Jyväskylän ”mellakkaoikeudenkäynti”, päivä 2

Tiistaina Jyväskylässä jatkui vuoden 2015 ”mellakan” käräjöinti. Aamu alkoi asianomistajien todistuksilla. Julkaisemme Kansallisen Vastarinnan raportin sellaisenaan. Lue myös artikkeli oikeudenkäynnin taustoista ja ensimmäisestä päivästä TÄÄLLÄ!

Ensimmäisenä todistajanaitioon marssi Arttu Nieminen, jolla vaikutti olevan hankaluuksia hereillä pysymisenkin suhteen. Niemisen väsymystilaan voi kenties hakea syitä hänen Ylelle vuonna 2014 antamastaan haastattelusta, jossa hän kertoo käyttävänsä huumeita ja elävänsä yhteiskunnan tuella. Nieminen kuvailikin itse itseään ”tosi hipiksi jätkäksi” oikeudessa. Nieminen on myös saanut tuomion pahoinpitelystä sekä useita sakkoja myymälävarkauksista vuosien varrella. Vain paria viikkoa ennen Jyväskylän tapahtumia hän oli varastanut kaksi pulloa alkoholia Alkosta.

Nieminen on kuulusteluissaan kertonut olleensa tietoinen Vastarintaliikkeen tapahtumasta ja keskustelleen siitä jo edellisenä päivänä samassa kaupungissa olleessa kadunvaltaustapahtumassa. Hän myönsi tämän myös oikeudessa. Lisäksi Nieminen on kertonut tulleensa keskustaan katsoakseen Vastarintaliikkeen tapahtumaa. Tämänkin hän vahvisti käräjillä. Sekä Nieminen että Savolainen olivat käyttäneet alkoholia ennen yhteenottoa.

Niemisen mukaan joku liikkeen aktivisti oli tunnistanut hänen seurassaan olleen Arto Savolaisen ja alkanut heti ”provosoida” tätä, mutta hän ei kuitenkaan osannut sanoa, millä tapaa provosointi tapahtui. Niemisen mukaan aktivistit eivät olleet tehneet uhkaavia kommentteja tai eleitä, vaan uhkaava ilmapiiri oli syntynyt jostain sanoin vaikeasti kuvattavasta syystä.

Nieminen jatkoi kertomalla, että he olivat yhdessä Savolaisen sekä tämän tyttöystävän Milka Saukon kanssa sopineet, että Savolainen käy tarkastamassa Kirkkopuistossa liikkeen tapahtumaa, mutta Saukko ja Nieminen menevät kaljakaupan kautta Sokokselle odottamaan häntä.

Jonkin ajan kuluttua he olivat tavanneet sovitulla paikalla, missä oli ollut lisäksi Savolaisen kolmas kaveri, joka näkyy myös valvontakameran kuvassa. Valvontakameravideon perusteella ostoskeskuksessa odotti myös muita äärivasemmistolaisia, jotka olivat pyörineet mielenosoituksemme ympärillä pitkin päivää. Pian paikalle oli tullut Vastarintaliikkeen väki, joka oli Niemisen mukaan ”hyökännyt” kaikkien kimppuun. Nieminen kuitenkin myönsi, että median valheellisista lööpeistä huolimatta hän ei kuullut kenenkään antavan Vastarintaliikkeen aktivisteille hyökkäyskäskyä. Hän ei osannut kertoa, mikä yhteenoton käynnisti.

Niemiseltä oli lähtenyt välittömästi taju, joten hän ei osannut sen tarkemmin kertoa mitään väitetyistä pahoinpitelijöistään tai käytetyn väkivallan määrästä. Hyökkäämisen syyksi hän epäili ”vanhoja kaunoja”, jotka liittyivät niin kutsuttuun kirjastopuukotukseen. Nieminen ei kommentoinut valvontakameravideota, josta näkee, että todellisuudessa Savolainen käynnisti yhteenoton juoksemalla aktivisteja kohti ja viittomalla ostoskeskuksen sisällä olevia ystäviään mukaansa.

Aktivistit eivät uhkailleet Savolaista – Savolainen uhkaili aktivisteja

Niemisen jälkeen kuultiin Arto Savolaista. Hän kertoi tulleensa kaupungille katsoakseen Vastarintaliikkeen tapahtumaa, koska oli edellisenä päivänä kuullut sellaisen järjestettävän. Ensimmäinen kontakti aktivisteihin oli ollut Jyväskylän kävelykadulla, mutta hän tiesi Kirkkopuistossa olevan enemmän porukkaa, joten hän päätti käydä katsomassa siellä ”huvin vuoksi”.

Tarina ”huvin vuoksi” tarkastelemisesta sai kuitenkin erikoisen vivahteen, sillä myöhemmin Savolainen myönsi viittoneensa aktivisteja luokseen, jotta hän voisi omien sanojensa mukaan ”juoksuttaa näitä”. Tällä hän käytännössä myönsi toimineensa ”hunaja-ansana” aktivisteille, joiden hän toivoi kävelevän vastustajien järjestämään yllätyshyökkäykseen.

Kuten videolta näkee, kaupungilla ja ostoskeskuksen sisällä oli yhteensä ainakin noin 10 äärivasemmistolaista. Vastarintaliikkeen aktivistien määrä kuitenkin yllätti äärivasemmiston hyökkäystä suunnitelleen väen, joka Savolaista lukuun ottamatta ei kriittisen paikan tullen halunnutkaan ottaa osaa tappeluun. Sen sijaan he päättivät jättää ”toverinsa” taakseen ja seistä tumput suorina vieressä. Myös Savolainen myönsi, etteivät Vastarintaliikkeen aktivistit olleet esittäneet hänelle mitään uhkaavia kommentteja päivän aikana.

Savolaisen tappeluun viittominen ei jäänyt pelkästään Jyväskylän ralliviikonlopulle 2015; kun olimme käräjöintitiistaina lähdössä ruokatauolle, viittoi eri ovesta kulkenut vasemmistorikollinen poliisin takaa aktivisteja tappeluun oikeussalissa! Tämä herätti suurta hilpeyttä salissa olleiden keskuudessa. Myös juuri ennen käsiteltävänä olleen nujakan alkua valvontakameran videolta voi nähdä, kuinka Savolainen viittoo ”tovereitaan” mukaan hyökkäämään kansallissosialistien päälle. ”Toverit” kuitenkin jäätyivät ja päättivät hylätä kaverinsa saamaan kurinpalautuksen.

Savolainen tuomittiin niin sanotun kirjastopuukotuksen yhteydessä teleskooppipatukalla tehdystä pahoinpitelystä sekä puukon hallussapidosta, joten hänet tiedetään äkkipikaiseksi ja potentiaalisesti vaaralliseksi henkilöksi. Hän sai myös joulukuussa 2015, siis vain muutamaa kuukautta näiden tapahtumien jälkeen, sakon puukon hallussapitämisestä julkisella paikalla. Ainoastaan aktivistien nopea reagointi esti sen, etteivät äärivasemmistolaiset ehtineet pahoinpidellä yhtäkään tapahtumaamme osallistunutta henkilöä.

Savolaisen jälkeen kuultiin vielä Milka Saukkoa, joka pitkin kuulemistaan kertoi erilaisista psyykkisistä oireistaan, jotka epäilemättä vaikuttavat hänen todistukseensa, jonka sisältö muuttui jatkuvasti.

Saukko luetteli myös pitkän listan vammoja, joita hän oli kertomansa mukaan saanut. Hän oli kuitenkin käynyt lääkärissä vasta 11 päivää tapahtumien jälkeen. Lääkärintodistuksessa ei ollut todettu kuin murto-osa Saukon luettelemista ”vammoista”, vaikka tämän mukaan esimerkiksi jalassa ollut kipu oli vain pahentunut vielä lääkärissä käynnin jälkeen – siis noin kaksi viikkoa tapahtumien jälkeen.

Saukko myös väitti, että häntä oli potkittu ainakin viisi kertaa, vaikkei valvontakameran kuvassa tällaista ole lainkaan havaittavissa. Lisäksi häntä oli mukamas paiskottu portaikkoon, heitelty, riuhdottu, revitty ja lyöty – valvontakameravideo paljasti tarinan valheeksi. Saukko kertoi jopa, että ”iso kaasupullo” ilmestyi yhteenoton aikana hänen silmiensä eteen. Videolla tästä ei ole jälkeäkään.

Saukon kuulemisen mielenkiintoisimmassa kohdassa hän myönsi, että Savolainen oli pyytänyt häntä ja Niemistä menemään toista kautta kauppaan, kun seurue kohtasi aktivistimme ensimmäisen kerran. Saukko totesi, että Nieminen ja Savolainen, eli ”pojat”, olivat todennäköisesti kahdestaan puhuneet jo ennakkoon Vastarintaliikkeestä, vaikka nämä eivät kertoneetkaan suunnitelmistaan Saukolle.

Saukko myönsi, että Savolainen pyysi naista poistumaan hieman ennen yhteenottoa ydinkeskustasta, jotta ”jos jotain tapahtuu, niin olette turvassa”. Tämän jälkeen Savolainen puolestaan omien sanojensa mukaan lähti esittämään uhkaavia eleitä Kirkkopuiston kupeeseen ”juoksuttaakseen” aktivistejamme.

Arttu Nieminen.
Arttu Nieminen.

Eläköityneen poliisin tarina räikeässä ristiriidassa valvontakameravideon kanssa

Asianomistajien kertomuksista ja valvontakameravideoilta selvisi tapahtumien kaari:

  1. Äärivasemmistolaiset olivat puhuneet ennakkoon Vastarintaliikkeen tapahtumasta ja he saapuivat keskustaan juuri tapahtumamme vuoksi.
  2. Kukaan aktivisteistamme ei uhkaillut Savolaista tai muitakaan seurueen jäseniä.
  3. Savolainen kuitenkin käski puolisoaan poistumaan paikalta, jotta tämä olisi ”turvassa, jos jotain tapahtuu”.
  4. Seuraavaksi Savolainen omien sanojensa mukaan jatkoi Kirkkopuistoon provosoidakseen aktivisteja.
  5. Uhkaavien eleiden jälkeen hän meni odottamaan ostoskeskuksen sisälle, jossa paikalla oli myös muita äärivasemmistolaisia.
  6. Kun aktivistimme saapuivat ostoskeskuksen edustalle, Savolainen käynnisti yhteenoton ryntäämällä aktivistejamme kohti ja viittomalla ystäviään mukaansa.
  7. Miltään videolta ei näe, että aktivisteillemme olisi annettu hyökkäyskäskyä esimerkiksi sanallisesti tai käsimerkein. Mitään ”mellakkakäskyä” ei annettu.
  8. Äärivasemmisto tekee videoiden ainoat viittomiseleet ja toimintakäskyt; ensimmäisen Savolainen tekee juuri ennen yhteenottoa ja toisen tekee Savolaisen mustapaitainen ystävä yhteenoton käynnistyttyä.

Päivän viimeisenä todistajana kuulimme paikalla ollutta, nykyään eläköitynyttä poliisia Tapani Saarista. Hänen läpinäkyvä asenteellisuutensa tuli selväksi jo heti alkuvaiheessa muodollisuuksien kohdalla. Kun häneltä kysyttiin, onko hän yhdenkään vastaajan tai asianomistajan sukulainen, vastasi hän ”En onneksi”. Kun Saariselta myöhemmin kysyttiin, miksi hän käytti sanaa onneksi, alkoi hän selittää kummallisia perusteita omasta eläkeiästään sekä siitä, ettei poliisin työ enää jaksa kiinnostaa.

Harmaantunut ex-poliisi jatkoi kertomustaan väittämällä yhden väkivaltaisen mellakan johtamisesta epäillyn henkilön menneen ensimmäisenä paikalle ja olleen ”mellakan” selvä agitaattori. Videoilta tosin näkyy tämän henkilön tulevan viimeisenä paikalle. Saarinen myös väitti, että ”hyökkäys” lähti yhdestä käskystä liikkeelle. Tarkempi kysely kuitenkin paljasti, ettei hän ollut nähnyt tai kuullut minkäänlaista käskyä, vaan hänellä vain sattui olemaan sellainen tunne asiasta. Valtamedia ei tietenkään kirjoittanut Saarisen myönnytyksestä halaistua sanaa.

Saarinen joutui kuulemisessaan kiusalliseen tilanteeseen, kun hänelle jouduttiin huomauttamaan, ettei todistajan ole sopivaa lukea ”todistustaan” mukanaan olleesta esitutkintamateriaalista. Ilmeisesti entiset kollegat olivat toimittaneet Saariselle kopion tämän omasta kuulustelukertomuksesta, jottei poliisi puhuisi itseään pussiin. Tämäkään ei riittänyt, sillä Saarisen kertomus oli räikeässä ristiriidassa tapahtumavideon kanssa.

Saarinen kertoi juosseensa paikalle ja ryhtyneensä repimään ihmisiä ulos kauppakeskuksen eteisestä. Valvontakameran sekä liikkeen aktivistilta takavarikoidun kameran kuvista kuitenkin näkyy, ettei hän edes käy missään vaiheessa sisällä eikä myöskään koske yhteenkään paikalla olleeseen henkilöön, vaan ainoastaan seisoo tumput suorina paikalla.

Saarisen mukaan kaikki tapahtumaan osallistuneet henkilöt ryntäsivät kauppakeskukseen sisälle, vaikka videolla näkyy selvästi, ettei asia ole näin. Lisäksi Saarinen kertoi, että ihmiset yrittivät ulos tultuaan takaisin sisälle, vaikka videot todistavat tämänkin väitteen valheeksi. Kaiken lisäksi Saarinen väitti, että katutapahtuman päätyttyä kiinni rullatut liput olisi rullattu takaisin auki juuri ennen ”hyökkäystä” – jopa näinkin mitätön asia täytyi valehdella, kuten videot todistavat!

Saukko ja Saarinen valehtelivat molemmat, että tilanne olisi kestänyt jopa viidestä kymmeneen minuuttia. Valvontakameranauhoilta kuitenkin selvisi, että välikohtaus oli ohi todellisuudessa muutamassakymmenessä sekunnissa. Paisuttelemalla tapahtuman kestoa sekä poliisi että asianomistaja yrittivät saada välikohtauksen vaikuttamaan paljon aggressiivisemmalta kuin se todellisuudessa oli. Lehdistö ei uutisoinut lainkaan siitä, kuinka pahasti käräjillä kuullut kertomukset erosivat käräjillä näytetystä videosta. Miksipä pilata hyvää tarinaa tylyllä totuudella?

Kuultavana ollut poliisi on videollamme näkyvä lippalakkipäinen vanhempi poliisi. Hänen kuulemisensa jälkeen istuntopäivä päättyi. Oikeudenkäynti jatkuu torstaina, jolloin kuullaan vielä viittä todistajaa ja loppulausunnot.

 

Julkaistu alunperin Kansallisessa Vastarinnassa.

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat