"Vihollinen tahtoo tuhota kansallishenkemme pakottamalla meidät uskomaan hänen ristiriitaisaan holokaustioppiinsa."

Horst Mahler

Hillary Clinton ja sionistipresidentti Shimon Peres.

Juutalaislehti: juutalaiset hallitsevat Amerikan vaalirahoitusta

HuonoVälttäväIhan okHyväErinomainen 4,33
Loading...
Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

Valtavirtainen The Jerusalem Post uutisoi hiljattain, että juutalaisilla on ällistyttävä ylivalta-asema Amerikan presidentinvaaleissa – ainakin 50 % demokraattien vaalirahasta on peräisin juutalaisilta.

Myös Donald Trumpin kampanjarahoista vähintään neljäsosa on juutalaisten lahjoittamia. Amerikan väestöstä vain 2 prosenttia on juutalaisia, joten vaalirahoitus on omiaan kärjistämään amerikkalaista harvainvaltaa kansanvallan kustannuksella.

Vaalirahoitus on puhuttanut paljon kuluneiden kuukausien aikana, sillä sitä pidetään amerikkalaisen korruption vaarallisimpana muotona.

Koska puolueet ovat riippuvaisia rahoituksesta, saavat monimiljardöörit päättää kaikkien demokratian periaatteiden vastaisesti siitä, millaista politiikkaa valtio tekee. Vaalit ovat pelkkä kulissi – raha määrää.

The Jerusalem Postin mukaan juutalaiset vaalirahoittajat tahtovat politiikkaa, joka palvelee juutalaisia arvoja:

”Uuden tutkimuksen mukaan selvä valtaosa Amerikan juutalaisista pitää liberalismia yhtenä tärkeimmistä juutalaisuutta määrittelevistä aatteista.

Liberalismin juuret ulottuvat ainakin 1800-luvun lopulle, jolloin suuri joukko juutalaisia maahanmuuttajia saapui Amerikkaan […]

Liberalismista on ollut paljon hyötyä Amerikan juutalaisille. Se avasi heille ennennäkemättömiä mahdollisuuksia ja takasi heille poliittisen vapauden.”

The Jerusalem Postin mukaan juutalaiset tulevat vastaisuudessakin äänestämään liberaaleja (eli esimerkiksi maahanmuuttomyönteisiä) ehdokkaita, vaikka konservatiivit yrittäisivätkin kalastella ääniä äärisionistisilla kannanotoilla.

25 prosentin osuus republikaanipuolueen kassasta kuitenkin osoittaa, että juutalaisrahoittajat ovat varautuneet myös Trumpin johtamaan Amerikkaan.

hillary-aipac religion-diplomacy-politics

Vaalivoittajalla ei ole väliä

Trump on korviaan myöten veloissa esimerkiksi juutalaiselle Goldman Sachs –rikollispankille, minkä lisäksi hän on nimittänyt lukuisia juutalaisia vaalikampanjansa johtotehtäviin.

Hän on myös luvannut tehdä pahamaineisesta juutalaisesta talousrikollisesta, Carl Ichanista, Amerikan seuraavan valtiovarainministerin.

Trump hämmästytti kannattajiaan jo toukokuussa julistamalla, että hänen vaalikampanjansa uusi rahankeräyspäällikkö on Goldman Sachsin entinen työntekijä, juutalainen Steven Mnuchin! Vastineeksi vaalirahasta Trump on esimerkiksi vihjannut tukevansa koko Jerusalemin muuttamista juutalaisalueeksi.

Sionistien kannalta ei ole juuri väliä, voittaako Trump vai Clinton. CIA:n entinen terrorisminvastainen upseeri ja nykyään Council for the National Interest –järjestöä johtava Philip Giraldi listasi hiljattain esimerkkejä siitä, kuinka Hillary ja Bill Clinton ovat toimineet vuosikymmenten ajan käytännössä Israelin agentteina Amerikassa.

Juutalainen mutta sionismikriittinen Mondoweiss-julkaisu uutisoi viikonloppuna tuoreista Wikileaks-vuodoista, jotka tukevat Giraldin näkemystä.

Vuotojen mukaan juutalainen holokaustilobbaaja ja entinen Amerikan varavaltiovarainministeri Stuart Eizenstat on käytännössä käsikirjoittanut kaikki Clintonin sionismi- ja Israel-aiheiset kannanotot. Presidenttiehdokkaat ovat toisin sanoen vain megafoneja, joiden kautta vaalirahoittajien sidosryhmät huutavat propagandaansa!

Mikä mielenkiintoisinta, sekä Trumpin että Clintonin lapset ovat menneet naimisiin juutalaisten kanssa, kuten The Times of Israel uutisoi kuun alussa.

Juutalaiset Mark Zborowski ja Elizabeth Herzog ovat kirjoittaneet, että seka-avioliitot voivat olla juutalaisten kannalta hyödyllisiä ”tunkeutumisväyliä” ei-juutalaiseen valtakulttuuriin.

Zborowskin ja Herzogin mukaan myös juutalaisten fanaattisin ja ”puhtain” ydin hyötyy siitä, että maallistuneemmat juutalaiset seurustelevat ja verkostoituvat vaikutusvaltaisten ei-juutalaisten kanssa.

seesaw-10-7-final-web-1423579814

Uudet tietovuodot vahvistavat Amerikan tuen terroristivaltioille

Tuoreet Clinton-tietovuodot paljastavat myös muita erittäin noloja yksityiskohtia Amerikan suhteesta sionismiin, Lähi-itään ja terrorismiin.

Kuten olemme usein osoittaneet, Israel ja Yhdysvallat käyttävät Saudi-Arabian kaltaisia ääri-islamistivaltioita aseenaan arabinationalisteja (kuten Bashar al-Assadin Syyriaa ja Saddam Husseinin Irakia) vastaan.

Saudi-Arabia ja muut sionistien korruptoituneet arabiliittolaiset rahoittavat puolestaan maailman pahamaineisimpia ääri-islamistiryhmiä, kuten Isisiä ja al-Qaidaa. Tämä on tietysti vakava imagohaitta Israelille ja Amerikalle, jotka perustelevat sotarikoksiaan väittämällä taistelevansa ”terrorismia” ja ”ääri-islamismia” vastaan.

Kuten olemme uutisoineet, al-Monitor-lehden mukaan Israel kaavailee nyt jopa sionistien ja ääri-islamistien yhteisiä aseistettuja joukkoja terroristien valtaamalle alueelle eteläisessä Syyriassa!

Amerikan ulkopoliittinen eliitti ja Clintonin tukijoukot ovat yrittäneet julkisuudessa vähätellä Yhdysvaltojen, Israelin ja Isisin symbioosia. Usein yhteistyö kiistetään suoraan, ja joskus puolestaan väitetään, ettei yhteistyöstä ole kunnollisia todisteita.

clinton-saudis-wikileaks-daesh-article-770x470

Clinton saa rahaa terroristivaltioilta

Wikileaksin vuodot kuitenkin osoittavat, että Clinton on erittäin hyvin tietoinen siitä, että Amerikan ulkopoliittinen linja tukee Isisiä, al-Qaidaa ja muita äärijärjestöjä. Tämä ei tunnu kuitenkaan haittaavan Clintonia.

Clinton itse lähetti 27.9.2014 pitkän sähköpostin, jossa hän toteaa suoraan, että Amerikan läheiset liittolaiset Saudi-Arabia ja Qatar tarjoavat ”kulissien takana taloudellista ja logistista tukea Isisille ja muille radikaaleille sunnijärjestöille”.

Mikä tärkeintä, Clintoneiden oma rahasto (Clinton Foundation) on saanut miljoonien dollareiden lahjoituksia Saudi-Arabialta ja Qatarilta. Clinton on pyrkinyt piilottamaan tukijoidensa terroristiyhteydet julkisuudelta, koska Saudi-Arabia ja Qatar ovat Lähi-idässä Israelin tärkeimpiä liittolaisia taistelussa Syyrian, Iranin ja Hizbollahin antisionistista ”vastarinta-akselia” vastaan.

Amerikkalaiset pommikoneet ovat esimerkiksi turvanneet Isis-terroristien liikkumista Syyrian ja Irakin raja-alueilla.

Clintonin Saudi-Arabia-tietovuoto sattui ikävään ajankohtaan, sillä saudit järkyttivät hiljattain koko maailmaa murhaamalla Jemenissä toistasataa hautajaisiin osallistunutta siviiliä pommittamalla.

Uutiset vaalirahoituksesta sekä viimeisimmät tietovuodot Amerikan terroristiyhteyksistä ja Hillary Clintonin Wall Street –korruptiosta kertovat rumaa tarinaansa demokratian tilasta ”maailman johtavassa demokratiassa”.

 

Lue myös:

Israelilaispoliitikko: ”Olemme Siionin viisaita ja hallitsemme Amerikkaa”
Amerikanjuutalaiset mediamogulit: pankkivastaisuus ei saa olla vaaliteema!
Helsingin Sanomat valehtelee Amerikan vaalirahoittajista
”Vasemmistojuutalainen” Sanders tukee nyt Goldman Sachsin presidenttiehdokasta!
Juutalaislehti huolissaan: ajaako Amerikan seuraava presidentti isänmaan vai Israelin etua?
”Hillary Clinton on presidenttiehdokkaista vaarallisin”
Suomen media ruokkii tekopyhää Clinton-”murhakohua”
Dokumentti: Clintoneiden salattu korruptio

Tulosta Artikkeli Tulosta Artikkeli

25 Kommentit

  1. USA on surkeassa ja vaarallisessa jamassa. Ja mitä jos Yhdysvallat, mutta siinä samalla koko maailma.
    Vaaliehdokkuudesta on tehty joka maassa niin ylimitoitetun kallista touhua, ettei siihen ole varaa kuin rikkailla ja jo valmiiksi korruptuneilla henkilöillä. Vaalien jälkeinen hallinto näyttää perin kirjavalta seurakunnalta ja pätevyydellä sen jäsenyyden saavuttaneella ei ole mitään tekemistä. Tyrkkyjä ja rikkaita pösöjä, jotka toimivat vain kaltaistensa hyväksi tekemällä heistä vielä rikkaampia ja armahtamalla näitä vankilatuomioilta talousrikoksista tai jopa sekaantumisesta henkirikokseen. ”Beautiful World”.

    (10)(0)
  2. Voi vitun velli housut!!

    https://paavotajukangas.com/2016/10/12/nuoriso-hyokkasi-norrkopingissa-poliisin-kimppuun-ja-piti-tata-hetken-vankina/

    Navestadin kaupunginosassa oli useita poliiseja runsas kaksi viikkoa sitten, koska nuoriso tappeli ja yksi mopedi otettiin takavarikkoon. Kun poliisit saapuvat paikalle, huomaa yksi poliisi entuudesta tutun pojan ja päättää puhuttaa tätä hieman kauempana.

    – Kun he seisovat siellä puhumassa niin paikalle tulee nuorisojengi, joka luulee, että heidän kaverinsa pidätetään ja nuorisojengi päättää vapauttaa kaverinsa. Poliisi nujerretaan ja nuoriso pitää häntä lujasti käsistä kiinni.

    – Silloin syntyy muutaman sekunnin pituinen tappelu, joka on ohi sekunneissa, kertoo poliisi.

    Mutta miten te voitte ottaa tapahtuman niin kevyesti, nuorisohan olisi voinut esimerkiksi ottaa virka- aseen?

    – Tilanteessa ollut poliisi sanoo itse, että koko tilanne oli väärinkäsitystä ja nuoriso ei ollut hänen aseen perässä.

    Mutta entä jos olisivat olleet?

    – En voi taata, että he eivät olisi voineet saada asetta.

    Pitääkö paikkaansa, että hänen päälleen heiteltiin palavia tupakkeja?

    – Kyllä, häntä kohti heiteltiin savukkeita.

    Norrköpingin poliisi luuli ensin, että koko tilanteessa oli kyse yhden nuoren vapautusyrityksestä, mutta koska tilanteessa ei loppujen lopuksi ollutkaan kyse siitä, ei tapahtumasta seuraa myöskään mitään rangaistusta.

    KAIKKI SITEET PITÄÄ KATKAISTA RUOTSIIN JOS SUOMI JOSKUS VIELÄ PALAA ENNALLEEN!! RUOTSALAISET OVAT TÄYSIÄ PASKOJA IHMISINÄ 99,5% HEISTÄ TÄYSIÄ LUUSEREITA JOTKA EIVÄT TAJUA ETTÄ VÄKIVÄLTÄ ON JA TULEE NIIN KAUAN OLEMAAN AINOA RATKAISU KUIN AURINKO PALAA!!!

    JUUTALAISET JA MUSLIMIT EIVÄT TULE LUOVUTTAMAAN ENSIMMÄISENÄ TUHOTTAVA JUUTALAISET JA SEN JÄLKEEN MUSLIMIT JOS ÖLJYÄ RIITTÄÄ!!

    (5)(3)
  3. http://www.veli-pekka.fi/talousuutisia-lokakuu-2016

    Erikoista kun puhutaan velkataakasta ja kun valtiot velkaantuu! No miten muuten sitä uutta rahaa eli talouskasvua syntyy nykyjärjestelmässä kuin velkaa ottamalla???????

    http://www.alt-market.com/articles/3033-dont-worry-about-the-national-debt

    Tämä artikkeli oli riman alitus muuten huippu hyvältä sivulta!!

    But what does the “national debt” really mean? Would you be shocked to know that we have in America the identical monetary system that Hitler had and that Russia had and has? We also have a propaganda machine that would have made Hitler blush.

    Since U.S. “money” (and the money of the whole world) is bank credit and since bank credit is created by government and commercial banks, then the “national debt” represents bank credit passed or “loaned” upon an unsuspecting public for their real assets and labor.

    (5)(0)
  4. Who Is Behind The #StopZika Fear Campaign? – Questions For Corbett

    Do you wonder if the Chinese are secretly planning to stick it to the west? Question how a free society would work? If you should give your kids the red pill? Who’s really behind the #StopZika campaign? Never fear! James answers these and all your other burning questions in this edition of Questions For Corbett

    Ketäs sen teknologian vei ryssille! 11 tuomitusta 9 oli jutikoita ydin ase teknologian!!

    (3)(0)
  5. In finland true nation of heroes sanoi herra hitler!! Näinhän se olikin vielä kun suomi pääsi irti ruotsin ikeestä!!

    Adolf Hitler Explains His Reasons For Invading The Soviet Union

    (9)(0)
  6. On se nyt perkele kun ei mene suomalaisille jakeluun!!

    http://mvlehti.net/2015/02/11/somalian-naapurivaltioiden-keskimaarainen-ao-63-69-joka-on-maailman-matalin/

    Somalian naapurivaltioiden keskimääräinen älykkyysosamäärä lukeutuu maailman matalimpiin, se on 63–69:n välillä.

    http://ebolakani.blogspot.fi/search?updated-min=2014-01-01T00:00:00%2B02:00&updated-max=2015-01-01T00:00:00%2B02:00&max-results=11

    Voisiko joku haluta laskea valko ihoisten älykkyys osamäärää ja tuhota samalla valkoiset kansakunnat 🙂 🙂

    Mein Kampf: Multiculturalism Will Fail

    (5)(0)
  7. ”Yhdysvaltojen kongressin raportti: Kommunistien vallankaappaus Yhdysvalloissa – 45 tunnustettua tavoitetta – monet toteutuneet myös Suomessa!”

    ”Seuraava lista päätyi Yhdysvaltojen kongressiin vuonna 1963. Kun käyt läpi sitä nyt, yli 50 vuotta myöhemmin, on hämmästyttävää kuinka moni listan asioista on toteutunut…”

    http://www.yhdysvallat.eu/uutisia/yhdysvaltojen-kongressin-45-kohtainen-raportti-vuodelta-1963-kommunistien-vallankaappaus-yhdysvalloissa-melkein-kaikki-toteutuneet-myos-suomessa/

    (5)(0)
  8. Santtu Pötsönen

    Kyllähän juutalaiset ovat tunnettuja rahanlainaamiskäytännöistään, mutta suurin osa heistä tietämättömiä kaikesta pahuudesta. Suurin osahan israelin kansalaisista on ateisteja, niinkuin tämänkin sivuston porukka ja suomalaiset yleensä. Todellinen pahuus on saatana joka hallitsee vapaamuurariuden yms järjestöjen kautta. Kyseisissä järjestöissä on ihmisiä eri uskontokunnista ja heille pikkuhiljaa paljastetaan järjestön todellinen luonne. Se on Luciferin palvonta jumalana. Moni kääntyy parannukseen mutta kuolee sitten järjestön tappamana. Israelin kansa on yhtä paatuneessa tilassa kuin suomikin ja olemme kaikki Herran kirkkautta vailla. Vihan kostaminen vihalla tulee aina lisäämään vihaa. Niinkuin raamatussakin sanotaan. Kostakaa paha hyvällä.

    (1)(4)
    • Santtu:

      ”Suurin osahan israelin kansalaisista on ateisteja, niinkuin tämänkin sivuston porukka ja suomalaiset yleensä.”

      No nyt tuli sellanen aivopieru, että huhhuh ja argumentointikin jäi olemattomaks, mikä on tyypillistä by hihhulit. Israelissa on noin 7,8 miljoonaa asukasta vuoden 2011 arvion mukaan. Viralliset kielet ovat heprea ja arabia. Asukkaista 78 prosenttia on juutalaisia, 17 prosenttia arabeja, loput druuseja ja muita vähemmistöjä. Israelin arabit ovat uskonnoltaan enimmäkseen sunnimuslimeja tai kristittyjä. 2016 Israelilaisia on noin +8 miljoonaa asukasta, joista valtaosa on JUUTALAISIA! Miten yhdistät juutalaiset ateisteihin? Kun ateistit ei usko mihinkään mihin juutalaiset, kristityt, muslimit ja muut hihhulit uskoo.

      Ohan se mukava seurata vierestä,- kun kristitityt, muslimit ja juutalaiset syyttelee jne toisia satanisteiks jne, vaikka he kuuluvat kaikki yhteen ja isoon abrahamin uskontoon. Sama jumala, joitakin, – samoja pyhiä tekstejä, paikkoja, ”arvoja”, henkilöitä ja kaikkee muuta huuhaata. Ja kukaan muu ei usko noihin teiän juttuihin, kuin teikäläiset itse vaan. Ja noiden juttujen avulla teikäläiset ootte tai yritätte hallita koko maailmaa. Mut mitäpä te hihhulit ymmärrätte historiasta, – uskontoineen, kultteineen, seuroineen, ideologieineen jne. Joissa kaikissa paljon samaa synkretismin, dualismin, etymologian, symboliikan, tarinoinnin jne kautta. Just like a many believers will say that, – all is one in the universe by the dualistic way.

      Näin esimerkkinä, tuskin edes sun nuppis älyää, että Lucifer on LATINAA, ja alunperin se oli roomalainen jumala. Ja Lucifer ei ole mitään muuta kuin kielikuva planeetta Venuksesta. Tottakai hihhulit ottaa asioita vanhasta maailmasta, ja kyhää asiat omaksi mielekseen. No sehän on osana synkretismiä.

      (4)(1)
    • Santtu Pötsönen

      Hieno huomata että wikipediakin kelpaa vielä täällä sivustolla jossain kohdin. Mutta jos tutkit asiaa, niin moni juutalainen, niinkuin suomalainenkaan ei usko korkeampaan voimaan. Jeesusta kaikki tarvitsevat. Peace.

      (0)(3)
      • Erm, eiköhän se wikipediakin käyttä jossain kohti niitä lähteitä, jonka mukaan niitä sivustoja muokataan niiden lähteiden mukaan. Erm, juutalaisuus on uskonto. Jos sä ET oo juutalainen, niin sä oot uskonnoton, ateisti tai jokin muu. Juutalaisuus on juuri täynnä, että uskotaan moniin huuhaaseen. So your argument is invalid. Eiköhän se ole suomalaisten oma asia, että haluaako ne uskoo johonki tai ei. Mutta ei VAIN yhtä kirjaa lukemalla nykypäivänä monia saa uskomaan mihinkää huuhaaseen, johon teikäläiset uskoo. Ääh, mä en usko sun jeesukseen, tai mihinkää muuhunkaa kuvitteelliseen hahmoon kautta historian. Ja sit huvittavaa, että loppuun sanot peace. Vaikka ekana tuut mussuttaa pahaa ateisteista jne.. Ja videokin vielä evoluutiosta, joka on kuulem typerää..Heh..

        Mä en jaksa edes alkaa opettaa sulle evoluutiosta, kun et ymmärrä siitä mitään.

        Mutta varmaan tiedät, että löytyy paljon niitä hihhuleita (kristityt jne), jotka näkee evoluution todeks, mutta ”jumala” luo vain evoluution avulla. Joka on teistinen evolutionismi. Jopa nykyinen paavikin pitää evoluutiota totena. Sit löytyy deistinen evolutionismi, ja niiden hihhuleiden mukaan jumala on käynnistänyt evoluution, mutta ei ohjaa sitä. Eli löytyy miljoonittain jopa hihhuleita ympäri maailmaa, jotka näkee evoluution totena.

        Eikä evoluutio ole vain teoria, se on tieteellinen teoria. Ne ovat kaksi eri asiaa. Otappa selvää, että mite ne tarkoittaa.

        Ja lopuksi, näin hassusta raamatusta lainattuna:

        Eka Mooseksen kirja, ja luominen aiheena.

        ”20 Jumala sanoi: ”Viliskööt vedet eläviä olentoja ja lennelkööt linnut ilmassa taivaankannen alla.” 21 Niin Jumala loi suuret meripedot ja kaikki muut elävät olennot, joita vedet vilisevät, sekä kaikki siivekkäiden lajit. Jumala näki, että niin oli hyvä. 22 Hän siunasi ne sanoen: ”Olkaa hedelmälliset ja lisääntykää ja täyttäkää meren vedet, ja linnut lisääntykööt maan päällä.” 23 Tuli ilta ja tuli aamu, näin meni viides päivä. 24 Jumala sanoi: ”Tuottakoon maa kaikenlaisia eläviä olentoja, kaikki karjaeläinten, pikkueläinten ja villieläinten lajit.” Ja niin tapahtui. 25 Jumala teki villieläimet, karjaeläimet ja erilaiset pikkueläimet, kaikki eläinten lajit. Ja Jumala näki, että niin oli hyvä.”

        Sen jälkeen kerrotaanki ihmisten ”luomisesta”

        Ja sen jälkeen sit tulee hassua tekstiä jälleen ekassa Mooseksen kirjassa, aiheena ihminen paratiisissa.

        ”18 Herra Jumala sanoi: ”Ei ole hyvä ihmisen olla yksinään. Minä teen hänelle kumppanin, joka sopii hänen avukseen.” 19 Ja Herra Jumala muovasi maasta kaikki villieläimet ja kaikki taivaan linnut ja vei ne ihmisen luo nähdäkseen, minkä nimen hän kullekin antaisi. Ja jokainen elävä olento sai sen nimen, jolla ihminen sitä kutsui. 20 Näin ihminen antoi nimet kaikille karjaeläimille, kaikille linnuille ja kaikille villieläimille. Mutta ihmiselle ei löytynyt sopivaa kumppania.”

        ^^ Taisi jumala olla ihan sekasin, kun ei tiedä kummat oli maassa ekana, ihmiset vai eläimet.

        (1)(0)
    • Santtu Pötsönen

      Anteeksi. Katolinen mystiikka pätee sinun määritelmääsi. Mutta uskovaisuus ei ole kirkkoihin kuulumista, tai tekemistä, tai mitään sellaista.

      (0)(3)
      • Santtu Pötsönen

        Jewish atheism refers to the atheism of people who are ethnically and (at least to some extent) culturally Jewish. Because Jewish identity encompasses ethnic as well as religious components, the term ”Jewish atheism” does not inherently entail a contradiction.

        Based on Jewish law’s emphasis on matrilineal descent, even religiously conservative Orthodox Jewish authorities would accept an atheist born to a Jewish mother as fully Jewish.[1] A 2011 study found that half of all American Jews have doubts about the existence of God, compared to 10–15% of other American religious groups.

        Siis juutalaisuus tarkoittaa etnistä alkuperää, ei sitä että jokaikinen juutalainen välttämättä uskoo edes Jumalan läsnäoloon. Vaikka he uskoisivatkin samaan Raamatun Jumalaan kuin kristityt, he eivät usko Jeesukseen. Näin ollen jokaisen juutalaisen hyllyltä ei välttämättä löydy talmudiakaan. Ja talmud on hirveä kirja, en suosittele kenellekkään, mutta siitä huolimatta Jeesus on kantanut koko maailman synnin ristille, eikä sitä armoa ole juutalaisiltakaan otettu pois.

        (0)(4)
        • En tiedä, että miksi kommenttini ei näy, johon vastasin missä näkyy videos.

          ”Hieno huomata että wikipediakin kelpaa vielä täällä sivustolla jossain kohdin. Mutta jos tutkit asiaa, niin moni juutalainen, niinkuin suomalainenkaan ei usko korkeampaan voimaan. Jeesusta kaikki tarvitsevat. Peace.”

          Kuten varmaan tiedät, että wikipedia käyttää jossain kohdin niitä lähteitä, kun muokkaa wikipedia-sivuston niiden lähteiden mukaan. Juutalainen on aina juutalainen, kuten tossa alempana vastasin. Ei voi olla juutalainen ja ateisti samaa aikaan, vähän niiku jotkut kristityt ei usko jumalaan, mutta jeesukseen kyllä uskoo, ovatko he sillon ateisti kristittyjä. Juuh ei tarvii mitään jeesuksia tai muutakaan, elämässä on paljon muutakin, kuin uskoa huuhaaseen.

          Kai ymmärrät, että teoria ja tieteellinen teoria on kaksi eri asiaa. Evoluutio kuuluu tieteellisiin teorioihin, eikä VAIN teorioihin.

          Löytyy paljon kristittyjä ja muita hihhuleita, jotka näkee nykypäivänä evoluution totena. Löytyy teistinen evolutionismi, jossa hihhulit uskoo, että jumala ohjaa evoluutiota. Sit löytyy deistinen evolutionismi, jossa hihhulit uskoo, että jumala laittoi evoluution alulle, mutta ei ohjaa sitä. Miljoonat hihhulit näkee siis evoluution totena, eikä usko hassuun luomisoppiin by ”pyhät kirjoitukset”

          Ohan se myös hassua, että raamatussa lukee ekana, että eläimet luotiin ennen ihmistä ja joitakin rivejä sen jälkeen, että eläimet luotiin vasta ihmisten jälkeen.

          Noh, raamattu on yks iso hassujen satukirja!

          (3)(2)
      • Kaikki noi jutut ovat yhtä ja samaa huuhaa, oli sit katolinen, juutalainen ja vaikka sit sun määritelmät. Uskovaisuus kuuluu myös sinne kirkkoihin.

        Mä arvasin, että otat jewish ”atheismin” esille. Juutalainen on aina juutalainen. Joko on juutalainen, tai sitten pelkästään ateisti. Ei voi olla molempia. Eikä ateisteilla ole mitään pyhiä kirjoja, talmudea, tai mitään ideologiaa, ei mulla ainakaan ole. Näin esimerkkinä mussa on saamelaista verta, ja mummo oli saamelainen. Mutta emmä saamelaisia vaatteita käytä, tai usko mihinkään saamelaisten taruihin jne. Ole mitään saamelaisten kirjoja, lakeja tai muuta huuhaata. Olisinko mä sillon sami people atheist. Ihan kun myös löytyy monia kristittyjä, jotka uskoo jeesukseen, mutta ei jumalaan, niin onko ne christian atheist. Jösses sentään.

        Juuh varmasti, aika monta muutakin ”jeesusta” on kuollut ristillä tuhansien vuosien aikana ympäri maailmaa, olleet pelastajia, ollut 12 opetuslasta/seuraajaa, nousseet kuolleista ja muuta huuhaataa. Mutta sehän on katos sitä synkretismiä ja symboliikkaa metaforeineen.

        (2)(1)
        • Santtu Pötsönen

          Valitettava todellisuus on se että evoluutioteoria ei ole tieteellisesti perusteltavissa. Tähän voin antaa pari esimerkkiä. Yksikään räjähdys tähän päivään mennessä, ei ole synnyttänyt elämää, vain kuolemaa. Itsekkin mielelläni päivittäisin automallini uudempaan laittamalla dynamiittipötkän sisään, ja saan uuden. Toinen on esimerkki: Saunan lauteet. Jos laitetaan kaikki lauteet, valmiiksi sahattuina, ruuvit ja pelit ja pensselit valmiiksi. Odotetaan, odotetaan, odotetaan…. Ne ei kasaannu, siihen tarvitaan ihminen. No, kuinka sattuma, voi koota ihmisen, kun sattuma ei saa edes pahvilaatikkoa, saati saunanlauteita yms. kasaan. Ja ihminen on niin ihmeellinen kaikkia soluja myöten, että yksinkertaisesti siinä tarvii olla viisas kaveri joka on sen tehnyt. Herran henki on kaikissa. Se että osa ihmisistä sanoo itseään kristityiksi, ei tee kenestäkään uskovaista. Onhan homojakin jotka uskovat Jeesukseen, mutta se ei voi olla todellista. Heidän hedelmistään he heidät tunnette, sanoi Jeesus.

          Mutta onneksi Jumala on meitä niin rakastanut että antoi ainokaisen poikansa, että kuka häneen uskoo ei huku. Kuten sinullakin on mahdollisuus irtautua kuoleman, ja epätoivon vallasta rukoilemalla niinsanottu syntisen rukous. Joka voi mennä vaikka näin: Jeesus, tiedän olevani syntinen, ja ansaitsisin joutua kadotukseen. Uskon että kuolit puolestani ja Jumala on sinut herättänyt. Annan elämäni sinulle Jeesus.

          Yksin uskosta, yksin armosta te olette pelastetut, ei tekojen tähden ettei kukaan kerskaisi.

          (1)(4)
          • No huhheijaa!

            ”Valitettava todellisuus on se että evoluutioteoria ei ole tieteellisesti perusteltavissa.”

            Tieteellinen teoria:

            ”Tieteellinen teoria on hyvin perusteltu selitys ilmiölle, joka on saavutettu käyttäen tieteellistä menetelmää ja on toistuvasti vahvistettu havaintojen ja kokeiden kautta. Kuten enimmät (ellei kaikki) tieteelliset tiedon muodot, tieteelliset teoriat ovat luonteeltaan induktiivisia ja pyrkivät olemaan ennustavia ja selittäviä.”

            Ymmärrätkös sä ns. sanoja, – kokeet, havainnot jne, jotka kuuluu tieteelliseen teoriaan. Varsinki toistuvasti vahvistetut sellaiset asioiden yhteydessä. No et varmasti ymmärrä.

            Voi mitä logiikkaa räjähdyksistä, nauloista ja muusta huuhaasta.

            Juuh, herra perran henki kaikkialla, tiedät varmaan mitä tarkoittaa todistuksen taakka, aka burden of proof. Teikäläiset aloitti kauan sit asioiden väittämisen, joten teillä on myös todistuksen taakka. Eikä mitään todisteita minkään asioiden suhteen teikäläiset ei ole pystynyt todistaa.

            Juuh, ei kukaan ole kirstitty eikä yhtään mitään. Jeesus ala carte ja sitä rataa. Homppeleista yms yms. Olikohan homppelit ennen ihmisiä vai niiden jälkeen?

            https://en.wikipedia.org/wiki/Homosexual_behavior_in_animals

            Heh, ns. jumala luo eevan aatamin kylkiluista. Siis trannyn luo, mieskloonin luo aatamin kylkiluista. Ja sit kaks heppua saa laspia, mm. cainin ja jonkun. Ja sit insestiseksiä harrastetaan ja alkaa lisää lapsia tulla. Ja eikä kauan, niin ns. vedenpaisumus tulee, ja nooah ja sen perhe pelastuu. Sit lisää harrastetaan insestiseksiä, ja avot, – 7 miljardia ihmistä maailmas. Buahhahaa. Kyllä teikäläiset ootte niin hassuja, kun luette yhtä kirjaa, ja se luo todellisuuden mielessänne.

            Juuh, moni muukin jumala uhrannut muksujaan. Jumala siis uhras ittensä kaikkien ihmisten puolesta. Heh. Emmä kiitos harrasta hihhulisuutta. Aika nukuttavaa tekstiä on. Mustakin tulin ateisti, kun ekan kerran luin raamatun. Keslasin vaan, että aika hullua tekstiä, ja jeesus/jumala kuullostaa sellasilta tapauksilta, että tarvii hoitoa ja äkkiä, kuten myös ne jotka uskoo noihin juttuihin..Peace, näin ironisesti 😉

            (1)(0)
          • Santtu Pötsönen

            Harmi että noin kävi kuin luit raamattua. Mutta teoria on selitys niinkuin juuri tuossa kerroit. Valitettavasti kukaan ei voi ”todistaa” evoluutioteoriaa. Siksi raamatun ilmoitus on pätevin ja tiedekkin sitä tukee. Katso video niin huomaat. Ja olen itsekkin ollut täysateisti vuosi sitten.

            (0)(0)
          • ”Harmi että noin kävi kuin luit raamattua. Mutta teoria on selitys niinkuin juuri tuossa kerroit. Valitettavasti kukaan ei voi ”todistaa” evoluutioteoriaa. Siksi raamatun ilmoitus on pätevin ja tiedekkin sitä tukee. Katso video niin huomaat. Ja olen itsekkin ollut täysateisti vuosi sitten.”

            Ei ollut harmi…

            Raamatun selitys luomisesta on kaikkea muuta kuin pätevää. Ja älä ota tiedettä mukaan argumentointiin, kun itse tiede ja suurinosa tiedemiehistä nauraa raamatun tarinoille ja tukee evoluutiota. Burden of proof on teikäläisillä aina.

            Ohan se huvittavaa, kun ette osaa käyttää älliä. Miten mustat, kinuskit jne jne tuli, kehittyi aatamista ja eevasta? Ja sit vielä Nooan perheestä sen jälkeen? Pidätte ihmissilmää täydellisenä luomuksena, vaikka löytyy ns. sokea piste silmästä. Pidätte muutenki ihmistä täydellisenä luomuksena, eikä meissä ole teikäläisten mukaan mitään samaa eläinmaailman kanssa. Vaikka apinoilla ja ihmisillä löytyy viisaudenhampaat, ja niistä vain harmia monilla. Häntäluut, kuten apinoiltakin löytyy. Albinismia joita tavataan sadoilla eläinlajeilla. Monet apinalajit osaa käyttää työkaluja ja jotkut taas ei osaa käyttää.

            http://aijaa.com/pr71Nk

            Se kertoo, että jotkut lajit kehittyä toisia nopeammin, mutta silti se on hidas prosessi, joka vaatii tuhansia tai miljoonia vuosia..

            http://aijaa.com/DoAwHM

            Tuhansia vuosia käytettiin miekkoja, nuolia/jousija, keihäitä jne. Ja tuhansien vuosien aikana teknologia on kehittynyt paljon. Mistä luulet sen johtuvan? Tuhansien vuosien aikana aivomme tilavuus on kasvanut, siksi olemmme älykkäämpiä verrattavissa joihinki apinalajeihin, jotka ovat älykkäitä ja osaavat käyttää työkaluja. Tuhansien vuosien aikana ihmisten keskipituus on myös kasvanut, sen johdosta myös aivomme tilavuus on kasvanut , joka mahdollistanut älykkyytemme.

            http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-2000001228184.html

            ^^ Eikö toikin kerro, että me jatkuvasti kehitymme. Jotkut sanoo tutkijat sanoo, että meidän aivomme alkaa pikku hiljaa kutistua, mutta olemme myös älykkäämpiä. Se johtuu elinympäristöstämme, kun osaamme hyödyntää luontoa hyväksemme paremmin.

            Jos olit ennen ateisti ja nyt hihhuli. Niin so what? Sit oot, ei vaikuta mun elämääni pätkääkään.

            (0)(0)
          • Santtu Pötsönen

            Miksi simpansseja on miljoonia ja ihmisiä on mm ljoonia? Miksi näitä välimuotoja ei ole miljoonia? Olit musta tai valkoinen, olet silti ihminen. Sama jos menet etelään, niin rusketut, tulet takaisin pohjoiseen, vaalennut. Tämä on mukautumista ja joku voi sitä vaikka evoluutioksi kutsua. Mutta yhdestäkään kahdesta saman lajin edustajasta ei ole tähän päivään mennessä syntynyt kuin sitä samaa lajia. Suosittelen katsomaan vie deon vaikka siksi että tämä heppu on luvannut jokaiselle joka pystyy murtamaan nämä väittämät 100000 dollaria. Eli pitäis olla helppoa rahaa siis, mutta kukaan ei ole hakenut sitä kuljeksimsta…

            (0)(0)
          • ”Miksi simpansseja on miljoonia ja ihmisiä on mm ljoonia? Miksi näitä välimuotoja ei ole miljoonia? Olit musta tai valkoinen, olet silti ihminen. Sama jos menet etelään, niin rusketut, tulet takaisin pohjoiseen, vaalennut. Tämä on mukautumista ja joku voi sitä vaikka evoluutioksi kutsua. Mutta yhdestäkään kahdesta saman lajin edustajasta ei ole tähän päivään mennessä syntynyt kuin sitä samaa lajia. Suosittelen katsomaan vie deon vaikka siksi että tämä heppu on luvannut jokaiselle joka pystyy murtamaan nämä väittämät 100000 dollaria. Eli pitäis olla helppoa rahaa siis, mutta kukaan ei ole hakenut sitä kuljeksimsta…”

            Simpanssit, ihmiset ja kuten kaikki muutkin eliölajit kehittyy ajallaan, kuten me ihmisetkin olemme kehittyneet tuhansien vuosien aikana. Me ei olla mikään ns. valmis pakkaus, joka ei enää tule kehittymään. Miksei ei ole neardentalinihmisiä tai muitakaan ihmisapinoita enää, tai miksi monet eläimet ovat kuolleet sukupuuttoon ajallaan?

            ”Olit musta tai valkoinen, olet silti ihminen. Sama jos menet etelään, niin rusketut, tulet takaisin pohjoiseen, vaalennut.”

            Ahhah, ei hyvää päivää taas. Miksi mustat miehet eivät muutu valkoisiksi, kun tulevat tänne pohjoiseen ja jotkut ovat asuneet vuosikymmeniä tääl. Miten he saivat alkunsa, oliko cain musta mies, ja abel kinuski..Entäs aatami ja eeva sit? Tottakai mustat, valkoiset jne ovat ihmisiä kaikki, mutta silti meissä on eroavaisuuksia. Kuten löytyy monta alalajia/lahkoja eri eläinlajeiltakin.

            Mukautuminen elinympäristöön, on ollut osa evoluutiota jo miljoonia vuosia. Monilla ihmisilläkin on erilaisia geenejä, kuten suomalaisten geenit poikkeaa moniin eurooppalaisiin verrattuna. No onkos toi heppu voittanut Nobelin palkintoa koskaan? Ohan toi aika huvittava sälli, mitä lukenut siitä.

            Katoppas sä tää lyhyt video, ja mieti ajatuksen kanssa. Kerroppas mulle, kun monet kreatonistit vielä nykypäivänä luulee, että dinosauruksia ei ollut olemassa, maa on litteä, maa 6000 vuotta vanha..Kuulutko sä samaan kööriin? Ohan se aika huvittavaa, että paljon hihhuleita on, jotka näin ei luule. Uskoo siihen kyllä, että maa on pyöreä ja jumala loi kaiken just like that. Mutta huvittavaa, että kaikkea muuta ne uskoo mitä tiede sanoo ja käyttää paljon tieteen keksimiä asioita, mutta sit evoluutio jne on täyttä shittiä monille hihhuleille. Voi voi sentää.

            (0)(0)
  9. Kyllä noi juutalaiset on yksi ja iso rikollisorganisaatio pitkällä historialla ja ovat yhteydessä moniin muihinki tahoihin.

    (4)(0)
  10. Suomen juutalaiskysymyksestä ja historiasta tärkeä tutkimus:

    https://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/97293/GRADU-1433742126b.pdf?sequence=1

    (0)(0)
  11. Obaman Internationalistisia puheita on löydettävissä tästäkin tekstistä;Globalisaation ja Kulttuurimarxismin saarnaa Euroopan nuorille Brysselissä vuodelta 2014:
    -Jankataan sitä että Amerikka ja Eurooppa perustuu vain tälle yhdessä rakennetulle ideologialle,se on säilytettävä,tai muuten tulee pahat natsit.
    -Lisäksi muita maailman maita houkuteltava mukaan tähän samaan ideologiaan.
    -Lupaillaan muka ensin vapautta kansoille ja ihmisille;mutta samaan aikaan sitten ajetaankin EU integraatiota/federalismia ja sitten aletaan myös vaatia näiltä samoilta kansoilta ja ihmisiltä kaiken eri-arvoisuuden poistamista keskuudestaan,suvaitsevaisuutta ja sisäistä sosiaalista hajoittamista(monikulttuuria,monimuotoisuutta,eri vähemmistöjä;maahanmuuttajia,homoja,uskontoja(esim.islam)..) ..demokratian,tasa-arvon ja ihmisoikeuksien nimissä.
    -Julistetaan että nämä ”ihanteet ovat universaaleja” ja puhutaan ”yhtenäisyydestä”
    -Nato ja Vapaakauppa liitetään myös suoraan näiden teemojen tukipilareiksi.
    Näitä Clinton varmasti jatkaa jos valitaan…
    https://www.whitehouse.gov/the-press-office/2014/03/26/remarks-president-address-european-youth
    Samankaltaisia puheita myös Kerryltä vuodelta 2016 Transatlanttisista suhteista:
    https://www.state.gov/secretary/remarks/2016/10/262750.htm

    (1)(0)
  12. (0)(0)

Jätä vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei tulla julkaisemaan.Pakolliset kentät on merkitty *

*