Vieraskynä: Kaikki saatanan sopimukset – minun kaunani

Isäntämaasopimus, EU:n perussopimus, Ottawan sopimus, tulevat vapaakauppasopimukset jne… Suomi on jo nyt, erinäisten sopimusten vallitessa, tehty suojattomaksi, muista valtioista riippuvaiseksi ja alati todennäköisemmän Yhdysvallat/Nato–Venäjä -konfliktin leimahtaessa velvolliseksi antamaan maa-alueensa NATO-joukkojen raiskattavaksi. Täydellä ylöspidolla tottakai.

Kuten olen jo monissa artikkeleissani todennut, on Suomi menettänyt itsenäisyytensä kansainväliselle raha- ja valtaeliitille. Tällä hetkellä unionin neuvottelupöydillä makaavat vapaakauppasopimukset ovat vain kirsikka kakun päälle. Ikään kuin viimeinen sinetti, joka antaa käytännössä kaiken vallan niin luonnonvaroihimme kuin kaikkeen yritystoimintaan niin julkisella kuin yksityissektorilla – kansainvälisille suuryrityksille.

Kuten lupasin, yritän tässä artikkelissa eritellä ja kuvailla näiden kansallemme tuhoisien sopimuksten tärkeimmät yksityiskohdat kaikille ymmärrettävään muotoon.

Isäntämaasopimuksesta olenkin jo kirjoittanut oman artikkelin joka löytyy TÄÄLTÄ.

Isäntämaasopimus on Suomen ja NATO:n välinen sopimus Suomen alueiden ja resurssien käytöstä NATO:n ja kolmannen osapuolen välisessä konfliktissa.

Sopimuksessa todetaan muun muassa kuinka Suomella on velvollisuus luovuttaa NATO:n vaatimat maa-alueet, materiaalit ja henkilökunta sen käyttöön eikä mikään käytännön este saa olla sen esteenä. Sopimus löytyy kokonaisuudessaan TÄÄLTÄ.

Huomatkaa erityisesti kohta, jossa NATO:lle varataan yksipuolinen oikeus kaikkiin yksityiskohtien ja sanamuotojen tulkintaan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, ettei Suomella ole mahdollista vedota allekirjoitettuun sopimukseen missään NATO:lle epäedullisissa asioissa.

nato1

 

Vapaakauppasopimus TTIP

Seuraavaksi otan työn alle tärkeimmät vireillä olevat ja erityisesti Suomea koskevat (TTIP) vapaakauppasopimukset.

Aloitetaanpa kaikkein suurimmalla esimerkillä (joka ei juurikaan vielä kosketa Suomea). TPP (Trans Pacific Partnership) joka tähtää siihen että 40% maailman bruttokansantuotteesta sidotaan saman sopimuksen piiriin. Käytännössä tämä tarkoittaa monikansallisten riistoyritysten hallintaa 40% maailman taloudesta ja sitä kautta 40% maailman työntekijöistä.

Kirjoitin ruokateollisuutta käsittelevän artikkelin, joka antoi jo osviittaa siitä kuinka hyvässä vauhdissa suuryritysten monopolipyrkimykset maailmalla ovat. Näiden sopimusten tavoitteena on suuryritysten voittojen maksimointi keinolla millä hyvänsä. Tämä tarkoittaa mm. geenimanipuloinnin kansainvälistä, epädemokraattista hyväksymistä sekä luonnonsuojelulakien sivuuttamista kapitalistisen voitontavoittelun tieltä.

Vapaakauppasopimuksilla saavutettaisiin suuryrityksille myös mahdollisuus rajoittaa halpojen lääkkeiden tuottamista ja täten mahdollisuutta ottaa haltuunsa totaalinen monopoli maailman lääketeollisuudesta.

Muiden sopimusten tavoin tämäkin sopimus antaa suuryrityksille mahdollisuuden jyrätä valtioiden päätöselimiä sekä kansojen etuja omien etujensa vuoksi.

ttip

Suomea koskeva TTIP (Transatlantic Trade and Investment Partnership) on hyvinkin samankaltainen sopimus kuin TPP. Yhdessä TPP ja TTIP kattaisivat 60% maailman BKT:sta. (HoneyColony.com) Toinen lähteeni on hieman yllättäen Yle, jonka totuusarvosta yleensä voidaan olla montaakin mieltä. Lisäksi suosittelen tutustumaan Organic Consumersin artikkeliin aiheesta.

TTIP pitää siis sisällään yhtälailla yritysten mahdollisuuden/oikeuden määritellä mitä ja minkä laatuista ruokaa syömme kuin oikeuden jyrätä niin Suomen kuin muidenkin sopimuksen alaisena olevien maiden päätöksenteon aina ylikansallisen oikeuslaitoksen (ICSID) uhalla. Mikäli jokin suuryritys haastaisi Suomen valtion oikeuteen sen toimien hankaloittamisesta, tuo ylikansallinen tuomioistuin ei katsoisi että vastaajana on Suomi, vaan että vastaajana olisi Euroopan unioni. Mitä tämä sitten tarkoittaa? Sitä että samat henkilöt jotka pakottavat EU:n jäsenmaat sopimuksen piiriin, ovat myös vastuussa sopimuksen toteuttamisesta.

Samojen monikansallisten yritysten sätkynukkeina olevat EU-poliitikot luonnollisesti alistuvat yritysten tahtoon aivan kuten tulee käymään vapaakauppasopimusneuvotteluissa. Suomeksi: Mikäli joku epäili, ettei Suomen itsenäisyyttä voi enää pahemmin myydä, olkaa huoleti, EU löysi keinon.

TTIP vaikuttaa siis negatiivisesti seuraaviin asioihin:

  • Päätöksenteko Suomen kansan ja talouselämän eduksi
  • Patenttioikeuksiin (mm. viljalajikkeiden patentointi)
  • Lääketeollisuus (hinnat nousevat koska halvempien lääkkeiden tuotantoa rajoitetaan)
  • Suomalaisten työntekijöiden toimeentulo (palkat laskevat sillä markkinoita hallitsevat lähes yksinomaan monikansalliset suuryritykset)
  • BKT supistuu (Samat riistofirmat vievät markkinat suomalaisilta tuottajilta loppumattomalla kilpailukyvyllään ja maksavat verot jonnekin aivan muualle kuin suomeen)
  • Työttömyys lisääntyy (Kiistämätön tosiasia on se ettei Suomi kykene kilpailemaan työn hinnassa esimerkiksi Romanian kanssa ja siksi työpaikat tulevat, suuryritysten voittojen maksimoimisen nimissä, siirtymään muualle)
  • Luonto kärsii ( Vapaakauppasopimusten mukaan valtioilla on velvollisuus muuttaa mm. luonnonsuojelulakejaan yritysten tarpeisiin sopiviksi)
  • Suomen viimeiset itsemääräämisoikeuden rippeet menetetään (Katso ylemmät ja ota huomioon että mikäli yritysten tarpeita ei oteta asioissa huomioon täysimääräisenä, kantaa EU siitä vastuuta ICSID tuomioistuimessa ja loppujen lopuksi kärsimään joutuu Suomen kansa. Lakimuutokset menevät läpi joko hyvällä tai pahalla)
  • Demokratiaa ei enää ole (Yllämainituista syistä. Suomenkin valtaapitävät siirtyvät lopullisesti suuryritysten taskuun eikä äänestystuloksilla ole enää merkitystä)

Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Lukekaa itse yllä olevat linkit ja etsikää lisää tietoa mikäli tämä ei vielä kääntänyt päätänne siitä kuinka hieno asia EU:n neuvottelupöydällä olevat vapaakauppasopimukset ovat. Samanlainen sopimushan on vireillä myös EU:n ja Kanadan välillä (CETA). Periaatteessa jo pelkästään CETA-sopimuksella voisi olla yllämainitun kaltaiset vaikutukset Suomeen.

Allekirjoittakaa siis vetoomus vapaakauppasopimuksia vastaan Ttip2015-sivuilla! Tehkää palvelus Euroopalle!

stopttip1

 

Ottawan sopimus

Seuraavaksi käsittelen sopimuksen, joka edellisen rinnalla saattaa kuulostaa vähäpätöiseltä mutta ei sitä ole.

Kyseessä on Ottawan sopimus, jonka Suomi hyväksyi 2011 ja samalla heikensi merkittävästi omaa puolustuskykyään. Jalkaväkimiina on halvin ja myös tehokkain tapa rajallisin resurssein taistelevien puolustusvoimien taistella yhtälailla teknologisesti kuin määrällisesti ylivertaista vihollista vastaan.

”Maavoimillamme ei tällä hetkellä ole, ajoneuvomiinojen ohella, muita määrällisesti riittäviä asejärjestelmiä, joilla mekanisoidun hyökkääjän liike voitaisiin yhtä tehokkaasti hidastaa ja pysäyttää.” Näin totesi Puolustusministeriön asettama työryhmä asian tiimoilta ennen sopimukseen liittymistä.

Sopimuksen allekirjoittaminen ja ratifioiminen tapahtui rauhanyhdistyksien ja EU:n ohella ”maailman yhteisön” painostuksesta. Suomi oli viimeinen EU-maa joka allekirjoitti sopimuksen. Ottawan sopimus on hyvä esimerkki siitä miten poliitikkojemme osaamattomuus, petturuus ja saastainen välinpitämättömyys kansasta ja sen turvallisuudesta heikentää Suomea sen jokaisella osa-alueella.

Sen lisäksi jopa Ylen mukaan jalkaväkimiinan tekemän maanpuolustusteknisen reiän tukkiminen maksoi noin 300 000 000 euroa.

Tämän lisäksi uudet järjestelmät eivät kykene korvaamaan jalkaväkimiinaa täysmittaisesti, sillä yksikään korvaavan järjestelmän osa ei toimi passiivisesti vaan vaatii aina henkilön käyttämään sitä paikan päällä. Uudet järjestelmät, sen lisäksi että ne ovat kalliita ja riittämättömiä, sitovat myös henkilöresursseja taistelutilanteessa.

Ottawan sopimus on suoraan pois Suomen puolustamisesta ja täten Suomen olemassaolon turvaamisesta poikkeustilanteessa. Pasifistiset rauhanyhdistykset siis saivat mitä halusivat? Jälleen kerran Suomen kansa jäi ilman…

fokus_demokratie_1920x1080

 

Euroopan unioni

Viimeiseksi jätin vapaakauppasopimusten ohella viheliäisimmän, eli sopimukset EU:n kanssa. Siis ne, jotka sitovat Suomen maksamaan valtavia jäsenmaksuja, kehitysapurahoja sekä ulkomaisten yksityispankkien epäonnistumisia rahoitusmarkkinoilla. Ne, jotka ohjaavat huomattavan osan varallisuudestamme monikansallisten yritysten ja siionistisen pankkiirieliitin käsiin. Ne jotka kutsuvat HK:n sinistä leivokseksi ja jotka yrittivät sanoa että kurkun on oltava suora jotta se on A-luokkaa. Tiedättehän?

Ne, jotka satelliittikuvien perusteella sakottavat maanviljelijää, joka on jättänyt ilmoittamatta 5x3m mansikkaviljelmän pihamaallaan? Ne, jotka julkisuudessa sanovat tukevansa maanviljelyä ja kuitenkin salassa ahdistelevat viljelijöitä taloudellisesti hukkakauran tai vastaavien vuoksi. Ne, jotka antavat Suomen valtiolle sakkoja koska se ei paapo vankejaan tarpeeksi ja niitä, jotka pakottavat ja painostavat meitä rikastuttamaan kulttuuriamme pakolaisilla jopa moninkertaisesti yli sovittujen määrien.

Suomen itsenäisyyden luovuttaminen monikansallisiin käsiin alkoi toden teolla vuonna 1995 kun Suomi liittyi Euroopan unioniin.

Tähän osioon minun ei tarvitse laittaa edes linkkejä sillä niin taloudellisten kuin kulttuuristen ongelmien ohella EU on tuonut Suomeen uuden lain. Sellaisen, joka kumoaa Suomen oman lain ja oikeuden ja se ei ole edes salaista. Koko kansa tietää kuinka Euroopan unioni on vienyt maaltamme itsenäisyyden ohella omanarvontunnon sekä syyllistänyt kaikkia jäsenvaltioitaan muukalaisvihasta riippumatta siitä kuinka totaalisesti kohdemaa on jo oman kulttuurinsa myrkyttänyt multikulti-hapatuksella (ks. Ruotsi).

Euroopan unioni Saksan johdolla on hyväksynyt epäoikeudenmukaisen stigman toisen maailmansodan vääryyksistä ja rankaisee nyt sen kansalaisia. Kuten olen jo aiemmin sanonut, on itsemääräämsioikeutemme suppeampi nyt kuin ennemuinoin Venäjän alaisuudessa. Tätä asiaa käsittelen jo aiemmassa tekstissä.

Euroopan unionin taloudellisia haittoja voidaan vain arvailla. ”Virallisten lähteiden” mukaan hintalappu EU:n huorana olemisesta on noin kaksi miljardia.

eutavastaan

 

Suomi – myyty ja miehitetty

Nämä sopimukset ovat tottakai vain pintaraapaisua, eikä itselläni tavallisen kansalaisen ominaisuudessa ole mahdollisuuksia selvittää mitä pinnan alla todella on.

Sen tiedän, että Suomi on myyty ja on parhaillaan miehityksen alla. Sen luonnonvarat ovat vaarassa joutua suuryritysten käsiin ja sen kansa samojen yritysten orjiksi. Suomen talouspolitiikkaa hallitsevat monikansalliset yksityispankit ja valtionpäämiehemme ovat vain näiden pankkiirien kätyreitä.

Tämän, minun kaunojeni kolmannen osan on tarkoitus jälleen kannustaa itsenäiseen tiedonhankintaan ja samalla toimia tiivistettynä tietopakettina niille joille yllä mainitut asiat ovat uusia.

Kiitän lukijaa ja kutsun lukijan keskustelemaan aiheesta osoitteeseen: https://www.facebook.com/SuulasKansalainen

Pitäkää silmät auki älkääkä uskoko massamedioiden valheita suoralta kädeltä. Opetelkaa pureskelemaan saamanne tieto ja opetelkaa perustelemaan mielipiteenne. Virallisen totuuden kannattajien tätä ei tarvitse tehdä vaan pelkkä mielipide riittää. Mikäli olet eri mieltä, varaudu väheksyntään, halveksuntaan ja tulisiin keskusteluin joissa päällesi syljetään ja sinua syytetään milloin mistäkin.

”Yleisen petoksen aikoina totuuden puhumisesta tulee vallankumouksellinen teko.” – George Orwell

 

Alkuperäinen artikkeli julkaistu Suulas Kansalainen –blogissa 30.9.

24 kommenttia

  1. Tillä lailla. Tälkein kantallemme tuhoita topimut on topimut pelkeleen kanssa. Tuomi on yhtä kuin topimut pelkeleen kantta. Tiitä löytyy ylenpalttinen kuvaut ja erittely: Tiitä löytyy viiden miljoonan kantalaiten täydellinen ja atiantunteva omakuvaut. Ei jää epätelvyyktiä.

    Miktei Tuulat Kantalainen löydä nimeään, vaikka on tuulat ja liukat?

    Topimut pelkeleen kantta johtaa tuhoon. Muut topimuktet hilttävät kantan lihaa eli ovat oikein ajaessaan pelkeleen kutistumiseen ja kitumiteen.

    Pelkeleelle rakentaminen on pelkeleeteen hukkumitta.

    Pelkele paituu kuin pullataikina Tuomen tyrannina ja jumalana ja äänitolvena.

    Kaikkihan on juuli niin kuin pitää: rangaittut. Kantan tynneittä. Tuulaitta tynneittä. Pelkeleelle turpaan.

    Plusääni(12)Miinusääni(8)
  2. Sakarjan Ilmestykseen on kirjattu kuinka: Herran henki lepää pohjoisen kansan yllä. Tällä on perusteltu Suomeen tulevaan suurta herätystä. Vanhempi ruotsinkielinen teksti samasta jakeesta menee näin: Herran viha lepää pohjoisen kansan yllä. Yleensä tulkitsijat mieltävät pohjoisen maan tarkoittavan Suomea. Edelleen on Sanaan kirjattu: Onnettomuus on purkautuva koko maanpiirin ylle pohjoisesta maasta. Ja vielä: Paetkaa pohjoisesta maasta.

    Suomi ja suomalaiset etsivät turvaa muualta kuin Herrasta Jeesuksesta Kristuksesta, meidän Jumalastamme. Mutta tästä me tulemme kantamaan vastuumme. Vastuu menee näin: Kun WWIII käydään, Suomen-niemi kuten suuret osat Eurooppaa tulee asuinkelvottomaksi, eikä suomalaisia turvapaikanhakijoita, niitä joita on jäljellä, ota juuri kukaan vastaan.

    `Norjalaisen naisen näky vuodelta 1968

    90-vuotias norjalaisnainen sai näyn vuonna 1968 ja sen kirjasi ylös Emanuel Minos, mutta harkinnan jälkeen hän ei pitänyt soveliaana julkaista näkyä sen radikaalin sisällön vuoksi. Olosuhteet olivat aivan erilaiset siihen aikaan ja siksi asia unohtui 25 vuodeksi. Emanuel Minos löysi kellastuneen paperin, johon oli ottanut ylös näyn ja pelästyi lukiessaan mitä nainen oli nähnyt.

    ”Minä sain nähdä maailman karttana. Minä näin Euroopan – maasta maahan. Näin Skandinavian ja Norjan. Minä näin asioita, joita tulee tapahtumaan juuri ennen Jeesuksen paluuta, juuri ennen kuin suuri onnettomuus purkautuu ihmisten päälle. Onnettomuus, jonka vertaista emme koskaan ole kokeneet ja nähneet. Aivan ennen Jeesuksen paluuta ja koettelemusten alkua koemme liennytyksen ajan, jollaista ei koskaan ennen ole ollut. Tulee rauha ja tämä rauha kestää pitkään. Tänä rauhanaikana tapahtuu sotavarustusten supistamista monissa maissa, myös Norjassa. Kolmas maailmansota syttyy tavalla, jota kukaan ei ole odottanut ja odottamattomalta suunnalta, ja me olemme yhtä valmistautumattomia kuin olimme 9. huhtikuuta 1940. Minä näin kristittyjen keskuuteen tulevan vertaansa vailla olevan välinpitämättömyyden, lankeemuksen tosi ja elävästä kristillisyydestä. Aikana ennen Jeesuksen paluuta kristityt eivät tule olemaan avoimia tutkistelevalle julistukselle. He eivät tule kuuntelemaan synnistä ja armosta, laista ja evankeliumista, katumuksesta ja parannuksesta. Tilalle tulee toista laatua oleva julistus, jonkinlainen onnellisuutta tavoitteleva kristillisyys. Pitää menestyä ja päästä eteenpäin. Kyseessä ovat aineelliset asiat tavalla, mitä Jumala ei koskaan ole luvannut. Kirkot, vapaakirkot ja rukoushuoneet tyhjenevät yhä enemmän. Ristin ottamisen ja Jeesuksen seuraamisen julistuksen sijalle tulee viihde, taide ja kulttuuri sinne, missä pitäisi olla herätys, hätä ja parannuskokouksia. Tämä tulee tapahtumaan suuressa määrin juuri ennen Jeesuksen toista tulemista ja onnettomuus murtautuu päällemme. Norjaa kohtaa vertaansa vailla oleva moraalin hajoaminen. Ihmiset tulevat elämään niin kuin naimisissa olevat olematta naimisissa. Yhteen muuttaminen ennen avioliittoa lisääntyy suuressa määrin. Tämä tapa tulee hiipimään kristillisiin seurakuntiin ja tätä ei vastusteta aktiivisesti. Myös synti luontoa vastaan suvaitaan. Aivan ennen Jeesuksen paluuta näytetään TV-ohjelmia, joita emme ole koskaan ennen nähneet. TV tulee täyttymään niin hirvittävästä väkivallasta, että se opettaa kansaa murhaamaan ja tekemään lopun toisistaan. Kaduilla kävelemisestä tulee turvatonta. Kansa tulee omaksumaan sen, mitä he näkevät, eikä silloin tule olemaan vain yhtä vaihtoehtoa televisiossa, vaan tarjonta tulee olemaan laaja. Televisio tulee toimimaan juuri niin kuin radio. Voimme ruuvata ohjelmasta ohjelmaan, jotka tulevat olemaan täynnä väkivaltaa, ja kansa pitää tätä viihteenään. Pahimmat ajateltavat murha- ja väkivaltakäsikirjoitukset lavastetaan näytettäväksi ja tämä leviää yhteiskuntaan. Sukupuoliyhdyntäkohtauksia tullaan näyttämään. Kaikista intiimimmät asiat, jotka kuuluvat avioliittoon, näytetään ruudussa. Tämä tulee tapahtumaan ja sinä tulet näkemään sen toteutumisen. Ne lait, jotka meillä nyt on, tullaan rikkomaan ja kaikista epäsiveellisintä tullaan näyttämään silmiemme edessä. Kansaa köyhistä maista virtaa Eurooppaan. He tulevat myös Skandinaviaan ja Norjaan. Kansa ei pidä siitä, että he ovat täällä ja tulevat olemaan kovia heitä kohtaan. Heitä tullaan kohtelemaan yhä enemmän kuin juutalaisia ennen sotaa. Silloin meidän syntimme mitta on täyttynyt. Tämä tapahtuu aivan ennen Jeesuksen paluuta – ja ennen kuin kolmas maailmansota syttyy`.

    Taisi käydä isäntämaasopimus kalliiksi!

    Plusääni(13)Miinusääni(2)
    1. Norjalaisen naisen näkyhän on kuin tiivistelmä seuraavasta: ”Frankfurtin koulukunta: salaliitto rappioon”, http://isovimma.blogspot.fi/2011/02/frankfurtin-koulukunta-salaliitto.html

      Lyhyesti: Stalinin ohjeistamaa eurooppalaista kommunistista solutustyötä 1920–30-luvuilla rahoittanut ja johtanut saksalainen Willi Münzenberg kiteytti Frankfurtin koulukunnan pitkäaikaisen operaatiosuunnitelman näin:

      ”Me teemme Lännen niin korruptoituneeksi, että se löyhkää.”

      Tätä mädätys-aivopesua Suomessa johtavat vihollisen pääpropaganda-torvi Suomessa, Bilderberg-Erkon Brysselin Pravda ja Yle bilderbergien, päätoimittaja Jääskeläisen ja toimitusjohtaja Kivisen johdolla, erikoisasiantuntijoinaan mm. pahamaineisia telaketju-punafeministi-änkyröitä ja Tampereen punayliopistossa toimittajiksi valmistuneita viherkaavun alle kätkeytyneitä entisiä taistolaiskommunisteja ja muita kulttuurimarxisteja/suvakkeja/kansanvihollisia. Ruotsinkielisellä puolella mädätyspropagandan levitystä johtaa Yle-femman ohella HBL omistaen jopa KAHDEN AUKEAMAN mittaisia artikkeleita maatamme odottavalle mamu-onnelalle – jossa tietysti elämisen autuuden kruunaavat homot/lesbot ja muut perverssit ”tasa-arvoisissa” avioliitoissaan!

      Plusääni(14)Miinusääni(2)
  3. Ilmeisesti on täsmennettävä otsikoinnin taustoja… Kyseessä Ei ole kristillinen kannanotto vaan puhtaasti sanan ”saatana” käyttö voimasanallisessa ominaisuudessa. Hassua miten tähän jaksetaan takertua kun ei muuta keksitä…

    Plusääni(7)Miinusääni(1)
    1. Nimimerkille Suulas Kansalainen at 22.02

      Kuka on tarttunut? Luin kommentit, ja vain minun kommentissani puhuttiin perkeleestä, langenneesta enkelistä (ei voimasanasta). Nähtävästi tarkoitat minua. En kuitenkaan tarttunut otsikkosi saatana-sanaan, noteerasin sen itse asiassa vasta kirjoitettuani kommenttini. Kommenttini nähtävästi jäi sinulta ymmärtämättä (”hassua – – kun ei muuta keksitä…”). Kaikki ovat nykyisin täynnä euforista hybristä ja tappelukiihkoa, eikä juuri kukaan ymmärrä mitään muuta. Perkele on hukuttamassa kansan kansan tajuamatta sitä.

      Se, mihin minä tartuin tekstissäsi, oli ilmaus ”kansallemme tuhoisat sopimukset”. Sivuutin luettelemasi maalliset sopimukset, jotka ovat vain seurausta kansan hengellisestä tilasta ja Jumalan toimista sen vuoksi. Ihmiset ovat luonnostaan perkeleen orjia syntiinlankeemuksen seurauksena. Perkele hallitsee sydämessä ihmisestä kaiken. Tätä perkeleen orjuutta käsittelin ”sopimuksena perkeleen kanssa”, sopimuksena, koska perkeleestä kansa ei ole halunnut irrottautua ja päästä uskossa Jeesukseen Kristukseen eli syntien anteeksiantamukseen. Kansa haluaa olla perkeleessä eli omassa syntisessä itsessään ja sen himoissa ja vapaudenvaatimuksissa (luonnollisen ihmisen vapaus on perkeleen vapautta).

      Viestini ydin on siinä, että Jumala kohdistaa rankaisutoimia jumalattomuudessa rypeviä kansoja kohtaan. Hän esimerkiksi lähettää ja järjestää artikkelisi maallisia ”kansallemme tuhoisia sopimuksia” kansalle vitsaukseksi ja tuhoksi. Synnin palkka näet on kuolema. Noilla sopimusvitsauksillaan Jumala ajaa kansaa ahdinkoon ja yhä enenevästi tuhoon, tarkoituksenaan johtaa kansa synnintuntoon ja hätään (katumukseen) ja siten, sen seurauksena, Jeesukseen Kristukseen, syntien anteeksiantamukseen. Kun tällainen parannuksenteko (siis katumus + usko) kansassa tapahtuu, Jumala alkaa vetää pois vitsauksiaan, esimerkiksi noita luettelemiasi ”vahingollisia sopimuksia”. Tämä on ainoa todellinen keino päästä kyseisistä vitsauksista ja nostaa maa terveemmälle tielle. On saatava Kaikkivaltias Jumala kansan suojaksi, muuten perkele nielaisee tällaisen umpisyntisen kansan yhä suurempaan tuhoon ja lopulta ikuiseen helvettiin.

      Kansan tuhoisa sopimus perkeleen kanssa näkyy mm. seuraavista synneistä: lastenmurhat aborteissa (n. 700 000 lasta murhattu aborttilakien voimaantulon jälkeen – maassa on siis menossa kammottava kansanmurha yötä päivää). Homoseksuaalisuus (josta Raamattu määrää kuolemantuomion, 3. Moos. 20:13). Huoraaminen, viinanvetäminen, jumalanpilkka, (oikean) kristinuskon tuhoaminen maasta, perkeleen orjien hirmutyrannia eli demokratia (johtaa suoraan maallisestikin noihin ”tuhoisiin sopimuksiin”). Kansa on ansainnut paljon enemmän kuin ”tuhoisat sopimukset”. Kansa on Jumalan edessä ansainnut tuhoutumisen (kuoleman) ja ikuisen helvetin.

      Koska olen tuloksetta varoittanut tästä vuosikausia tuloksetta, päätin käyttää uutta ilmaisutapaa. Se on yksin minun asiani. Käytän myös omaa nimeäni, kun kirjoitan julkisuudessa. En ole luihu henkilö, joka lymyilee nurkkien takana. Otaksun sinun tietävän myös, että kommenttiosastoon sinulla ei ole valtaa; sitä hallinnoi toimitus.

      Vai ”kun ei muuta keksitä”!

      Plusääni(8)Miinusääni(6)
      1. Anteeksi vainoharhainen suhtautumiseni kommenttiosioon. En pidä uskonnoista lähtökohtaisesti ja itseäni artikkelin kirjoittajana häiritsee sen käyttö kristillisten uskomuksien keppihevosena. Sinun kommenttisi kieltämättä osui silmään mutta se ei ollut ainoa uskontoon viittaava kommentti. Minua ei kiinnosta se onko minulla ”valtaa” kommenttiosioon tai kenellä ”valta” kommenttiosioon on vaan se että keskustelua viedään taikauskon kautta väärille urille. Nämä ovat maallisia asioita ja samalla myös konkretiaa sekä realismia. Rationalismin nimissä en pidä siitä että konkretiaan sotketaan uskonasioita. Empirismin nimissä sanon että uskontojen avulla on hallittu maailmaa tuhansien vuosien ajan ja siinä on epäonnistuttu. Oikeamielisyys ei kaipaa jumaluutta. Jumaluus taas kaipaa mielettömiä ollakseen olemassa. Tämäkään kommentti ei ole Sinua vastaan vaan uskontoa vastaan sinänsä. Vielä kerran, pahoitteluni mahdollisesti aiheuttamastani mielipahasta. En vain koe että artikkelissa on niin paljon taiteellisia aspekteja että jo otsikko voidaan jättää lukijan tulkinnan varaan. Asiateksteissä väärinymmärrykset tulee oikaista. Toki otsikon väärinymmärykselle jätetty tila on täysin kirjoittajan virhe…

        Plusääni(4)Miinusääni(5)
        1. Kommenttisi on oikein hyvä ja informatiivinen, kiitos vain. Annat reilun ja riittävän kuvan tilastasi, joka vastaa muunkin Suomen kansan tilaa nykyisin. Siihen minulla ei ole mitään lisättävää. Joten hoitakaa maan ja maailman asioita edelleenkin konkretian tasolla realistisesti, rationalistisesti ja oikeamielisesti, edelleenkin mahdollisimman paljon erossa uskonnoista, uskonasioista, taikauskosta, jumaluudesta ja mielettömistä ihmisistä.

          Voinhan minä, Jumalan mies, istua edelleenkin täällä nojatuolissani ja katsella ikkunasta maailmanmenoa ja lukea välillä Raamattua ja rukoilla. Voin silloin tällöin suoda itselleni senkin vapauden, että naurahtelen ja vähän hypähtelen välillä.

          On todellakin hyvä, että joku laittaa asiat kuntoon. Ja siihenhän te olette ryhtyneetkin oikein porukalla. Ihan mielenkiinnolla seuraan.

          Asiasta toiseen. Olen itse asiassa sanonut vuosien mittaan kaiken sanottavani eikä minulla näillä näkymin ole mitään kirjoittaa. Voinen siis sanoa, että tämä on viimeinen kommenttini, The last of Laurio. Lykkyä tykö ja hyvää jatkoa.

          Plusääni(4)Miinusääni(3)
          1. Naks! Kuulitteko tuon? Se oli Veskun pää, kun kerran taas pimahti. Täällä haukkumassa muita—juuri sinun tapaistasi. Siinä meillä on todellinen uskovainen. Katsokaa ihmiset! Niin vanhurskas hurskaudessaan! Hänen sädekehänsä suorastaan sokaisee silmäni!

            Et sinä täältä netistä mihinkään lähde. Sinä rakastat huomiotasi. Lähde launtaina kadulle TAPPELEMAAN vastaan tai istu keinutuolisassi rukoillen partahomoa—ei se sinulle(kaan) vastaan.

            Plusääni(2)Miinusääni(7)
          2. Kokeilen julkaista Kannibaalille tarkoittamani viestin uudelleen hieman muokattuna (käytän k-sanaa krpä-sanan sijaan). Viesti on seuraava:

            Joo k-lauma jatkaa vaan. Krpä on krpä vaikka lauantaikatutappelussa paistais.

            En minä netistä lähdekään. Netti lähtee minusta.

            En ole itsessäni hurskas. Minulla ei ole sädekehää. Olen syntinen. Siksi tarvitsen Jeesusta Kristusta ja rukousta.

            Sana ”partahomo” tuo sinulle ikuisen helvetin.

            The Last of Laurio

            JA NYT MM SAA VAPAASTI SENSUROIDA KETÄ TAHTOO. TSAU!

            Plusääni(2)Miinusääni(4)
          3. Kyllä meitä kommentoinnin ulukopuolella lukijoitakin on. ite ainaki saanu palio tietua ja uskolle vahavistusta ko lukenu jo parin vuojen ajan laurion tekstejä jotka pyhän hengen vaikutuksesta kiriotettu.
            Nyt aattelin kommentoija vaikken aijemmin oo kommentoinu kun meinasit ettei kirijottelu mittää hyövää, kyllä se hyövyttää. Että kiitos

            Plusääni(4)Miinusääni(2)
          4. Kiitos, Ville Yrjänä! (at 23.46). Jumalattomat ja rääväsuiset kakarat (nämä sivustot ja lähes koko Suomi) meinaavat tuhota Suomen puuhaamalla kaikkialla Suomen pelastamista parannusta tekemättä ja Jumalaa avuksi huutamatta! Silloin he tuhoavat Suomea vain yhä syvemmin ja syöksevät kansan perikatoon. Siinä menossa en halua olla mukana – se oli pääsyy lähtöaikeisiini. Mutta jos teitä ”kommentoinnin ulkopuolella olijoita” on, niin täytyy harkita uudelleen. Oli todella hienoa, että kirjoitit kommentin. Tuntui kuin raikasta ilmaa olisin hengittänyt pitkään aikaan.

            Nyt Jumala sallii – tämän läpisyntisen kansan rangaistuksena – juutalaisten (tässä tapauksessa USA:n, Saudi-Arabian ja Qatarin välityksellä – ovat ISISIN takana) tuoda Suomeen ja Eurooppaan sotaisaa islamia (wahhabismia eli salafismia) harjoittavia muslimeja muiden ”pakolaisten” mukana. Näiden jihadistien tarkoituksena on vallata koko maailma muslimien alaisuuteen – ensin teeskennellen ystävällisyyttä, sitten tarttuen aseisiin ja leikaten kurkut auki vastustelijoilta. Kuitenkin juutalaisilla on rahajärjestelmä (jossa raha on korollista velkaa) ja sama päämäärä juutalaisuuden suhteen. Rahajärjestelmänsä myötä juutalaiset ovat niskan päällä. Käykin niin, että juutalaiset pyrkivät massiivisia ”pakolais”-virtoja järjestämällä (esim. YK:n kautta) saamaan muslimit ja Euroopan kansat tappelemaan keskenään ja tuhoamaan toisensa. Voittajilta, juutalaisilta itseltään, säästyy tuhoamisen vaiva.

            On selvää, että Suomen kansa on kammottavien syntiensä (jatkuvat lastenmurhat aborteissa, homot, syvä ja myrkyllinen jumalanpilkka joka paikassa, jopa kirkossa) vuoksi ansainnut täydellisen tuhoutumisen ja kuoleman, sitten päälle vielä ikuisen helvetin. Missään ei tapahdu katumusta eikä kukaan missään tule Jumalan sanan voimasta uskoon (Raamattua ei lueta). Kansa rypee synneissä luullen sitä ”vapaudeksi” ja ”ihmisoikeuksiksi”. Sitten tässä syntipaatoksessa riehutaan täällä ja kaikkialla ja ”pelastetaan” kovina miehinä ja kovina turpamoottoreina maata. Hirvittävä fiasko! Riehunta päin vastoin tuhoaa kaiken. Muslimit (ja heidän takanaan juutalaiset) pääsevät – Jumalan vaikutuksesta – vain yhä helpommin sisään ja lopulta alkavat tehdä loppua tästä heittiö- ja suunsoittokansasta. Riehunta saattaa johtaa jopa suoraan eurooppalaiseen sotaan, ja silloin juutalaiset hierovat innokkaina käsiään kun ei-juutalaiset tuhoavat toisensa – heidän rahoillaan.

            Pidän suomalaisia paatuneina ja röyhkeinä päänaukojina, joilla ei ole mitään käsitystä maailmasta ja todellisuudesta (esim. Jumalasta, jonka yhteyteen tie on Jeesus Kristus, syntien anteeksiantamus). Suuren päänauonnan ja kiihkon takana on raukkamainen kyvyttömyys ja oman perkeleellisyyden ja oman perkelemaan puolustaminen – perkeleenpalvonta kaikin voimin.

            Surkeaa katsella. Hyökkäävät jopa esivaltaa vastaan, vaikka Raamattu kieltää sen (Room. 13. luku). Siitäkin seuraa Jumalan rangaistus (esivalta on Jumalasta, oli se millainen hyvänsä. Repivät Jumalalta silmiä päästä!

            Keskellä tällaista sokeaa riehuntaa on vaikea kirjoittaa/kommentoida mitään. Mutta onneksi jotkut kuulevat kuitenkin! Se on hienoa! Meillä kristityillä on ikuinen elämä sekä ruumiin että sielun puolesta. Tämä maailma tuhoutuu, ja meille kristityille luodaan uusi maa ja uudet taivaat, 2. Piet. 3:10-13. Jeesus Kristus palaa pian, ja sitä odotan. Jeesuksen hylkääjät joutuvat ikuiseen helvettiin, ja syystä.

            Plusääni(1)Miinusääni(2)
  4. ”Maahanmuuton vastainen mielenosoitus Prahassa – Tshekki haluaa ulos EU:sta, Suomi Euroalueesta
    Tshekissä halutaan järjestää kansanäänestyksen eroamisesta EU:sta. Vetoomus kansanäänestyksen puolesta on kerännyt yli 52 tuhatta allekirjoitusta Petice24-sivustolla.

    EU:n pakolaiskiintiö loukkaan itsenäisyyttä ja suvereniteettia, uskovat vetoomuksen laatijat.
    Ensimmäisen 24 tunnin aikana vetoomuksen allekirjoitti 42 tuhatta ihmistä.

    Allekirjoittaja Miroslav Janek kommentoi: ”Haluatteko asua valtiossa, joka ei kuuntele ulkovaltojen käskyjä? Valtiossa, jossa päätöksentekovalta on kansalaisilla eikä EU:n byrokraateilla tai USA:lla? Jos haluat, allekirjoita”.”

    http://fi.sputniknews.com/politiikka/20150924/423413.html

    Plusääni(14)Miinusääni(2)
  5. Ei siihen mitään kolmatta osapuolta tarvita että Nato tulee eliitin avuksi. Kansannousu riittää. Luulisi että sen verran olisi opittu jo. Tietysti maailman mediat kirjoittavat tällöin venäläismielisistä tai ISIS-taistelijoista, että varmasti yksin jäädään. Kuvitteelliset länsi ja itä sitten voivat jakaa judeokratiaa mielensä mukaan.

    Plusääni(13)Miinusääni(0)
  6. Jos ei kiinnosta tukea suuryhtiöiden ja yksityisten pankkien ylivaltaa voi siirtyä omavaraisuuteen aloittaen vaikka siitä että tarkoin miettii mitä tarvitsee ja mitä vain haluaa. Demokratia toimii: Kansa äänestää aina väärin. Yksilö voi edelleen tehdä oikeita valintoja. Jos itse orjallisesti kuluttaa suuryhtiöiden pussiin on turha syyttää muita. Onko jo potut nostettu? Alkaa olla pakkas-öitä pikkuhiljaa.

    Plusääni(14)Miinusääni(0)
  7. TTIP on jo loppusuoralla, koska paikallinen aviisi kertoo ” eulle ja usalle yhteinen tuomioistuin?”
    jokainen voi mielesssään miettiä . onko varaa mennä haastamaan kansainvälinen yhtiö oikeuteen jos valtio on menossa hyvää vauhtia vararikkoon. voi vaan miettiä. mitä lupauksia on annettu ja kenelle vrt, kataisen
    palkkiovirka?

    Plusääni(10)Miinusääni(0)
  8. ”TPP (Trans Pacific Partnership) joka tähtää siihen että 40% maailman bruttokansantuotteesta sidotaan saman sopimuksen piiriin. Käytännössä tämä tarkoittaa monikansallisten riistoyritysten hallintaa 40% maailman taloudesta ja sitä kautta 40% maailman työntekijöistä.”

    Oletuksessasi kaikkien maiden työpanos, työntekijöiden määrä ja palkkataso täytyisi olla 1:1, mutta siihenpä kai E-JEW pyrkii. Perseestähän tämä kaikki on. Nyt on taisteltava vastaan.

    Plusääni(5)Miinusääni(0)
  9. ”Euroopan unioni Saksan johdolla on hyväksynyt epäoikeudenmukaisen stigman toisen maailmansodan vääryyksistä ja rankaisee nyt sen kansalaisia.”

    Epätosia stigmoja! Olemattomia syytöksiä!

    Plusääni(4)Miinusääni(0)
  10. Hei! Kommentit keskustelussa menevät kovin pieneksi se jatkuessa. Yhäkin kutsun ihmiset keskustelemaan aiheesta artikkelista löytyvään Suulaan fb osoitteeseen.

    Plusääni(1)Miinusääni(0)
  11. Tämä kirjoitus on loistava. Selittää suuret asiakokonaisuudet hienolla tavalla. Liitän tähän kommenttiini kaksi kirjoitustani, joista ensimmäisellä olen lähestynyt useampaan otteeseen valtiovarainministeri Stubbia.

    KYSYMYS ALEXANDER STUBBILLE

    Lähetän Teille ministeri Stubb taloutta koskevan peruskysymyksen. Olette valtiovarainministerimme. Tässä ministerin virassanne olette velvollinen vastaamaan kysymykseen, jonka Teille lähetän. Kysymykseni puolestaan on peräisin tietokirjailija Ari Ojapellolta. Kysymykseni on lainattu sellaisenaan Ojapellon blogilta otsikolla: ”Näitä toimittajien pitäisi kysyä” (http://ariojapelto.blogspot.fi/2015/07/naita-toimittajien-pitaisi-kysya.html)

    Ojapellon kirjoituksessa kysymyksiä on kaksitoista. Valtiovarainministerin ominaisuudessa lienette kiireinen. Siksi esitän tietokirjailija Ari Ojapeltoa sanatarkasti siteeraten ensi alkuun vain tämän yhden kysymyksen. Tehän lupasitte vaalien alla pääministerin ominaisuudessa 200 000 uutta työpaikkaa. Yksikään toimittaja ei käynyt ihmettelemään väitteenne todenperäisyyttä (http://ariojapelto.blogspot.fi/2015/07/naita-toimittajien-pitaisi-kysya.html). Tietokirjailija Ari Ojapeltoa lainaten kysymykseni Teille on seuraava:

    ”Miksi poliitikot ovat vapauden ideologian varjolla päästäneet pankit niin suuriksi ja ilman valvontaa, että niiden taseissa on pelkkien johdannaispapereiden arvo kymmenen kertaa suurempi kuin koko maailman bruttokansantuote? (ks. esitykseni viimeinen graafi Nro 22: Mitenkä reaalimaailman mustan alueen (reaalitalous) rahamäärällä maksetaan pankkien sinisen alueen johdannaiskupla (virtuaalitalous)?)”

    Laitan tähän liitteeksi vielä oleelliset linkit.

    http://ariojapelto.blogspot.fi/2014/11/pelaistaisiko-protektionismi.html
    http://www.taloussanomat.fi/porssi/2015/09/13/vaikea-myontaa-ilman-euroa-tama-olisi-jo-ohi/201511798/170

    Ari Ojapelto kirjoittaa: ”Edellä olevan linkin esityksestä toimittajien, professoreiden, työelämän tutkijoiden, poliittisten päättäjien ja ay-liikkeen velvollisuus on vastata kansalaisille seuraaviin kysymyksiin – ja myös toimittajilla on velvollisuus kysyä ja vaatia päättäjiltä uskottavat vastaukset niihin.”

    Vastata voitte facebookin kautta, mutta toki voitte antaa vastauksenne mediassa ministerin puheenvuorona Juha Sipilän tavoin.

    Ottaen huomioon asemanne valtiovarainministerinä kysymykseen vastaaminen lienee Teille helppoa ihan selkokielellä ilman politiikan uuskielistä retoriikkaa.

    Uuskielisen retoriikan tämän kysymyksen kohdalla tulkitsen tietämättömyydeksi, mutta kysymyksessä voi olla myös tietoinen vastuunpakoilunne. Vastuunpakoilu on kysymyksen kohdalla erityisen tuomittavaa. Johtuupa mahdollinen vastaamattomuutenne mistä hyvänsä, se asettaa Teidät valtiovarainministerin asemassa kyseenalaiseen valoon. Vaikka lähestynkin nyt Teitä, on vastausvelvollisuus myös mm. toimittajilla ja professoreilla kuten Ojapelto em. sitaatissa toteaa.

    GLOBALISAATIOLOUKKU

    Taloussanomien arkistosta löytyy Atro Mäkilän kirjoitus 3.12.1997. Tuolloin Etlan tutkijana työskennellyt Mäkilä arvioi kirjoituksessaan Hans-Peter Martinin ja Harald Schumannin bestselleriä Die Globalisierungsfalle (Globalisaatioloukku). Kirjassa saksalaistoimittajat povasivat tulevaisuutta. Toimittajien kirjassa esittämä arvio on pähkinänkuoressa se, että tulevaisuudessa ainoastaan kahtakymmentä prosenttia työkykyisestä väestöstä tarvitaan talouden pyörittämiseen. Syrjäytyvä 80 prosenttia väestöstä pidetään tyytyväisinä tissiviihteellä. Tuolloinen Etlan tutkija Mäkilä, joka nykyisin toimii vaalirahakohussakin ryvettyneen KEVA:n salkunhoitajana ivallisesti toteaa saksalaistoimittajien käyttävän etsiessään syyllisiä 20:80 yhteiskunnalle mm. valuuttaspekulantteja, järjestäytynyttä rikollisuutta, Alan Greenspania ja George Sorosia.

    ´Kuka antaa ampumiskäskyn, kun miljoonat afrikkalaiset pyrkivät Gibraltarin salmen yli Eurooppaan?´ kysyvät kirjoittajat. Atro Mäkilä ei Taloussanomien kirjoituksessaan vajaat parikymmentä vuotta sitten lämmennyt Hans-Peter Martinin ja Harald Schumannin bestsellerin sanomalle. Viimeaikaisten tapahtumien valossa kirja kannattaa arvioida uudestaan. Ratkaistaanko länsimaiden kasvava työttömyysongelma ns. pakolaiskriisin varjolla? Tietokirjailija Ari Ojapelto on varoittanut kasvavasta työttömyydestä vuosia ja yhdenkään päättäjän ei pitäisi yliolkaisesti sivuuttaa Ojapellon viimeisintä kirjaa (Ahneuden aika). Viidenneksen yhteiskunta synnyttää kasvavien varallisuuserojen myötä vakavia ongelmia. Saksalaistoimittajien ratkaisun ytimeksi osoittautuu hieman yllättäin Euroopan unioni. Tässä visiossa he vajaat parikymmentä vuotta sitten uskoivat EU:n ratkaisuksi markkinaradikalismia vastaan. Mäkilä yllättyi tästä ja kertoo kirjoituksessaan otaksuneensa itse, että toive löytyisi kansallisvaltioiden vahvistamisesta.

    Riistokapitalismin kriitikkona tunnettu Ojapeltokaan ei kirjassaan Ahneuden aika suoraan tyrmännyt Euroopan unionia, vaan toteaa kirjassaan, että: ”…teoriassa EU voisi olla hyvä hanke. Se on maailman ylivoimaisesti suurin yhtenäinen markkina-alue. Jos siellä pystyttäisiin rakentamaan pääomalle riittävän tehokkaat sääntelyjärjestelmät, EU:lla olisi muskeleita painostaa muut maat samoihin sääntöihin.” Kirjoituksessaan: ”Mikä EU:ssa on vikana?” Ojapelto toteaa kuitenkin pettyneenä: ”Valitettavasti EU:ssa on kuitenkin toimittu täysin päinvastaisesti.”

    Maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki on ottanut myös kantaa aiheeseen Helsingin Sanomissa 5.8.1997 otsikolla: ”Yhden viidesosan yhteiskunta”. Patomäki on mm. kannattanut ehdollista EU-liittovaltiota. Hän kuitenkin suhtautuu skeptisesti siihen suuntaan, jonka EU on valinnut ja mm. ennustanut koko hankkeen kaatuvan. Patomäen mukaan EU:lla on legimiteettikriisi ja hänen ajatuksiinsa blokin sortumisesta nykylinjan jatkuessa on viime vuosien tapahtumien jälkeen helppo yhtyä. Kysynkin, tuhotaanko monien kulttuurien Eurooppa harhauttavan monikulttuurisuus -termin verukkeella? Tälläkö ratkaistaan se ongelma, jonka tiedosti jo 60-luvulla taloustieteilijä Arthur Okunlanseeratessaan kuuluisan Okunin lain?

    Ehkä myös ranskalaisen taloustieteilijän Thomas Pikettyn uusimmassa kirjassaan esittämään laajaan tutkimusaineistoon kannattaisi perehtyä ja tehdä oikeat johtopäätökset. On kysymyksessä läntisen maailman tulevaisuus, sen kulttuurit, sivistysperinne sekä yhteiskuntarauha. Asian voi kiteyttää näin: ”Lisätäänkö poliisien määrää kaduilla vai progressiota verotuksessa?” Harkinnassa voisi olla myös irtautuminen kansan edun vastaisista blokeista ja instituutioista.

    ”Joka hyväksyy valtavat varallisuuserot, hyväksyy valtavan eriarvoisuuden. Joka hyväksyy valtavan eriarvoisuuden, hyväksyy rasismin.”

    Ajatus rasismin synnystä on henkilökohtainen mielipiteeni. Rasismi syntyy mielestäni harjoitetun politiikan tuloksena. Voin ilmaista asian myös siten, että rasistisen politiikan harjoittajat syyttävät lietsomansa rasismin uhreja rasismista.

    Kysymys on arvovalinnoista päätöksenteossa. Mielivaltaiset päätökset voivat johtaa mielettömiin seurauksiin, meille kaikille.

    Tähän loppun pari lainausta Hannu Yli-Karjanmaan kirjasta VALTIOT ja TERRORISMI. Yli-Karjamaa kirjoittaa terävästi kirjassaan, ettei pelkästään köyhyys tai sorto selitä kaikkea maailman pahuutta, vaan ymmärtääksemme tapahtua, meidän on tutkittava vallan olemusta. Köyhyyttä ja sortoa ei tietenkään pidä oikeuttaa, mutta on ymmärrettävä ongelmien ydin. Intressipiirit hyötyvät ongelmistamme ja vaikuttavat myös lukuisten hyväntekeväisyysjärjestöjen taustalla. Tämä on kuin monopoli pikapelinä. Valitaan yksi pankkiiriksi, hän voittaa.

    ”Suomessa Suojelupoliisilla on korkein asiantuntijastatus terrorismin suhteen. Poliittinen eliittimme haluaa kuitenkin Supoltakin vain myötäsukaisia lausuntoja. Tämä kävi surullisella tavalla selväksi konfliktissa, jonka osapuolia olivat Supo ja Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen. Katainen oli kirjoittanut Savon Sanomissa Suomen jäävän Naton ulkopuolella pimentoon terrorismia koskevan tiedustelutiedon osalta. Kun Supon terrorismin vastaisen yksikön päällikkö Paavo Selin totesi toimittajatapaamisessa olevansa eri mieltä, paloi Kataisen pinna. Hän soitti Nevalalle ja tivasi aikooko Supo kammeta hänet puoluejohtajan paikalta. Tämän jälkeen Nevala soitti Selinille, haukkui hänet pystyyn ja totesi ettei Selinin ura Supossa enää kehity. Pian tämän jälkeen Selin siirrettiin toissijaisiin tehtäviin ja savustaminen ulos Suposta käynnistyi. Voiko siis Supoon asiantuntijatahona luottaa vai onko se todella näin altis poliittiselle painostukselle? Nauhoitus puhelusta päätyi viisi vuotta myöhemmin kiusallisesti Nelosen uutisten haltuun ja sitä kautta julkisuuteen.”

    ”Sellainen tilanne, jossa ilmenevä laaja kansalaisliikehdintä kyseenalaistaa vallitsevan yhteiskuntajärjestyksen ja ennen kaikkea taloudellisen vallan ja omistusoikeuden, on saanut hallitsevan eliitin aina turvautumaan äärimmäisiin keinoihin.”

    ”Genovassa heinäkuussa 2001 G-8-kokousta vastaan osoitti mieltään noin 200 000 ihmistä, ja sitä seuraavan suuren koitoksen oli määrä tapahtua Washingtonissa syyskuun
    2001 lopulla Maailmanpankin ja IMF:n kokouksen yhteydessä, mutta terrori-iskun seurauksena mielenosoitukset kuivuivat kasaan.”

    ”Useimmat ihmiset eivät usko länsimaisen hallitsevan eliitin kykenevän omien kansalaisten häikäilemättömään murhaamiseen synteettisissä terroriteoissa. Euroopan historia on kuitenkin täynnä toinen toistaan kammottavampia omienkin kansalaisten joukkomurhia. Synteettinen terrorismi tarkoittaa valtiollisten elinten keinotekoisesti luomaa terrorismia omaa maataan vastaan. Tämän sanotaan pohjautuvan Hegelin filosofiaan, yhdistettyyn triadiin, teesi – antiteesi – synteesi.”

    ”Meillä on tietynlainen kuva maailmasta, jossa elämme. Kulttuuripiirimme näyttäytyy meille pohjimmiltaan hyväntahtoisena. Viranomaiset, poliisi, turvallisuus- ja tiedustelupalvelut toimivat kansalaisten hyödyksi eivätkä syyllisty rikoksiin ainakaan oman maansa kansalaisia vastaan. Tämän maailmankuvan vastainen tieto kohtaa psyykessämme voimakkaan torjunnan. Haluamme säilyttää maailmankuvamme eheänä ja uskomme länsimaisten yhteiskuntien oikeamielisyyteen. Historiamme ei tosin anna minkäänlaisia perusteita tälle lapsenuskolle. Ajatus omia kansalaisiaan terrori-iskuissa surmaavista valtion agenteista on kuin insesti. Sekin kiistetään usein perhepiirissä viimeiseen asti, silloinkin kun se on totta.”

    Plusääni(4)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat