Juutalaislehti kysyy: miksei Magneettimediaa ole saatu hiljennettyä?

Suomen juutalaisyhteisön johtohahmoihin kuuluva Dan Kantor ihmettelee, miksei Magneettimediaa ole saatu hiljennettyä oikeudenkäynneistä ja jatkuvista uhkauksista huolimatta.

Kantorin artikkeli ”Seisovatko päätoimittajat sanojensa takana?” julkaistiin Helsingin juutalaisen seurakunnan HaKehila-lehden (1/2016) pääkirjoituksena. HaKehila on käytännössä Suomen juutalaisyhteisön pää-äänenkannattaja.

Kantor kommentoi tekstissään Suomen valtavirtaisten valemediojen päätoimittajien vetoomusta ”luotettavan median puolesta”. Päätoimittajat päättivät julkaista oudon vetoomuksensa tänä keväänä sen jälkeen, kun MV-lehti oli paljastanut kulttuurimarxistitoimittaja Jessikka Aron salatut huumetuomiot.

HaKehilassa Kantor harmittelee sitä, etteivät itsenäisiin medioihin kohdistuneet painostusyritykset, poliisitutkinnat ja ajatusrikostuomiot ole kyenneet hidastamaan esimerkiksi Magneettimedian toimintaa – päinvastoin! Kantorin mukaan ”valemediojen” verkosto on vain laajentunut ja voimistunut.

Kantor sättii valtamediaa siitä, ettei se ole puuttunut tarpeeksi ärhäkästi Magneettimedian kaltaisten julkaisujen ”valheisiin”. Kantor ei kuitenkaan itsekään ole koskaan todistanut, että jokin tietty juutalaisia koskeva artikkelimme olisi valheellinen.

Olemme esittäneet sekä Kantorille henkilökohtaisesti että valtavirtaisille toimittajille toistuvasti yksinkertaisen haasteen: osoittakaa, missä artikkelissa valehtelemme juutalaisista! Kukaan ei ole kuitenkaan tahtonut vastata haasteeseen.

Lähde: HaKehila 1/2016.
Lähde: HaKehila 1/2016.

Sananvapaus on uhka demokratialle

Kantorin mielestä Magneettimedian edustama vapaa ja poliittista eliittiä kumartelematon tiedonvälitys on jo uhka ”demokratiamme perusarvoille” sekä erityisesti kulttuurimarxistien suosimille vähemmistöille:

”Tämän tehokkaasti järjestäytyneen ja verkostoituneen valemedian ydinjoukon vihanlietsonnan kohteena ovat eritoten etniset vähemmistöt, maahanmuuttajat ja sukupuolivähemmistöt sekä heidän oikeuksiaan puolustavat toimittajat, poliitikot, tutkijat ja kaikki muutkin, jotka uskaltavat julkisesti kirjoittaa tai puhua ihmisten tasa-arvoisesta kohtelusta. […]

Ketkä ovat tämän jatkuvasti paisuneen ilmiön takana, kuinka laajasti se on verkostoitunut kansainvälisesti, ketkä rahoittavat sen toimintaa, ovatko lainsäädäntömme ja viranomaisemme ajan tasalla? […]

Valtamedian tukea taistelussa tätä eritoten sosiaalisessa mediassa leviävää yhteiskuntarauhaamme ja demokratiamme perusarvoja uhkaavaa vihanlietsontaa vastaan olisi kaivattu huomattavasti enemmän jo vuosia sitten.”

Kantor voisi helposti viedä Magneettimedialta uskottavuuden lukijoidemme silmissä kumoamalla juutalaisartikkeleidemme perusargumentit. Mihin hän muka tarvitsee ”lainsäädäntöä ja viranomaisia”?

 

Lue myös:

Raiskauksia ehdottanut sionisti piti Helsingissä juhlapuheen
Tuomio tuli – toiminta jatkuu!
Miksi kirjoitamme juutalaisista 1, 2

6 kommenttia

  1. Yksinkertainen vastaus: Totuutta on vaikea hiljentää. Jo se, että joku älähtää, tarkoittaa sitä, että keppi on kolahtunut oikeaan paikkaan, vrt. sananlasku kepistä ja koirasta.

    Plusääni(53)Miinusääni(0)
  2. Tällaiset yritykset vaientaa totuutta ovat tuomittuja epäonnistumaan väistämättömästi. Eikö heille tule mieleen , että on osoitettava konkreettinen valhe , jos pyrkimys on vaientaa ko.mediat. Pelkkä mielikuvien maalailu ei toimi, koska kaikesta huolimatta ihmiset eivät ole ihan niin tyhmiä enää.

    Plusääni(33)Miinusääni(0)
  3. Nykyisin ei ole väliä sillä, onko esitys totta. Nimenomaan totuus on useinkin ”vihapuhetta” ja rikos lain mukaan. Ei ihme silloin, kun kaikki rakentuu valheelle.

    Plusääni(27)Miinusääni(0)
  4. Miksi kaikki ovat jälkijunassa tässä asiassa? PS-puolueen täydellä tuella säädettiin jo viisi vuotta sitten laki, jonka mukaan nimenomaan myös totuudesta voidaan rangista. Ja nimenomaan näistä juutalaisjutusiat, jos joku vain loukkaantuu. Ei siis tarkoiteta jotain yksityiselämän tms. tiedon retostelua ym. juttua, jollaisilla perusteltiin kyllä palstoilla ajattelu siitä, että totuuden leviuttäminen voi olla rikos. Esim. jonkun yksityishenkilön vainoaminen ja arkojen tietojen levittäminen, ruman sanominen rumaksi joka paikassa ym. solvausluontoinen juttu.

    Siis näin paljon ihmisiä kiinnostaa, mitä päättäjämme säätävät ja miten sit ovat tässä maassa! Ja juutalaisten tahtoahan he näillä laeilla toteuttavat.

    Plusääni(26)Miinusääni(0)
  5. Sananvapaus on ihmisoikeus; mutta Suomessa usealla ihmisryhmällä EI ole kumpaakaan !

    Suomen ”salattu” perustuslain pykälä : ( julkinen lakitietokanta Finnlex PL 118 § …”Kansalaisten kokemat ihmisoikeusloukkaukset ..syyte oikeutta ei kuitenkaan ole mikäli syyte perustuslain mukaan on käsiteltävä Valtakunannoikeudessa.”

    Mitä Suomen ”eduskunnat” sitten on tehneet, että tällainen ”perustuslaki” tarvittiin ?

    Iltalehti 7.4. 2012 ”Eduskunnassa muhii miljardikaappaus”. Yli lain salliman perityt tasoitusvastuurahat aiotaan kaapata.

    Eli ”lailla 4444/2012” VARASTETTIIN pienyrityksitä 1,3 – 3 MILJARDIA euroa vakuutusllaitosten taseisiin sekä siirrettiin osa salaiseksi aiotuksi PANKKITUEKSI.

    Pankit Fuusioivat 1.1. 2013 samalla sekunnilla kun ”laki” astui voimaan miljardien velan pyyhkimisestä. ( pankkien ja vakuutuslaitosten fuusia toteitettiin vuoden 2012 tasearvoilla; joka jätti huomiotta lain 444/2012 vaikutukset taseesen; jopa 3 miljardin velasta tuli jopa 6 miljardia jakokelpoista omasisuutta. )

    Nämä ”lait ( PL 118 § ja 444/2012) saatiin LAHJONNAN ( järjestelmäkorruptio ) avulla !

    Iltalehti 19.2. 2013 ”Miljoonien rahavirrat puolueille”. Sisäpiiriläinen Heikkinen antoi lausunnon: ”Puolueille ei maksettu rahaa turhaan”. Rahalla on saatu ”omanlaista lainsäädäntöä”.

    Meneekö ”omanlainen lainsäädäntö”; PL 118 § ja 444/2012 jo VALTIOPETOKSEN puolelle; varsinkin kun se POHJUSTETTIIN Kansainvälisen rikostuomioistuimen LAHJONNALLA: ( HE 55/2007 esiteltiin tahallaan eduksunnalle väärillä ja puutteellisilla asiakirjoilla ja lain hyväksymisen jälkeen Tuija Brax allekirjoitti ”sopimuksen”: Suomi MAKSAA ja pitää Ruanda-”oikeudenkäynnin” ja Kansainvälinen rikostuomioistuin tulee toimivallattomaksi Suomea koskevissa ”yksittäistapauksissa”.

    Ilman ”kansainvälisen” lahjontaa PL 118 § olisi jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi ja KAIKKI PL 118 §:n mukaiset asiat olisivat suoraan menneet ”kansainvälisen” listoille .

    Onkin esitettävä KYSYMYS ? Oliko PL 118 § luonnoksena oikeusministeriössä valmiina, kun ”kansainvälinen” LAHJOTTIIN.

    Koska jo näin on PL 118 § oli VALTIOPETOS kansallisomaisuuden varstamiseksi ( laki 444/2012 ) ja Suomen LAMAN TEKEMISEKSI, jotta päästiin RYÖSTÄMÄÄN lisää kansallisomaisuutta ja alentamaan palkkoja !

    Julkiset todisteet olen kerännyt kimmoleaks.fi -sivustolle. ( sen ollessa suljettu kirjoituksia löytyy tallennettuja arciven puolelat ).

    Plusääni(11)Miinusääni(0)
  6. Mitä enemmän näiden juutalaisten toimintatavoista saa tietää, sitä vähemmän niistä voi pitää.

    Plusääni(13)Miinusääni(2)

Kirjoita kommentti

Pakolliset kentät on merkitty *

Kotimaa

Ulkomaat