Kaksi räjähdystä rock-konsertissa Manchesterissa – Useita kuolleita

Tiedot Manchesterista ovat tätä kirjoitettaessa vielä niukkoja, mutta poliisi vahvistaa rajähdysten sattuneen. Kuolonuhrien määrän kerrotaan olevan 19, loukkaantuneita on 50.

Räjähdykset tapahtuivat klo 22.30 paikallista aikaa, esiintyjän ollessa lopettamassa. Manchester Arenalla oli meneillään Ariana Granden keikka. Kuvista päätellen se on ollut lähes loppuunmyyty.

Päivitämme tietoja videoliitteen ja mainoksen alapuolelle.

http://www.express.co.uk/news/uk/807967/Manchester-Arena-terror-bomb-fears-explosion

Kaksi räjähdystä keskeytti Ariana Granden konsertin Manchester Arenalla maanantai-iltana (22.05.). Paikallaolleiden twiittauksissa ja muissa viesteissä on myös mainittu ”melua joka muistutti aseiden laukauksilta”, mutta tälle tiedolle ei ole vahvistusta.

Ihmiset kertovat kuulleensa ”vaimeita laukauksia” räjähdysten lisäksi. Kyseiset äänihavainnot voivat myös liittyä äänentoistolaitteisiin. Räjähdysten jälkeen areenalle oli levinnyt savua ja yleisö oli pyrkinyt pois paniikissa. Junaliikenne Manchesteriin pysäytettiin joksikin aikaa ja poliisi kehoitti ihmisiä pysymään poissa areenan ympäristöstä.

Areena vastapäätä kadun toisella puolella asuva henkilö vahvistaa kuulleensa räjähdyksen. Areenalla olleiden silminnäkijöiden mukaan savua oli paljon räjähdysten jälkeen ja he kertovat nähneensä verisiä ihmisiä ja lattialla makaavia ruumiita. Tapausta tutkitaan nyt mahdollisena terroritekona.

”Nailbomb” on mainittu. Räjähdys on voinut sattua aulassa yleisön alkaessa poistua salista. Yhden silminnäkijän lausunnossa viitataan McDonaldsiin jonka luona olisi ollut räjähdyksen uhreja.

Manchester Arenan maximi-yleisömäärä on 20 000.

 

Julkaistu alunperin Nykysuomessa.

Lue myös: Video: Paikallislehti ei alistunut sensuuriin ”turvapaikanhakijoiden” takia

8 kommenttia

  1. Tulipas isku aika sopivasti sen jälkeen, kun Trump Saudi-Arabiassa demonisoi Irania terrorismin tukijana. USA:n sisäpolitiikassa kaksi eri globalistisiipeä ottaa toisistaan mittaa ja korkeimmat valtapiirit ilmeisesti peluuttavat niitä toisiaan vastaan. Trumpin johtama sionistinen globalistisiipi on ehkä hieman Hillaryn joukkoja miellyttävämpi. Mutta vain hieman. USA:ssa Trumpin otteisiin etenkin ulkopolitiikassa pettynyt oppositio on järjestäytymässä uudelleen, mikä voi olla mielenkiintoista seurattavaa (siis se, että joku porukka vielä edes pystyy tappelemaan globalisteja vastaan. Suomen politiikan seuraamista en tässä suhteessa mielenterveyssyistä suosittele).

    Plusääni(9)Miinusääni(2)
  2. Aamuteeveessä Brummer naureskeli iskulle,sukunimi viitannee juutalaiseen joten ei ihme jos naurattaa.

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
  3. Taas tällä yritetään peitellä niitä oikeasti tärkeitä uutisia mitä tapahtuu nyt Yhdysvalloissa.

    Kim Dotcom ja Seth Rich, ja DNC:n tuho ja Clintonin joutuminen vastuuseen.

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
  4. En tiedä oliko kyseessä todellinen veriteko vai pelkkä false flag-operaatio, mutta ISIS (eli toisin sanoen jutkut) sanovat ottavansa vastuun siitä. Konsertin esiintyjä Ariana Grande on kabbalisti eli ehta saatananpalvoja. En tiedä onko hän syntyjään juutalainen, mutta palvoo juutalaisten tavoin Saatanaa. Kaikki maailmantähdet toimivat näin päästäkseen eteenpäin urallaan. Sielun myyminen paholaiselle maallisesta menestyksestä on todellinen ilmiö, etenkin jos toivoo pääsevänsä juutalaisen levy-yhtiön leipiin. Iskuun liittyy myös epäilyttävää numerologiaa pahamaineisen ”Skulls and Bones”-salaseuran tyyliin eli paljon numeroiden 2 ja 3 yhdistelmiä. Oli miten oli, juutalaiset tämänkin kaiken takana taas ovat.

    Plusääni(11)Miinusääni(0)
  5. Yksi kysymys joka tulee mieleen pohdittaessa false-flag mahdollisuutta on, että miksi? Jos kerran (((niillä))) on kaikki valta tehdä mitä tahansa, niin miksi lavastaa tällaisia sen sijaan, että ihan oikeasti pommittaisi menemään jos sitä lopulta kuitenkin haluavat, eli goymien tuhoa? Miksi pelata tällaista peliä? Pelkäävätkö he sittenkin kiinni jäämistään jos ruumiita oikeasti tulee ja sylttytehdasta aletaan jäljittämään? Vai onko kyse jostain sadistisesta ja eläimellisestä halusta leikkiä uhrilla ennen lopullista tappoa, niin kuin kissa härnää hiirtä ennen kuin sen tappaa.

    Ilmeisesti ainakin siinä Ruotsin viimoisessa rekka iskussa oikeasti kuoli ne joita väitettiinkin kun jotkut olivat tunnettuja henkilöitä kuten ne lilberaali leirin edustajat Maïlys Dereymaeker ja Lena Wahlberg. Vai onko tultu julkisuuten, että hei täällä ollaan, en kuollutkaan?

    Tai onko joku muu heitä nähnyt sen koommin jos mennään niin pitkälle, että heidät olisi joku salainen palvelu ostanut hiljaiseksi ja antanut uuden henkilöllisyyden ja sijoittanut uuteen kaupunkiin ja katkaissut perhesiteet jne. Jotenkin en oikein usko, että nuo hömpsähtäneet ”kukkahattutädit” sellaiseen kykenisivät. Heidän psyyke ei kestäisi moista. Vai onko todistettu että he edes olivat oikeita ihmisiä eikä tekaistuja identiteettejä joille on luotu mehukas tausta jotta vastaleiri saisi vettä myllyyn, että hahah siinä meni suvakit, oma moka lällällää..

    Oma arvioni on että näissä yhdisteään totta ja tarua, kummankin osan suhteellisen määrän vaihdellessa tapauskohtaisesti. Oikeasti jotain tapahtuu ja joku kuolee, mutta ei ihan niin kuin annetaan ymmärtää. Jotkut saattavat olla täysiä lavastuksiakin vesien samentamiseksi.

    Radikalisoituneita muslimeita tai ketään muutakaan ihmistä joka jotenkin arkirutiineista itsenäisesti selviää, ei voi täysin robotin lailla kontrolloida siis jokaista askelta ja siirtoa myöten ja tilaa jää sattumalle ja poikkeavuuksille eli sille, että jokin ei menekään ihan suunnitelman mukaan. Muutenhan meilläkään ei olisi mitään toivoa jos kaikki olisi ennalta satavarmaa.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  6. Kai noita on helpompaa feikata täysin. Liiaksi ei haluta myöskään katkeroituneita ja vihaisia omaisia.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  7. Mielestäni uutisen otsikko on harhaanjohtava. Olen asiaa mietiskellyt ja tullut siihen tulokseen, että Ariana Grande tekee pop-musiikkia eikä rockia. Olen puhunut.

    Plusääni(0)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat