"Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä."

Jeesus juutalaisille

Kansaa riistetään ja Guggenheimille tarjotaan

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,35
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Eduskunta on päättänyt viedä lapsiperheiltä ja eläkeläisiltä tuhkatkin pesästä. Vastaavasti Guggenheim-museo hanke (G-hanke) on taas nostamassa rumaa päätään.

 

Kansaa riistetään; leikkaukset eli poistot

Eduskunta päätti hiljattain kurjistaa taloudellisesti esimerkiksi eläkeläisten ja lapsiperheiden asemaa: poistojen kohteena ovat eläkeläisten etuudet ja lapsilisät. Ylikansallista rahan imperiumia ensisijaisesti palveleva hallitus tyrmäsi kaikki opposition hylkäysehdotukset.

Eduskunta hyväksyi poistot eläkeläisten etuuksista ja lapsilisistä.

Eduskunta hyväksyi poistot eläkeläisten etuuksista ja lapsilisistä.

Ei tarvitse ihmetellä miksi Suomen kantaväestöä riistetään? Raha ja omavaraisuus eivät riitä, koska Suomen kansallisvarallisuutta kipataan kiihtyvällä vauhdilla ulkomaiseen omistukseen. Lisäksi Suomen poliittinen mafia toimii ensisijaisesti globaalin pankkiirieliitin edunvalvojana. Kansainväliset rahoituslaitokset lainaavat rahaa maailman valtioille ottaen korkoa ja vielä koron korkoa. Kansainvälinen pankkitoiminta on ihmiskunnan talouden syöpäkasvain.1 Uutta rahaa ilmestyy kiertoon, kun asiakkaat velkaantuvat yksityisille pankeille. Velkaa ei pystytä koskaan maksamaan kokonaan takaisin. Koron takia velan osuus on aina suurempi kuin raha, jolla velkaa lyhennetään. Velkakierteestä hyötyvät globaalit yksityiset pankit, jotka rohmuavat korkorahat sekä lainapääoman ilmaisena rahana. Esimerkiksi korkorahaa ei siis ole luotu missään, vaan se saadaan muiden muassa velallisen tekemän työmäärän palkasta.

Suomen kansallisvarallisuuden lahjoittamisesta ulkomaiseen omistukseen mainittakoon muutamia esimerkkejä: Aikaisemmin tänä vuonna hallitus päätti Metsähallituksen yhtiöittämisestä: kysymyksessä on erittäin suuri uhka kokonaisuudessaan Suomen luonnolle.

Lisäksi Suomen valtio myi vuonna 2007 noin 30 prosentin osuutensa entisestä Kemira Growhow’sta nojalaiselle Yaralle 200 miljoonalla eurolla. Koko yhtiön hinnaksi norjalaisille tuli 670 miljoonaa euroa. Itse yhtiö myytiin huomattavalla alihinnalla ja Soklin kaivosvarat luovutettiin käytännössä ilmaiseksi. Yhtiö ilmoitti aikovansa jalostaa Savukosken Soklin malmin Venäjän Kovdorissa.2

Kaupan jälkeen Yaralla oli Suomessa lähes 100 prosenttiin markkinaosuus lannoitteiden kaupassa ja sen sanottiin nostaneen hintoja 28 prosenttia, joidenkin tietojen mukaa jopa 47 prosenttia. Tällä oli välitön vaikutus maatalouden kustannuksien kohoamiseen ja välillisesti elintarvikkeiden hintojen nousemiseen, mutta kansakunta ei tästä ole saavuttanut mitään hyötyä.2

Soklin kaivoshankkeeseen liittyen lisättäköön, että Yara International  tiedotti kuitenkin viime vuonna alustavasti päättäneensä keskeyttää Soklin kaivoshankkeen Lapin Savukoskella. Yhtiön mukaan se voi myös uudelleen arvioida kaivoksen kannattavuutta myöhemmin tulevaisuudessa.

Tällaisia surullisia tapauksia löytyy Suomesta paljonkin, eikä vähiten sotepuolelta. Ulkomaiset sijoittajat eivät sijoita muuten kuin voiton maksimoimiseksi ja ketjureaktiossa yhtiöittäminen, myyminen ja fuusioittaminen, suomalaiset ajautuvat palvelumaksuineen sekä veroineen pelkästään maksumiehiksi ja sijaiskärsijöiksi.

Ovatko siis syynä yhtiöittämiselle globaalien lainanantajien lainaehdot? Ilmeisesti asianlaita on näin, sillä uutisraporttien mukaan näin on menetelty esimerkiksi Kreikan, ja useiden muiden velkaisten maiden kohdalla.

Niinpä velkaantuminen olisi heti pysäytettävä perustamalla oma ja itsenäinen rahatalous, varaamalla valtiolle rahanluontioikeuden ja sanoutumalla irti kansainvälisten pankkiirien syövyttävästä vaikutuksesta, EU:ta, eurosta ja isäntämaasopimuksesta. Tästä viimeksi mainittu ei tosin kuulu suoraan talouteen, mutta on erittäin tärkeä asia kumminkin.

Selvää lienee, Suomen alijäämään ja taloudelliseen taantumaan yleensä eivät ole syyllisiä palkansaajat, yrittäjät, lapsiperheet, työttömät tai muut tavalliset kansalaiset. Nämä ongelmat johtuvat maan poliittisen valtakoneiston ajautumisesta globaalien pääomaimperialistien asiamieheksi Suomessa.

Poliittinen valtakoneisto on valjastanut yritykset, palkansaajat ja kotitaloudet eli reaalitalouden kansainvälisen pankkiirieliitin ja globaalien megayhtiöiden lypsettäväksi. Nämä vaikuttavat kohoavaan energian hintaan kuluttaen kokonaiskysyntää sekä yritysten kilpailukykyä. Yksityistäminen tuo runsaita voittoja, mutta ne liukuvat reaalitaloudesta erilaisille rahoitusmarkkinoille, jossa ne esim. kohottavat osakkeiden arvoa rikastuttaen pientä kansainvälistä suursijoittajien eliittiä.3

Guggenheim hanke viriteltiin jälleen eloon

Hankkeen taustalla on sionistisen eliitin linjaa mukaileva Solomon R. Guggenheiminsäätiö yhtiönä (engl. Solomon R. Guggenheim Foundation), jonka perustivat vuonna 1937 Solomon R. Guggenheim ja taiteilija Hilla von Rebay. Säätiö on ollut yksi johtavista modernin ja nykytaiteen kokoelmien kerääjistä, säilyttäjistä ja tutkijoista. Säätiö on tarjonnut salakavalan menetelmän imeytyä edustamiensa visuaalisten menetelmien välityksellä eri maiden yhteiskuntiin. Guggenheim-museoita on ympäri maailmaa. Se sijaitsee myös New Yorkissa ja Guggenheimin Euroopan museopyydykseen sisältyy kolme jo ennen rakennettua G-museota: Berliinissä, Espanjan Bilbaossa ja Italian Venetsiassa. Jo arkkitehtuuriselta ulkomuodoltaan G-museot antavat havaitsijalle surrealistisia elämyksiä, jotka eivät välttämättä ole miellyttäviä.    4

Guggenheim Museon taidetta vai esikoululaisten töitä?

Guggenheim Museon taidetta vai esikoululaisten töitä?

Selvästi bisnesorganisaationa Guggenheim ja sitä tukeva valtamedia asettaisi valokeilaan G-museon suosimaa taidetta, joka sisältää modernin ja nykytaiteen taidesuuntauksia ja ismejä. Siten Guggenheimin modernin ja nykytaiteen arvostus syrjäyttäisi periteiseen kulttuuriin sitoutuneen taiteen, klassisen taiteen sekä muun omaperäisen taidetuotannon.

Guggenheim museota yritettiin ujuttaa Helsinkiin hyvin hämäräperäisissä5 olosuhteissa vuonna 2013, mutta silloin yritys tyrehtyi jo alkumetreillään. Nyt jälleen tämä roskakulttuurin kehtona tunnettu liikemaailman loinen on hivuttaumassa näkyviin. Guggenheim on verrattavissa jättiläismäiseen ameebaan, joka päästyään hajuhermostoon alkaa syödä hermoa ja liikkua ylöspäin sitä myöten. Päästyään aivoihin se lisääntyy räjähdysmäisesti, josta on seurauksena tartunnan saaneen kuolema.

Guggemheim rakennetaan ja pysyy yllä pääsääntöisesti veronmaksajien rahoilla, mutta Guggemheimin säätiö kerää ”voitot”.

Helsingin Kaupunginhallitus päätti hiljattain täpärästi äänin 8–7, että hanke etenee valtuuston käsittelyyn.

Guggenheimin taidemuseon tukisäätiö puheenjohtaja Ari Lahti ylistää hanketta elinkeinopoliittisesti merkittävä. Sen johdosta toivotaan lisää investointeja matkailun saralle ja lisää turisteja Suomeen, sanoo Lahti.

Veronmaksajille järjettömän kallis G-hanke; taustat

Tässä lyhyesti vuoden 2013 G-projektin kustannuksista: Guggenheim-museon suunnittelun ja rakentamisen kustannukset olisivat maksaneet ainakin 130–140 miljoonaa euroa . Euroopan verkoston jäseneksi pääsemiseksi Helsingin kaupungin olisi pitänyt maksaa 30 milj. € lisenssi- eli rojaltikorvausta 20 vuoden ajalta G-säätiölle. Tämä olisi tarkoittanut lisenssin maksua G-nimen eli brändin käytöstä.6

Tämän nykyisen G-museon arvioidut rakentamiskustannukset ovat 130 miljoonaa euroa, mistä Helsingin kaupungin osuus olisi enintään 80 miljoonaa euroa ja Guggenheimin Tukisäätiön 15 miljoonaa euroa.  Grahn-Laasonen arvioi eilen, että veikkausvoittovarojen kasvu mahdollistaisi valtion tuen antamisen Guggenheimin käyttömenoihin.

Emme keskity tässä yhteydessä enempää G-hankkeeseen, vaan nimeämme ne taustavaikuttajat, jotka ovat tämän suoranaisen rikollisenoperaation taustalla. Selvää lienee, että G-projekti pitää yrittää pysäyttää heti alkuunsa.

 

Taustat

Hankkeessa näyttelee näkyvää roolia erilaiset ammattilobbarit ja valmistelut kähmitään julkisuudelta piilossa, ilman demokraattista päätöksentekoa.  Vallan siirrosta rahalla ostettaville lobbareille on ilmeisesti tunnusomaista hankkeessa.

G-hankkeelle mahdollisien myönnettävien valtiontukien ja –osuuksien päättämisestä pitäisi opetus- ja kulttuuriministerin Sanni Grahn-Laasosen (kok.) olla jäävi. Esteellisyys syntyy, kun G-hanke käyttää lobbauksessaan Milttonia.

Kokoomuksen ministeriryhmän entinen ykkösavustaja Jussi Kekkonen toimii nykyään toimitusjohtajana Miltton Networksissa.

Grahn-Laasonen on Jussi Kekkosen läheinen ystävä sekä puoluetoveri. Kekkonen on siis lobbaamassa hanketta, jota hänen ystävänsä ja puoluetoverinsa on viemässä läpi, tuottaen toteutunee hankkeena taloudellista hyötyä Kekkoselle, joka on yksi G-hanketta lobbaavan viestintätoimisto Milttonin omistajista.

Aikaisemmin vihreät vastustivat hanketta, mutta eivätpä vastusta enää.

Guggenheimin tausta kertoo sionistinen eliitin myötävaikutuksesta, joka antoi jo aikaisemmin painoarvoa Guggenheim Helsinki – operaatiolle. Mutta ketkä muut olivat vaikuttamassa juuri tähän 2013 hankkeeseen ja ennen muuta, mitkä olivat näiden ”asiamiesten” taustat? Yleisesti tiedetään, että intohimoisina puuhamiehinä olivat muun muassa Helsingin taidemuseon johtajan Janne Gallen-Kallela-Sirénin, Carl Gustaf Ehrnrooth ja Helsingin kaupunginjohtajan Jussi Pajusen.7

Gallen-Kallela-Sirénillä on Israel yhteydet. Hän työskenteli neljä vuotta dosenttina Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa. Siellä hän opetti modernin ja nykytaiteen lisäksi estetiikkaa, museologiaa ja taideteoriaa.7

Vuonna 2013 Guggenheim-hanke kaadettiin hallituksessa äänin 8-7. G-hankkeen puolesta äänestivät: Asko-Seljavaara Sirpa (kok), Hakola Juha (kok), Helistö Kimmo (vihr.), Oker-Blom Jan D (RKP), Rauhamäki Tatu (kok), Rautava Risto (kok) ja Rissanen Laura (kok).7

Ehrnroothin kertomuksen mukaan (HS. 15.1.2012) hän oli ystävystynyt Helsingin taidemuseon johtajan Gallen-Kallela-Sirenin kanssa Guggenheim-neuvottelujen kuluessa. Ehrnrooth oli painottanut, että Gallen-Kallela-Siren on museohankkeen oleellisin tekijä. Kaikesta tästä huolimatta Ehrnrooth kutsui Helsingin kaupungin virkamiehenä toimivan taidemuseon johtajan Ekoport Turku Oy-nimisen osakkuusyhtiönsä hallituksen jäseneksi. Yhtiö tuottaa polttoainetta laivojen öljyisistä pilssivesistä. Ehrnrooth on yhtiön hallituksen puheenjohtaja.5

 

Loppukommentti

Suomessa poliittinen johtajisto ja sitä tukeva virkamiessektori sekä valtavirtamedia on täysin epäoikeudenmukainen, moraaliton ja korruptoitunut. Täytyy syvästi ihmetellä sitä miksi suomalaiset hyväksyvät mafian eli virallisen Suomen täysin kansaa ja sen oikeuksia halventavan toiminnan? Poliittinen valtakoneisto on syössyt yritykset, palkansaajat ja kotitaloudet eli reaalitalouden kansainvälisen pankkiirieliitin ja globaalien megayhtiöiden lypsettäväksi.

Niiltä riistetään, joilla on ennestään alhaiset tulot, sen sijaan ulkomaisille rosvoille ollaan rahakukkaro levällään, kuten Guggenheim-hanke sekä kansallisvarallisuuden ulkomaille lahjoituskampanjat osoittavat.

Markku Juutinen

 

 Lähteet

  1. The New York Times (27.9.2008). Wall Street, R.I.P.: The End of an Era, Even at Goldman.
  2. Markus Mustajärvi (2.2.2011): Kemiran myynti osoitti typeryytensä.

http://yle.fi/uutiset/3-5315759 ; GrowHow kaupattiin alihintaan – arvokas Sokli lahjana kaupan päälle, Suurtalousuutiset 4/2008

  1. Positive Money (22.9.2015). Overt Monetary Financing – dangerous drug or miracle medicine? (Lord Adair Turner).
  2. Guggemheim (1990s- and 2000s). Saatavilla http://www.guggenheim.org/guggenheim-foundation/history/1990s-and-2000s ja http://www.guggenheim.org/new-york/collections/about-the-collection

Kandinsky Exhibition at the Guggenheim Helps Set New Attendance Record. Saatavilla http://www.artdaily.com/index.asp?int_sec=11&int_new=35877&int_modo=1#.UUraIFfFLQ0

Guggenheim family: http://learningtogive.org/papers/paper267.html

Rothschildien suku: http://www.jewishencyclopedia.com/articles/12909-rothschild

  1. Rahan perässä. Saatavilla http://www.karkkilalainen.fi/blogit/rahan-perassa/89675-guggenheimista-on-aloitettava-rikostutkinta
  2. http://metro.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/tyoryhma_guggenheimin_museo_katajanokalle/
  1. http://www.tampereen-taiteilijaseura.fi/verkkolehti2004/janneg3.html; http://cult24.fi/guggenheim-hanke-nurin-katso-ketka-aanestivat-puolesta-ja-vastaan/; http://yle.fi/uutiset/carl_gustaf_ehrnrooth_valittiin_guggenheimin_taidesaation_hallitukseen/6113198
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

6 Kommentit

  1. Perskeko-porvarihallitus ja muu ekokoomusmafia kurittavat kansaa leikkauksilla, sote-palvelumaksujen 30% korotuksilla, ja työttömien sekä köyhien työttömyys- ja sosiaaliturvan muuttamisella ns. osallistuvaksi, siis pakkotyöehtoiseksi. Syntyy toiset orjapalkkatyömarkkinat jonne putoaa enevä määrä myös tes-työpaikkojen työntekijöistä. Guggenheimiin kuitenkin on varaa kuten myös ns. 5%:n Apteekkarivähennykseen joka tuo keskiverto apteekkarin, juristin, lääkärin, metsänomistajan ym. käteen 10.000 euroa nettolisätuloa vuodessa 200.000 – 300.000 nettovuositulojen päälle. Myös kansallisomaisuutta myydään kiihtyvään tahtiin pilkkahintaan porvarien johdolla ulkomaille, mm. kultavarat, litiumvarat, lannoitefosforivarat ym. ym. Pian varmaan myös metsät ja pohjavedet. Suomen tyhjennystalkoot käynnissä globaalin uusliberalistisen kapitalismin riistoperinnettä kunnioittaen.

    (26)(0)
  2. Perskeko-porvarihallitus ja muu ekokoomusmafia kurittavat kansaa leikkauksilla, sote-palvelumaksujen 30% korotuksilla, ja työttömien sekä köyhien työttömyys- ja sosiaaliturvan muuttamisella ns. osallistuvaksi, siis pakkotyöehtoiseksi. Syntyy toiset orjapalkkatyömarkkinat jonne putoaa enevä määrä myös tes-työpaikkojen työntekijöistä. Guggenheimiin kuitenkin on varaa kuten myös ns. 5%:n Apteekkarivähennykseen joka tuo keskiverto apteekkarin, juristin, lääkärin, metsänomistajan ym. käteen 10.000 euroa nettolisätuloa vuodessa 200.000 – 300.000 nettovuositulojen päälle. Myös kansallisomaisuutta myydään kiihtyvään tahtiin pilkkahintaan porvarien johdolla ulkomaille, mm. kultavarat, litiumvarat, lannoitefosforivarat ym. ym. Pian varmaan myös metsät ja pohjavedet. Suomen tyhjennystalkoot käynnissä globaalin uusliberalistisen kapitalismin riistoperinnettä kunnioittaen.

    (11)(1)
  3. Perskeko-porvarihallitus ja muu ekokoomusmafia kurittavat kansaa leikkauksilla, sote-palvelumaksujen 30% korotuksilla, ja työttömien sekä köyhien työttömyys- ja sosiaaliturvan muuttamisella ns. osallistuvaksi, siis pakkotyöehtoiseksi. Syntyy toiset orjapalkkatyömarkkinat jonne putoaa enevä määrä myös tes-työpaikkojen työntekijöistä. Guggenheimiin kuitenkin on varaa kuten myös ns. 5%:n Apteekkarivähennykseen joka tuo keskiverto apteekkarin, juristin, lääkärin, metsänomistajan ym. käteen 10.000 euroa nettolisätuloa vuodessa 200.000 – 300.000 nettovuositulojen päälle. Myös kansallisomaisuutta myydään kiihtyvään tahtiin pilkkahintaan porvarien johdolla ulkomaille, mm. kultavarat, litiumvarat, lannoitefosforivarat ym. ym. Pian varmaan myös metsät ja pohjavedet. Suomen tyhjennystalkoot käynnissä globaalin uusliberalistisen kapitalismin riistoperinnettä kunnioittaen.

    (10)(1)
  4. Kusetusta koko homma

    G -hanke on oikea G -piste.

    (5)(1)
  5. Erkki Hänninen

    EI rappio”taide” jutku-Guggenheimia Suomeen!

    (10)(1)
  6. Se alkaa olla uuden sisällissodan paikka.

    (0)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*