Kannabis ja epilepsia: hoito joka löydettiin ja haudattiin 1940-luvulla

Vähän THC:tä ja paljon CBD:tä sisältävä kannabis tai kannabioidit ovat nostaneet suosiotaan perheissä, joiden lapset saavat toistuvasti epilepsiakohtauksia. Kohtauksia voi esiintyä usein ja ne voivat olla hyvin voimakkaita.

Tietoisuus on kasvanut huomattavasti sen jälkeen, kun 2013 elokuussa CNN julkaisi Weed-dokumentin. Dokumentin juonsi tri Sanjay Gupta, M.D. Dokumentin julkaisun jälkeen lääkekannabista, joka sisältää paljon CBD:tä (kannabidioli) ja vähän THC:tä (tetrahydrokannabidioli), on käytetty menestyksekkäästi voimakkaiden epilepsiakohtausten hoidossa.

Aikoinaan entinen alkoholin kieltolain kannattaja Harry Anslinger asetettiin Päihdeviraston johtoon. Virasto perustettiin 1937 samoihin aikoihin kun marihuana asetettiin verotuksen alaiseksi. Saatat ehkä yllättyä, että vuonna 1947 tehtiin vastaavanlainen tutkimus synteettisellä THC:llä, jolloin onnistumisaste oli vähintään 50 % lapsilla, jotka kärsivät vaikeista kouristusoireista.

Anslinger ja koko virasto teki kaikkensa estääkseen uutista leviämästä. Kaikesta huolimatta tutkimus pääsi läpi ja päätyi julkisuuteen. Kerron tapauksesta enemmän artikkelin lopussa. Keskitytään seuraavaksi siihen, mikä on mahdollisesti ollut olemassa 66 vuoden ajan, ja mikä voi helpottaa kohtauksista kärsivien lasten oloa.

Epilepsiakohtausten hoito kannabidiolilla

CNN:n raportin keskiössä oli viisivuotias Charlotte Figi, jonka elämää vakavat kohtaukset haittasivat siinä määrin, ettei hän kehittynyt lainkaan. Tämä asetti kaamean taakan häntä rakastavalle perheelleen ja hänen keholleen, sillä hän joutui käyttämään useita eri epilepsialääkkeitä.

Kun Charlotten olotila heikentyi määrätyistä lääkkeistä huolimatta, ulkomailla työskentelevä isä Matt päätti etsiä vaihtoehtoisia hoitokeinoja netistä. Hän löysi eräiden vanhempien itse kuvaaman videon, jossa he antoivat kannabista Dravetin syndroomasta kärsivälle lapselleen. Sairaus tunnetaan myös nimellä Imeväisiän vaikea myokloninen epilepsia, mikä on harvinainen ja hankala epilepsian muoto.

Onneksi perhe asui Coloradossa. Matt oli huolissaan THC:n vaikutuksesta nuoreen Charlotteen. Hänen vaimonsa Paige osti vähän THC:tä ja paljon CBD:tä sisältävää kannabista myyntipisteistä. Hänen löytämänsä lajike oli erittäin arvokasta vähäisen kysynnän ja vaativien kasvatusolosuhteiden vuoksi.

Hän osti jonkin verran, ja se toimi hyvin suun kautta annosteltuina tippoina. Charlotten kohtausten määrä laski kolmestasadasta kohtauksesta yhteen kohtaukseen viikossa. Kulut kuitenkin ylittivät Figin perheen kuukausibudjetin eikä vakuutus kattanut hoitoja.

Sitten Paige tapasi Stanleyn veljekset, joka oli suurin kannabiksen kasvattaja Coloradossa. Heillä oli myös useita myyntipisteitä. He olivat kehittäneet salassa hamppulajikkeita, jotka sisältävät erittäin vähän THC:ta, toivoen että niistä olisi jonain päivänä apua epileptikoille.

Stanleyn veljekset olivat ensin vastahakoisia myymään kannabista viisivuotiaan lapsen käyttöön, mutta he suostuivat lopulta myymään vähän THC:tä sisältäviä lajikkeita Paigelle tavattuaan tämän ja Charlotten. Sopimus syntyi alle markkinahintaan. Koska lajikkeen suoma helpotus oli niin merkittävä Charlottelle, se nimettiin uudelleen Charlotten seitiksi.

Runsaasti CBD:tä mutta vain vähän tai ei ollenkaan THC:tä sisältävä kannabis nousi epileptisten lasten vanhempien suosioon, sillä ”normaali” lääkitys vain pahensi olotilaa. Kun kohtaukset saatiin kuriin, seuraavana vuorossa oli vaarallisten lääkkeiden käytön lopettaminen. Osavaltioissa, joissa marihuanan lääkekäyttöä ei oltu laillistettu, oli helpointa hankkia vähän THC:tä ja paljon CBD:tä sisältävää marihuanaa tilaamalla.

Sen jälkeen kun Ohio päätti laillistaa lääkemarihuanan tai -kannabiksen, 25 osavaltiota on seurannut perässä. Washington D.C ei ole osavaltio, mutta myös se on avannut ovensa lääkekannabikselle, eli kannabiksen käyttö lääkinnällisessä tarkoituksessa on sallittua 26 alueella.

CNN:n raportin tultua julki yli 100 epileptisten lasten perhettä ovat muuttaneet Coloradoon.

Kun vähän THC:tä sisältävä kannabis ei toimi

Dawn Wanser on raportoinut yhdestä poikkeustapauksesta, jossa äiti oli hankkinut lääkemarihuanakortin pojalleen, jotta tämä saisi krooniset kohtaukset hallintaan. Hänen poikansa tilanne oli vakava.

Hän kärsi harvinaisesta dystrofian muodosta, joka tuhoaa myeliinikerroksen, joka suojaa keskushermoston soluja ja mahdollistaa sulavan tiedonvälityksen aivojen ja kehon muiden osien välillä. Hän sai myös usein kohtauksia.

Yhteensattumalta hänkin löysi kannabisöljyn potentiaalin poikansa kohtauksien hoitoon samalta videolta kuin Matt Figi oli nähnyt kuukausia ennen kuin Charlotten nimikkolajiketta oltiin tuotu julki.

Dawnin välitön menestys poikansa kohtausten hoidossa CBD-öljyllä sai hänet liikuttumaan ja tuntemaan olonsa helpottuneeksi. Mutta jo vuoden kuluttua kohtaukset palasivat. Näin ollen Dawn päätti käyttää enemmän THC:tä sisältävää lajiketta vaikka hänen poikansa oli 11-vuotias tuohon aikaan. Jälleen kerran kohtausten määrä laski huomattavasti.

Dawn ei kuuntele ihmisiä jotka suhtautuvat varauksella THC:n antamiseen lapsille vaan hän suosittelee lääkekannabiksen käyttöä iästä riippumatta. Dawn on julkaissut kirjan, Journey of a Caregiver, joka kertoo hänen 15 vuotisesta urastaan omaishoitajana. Hän sanoo epäilijöille:

”Ei, poikani ei jumita tai ole pilvessä. Hän on eloisa eikä hän saa kohtauksia.”

Toimivista lääkkeistä ei puhuta, jotta myrkyt myisivät paremmin

Tri Guptan tähdittämän dokumentin tuottajat tekivät ymmärrettävän virheen. Dokumentissa todetaan, että israelilaiset aloittivat ensimmäisenä ja ainoana tutkimaan kannabiksen käyttöä epilepsian hoidossa 1970-luvulla. On totta, että he aloittivat tutkimukset noina vuosina. Ja olivat Amerikkaa edelle tutkimuksessa ja käytäntöönpanossa. Mutta he eivät olleet ensimmäisiä.

Palataan vuoden 1947 tutkimukseen, joka oli ensimmäinen laatuaan, vaikkakin lyhyt katsaus kannabiksen hyödyntämiseen kohtausten hoidossa, erityisesti lasten. Verkko-osio uusitusta Antique Cannabis Book –kirjan 2. painoksen kappaleesta 3 ”Suppressed Studies”, kertoo tarinan.

Antique Cannabis Book kertoo kannabiksen lääkekäytöstä ennen vuoden 1937 lakiuudistusta, jonka jälkeen käyttö vaikeutui huomattavasti. Vasta vuonna 1996 Kaliforniassa meni läpi lakiehdotus 215, ja muut osavaltiot seurasivat perässä.

Utahin yliopiston lääketieteellisen laitoksen tutkimusryhmä tutki heidän omaa kannabislajikettaan epilepsiakohtausten hoidossa toisen maailmansodan jälkeen. Tulokset olivat lupaavia. Tässä yhteenveto 420 Magazine –lehden säilyttämästä tutkimuksesta:

[box type=”shadow” align=”aligncenter” ]Kannabiksen epilepsiaa torjuva vaikutus – aktiiviset ainesosat (kirjoittanut Jean P. Davis, M.D, ja H.H. Ramsey, M.D. [Aktiivinen ainesosa viittaa laboratoriossa valmistettuun THC:hen, sillä THC-hampun saatavuus oli heikkoa])

Tetrahydrokannabinolin (THC) antikonvulsiivinen vaikutus havaittiin laboratoriokokeissa (Loewe and Goodman, Federation Proc. 6:352, 1947) kliinisissä tutkimuksissa, johon osallistui viisi laitoshoidossa ollutta, epilepsiaa sairastavaa lasta.
(…)
Kannabinoleilla [heidän käyttämänsä termi synteettisille THC:n vastineille] on syytä tehdä jatkotutkimuksia ei-laitoshoidossa olevilla epileptikoilla. Uudelleentulostettu lähteestä: Federation Proceedings, Federation of American Society for Experimental Biology, vol. 8, lY49, p. 284.
Lähde: Anti-Epileptic Action Of Marijuana-Active Substances

Tutkimus julkaistiin myöhemmin Salt Lake City Telegram –sanomalehden artikkelissa ”Marijuana Leaf Plays Epilepsy Cure Role” 20. toukokuuta, 1949. Kyseinen artikkeli päätyi Päihdeviraston arkistoon, liian myöhään jotta Anslinger olisi voinut tehdä mitään tutkimukselle vuonna 1947, mutta sen verran ajoissa että ehtii heittämään kapuloita rattaisiin ettei kannabiksen lääkekäyttöä tutkittaisi enää tulevaisuudessa.(lähde)

[/box]

Tuosta lähtien kannabiksen lääkekäytön tutkimisen rahoittaminen on ollut mahdotonta, ellei tarkoituksena ole lietsoa pelkoa marihuanaa kohtaan. Presidentti Nixon allekirjoitti huumausainelain vuonna 1970. Siinä kannabis luokiteltiin ı-luokan kategoriaan. Kategoriaan ı luokitellulla aineella ei ole lääkinnällistä käyttöä, se on vaarallinen terveydelle ja addiktoiva.

Voisi kuvitella että 60 vuodessa ajat olisivat muuttuneet, että epilepsiasta kärsivät lapset saisivat lääkettä, joka on turvallisempi ja tehokkaampi kuin kalliimmat ja pääasiassa tehottomat antikonvulsantit, joita nykyään käytetään.

 

Lähde: Health Impact News

Lue myös:

Viisi parasta kannabinoidia, jotka hoitavat mieltä ja kehoa
Marihuana: tulevaisuuden superantibiootti
Laillinen kannabis vähentäisi liikennekuolemia?
Syöpähoidot ja kannabisöljy
Lääkärit antoivat 48 tuntia elinaikaa – 3-vuotias poika parantui kannabisöljyn ansiosta

2 kommenttia

  1. Oulun poliisihan vaati valhemediassa kriittisempää sävyä ”kannabiskeskusteluun”.

    Myös mv-lehteä ovat kieltämässä ,koska valhemedian ”uutisointi” on jo paljastunut liian monelle
    pelkäksi valheeksi.

    Eikö pelkkä bilderbergiin osallistuminen ole lain mukaan törkeä maanpetos esim .ministereiltä?

    Niin ja Suomessa ei ole korruptiota.:)

    Plusääni(18)Miinusääni(1)
  2. Vähän THC:tä ja paljon CBD:tä sisältävän kannabiksen on todettu olevan tehokasta myös esim. syöpään ja erilaisiin särkyihin. Se siis kilpailee syöpämyrkkyjen ja monien riippuvuutta aiheuttavien voimakkaiden särkylääkkeiden kanssa voittaen nämä tehokkuudessa ja turvallisuudessa. Lääketeollisuus ei varmaankaan ole mielissään lääkekannabiksen saamasta julkisuudesta ja siksi lobbaus eri maiden päättäjiin on voimakasta tämän luonnonaineen leimaamiseksi vaaralliseksi.

    Plusääni(12)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat