Kanada: opettaja erotettiin ”holokaustin” epäilemisen vuoksi

The Times of Israel uutisoi, että Kanadassa yliopiston professori on irtisanottu virastaan siksi, että tämä ”syyllistyi” holokaustin epäilemiseen.

Kaikki rationaaliset ihmiset epäilevät ”holokaustia”, koska tutkijat eivät ole löytäneet toistaiseksi yhtään kaasulla murhatun juutalaisen ruumista tai asiakirjaa, joka todistaisi juutalaisten joukkotuhonnan.

Lethbridgen yliopiston professori Anthony Hall on irtisanottu virastaan, kunnes paikallinen poliisi päättää, onko Hall todennäköisesti syyllistynyt Kanadan ”ihmisoikeuslakien” rikkomiseen tuomalla julki ajatuksiaan.

Poliisin mielestä valtavirtaisen ja täysin ristiriitaisen holokaustitarinan epäileminen rikkoo juutalaisten ”ihmisoikeuksia”. Yliopisto on julistanut haluavansa pitää vaarallisia mielipiteitä esittävän Hallin ”erossa oppilaista”.

The Times of Israelin mukaan Hall irtisanottiin vain hieman sen jälkeen, kun ikivanha kansainvälisesti toimiva juutalainen B’nai B’rith –looši oli vaatinut erottamista. B’nai B’rith tunnetaan maailmalla ankarana painostusjärjestönä.

Albert Hall on kommentoinut tapahtumia toteamalla, että B’nai B’rith on käytännössä ottanut yliopiston hallinnon johtoonsa. Hall on esiintynyt hiljattain revisionistisen Committee for Open Debate on the Holocaust –järjestön videolla (video uutisen alussa).

Israelissa tilanne päinvastainen

Siinä missä länsimaiset opettajat, aktivistit, taiteilijat ja yrittäjät joutuvat usein eroamaan tehtävistään ärsytettyään juutalaisia, Israelissa tilanne on täysin toisenlainen.

Käytännössä kukaan ei esimerkiksi protestoinut maailmalla, kun vaikutusvaltainen sionistirabbi Dov Lior julisti, että ”ei-juutalaisesta spermasta syntyy vain barbaareja”.

Siinä missä Hall on ristiinnaulittu kansainvälisessä lehdistössä, sai Lior täysin rauhassa neuvoa juutalaisnaisia pysymään erossa ei-juutalaisista miehistä, koska ei-juutalaiset ovat käytännössä ali-ihmisiä.

”[Ei-juutalaisista vanhemmista syntyneet] lapset kantavat negatiivisia geneettisiä piirteitä, jotka ovat hyvin ominaisia ei-juutalaisille […] kuten julmuutta ja barbarismia,” sionistivaikuttaja totesi.

Miksi lännen eliitti ei suhtaudu kotimaisiin toisinajattelijoihin samalla ymmärryksellä kuin Israel suhtautuu juutalaiskiihkoiluun?

 

Lue myös: Juutalainen rabbi Ariel: ”Kristityt ja muslimit tapettava!”

12 kommenttia

  1. No oh. Rationaaliset ihmiset. Huh huh.

    Meinaat siis ihan tosissaan, ettei juutalaisten joukkohautoja ollut ja keskitysleirit lavastusta… joo-o.

    Varmaan mielestäsi myös Kamputsean kasat pääkalloja, ”killing fields” ovat vain mielikuvituksen tuotetta? Ehkä USA ei sittenkään tappanut kokonaisia kyliä Vietnamissa? Tsaari olikin oikeasti lempeä, onneton kansa vain huvikseen keksi kuolla nälkään vankileireillä? Idi Aminin seurassa terveys vain parani? Pispalassakin vain solmittiin ystävyyssuhteita punaisten ja valkoisten välillä….

    Mistä tuo lapsellinen uskosi ihmisen hyvyyteen kumpuaa? Itse en elämänkokemukseni perusteella epäile hetkeäkään, että kaikki historiassa mainitut hirmuteot on todellakin tehty. Me ihmiset olemme kokonaisuutena aika hanurista.

    Plusääni(2)Miinusääni(32)
    1. 6 miljoonaa juutalaista joukkohaudattiin? Eikös ne poltettu tuhkaksi? Mutta hetkinen, eihän tuhkasta voi valmistaa saippuaa ja lampunvarjostimia, vai voiko? Ehkä natseilla oli teurastajia leireillä jotka poistivat nahan ja rasvan kuolleista juutalaisista ennen tuhkausta. Se täytyy olla se selitys. Hyvää yötä.

      Plusääni(19)Miinusääni(0)
    2. Oletko tutkinut asiaa itse, niin että olet omasta mielestäsi kahlannut läpi riittävästi kummankin puolen argumentteja? Jos et ole, niin haastan sinut käyttämään yhteensä vaikka 40 tuntia – vähempikin riittää – revisionistien ajatuksiin.

      Olen todennut, että David Colen dokumentti on monelle hyvä jäänmurtaja:

      https://www.youtube.com/watch?v=z3TveySBlkQ

      Katso ainakin se – olettaen ettet ole rölli.

      Plusääni(12)Miinusääni(1)
  2. Lännessä Holokaustia käytetään kussakin maassa valtapoliittisista syistä. Lisäksi Länsivallat ovat korviaan myöten veloissa juutalaisille pankkireille. Jokaisessa maassa on juutalaisia painostusryhmiä, jotka nostavat metelin siitäkin jos lokki paskoo juutalaista päähän. Lisäksi rahakkaat ”maailman parhaat ihmiset” lahjovat ja rahoittavat ”pakana -poliitikkojen” uraa ja vaalikampanjoita. Niin, että ei ole tämän vaikeampaa. ”Raha se on joka rössöttää.”

    Plusääni(16)Miinusääni(0)
  3. Viime perjantaina säädettiin laki, jonka varjolla USrael alkaa valvomaan eurooppalaista antisemitismiä:

    http://www.timesofisrael.com/us-bill-aims-to-bolster-monitoring-of-european-anti-semitism/

    Lainsäätäjien mukaan on Yhdysvaltain kansallisen edun mukaista taistella antisemitismiä vastaan sekä kotona että ulkomailla. He totesivat myös, että antisemitismi haastaa suvaitsevaisuuden, pluralismin, demokratian ja Amerikan ja Euroopan yhdistävät yhteiset arvot.

    Nähdäänköhän me antisemitismin vastainen sota lähitulevaisuudessa?

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
    1. Samaa väsynyttä viisua juutalaisen ryhmän suvaitsevaisuudesta…Katsokaa juutalaisvaltion pakolais- ja vähemmistöpolitiikkaa, tai kansallissankareita Baruch Goldsteinista Ovadia Josefiin, niin näette kuinka demokraattisia, suvaitsevaisia ja pluralistisia ovat omien kesken. Vaikka ei edustaisi koko juutalaista ”diasporaa”, niin kyllä se jotain osviittaa antaa.

      Plusääni(4)Miinusääni(0)
    2. Ainoa antisemitistinen taho ovat Israel ja juutalaiset kätyreineen.
      Abraham ei voinut olla seemiläis-kaldealainen koska Abraham muutti Urista Levantin Sheshemiin n. 1680 eaa. Kaldealaiset hallitsivat Uria 1000 – 550 eaa.
      Israelin Yhtenäistä Kuningaskuntaa 1050 – 930 eaa. ei olisi voinut olla olemassa, jos Abraham olisi tullut Kaldean Urista
      Elamilaiset hallitsivat Uria 2004 – 1000 eaa. joten Abrahamin täytyi olla elamilainen.
      Elamilaiset eivät olleet seemiläisiä vaan dravidilaisia Intiasta.
      Abrahamin esikoinen Ishmael oli arabien kantaisä: koska Abraham oli ei-seemiläinen elamilainen, myöskään arabit eivät ole geneettisesti seemiläisiä, vaan ainoastaan kieleltään.
      Faarao Merneptah hävitti 1207 eaa. Abrahamin toisen pojan Iisakin pojan Jaakob Israelin siemenen (eli sperman) sukupuuttoon. Kanaanilaisten jalkavaimoikseen ottamat israelilaistytöt jälleensynnyttivät Israelin 1207 – 1050.
      Kanaanilaiset olivat Levantiin ja Egyptiin muuttaneita doorilaisia, siis ei-seemiläisiä kreikkalaisia.
      Ashkenazijuutalaiset taas polveutuivat kasaareista, jotka olivat Itä-Mongoliasta Tang-dynastiaa paenneita Tiele-kansan turkkilaisia, jotka 740-luvulla Kasakstaniin ja Ukrainaan asetuttuaan valitsivat valtionuskonnokseen juutalaisuuden. Eli ashkenazitkaan eivät turkkilaisina ole seemiläisiä.
      Koska juutalaiset eivät koskaan ole olleet, eivät ole, eivätkä tule koskaan olemaan geneettisesti seemiläisiä, juutalaisten ja sionistien antisemitismiulvonta on pelkkää huijausta — ja he tietävät sen itsekin paremmin kuin me goyimit.
      Kielillä ei ole geenejä, koska kielet eivät ole biologisia olentoja: Siksi on hullua, että ei-juutalaiset kristityt uskovat juutalaista propagandaa antisionismista antisemitistisenä rasismina.
      Juutalaisten suusta ei tule yhtään totuuden sanaa ei-juutalaisille, koska Talmud kieltää sen.
      Jo tästä syystä ei-juutalaisten pitää kategorisesti olla uskomatta yhtään ainoaa sanaa jotka juutalaiset sanovat tai kirjoittavat.

      Plusääni(0)Miinusääni(0)
  4. Oletko syönnyt ihmislihaa?

    Jos on Zionist Rabbi abe finkelstein & James Wickstrom uskomista kun he puhuvat suoraan niin olet saattanut mcdonaldsissa syödä ihmislihaa..toki tämä on tarkoitettu usa:n markkinoille mutta mäkkärihän on ”globaali”snäkkikauppa.

    https://www.youtube.com/watch?v=XpRxzHmeQR8

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  5. Ensimmäisenä on:
    Valkoihoisen pirinilkin sylkäisyele luupäänatsille.
    Linja-autopysäkille jätetty Valtteri.
    Mustan barbaarin äidiltä kysytyt henkilöpaperit.
    ”Raskaana olleen” vasemmistosomalin juksutusyritys.
    Kansanedustaja Immosen vasemmistoretoriikalla kirjoitettu postaus FB:hen.
    Tötteröpää YLE:n toimittajan lavastamassa kuvassa ja juksuttamassa uutisessa.

    Toisessa on:
    Suomalaistytön polttomurha arabin toimesta.
    Suomalaismiesten kirvesmurhat somalin toimesta.
    Suomalaislasten raiskaukset somalimiehen toimesta.
    Kymmenet ”jääkarhunmetsästys”-pahoinpitelyt ”löyhän kaveriporukan toimesta”.
    Ja nyt tämä afrikkalaisen vasemmistopoliitikon ja lautamiehen insesti, raiskaus ja ihmisarvoa loukkaava rikollisuus.

    Ensimmäinen kuppi on niin painava, että poliittiset puolueet ja järjestöt masinoivat konsertteja, marsseja, mielenosoituksia, mediamylläkän ja lakimuutoksia ”rasistisia suomalaisia” vastaan. Toinen vaakakuppi on niin kevyt ettei poliitikkoja, poliisia ja virkamiehiä asia juurikaan kiinnosta, ja media hyvin lyhyesti asian uutisoi. Niin. Uutisoi suomalaisille. Niille rasisteille.

    Plusääni(6)Miinusääni(0)
  6. Uskomukseen perustuvaa höttöä ei saisi opettaa kouluissa. Ei se ole tieteeseen perustuvaa jos sitä ei saa tutkia, vaan joutuu vankilaan jos tutkimuksen tulos ei miellytä tiettyä ihmisjoukkoa. Samaan syssyyn kuuluu luomiskertomus vs. evoluutio, kaikki uskonnot ja nykyään medikriittisyyden opettaminen. Siinä mennään perse edellä puuhun kun todetaan, että lue kriittisesti kaikkea muuta kuin mitä ”virallisesti” julkaistaan.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  7. Nämä tempaukset vain vahvistavat sitä ajatusta, että ”holokausti” on vain iso emävale.

    Plusääni(7)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat