti pitää hyvää pahana ja pahaa hyvänä.

            Valheessa elää sekin, joka tietää tekevänsä pahaa ja joka tekee sitä silti.

            Lainaamassani Sanankohdassa ei siis mainittu mitään mistään määrätystä synnistä, vaikka toisin väitit. Perustelusi, että tuossa Matteuksen evankelumin kohdassa tarkoitettiin erityisesti valhetta, ontuu, eikä siinä lainkaan auta vedota johonkin toiseen kohtaan Raamatussa.

            Huomaa, että useimmilla ihmisillä ei kaiketi ole vaikeuksia sisäistää tällaista itsestäänselvyyttä.

            Plusääni(0)Miinusääni(0)
          2. Tuossa mistään tyhjäksi tekemisestä ole kysymys. Näinhän asia nimenomaan on, kuten Matteuksen Evankeliumissa lukee, ja Johanneksen Evankeliumin jakeet tukevat tätä. Mitä mieltä olisi vihata edes sotatilanteessa vihollisen sotilasta, kun hyvin tietää, että sama vanha kansainvälisen rahoitussektorin valehtelija tämänkin mielettömyyden on taas kertaalleen aikaan saanut.

            Minkä puoleen haluat niputtaa valehtelijat ja toisaalta näihin valheisiin typeryyttään ja heikkouttaan uskovat samaan nivaskaan? Ja aavistuksen samaan tyyliin laitat kansallismieliset ja juutalaisimperialistit samaan mappiin. Turha niitä kommareita, neokapitalisteja ja feministejä erikseen luetella, pelkkä juutalainen riittää, kuten Kristus mainitsi Matteuksen Evankeliumin jakeesta 12-33 eteenpäin.

            False flag -puolustus tarkoittaa sitä, että on olevinaan kiinnostunut yhteiskunnallisista ja kansainvälisistä asioista ja puolustavinaan yhteiskuntaa. Todellisuudessa kuitenkin ainoastaan hyökkää toisia yhteiskuntaa ”sopimattomalla” tavalla puolustavia kohtaan. Mikä tuossa Johanneksen 8-44 niin vaikeata on?

            Plusääni(2)Miinusääni(0)
          3. Ja sitä samaa Johanneksen 8-44 jaetta voi yhtä hyvin kysyä itse artikkelin kirjoittajalta. Kaikki vetää yhtä köyttä, paitsi että Il capitano. Eihän tuossa ole mitään kansallissosialismia, juutalaista eugeniikka ja Neuvostoliittolaista pakkovaltaa.

            Plusääni(1)Miinusääni(1)
  4. Joitakin hyviä ajatuksia, mutta näillä ei valitettavasti ole mitään tekemistä kansallissosialismin kanssa. Kirjoittajan näennäinen yleissivistys ei valitettavasti riitä argumentoimaan aihetta muuta kun yksipuolisesti ja hyvin kapeakatseisesti.

    En haluaisi olla tyrmäävä, mutta vääntämällä aihetta riittävästi, saadaan myös islamista todellinen rauhanuskonto. Valitettavasti tämä vääntely kuuluu samaan kategoriaan tämän artikkelin kanssa.

    Plusääni(3)Miinusääni(3)
  5. ”Tšekin entinen presidentti Vaclav Klaus: Eurooppa on sodassa.
    Tšekin entinen presidentti Vaclav Klaus on puhunut konferenssissa AFD Stuttgartissa Euroopassa asuvien ahdistuksesta.

    Klausin mielestä Eurooppa on sodassa.

    Klaus sanoi AFD:n konferenssissa, Stuttgartissa: “Tällä kertaa se sota on Euroopan poliittisen-, teollisen- ja median eliitti vastaan Euroopan väestö.”

    Sota Euroopan tulevaisuudesta. Eurooppalaisen kulttuurin ja sivilisaation säilyttämisestä. Klaus maalaa synkän kuvan mantereen tilanteesta. Se on sorron, uudelleenkoulutuksen ja manipuloinnin indoktrinaatio (kasvatusfilosofia).

    Vallassa ovat Euroopan vastuuttomat poliitikot, jotka houkuttelivat miljoonia pakolaisia täysin edesvastuuttomasti Eurooppaan.

    Suurin syyllinen on Saksan liittokansleri Angla Merkel.

    Konferenssin osallistujat vastasivat raikuvin suosionosoituksin puheeseen.”

    Plusääni(0)Miinusääni(0)
  6. Kun kommentteja lukee niin huoma kuinka pahasti ihmiset ovat aivopesty Median avulla ja luonnolliset asiat pidetään paheksuttavina. Miten saatas ihmiset herätettyä tähän maailman hulluuteen. Oppivatkohan koskaan?

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat