Juutalaistaustainen aktivisti: ”Valkoisten kuoleminen sukupuuttoon on hyvä asia!”

Juutalaistaustainen opettaja Emily Goldstein on herättänyt kiivasta keskustelua artikkelillaan ”Kyllä, monikulttuurisuus tarkoittaa valkoisten hävittämistä (ja se on hyvä asia!)”.

Viime viikolla uutisoimme amerikanjuutalaisen AJC-järjestön mainosvideosta, jossa juutalainen aktivisti vaati lisää ”monikulttuurisuutta” valkoisten rakentamiin valtioihin. Goldstein vie maahanmuuttokampanjoinnin uudelle tasolle ja toteaa olevansa ”äärimmäisen iloinen siitä, että valkoinen rotu on kuolemaisillaan”.

”Valkoisilla ei ole oikeutta olla olemassa. Piste. Tämä voi kuulostaa äärimmäiseltä, mutta se on totta. Historiasta vähänkään tietävät valkoiset kiroavat säännöllisesti rotuaan. Kautta kirjoitetun historian valkoiset ovat olleet syypäitä vainoihin, kansanmurhiin, kolonialismiin, imperialismiin ja kaikkeen mahdolliseen pahuuteen. Valkoiset ovat vieneet pahuuden uudelle mittakaavalle.

Valkoiset ovat kiistäneet muiden rotujen oikeuden olla olemassa. Valkoiset ovat historian eri aikoina sortaneet jokaista rotua tällä planeetalla.

Valkoisuus on rasismia. Piste. Valkoisuus on jokaisen sortamisen muodon alku ja juuri. Valkoisuus on rasismia, seksismiä, homofobiaa, transfobiaa, ableismia, juutalaisvihaa, islamofobiaa ja heteropatriarkaalista kapitalismia. […] Valkoisuus on kuin valtameri, jossa rasismi virtaa.”

Goldsteinin mukaan ”holokaustiselviytyjät” voivat kertoa omakohtaisiin kokemuksiin perustuen, mitä tapahtuu, kun valkoiset johtavat valtiota. Paras tapa estää uusi holokausti on kannustaa valkoisia olemaan hankkimatta lapsia.

Monikulttuurisuus on monien mukaan Euroopan kohtalo, jonka vastustaminen on "moraalitonta".
Monikulttuurisuus on monien mukaan Euroopan kohtalo, jonka vastustaminen on ”moraalitonta”.

 

Valkoisten syntyvyys on romahtanut

Goldsteinin mielestä maailma on menossa positiiviseen suuntaan, sillä valkoisten syntyvyystilastot ovat romahtaneet: ”Meidän sukupolvemme aikana valkoisista tulee viimein vähemmistö monissa aiemmin ’valkoisina’ pidetyissä valtioissa, kuten Amerikassa, Englannissa, Ranskassa, Saksassa, Australiassa, Kanadassa ja Uudessa-Seelannissa.”

Goldstein kirjoittaa, että kun valkoiset ovat vähemmistö, eivät nämä tule hyötymään ”positiivisesta syrjinnästä” nykyisten etnisten vähemmistöjen tavoin. Valkoiset eivät ole ansainneet tukea, sillä olemme kautta historian riistäneet muita kansoja. Etelä-Afrikassa valkoiset ovat selkeä vähemmistö (8,4 prosenttia väestöstä), mutta mustat hyötyvät maassa edelleen ”positiivisesta syrjinnästä”.

Syrjintä on ”positiivista”, kun epäpätevät mustat saavat työpaikan pätevien valkoisten sijaan. Etelä-Afrikassa ”positiivinen syrjintä” johtaa usein jopa kuolemantapauksiin, kun mustille on annettu virkoja, jotka olisivat vaatineet korkeaa älykkyysosamäärää, kurinalaisuutta ja suunnittelukykyä. Viime vuonna uutisoimme esimerkiksi tapauksesta, jossa eteläafrikkalaisia vauvoja alkoi kuolla, koska mustat virkamiehet eivät osanneet huolehtia viemärijärjestelmän hygieniasta.

 

Vihapuhelaeilla valkoisia vastaan

Goldstein iloitsee ”vihapuhelakien” kiristymisestä. Kun sananvapaus riistetään rodullisesta tulevaisuudestaan huolissaan olevilta valkoisilta, he eivät voi levittää ”vihaa” yhteiskunnassa. ”Vihalla” tarkoitetaan ajattelutapaa, jonka mukaan kaikilla kansoilla – myös valkoisilla – on oikeus vaalia omaa rotuaan ja muodostaa väestöllinen enemmistö omassa isänmaassaan.

Vaikka kärkevä ja väkivallalla mässäilevä kirjoitustyyli on vuosikymmenten ajan ollut kommunistien, feministien ja kulttuurimarxististen julkaisujen tyylikeino, epäilevät monet, että Goldstein voi olla äärimmilleen viety karikatyyrihahmo. Goldstein sanoo tekstissään suoraan sen, mitä kulttuurimarxistit yrittävät peitellä korulausein.

Monikulttuurisessa maailmassa valkoisia tullaan kohtelemaan paljon huonommin kuin valkoiset ovat kohdelleet länsimaissa asuvia etnisiä vähemmistöjä. Valkoisten kansanmurha on todellisuutta, mutta aiheesta julkisuudessa puhuvat hiljennetään ”vihapuhelakien” avulla. Kouluissa ja valtamediassa todellakin opetetaan, että valkoiset ovat kolonialismin, orjuuden ja rasismin alkuperä ja että rodussamme on jotain niin vastenmielistä, että me emme saa olla kansallismielisiä. Sen sijaan esimerkiksi mustilta ja juutalaisilta kansallismielisyyttä ei kielletä.


Open Borders for Israel –kampanja muistuttaa, että tietyillä valtioilla on edelleen takkuileva monikulttuurisuuskehitys.

Olipa Goldstein siis kuka tahansa, hänen tekstinsä kuvaa rehellisesti valkoisten painajaismaista tulevaisuutta. Pikanttina lisänä Goldstein lainaa artikkelissaan juutalaista ”rasisminvastaista” aktivistia Tim Wisea (1, 2, 3). Kuten Wise, Goldstein väittää juutalaisuudestaan huolimatta olevansa ”valkoinen”.

Wise itse yrittää usein peitellä juutalaistaustaansa, sillä hän pelkää, että hänen juutalaisuutensa julkituleminen voisi ruokkia ”antisemitismiä”. Wise todellakin ruokkii toiminnallaan vihaa, mutta viha on perusteltua. Goldsteinin artikkelissa esiintyy yksi Wisen legendaarisimmista sitaateista:

”Kuuletteko sen? Kuuletteko, kuinka valtakuntanne huutaa kuollessaan? Teidän kansakuntanne (sellaisena kuin te sen tunsitte) on tuhoutumassa peruuttamattomasti. Minä kuulen nuo äänet. Ne ovat ihania.”

Wisen mukaan on epäreilua, että yllä oleva lainaus ja monet vastaavat lausunnot asetetaan oikeaan kontekstiin: juutalainen aktivisti puhumassa valkoiselle väestölle. Sen sijaan Wise haluaa esiintyä valkoisena omantunnon äänenä, joka muistuttaa, että meidän valkoisten velvollisuutena on tehdä rodullinen itsemurha, jotta muut kansat saavat viimein oikeutta.

 

Lue myös:

Rasisminvastainen viikko – valkoiset ja mediakritiikittömät aivopesun uhreina
Valkoisten kansanmurhan juuret
Video: valkoisten kansanmurha ja juutalaisten rooli
Ruotsin monikulttuurisuuden juutalaiset juuret
Psykologiset syyt valkoisten syrjäyttämiselle

15 kommenttia

  1. Juutalaistaustainen aktivisti Goldstein (kuten kaikki juutalaiset, samoin esim. Suomen vihapuhepoliitikot ja -poliisit) on aivan oikeassa. Valkoinen ihminen on äärimmäinen barbaari ja joukkotuhoaja. Mitä virkaa esim. on Suomen kansalla, tällä äärimmäisen myrkyllisellä jumalanpilkka- ja alapääkansalla, joka rypee jokapaikanvihassa, lastenmurhissa (aborteissa) ja seksuaalisissa kauhistuksissa? Tämä todella saatanallinen kyrpälauma on valmis mihin tahansa iljettävyyteen, pilkkaan, rienaukseen ja rikokseen, ja kaikkea säestää myrkyllinen ja vihaa täynnä oleva suunsoitto. Ei valkoisella ihmisellä ole mitään olemassaolon oikeutta. Aikoinaan Jumala jo hävittikin koko silloisen ihmiskunnan (Nooan väkeä lukuun ottamatta) vedenpaisumuksessa valtavan syntisyyden vuoksi. Sodoman ja Gomorran Jumala hävitti homoseksuaalisuuden vuoksi, ennakkovaroituksena. Jumala uhkaa koko nykyistä ihmiskuntaa ikuisella helvetillä, koska ihmiskunta hylkää syntien anteeksiantamuksen, oikean Kristuksen. Mikään ei ole enemmän oikein kuin että koko ihmiskunta hävitetään ja heitetään ikuiseen helvettiin.

    Ei ole mitään rotuja, kaikki ihmiset ovat alkuisin Aadamista ja Eevasta. On vain perkeleen lapsia ja Jumalan lapsia (kristittyjä; kyllä, muutama todellinen kristitty vielä on maan päällä – huom. nykykirkot ja kirkkokunnat ja niissä patsastelevat ulkokultailijat eivät ole kristillisiä tai kristittyjä, he ovat valkoisia perkeleitä).

    Ei siis vain valkoinen ihminen ole ansainnut perikatoa ja helvettiä; saman kohtalon ovat ansainneet juutalaisuskoiset (Joh. 8:44; myös Goldstein) ja kaikenväriset kävelevät perkeleet – koko ihmiskunta. Jeesus Kristus ilmestyy lupauksensa mukaan pian, ja silloin kuolleetkin herätetään haudoistaan tuomiolle ja Kristuksessa pelastumattomat heitetään ikuiseen helvettiin ja Kristuksen omat saavat elää ikuisesti autuudessa uudessa ja uusissa taivaissa, jotka Jumala on omilleen luvannut luoda, 2. Piet. 3:13.

    Katsokaapa, mitä barbariaa oli valkoisen ihmisen ja juutalaisten yhteinen riehunta toisessa maailmansodassa, joka ei ollut mikään sota (kunnia puuttui) vaan kansanmurhaponnistus, joka jatkuu yhä toisissa muodoissa, yhä kiihtyen;

    https://www.youtube.com/watch?v=GMCOKNCwHmQ

    Katsokaapa ja kuulkaapa, mitä myrkkyä suomalainen sylkee suustaan kaikkialla, aivan kaikkialla! Arvatkaapa, mitä tämä kyrpälauma pian tekee!

    Vesa-Ilkka Laurio (= nimimerkki kellogs-pahkajärvi).

    Tilulilu. Heikunkeikun.

    Pimpelpompel.

    Tsau!

    Plusääni(7)Miinusääni(10)
    1. Olet myöhässä. Olen jo kuollut;

      ”Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut? Niin olemme siis yhdessä hänen kanssaan haudatut kasteen kautta kuolemaan, että niin kuin Kristus herätettiin kuolleista Isän kirkkauden kautta, samoin pitää meidänkin uudessa elämässä vaeltaman. Sillä jos me olemme hänen kanssaan yhteenkasvaneita yhtäläisessä kuolemassa, niin olemme samoin myös yhtäläisessä ylösnousemuksessa, kun tiedämme sen, että meidän vanha ihmisemme on hänen kanssaan ristiinnaulittu, että synnin ruumis kukistettaisiin, niin ettemme enää syntiä palvelisi; sillä joka on kuollut, se on vanhurskautunut pois synnistä” (Room. 6:3-7).

      Ette te, eikä mikään asia maailmassa, voi minua enää tappaa. Olen jo kuollut. Ette saa minua enää kiinni.

      Pois tahdon tästä maailmasta, ja tässä on yksimielisyys. Haluan pois täältä ja te haluatte poistaa minut täältä.

      Tapahtukoon siis niin.

      Käsissänne Suomi on varmasti luotettavissa käsissä ja pelastuu. Kuten tähänkin asti.

      ”Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme” (Room. 8:38-39).

      ”Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on: ’Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa’; ja vielä: ’Herra tuntee viisasten ajatukset, hän tietää ne turhiksi’. Älköön siis kukaan kerskatko ihmisistä; sillä kaikki on teidän, teidän on Paavali ja Apollos ja Keefas, teidän on maailma ja elämä ja kuolema, nykyiset ja tulevaiset, kaikki on teidän. Mutta te olette Kristuksen, ja Kristus on Jumalan” (1. Kor. 3:19-23).

      Tiedän, mitä pian tapahtuu.

      Mutta totuudesta on täällä turha puhua.

      Plusääni(7)Miinusääni(3)
    2. https://sensuroituahistoriaa.wordpress.com/2015/04/16/ranskan-vastarintaliikkeen-terrori-sodan-jalkeen/comment-page-1/

      Myös muiden kansallisuuksien ja maiden osalta Euroopassa järjestettiin suuri puhdistus. Tässä on juttua Ranskasta, mutta Holannissa, Belgiassa ja Italiassa meno oli erittäin villiä. Siis yhteistoimintasyytösten verukkeella muirhattiin paljon ihmisiä, usein ilman näytösoikeudenkäyntejä ja vangitsemisia kidutuksineen ym. Tietenkin fasistisluonteisten puolueiden jäsenet ja esim. Saksan miehitysajan poliisit olivat suosittua riistaa. Esim. Ranskassa ja Norjassa myös saksalaisten heilat. Tosin Norjassa ei kai heitä murhattu (ainakaan isoa porukkaa, vai onko jollain tietoa?)

      Tässä on hyvä kommentti blogista: ”Warren Routledgen kirja Eliw Wieselistä (Holocaust High Priest/2015) sivuaa tuota vastarintaliikkeen asiaa. Siinä muistutetaan vielä, että tietenkin vastarintaliikettä johtivat juutalaiset ja ulkomaalaisia, etenkin Puolasta hiljattain saapuneita juutalaisia oli sen johdossa. Juutalaisethan kommunistipuolueita pyörittivät kaikkialla. Nuo murhat olivat siis suureksi osaksi juutalaisten suorittamia ja ilman muuta juutalaiseliitti oli päättänyt murhista. He suorittivat vihaamiensa ”fasistien” eliminoinnin ja tietenkin nyt saatiin tappaa ihan vain ranskalaisia. Yksi veruke tappamiselle saattoi olla vain saksalaissotilaan heilana oleminen.

      Tällaista kaikkea kivaa annamme juutalaisten tehdä. No muidenkin kommunistien tekeminä nämä ovat hirveitä, mutta muut ovat siis aina paikallista huonointa ainesta eli roskaväkeä. No olihan koko sodassa kysymys Saksan tuhoamisesta ja saksalaisten lahtaamisesta eli juutalaisten sodasta. Muut maat olivat alistettuja ja siis muut kansakunnat sotivat kauhean tuhoamissodan juutalaisten käskyttäminä.”

      Suomessa ei sentään vielä sodan jälkeen menty tällaiseen. Kuitenkin suomalaisia on aivopesty vasemmistolaisuuteen ja liberalismiin ym. ja yhteiskunta valehtelee saksalaisista ja mustaa heitä. Toisaalta näitä ulkomaiden rikollisia ”vastarintaliikkeitä” ihannoidaan joka suunnalla. Saksalaisten ym. kokemat rikokset salataan ja toisaalta ilmitulleita rikoksia väitetään oikeutetuiksi tai ainakin ymmärrettäviksi. Myös oma maa häväistään ja esim. fasismi on kielletty.

      Suomalaisista on tehty juutalaisten palvelijoita. Toiset puhuvat tässä, että väki ”ei ole herännyt”. Toinen sanoo, että väki on tolkutonta ja sekapäistä tms. Itse en jaksa uskoa siihen, että ihmiset olisivat laajalla rintamalla todella tyhmiä tai tietämättömiä. Mielestäni kyseessä on harkittu valehtelu juutalisen yhteiskunnan opettamalla tavalla ja juutalaisten palveleminen. Ihmiset ovat huomanneet, että juutalaisia on palveltava ja siksi ihmiset valehtelevat joka asiasta, koska tietävät yhteiskunnan siitä palkitsevan. On tiedossa, että totuus ei ole vallanpitäjille (juutalaisille) mieleen. Siksi siitä ei olla edes kiinnostuneita useinkaan eikä sitä pidetä tärkeänä. Tietenkin juutalaiset vastustavat useimmiten joka asiassa totuuden ilmituloa, koska heidän valtansa ja ihmiskunnan alistamiseprojektinsa perustuu valehtelemiseen ja petkuttamiseen. Myös väkivaltaan jo korruptioon enenevässä määrin.

      Useimmat ovat siis heittäneet pyykeen kehään. Tietenkin on syytä viestiä niille, joilla ei kaikki ole kuitenkaan selvillä ja jotka ehkä saattaisivat riittävällä tiedottamisella alkaa ajatella toisin ja jopa nousta vastarintaan. Tietenkin tuntuu vähäiseltä tämä määrä, vaikka ollaan jo näin pitkällä. Vallan vaihto tuntuu toivottomalta. Koska tahansa voidaan massat usuttaa toisinajattelijoiden kimppuun. Tämä voi olla uhkakuva, jos luoidaan kriisejä ja esim. tuyodaan mamuja mielettömästi.

      Plusääni(9)Miinusääni(0)
  2. Kertoo kyllä aika paljon siitä sinun jumalastasi se seikka että hän ylentää nimenomaan juutalaiset omaksi kansakseen hänen omassa kirjassaan.

    Plusääni(8)Miinusääni(4)
    1. Kuten olen ainakin neljä kertaa tällä foorumilla osoittanut, Vanhan testamentin ajan Jumalan kansa, juudalaiset (ei ”juutalaiset”), olivat kristittyjä. He uskoivat lupauksen syntien anteeksiantamuksesta, alkuevankeliumin, jonka Jumala antoi HETI syntiinlankeemuksen jälkeen:

      ”Ja minä panen vainon sinun (käärmeen eli perkeleen) ja vaimon välille ja sinun siemenesi ja hänen siemenensä välille; se on polkeva rikki sinun pääsi, ja sinä olet pistävä sitä kantapäähän” (1. Moos. 3:15). Vaimon siemen, joka polkee rikki perkeleen pään, on Jeesus Kristus (Gal. 3:16).

      Vanhan testamentin ajan kristityt (eivät tietenkään tämän nimisinä, mutta asiallisesti) uskoivat syntien anteeksiantamuksen luvatussa Jeesuksessa (”siemenessä”), Uuden testamentin ajan kristityt jo tulleessa Jeesuksessa. Kumpikin usko on aivan sama pelastava usko. Sana ”juudalainen” tarkoittaa Juudan heimon jäsentä ja myöhemmin Juudan valtakunnan kansalaista. Juudalaiset olivat Vanhan testamentin ajan kristikunta. Aadam ja Eeva olivat ensimmäiset kristityt uskoessaan alkuevankeliumin. Mooses oli kristitty (Joh. 5:39 + 46; Luuk. 24:27). Aabraham oli kristitty (Joh. 8:56). Ympärileikkauksen Aabraham sai uskonvanhurskauden (kristillisyyden) merkiksi, sydämen ympärileikkauksen merkiksi siis (Room. 4:11; Room. 2:28-29).

      Sana ”juutalainen” tarkoittaa Jumalan sanaa vastaan nousevia fariseuksia, jotka ryhmänä alkoivat muodostua Babylonian pakkosiirtolaisuudessa muutama vuosisata e.Kr. He alkoivat laatia omaa, alun perin suullista ”perinnäissääntöään”, joka kiertää ja vesittää Jumalan sanan ja jonka Jeesus kirosi (Matt. 15:6; Mark. 7:13). Vanhan testamentin Jumalan omaisuuskansasta kuuluu siis käyttää nimitystä ”juudalainen”, ei ”juutalainen”.

      Nämä juutalaiset (fariseukset) tappoivat Jeesuksen. Fariseukset ja saddukeukset sulautuivat yhteen, ja Uuden testamentin juutalaiset ovat noita ulkokultailevia fariseuksia, Jeesuksen verivihollisia. Heidän perinnäissääntönsä saatettiin kirjalliseen muotoon n. 500 j.Kr., ja nykyisin se tunnetaan Talmudina, juutalaisten pyhänä kirjana. Talmudin Gittin 57a ilmoittaa, että Jeesusta keitetään kiehuvassa ulosteessa helvetissä rabbien moittimisen vuoksi.

      Nimimerkki, jolle tämä vastaus on laadittu, on kokonaan pihalla. Samoin luultavasti koko Suomen kansa.

      5,4 miljoonaa pihalla olijaa!

      Kaikki valehtelevat näistä asioista.

      5,4 miljoonaa valehtelijaa!

      Plusääni(8)Miinusääni(8)
    2. http://christogenea.org/

      Critical Review of E. Raymond Capt’s Israel, Judah and Jew – See more at: http://christogenea.org/#sthash.FSdVdK3C.dpuf

      Tässä on oikea selvitys ketä juutalaiset on he ovat äpäriä ja epäpuhtaita ja lauriokin väitti jossakin että nämä epärät voisivat pelastua se on täyttä roskaa ja nyt laurio väittää ettei ole rotuja että kaikki tulevat aatamista ja eevasta tämä menee täydellisesti metsään.Jo raamattukin kieltää eurooppalaisten saastuttamasta vertaan sekaantumalla muihin rotuihin,Ja rotupuhtauden rikkominen on yksi suurin synti jokaine joka eurooppalainen joka nai ei eurooppalaisen niin hänen jälkeläisensä eivät ole enää israelin kansaa.

      Plusääni(8)Miinusääni(1)
      1. Harhaopettaja olet, tyypillinen suomalainen ihminen siis.

        ”Mutta me tiedämme, että kaiken, minkä laki sanoo, sen se puhuu lain alaisille, että jokainen suu tukittaisiin ja koko maailma tulisi syylliseksi Jumalan edessä; sen tähden, ettei mikään liha tule hänen edessään vanhurskaaksi lain teoista; sillä lain kautta tulee synnin tunto. Mutta nyt Jumalan vanhurskaus, josta laki ja profeetat todistavat, on ilmoitettu ilman lakia, se Jumalan vanhurskaus, joka uskon kautta Jeesukseen Kristukseen tulee kaikkiin ja kaikille, jotka uskovat; sillä ei ole yhtään erotusta. Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen. Missä siis on kerskaaminen? Se on suljettu pois. Minkä lain kautta? Tekojenko lain? Ei, vaan uskon lain kautta. Niin päätämme siis, että ihminen vanhurskautetaan uskon kautta, ilman lain tekoja. Vai onko Jumala yksistään juutalaisten Jumala? Eikö pakanainkin? On pakanainkin, koskapa Jumala on yksi, joka vanhurskauttaa ympärileikatut uskosta ja ympärileikkaamattomat uskon kautta” (Room. 3:19-30).

        ”Ja hän sai ympärileikkauksen merkin sen uskonvanhurskauden sinetiksi, joka hänellä oli ympärileikkaamatonna, että hänestä tulisi kaikkien isä, jotka ympärileikkaamattomina uskovat, niin että vanhurskaus heillekin luettaisiin; ja että hänestä tulisi myöskin ympärileikattujen isä, niiden, jotka eivät ainoastaan ole ympärileikattuja, vaan myös vaeltavat sen uskon jälkiä, mikä meidän isällämme Aabrahamilla oli jo ympärileikkaamatonna” (Room. 4:11-12).

        ”Teille, pakanoille, minä (so. Paavali) sanon: Koska olen pakanain apostoli, pidän minä virkaani kunniassa, sytyttääkseni, jos mahdollista, kiivauteen niitä, jotka ovat minun heimolaisiani (juudalaisia), ja pelastaakseni edes muutamia heistä. Sillä jos heidän hylkäämisensä on maailmalle sovitukseksi, mitä heidän armoihin-ottamisensa on muuta kuin elämä kuolleista? Mutta jos uutisleipä on pyhä, niin on myös koko taikina, ja jos juuri on pyhä, niin ovat myös oksat. Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta, niin älä ylpeile oksien rinnalla; mutta jos ylpeilet, niin et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua. Sinä kaiketi sanonet: ’Ne oksat taitettiin pois, että minut oksastettaisiin’. Oikein; epäuskonsa tähden ne taitettiin pois, mutta sinä pysyt uskosi kautta. Älä ole ylpeä, vaan pelkää. Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä sinuakaan. Katso siis Jumalan hyvyyttä ja ankaruutta: Jumalan ankaruutta langenneita kohtaan, mutta hänen hyvyyttänsä sinua kohtaan, jos hänen hyvyydessänsä pysyt; muutoin sinutkin hakataan pois. Mutta nuo toisetkin, jos eivät jää epäuskoonsa, tulevat oksastettaviksi, sillä Jumala on voimallinen oksastamaan ne jälleen (Room. 11:13-23).

        ”Sanoohan Raamattu: ’Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään’. Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat. Sillä ’jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu'” (Room. 10:11-13).

        ”Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet. Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa. Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan” (Gal. 3:27-29).

        ”sillä me olemme kaikki yhdessä Hengessä kastetut yhdeksi ruumiiksi, olimmepa juutalaisia tai kreikkalaisia, orjia tai vapaita, ja kaikki olemme saaneet juoda samaa Henkeä” (1. Kor. 12:13).

        ”Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan. Ja tässä ei ole kreikkalaista eikä juutalaista, ei ympärileikkausta eikä ympärileikkaamattomuutta, ei barbaaria, ei skyyttalaista, ei orjaa, ei vapaata, vaan kaikki ja kaikissa on Kristus” (Kol. 3:9-11).

        Jeesuksessa Kristuksessa on juutalaisillekin tarjolla pelastus ja ikuinen autuus ja ikuinen elämä Jumalan yhteydessä. Jeesus sovitti juutalaistenkin synnit!

        Tervetuloa Jumalan valtakuntaan, ikuiseen autuuteen, juutalaiset – ja tietenkin myös epäuskoiset suomalaiset!

        Nähkää kymmenen käskyn valossa olemuksenne ja ytimenne (sydämenne) syvä syntisyys ja siitä seuraava helvetin tuomio. Tarttukaa sydämen uskolla Kristuksen sijaissovitukseen; hän sovitti syntinne puolestanne Jumalan edessä, ja hän nousi vanhurskauttamiseksenne ylös kuolleista. Ilman Kristusta ette voi tehdä pelastuksenne eteen mitään vaan hukutte ikuiseen vaivaan. Avatkaa Uusi testamentti, lukekaa, kuulkaa! Välttäkää harhaopettajia.

        Plusääni(3)Miinusääni(9)
        1. Juutalaisilla ei tule olemaan mitään pelastusta koska jumala tulee repimään kaikki huonot puut juurineen koska jumala tekee vain hyviä puita näin ollen huonot puut eivät ole jumalan tekemiä.

          jeesuskin tuli vain israelin kadonneiden lampaiden takia ei kenenkään muun.

          juutalaisvastaisuudeltasi menee uskottavuus täysin jos kuvittelet että jumala armahtaisi juutalaisia ja näin ei tule käymään.

          Plusääni(7)Miinusääni(3)
          1. Jeesuksessa Kristuksessa on pelastus tarjolla kaikille koko ajan. Koska hylkäät Raamatun (esim. esittämäni raamatunkohdat), olet kokonaan, tietoisesti, perkeleen vallassa eli oman itsesi ja oman käsityskykysi vallassa. Sellaiset hukkuvat helvettiin.

            Luonnollisen (so. Kristuksessa pelastumattoman) ihmisen sydämessä makaa myrkkykäärme (perkele) kerällä syntiinlankeemuksen peruina. Sen käärmeen pää on ihmisen tahto. Sen käärmeen luikertelua on ihmisen voima, ihmisen ymmärrys, ihmisen koko elämä. Sellaiset ovat täällä ”pelastamassa Suomea”!

            Kristuksessa pelastus on tarjolla niin juutalaisille kuin kaikille muillekin.

            Narreja täynnä tämä foorumi, aivan kamalaa, aivan kamalia narreja!

            Ja tällaisillako on kaikki valta tässä maassa (PL 2§)!

            Plusääni(4)Miinusääni(6)
          2. ”Koska hylkäät Raamatun (esim. esittämäni raamatunkohdat), olet kokonaan, tietoisesti, perkeleen vallassa eli oman itsesi ja oman käsityskykysi vallassa. Sellaiset hukkuvat helvettiin.”

            Et käytä omaa itseäsi ja omaa käsityskykyäsi Raamatun valtavasta tekstimäärästä osia poimiessasi?

            a. Olet Jumala.
            b. Helvetissä tavataan!

            Plusääni(3)Miinusääni(1)
  3. http://grizzom.blogspot.fi/2015/06/jews-communists-and-genocidal-hate-in.html

    Tuolla on kommenttiosastosa seuraavaa: ”Treason to whiteness is loyalty to humanity. The goal of abolishing the white race is on its face so desirable that some may find it hard to believe that it could incur any opposition other than from committed white supremacists. ~ Noel Ignatiev, Harvard Magazine, Sep-Oct 2002

    We intend to keep bashing the dead white males, and the live ones, and the females too, until the social construct known as ‘the white race’ is destroyed, not ‘deconstructed’ but destroyed. Even if reason tells us, even shouts with all its force the very absurdity of this confrontation between the small and insignificant people of Israel [i.e., all Jewry worldwide, not just “the State of Israel”] and the rest of humanity… as absurd, as incoherent and as monstrous as it may seem, we are engaged in close combat between Israel and the Nations ~ and it can only be genocidal and total because it is about our and their identities. ~ Yitzhak Attia, Israel Magazine, April 2003

    Plusääni(7)Miinusääni(0)
    1. Nämä ihmiskunnanmurhajuutalaiset hukkuvat ikuiseen helvettiin:

      ”Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?” (Matt. 23:33). Helvetiltä juutalainen voi pelastua vain uskossa Jeesuksen Kristuksen sijaissovitukseen. Jeesus kantoi kaikkien meidän syntimme ja hankki meille sovituksen Jumalan edessä.

      Jeesuksen paluu tapahtuu nyt hetkenä minä hyvänsä. Silloin tapahtuu viimeinen tuomio. Myös Kristuksen hylänneet suomalaiset hukkuvat ikuiseen helvettiin. Niin suomalaiset kuin juutalaiset ovat perkeleen lapsia, tai, kuten Jeesus sanoo, ”käärmeitä, kyykäärmeitten sikiöitä.”

      Plusääni(5)Miinusääni(5)
  4. Joku tuolla sanoi, että olen mielisairas hihhulipaska ja että minun tulisi tappaa itseni. Edelleen hän toteaa, että olen murhanhimoinen perkele, joka tulisi aseella uhaten pakottaa luopumaan uskosta. Olen kuulemma sisäsiittoinen mielipuolihihhuli, joka toivottavasti saa syövän ja kuolee tuskallisesti pois, ja saastainen kristitty, jonka usko on mielisairaus.

    Tuolla erään uutisartikkelin (”Kultaranta: poliisin vakoiltava suomalaisten Internet-käyttäytymistä tehokkaammin”) kommenteissa eräs epäilee, että olen kulttuurimarxistien ja sionistien agentti, mahdollisesti itsekin sionisti/juutalainen. Hänen mielestään olen aliolento, jonka turpa tulee tukkia. Eräs toinen toteaa, että olen ”pihalla” ja että näen hyvää lapsia raiskaavissa ja kebabiksi pilkkovissa muslimimamuissa. Minulla kuulemma ei ole halua pelastaa kansaa ja olen kuulemma sionistien lahjoma.

    Samassa paikassa kolmas epäilee, että kenties pidän itseäni Jumalana, kun tuomitsen kansan (vaikka ”tuomitsemiseni” on nuhtelua, johon Raamattu velvoittaa – Ef. 5:11; 1. Tess. 5:14; 1. Tim. 5:20; Tiit. 2:15; Gal. 6:1; 2. Tim. 4:2; Ps. 141:5; Jaak. 5:19-20; nuhtelu tuli ottaa vastaan: Snl. 12:1; 27:6; 13:1, 18; olen tuonut esiin, että Jumala tuomitsee, ja siksi varoitan). Syyllistyn kuulemma tuomitessani jumalanpilkkaan. En kuulemma kuulu hyvään joukkoon, koska tuomitsen ja jätän ihmiset kadotukseen (vaikka liki ainoana julistan Jeesusta, joka pelastaa kadotukselta).

    Vielä neljäs sanoo, että yritän saada itseni korkeampaan asemaan haukkumalla. Olen kuulemma se todellinen narri täällä.

    Tällaista olen saanut niskaani lähes koko elämäni tältä kansalta eri muodoissa, joten tämä ei ole uutta. Nyt olen tullut TÄYSIN (tästä olen nyt varmistunut) varmaksi, että olen väärässä seurassa suomalaisilla foorumeilla/mielipidepalstoilla/blogeilla. Täällä minulla (ja Kristuksella) ei ole yhtäkään puolustajaa, joten olen kokonaan out. Jeesuksen Kristuksen julistusta en kuitenkaan lopeta (enkä voi lopettaa; Jumalan Henki pakottaa minua), ja siksi luultavasti alan pitää kristillistä blogia tai toimintani siirtyy uusille urille. Ehkä kuolen (kuten täällä on toivottu).

    Vesa-Ilkka Laurio (= nimimerkki kellogs-pahkajärvi)

    Plusääni(5)Miinusääni(3)
  5. http://static.ylilauta.org/files/x8/orig/f2d50tov/images%20%281%29.jpg

    Jotain tällaista varmaan näidenkin laukojien ajatusten takana vielä piilee. Johan sen näkee tästä valkoisen vastaisen vihan ja väkivallan lietsomisesta länsimaissa ja väkivallan suvaitsemisesta ja kaksoisstandardeista, mitä on tulossa. Ja miksi Breivik2 ei Charlestonissa ampunut näitä manifestissaan syyttämiään päärikollisia riidankylväjiä norsunluutorneissaan? Tai edes ihmisiä jossain muualla kuin kirkossa? Kirkkoammuskelu tuntuu vain itsensä mahdollisimman vastenmieliseksi tekemiseltä. Tätähän muka äärimusut koko ajan tekevät sionistimedian riemuksi. Tai sitten Bin Ladenit ovat Mossadin huijaus, kuten tämäkin ammuskelija.

    Plusääni(4)Miinusääni(0)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat