Vuodenvaihteessa uutisoitiin [1], että presidentti Tarja Halonen on nimitetty mediamonopoli Reutersin ”eettisiä periaatteita valvovan yhtiön hallitukseen”.
Uutistoimiston toimintaa seuraavan hallituksen tehtävä on vaalia muun muassa tiedotuksen ”riippumattomuutta ja rehellisyyttä”. Moni ihmettelikin [2], miten DDR-kommunistidiktatuuria diplomaattisesti tukenut Halonen voisi kenenkään mielestä olla sopiva tehtävään.
Kun tutustuu tarkemmin Reutersin taustoihin, alkaa bolshevismia [3] myötäilleen kulttuurimarxistin [4] nimitys tuntua kuitenkin luontevalta. Päätimme kääntää Andrew Joycen artikkelin, jossa paneudutaan Reutersin ja muiden länsimaisten tiedotusmonopolien historiaan.
* * *
1868 preussilainen kirjailija Hermann Goedsche julkaisi Sir John Retcliffen salanimellä suositun romaanin nimeltä Biarritz. Kirjassa kerrottiin kahdentoista israelilaisen heimon edustajan salaisesta tapaamisesta prahalaisella hautausmaalla. Nykyään Goedschen kirja liitetään usein valtaeliitin vihaamiin Siionin viisaiden pöytäkirjoihin.
Biarritzissa on muun muassa kohtaus, jossa kokousta johtanut rabbi kertoo juutalaisten halusta valloittaa tiedotusvälineet. Rabbi toteaa*:
”Maailma pyörii kullan ympärillä. Heti kullan jälkeen tärkein yhteiskunnallisen vaikutusvallan lähde on kuitenkin lehdistö. […] Heimomme jäseniä on saatava työskentelemään kaikkien maiden sanomalehtiin toimittajiksi. Meillä on kultaa ja kyky hyödyntää ihmisten ahneutta – ja juuri niitä tulemme käyttämään hyväksi muokatessamme julkista mielipidettä. […]
Tulemme kertomaan maailmalle, mihin täytyy uskoa, mitä täytyy kunnioittaa ja mitä tulee kirota. […] Kun olemme ottaneet lehdistön täydellisesti haltuun, voimme muuttaa vallitsevia käsityksiä kunniasta, hyveistä ja arvoista. Voimme murskata perhearvot ja tuhota perheinstituution. […] Julistamme sodan vallitsevia arvoja vastaan.”
Juutalainen valtavirtahistoria pitää Goedschea tietysti kieroutuneena psykopaattina. Norman Cohn on esimerkiksi kutsunut Biarritzia ”sairaaksi fantasiaksi”.
Huomionarvoista kuitenkin on, että juutalaiset historioitsijat eivät ole tahtoneet verrata Goedschen kirjoituksia hän elinaikansa yhteiskunnalliseen kehitykseen. Miksei Biarritzia käsittelevissä teksteissä koskaan mainita, että juuri kirjan kirjoittamisen aikana upporikkaat juutalaistaustaiset vaikuttajat ostivat merkittävän osan Euroopan lehdistöstä itselleen?
Steven Beller on yksi harvoista akateemikoista, joka on uskaltanut ennakkoluulottomasti tutkia juutalaisten mediaomistuksia 1800-luvun puolivälin Keski-Euroopassa. Beller on kirjoittanut teoksessaan Vienna and the Jews, 1867-1938: A Cultural History:
”On lähes klisee todeta, että Wienin liberaali lehdistö oli erittäin juutalainen. Antisemitistien hyökkäykset ’juutalaista mediaa’ vastaan olivat kiusallinen ilmiö, sillä esimerkiksi Wienissä antisemitistien argumentit perustuivat kylmiin tosiasioihin. Kaikki suuret sanomalehdet olivat juutalaisessa kontrollissa joko omistuksen tai päätoimittajien kautta.”
Eikä juutalainen vaikutus rajoittunut vain omistajiin ja päätoimittajiin. Beller analysoi Wienin journalistien ja kirjoittajien yhdistyksen juhlakirjaa, joka sisälsi listan yhdistyksen kaikista jäsenistä vuosilta 1859–1909. 51,5 prosenttia yhdistyksen jäsenistä oli kiistatta juutalaisia; Bellerin mukaan todennäköisesti juutalaisten osuus oli kuitenkin yli 63 prosenttia.
Luku on hämmästyttävä, sillä samalla aikajänteellä Wienin juutalaisväestö ei missään vaiheessa ollut yli 9 % koko väestöstä.
[5]”Uuden totuuden” luojat
Saksassa tilanne oli täysin samanlainen. Peter Pulzer on kirjoittanut, että Vilhelm II:n aikana (1888–1918) Saksassa ei ollut toista toimialaa ”joka olisi ollut yhtä vahvasti juutalaisten hallussa kuin journalismi”.
Paul Reitterin kirjassa The Anti-Journalist todetaan, etteivät juutalaistoimittajat tyytyneet suinkaan vain ”raportoimaan” uutisista. Kuten juutalainen Karl Kraus on todennut, he alkoivat ”luoda” ja manipuloida uutta tietoa vaikuttaakseen julkiseen mielipiteeseen.
Juutalaisten kansainvälinen mediavalta lujittui merkittävästi, kun juutalainen Paul Reuter (alunperin Israel Josaphat) perusti Reuters-uutistoimiston. Samoin kävi Yhdysvalloissa, kuten Henry Fordin teos Kansainvälinen juutalainen [6] kuvailee.
Samaan aikaan Englannissa vaikutti juutalainen Joseph Moses Levy, joka omisti Sunday Timesin. Kun Levy osti myös The Daily Telegraphin, käynnisti hän paljon laajemman trendin – englantilaisen lehdistön suistumisen juutalaiseen omistukseen. Taustalla olivat juutalaisten omistamat rahoitusalan yhtiöt. H. A. Strauss kirjoittaa teoksessaan Hostages of Modernization: Current Research on Antisemitism:
”Rouva Rachel Sassoon Beer omisti ja toimitti Sunday Times –lehteä 1893–1904. Hän oli kiinnostunut myös Observer-julkaisusta. Tiedämme myös, että Harry Oppenheim oli merkittävä osakkeenomistaja ja kuului rahoitusyhtiöön, joka omisti Liberal Daily News –lehden. Harry Marks perusti Financial News –lehden 1884 ja toimitti sitä itse. […]
Juutalaisten suurta roolia kritisoineet olivat vieläkin enemmän raivoissaan seuraavista seikoista: Levy-Lawsonin perhe johti Daily Telegraphia; Sir Alfred Mond rahoitti Westminster Gazettea ja johti English Review’tä vuodesta 1910 lähtien; Reutersin uutispalvelu oli puolestaan tärkein ulkomaanuutisten lähde brittilehdistölle.”
Englannissa asunut juutalainen Lucien Wolf (1857–1930) on loistava esimerkki juutalaisten etnistä etua ajaneista toimittajista. Wolf kirjoitti useisiin sanomalehtiin ja käytti monesti salanimiä. Hän brändäsi itsensä kansainvälisen politiikan ja diplomatian asiantuntijaksi.
[7]Wolf oli paatunut valehtelija, joka käytti lehdistöä hyväkseen. Kansainvälisen juutalaisverkostonsa avulla hän huijasi lukijat uskomaan, että Venäjä oli toteuttamassa ”juutalaisten kansanmurhaa [8]”.
Wolf kirjoitti täysin fiktiivisen Darkest Russia –propagandapamfletin, jonka tavoitteena oli kartuttaa juutalaisille lisää taloudellista, moraalista ja diplomaattista valtaa. Hän hyväksikäytti asemaansa London Times –lehdessä sekä kansainvälisissä uutistoimistoissa valehdellakseen lukijoille juutalaisten asemasta Venäjällä.
* * *
Tarja Halonen on siis erittäin sopiva henkilö Reuters-hallitukseen. Symbioosi ei tule muuttamaan Reutersia ja kansainvälistä mediaa lainkaan vähemmän luotettavaksi – mitään luottamusta ei ole koskaan ollutkaan!
*Virkaintoisten valtakunnansyyttäjien rauhoittamiseksi todettakoon, että Magneettimedian toimitus ei väitä, että Biarritzissa kerrotut asiat olisivat todella tapahtuneet. Tämä artikkeli ei väitä, että tekstissä nimetyt juutalaiset edustaisivat koko juutalaista kansaa tai toimisivat tietyllä tavalla vain juutalaisen taustansa vuoksi.
Joycen artikkeli on julkaistu alunperin englanniksi The Occidental Observerin [9]sivuilla.