Juutalaislehti rehvastelee roolistaan oikeusministeriön ”sananvapausohjelmassa”

Perussuomalaisen Jari Lindströmin johtama oikeusministeriö on perustanut uuden ”ihmisoikeuksien” ja ”sananvapauden” kanssa työskentelevän verkoston. HaKehila-lehden (1/2016) mukaan ”juutalainen ääni” kuuluu hankkeessa hyvin.

HaKehila-lehti on käytännössä Suomen juutalaisyhteisön pää-äänenkannattaja. Oikeusministeriön perustamasta verkostosta lehteen kirjoitti Harriet Haras-Rafael. Haras-Rafaelin mukaan verkoston ensimmäisiä tehtäviä oli niin sanotun perus- ja ihmisoikeusohjelman laatiminen.

Ohjelmaa on laatimassa muun muassa ETNO (Etnisten suhteiden neuvottelukunta), jonka juutalaisosastoon myös Haras-Rafael kuuluu. HaKehilan mukaan verkosto on erityisen kiinnostunut Suomen ”ihmisoikeushaasteista”.

”Haasteet” ovat niin suuria, että niiden ratkaisemiseksi verkosto on valmis tinkimään toisesta ”pääarvostaan” – sananvapaudesta:

Sananvapaus yhtenä hienoimmista demokraattisen yhteiskunnan oikeuksista voi kuitenkin pahimmillaan ja väärin käytettynä kääntyä ryhmän tai yksilön perusoikeuksien rikkomiseksi.

Tästä vaarallinen esimerkki on suomalaisen verkkolehden päivittäiset julkaisut; lukuisat antisemiittistä ja rasistista vihapuhetta sisältävät uutisartikkeleiksi naamioidut tekstit ja kuvat.

Koska vain Julkisen Sanan Neuvoston jäsenet ovat velvollisia noudattamaan hyvää journalistista tapaa, ja koska kyseinen julkaisu ei kuulu Julkisen Sanan Neuvostoon, ei Suomen juutalainen yhteisö eikä yksittäinen Suomen kansalainen voi tehdä kantelua antisemiittisistä artikkeleista kärsiessään tämän verkkolehden sananvapauden kierosta väärinkäytöstä. […]

Suomen juutalaisen vähemmistön ja siihen kuuluvien henkilöiden oikeusturva on jatkuvasti uhattuna tämän verkkolehden voidessa toimia näin, siis lainvoimaisesti.”

Me Magneettimedian toimituksessa emme tiedä, mistä verkkolehdestä Haras-Rafael puhuu, sillä hän ei mainitse julkaisua nimeltä. HaKehilan teksti muuttuu kuitenkin pelottavaksi seuraavassa kappaleessa:

Freedom from fear, oikeus elää pelotta ja turvassa on toinen YK:n nimeämä ihmisoikeus, perusoikeus, jota Suomen juutalainen yhteisö ja siihen kuuluvat henkilöt eivät nauti täysin tasa-arvoisesti suomalaisen yhteiskunnan valtaväestön kanssa.”

Oikeusministeriön ”ihmisoikeusverkostoon” kuuluu siis ainesta, jonka mukaan sananvapautta tulisi rajoittaa subjektiivisen ”pelon” tunteen vuoksi, vaikka ”pelkoa” aiheuttanut julkaisu ei olisikaan rikkonut mitään lakia.

Poliittista keskustelua ohjaisi tällaisessa yhteiskunnassa mielivalta, eivät yhteiset ennakkoon määritellyt pelisäännöt.

sananvapaus 1 sananvapaus 2

Miksi HaKehila sallii sionistisen rasismin?

Suomessa ei toimi ensimmäistäkään laajalevikkistä verkkojulkaisua, joka kiihottaisi väkivaltaan tai muihin rikoksiin juutalaista yhteisöä vastaan.

Haras-Rafael ei tietenkään anna konkreettisia esimerkkejä artikkeleista, joissa oltaisiin kiihotettu suorittamaan rikoksia juutalaisyhteisöä vastaan. Sellaisia kun ei ole.

On ironista, että Haras-Rafael julkaisi artikkelinsa lehdessä, joka on julkaissut positiivisia artikkeleita sionistisista puolisotilaallisista leireistä sekä juutalaisesta Mordechai Kedarista, joka on ehdottanut palestiinalaissotilaiden naispuolisten sukulaisten raiskaamista.

HaKehila julkaisi vuosi sitten artikkelin, jossa Kedar sai vapaasti verrata Israelin alistamia palestiinalaisia mafiaperheisiin eli ammattirikollisiin. HaKehilan julkaisema rasistinen rinnastus ei johtanut viranomaisten toimenpiteisiin.

Uusi ”ihmisoikeusverkosto” polkaistiin käyntiin Helsingin säätytalon kuulemistilaisuudessa, jonka avasi oikeusministeri Jari Lindström. Perussuomalainen ministeri oli tapahtuman kannalta mies paikallaan, sillä hän on ajanut tiukkaa linjaa ”väärinajattelijoita” vastaan.

Viime syksynä Lindströmin johtama ministeriö julisti, että maahanmuuttovastaisuus on tästä lähtien järjestäytynyttä rikollisuutta. Pian tämän jälkeen hän vaati, että poliisin on tiukennettava maahanmuuttokeskusteluun liittyvää nettisensuuria. ”Me ei tarvita tähän maahan rasismia!” Lindström perusteli kantaansa.

 

Lue myös:

Timo Soini: maahanmuuttajat kotoutettava holokaustipropagandalla
Juutalaislehti kysyy: miksei Magneettimediaa ole saatu hiljennettyä?

8 kommenttia

  1. http://yle.fi/uutiset/juutalaisvastaisuus_nostaa_paataan_myos_suomessa/7872922

    Ylempänä on mielenkiintoinen artikkeli Juutalaisesta seurakunnasta.
    ”Seurakuntaa vartioi poliisiauto ja sen edessä päivystää suomalainen poliisi konepistoolin kanssa”

    Olikohan Charlie Hebdon isku Mossadin käsialaa, kun sen jälkeen Juutalainen seurakunta pyysi Suomen valtiolta 100 000 euroa turvallisuusjärjestelyjen kehittämiseen. Juuri sopivasti ennen uskonveljensä George Soroksen tuottamaa Muslimi-invaasiota.

    Kyllä juutalaisten marttyyriasenne on uskomatonta. David Duke on osuvasti sanonut, että juutalaiset aina puhuvat kuinka heitä on aina syrjitty, mutta eivät koskaan sano miksi. Eihän juutalaiset ole mitään pahaa tehneet kuin suunnitelevat siinä sivussa valkoisten kristittyjen kansanmurhaa muslimi-invaasion avulla.

    Plusääni(16)Miinusääni(0)
  2. Joka kerta kun näen tämän teeskentelijä oikeusministerin, niin sammutan television, jotta ei tule enempää pahalle päälle. Voiko poliitikko olla vielä enemmän teeskentelijä kuin tämä meidän persuministeri? Koittaa esiintyä kuin vanhempi valtiomies konsanaan, mutta uskottavuutta on yhtä paljon kuin 5 centin puukolikolla.

    Plusääni(16)Miinusääni(0)
  3. Uskonnolliset ympärileikkaukset kiellettävä lailla, niin saadaan jutkut ja musut ulos Suomesta!

    Plusääni(9)Miinusääni(1)
  4. Juutalaisuus ja Sananvapaus EI korreloi mitenkään keskenään missään olosuhteissa! Asia on aivan sama kuin Jumala ja saatana ”liitettäisiin” toisiinsa yhteneväisesti jonkin ”yhteisen” päämäärän mukaisesti.
    Kovasti sanottu, mutta se on tehtävä, koska juutalaiset ovat mädättäneet Länsimaiset yhteiskunnat ja etenkin USA:n, joka on vain Israelin vasallivaltio, puudeli joka hyppää palavan kehän läpi silloin kun sitä siihen käskytetään.
    Juutalaiset ovat ajaneet useissa Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa yhdessä vasemmiston kanssa ”lakeja”, joilla Israelin minkä tahansa toimen katsotaan olevan ”Antiseminismiä” ja suoraan yhteydellistä Natsi Saksan harjoittamaan ”Holokaustiin”.
    Sanoisinko. Aika hyvä VIP-kortti. Joka ainoa kansakunta, jonka jäsenet syntymästään asti kasvatetaan siihen, että he ovat lähtökohtaisesti ylemmässä asemassa ja parempia rodullisesti kuin ”pakanat” / ”vääräuskoiset” on VAARALLINEN.
    Esimerkkinä esitetään Hitlerin Saksan hellimä ajatus Arjalaisen rodun paremmuudesta muihin nähden, joka oli Hitlerin poliittinen peruspilari ”lebenstraumin” hankkimisen lisäksi.
    Asiaa selventääkseni. Juutalainen EI ole Euraasialainen eli valkoihoinen, vaan rotu joka pyrkii tuhoamaan valkoisten yhteiskunnat sen poliittisen järjestelmän hapattamisella yhdessä kulttuurimarxistien, yltiöliberaalien ja kommunistien kanssa. He eivät laske suomalaisten, eikä eurooppalaisten ruumiita. Ainoa tunnustettava ja ”juhlittava” ”ihmisoikeusasia” on juutalaisten asema ja heidän ”kärsimänsä” kohtelu WWII Euroopassa. Juutalaiset ovat ”Valittu Kansa” ja heidän saamansa Viha oli ainoastaan heidän Jumalansa rangaistus heidän (juutalaisten) omista rikkomuksistaan Jumalaa vastaan ”huonosta” kahdenvälisestä ”Liitto-sopimuksen” velvoitteiden kantamisesta. Jos joku taho saa etuja muihin nähden, se tarkoittaa myös VELVOLLISUUKSIA. ”Ei ole ilmaisia lounaita”. Jos Raamatun historian höpinät ovat kaukaa haettuja, niin se, että juutalaisilta riistettiin oma valtio ja heidät ajettiin orjuuteen sekä hajoitettiin maailman kansakuntien ”nurkkiin” pyörimään tuntien itsensä aina ei toivotuiksi hyyryläisiksi. Tässäkin oli kyseessä rangaistus. Mutta tästä ei jostain syystä syytetä muita kansoja tai peräti Saksaa, jonka henkinen ilmapiiri on rampautettu ikuiseksi ajoiksi sellaisesta, josta sitä on maailmanhistoirian mittakaavassa mieletöntä syyttää. Tätä vastaan sotii jo se periaate, että kukaan tai mikään valtio maailmassa ei ole ”synnitön”, vaan jokaisella on ”oma” kansanmurhansa, jonka se on tehnyt jossain historiansa vaiheessa silkasta valtapolitiikasta ja luonnovarojen ryöstämiseseksi. Eräänä esimerkkinä voi tutustua Belgian Kuninkaan Leopoldin 1900-luvun alkuvuosikymmeninä harjoittamaa kolonialistista raiskausta Kongossa.
    Kellään ei ole syytä piehtaroida itsesyytösten verilammikossa, sillä me kaikki olemme vain ihmisiä, emmekä siten erehtymättömiä. On myös syytä muistaa se, että minkään valtion nykyisillä sukupolvilla EI ole SYYTÄ tuntea syyllisyyttä menneiden sukupolvien rikoksista, koska ME emme ole voineet VAIKUTTAA silloiseen politiikkaan tai ihmisten ajatusmaailmaan.
    Kun tämän pidämme kirkkaana mielessä. Silloin juutalaisten ”ruuti” on märkääkin märempää ja he ovat aseettomia manipuloinnissaan MUITA MAAILMAN KANSOJA JA MEITÄ SUOMALAISIA. Suomalaisia, joiden Isänmaa on Suomi pohjolassa ja sen pitkät talvet ja lyhyet kesät. Se on asia, jonka puolesta MEIDÄN on taisteltava ja puolustettava. EI jokin hiekkakaistele Lähi-idässä. Heillä on oma historiansa ja meillä omamme. Meidän etumme ei aja, eikä katso kuin ME ITSE.
    JUUTALAISETKO??? KISS MY ASS!!!

    Plusääni(9)Miinusääni(0)
    1. *Korj.

      Juutalaiset ovat ajaneet useissa Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa yhdessä vasemmiston kanssa ”lakeja”, joilla Israelin minkä tahansa toimen… ARVOSTELEMINEN… katsotaan olevan ”Antiseminismiä”…

      Plusääni(7)Miinusääni(0)
      1. Antisemitismikiljunta on tuplahuijaus:
        1) israelilaiset eivät ole koskaan olleet seemiläisiä, sillä israelilaisten polveutuivat Elamin Urista, jotka taas olivat tamilikielisiä dravidilaisia Lounais-Intian Keralasta. Elamilais-dravidialaiset valtasivat Urin 2004 eaa. Exodusta ei olisi voinut tapahtua 1334 – 1261 eaa. tai Saulin perustamaa Israelin yhtenäistä kuningaskuntaa 1050 – 930 ei olisi voinut olla olemassa, jos israelilaisten kantaisä Abraham olisi tullut seemiläisestä Kaldean Urista, sillä kaldealaiset hallitsivat Uria 1 000 – 550 eaa. Elamin pääkaupunki oli Susa, joka oli syy sille miksi babylonialaiset karkottivat juudealaiset Susaan.
        Dravidialaiset palvoivat Seyon-nimistä sodanjumalaa joka oli ukkosjumala Indran poika: Persiassa Indra muuttui Enliliksi ja Seyon — Sioniksi.

        Summa summarum: israelilaiset eivät ole seemiläisiä, joten he eivät voi torjua itseensä kohdistuvaa kritiikkiä kiljumalla antisemitismisyytöksiä.

        2) Puhe että tämä tuo ja se on rasismia (ikä, ammatti, yhteiskuntaluokka jne.), on pelkkää ilmaisun eroosiota, eli että alkujaan biologiaan liittyvä termi on kopioitu toiseen käyttöympäristöön johon se ei kuulu eikä edes sovi (semioottinen plagiointi ja bricolage). Ts. biologisesta termistä on tehty ensin sosiaalinen ja edelleen poliittinen. Kyse on siis tarkoitushakuisesta semioottisesta totuuden muokkauksesta eli totuuden kontrolloimisesta halutunlaiseksi (ja sitten totuuden kertovaa Magneettimediaa ja MV-lehteä syytetään trollauksesta!).

        Seemiläisyys on kieltä; rasismi syrjii (tai toisin päin suosii) geenejä; kielellä ei ole geenejä; siksi rasismia kieltä vastaan ei voi olla olemassa ; näin antisemitismikiljunta on huutoa substanssittomaan tyhjyyteen.

        Plusääni(11)Miinusääni(1)
  5. Freedom from fear: Siten minulla on yhtäläinen oikeus elää ilman sionismin ja sionistien minussa herättämää pelkoa!

    Plusääni(6)Miinusääni(1)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat