Juutalaistaustainen toimittaja syyttää Assadia islamistiterrorismista

Juutalaistaustainen toimittaja Josh Rogin syyttää Bloomberg News -julkaisussa Syyrian presidentti Bashar al-Assadia Pariisin terrori-iskuista. Roginin mukaan Assad loi Islamic Staten, joten Syyriassa on tehtävä vallankaappaus.

Kuten eilen uutisoimme, on esimerkiksi entinen Nato-komentaja James Stavridis ehdottanut Syyriaan hyökkäämistä Pariisin iskujen varjolla. Stavridisin mukaan Nato voisi iskeä Syyriaan käyttäen Islamic Staten terrorismia tekosyynään ja alkaa samalla tehdä yhteistyötä Assadia vastaan taistelevien kapinallisryhmien kanssa.

Rogin on vihainen siitä, että Pariisin isku on kääntänyt poliittisen huomion pois Israel-vastaisesta Assadista kohti Israelin tukemaa Islamic State –terroristijärjestöä.

Rogin esittää salaliittoteorian, jonka mukaan Assad itse loi Islamic Staten jonkinlaiseksi propaganda-aseeksi. Todellisuudessa IS nousi nykyiseen asemaansa Israelin tukeman arabikevään sekä Syyrian länsimielisen opposition väkivaltaisten mielenosoitusten synnyttämän kaaoksen myötä.

syyria armeija

John Kerry Israelissa.
John Kerry Israelissa.

Roginin mukaan Assad ylläpitää Islamic Staten hirmuvaltaa Syyrian pohjoisosissa, joten lännen vastuulla on paitsi tuhota IS niin myös kaataa Syyrian laillinen hallitus. Rogin lainaa Yhdysvaltojen juutalaista ulkoministeri John Kerryä, jonka mukaan ”terrorismi” voidaan kitkeä Syyriasta ainoastaan tuhoamalla maan hallitus! Kerry on todennut ”rukoilevansa” vallankaappausta Syyriaan.

Artikkelin julkaisseen Bloomberg L.P. –konsernin perustaja ja omistaja on juutalainen liikemies Michael Bloomberg.

 

Lue myös:

Totuus Syyriasta
Terrorismin ja pakolaistulvan todelliset syylliset
Juutalaiset ja rasismi, osa 3: Miksi kansallismielisten tulee vastustaa Israelia?

5 kommenttia

  1. No joo, tulihan ne juutalaiset ulos kaapista. Olisivat hyökänneet Syyriaan jo aikoja sitten, mutta kun Venäjä tukee Al-Assadia, niin ei oikein voi. Eikö se jo riitä, että amerikkalaiset saivat Isisin aikaan iskemällä Irakiin ja kaatamalla Sadam Husseinin hallinnon. Nyt kaikki saa maksaa heidän aikaansaannoksistaan. Ei pidä unohtaa tässä terroristien aikakautena Israelin tekemiä iskuja ja murhia palestiinalaisia kohtaan vaikka niihin on jo turruttu. Tuomiopäivä lähestyy…

    Plusääni(15)Miinusääni(2)
  2. Miettikääpä sitä pakolaismäärää mitä Syyriasta potentiaalisesti lähtee, jos Assad syrjäytetään. Maassaa asui ennen sotaa ~20 miljoonaa ihmistä, josta nyt (AFAIK) on ~4-5 miljoonaa ulkomailla pakolaisina. Meillä on vasta jokunen miljoona pakolaista Euroopassa tällä hetkellä..

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
  3. Vain murto-osa EU:n pakolaisista on Syyriasta. Eniten euroherrat tuntuvat kaipaavan afrikkalaisia. 400 miljoonaa onkin ilmeisesti lähtökuopissa, koska rajat avautuvat koko ajan lisää

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
  4. Saddam Husseinin luoma Daesh (isis)-järjestö, sekä Iranin tukema Assad ovat niin partnereita, kuin myrkkyä Venäjälle, vaikka Venäjä leikkiikin Assadin kaveria. Todellisuudessa he ovat vain öljyn perään ja käyttävät Daeshia osana suunnitelmaa ja syrjäyttävät Assadin kun hetki on oikea, tuhoten lopulta myös Daeshin yhteistyössä Israelin kanssa. Näin Venäjä tekee palveluksen Israelille ja palauttaa osaltaan rauhan alueelle.

    Plusääni(2)Miinusääni(7)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat