Juutalaisten maailmankongressi kytkeytyy pedofiili- ja raiskauskultiin; kultin johtajalle 120 vuotta vankeutta

Hiljattain uutisoitiin, että Nxivm-nimisen pedofiili- ja raiskauskultin johtaja Keith Raniere oli saanut Yhdysvalloissa 120 vuoden tuomion lukuisista vakavista rikoksista. Kansainvälisesti arkaluontoiseksi asian tekee se, että kyseinen pedofiili-kultti liitetään juutalaisten maailmankongressiin. Oikeustutkimuksien mukaan kultti oli syyllistynyt yli 20 vuoden ajan muun muassa lapsipornoon, raiskauksiin, ihmiskauppaan, kiristämiseen ja pakkotyöhön. Kultti toimi myös pyramidihuijauksena, jonka ansiosta sen johtajista tuli upporikkaita. 

Artikkeli on osittain referoitu Partisaanin  “Juutalaisten maailmankongressiin liitetyn pedofiilikultin johtajalle 120 vuotta vankeutta”  julkaisusta. 

Juutalaiset rikollisverkostot 

Yleisradion mukaan Nxivm-pedofiili- ja raiskauskultin rahoittajiksi paljastuivat Seagram’s viskimerkin perijättäret Sara ja Clare Bronfman. Yle kuitenkin “unohtaa” mainita, että kysymyksessä on juutalaisrahoittajat. Yle pimittää myös sen, että kultin toimintaan on muutenkin kytkeytyneet juutalaistoimijat. 

Myös monet “vaihtoehtomedioiksi” itseään nimittävät jättävät juutalaiseliitin rikokset paljastamatta. Näin menetellään myös yllä mainitun uutisointien kaltaisissa tapauksissa.  

Kultti on ollut suuren mielenkiinnon kohteena, sillä se on nauttinut avokätisestä rahoituksesta sekä linkeistä Hollywoodiin. Lisäksi sitä on verrattu sionistipedofiili Jeffrey Epsteinin rikollisverkostoon, jonka tärkeimpiä jäseniä olivat maailman johtavat poliitikot ja liikemiehet. Epsteinin sekä Nxivmin tapaukset ovat selvästi osoittaneet, ettei eliitin sekaantuminen järjestäytyneeseen pedofiliaan ole pelkkä ”salaliittoteoria”, vaikka valtamedia näin mielellään väittääkin. 

Nxivm-kultti merkitsi seksiorjansa tällaisella polttomerkillä.

Nxivm-kultti suuntasi markkinointinsa varakkaille naisille sekä tytöille feministisen ”voimaantumisen” sanomalla. Kun elämänhallinnasta kiinnostuneet naiset saatiin sitoutumaan järjestöön, heidät vangittiin, polttomerkittiin, nälkiinnytettiin ja alistettiin johtajan seksiorjiksi. Nuorin Nxivm:n uhreista oli vasta 15-vuotias lapsi. 

Järjestön perusti hypnootikko Nancy Salzman 

The Oprah Magazinen mukaan Nxivm -järjestön alkuperäinen perustaja oli Ranieren läheinen ystävä, hypnootikko Nancy Salzman. Hän on suurella todennäköisyydellä juutalainen, vaikka etniseen ja uskonnolliseen taustaan viittaavat tiedostot ovat hävinneet verkosta. Nxivm:n mielenhallinta- eli manipulaatio-ohjelmat olivat Salzmanin käsialaa. Nainen värväsi myös oman tyttärensä, Laurenin, mukaan Nxivmin toimintaan. 

“Juutalainen” Lauren Salzman oli johtohahmoja kultin vakavimpiin rikoksiin syyllistyneessä haarassa, jota kutsuttiin sadomasokismiin viittaavalla lyhenteellä DOS (Dominant Over Submissive). DOS luokitteli jäsenensä ”mestareihin ja orjiin” sekä pakottivat nämä harrastamaan jatkuvasti seksiä Ranieren kanssa. 

Lauren Salzmanin kirjoittamassa DOS-käsikirjassa todettiin: ”Paras orja saa suurinta tyydytystä, kun hän alistuu täydellisesti mestarinsa työkaluksi – – Annat elämäsi, mielesi ja kehosi kokonaan toisen käyttöön.” 

Juutalaisten maailmankongressin entinen presidentti oli Nxivm-kultin jäsen  

Yleisradio uutisoi: ”[Nxivm-kultin] taustalta löytyvät viskimiljonäärin perijättärien rahat – – seksikulttiin ovat sekaantuneet myös Seagram’s viskimerkin perijättäret Sara ja Clare Bronfman. Bronfmanit ovat rahoittaneet kultin toimintaa tiettävästi sadoilla miljoonilla dollareilla.” 

Yleisradio unohtaa vain mainita, että Bronfmanit on yksi maailman kuuluisimpia juutalaisia  liikemiessukuja. Sara ja Clare Bronfmanin isä, miljardööri Edgar Miles Bronfman on ollut Nxivm-kultin jäsenyyden lisäksi myös Juutalaisten maailmankongressin (WJC) presidentti. Huomionarvoista on, että Juutalaisten  maailmankongressin  mukaan Euroopassa kaikki rajojen sulkemista vaativat puolueet ovat ”uusnatsiliikkeitä”, joiden toiminta on kiellettävä ja johtajat vangittava ”demokratian itsepuolustuksen” nimissä. WJC on näkyvästi juutalaispankkiirien sekä terroristivaltio Israelin asialla. 

Edgar Miles Bronfman.

Kylmän sodan aikana juutalaisjärjestöä johtaessaan Edgar Miles Bronfman ajoi erityisesti Neuvostoliiton juutalaisten etua rakentaen diplomaattisia suhteita juutalaiseliitin luoman ja ylläpitämän kommunistisen hirmuhallinnon ja Israelin välille ja samalla lujittaen heprean kielen ja juutalaisen uskonnonharjoittamisen asemaa Venäjällä. Lisäksi Bronfman edisti kiihkeästi juutalaisten maahanmuuttoa miehitettyyn Palestiinaan. 

Bronfmanit nauttivat edelleen merkittävästä poliittisesta vallasta eri maissa. Perheeseen kuuluva Stephen Bronfman on Kanadan nykyisen pääministerin Justin Trudeaun keskeisin rahoittaja. Bronfmanin ja Trudeaun kiinteä yhteistyö on saanut kovaa kritiikkiä, sillä Bronfmania on epäilty kansainvälisestä veronkierrosta ja muista talousrikoksista. Suvun perinteille uskollisesti Stephen Bronfman on myös aktiivinen Israelin miehityspolitiikan edistäjä. 

Clare Bronfman puolestaan käytti juutalaissukunsa perintörahoja palkatakseen lakimiesarmeijoita suojelemaan Nxivm-kulttia oikeudenkäynneiltä. Bronfman pelotteli Nxivm-kultin uhreja ja uhkasi tuhota heidät taloudellisesti, mikäli he paljastaisivat rikokset ulkopuolisille. Bronfmania onkin kuvattu ”saalistajaksi ja vaaralliseksi megalomaanikoksi” käytöksensä vuoksi. 

Markku Juutinen

 

Lähteet 

Yle (28.10.2020). https://yle.fi/uutiset/3-11616946; Yle: https://yle.fi/uutiset/3-10584781  

Yle: https://yle.fi/uutiset/3-9917734  

The Oprah Magazine (27.10.2020). https://www.oprahmag.com/entertainment/a33752877/nancy-salzman-nxivm-now/  

https://www.theguardian.com/us-news/2020/sep/30/nxivm-group-leader-benefactor-prison-sentence

The New York Times (30.8.2020). https://www.nytimes.com/2020/09/30/nyregion/clare-bronfman-nxivm-keith-raniere-sentence.html  

https://www.timesofisrael.com/daughter-of-late-wjc-head-charged-with-aiding-group-dubbed-a-sex-cult/

5 kommenttia

  1. Ko.kansanryhmän rikolliset jäsenet raa’asti polttomerkitsivät uhrinsa, kuten karjan. Karjaksihan (ts.goyimeiksi) ko.kansanryhmän epäpyhä kirja toisuskoisia nimittääkin,joten ei (taaskaan) yllätä heidän toimintansa raakuus ja rikollisuus.

    Plusääni(8)Miinusääni(0)
    1. Suomessa on raportoitu 189 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.
      Miten ihmeessä tällaista voidaan levittää kun testi ei edes ole luotettava ja sen on todettu olevan arvoton?
      https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007167659.html
      Vastaa
      Testi on pelkkä suuntaa antava karkea indikaattori ja sairaustilan toteamiseen tarvitaan perusteellinen asiantuntijan suorittaman diagnoosi, jossa sairautta eritellään myös tunnusomaisten oireiden kautta. Koronaoireet eivät tietääkseni mitenkään poikkea tavanomaisen flunssan oireista (kyseessä voi olla jopa yksi ja sama asia).
      Tauti on poliittinen ja sen avulla uuden maailman fanaatikot vievät eteenpäin suunnitelmiaan. Yksityiskohdissa on paljon karkeutta, mutta kokonaisuutta viedään eteenpäin erittäin taitavasti. Ihmisten massahypnotisointi on naurettavan helppoa. Ihmiskunnan taru lähestyy loppuaan ja vain muutama järkevä jää vikisemään ja nekin kai nitistetään lopulta. Covid-kommunistien tarkoitus on muuttaa vallitsevaa poliittista kulttuuria siten, ettei yksityisajattelua enää sallita.

      Plusääni(8)Miinusääni(1)
  2. Toisen ihmisen täydellinen alistaminen ja hallitseminen tuo saatanaa seuraaville ihmisille ja heidän törkyherralleen valtavaa tyydytystä. Kristinusko kehottaa toisen ihmisen itsemääräämisoikeuden kunnioittamiseen. Myötätunto on tärkeää myös buddhalaisuudessa. Vanhaa Testamenttia oikein tulkitseva juutalaisuus antaa arvoa myös muukalaisille ja kieltää näiden sortamisen. Heprealaisten ylivertaisuutta korostava tulkinta tuli juutalaisuuteen vasta myöhemmin ja vahvistui, kun juutalaiset hylkäsivät Jeesuksen Kristuksen ja valitsivat poliittisen kiihkoilijan Barabbaksen.

    Kommunistit ovat täydellisesti, mutta usein tietämättään antautuneet saatanalle ja nauttivat toisten ihmisten komentamisesta ja heidän rankaisemisestaan ellei ohjeita noudateta. He haluavat päättää jopa ihmisten ajatuksista ja haluavat alistaa ne omalle lucuferistiselle agendalleen. Suomessa kristillinen kulttuuri on vaihtunut nopeassa tahdissa kommunistien hallitsemaan ilmapiirin. Jopa aivan tavalliset ihmiset haluavat olla alistamassa muita ja rajoittamassa heidän itseilmaisuaan erityisesti, jos se painottunut perinteisiin käsityksiin moraaliarvoista, uskonnosta ja kauneudesta. Nämä eivät sovellu luciferistien pakkoedistysajatteluun sekä heidän maaniseen ja harhaiseen vimmaansa maailman parantamiseksi. Luciferisti usein uskoo edistävänsä hyvää asiaa, vaikka toimiikin törkyherransa alaisuudessa tämän toiveita toteuttaen ja lopulta nauttii, kun näkee ihmisten kärsivän hirmuvaltansa alla.

    Huonolaatuisessa fasismissa on usein tämä sama yhteen muottiin puristamisen piirre. Hyvänlaatuinen fasismi tai kansallissosialismi ottaisi huomioon yksilöiden ominaispiirteet ja valjastaisi nämä kansakunnan rakentamiseen ilman yhteen muottiin pakottamisen tarvetta.

    Plusääni(7)Miinusääni(1)
  3. JUUTALAISUUDEN YMMÄRTÄMINEN AVAIN NYKYAIKAAN
    Taas hyvä artikkeli Magneettimediassa. Juutalaisuudesta pitää puhua, sillä se on uhka koko sivilisaatiomme elämälle. Juutalaisuuden perusteet: 1) Jeesuksen murhan jatkaminen perkeleellisellä informaatiolla (Talmud), joka on kasvatuksella ja rodullisella eristäytymisellä iskostettu 2000 vuoden ajan juutalaissukupolviin kylväen vihaa ei-juutalaisia (gojimit) kohtaan ja erityisesti kristinuskoa kohtaan. 2) Soluttautuminen gojimiyhteiskuntiin tuottamaan rappeutumista gojimien kulttuurissa tieteen, taiteen ja yhteiskuntaelämän osalta: marxilaisuus, freudilaisuus, suhteellisuusteoriat, holokausti-valhe, viihdeteollisuus ym. 3) Poliittisen vallan hankkiminen gojimivaltioissa vapaamuurarijärjestön ja pankkitoiminnan avulla. 4) Mielipiteenmuokkaamisvallan anastaminen gojimivaltioissa: lehdistö, aikakauslehdet, kirjankustannus, elokuvat, radio, televisio, uutistoimistot ja Internet. 5) Kaiken perustana juutalaisten peritty pahuus, jonka Talmud-uskonto on heihin iskostanut: juutalaiset ovat sielultaan perkeleitä, vaikka näyttävät normaaleilta ihmisiltä. Täten he tietoisesti tai alitajuisesti tuottavat kaikessa pahaa ja väärää eli Jeesuksen sanoin: ”Te olette isästä perkeleestä, ja isänne himoja te tahdotte noudattaa. Hän on ollut murhaaja alusta asti, ja totuudessa hän ei pysy, koska hänessä ei totuutta ole. Kun hän puhuu valhetta, niin hän puhuu omaansa, sillä hän on valhettelija ja sen isä.” (Joh. 8: 44). 6). Juutalaisten päämääränä on koko planeetan valtaus ja kaikkien kansojen alistaminen juutalaisten orjiksi. Tähän he vääjäämättömästi pyrkivät. Nykyinen COVID-19 -huijaus on osa tätä päämäärää, missä pyritään muuttamaan koko maailman kattavilla rokotuksilla gojimien DNA:ta maailmanvaltauksen helpottamiseksi. Juutalaisia ei saa päästää hallitsemaan mediaa, pankkitoimintaa, salajärjestöjä eikä opetusta. Ellei juutalaisvainoja toteuteta, he valtaavat planeetan ja vievät koko ihmiskunnan tuhoon. Heidän valtansa on tällä hetkellä hirvittävä, mutta tätä ei näe kokonaisuudessaan kuin henkisesti valaistuneet. Juutalaiset ovat saaneet kristityt palvelemaan heitä: kristityt uskovat holokaustiin ja pitävät Israelia Jumalan valtiona ja juutalaisia Jumalan omaisuuskansana. Tällaiseen järjettömyyteen päädytään, kun ei noudateta Kymmentä Käskyä käytännön elämässä ja uskotaan Raamatun kirjaimellinen vaan ei todellinen merkitys. Jeesuksen tunnustamisessa Jumalaksi, jossa on Kolminaisuus ja samanaikainen Kymmenen Käskyn mukainen elämä siksi, että Käskyt ovat Jumalan Käskyjä eikä vain yhteiskunnallisia ja moraalisia käskyjä, johtaa valaistumiseen ja juutalaisten petollisen toiminnan havaitsemiseen. Juutalaisuus kolmella sanalla sanottuna: valhe, petos, murha. Tämä puhe voi tuntua jostakusta kauhealta, mutta jos kaikki juutalaisten aikaansaannokset paljastettaisiin, niin ihmiskunta harmittelisi sitä, miksi natsit eivät toteuttaneet ”holokaustia” niin kuin valheellisesti nykyään väitetään. Juutalaisviha on terve ilmiö, sillä se on vihaa ihmiskunnan päävihollista eli perkelettä vastaan. Se on lähimmäisenrakkautta koko ihmiskunnan pelastamiseksi.

    “VOITTO PERKELEESTÄ Kymmenen Käskyn avulla”

    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(8)Miinusääni(1)
  4. JUUTALAISTEN SUOSIKKI PRESIDENTIKSI
    Vaikka Trump on todistettavasti Israelin suuri ystävä ja juutalaisten käsikassara, niin olisi hän kuitenkin ollut parempi kuin Biden USA;n presidentiksi. Sillä Biden on lammasmainen koira, joka on vielä Trumpiakin pahempi juutalaisten perseennuolija. Biden on julistautunut sionistiksi ja sai vuonna 2016 Juutalaiselta Maailman Kongressilta korkeimman mahdollisen palkinnon eli Theodor Herzl -palkinnon. Bideniltä puuttuu rohkeus ajaa amerikkalaisten etuja, mikä olisi ollut Trumpilla. Saa nähdä, miten Biden omistautuu COVID-16-huijauksen edistämiseen USA:ssa. Tämä päivä oli yksi huonoimpia USA:n historiassa.
    BENJAMIN KIVILOHKARE, miles Domini, pontifex primus
    Herran Toisen Tulemisen Kirkko

    Plusääni(1)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat