- Magneettimedia - https://magneettimedia.com -

Juutalaislehti: juutalaiset hallitsevat Amerikan vaalirahoitusta

Valtavirtainen The Jerusalem Post [1]uutisoi hiljattain, että juutalaisilla on ällistyttävä ylivalta-asema Amerikan presidentinvaaleissa – ainakin 50 % demokraattien vaalirahasta [2] on peräisin juutalaisilta.

Myös Donald Trumpin kampanjarahoista vähintään neljäsosa on juutalaisten lahjoittamia. Amerikan väestöstä vain 2 prosenttia on juutalaisia, joten vaalirahoitus on omiaan kärjistämään amerikkalaista harvainvaltaa kansanvallan kustannuksella.

Vaalirahoitus on puhuttanut paljon kuluneiden kuukausien aikana, sillä sitä pidetään amerikkalaisen korruption vaarallisimpana muotona.

Koska puolueet ovat riippuvaisia rahoituksesta [3], saavat monimiljardöörit päättää kaikkien demokratian periaatteiden vastaisesti siitä, millaista politiikkaa valtio tekee. Vaalit ovat pelkkä kulissi – raha määrää.

The Jerusalem Postin mukaan juutalaiset vaalirahoittajat tahtovat politiikkaa, joka palvelee juutalaisia arvoja:

”Uuden tutkimuksen mukaan selvä valtaosa Amerikan juutalaisista pitää liberalismia yhtenä tärkeimmistä juutalaisuutta määrittelevistä aatteista.

Liberalismin juuret ulottuvat ainakin 1800-luvun lopulle, jolloin suuri joukko juutalaisia maahanmuuttajia [4] saapui Amerikkaan […]

Liberalismista on ollut paljon hyötyä Amerikan juutalaisille. Se avasi heille ennennäkemättömiä mahdollisuuksia ja takasi heille poliittisen vapauden.”

The Jerusalem Postin mukaan juutalaiset tulevat vastaisuudessakin äänestämään liberaaleja (eli esimerkiksi maahanmuuttomyönteisiä) ehdokkaita, vaikka konservatiivit yrittäisivätkin kalastella ääniä äärisionistisilla kannanotoilla.

25 prosentin osuus republikaanipuolueen kassasta kuitenkin osoittaa, että juutalaisrahoittajat ovat varautuneet myös Trumpin johtamaan Amerikkaan [5].

hillary-aipac [6] religion-diplomacy-politics [7]

Vaalivoittajalla ei ole väliä

Trump on korviaan myöten veloissa esimerkiksi juutalaiselle Goldman Sachs –rikollispankille [8], minkä lisäksi hän on nimittänyt [9] lukuisia juutalaisia vaalikampanjansa johtotehtäviin.

Hän on myös luvannut tehdä pahamaineisesta juutalaisesta talousrikollisesta, Carl Ichanista, Amerikan seuraavan valtiovarainministerin.

Trump hämmästytti kannattajiaan jo toukokuussa julistamalla, että hänen vaalikampanjansa uusi rahankeräyspäällikkö on Goldman Sachsin entinen työntekijä, juutalainen Steven Mnuchin! Vastineeksi vaalirahasta Trump on esimerkiksi vihjannut [10] tukevansa koko Jerusalemin muuttamista juutalaisalueeksi.

Sionistien kannalta ei ole juuri väliä, voittaako Trump vai Clinton. CIA:n entinen terrorisminvastainen upseeri ja nykyään Council for the National Interest –järjestöä johtava Philip Giraldi listasi [11] hiljattain esimerkkejä siitä, kuinka Hillary ja Bill Clinton ovat toimineet vuosikymmenten ajan käytännössä Israelin agentteina Amerikassa.

Juutalainen mutta sionismikriittinen Mondoweiss-julkaisu uutisoi [12] viikonloppuna tuoreista Wikileaks-vuodoista, jotka tukevat Giraldin näkemystä.

Vuotojen mukaan juutalainen holokaustilobbaaja [13] ja entinen Amerikan varavaltiovarainministeri Stuart Eizenstat on käytännössä käsikirjoittanut kaikki Clintonin sionismi- ja Israel-aiheiset kannanotot. Presidenttiehdokkaat ovat toisin sanoen vain megafoneja, joiden kautta vaalirahoittajien sidosryhmät huutavat propagandaansa!

Mikä mielenkiintoisinta, sekä Trumpin että Clintonin lapset ovat menneet naimisiin juutalaisten kanssa, kuten The Times of Israel [14] uutisoi kuun alussa.

Juutalaiset Mark Zborowski ja Elizabeth Herzog ovat kirjoittaneet [15], että seka-avioliitot voivat olla juutalaisten kannalta hyödyllisiä ”tunkeutumisväyliä” ei-juutalaiseen valtakulttuuriin.

Zborowskin ja Herzogin mukaan myös juutalaisten fanaattisin ja ”puhtain” ydin hyötyy siitä, että maallistuneemmat juutalaiset seurustelevat ja verkostoituvat vaikutusvaltaisten ei-juutalaisten kanssa.

seesaw-10-7-final-web-1423579814 [16]

Uudet tietovuodot vahvistavat Amerikan tuen terroristivaltioille

Tuoreet Clinton-tietovuodot paljastavat myös muita erittäin noloja yksityiskohtia Amerikan suhteesta sionismiin, Lähi-itään ja terrorismiin.

Kuten olemme usein osoittaneet, Israel ja Yhdysvallat käyttävät Saudi-Arabian kaltaisia ääri-islamistivaltioita [17]aseenaan arabinationalisteja (kuten Bashar al-Assadin Syyriaa ja Saddam Husseinin Irakia) vastaan.

Saudi-Arabia ja muut sionistien korruptoituneet arabiliittolaiset rahoittavat puolestaan maailman pahamaineisimpia ääri-islamistiryhmiä, kuten Isisiä ja al-Qaidaa [18]. Tämä on tietysti vakava imagohaitta Israelille ja Amerikalle, jotka perustelevat sotarikoksiaan väittämällä taistelevansa ”terrorismia” ja ”ääri-islamismia” vastaan.

Kuten olemme uutisoineet [19], al-Monitor-lehden mukaan Israel kaavailee nyt jopa sionistien ja ääri-islamistien yhteisiä aseistettuja joukkoja terroristien valtaamalle alueelle eteläisessä Syyriassa!

Amerikan ulkopoliittinen eliitti ja Clintonin tukijoukot ovat yrittäneet julkisuudessa vähätellä Yhdysvaltojen, Israelin ja Isisin symbioosia. Usein yhteistyö kiistetään suoraan, ja joskus puolestaan väitetään, ettei yhteistyöstä ole kunnollisia todisteita.

clinton-saudis-wikileaks-daesh-article-770x470 [20]

Clinton saa rahaa terroristivaltioilta

Wikileaksin vuodot kuitenkin osoittavat [21], että Clinton on erittäin hyvin tietoinen siitä, että Amerikan ulkopoliittinen linja tukee Isisiä, al-Qaidaa ja muita äärijärjestöjä. Tämä ei tunnu kuitenkaan haittaavan Clintonia.

Clinton itse lähetti 27.9.2014 pitkän sähköpostin, jossa hän toteaa suoraan, että Amerikan läheiset liittolaiset Saudi-Arabia ja Qatar tarjoavat ”kulissien takana taloudellista ja logistista tukea Isisille ja muille radikaaleille sunnijärjestöille”.

Mikä tärkeintä, Clintoneiden oma rahasto (Clinton Foundation) on saanut miljoonien dollareiden lahjoituksia [22] Saudi-Arabialta ja Qatarilta. Clinton on pyrkinyt piilottamaan tukijoidensa terroristiyhteydet julkisuudelta, koska Saudi-Arabia ja Qatar ovat Lähi-idässä Israelin tärkeimpiä liittolaisia taistelussa Syyrian, Iranin ja Hizbollahin antisionistista ”vastarinta-akselia” vastaan.

Amerikkalaiset pommikoneet ovat esimerkiksi turvanneet [23] Isis-terroristien liikkumista Syyrian ja Irakin raja-alueilla.

Clintonin Saudi-Arabia-tietovuoto sattui ikävään ajankohtaan, sillä saudit järkyttivät hiljattain koko maailmaa murhaamalla [24] Jemenissä toistasataa hautajaisiin osallistunutta siviiliä pommittamalla.

Uutiset vaalirahoituksesta sekä viimeisimmät tietovuodot Amerikan terroristiyhteyksistä ja Hillary Clintonin Wall Street –korruptiosta [25] kertovat rumaa tarinaansa demokratian tilasta ”maailman johtavassa demokratiassa”.

 

Lue myös:

Israelilaispoliitikko: ”Olemme Siionin viisaita ja hallitsemme Amerikkaa” [26]
Amerikanjuutalaiset mediamogulit: pankkivastaisuus ei saa olla vaaliteema! [27]
Helsingin Sanomat valehtelee Amerikan vaalirahoittajista [28]
”Vasemmistojuutalainen” Sanders tukee nyt Goldman Sachsin presidenttiehdokasta! [29]
Juutalaislehti huolissaan: ajaako Amerikan seuraava presidentti isänmaan vai Israelin etua? [30]
”Hillary Clinton on presidenttiehdokkaista vaarallisin” [31]
Suomen media ruokkii tekopyhää Clinton-”murhakohua” [32]
Dokumentti: Clintoneiden salattu korruptio [33]